Elokuista tarinaa
FM Mauri Junttila
Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.
Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.
Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.
Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.
Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.
Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.
Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.
Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.
Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.
Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.
Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.
Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.
Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.
Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.
Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.
Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.
Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.
Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.
Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.
Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.
Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.
Poimitaan marjat talteen
Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.
Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.
Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.
Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.
Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.
Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.
Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.
Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.
Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.
Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.
Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.
Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.
Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.
Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.
Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.
Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.
Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.
Lähteitä:
http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/
https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu
https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg
http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896
http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm
puolukka on Suomen eniten poimittu luonnomarja
riihenpuinti työkaluja
hilla, lakka, suomuurain
