Huhtikuun 2019 tarinaa

FM Mauri Junttila

Meidän vuodenkierrossa kuukautta tarkoittavan huhtikuu sanan nähdään tulleen ”huhta” sanasta. Vanhaan aikaan huhtikuun aikoihin oli kaadettu suuria aloja metsää maahan kuivumaan tulevien halmeiden, kaskien ja huhtain sijoille. Kaskeamalla eli kaskenpoltolla tehdyn peltoviljelyn aika oli ollut tuhansia vuosia pitkä aika meillä.

Kaskenpolttajien Suomi

Kaskien, halmeiden, huhtain polttamisilla saimme kasvualustoja uudispeltojen monille peltojen viljakasveille. Kaskenpoltossa syntynyt tuhka oli ollut tarpeellista ravintoainetta, lantaa viljakasveille ja myös hampulle, nauriille ja lantulle.

Nykyisin tuntemamme ja kaikkialle maahamme levinnyt tärkeä, maistuva, satoisa ruokakasvi peruna oli tullut meille vasta 1700 – luvulla. Merkittävästi sitä tuli meille Saksanmaalla soditun ns. Pommerin sodan aikana. Silloisen Ruotsin armeijan sotilaat toivat sitä kotiintuomisena myös Suomeen.

Kaskimaa oli kasvanut hyvin vain pari vuotta. Sitten, se jätettiin rauhaan kasvamaan luonnonniittyjä ja/tai metsää, metsälaitumia. Sama maa ja metsä saatettiin kasketa muutamien kymmenien vuosien päästä uudelleen.

Ihmisiä oli siirtynyt ennen vanhaan asumaan uusille asuinseuduille kaskeamisen myötä. Esimerkiksi mainitaan, että Savo ja Kainuu olivat saaneet uusia asukkaita kaskeamisen myötä. Kaskeamista olivat harrastaneet ennen myös maata omistamattomat. Ennen oli ollut kylien yhteisiä maita ja nautintaoikeusmaita. Ne eivät olleet vanhaan aikaan vain pitäjän tiettyjen talojen isäntien omistamia maita.

Kaskeamalla peltomaan valmistaminen viljelyyn oli ollut ennen vanhaan yleinen käytäntö ja tapa. Varsinaisia, talojen vanhoja viljeltyjä peltomaita ei ennen vanhaan juuri ollut.

Kaskenpolttajat olivat kaataneet kirveineen metsien puita tietyn kokoisilta – suuriltakin alueilta kuivamaan maahan kevättalvella. Metsät olivat yleeensä olleet havupuuta kasvavia ja myös seka – ja lehtimetsiä oli kaskettu.

Oli ennen ollut myös sitä tapaa, että metsistä oli joltakin tietyltä alueelta kuorittu vielä kasvavia pystöpuita. Puut saivat siis kuolla ja kuivaa pystössä. Ne olivat kaadettu kuivina vasta muutaman vuoden päästä kaskeksi. Poltetut puut antoivat tuhkaa ravinteeksi maapohjan viljelykasveille. Tuhka oli ollut tärkeä ja välttämätön ravintoaine viljelykasveillemme.

Kaskenpolttaminen kesäisin oli ollut suuritöistä ja raskasta työtä. Se oli tarvinnut paljon ihmistyövoimaa. Perheet olivat olleet suuria. Kaikki talojen ihmiset ”vauvasta vaariin” olivat olleet talojen kesäisissä kaskenpoltoissa mukana.

Kaskeamiseen oli liittynyt esimerkiksi työvaihe nimeltään ”viertäminen”. Poltettavia, palavia puita, puiden runkoja oli siirretty, vierrelty kaskimaalla paikasta toiseen käsivoimin vahvojen puukankien avulla. Kyseinen työvaihe muovasi tehokkaasti kaskimaata. Se muovasi paljon tulevan viljahalmeen maapohjaa. Se, saatiin sitten pelkkien risukarhien avuolla kunnolliseksi kylvöalustaksi. Risukarheja vetivät kaskimailla ihmiset ja myös hevoset.

