Tarinointia elokuussa 2017

1.8.2017 08:19 - historioitsija

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausiksi laskettavia. Silloin normaalikesinä on vielä lämmintä, joskus jopa helteistä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Viljankorjuut ovat muuttuneet erilaisiksi leikkuuupuimureilla tapahtuvan puinnin myötä. Nykyisin, hyvien olosuhteiden ja suotuisten kasvukausien vallitessa monilta paikkakunnilta vilja on puitu pois jo elokuussa. Aikainen viljankorjuu johtuu viljan jalostuksesta lyhytaikaiseksi. Puimureilla puitavat viljat ovat aikaisia lajikkeita.

Leikkuupuinti muutti maaseudun ilmettä ja kuvaa. Ruis – ja muut kuhilaat sekä viljaseipäät jäivät pois pelloilta. Talot alkoivat rakentaa viljankuivaamoita. Ensin ne olivat vaatimattomia lavakuireita pihapiireissä. Ajan myötä viljankuivaamot muuttuivat suuriksi siilokuivaamoiksi. Niiden vieressä seisoo suuria viljasiiloja.

Ennen vanhaan viljaa alettiin niittää sirpeillä ja viikatteilla kuivattavaksi kuhilailla ja seipäillä elokuussa. Tavanomaisia viljoja olivat kaura, ruis ja ohra. Vehnääkin oli etelä – Suomessa. Viljaa hangottiin viikateniiton jäljiltä myös seipäille kuivumaan. Ruis sidottiin lyhteiksi ja ne ladotiin kuhilaille. Kuhilaita seisoi säännöllisissä riveissä pelloille. Sanottiin myös, että ”laitetaan jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille.

Yksi ruislyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan muuta kuhilasta vesisateilta. Se oli kuin hattu suojana kuhilaalla. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteille ja kuivasit ne pelloilla kuhilailla tai ladottuna seipäille.

Niitettyä ja kuhilailla kuivattua viljaa kerättiin pelloilta hevospelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin isännillä sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana.

Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Niistä tuli riihikuivia. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin puitavat jyvät irti niistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin töryistä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina, pitkinä säilyneet rukiinoljet olivat raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös ikivanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja jouluksi. Entiset patjaoljet käytettiin joko karjan suun kautta ruokana, kuivikkeina tai suoraan navetan tunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa myös lehmien ja muiden nautojen sekä hevosten ravintona, ruokana. Olkea käytettiin myös lehmien ja hevosten alla suojaamaan alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli puhtaampi ja miellyttävämpi navetta – ja tallieläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi myös sikojen karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi talven mittaan olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä osassa.

Maatalouden alkaessa ennen vanhaan 1900-luvun aluilla hiljalleen koneellistua, jyvät alettiin erottaa puitavista viljan tähkistä puimakoneilla. Niitä oli sanottu ”ryskyiksi”. Voimakoneina niillä oli toimiut höyryllä toimivia painavia, kookkaita lokomobiileja.

Oli puintipaikoilla ollut myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä oli ollut esimerkiksi yksitahtinen, muutaman hevosvoiman tehoinen yksisylinterinen Olympia tai Wickström maamoottori. Puimakoneina 1950 – luvulla oli ollut puisia, puurunkoisia Teijon Tarmo ja Esa puimakoneneita.

Viime sotien jälkeen esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli ollut puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena sille oli ollut petroolikäyttöinen yksisylinterinen suomalainen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti ollut petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli ollut keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti, että puimapaikoilla oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiinkin paljon puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla tulikuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörästä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin pelloilta talteen viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen keskeytyksissä tärkeiden syystöiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut, lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohrasta saadaan maukasta uunipuuroa. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle nostamassa suosiotaan.

Viljojen puinneissa oli esimerkiksi1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kasaan odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kymmeniä vuosia. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Peltoviljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puitu pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamistyöt. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen tuomat ojamaat käsiteltiin hienontamalla ne. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja varustettuna pitkällä puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Ruisleivän syönti oli ennen yleinen tapa Suomessa.

Melkein luomuviljelyä oli maanviljelys vielä 1950 ja 1960 luvuilla. Kaupasta ostettavia väkilannotteita, apulantoja oli toki vapasti ostaa ja käyttää. Mutta, esimerkiksi karjanlanta hyödynnettiin tarkoin. Peltojen puimapaikkojen vanhat lahoamisen aloitaneet olkikasat levitettiin lannaksi ruismaalle. Niiden lahoamista joudutettiin joskus seikoittamalla niihin karjanlantaa.

Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Oivalla oli useana 1950-luvun kesänä apulaisena, kesälomalainen, Muhoksen Tiilitehtaalla työnjohtajana työskennellyt Olavi Pasanen. Olavi piti kesälomaa välillä elokuussa. Joinakin seiväskuivattuksen ja pienikokoisten peltoheinälatojen kesinä heinäteon loppumiset tosin menivät elokuulle.

Olavi oli silloin hyvä apu heinätöissä maanviljelijä serkulleen Oivalle. Iltaisin he kertoivat keskenään paljon esimerkiksi sotajuttuja tai juttelivat muuen vanhoista mielenjääneistä asioista. Päivisin he kunnostivat esimerkiksi ruismaata monena kesänä.

He tupakoivat paljon silloisen yleisen tavan mukaan. Erään kerran uunin reunalla kotipirtin tapahtumia seurannut talon pirttikissa pökertyi tupakansavuun ja putosi kolahtaen lattialle. Putosi pirtin lattialle. Tavallisesti kissa tulee uunin päältä hiljaa ja huomaamattomasti. Ei kissalle onneksi tullut vaurioita siitä pankolta tippumisesta.

Molemmat mehet lopettivat tupakointinsa sittemmin, kuin sitä myöhempinä aikoina paljon tehtiin. Olavi Pasanen oli ollut jatkosodasssa sissinä. Hän oli ollut mukana tarunhohtoisissa kaukopartioissa. Heillä oli partioseikkailuja esimerkiksi kaukana Arkangelin ja Muurmannin radoilla ja muualla laajoissa itä – Karjalan erämaissa.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuut marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla eli lakka kypsyy poimittavaksi valoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua ja syötävää marjaa alkaa löytyä poimittavaksi elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli ollut hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi kylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta reunalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaroilta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta.

Löytyi Järvi-, Leppinevalta myös karpaloa. Leppijärven lähi kankailla Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi paljon puolukkaa. Mustikkaa löytyi varjoisten korpimaiden varjoista myös. Vuosina 1953 – 1955 työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa eli 1990 – luvulla.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Se oli silloin rahakasvi. Lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai käytiin elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia jopa kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikkia ”Tuntematon sotilas” elokuvaakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa – uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalossa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Elokuvasta oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan saama suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän koululaislapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen ollut tärkein rahamarja koululaisille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950 – 1960-luvuilla olleet alhaisia ja kesäisin maataloissa oli paljon muuta maanviljely – ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan täysipainoisesti kotitalon kesä – ja sadonkorjuutöihin.

Korvenkylän kouluaislapset poimivat hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavasti omaan käyttöön. Oli järkevää poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja mahdollisimman paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat ilmainen ravinnon – ja ruuanlähde vähävaraisille suurille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä ja talvina. Pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntiin ja säilöntään. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään. Pikkulinnut syövät talven aikana niitä. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen marjoja.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset kiisselit, marjakeitot ja – mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Hirsiaitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulattuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä marjamössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitassa puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai kauas Rantsilan Kärsämänkylän taakse jopa Kestilaan saakka. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oli Kalervolla marjakavereina välillä myös hänen lähinaapureitaan, sukupolven tai jopa kaksi häntä nuorempia miehiä. He tekivät aamulla ravitsevat voileipäeväät reppuihinsa ja autoilivat kymmenien kilometrien päähän esimerksi Utajärven tai Ylikiimingin suurille marjamaille. Usein, he olivat marjareissuillaan pitkän päivän.

Oiva käytti marjanmyynti rahojaan lomamatkoihin Turkkiin. Kalervo ei ollut laisinkaan kiinnostunut ulkomaista. Hän mieluummin kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla ja heillä oli hyvät autot, joilla kulkea. Marjanpoiminta innostus oli niinä aikoina suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä myös marjanpoimintainnostukseen? Muhokselle oli vanhaan aikaan tullut ns. venepakolaisia Vietnamista. Ketterinä, nopsakinttuina he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsistä näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajain luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä – kourat täyteen. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi kertoa, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, koululasten syödä niitä talvella. Ruokatunneilla syötiin poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen syyskuussa. Kansakoulun marjainpoimintatalkoot olivat pian syyskuun alusta. Puolukoita ja poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuussa on usein vielä kovastikin kesää, mutta merkkejä on lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee syksyn tuloa. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puolivälissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä sähkölangoilla? Siellä ne olivat langoilla ja juttelivat pääskysten kielellä tulevavasta syysmuutosta.

Lähteitä:

Oiva Junttila (1922 – 2001) ja Kalervo Junttila (1927-2014).

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/elonkorjuu.htm

http://www.virtuaali.info/opetusmaatilat/index.php?tila_id=1&ohjemappi&kategoria_id=288&kortti=2939