Tarinaa Tyrnävän seurakunnnan historiasta

2.5.2017 15:43 - historioitsija

FM Mauri Junttila

Pohjois – Pohjanmaan Tyrnävä oli aikoinaan eräs suuren Limingan kappeli. Limingan pitäjää oli Pohjanlahdelta nykyiselle Venäjän rajalle. Liminka erotettiin valtavasta Saloisten hallintopitäjästä vuonna 1477. Kyseistä vuotta pidetään Limingan perustamisvuotena.

Sotaisa historia takana lakeudella

Liminka oli joutunut ennen alinomaan venäläisten ja novgoronilaisten hävitysten ja vihan kohteeksi. Liminka oli ollut laaja. Vanhaan aikaan, kun venäläisten toimesta oli kuritettu Limingan miehiä. Silloin oli heitä oli kiusattu esimerkiksi nykyisessä Oulussa, Muhoksella, Paltamossa, Säräisniemellä, Manamansalossa, Kajaanissa ja kaukana Suomussalmella.

Esimerkiksi kauppapaikka myöhempi hallintokaupunki Oulu ja myös lääninsä pääkaupunki oli erotettu Limingasta vasta vuonna 1605 omaksi kaupungikseen ja hallintoalueeksi. Monet entisen suurpitäjä Limingan alueet ovat kokeneet muutoksia aikojen saatossa. Esimerkiksi Limingasta on tullut vain pienehkö kunta kuntien joukkoon.

Venäläiset ja/tai novgorodilaiset olivat käyneet usein hävittämässä myös Pohjanlahden rannikolla Limingan pitäjän keskustan, Limingan kirkonkylän. Linnukkapatsas Limingan kirkonkylässä on eräs muinaisista sotaisista ajoista kertova muistomerkki.

Limingan kylän keskusta saattoi joskus sijaita myös Rantakylässä kuivalla soran ja hiekan muodostamalla harjulla. Se on myös Liminganlahden vesien äärellä. Pohjanlahden rannalla sekin kylä on. Limingan Rantakylä oli saattanut olla aikanaan sopivin pitäjän keskukseksi.

Vesistöt olivat olleet tärkeitä asutusta ja kulkua ajatellen. Liminganlahti oli myös ollut ruoka – aitta seudun ihmisille. Limingan kirkonkellot olivat soineet ennen, että ”nortta – maivaa”. Vesilintujen pyytäjille tai niiden munien kerääjille Liminganlahti oli ollut antoisa. Vanhaan aikaan ihmiset olivat keräilleet myös vesintujen munia ravinnokseen.

Venäläisten hävityshistorian Suomessa voidaan nähdä alkavan ruotsalaisten 1. ristiretkestä Suomeen (v.1154). Ruotsalaisilla oli ollut kovia laajentumishaluja. Se laajentui miekalla ja myös asuttamalla.

Venäläiset ja novgoronilaiset olivat olleet ruotsalaisen asutuksen laajentumista vastaan Suomessa sekä pohjoisessa että etelässä. He kävivät hävittämässä ennen myös Limingan hallitseman Oulujärven erämaista ruotsalaisten alaisen asutuksen. Pähkinäsaaren rauhan raja v.1325 rauhoitti niinä aikoina oloja Karjalassa, Varsinais – Suomessa ja Hämeessä.

Esimerkiksi liminkalaisten monet vesien pyyntipaikat sekä metsästysmaat olivat venäläisten mielestä heidän omaisuuksia. Ne olivat luvatta venäläisten mailla ja vesillä. Venäläiset kävivät hävittämässä eränkävijä / talonpoikain asutukset Pohjanlahden rannikon Limingan kylistä ja myös sen alueilta esimerkiksi Oulujärveltä, ympäristöstä sekä kaukaa Kainuusta.

Ruotsinmaan asuttamalla laajentuminen Suomessa oli ollut tehokkaampaa kuin miekalla laajentaminen. Ruotsi oli tullut suureksi jo Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla ja se laajentui edelleen 1600 – luvulla erityisesti Baltiassa myös Laatokan seuduilla. Nuokin Ruotsin valloitusmaat on hävitty takaisin venäläisille jo aikoja sitten.

