Maaliskuun 2019 tarinaa

FM Mauri Junttila

Tulikohan väärä uskonsuunta meille?

Se oli muistaakseni silloin lämmin kesäpäivä vuonna 1153. Köyliöläiset isäntämiehet Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika katselivat Köyliönjärven rantapeltojensa ohran kasvuja. He hypistelivät ohrantähkiä, hymyilivät tyytyväisinä ja tuumivat, että ”hyvällä on mallilla”.

He juttelivat myös, että puhuivat eilen tuossa Köyliön kylällä siitä, että läheisen Turun kesämarkinoille tulee myös muuan saksalainen laiva mukana paljojen rahojen ja tavarain kanssa eläviä Lyypekin hansakauppiaita. He ostavat meiltä esimerkiksi turkiksia, olutta ja ohraa. Myyvät meille hyödyllistä metallia ja kauniita kankaita.

Se oli muistaakseni lämmin kesäpäivä vuonna 1154. Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika makasivat henkitoreissaan, piestyinä ja verissään Turun Kupittaan kastelähteen läheisyydessä. Loppu oli jo selvästi lähellä näillä miespoloilla.

Miehet tuumivat, kuitenkin se on hyvää, että saamme kuolla omien hyväntahtoisten tuttujen jumalaimme ja haltijaimme alaisuudessa. Kohta matkaamme hyväntahtoisen, sopuisan ylijumalamme Ukon reippaan hevosen ja raudoitettujen kolukärryjen kyydissä salamat sinkoillen ukkosen jyrinän myötä taivaanrannalla. Sitten, kohta seuraakin elämällemme ja luonnolle tärkeä vesisade.

Pelottavaa uskoaksemme olisikin ollut kuolla Rooman kirkon ja Vatikaanin paavin hurjan sotaisan jumalan alaisena. Hyvää on meidän kohta kuolevien kuolla kristinoppiin kastamattomina, turvautuen tuttuuihin kauniskasvoisiin, luotettaviin ystävällisiin kotoisiin jumaliimme, tonttuihin ja haltijoihimme.

Ristiretkien aikaa

Paavin johtama Rooman kirkko vahvistui vahvistumistaan. Se halusi lisätä edelleen valtaansa. Sitä tapahtui erityisesti kristiretkien myötä. Rooman kirkon lähetystyö oli tavan mukaan ollut ns. miekkalähetystä.

Tunnettu ristiretkeläinen muinaiselle historialliselle Pyhälle maalle ja Jerusalemiin oli ollut englantilainen kuningas Richard Leijonamieli. Hän taisteli siellä voimakkasti laajentuvaa islamin uskoa vastaan. Myös juutalaisten kanssa taisteltiin vallasta siellä.

Myöhemmin tehtiin ristiretkiä ja löytöretkiä juuri löytyneeseen Ameriikkaan eli Uudelle mantereelle. Merenkulkijoista erityisesti espanjalaiset ja portugalilaiset harrastivat sitä. Siinä samalla kuoli sieltä Amerikoista muuan suuri intiaanikansa tyystin pois kansojen joukosta.

Ristiretki Suomeen (v.1154) oli liittynyt myös Rooman kirkon laajentumiseen. Ristiretki tehtiin Ruotsista käsin monilla laivoilla Lounais – Suomeen. Ristiretken toteuttajina olivat olleet Ruotsin kuningas Eerik Pyhä suurine sotajoukkoineen ja Ruotsissa silloin majaillut katolinen englantilaissyntyinen Rooman kirkon piispa Pyhä Henrik ja joka oli myös ollut silloinen Ruotsin piispa.

Ensimmäisen ristiretken jälkeen kyseinen englantilaissyntyinen roomalaisen kirkon piispa jäi Suomeen järjestelemään Rooman kirkon asioita ja asemaa Suomessa. Hänelle jäi avukseen runsaasti ruotsalaisia sotilaita. Suomen satojen vuosien miehityksen ruotsalaisten alaisuudessa voidaan nähdä alkaneen silloin.

Uskonpuhdistusten aikaa

Aikoinaan eräät Rooman kirkon kirkonmiehet alkoivat mietiskellä tarvetta kirkon reformaatioon ja aikaa uudistuksille. Esimerkiksi saksalainen teologi, lutherilaisen uskonsuunnan perustaja Martti Luther oli ollut eräs heistä. Hän oli välillä ollut pahoissa riidoisssa Rooman kirkon ja paavin kanssa. Paavin mielestä kerettiläinen syntiseen ja pahaan verrattava Martti Luther oli välillä ollut Rooman kirkon kiroama.

Uskonpuhdistaja Martti Luther vaikutti merkittävästi siihen, että kirkoissa alettiin saarnata kansan omalla kielellä eikä vain latinaksi. Hän oli ollut esimerkiksi myös Rooman kirkon harrastaman anekaupan lopettamisen kannattajia. Silloin oli ollut sanontona, että ”kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Uskonpuhdistaja tohtori Martti Luther oli ollut suuren eurooppalaisen luterilaisen kirkon perustaja. Mielestäni hän teki myös virheitä. Väärin oli esimerkiksi luvata kirkon miesten ja naisten mennä maalliseen avioliittoon. Hän itse näytti jopa esimerkkiä siinä asiassa.

Se on papille ja nunnalle riittävää ja ylevää, että hän on Herramme Jeesus Kristuksen ylkä tai morsian. Ei siis heille ole sopivaa mennä maalliseen avioliittoon kenenkään maallisen kirkon miehen/- naisen kanssa.

Pappien avioliittojen ja perheellisyyden myötä meille tuli epäonnistunut ja kallis pappisääty. Koulutus jo esimerkiksi kärsi pappisäädystä. Pappien pojista tuli aina pappeja. Olipa hän ollut vaikka kuinka heikkolahjainen mies. Yliopistojen opetus oli satojen vuosien ajan ollut vain teologian opetusta. Jopa, eläinten suolista ja sisälmyksistä oli enneustettu tulevaa, säitä ja ilmoja myös kirkonmiesten taholta.

Mielenkiintoista tuo: Lutherin aikalaistaiteilijat, taidemaalarit kuvasivat Martti Lutheria. Ei hänestä saa kuvien perusteella vaikutelmaa, että hän olisi ollut nöyrä harras kristitty. Siihen helpompi uskoa, että Martti Luther vietti paljon aikaansa kavereidensa kanssa viini- ja oluttuvissa. Mitä naisia lienee hänen vaimonsakin ollut?

Reformaatiomies tohtori Martti Luther puuhasi aikoinaan meille luterilaisen kristillisen kirkon uskonsuunnan. Siinä palvotaan silmää kuin olla harras tosi uskovainen. Eletään maailman lasten tavoin. Väärää sekin on.

Lieneekö tohtori Martti pähkäillyt sitä silloin aikoinaan, että luoda uskonto, missä saa elää mielin määrin mailman lapsena. Kanssaihmiset kuitenkin pitäisivät luterilaisia uskovaisina – Jumalan lapsina.

TV messut ovat tänään käypiä esimerkkejä väärästä ilosta. Maailman lasten iloista. Esimerkiksi Iisalmen, Joutsenon, Kauhavan, Jyväskylän Taulumäen ja Palokan kirkoissa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan kuin konsanaan ilossa. Mitähän Taivaan vanhurskaat sanovat siitä ilosta viimeisellä tuomiolla? Voi nousta siellä Taivaan portilla musta käsi pystyyn?

Uskonsotia ja uskonriitoja

Kirkon reformaatio ei mennyt läpi sellaisenaan ilman sotia eikä riitoja. Uskonsodat olivat pikäaikainen ja raskas rasite meille Europassa. Ne alkoivat jäädä pois vasta ns. 30 – vuotisen sodan Westfalenin rauhan jälkeen (v.1648).

Silloisten vanhan ajan uskonriitojen ja näkemysten seurauksena esimerkiksi Sveitsin saksankielisen osan Amish uskoisia joutui pakenemaan Euroopasta. He saivat erään turvapaikan vasta kaukana USA:n Pennsylvaniassa.

Amish uskoiset ovat usein olleet pilkankohteina USA:ssa ja muualla. Tosiasiassa he ovat tosi uskovaisia eivätkä vain uskovaista esittäviä. He elävät vaatimattomasti ja hurskaina uskossaan ilman maallista koreilua.

He eivät esimerkiksi hyväksy väkivaltaa eivätkä sotaa. Jo, siksi ovat he nähtävästi vihattuja esimerkiksi sotaisassa USA:ssa. Yhdysvallat on ollut vuosisadasta toiseen väkivallan ja herkästi ampuvien ”rivollimiesten” maa. Monissa meidän TV:n USA:laisissa viihdesarjoissa. ”Ampuvat ensin ja sitten vasta kysyvät tunnussanaa”.

Suomen tv esittää usein myös ameriikkalaisvalmisteisia dokumentteja USA:n amisseista. Dokumenttien tekijät pitävät amisseja takapajuisina höppänöinä, kun elävät hurskaina vaatimatonta elämää. Tekevät työnsä esimerkiksi päivävalon aikana. Kyntävät peltonsa vielä hevosilla, mutta tosi komeilla hevosilla he kyntävät.

Dokumenttien tekijät näkevät sen kehityksenä, kun amissinuoret lähtevät kotoaan. He menevät esimerkiksi lähikapunkeihin töihin. Se on erityisen hyvää, kun he oppivat istuun ravintoloissa. Se todella hyvää, kun nätti amissityttö alkaa tienata kaduilla!

Länsimaisen sivistyksen rappio alkoi Yhdysvalloista

On puhuttu jo kauan länsimaisen sivistyksen rappiosta ja tuhosta. Ikiaikainen Rooma meni aikoinaan nurin rappion myötä. Nyt taitaa olla vuorossa USA?

Muistetaan, että toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat osallistuivat merkittävästi natsien herruuden lopettamiseen Euroopassa. Sieltä tuli paljon materiaalia, mutta myös paljon miehiä. He toistivat maneerisesti ”yes sanaa”. Olivat enemmän tai vähemmän aineissa, ne USA:n soturimiehet. Olivat rentoja. Juuri ja juuri ne rennot pysyivät pystyssä.

Huonoa on mielestäni paljon USA:ssa. Monen monien ”rivollimiesten” maassa on omat vikansa. Siitä en esimerkiksi pidä, että heillä on tapana valita kauniista lähes vauvaikäisistä lapsista ns. lapsimissejä. Jo vauvoilla on siellä missikisoja. Heitä ehostetaan, laitetaan ja maalaillaan. Eivät poloiset pienet lapset saa USA:ssa elää vauvoina ja lapsina, kuin monissa muissa maissa saavat elää.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://areena.yle.fi/1-2434210

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihainen_viljelij

http://maurintarinoita.munblogi.com/2016/02/18/pahan-lallin-tarina/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_evankelis-luterilainen_kirkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_maailma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikhard_I_Leijonamieli

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_maailma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka

Piispa Henrik kastaa suomalaisia kristinuskoon Kupittaalla. Taustalla kuningas Erik ja suuri joukko sotilaita

Piispa Henrik ja hänen surmaajansa eränkävijä talonpoika Lalli

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi