Kansakoululaisena
FM Mauri Junttila
Kansakoululaisena
Aloitin kansakouluni syksyllä 1952 Temmeksen Haurukylän kansakoulussa. Silloin, kansakoulu aloitettiin seitsemänvuotiaana. Sivuutin kyseisen ikärajan talvella 1952.
Niinä päivinä oli keskustelua siitäkin, että Tyrnävän Korvenkylän koululaislasten kuuluisi aloittaa kansakoulunsa Limingan Alatemmeksen kansakoulussa. Olimmehan, niinä aikoina, monet meistä koululaislapsista henkikirjoilla Limingassa.
Niinä aikoina Suomessa oli suuria ikäluokkia koululaisiässä. Suomen viime sotien jälkeeen syntyneet lapset ns. suuret ikäluokat olivat tulleet koululaisiksi. Lapsia oli paljon monissa silloisissa 1950-luvun kansakouluissa. Monet koulurakennukset saattoivat alkaa käydä ahtaiksi.
Koulupiirin raja ei onneksemme noudattanut kuntien rajoja. Alatemmeksen kouluun meillä olisi ollut pitkä matka. Aloitin kansakouluni Temmeksen Haurukylässä samanikäisten naapurin lasten Pasasen Annelin ja Alasaarelan Paulin ja Ainon kanssa. Olihan Haurukyläänkin pitkä matka. Lyhyintä reittiä eli Lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan metsäsaran halki kulkevaa ns Marttilan tietäkin oli kuljettavana pitkä matka. Koulumatkamme kotoa Haurukylän Mikkolan koululle oli noin neljä kilometriä.
Huonoja puolia noin neljän kilometrin koulumatkasta oli se, että tulipalopakkasilla, kun paleli kasvoja, korvia, käsiä ja varpaita, niin se tuntui päättymättömälta taipaleeelta. Joka talvi ennen vanhaan oli eripituisia kovien, tulipalopakkasten kausia. Tavallinen elohopeamittari ei kyennyt näyttämään kovimpien pakkasten astemääriä.
Talviin mahtuu myös mukavia säitä. Kauniina päivänä koulumatkan hiihtäminen oli kuin valmentautumista hiihtoon. Ehkä, osittain siksi naapurimme koululainen Matti Tolvanen kävi talvisin voittamassa Tyrnävän Tempauksen hiihtäjäisten nuorten sarjoja. Hän oli valmentautunut kilpailuihin jo pitkähkön koulumatkansa puitteissa.
Sitä voi ihmetellä, että miksi meitä ei ohjattu kansakouluun Tyrnävän Keskikylän kansakoululuun? Kulku sinne oli helppoa ja vaivatonta. Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat lapset kulkivat siellä. Esimerkiksi runsaan kilometrin päässä meiltä asuvilla Kaikkosen lapsilla oli sinne kiva koulutie. He kulkivat siellä, lähtien kotoaan ja kulkivat keskikyläläisen Pikkaraisen Sampan pelto-/metsätietä suoraan Koivikon kansakouluun.
Sangen paljon kulki Korvenkylän koululaislapsia Haurukylän kansakoulussa 1950-luvulla. Sieltä kulki esimerkiksi Juho ja Kaisa Tolvasen tyttöjä ja poikia. Lääperin Väinö ja Tauriaisen Veijo. Erkki ja Anna Junttilalla oli useita koululaislapsia. Lähinaapurimme Pasasen Raija, Anneli ja Jorma kävivät kansakoulunsa Haurukylässä. Samoin siellä kulkivat naaputitalon kaksi Vesalan poikaa. Alasaarelan Ainolla ja Laurilla oli useita koululaislapsia kulkemassa Haurukylän kansakoulussa.
Haurukylän kansakoululle tuli eteen kansakoulurakenuksen laajentaminen 1950-luvulla. Sinne akennettiin uusi koulurakennus uudisrakennuksena jo olemassa olleen koulun viereen. Taannoisella, 1950-luvulla Suomessa oli ns. sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia. Kyseiset lapset aloittivat kansakoulunsa kotikylissään tai lähellä niitä.