Ruotsin armeija oli ollut voittoisa uskonsotiin liittyneessä ns. 30 – vuotisessa sodassa (vv.1618-1648) Saksassa. Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf II (9.12.1594 Tukholma – 6.11.1632 Lutzen) kulki siellä armeijoineen voitosta voittoon. Voitot siellä tosin olivat olleet ”hakkapeliitta” – lisänimen saaneitten suomalaisratsumiesten ansioita.

Olimme me eränkävijä ja talopoikasuomalaiset pahoin alistettuja ruotsalaisille. Olimme vuosisatoja heidän orjiaan. Kävimme Ruotsin kuninkaiden sotimishalujen takia sotimassa kaukana kotikonnuiltamme. Olimme esimerkiksi uskonsodissa Saksassa.

Myöhempien, tappioon päättyneitten sotiensa myötä Ruotsi alkoi menettää Venäjältä voittamiaan maa – alueita takaisin pala palalta. Suuri Pohjan sota (vv. 1700-1721) oli merkittävä virstanpylväs. Ruotsi menetti suurvalta – asemansa ja Itämeren herruuden. Vuosien 1808 – 1809 Suomen sota muutti kaiken Suomenniemellä. Suomesta tuli lähes itsevaltainen, rauhassa elänyt autonomia jalon Venäjän keisarin alamaisuudessa. Sekä kansallisuusaate, kansallinen kulttuuri ja – kieli alkoivat saada asemaa autonomiassa.

Monien kirkkojen Tyrnävä

Nähdään, että Tyrnävän ensimmäinen kirkko oli rakennettu vuonna 1647 maaherra Soopin aikana. Siis jo ennen Tyrnävän kappelikautta. Kirkko oli vihitty juhlallisesti käyttöönsä Tyrnävän ”vanahalle hautuumaalle”. Hautausmaa oli niinä aikoina ollut kirkon ympärillä.

Tyrnävästä oli tullut Limingan kappeli vuonna 1655. Kappelikunta alkoi haluta asianmukaista kirkkoa. Olisiko silloin kuitenkin vain ehostettu ja paranneltu vajaan kymmenen vuoden ikäistä ”vanahan hautuumaan” 1. kirkkoa, saarnahuonetta? Vai olisiko kuitenkin rakennettu kokonaan uusi kappeli jo olleen viereen tai sen sijoille?

Myös muinaiset Tyrnävän puiset kappelit olivat olleeet pieniä ja vaatimattomia. Papit asuivat niiden nurkissa pienissä asunnoissaan. Niiden pystyttämiset eivät vaatineet raskaita ponnisteluja.

Kristinusko tuli meille katolisena aikana. Papit olivat sillon olleet perheettömiä vaatimattomia miehiä. Luterilaisuus tuli uskonpuhdistuksen myötä myös meille Pohjolaan. Papit muuttuivat perheellisiksi. Mitä meillä on kuvia luterilaisesta uskonpuhdistaja Martti Lutherista. Ei hän ole esimeriksi niissä vaatimattomissa ruokapöydissä istuneen hintelän, vähäruokaisen miehen näköinen.

Nähdään, että vuonna 1670 Tyrnävän ”vanahlle hautuumaalle” oli valmistunut uusi länsitornillinen tukipilarikirkko. Se oli ollut juuri samantyylinen kuin Limingan erään toisen kappelin Kempeleen kirkko. Niissä seurakunnan arkisto ja papin vaatimaton asumus olivat ollet samassa rakennuksessa. Tämän uuden ”vanahan hautuumaan” kirkon mainitaan olleen tyrnäväläisten kirkonrakentajien Matti Härmän sekä Pietari ja Matti Suorsan käsialaa.

Myöhemmin uuden kirkon viereen oli pystytetty kellotapuli kelloineen. Tämä tai ehkä myöhemmin rakennettu Tyrnävän ”vanahan hautuumaan” kappeli oli tuhoutunut kappalaisen asuntoineen, kanslioineen ja kirkonirjoineen tuhopoltossa perjantaina 24.11.1865. Kirkonrakentajia ja kellotapulien rakentajia vanhaan aikaan oli ollut myös kiiminkiläinen Heikki Väänänen.

Tämä kirkko tuhoutui tuhopoltossa vuonna 1865. Siinä paloivat mukana myös kirkonkirjat. Tyrnävä oli silloin ollu Limingan kappeli. Kappeleidensa toimintaa valvonut Limingan hallintoseurakunta piti niinä aikoina kirjanpitoa myös kappeleidensa toiminnasta. Limingan seurakunnnan arkistossa on joitain tietoja Tyrnävän kappelista ennen vuoden 1865 tulipaloa olleilta ajoilta.

Tyrnävällä kirkko on aina ollut keskeisellä paikalla keskellä kylää. Sitä se oli ollut jo kaikkien ”vanahan hautumaan” kirkkojen aikana. Entisen lähes jokirannassa, keskeisellä paikalla sijainneen kirkon lähelle rakennettiin esimerkiksi noin pari sataa vuotta myöhemmin Tyrnävän osuusmeijeri, kookkaine juustoloineen ja useiden kiviparien mylly viljan jauhatukseen sekä myllymiehille tarkoitettu odotustupa kahvila Pömilä. Alueelle nousi myös raamillinen saha ja runsaasti työmiesten asuntoja. Lähellä niitä oli myös SOK:lainen ”Tyrnävän Ossuuskauppa” sekä Tyrnävän nahkatehdas.

Nykyistä myös keskeisellä paikalla kirkonkylässä seisovaa, neljän tien risteyksen, puista, valkeaa Tyrnävän kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1873. Kirkko vihittiin käyttöönsä sunnuntaina Mikkelinpäivänä 2.10.1881 kirkkoherra Samuel Strömmerin toimesta vierailevien pappien ja piispojen sekä juhlayleisön läsnäollessa. Tyrnävä sai itsenäisen seurakunnan aseman ja oikeudet vuonna 1889. Nykyiseen Tyrnävän seurakuntaan on kuuluunut Temmes kappelina vuodesta 2001.

Isonvihan aikaa

Isoviha nimen saanut sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1714 – 1721. Se oli ollut osa suurta Pohjan sotaa. Sota päättyi 30.8.1721 Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi menetti sodan seurauksena Venäjälle esimerkiksi suuren Inkerinmaan. Se menetti suuria alueita myös Baltiasta. Ruotsin suurvalta – asema ja Itämeren herruus menivät saman tien.

Isonvihan ajalta voi mainita eräitä vuosilukuja ja tapahtumia. Isonvihan historiaan jääneitä henkilöitä oli ollut esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaalla venäläisten joukoissa sotinut alkujaan Iin nimismiehen poika Kustaa Lillbäck (1700-1721). Hän oli jäänyt venäläisten vangiksi Iissä tammikuussa 1715. Sitä oli edeltänyt noin 50 kilometrin hurja hiihto. Mutta, ei Kustaa riepu pärjännyt ratsuillaan kiitäneille venäläiskasakoille – ammattisotilaille. Sotavanki Kustaasta oli tullut niiden aikojen venäläistetty, venäläinen lapsisotilas.

Esimerkiksi maaliskuussa 1715 venäläset kasakat olivat hävittäneet Oulun linnan puisen yläosan ja olivat ryöstelleet ja tuhonneet Oulua ja sen ympäristöä ja lähikyliä. Saattoivat hurjat kasakat niinä aikoina käydä hävittämässä ja riehumassa myös lähistön Tyrnävän kappelikunnassa? Niinä aikoina alettiin elää tosissaan venäläisten ylivallan aikaa, sodan ja hävityksen kauhuissa Pohjois – Pohjanmaalla. Kyseinen sota sai myöhemmin isoviha nimen.

Vuonna 1717 Kustaa Lillbäck oli antautunut ruotsalaisille. Olisiko heitä silloin ollut jo uudelleen asemissa Pohjois – Pohjanmaalla, Limingassakin? Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli palannut Ruotsin pakomatkaltaan vasta Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen eli vuonna 1721. Se oli tapahtunut siis useita vuosia myöhemmin Kustaa Lillbäckin antautumisesta.

Kohta isonvihan sodan alkaessa ruotsalaiset sotilaat olivat paenneet säätyläisten ja pappien kera kauhusta ja pelosta kirkuen turvaan emämaa Ruotsiin. Suomalainen rahvas oli paennut rauhallisesti, mutta peloissaan turvaan Suomen syviin metsiin. Vuonna 1721 noin kolme vuotta ruotsalaissa vankiloissa virunut venäläistetty entinen lapsisotilas, ruotsalaisille antautunut Kustaa Lillbäck mestattiin Tukholmassa.

Toisena suomalaissyntyisenä sotilaana isonvihan ajoilta voi mainita sissi Tapani Löfwingin. Hän oli sotinut ja toiminut miehittäjävenäläisiä vastaan Ahvenanmaalla sekä Etelä – Suomessa. Ruotsin armeijassa rivisotilaana oli myös Tapani Löfwing ollut muutamia vuosia ennen isoavihan ajan sangen itsenäisiä sissipuuhiansa.

Tapani Löfwing soti isossavihassa sissinä. Hän soti välillä yksinään, mutta myös pienten pätevien sissijoukkojensa kanssa. Noin neljännesvuosisata isonvihan jälkeen Ruotsi oli suonut tälle kyvykkäälle isonvihansissille majurin arvon ja vuotuiseläkkeen.

Isonvihan tarinoita

Eräs isonvihan tarina Tyrnävältä kertoo, että kasakat olivat kuljettaneet lähistön Kaakisten Paason talosta kuivia olkia vanahan hautuumaan kirkon kellotapulin juurelle. Niitä oli tuotu sytykkeeksi kirkon ja tapulin tuhopolttoon. He tahtoivat pudottaa kellotapulin kellot alas tapulin polttamalla. Vääräuskoisilta, harhaoppineilta ryöstetyt kirkonkellot olivat olleet haluttuja voitonmerkkejä ortodokseille. Ja, olihan niissä myös ollut tärkeää metallia.

Toinen tarina kertoo, että Tyrnävän miehet olivat ottaneet kyseiset vanahan hautuumaan kappelin kirkonkellot turvaan kasakoilta, ennen seudulla riehuvaa täyttä sotaa ja hävitystä. Ne oli kätketty viereiseen Tyrnävänjokeen tai Kuulampeen. Niitä ei löydetty enää isonvihan jälkeen. Kyseiset kirkonkellot kuulemma ääntelevät huonon edeltä.

Isonvihan tarinoihin liittyy myös fantasiajuttuja. Esimerkisi jo vanhempia miehiä ollut pappi oli iskenyt ammattisotilaita eli kasakoita hengiltä läjäpäin pelkällä kirkonavaimella.

Toinen tarina kertoo, että eräs kookkaaksi kasvanut kainuulaismies oli ollut saunomassa syrjäisessä pakosaunassaan, kun kasakoita oli tullut laumoittain hänen pihalleen. Mutta, Kainuun miespä oli vain saunavastoja heiluttaen ja suureen ääneen karjuen ja kiroillen pelotellut kasakat tiehensä.

Isonvihan piilokirkkoja

Tarinat kertovat Tyrnävän Ängeslevänkylän Toppisen talon luona olevasta Kirkkokursusta. Siellä lienee ollut isonvihan aikana pieni saarnahuone? Muistoksi siitä oli jäänyt muutamia hirsiä, joita oli myöhemmin käytetty Toppisen erään heinäladon hirsinä.

Ängeslevän Ylipään Honkakoskella lienee ollut kappei ja ehkä hautausmaakin? Sinne on jäänyt tarinoihin elämään Kirkkoharjun nimi. Eräänä varhaisen 1960 – luvun kouluvuotena Ängeslevän Ylipään koulun opettaja Tervo oli mennyt eräänä päivänä koululaistensa kanssa tutustumaan kotiseutunsa ympäristöön. He olivat kävelleet Honkakoskelle, Kirkkoharjulle. He olivat siellä koputelleet ja taputelleet myös oletettuja kirkon ja hautojen paikkoja, että vaikuttiko maa ontolta jossakin paikoin. Tyrnävän Ängeslevän Ylipään Honkakosken Kirkkoharju vaikuttaa tarinoitten mukaan eniten tositarinaa isonvihan ajalta kertovalta.

Tyrnävän Suutarinkylässä oli ollut useampia uskovaisia miehiä isonvihan aikana. Heillä oli ollut siellä oma rukoushuone. Siellä, he olivat kokoontunet silloin tällöin kirkonmenoihin, sanan kuuloon maallikoiden toimesta.

Suurarinkylässä on Suutarinjärvi, joka antaa kasvupaikan monille vesilinnuille ja kaloille. Ympäristössä kasvaa loputtomasti mittavia luonnonmarjoja. Suutarinkylässä on myös kylän läpi virtaaava eloisa Tyrnävänjoki. Kylä on suurten erämaiden ympäröimä. Niihin on voitu rakentaa pakosaunoja ja piilotupia. Nuo olivat olleet positiivisiä asioita isonvihan sotapakolaisille.

Isonvihan ajan hengellinen tila

Ennen isoavihaa myös kauas Pohjois-Pohjanmaalle oli levinnyt luterilaisen kirkon suuntaa alkuperältään ollutta saksalaista pietismiä. Tyrnävällä ja Limingassa oli kiertänyt saarnamiehinä omia miehiä esimerkiksi eräs Korkala ja Tuohino. Sananjulistajina oli kiertänyt siellä myös kaksi entistä Ruotsin armeijan sotilasta. Ihmisillä oli ollut isonvihan ajan mahdollisuuksien mukaan vilkasta uskonelämää ja kotiseuroja oli myös pidetty.

Isonvihan alkaessa papit hylkäsivät seurakuntalaisensa. He pakenit kauhuissaan Ruotsiin. Rahvas jäi Suomeen ja Suomen syvien metsien piilopirtteihin. Isonvihan aikana oli edelleen synnytty ja kuoltu kylissä. Niistä tapahtumista oli jäänyt tietoja.

Esimerkiksi Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli alkanut hoitaan seurakuntansa monia kanslia-ja paperiasioita Ruotsista pakomatkaltaan palattuaan. Oliko hän kopioinut asiatietoja seurakunnan tapahtumista lukkarin ja seurakunnan uskovaisten muistiinpanoista. Hän oli alkanut laatia myös tilastoja isonvihan menetyksistä Limingassa. Kuolleista ja vangeiksi viedyistä hän oli tehnyt tilastoja.

Nähtävästi seurakunnan aktiiviuskovaiset ja lukkari olivat pitäneet kirjaa pitäjän kuolleista ja syntyneistä papin piileskellessä Ruotsissa. Rahvaalla ollut luku-ja kirjoitustaitoja jo niinä aikoina. Lukkarit olivat olleet silloinkin oppineita viisaita miehiä. He olivat esimerkiksi jopa rotottaneet kansaa isoarokkoa vastaan seuravalla 1800 – luvulla.

Lukkarinkouluja oli ollut yleisesti 1600 – luvun lopussa. Lukkarit eivät nähtävästi paenneet kauhusta kirkuen kasakoita pakoon emämaa Ruotsiin? He pitivät kirjaa ja luetteloita seurakunnasta isonvihan sotavuosien aikana. Olivat pitäneet ehkä myös hartaustilaisuuksia?

Isonvihan aikana, kun papit olivat hylänneet seurakuntalaiset. Kristillista ja uskontoon liittyvää toimintaa oli edelleen ollut seurakunnissa. Jumalansanaa saarnasivat uskovaiset maallikot. Heillä oli ollut kotiseuroja saarnatupapirteissä tai seurakuntalaisen kotona esimerkiksi Tyrnävän Suutarinkylässä.

Ruotsista paosta tulleet papit eivä pitäneet siitä, kun ihmiset kokoontuivat jumalansanan äärelle koteihinsa. Pappien mielestä se oli vaikuttanut jopa kurittomuudelta. Papeilla tuli kiire hankkia konventikkeliplakaatti. Se tuli voimaan jo vuonna 1726 ja se kielsi kotiseurat.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kirkko

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/tyrnava

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8689723

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8689722

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/isoviha

http://www.kirjastovirma.fi/asutusjasotatarinoita/6

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/kirkollisia_tyrnava

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/kirkollisia_liminka

http://yle.fi/uutiset/3-7465167

https://isoviha.blogaaja.fi/moikka-maailma/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kirkko