Suomi sodissa
FM Mauri Junttila
Suomi sotii
Talvisota (30.11.1939-13.3.1940) oli ollut Suomen oma erillinen sota II maailmansodan varjossa. Se oli eräiden näkemysten mukaan ollut myös kuin Suomen toinen itsenäisyystaistelu. Kansa oli noussut yksituumaisena puolustamaan maataan.
Suomalaiset olivat olleet ennen talvisotaa kahtiajakaantunutta kansaa. Jakaantumisen syyt olivat vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä.
Toisen maailmansodan syitä oli esimerkiksi ollut eräiden maiden etupiirikysymykset, niiden turvallisuuspolitiittisessa ajattelussaan. Toisilla mailla oli halut laajentaa alueitaan. Natsijohtaja Hitler ja Neuvostoliiton diktaattori Stalin jakoivat Eurooppaa etupiireihinsä. Stalin oli esimerkiksi ollut huolestunut natsi-Saksan mahdollisesta hyökkäyksestä alueelleen Suomen kautta. Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta turvallisuustakeita jo keväällä 1938 Boris Jartsevin vieraillessa Suomen ulkoministerin luona.
Toinen maailmansota alkoi 1.9.1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Baltian maiden oli luovutettava Neuvostoliitolle tukikohtia alueiltaan ja solmittava avunantosopimuksia. Esimerkiksi puna-armeijan tekemiä talvi-ja jatkosodan aikaisia lentopommituksia Helsinkiin ja muualle Etelä-Suomeen lennettiin Virosta käsin. Niiltä lentokentiltä, joita se oli joutunut luovuttamaan Neuvostoliiton käyttöön. Niinä aikoina, kun Viro ja muu Baltia oli ollut natsien miehittämä. Eli, Suomen jatkosodan aikana, pommituslentoja Suomeen ei sieltä silloin tehty.
Lokakuun 5. päivä 1939 neuvostohallitus kutsui Suomen edustajat keskustelemaan ”ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä”. Neuvostoliitto esitti Suomelle alueluovutuksia ja –vaihtoja, joihin Suomen edustajat eivät suostuneet.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.39 kaikilla rintamilla. Alkoi 105 päivää kestänyt talvisota. Sotaa edelsivät ns. Mainilan laukaukset. Ne olivat olleet eräänlainen lavastus suomalaisten tekemästä hyökkäyksestä itänaapuuriin. Tapahtuma antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden sanoa irti vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimus Suomen kanssa.
Suomalainen pakolaissosialisti Otto Wille Kuusinen perusti Neuvostoliiton Terijoelle nukkehallituksen, joka neuvotteli ja edusti Suomea NL:n päin. Se pyysi Neuvostoliitolta aseellista apua tukahduttaakseen maassa eli Suomessa nousseen valkobandiittien kapinan. Tapa oli ollut käytössä esimerkiksi Kaukasuksella Leninin laajentaessa bolsevikkivaltaa.
”Talvisodan ihmeen” takana on eräiden näkemysten mukaan nähty olleen suomalaiset reserviläiset. Heitä oli koulutettu pian Suomen itsenäisyydestä alkaen. Suojeluskuntien ase- ja maastoharjoituksilla sekä sotilasvarusteilla oli ollut oma vahva merkitys puolustustaisteluissa.
On myös nähty että silloinen kovien pakkasten luminen talvi oli ollut edullisempi maanpuolustustahtoiselle Suomen kansalle, kuin teknisesti monin psvaunuin, tykein ja lentokonein varustautuneelle hyökkääjälle.
Talvisodan tappiot suomalaisille olivat olleet lähes 23000 kaatunutta ja kadonnutta. Siviiliväestöstä kuoli yli 1000 ihmistä. Talvisodassa haavoittui yli 43000 suomalaista, monille heistä jäi pysyvä vamma. Aluemenetykset olivat noin 10% Suomesta ja sota toi noin 400 000 suomalaista sotapakolaista eli sotaevakkoa muualle Suomeen.
Sotaa seurasi välirauha, jota yleensä pidettiin vain välirauhana. Elokuussa 1940 kiersivät huhut Stalinin suunnittelemasta ”Operaatio Merileijonasta”. Toteutuessaan se olisi tarkoittanut, että neuvostoliittolaiset olisivat hyökänneet Suomeen, jos Hitler olisi tehnyt maihinnousun Englantiin.
Jatkosodan aikana suomalaisten sanavarasto lisääntyi esimerkiksi sanoilla: ”elintila (lebensraum), suur – Saksa ja puhdas saksalainen veri”. Politiikan syövereissä Suomesta tuli natsi – Saksan rinnalla sotija, aseveli, waffenbruder. Se kävi kylläkin samalla myös kuin omaa sotaansa idän jättiläistä vastaan. Suomi oli luovuttanut lentotukikohtia saksalaisille. Ne tekivät pommituslentoja Neuvostoliittoon Suomesta käsin.
Kesäkuun 25. päivä 1941 neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat useita Suomen kaupunkeja. Seuraavana päivänä presidentti Risto Ryti puhui radiossa, todeten muun muassa: ”idän paine on tullut meitä vastaan ..–.. elämämme turvaamiseksi, me nyt käymme taisteluun”.
Suomalaisten hyökkäys, joka alkoi 10.7.1941 oli ollut menestys suomalaisille aseille. Etelärintamalla Käkisalmi oli suomalaisilla 21.8.1941 ja Viipuri oli vallattu takaisin 30.8.1941. Pohjoisella rintamalla Vuokkiniemi 3. heinäkuuta 1941, Vuonninen 7.7.1941 ja Repola 8.7.1941. Joulukuun alussa 1941 suomaiset olivat saavuttaneet tavoitteensa itä – Karjalassa ja suomalaisten ylipäällikkö Mannerheim pysäytti hyökkäyksen.
Jatkosodassa seurasi asemasodan vaihe. Suomalaiset jäivät odottamaan ”kädenlyöntiä” Syvärillä toista reittiä etenevien saksalaisten kanssa.
Asemasota kului suomalaisilla merkittävästi erilaisten puhdetöiden, lukuharrastusten, urheilun, kalastuksen ja metsästyksen merkeissä sekä lomia odotellessa. Asemasodan ajoilta on jäänyt jälkipolville esimerkiksi erilaisia sota-ajan iskelmiä ja sotilaslauluja. Asemasotakauteen liittyy myös tarinoita rohkeista kaukopartiomiehistä, jotka kävivät kaukana neuvostoliittolaisten taistelulinjojen takana tekemässä tihutöitään.
Asemasotakausi ei ollut toimetonta neuvostoliittolaistenkaan taholta, heillä oli ollut hyökkäyksiä asemasodan aikoina muun muassa Syvärillä. Esimerkiksi Väinö Linnan suomalaisten suosimassa ”Tuntematon sotilas” kirjassa eletään niitäkin Syvärin sotatapahtumien aikoja.
Venäläisillä oli ollut partisaanitoimintaa myös hyvin kaukana Suomen sisämaassa. Heitä oli kuljetettu lentokoneilla Suomen ilmatilaan ja he olivat hypänneet laskuvarjoilla tihutöitään tekemään.
Partisaanitoiminta herätti pelkoa suomalaisten siviilien keskuudessa. Se oli huonoa suomalaisille, että partisaanijahdit sitoivat paljon suomalaisten kalustoa ja sotilaita. Neuvostoliittolaisia partisaaneja sanottiin Suomessa – desanteiksi. Heitä sanottiin myös ryssäin desanteiksi. Laaja itänaapurimme oli nimeltään Neuvostoliitto, mutta useimmiten neuvotoliittolaisia sanottiin kansankielessä ryssiksi kuin neuvostoliittolaisiksi.
Natsi-Saksa kärsi vuonna 1943 murskatappion Staliningradissa. Se ymmärrettiin Suomessa viestiksi siitä, että sota alkaa kääntyä kohden loppuaan. Suomalaiset alkoivat kiirehtiä erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa. Ensimmäisiä tunnusteluja rauhasta oli tehty jo vuonna 1941 USA:n välityksellä.
Tammikuussa 1944 päättynyt 900 päiväinen Leningradin piiritys viestitti akselivaltioiden aseveljille eli suomalaisille siitä, että länsiliittoutuneitten miehistöltään erityisen tehokas sotakaveri Neuvostoliitto voi alkaa liikutella vapaammin joukkojaan. Se tulikin näkymään ikävällä tavalla Kannaksen rintamilla kesällä 1944.
Suomen korkein johto lähetti J.K.Paasikiven Tukholmaan neuvottelemaan rauhasta NL:n lähettilään Aleksandra Kollontain kanssa.
Suomalaisten epäröidessä rauhanehtojen ankaruutta, Stalin päätti näyttää vaihtoehtojen vähyyden uppiniskaisille suomalaisille. Neuvostoliiton diktaattori vauhditti neuvotteluja suurhyökkäyksellä Kannaksella.
Suppeaan etelä – Kannaksen murtokohtaan oli koottu noin 300000 puna-armeijan sotilasta, noin 2000 tykkiä, noin 1500 lentokonetta ja noin 500 hyökkäysvaunua. Neuvostoliiton armeija aloitti tykistökeskityksen 9.6.1944 aamulla jatkaen sitä seuraavana päivänä saaden aikaan murtokohdan murskaamalla kaikki suomalaisten puolustuslaitteet.
Puna-armeijan läpimurtoa seurasi pakokauhu suomalaisten riveissä. Miehille tuli kiire pakoon kaiken murskaavan tulituksen ja suuri lukumääräisten panssareiden alta. Nopeatempoista perääntymistä on sanottu ”Kannaksen halkijuoksuksi”.
Pahimmasta hädästä selvittyään suomalaiset aloittivat asettaa esteitä eteenpäin ryntäävän vihollisen tielle. Samanaikaisesti hyökkäävän puna-armeijan tilanne huononi hyökkäysreitin jatkuessa, pidentyessä.
Ennen Viipuria suomalaisilla oli jo ollut merkittäviä taisteluja. Viipurin jälkeen suomalaiset pysäyttivät neuvostoliittolaisten hyökkäyksen Tali-Ihantala-Vuosalmi linjalle. Mahtavan puna-armeijan taklaamisella mainitulle puolustuslinjalle oli myös ollut se merkitys, että Stalin saattoi alkaa keskustella rauhasta. Neuvostoliittolaisille ei ollutkaan enää niin ehdottoman tärkeää päästä Helsinkiin,Turkuun ja muualle kesän 1944 kärrykeleillä.
Lisäksi ennen puna-armeijan taklausta Tali-Ihantala-Vuosalmi linjalle oli ehdoton antautuminen vain ollut ainoa vaihtoehto suomalaisille. Torjuntavoittoon on nähty vaikuttaneen natsi-Saksan, suomalaisten aseveljien viimeinen asetoimitus – panssarinyrkit. Venäläinen oli pannut paljon painoa panssareihinsa Kannaksen suurhyökkäyksessä.
Seurasi aselepo 4.9.1944 suomalaisten ja 5.9.1944 neuvostoliittolaisten osalta ja seurasi myös rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Voittajat liittoutuneet ja neuvostoliittolaiset asettivat erääksi rauhanehdoksi saksalaisten aseveljien karkoittamisen Suomesta.
Aluksi karkoittaminen oli liittoutuneitten mielestä ollut liian vaisua, kuin jotain ennalta sovittua syysmanooveria. Voittajat halusivat osoittaa ketkä nyt määräävät ja alkoivat toimittaan aseveljet vastakkain. He asettivat viimeiseksi takarajaksi 1.10.1944 kello 08.00 aloittaa selvästi näkyvät toimenpiteet saksalaisten karkoittamiseksi. Tosi sota alkoi 15 minuuttia ennen määräaikaa maihinnousulla Tornioon.
Muutamien taistelupäivien jälkeen saksalaiset irtaantuivat Tornion ja Kemin tukikohdistaan. He alkoivat perääntyä kohden Jäämerta. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta Kilpisjärvellä 27.4.1945.
Toisessa maaailmansodassa kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä, joista siviilejä oli ollut noin puolet. Suomalaisilta II maailmansota oli vaatinut noin 54000 sotilaan hengen ja noin 1000 siviilin. Suomi menetti sodissa noin 10% alueistaan. Menetetyiltä alueilta joutui sotien kestäessä muuttamaan noin 400 000 sotaevakkoa muualle Suomeen.
Sotakorvaukset olivat suuri rasite suomalaisille.Henkeä kohden laskettuna enenmän kuin saksalaisille määrätyt I maailmansodan aikana, joista se ei selviytynyt. Suomalaiset selviytyivät sodan jälkilaskuista rahalla, muut Hitlerin kanssa sotineet maat miehitettiin.
Toista maailmansotaa seurasi suuret yhteiskunnalliset murrokset Suomessa
Sodat olivat sodittu ja maa oli jäänyt itsenäiseksi kylläkin runneltuna. Kansalaisten oli aika opetella rauhanajan elämään ja sen mukanaan tuomaan uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Tuossa uudessa tilanteessa konkreettisimmiksi ja kiireellisimmiksi asioiksi nousivat evakoiden ja sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan ja sotakorvauksien maksaminen.
Sodissa hävittyjen alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa hankkineita, maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet tilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.
Silloista ja myöhempää uusien maatilojen perustamista on arvosteltu jälkiviisaasti virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen, teollistumisen myötä. Monet ”kylmät tilat”osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli korostunut likkaa ehkä toiminnan sosiaalinen puoli.
Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi välttämätöntä toimintaa. Konkreettinen asia oli myös kova elintarvikepula. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan, konnuiltaan elantonsa. Olihan sekin ollut suuri apu niinä aikoina.
Suomi tarvitsi puuta myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa ostaa materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin.
Monet, ennen asumattomien erämaitten kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa. Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato-ja ajomiehiä syrjäseuduille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.
Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja, kauppoja. Maataloustuoitteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi vasta 1960-luvulla.
Noissa maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon monenmoista näkyvää. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.
J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.
Yleensä talouden on nähty lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.
Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana.
Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa, SKDL. Heille vaalit olivat menestys saavuttamalla noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen sotien periodin jälkeen.
Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.
II maailmamsodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi kuten oli Kemissä ollut uittotyömiesten lakkoilu. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti myös ihmisiä sodan jälkeen.
SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa?
Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet rauhanehtojen kuvaan.
Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.
Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan. Pukeutumisessa oli läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät Kiinasta, Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.
Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.
Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”. Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.
Lähteitä:
Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.
Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.
Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.
Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.
Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.
Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.
Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.
Suomi neito oli suomalaisuuden symboli esimerkiksi sota-aikojen tärkeässä sotapropgandassa