Haurukylän kansakoulu toimi etupäässä kaksiopettajaisena kouluna. Siellä olivat kansakoulun alaluokat ja yläluokat. Kolme ensimmäistä luokkaa olivat alakoulua. Kansakoulun jatkoluokkaa eli seitsemättä luokkaa opetti yläkoulun opettaja.
Haurukylän kansakoulussa opettajia vaihtui melko tiheään. Samanlaista käytäntöä oli uskoakseni myös muualla Suomessa. Eräänä päivänä, kun opettajamme oli kovan flunssan kourissa, niin viereisen pienen Limingan osuuskaupan Haurukylän sivumyymälän myymälänhoitaja Aune Tiensuu kävi toimittamassa omien myymälätöidensä välissä lapsia laskemaan ja hän kävi kävi välillä katsomassa, että lapset laskevat laskujaan.
Haurukylän koulusta on jäänyt mieleeni kansakoulunopettajat: Helka Rusila, Hilkka Tikkanen, Pasi Saari, Eeva Limingoja ja eräs neiti Köngäs kaukaa Kittilästä. Monia muitakin oli siellä ollut aikojen saatossa opettajina. Tavallisesti koulun miesopettaja opetti käsitöitä pojille. Jos, sellaista ei ollut niin kylän osaava puuseppä toimi poikien käsitöiden opettajana. Alaluokilla pojatkin kutoivat ja virkkasivat pieniä patalappuja. Niitä taitoja opetti lapsille kansakoulun naispuolinen opettaja.
Vanhaan aikaan lasten koulupäivä alkoi aamuhartaudella. Se oli aamuinen muutamien minuuttien yhteinen tilaisuus kaikille. Ne olivat tunnustuksellisia uskonnon suhteen eli luterilaispohjaisia tilaisuuksia. Niihin osallistuivat myös ortodoksikodista tulleet lapset ja myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomien lapset. Ortodokseja oli niinä aikoina muutamia Karjalan sotapakolaisten joukoissa.
Kristillisyys oli paljon esillä niiden aikojen lapsilla. Koulussa olivat aamuhartaudet. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti sunnuntaisin pyhäkoululua kotonaan. Se toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Monesti pyöräiltiin Tyrnävän kirkon messuissa.
Kansakoulun ensimmäisellä luokalla alettiin opetella lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Ne taidot aloitettiin alkeista. Ensin aakkoset, kirjaimet ja että niistä muodostuu kivasti sanoja. Sanoista muodostui edelleen lauseita ja virkkeitä. Lauseita ja sanoja opeteltiin lukien ja kirjoittaen. Välissä voinee mainita, että ikiaikaisissa seurakuntien ylläpitämissä lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan.
Laskento, laskuoppi alkoi myös alkeista. Kyseisen taidon opettelussa, aivan alussa oli lupa käyttää apuna sormia. Yksi sormi oli yksi jne. Seuraavan asteen eli kertoma- ja jakotaulukkojen opetteleminen oli kohta edessä. Se oli koululaiselle suurta edistystä, kun nuo edellä mainitut taidot opittiin ulkoa.
Piirustus, kuvaamataidoksi sanottu aine oli koululaislapselle piirtämällä asioiden ja esineiden kuvaamista. Piirtämälllä kerrottiin ja kuvattiin asioista ja esineistä. Malleja piirtämiseen löydettiin kotoa ja asuinympäristöstä. Isiä, äitejä ja siskoja sekä veljiä piirrettiin paperille. Suosittu piirrosaihe oli piirtää kodin kissa ja/tai koira. Lintuja, puita, lumiukkoja ja ympäröivää luontoa rakennuksineen piirrettiin myös taitojen karttuessa. Piirustuspuuhailut aloiteltiin lyijykynällä. Kohta, mukaan tulivat värikynät ja vesivärinapit siveltimineen.
Maantiedossa opeteltiin tietään kotimaa Suomesta ja asuinympäristöstä sekä jopa pienessä määrin muista maista ja kansoista. Ympäristöopin puitteissa kävimme esimerkiksi koko alaluokan voimin tutustumassa läheiseen Mikkolan myllyyn ja sahaan. Se sijaitsi Temmesjoen törmällä ja sai käyttövoimansa suoraan virtaavasta jokivedestä vesiturbiinipyörän avulla. Se oli vielä niinä aikoina toimiva laitos. Niistä huolehtinut leskirouva Aura tarjosi ”tutustujavieraille” kuumaa kaakaojuomaa.
Ympäristöopin puitteissa kävimme tutustumassa myös kansakoulun lähinaapurissa asuvan Olli Rusilan aikoinaan kyhäämään ja toimineeseen Temmesjokivarren pienen pieneen vesivoimalaan.Se oli rakennettu jokivarren sivu uoman virtaavaan paikkaan. Hän oli saanut siitä kotitalouteensa sähkövaloa. Samalla suunnalla oli myös vanha Moukan talo. Sen aitan päädyssä, korkeassa telineessään oli vielä toimiva vellikello. Sillä, oli joskus ilmoitettu talonväelle ruokailuista. Talo oli Isokosken koulaispoikain Altin ja Eeron koti.
Haurukylässä eli niinä vanhoina aikoina myös keksijä Pehkonen. Hän oli rakentanut pääosin puusta sinkkivaijereiden avulla traktorista (sininen Fordson Major) voimansa saaneet traktorikaivurin. Kohta, Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa Pehkosen puumallin pohjalta metallisia Temmes kaivuri merkkisiä traktorikaivureita. Ne olivat aikoinaan olleet kone- ja traktorimiesten keskuudessa suosittuja. Tehokkaita ne olivat ojankaivuussa ja hiekan/soran kuormaustöissä. Sittemmin hydrauliset kaivurit syrjäyttivät ne. Kanssani lähes samanikäiset koululaiset haurukyläläisveljekset Eino ja Paavo Karppinen puhuivat usein Pehkosen monista hyödyllisistä keksinnöistä.
Marjojen poimintaa
Jokasyksyinen puuha koululaislapsille oli marjojen poimiminen lähimetsästä. Sitä teimme kuin talkoilla opettajien johdolla. Poimimme puolukkaa koulun varastoon.
Puolukkaa kasvavia kankaita oli heti koulun vieressä. Puolukan poimintaankin me koululaiset suhtauduimme, kuin oppimiseen. Opimme, että puolukka on tietynlainen lajityypillinen, kuivilla paikoilla kasvava kehomme ravintoaineeksi tarpeellinen ja ruokiimme hyvin käypä ruuan lähde. Puolukka säilyy myös hyvin, helpoin konstein. Sittemmin saimme syödäksemme poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa tai marjakeittoa puuron kanssa kouluruokana.
Niinä aikoina kouluruuat olivat sangen vaatimattomia. Samoin olivat vaatimattomia myös kotiruuat. Hyvää oli ennen vanhaan runsas metsämarjojen käyttö kotiruokana. Sieniä poimittiin myös kohtalaisesti kotitalouteen.
Saimme koulun puolesta keiton kerran päivässä. Se saattoi olla pelkkää kaurapuuroa voisilmän tai hienosokerin kera. Oli siellä myös perunalihakeittoa tai makkarakeittoa. Torstaisin oli hernekeitto. Keittoja saimme syödä kylliksemme koulussa. Keitoista sai halutessaan hakea lisäannoksia. Lapset kuljettivat repussaan kotoaan pienehkössä lasipullossa eväsmaidon ja myös voileivät.
Koululaisina siirryimme kouluterveydenhuollon piiriin. Eräänä syksyisenä päivänä Temmeksen kunnan terveyssisar Sinikka Norrbacka pyöräili Haurukylän koululle. Meidät mitattiin, punnittiin, tarkastettiin näkö ja kuulo. Meidät tilastoitiin myös. Asiat meistä laitettiin ylös lapuille, koululaisen terveyskorteille. Terveyssisar Norrbackalla toimi apulaisena opettajamme. Muistelen kyseisen terveyssisaren antaneen meille alakoululaisille jonain syksynä myös jonkin rokotuksen.
Lähteitä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4
http://www.rantalakeus.fi/etusivu/kotiseutujuhlat_tukkilaisittain_5903327.html#5903337.jpg
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kinkerit
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansanopetus
Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä
