Tarinointia Tyrnävän Leppijärven seuduilta
FM Mauri Junttila
Tyrnävän Leppinevan pieni Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953-1955 työttömyystöinä. Se vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa. Kuivattuna järvi oli puuton kosteikko, jonka keskellä sinnitteli alle puolen hehtaarin lampi. Kosteikossa ja pienessä lammessa viihtyi vesilintuja ja myös haukea.
Järven laskuojia
Leppijärven reunasta alkunsa saava järven laskuoja Leppioja laskee vetensä Tyrnävänjokeen Leppiojan kylän jälkeen nelostien läheisyydessä. Korvenkylässä Haurukylän puoleista reunaa myötäilevä Nipsinginoja saa myös alkunsa vetiseltä Leppinevalta. Se laskee vetensä Temmesjokeen Alatemmeksellä kyläkoulun luona.
Molemmat luonnonojat perkattiin lähes samanaikaisesti Leppijärven tyhjennyksen kanssa tai pian Leppijärven kuivauksen jälkeen. Perkaustöitä ja kanavointeja tehtiin pääasiassa työttömyystöina miesvoimin lapioin ja rautakangin. Jäistä maata pehmittiin dynamiittiä ja trotyylia räjäyttämällä.
Perkauksia kyseisiin luonnonojiin tehtiin myös kookkailla tela-alustaisilla kaivinkoneilla. Pitkän teräksisen nostopuomin omaavia vaijerikäyttöisiä kaivinkoneita sanottiin ennen Hullu – Jusseiksi. Niiden käyttövoimana toimi vahva bensiini – tai petroolimoottori. Niitä alkoi myöhemmin tulla myös dieselmoottorikäyttöisinä.
Metsiä ja peltoja kunnostetaan
Nipsinginoja ja Leppioja perkattiin Korvenkylässä uudelleen perusteellisesti jo 1950 – luvun lopussa ja pian 1960 – luvun alussa. Korvenkylän ympäristössä aloitettiin niinä aikoina suuret metsien kunnostus – ja ojitustyöt monien miesten ja suurten katerpillarioja – aurojen kanssa. Kanavien vesimäärät lisääntyivät ja perkauksia jouduttiin tekemään uudelleen ja uudelleen.
Metsien kunnostustyöt vaikuttivat positiivisesti luonnon kasvuun. Pientä havupuuta ja lehtipuuta kasvaneet suot antoivat ruokaa hirville. Niiden määrät alkoivat lisääntyä rajusti. Leppijärven takana on laajoja metsiä. Erämaata sanottiin Ikoseksi. Alueilla asui 1970-luvulla muutamia karhuja. Oli havaintoja ”vauvakarhuistakin”. Helppoa on karhun kellistää lihava aikuinen hirvi saaliikseen. Varhaisella 1970 – luvulla Korvenkylässä oli myös muutama pieni kauris lehmien seassa laitumella.
Esimerkiksi vuosikymmen 1970 oli monimuotoisen luonnon elämän ja kasvun suhteen kukoistavaa ja runsasta. Korvenkylässä oli paljon pääskysiä. Sähkölinjojen pylväiden välien sähkölangat olivat täynnä pääskysiä syysmuuton aikaan. Niitä istui siellä tiukasti toisissaan kiinni. Eivät pääskyset paljoa paina, mutta näytti siltä, että sähkölangat notkuivat niiden painosta.
Metsien lannoitukset ja ojitukset vaikuttivat metsäin kasvuun. Metsiin tuli paljon risusavotoita. Tyrnävän metsänhoitoyhdistyksen metsäteknikko Teemu Putkosella oli usein risusavottamiehiä töissä. Eräs heistä oli Tyrnävän Nipsingissä asuva Sulo Väänänen. Väänäsen Sulo liikkui työmatkansa mopedilla. Tapana oli ennen ollut, että isäntä teki risusavotasta talon osuuden. Tai hän maksoi palkatuille risusavottamiehille talon työosuuden risusavotasta.
Vuosikymmenellä 1960 ja ennen aloitettiin myös laajoja viljelyspeltojen kunnostustöitä. Sarkaojia kaivettiin uusia ja vanhoja kunnostettiin. Pellot saivat uusia veto – ojia tyhjentämään sarkaojat. Nipsinginojassa ja Leppiojassa esiintyi edelleen suuria kevättulvia. Lumisten talvien paljot lumien sulamisvedet eivät mahtuneet kulkemaan uomissaan, vaan tulvivat ympäristöihinsä.
Tarinani aikoina maaseudun koneellistumisessa alkoi tapahtua suuria muutoksia. Tuli paljon kätevillä kumipyörillä ja hydraulisilla kolmipistenostolaitteilla varustettuja maataloustraktoreita. Esimerkiksi Temmeksen haurukyläläinen Pentti Karppinen (Tomperin Pentti) hankki hydraulisilla sylintereillä varustetun ketterän ja tehokkaan suomalaisen Ahma traktorikaivurin. Hän kulki sen kanssa kaivamassa isäntien pelloille sarkaojia ja pienvaltaojia. Maaseudun muutoksia oli sekin, että työhevosten määrät vähentyivät rajusti koneellistumisten alkaessa.
Poukamia, pieniä lampia
Alkuperäiset Leppijärven ja Leppinevan laskuojat Leppioja ja Nipsinginoja olivat olleet tasankomaiden mutkaisia serpentiinimäisiä luonnonpuroja. Ne olivat paikoitellen kääntyneet virtaamaan jopa takaisin tulosuuntaansa. Niiden varsilla oli ollut useita lintujen ja kalojen elämää suosineita luonnonlampia. Niitä oli ennen sanottu poukamiksi.
Nipsinginojan vaikutusalueella Korvenkylässä oli ollut esimerkiksi Jussinjorpakko niminen lampi Sääskelän 2:22 niityn päässä lähellä Vesalan Veikon (1920-2006) taloa (Vanhatalo=Niemelä 2:19). Jussinjorpakossa oli voitu uida vielä 1950 – luvun alussa. Nipsinginojan kanavointi hävitti tuonkin entisen lasten suosiman uintipaikan. Siitä muutaman kilometrin päässä Nipsinginojaa alaspäin oli Alpo Pasasen (1928-1989) talon luona pieni kalaisa lampi, poukama. Se oli olemassa vielä 1960 – luvun alussa.
Luonnonvaraisen Leppiojan alkulähteillä oli ollut useita pieniä runsasvetisiä lampia. Muutaman kilometrin päässä Leppijärvestä on Tunkionhaka niminen jo kauan sitten peltoviljelyksessä ollut niitty. Se on entisen, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion sivuniittyjä. Tunkionhaassa olivat 1900 – luvun alkukymmeninä asuneet Anna ja Oskari Katajamaa pienen kalaisan lammen rannalla. Lampi oli ollut uintikelpoinen vielä 1960 – luvun aluilla. Leppiojan kanavointi ja monet kanavan perkaukset kuivattivat myös tämän pienen lammen, lasten suositun uimapaikan.
Leppijärvi laskuojineen ja poukamineen olivat olleet kalaisia. Kyläläiset olivat pyytäneet niistä kalaa katiskoilla. Heillä oli ollut lähes aina katiskoita pyynnissä. Usein niissä oli saatu kalaa.
Tyrnävänjoki oli myös ollut erilainen ennen vanhaan. Esimerkiksi jokivarressa kirkonkylässä oli ollut nätti melko kookas Kuulampi niminen lampi. Kirkonkyläläisten Konttilan ja Kankaalan talojen luona Tyrnävänjoessa oli ollut Umpilampi niminen melko syvä lampi.
Takavuosina muutamissa oululaissanomalehdissä oli silloin tällöin kirjoituksia, että josko rakentaisimme Tyrnävänjokeen pohjapatoja? Niillä olisi esimerkiksi säännöstelty alajuoksulla keväisin vaivaavia suuria kevättulvia. Maisemahoidollisesti ne olisivat olleet myös merkittäviä. Niiden taakse oli ajateltu syntyvän pieniä lampia tai pieniä järviä. Niissä olisi voitu uida kesäisin ja soudella pienin kivoin venein.
Isäntien Leppijärvestä laskuojineen
Varsinaisen Leppijärven vesineen ja Temmeksen puolen rantaniittyineen oli omistanut Temmeksen Nurkkalankankaan Arttu Vähä (1894-1974). Tyrnävän Keskikylän Juottolan talon suuret metsät yltävät Leppijärven reunaan ja Leppiojaan. Keskikylän Sipolan talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Suurta Sipolaa asuu nykyisin entisiä Kuusamon Tavajärven ja Paanajärven sotaevakoita.
Jo, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Tungion talon peruina Korvenkylän reunaan jäi kookas pelto nimeltään – Tunkionhaka. Suurella keskikyläläisellä Koivikolla oli ollut runsaasti maita Leppiojaan saakka ja sadoin hehtaarein sivu siitä sekä Nipsinginojaan ja sivu siitä. Yli – Temmesläisillä kirkko – Pekkalalla ja keski Pekkalalla oli myös ollut niittyjä luonnovaraisen Leppiojan alkulähteillä.
Tyrnävän kirkonkylän Konttila omistaa maita Järvikankaalla ja Leppijärven rannalla. Monilla Korvenkylän taloilla on maita kylän Leppijärven puoleisella rannalla. Konttilan talon maat ja eräiden Korvekylän talojen maat ovat aluiltaan ikiaikaisia. Joillakin taloilla talon rekisterinumeron alkuosa on kaksi. Se on harvinaisempaa. Esimerkiksi Korvenkylän vanhin maarekisteriin erotettu talo Niemelä/Vanhatalo on 2:19, Keskitalo on 2:20, Uusitalo on 2:21 ja Sääskelä on 2:22.
Huoltotie Leppijärven tyhjennystyömaalle
Hiljaista oli autoliikenne Korvenkylässä vanhaan aikaan. Kun, Leppijärven tyhjennys aloitettiin kovilla pakkasilla tammikuussa 1953. Sinne tehtiin ensin talvitienä huoltotie. Siinä oli kylän lapsille ihmettelemistä, kun tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä työnsi Kempsunsa (GMC) kärkilumiauralla tien Järvikankaalle Tyrnävän Keskikylästä, Korvenkylän vanhan kylätien (Takalon linja) ja peltoteiden sekä metsäteiden kautta.
Paavon Kempsu (GMC) oli väkivahva järeä teliperäinen nelivetoinen. Se saattoi olla aluiltaan länsiliittotuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastoista? Leppijärven tyhjennyksen alettua Paavo Niemelä alkoi kuljettaa lava – autonsa lavakopissa aamuisin työmiehet työmaalle ja iltaisin takaisin kirkolle. Järvikankaan työmaaparakit eivät olleet yöpymiseen tarkoitettuja.
Ennen entisen Leppijärven tyhjennystyömaan huoltotien aurausta Korvenkylästä – Järvikankaalle, loppumatkalle sinne oli tehty noin kolmimetrinen tielinja. Siitä oli poistettu puita, kantoja ja kiviä. Tien pohja jäätyi kovilla tammipakkasilla, kun siellä liikuttiin työntouhussa. Niemelän Paavon ei tarvinnut pelätä Kempsunsa vajoamista sulaan metsämaahan, kun aurasi tien sinne.
Kun, Paavo ensimmäisen kerran aurasi huoltotietä Järvikankaalle. Hänellä oli Kempsunsa lavalla useita räjähdeainelaatiokoita. Hän jätti ne Junttilan Oivan aitaan. Hän sanoi, että ”turvallisempaa on aurata loppumatkan vaikeakulkuinen metsätieosuus ilman niitä”.
Järvikankaalle rakennettiin pieni Leppijärven tyhjennyksen työmaa. Siellä oli muutama parakki ja varasto räjähteille. Niihin aikoihin räjäyteltiin dynamiittiä säästelemättä. Työmaaruokalaa piti siellä keskikyläläinen Samppa Pikkarainen. Hänellä oli hyvä maatila entisen suuren Koivikon mailla Tyrnävän Keskikylässä jokivarressa. Heillä oli siellä ollut myös pieni Tyrnävän Osuuskaupan sivumyymälä. Anna ja Samppa Pikkarainen olivat lapsettomia. He adoptoivat tytön ja pojan. Anna ja Samppa Pikkarainen kulkivat silloin tällöin seuroissa ja Tyrnävän kirkossa silloisen maaseudun ihmisten yleisen tavan mukaan.
Kylätie tuli
Sotien jälkeen maaseudun kylät kasvoivat. Kylät alkoivat myös haluta parempia kulkuyhteyksiä. Oli oltu tulevaa Korventietä vastaan ja puolestä. Korvenkyläläisistä koostunut ”karvalakkilähetystö” oli käynyt Muhoksella muhoslaisen maalaisliittolaisen kansanedustaja Aaro Kaupin luona apua pyytämässä. Hän oli hankkinut Korventielle rahoituksen ja rakentamispäätöksen.
Kun, vuosina 1953-1955 rakennettiin kylätietä, Korventietä. Täytemaana sinne ajettiin hiekkaa Järvikankaalta Konttilan talon metsäsaralta. Pääosin työ tehtiin hevoskärryin ja lapioin. Traktoreita siellä oli ollut työssä vain Korvenkylän Junttilan Oivan uusi harmaa Ferguson ja Keskikylän Yli-Ikolan uusi keltainen Renault. Lapiolla traktorikuormat tehtiin myös.
Korventie oli ensin ollut useita vuosia vain heikkokuntoinen. Enemmän se oli vain hiesupohjainen tielinja, jossa olivat vaivana pahat kelirikot syksyisin ja keväisin. Liikenne lisääntyi myös Korventiellä. Nekin Järvikankaalta aikoinaan ajetut hiekat ovat lentäneet pölyinä pois jo vuosia sitten. Tiestä huolehtiva Tyrnävän kunta alkoi ajattaa kesäisin Korventielle hyvää sepeliä tien korjaukseen. Tie onkin ollut kunnoltaan erinomainen jo vuosia. Se jatkuu nykyisin nelostielle.
Heinäntekoa luonnonniityiltä
Leppiojan alkupäässä oli muutamien kilometrien matkalla ollut reheviä luonnonniittyjä sadoin hehtaarein. Niityt olivat aikoinaan olleet tarpeeseen hankkiessa kotieläimille ruokaa. Heinää on syötetty lehmille, hevosille ja lampaille aikojen alusta. Mahdotonta sanoa, että keitä isäntiä niilläkin Leppiojan alkupään niityillä oli ollut niittämässä viikatteineen ja keräilemässä heinää eläimilleen aikojen saatossa?
Taloissa on vaihtunut isäntiä. Suku oli saattanut sammua talosta. Isännät saattoivat lähteä katsomaan elämän mahdollisuuksia muualle – muille seuduille. Tai vainolainen oli tehnyt miekalla tappotöitä, tyhjentänyt taloja asukkaista. Isonvihan (1714-1721) aikana venäläiset olivat käyttäneet tehokkaasti ns. poltetun maan taktiikka Limingan kylissä. Sekin toiminta oli nähtävästi vaihdattanut isäntiä.
Pitkinä aikakausina, aikojen saatossa heinää oli kerätty niityiltä nautintaoikeuksin. Kesäisin kylien miehiä ja naisia oli matkannut järvien ja jokien sekä luonnopurojen varsille keräileen heinää. Heiniä oli säilötty hirsilatoihin ja suoviin niittopaikoilleen. Niitä oli ajettu talvella niityiltä kotiin hevosreellä lumikelien aikaan.
Syrjänittyjä oli ollut johonkin historian aikaan kyläläisten yhteisomistuksissa, mutta kuitenkin ne olivat olleet kyläläisillä täysin nautintaoikeuksin. Sukupolvien ajan oli sanottu esimerkiksi, että jo isäni isoisälläkin olivat olleet nautintaoikeudet tähän niittyyn.
Ei ikivanhoilta muinaisilta ajoilta ole luettavissa kirjoitettuja tietoja maiden omistusoikeuksista. Pappiloiden ja säätyläisten omistuskirjat olivat niistä ensimmäisiä. He osasivat lukea ja kirjoittaa.
Yli – Temmeksen Nurkkalankankaan Vähä Arttu teki kesäisin suuriin suoviin heinää Leppijärven niityltään muutamia vuosia vielä järven tyhjennyksen jälkeen. Korvenkyläläiset olivat koonneet kauan heinää talojensa rantamailta Leppijärven rantamilta Korvenkylän puoleiselta reunalta.
Esimerkiksi Keskitalolla 2:20 (Konttiloita ja Pasasia) ja mahdollisesti Vanhatalo/Niemelällä oli myös ollut jopa pieni pelto Leppijärven rannalla. Maat olivat siellä olleet kovin kivisiä, niin kylä alkoi kasvaa toiseen kivettömien peltojen suuntaan. Muutamina 1900 – vuosisadan alkukymmenien kesinä Junttilan Erkki (1900-1952) oli kuljettanut hevosen kantosatulassa osiin puretun niittokoneen korvenkyläläisten Leppijärven rantaniitylle Järvikankaan jälkeisen pienen suon yli.
Isonvihan aikaan
Suuren vuosien 1700-1721 Pohjan sodan aikana Limingan lakeuden kylissä oli raivonnut isoviha nimen saanut sota. Se oli hävittänyt vuosina 1714-1721 kaiken asutuksen Limingan, Tyrnävän ja Temmeksen kylistä. Hävitys oli ollut totaalista. Kylät, talot ja asumukset poltettiin. Kotieläimet teurastettiin tai tapettiin. Kiinnisaadut ihmiset tapettiin. Jopa kissat ja koirat oli isketty hengiltä.
Suuren Pohjan sodan välittömiä seurauksia oli ollut se, että Ruotsi menetti Itämeren herruuden ja suurvalta asemansa. Uusi vahva mies kyseisillä alueilla oli jatkossa Venäjän tsaari Pietari Suuri.
Isonvihan jälkeen Ruotsin Itämaa eli Suomi ei enää kokenut täyttä hävitystä, kuin se koki silloin ja usein sitä ennen. Talot Limingan lakeudella saivat seisoa paikoillaan vainolaisten niitä tuhoamatta.
Isonvihan alkaessa säätyläiset ja sotilaat pakenivat silmät kauhusta ”suittirenkaina” ja pelosta kiljuen turvaan emämaa Ruotsiin. Tarinoiden mukaan vasta Norjan suuret vuoret pysäyttivät heidät. Rahvas pakeni kauhuissaan syvien metsien turvaan ja suojaan.
Puolustuskyvyttömiä olivat olleet pelkin puisin heinähangoin ja puukepein sekä pienin puukoin varustautuneet rahvaan miehet. Kasakoilla oli ollut teräksisiä pistokeihäitä, sapeleita ja runsaasti henkilökohtaisia ruutiaseita sekä pieniä tykkejä. Kasakoiden hevoset olivat olleet nopeita, hyväkulkuisia. Ne olivat menneet vauhdilla jopa pienten soiden yli. Kasakat olivat liikkuneet tehokkaina noin 30 – 40 miehen sotilasosastoina. Rahvas sitävastoin oli ollut pelkin puukepein ja puukonnysäin kanssa varustautuneita yksittäistaistelijoita.
Osa rahvaasta oli onnekseen löytänyt ja saanut turvan syvistä metsistä. Mutta, paljon heitä saivat tarinoiden mukaan kasakat kiinni metsistäkin. Tavallisesti se tarkoitti hengenlähtöä kiinnijääneille.
Isonvihan aikana Limingan kirkkoherrana oli toiminut Kristian Gisselkors. Hän myös oli myös paennut kauhuissaan muiden säätyläisten tavoin Ruotsiin. Vuonna 1721 rauhan tultua ja palatessaan pakomatkaltaan, hän oli alkanut laatia tilastoja Limingan menetyksistä isossavihassa. Huomattavaa oli ollut sekin, että venäläiset olivat vieneet paljon vankeja kaiken muun hävittämisen lisäksi.
Pohjois-Pohjanmaalla isonvihan aikana ikävää mainetta niittänyt verihurtta, sotarosvo ja kelmi Kustaa Lillbäck (1700 – 1721) oli ollut aluiltaan säätyläispoika, ei hän siis ollut rahvaan poikia. Hänen isänsa oli ollut Ruotsin Itämaan hallintovirkamiehiä. Hän oli ollut korkeasti arvostettu Iin ja Pudasjärven nimismies ja vouti.
Sota muutti nuoren Kustaa Lillbäckin elämänkulun. Ei hän saanut elää eikä nauttia säätyläispojan todennäköisesti osakseen tulleestä säätyläisen mukavasta huolettomasta elämästä, paljoista ruuista ja runsaista väkijuomista notkuvien jatkuvien pitopöytien äärellä lihavana pappina tai äveriäänä nimismiehenä.
Sitävastoin hänen kohtalokseen oli tullut isonvihan ajan lapsisotilaan surullinen kohtalo venäläisten käsissä ja – joukoissa. Huonoja olivat lapsisotilaiden kohtalot olleet niinäkin aikoina.
Iissa talvella 1715 venäläisten vangiksi joutunut nuori Kustaa Lillbäck joutui kasakoiden ”uudelleen koulutettavaksi”. Sittemmin vielä samaisen isonvihan sodan jatkuessa, hän alkoi liikkua kasakoiden kanssa polttaen, ryöstäen, raiskaten ja tappaen Pohjois-Pohjanmaalla.
Isonvihan vielä käynnissä ollessa (v. 1717) hän oli antautunut ruotsalaisille. Hänen huono tuurinsa jatkui. Surullinen, entisen lapsisotilaan elämä päättyi, kun ruotsalaisille antautunut Kustaa Lillbäck mestatiin Tukholmassa v.1721. Kustaa riepu oli ollut virunut vankiloissa lähes kolme vuotta ennen mestaustaan.
On nähtävissä Kustaan kohtaloa niinkin, että entinen lapsisotilas oli ollut kuin joku vammaiseen verrattava kyttyräslkäinen, jolla oli ollut ikäviä rumia haisevaa visvaa vuotavia kasvannaisia, mutta ei kuitenkaan ollut yksinäiselle saarelle eristettävä spitaalinen. Nätimpää oli siis ollut päästä tästä vangiksi antautuneesta entisestä lapsisotilaasta, tuosta Kustaa kummajaisesta tyystin eroon!
Tyrnävän Korvenkylässä liikkui ennen tarinoita isonvihan ajoilta. Kylän reunalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan aikaista asutusta kodan, kotien muodossa. Järvikangas ja sen selvästi muusta ympäristön maastosta ylempänä ollut jatke pieni moreeniharju Korkeakangas, Leppiojan alkulähteet sekä Kotakaarto olivat myös tarjonneet turvapaikkoja isonvihan sotapakolaisille. Jos, sotapakolaiset ehtivät esimerkiksi paeta Ikoseksi sanottuun suureen Leppijärven takaiseen erämaahan. Hyvässä lykyssä saattoi käydä niin, etteivät kasakat heitä sieltä löytäneet.
Usein, isonvihan syvien metsien piilopirtin ajatellaan olleen kuin niiden 1700 – luvun alkuaikojen jokivarsien ja rintamaiden kylien tavanomaisen savutuvan tai savupirtin. Hirsistä veistetyn ja nätisti salvetun savupirtin nurkassa oli seisonut kookas lämmitettävä kivikasa, kiuas. Tuollainen, niinä aikoina yleisesti rahvaan asuntona toiminut, oli ollut esimerkiksi suuritöinen rakentaa.
Voi paremmin uskoa isoavihaa paossa olleilla ihmispoloilla olleen vain vaatimattomia, nopeaan kyhättyjä asuinsuojia. Yksinkertaisimmillaan se oli ollut pelkkä nuotio suojaisan notkelman ja metsän siimeksessä. Nuotion vierustoille saatettiin alkaa rakentaa suojaseinämiä havuista, risuista ja turppaista. Laavuksi sanotulla yöpyminen oli ennen ollut nätti tapa nuotion lämmössä yöpymiseen. Turve – , turpaskömmänät sekä havu- ja risumajat olivat olleet yleisiä isonvihan sotapakolaisille.
Lähteitä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)
http://mauri009-lakeudelta.blogspot.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja
https://www.fonecta.fi/kartat/Leppij%C3%A4rvi%20(Vesist%C3%B6)%20Korvenkyl%C3%A4,%20TYRN%C3%84V%C3%84?lon=25.62278344458262&lat=64.69979540200656&z=13
https://www.kotimaa24.fi/blogit/paholaisen-renki/comment-page-2/
http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm
http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/tarinoita_liminka
https://www.youtube.com/watch?v=sHy8kThotyg
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4ojitus
http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/tarin oita_liminka
Hilla
Suomuurain
Lakka