Kaskimailla oli kasvatettu etupäässä ruista ja ohraa, kauraakin. Ohra oli ollut ihmisten ja eläinten ruoka – ainetta. Ohrasta oli valmistettu suuria määriä olutta, kauan sitten. Se oli ollut vanhaan aikaan tavanomaisempi ruokajuoma kuin ennen melko harvinaiset maito ja piimä. Isännät olivat ennen valmistaneet suuria määriä olutta myyntiin esimerkiksi kaupunkien toreilla.

Kauraa oli kasvatettu pääasiassa ruuaksi eläimille. Viljakasvien oljet olivat myös olleet tärkeitä. Niistä oli saatu huoneidemme ihmisten vuoteisiin ja patjoihin pehmikkeitä sekä makuualustoja ja ruokaa myös eläimille.

Naurista ja lanttua oli myös kasvatettu ihmisten ja eläinten ruuaksi kaskimailla. Peruna tuli Suomeen vasta kaukana 1700 – luvun aluilla. Kaskimailla kasvoi myös hamppua ja pellavaa. Hamppu oli ollut tärkeä raaka – aine vaatteiden ja köysien valmistuksessa.

Hamppu oli ollut hyvä kestävä sidelanka villalangalle, kun kudottiin villasukkia ”tumppuja ja tallukoita” suojaksi jaloille ja käsille kylmiltä ilmoilta. Hamppumme oli ollut pitkän kasvukauden ja lämpimän kesän tarvitseva, vaativa kasvi. Se oli ollut sen viljelyssä huomioitavia asioita.

Huhtikuussa tapahtui

Muinainen piispamme Mikael Agricola opiskeli 1530-luvulla kirkon reformaatiokauden johtohahmojen opissa Saksassa. Valmistuttuaan hän toimi Suomessa rehtorina ja sekä Suomen ja Turun piispana. Agricola tunnetaan erityisesti suomen kirjakielen isänä. Agricolan kuolinpäivänä 9. huhtikuuta vietetään suomen kielen päivänä.

Mikael Acrigola oli harrastanut aikoinaan paljon myös ikiaikaisten suomalaisten luonnonjumalain tutkimustyötä. Hän oli tehnyt heistä kuvauksia, tarinoita ja muistiinpanoja. Agricolaa saamme osaltaan kiittää siitä, että meillä on tietoja muinasisista suomalaisista jumalista ja menneitten aikojen elämästä ja monista kodin ja luonnon haltijoista ja haltijatontuista.

Tarina kertoo, että myös Suomen kielen isä Turun piispa Mikael Agricola oli ollut kauan sitten seurueineen palaamassa Venäjältä eräästä Ruotsin ja Venäjän välisiin sotiin liittyneistä rauhanneuvotteluista. Silloin, oli eletty huhtikuun alkupuolta vuonna 1557. Piispa Mikael Agricola oli menehtynyt erään matkustustauon aikana, ehkä sydänkohtaukseen Karjalan Kuolemanjärvellä 9.4.1557.

Suuri, piispan seurue oli matkannut suurena matkueena rekikyydillä. He olivat lähteneet kotimatkalle hiukan kuin kiireessä Venäjältä Suomeen ja Turkuun. Siksi, että ehtisivät perille koteihinsa vielä rekikelien aikana. Jos, kevät olisi ehtinyt pitemmälle, vaivana olisivat olleet pahat kelirikot silloisilla heikkokuntoisilla, olemattomilla Suomen teillä.

Lapin sodan muistoja

Tuostakin oli juttua ennen vanhaan ollut: Esimerkiksi kauan (syksy 1944, sydäntalvi ja kevättalvi 1945) sitten sodimme Lapissa entisiä waffenbrudereita, aseveljiämme, sakuja, sakemanneja eli takkuumiehiämme vastaan.

Sota oli siellä Suomen Lappiin sijoittuneena eräänä II maailmansodan sotiemme loppunäytöksenä. Siellä, silloisilla Lapin sotatantereilla oli ollut hyvin paljon saksalaisia sotilaita tehokkaine pyssyineen ja räjähteineen sekä hyvine sotilaineen.

Saksalaisten sotilaiden karkoittaminen maastamme oli liittynyt Neuvostoliiton kanssa solmittuun jatkosodan rauhansopimukseen. Viimeinen saksalainen sotilas oli poistunut Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapin sota oli alkanut 1.10.1944 kiivaalla, nopeatempoisella maihinnousulamme Tornion Röyttään ja myös viereiseen Kemiin.

Huhtikuussa 1945 Kilpisjärvellä oli ollut vielä täysi talvi. Lunta ja pakkasta oli ollut paljon, kuin sitä Lapissa on tavallisesti vielä huhtikuun lopussa. Sotilailla oli ollut kylmää hatarissa pahviteltoissaan. Siellä, taistelleet suomalaiset sotilaat olivat olleet nuoria asevelvollisia. Muut suomalaissotilaat olivat silloin olleet jo kotiutettuja armeijan kentäharmaista. Kotiuttamiset alkoivat jo syyskuussa 1944. Ensin saivat luvan lähteä Suomen ja Neuvostoliiton välisestä jatkosodasta kotiin ja siviiliin vanhimmat ikäluokat.

Föhn tuuli

Föhn tuulen nähdään syntyvän valtavan Atlantin Golf virran liikkeistä. Näemme, että Golf – virta on mahdollistanut elämän, merenkulun ja myös maanviljelyksen meidän kylmässä Pohjolassa.

Föhn tuuli on eräitä Atlantin merivirtoja. Se virtaa Skandinaviassa. Ja, sitten kun se virtaa korkeiden Norjan vuorten yli. Vuorilta alas laskeutuessaan ilma lämpenee radikaalisti Tonionjokivarressa, Pohjois – Ruotsissa ja laajalti Pohjois – Suomessa.

Muistojeni Pohjois – Pohjanmaalla, vanhaan aikaan huomasi ja tunsi, kuinka todella lämmintä Föhn tuulta tuli Pohjanlahden toiselta puolen meille Suomeen. Se tuli sieltä tosi kuumana ilmana. Se tiesi varmaa nopeaa surmaa menneen talven lumille.

Varhaisen kylvökevään kauran, ohran hyvään kylvöaikaan tapahtuvan kylvön onnistumisen takana Pohjois – Pohjanmaalla, esimerkiksi Oulun seuduilla, Limingassa ja Tyrnävällä sekä Länsi – Lapissa oli ns. Föhn tuuli. Kovan kuuman Föhn tuulen aikana talvinen maisema muuttui todella nopeaan. Se muuttui jopa yhdessä päivässä ja yössä kevääksi ja alkukesäksi. Muuttolintujankin tuli parvittain.

Föhn tuuli puhaltaa useita kertoja vuodessa. Talvella se tarkoitti suojasäitä. Keväällä se tarkoitti aina varhaista kevättä. Esimerkiksi Pohjanmaan Närpiössä, Tyrnävällä ja muualla isännät pääsivät pikavauhtia varhaisperunan kylvöihin.

Talven 2019 aikana kiva lämmin Föhn tuuli ”kummitteli” taasen erään kerran meillä Suomessa. Meillä oli esimerkiksi lauha vuoden 2019 helmikuu. Mutta, ei Föhn tuuli kesää vielä silloin tehnyt.

Aikojen saatossa on ollut kovasti erilaisia huhtikuita. Esimerkiksi eräänä vanhojen aikojen päivänä 27.4.1921 oli mitattu peräti +25,5C lämpötila. Hellettä se oli jo ollut!

Tavallisesti huhtikuussa meillä on vielä kylmää ja usein paljon lunta. Muuttolintuja palailee meille, mutta hiljalleen. Niiden ruoka hyttyset ja madot ovat kovasti hakusessa vielä huhtikuussa. Jotkut uskaliaat sammakot alkavat kurnutella lämmenneissä rapakoissa.

Se oli niitä eräitä keväitä vuosina 1971-1973, kun meillä oli poikkeuksellisen lämmintä kevättä ja kesätkin olivat pitkiä ja lämpimiä. Erään kerran lämpimänä keväänä kauraa kylvettiin Tyrnävällä ja Limingasa jo esimerkiksi 27.4.1971. Kesästä tuli lämmin kesä ja kaikki viljeltävät kasvit kasvoivat todella hyvin.

Niinä aikoina tavallisia viljakasveja Oulun seuduilla olivat kaura ja ohra sekä ruis. Mutta, oli siellä paljon myös nurmien, laitumien heinäin kylvöä ja kasvatusta.

Niinä vanhoina aikoina harrastettiin Limingan lakeudella kesäisin paljon tuorerehun tekoa. Sillä työllä oli oma kiva nimensä. Isännät sanoivat, että ”tehdään virtasia”. Joillakin isännillä ”virtasten tekoja” saattoi olla useita kymmeniä hehtaareita. Pitkinä lämpiminä kesinä virtasia saatiin paljon.

Ennen viljan viljelyyn erikoistumista ja ruokaperunan suurimuotoista kasvatusta esimerkiksi Tyrnävän isännillä oli ollut hyvin suuria tuottoisia lypsylehmäkarjoja. Maatalojen tilatankkien keräilymaitoauto, imuauto kävi joissakin taloissa jopa kerran päivässä kovimman maidontuotannon aikaan. Tavallisesti se käy hakemassa maitotilojen tilatankkien maidot joka toinen päivä.

Pääsiäinen

Kristillinen merkittävin vuotuisjuhlamme pääsiäinen on vuodekierrossa liikkuvia pyhiä. Vuonna 2019 pitkäperjantai on 19. huhtikuuta. Pääsiäinen on juhlapyhineeen ohi meiltä tänä vuonna 2019 maanantaina 22.4.

 

Hiljainen viikko ja usein myös piinaviiko on nimeltään viikko ennen pääsiäistä. Ennen käytiin luterilaisen kirkon tilaisuuksissa jokaisena hiljaisen, piinaviikon iltana. Ilmoja ja säitä oli silloinkin piinaviikolla monenlaisia. Pääsiäinen sijoittuu meillä aina pitkälle aikaväilille.

 

Pääsiäisen aikaan oli liikkeellä noitia ja trulleja. Pohjanmaalla poltettiin pääsiäisvalkeita karkoittamaan noitia pihapiireistä. Nykyisin palmusunnuntaisin liikkuu ”noitia”. He ovat lapsia, jotka liikuvat erikoisesti pukeutuneina virpomassa kylillä.

 

Pääsiäisen perinneruokaa

 

Mämmi on tunnetuin vanhoista pääsiäisen perinneruuistamme Sen sanotaan tuovan mieleen alkujaan juutalaisten happamattoman leivän. He olivat aikoinaan lähteneet kiireellä Egyptin vankeudesta.

 

Imellettyä makoisaa pääsiäisruokaa mämmiä valmistettin ropeissa, roppeissa. Mämmiroppeina oli vielä 1960 – luvulla yleisesti koivun tuohesta kotona valmistettuja. Ne olivat kooltaan suunnnilleen nykyisten kauppojen n. 700 g kokoisten pahviropeiden kokoa. Vanhaan aikaan tuohinen kotitekoinen mämmirove kävi hyvin paistamiseen leivinuunissa. Se toimi nätisti myös tarjoiluastiana pääsiäisen ruokapöydässä.

 

Pääsiäisviikolla haettiin lähimetsistä tuoreita pajunoksia. Pajunkissat itsessään olivat jo kauniita koristeita maljakossa kammarin tai pirtin pöydällä.. Kun, laitoimme koivun oksia lämpimän pirtin maljakoihin, niin toiset ihmiset osasivat ennustaa niiden lehteen puhkeamisen perusteella kevään tulon.

 

Lähteitä:

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=161:kaskenpoltto-ja-kytoviljely&catid=23&Itemid=242&showall=1&limitstart=&lang=fi

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipunnosto_kolmen_valtakunnan_rajapyykille

http://ilmatieteenlaitos.fi/fohn-tuuli

https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/yl%C3%A4koulu/biologia_ylakoulu/ljll/peruna-luonnos/phl

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4inen

https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/paasiainen-mika-on-paasiaisen-ajankohta

https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakulttuuri/juhlaruoka/paasiainen

https://tyrnavankorpi.wordpress.com/tag/tynävä

 

Avainsanat:

Kommentoi



Kommentit

  1. 12.11 17.09.2020

    situs judi

    Suomen historian tapahtumia

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi