Heinätyötarinaa

FM Mauri Junttila

Kuivaa heinää tarvittiin ennen paljon. Sitä söivät lehmät, lampaat ja hevoset. Raskaita maalaistalon töitä tehneet hevoset tarvitsivat erityisen paljon heinää. Hevosia pidettiin tärkeimpinä kotieläiminämme 1970 – luvun alkuun saakka.

Heinää tarvitsivat paljon maaseudun monet työhevoset. Heinää tarvitsivat myös kaupunkien ja taajamien vuokra – ajurien eli vossikoiden hevoset. Kulkemiset olivat ennen hevosten varassa. Monilla kaupunkilaisilla tai taajaman ihmisillä oli ennen ollut oma ratsu. Sillä liikuttiin ennen autojen ja junien tuloa – paikasta toiseen. Kuivaa heinää siis tarvittiin hevosten ruuaksi.

Heinää keräilemään

Heinä kotieläimillemme oli ennen kauan vain vapaasti luonnossa kasvanutta vähäravinteista luonnoheinää. Sitä koottiin sekä järvien että jokien rannoilta ja myös suurilta heinäisiltä soilta sekä metsäniityiltä haravien viikatteiden avulla.

Ihmisiä meni vanhaan aikaan heinäntekoon painavat tuohikontit selässä ja viikatteet sekä haravat olalla tai kainalossa. Tuohikonteissä oli mukana paljon ruokatarpeita. Mukana oli myös muuan vaatekappale suojaksi koleiden öiden varalle. He nukkuivat heinätyömaillaan niittysaunoissa tai jopa pelkän taivaan alla, maaten kedolla heinäkasassa suojassa yön koleudelta ja itikoilta.

Kuuluisan, aluiltaan savolaisen ruoka-aineen ”kalakukon” arvellaan syntyneen siksi, koska limpussa on mukana paistettuna ja leivottuna tärkeimpiä raskasta työtä tekevien ihmisen tarvitsemia ruoka – aineita säilyvässä muodossa niitylle. Limppu oli ravitsevaa leipäainesta ja sisälsi joko kalaa tai possunlihaa.

Kuiva heinä korjattiin suurimmassa osassa Suomea pääosin heinäkuussa. Sitä korjattiin kotieläinten pitkään talviruokintaan – seiväskuivan heinän hyvän säilyvyyden takia. Ravintopitoista ja ravitsevaa oli hyvin seipäillä kuivunut heinä. Heinäkuussa heinäsato oli valmista korjattavaksi. Niitot ja seivästykset alkoivat kohta juhannukselta. Heinäkuussa oli tavallisesti vähiten vesisateita ja eniten aurinkoisia poutapäiviä. Siis otollista aikaa heinätöihin! Joskus, hyvinäkin kesinä saattoi vesisade heikentää heinäsatoa tai jopa pilata sen.

Viljeltävä peltoheinä muuttui satoisaksi, tuottoisaksi ja ravinnerikkaaksi kotieläinten ravinnoksi yhdysvaltalaisen maanviljelijä Timothy Hansonin jalostaman timotein myötä. Timoteita alettiin kasvattaa USA:ssa jo kaukana 1700 – luvulla. Timoteistä tuli aikaa myöten tärkein heinäkasvi esimerkiksi meille Suomeen. Timoteitä kasvatetaan edelleen kaikkialla maassamme.

Eräiden entisten korvenkyläläisten heinätöistä

Se oli silloin eräs 1930 – luvun lämmin kesä. Niinä aikoina oli pitkä lämpimien kesien kausi. Vehnänviljely levisi kauas pohjoiseen aina Tyrnävälle ja sivu siitäkin. Tyrnävälle rakennettiin pohjoisessa harvinainen vehnämylly.

Niinä aikoina nuoressa Suomessa oli voimakasta eteenpäin menoa, mutta samalla oli myös pahaa taloudellista ahdinkoa, taantumaa. Surkea pula-aika oli silloin elettävänämme ja vaivanamme. Siitä on luettavissa esimerkiksi Kairanmaan kirjailija Pentti Haanpään ”Isännät ja isäntien varjot” romaanista.

Sinä, 1930 – luvun tarinamme eräänä päivänä elettiin lämmintä heinäkuuta ja heinätyöt olivat täysillä päällä. Ahkeroitiin kotiemme heinätöissä. Työhullu Junttilan Erkki hankosi koneen lailla heiniä seipäille. Muut yrittivät seurata esimerkkiä. Niitettiin hevosten voimia tarvinneilla äänekkäästi raksuttavilla niittokoneilla heinää poikki, ja sitten hangottiin niitä kuivumaan heinäseipäille.

Niemelät ja Junttilat olivat sinä heinäkuisena 1930 – luvun päivänä ahkeroimassa muiden korvenkyläläisten tavoin heinätöissään kyläaavalla parinsadan metrin päässä toisistaan. Heidän heinäpeltojen välissä oli saman kyläläisen Keskitalon (Ahti Pasanen) peltoa. Heillä oli silloin sillä kohtaa viljaa kasvussa, mutta Keskitalon väki oli sinäkin päivänä heinätöissä hyvin lähellä.

Paljon oli työtä kesäisistä heinätöistä. Esimerkiksi Niemelässä oli niittyheinän niittoa, seivästämistä ja korjuuta noin kahdenkymmenen hehtaarin alalta. Junttilassa oli heinänkorjuuta lähelle samalta pinta – alalta. Junttilan Erkillä oli silloin myös vuokramailla heinää muutamia hehtaareja.

Niinä 1930 – luvun vuosina tehtiin heinää melko paljon myös myydäkseen sitä kuivana heinänä sitä tarvitseville talvella. Tavanomaisesti talojen isännät tekivät heinäkauppaa saadakseen rahaa, tuloja. Esimerkiksi Ouluun meni talvisin heinäkuorma toisensa jälkeen rekihevosten vetäminä. Isännillä oli aina talvisin aika paljon myös myyntiheinää.

Joskus kävi jollekin isännälle ikävästi siten, että heinäkuinen ukkosmyrsky sateineen hajoitti juuri hangotut heinäseipäät. Syyti ne pitkin peltoa. Jouduttiin ostamaan vahingon jälkeen heinät karjalle kylältä tai naapureista.

Heinällä on ollut rahallista arvoa iät ajat. Esimerkiksi kaukaisessa Henrik piispan surmaballadissa kerrotaan, kun piispa Henrik Pyhä kulki Suomessa noin vuonna 1155. Hän käski renkiään hakea Köyliönjärven Lallin talosta heiniä rekeen ruokien lisäksi. Hän käski rengin heittää pennejä tilalle.

Silloin elettiin rauhaisaa1960 – lukua, kun Pohjois – Norjaan meni paalattua heinää ja olkea monin suurin rekkakuormin. Norjalla alkoi olla läjäpäin öljy-ja maakaasumiljardeja. Niitä käytettiin myös Ruijan rantojen maatalouden kehittämiseen ja erityisesti lypsykarjojen ylläpitoon, siellä heikkotuottoisilla alueilla. Lehmät antoivat siellä maitoa täysin ostorehujen turvin.

Silloiset ”Korven Erkin”, Junttilan Erkin heinävuokramaat olivat Temmeksen Haurukylän Mikkolan talon maita. Niitä sijaitsi Korvenkylän kyläaavan reunassa heti Mikkolan tien alkupäässä kohta Kaikkosen jälkeen. Useiden hehtaarien niittyjä oli kaksi vierekkäin. Toinen niistä on metsittynyt kymmeniä vuosia sitten. Mikkola ja jokivarren saha/mylly olivat niinä 1930 – luvun aikoina ylitemmesläisen kauppias, maanviljelijä Juuso Junttilan (vpi) maita.

Temmeksen Haurukylän Mikkolan talo siirtyi muutamia kymmeniä vuosia niitä tapahtumia myöhemmin alkujaan pyhäntäläisen Ville Luttisen omistukseen. Temmesjokivarren mylly/saha liikerakennusta hallitsi myöhemmin eräs leskirouva sukunimeltään Aura.

Jokivarren rakennukset ovat nykyisin ns. museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän Temmeksen kulttuuripolkua. Mikkolan talon vieressä toimi 1900 – luvulla useiden vuosikymmenten ajan kymmenien lasten Haurukylän kansakoulu. Sitä sanottiin kyläläispuheissa myös Mikkolan kouluksi.

Tyrnävän Korvenkylän silloisten 1930 – luvun pienempien peltojen isäntien esimerkiksi Jussi Tjäderin ja Armas Pasasen lapsia kulki jonkin verran heinätöissä Niemelässä. Esimerkiksi Laura, Pauli ja Olavi Pasanen saivat siten elokuvissakäynti rahaa. Harvemmin maaseudulla liikkui rahaa naapuriavun merkeissä tehdyistä töissä. Heinätöistä maksettiin aina palkkaa. Heinätöiden teoista maksettiin hyvää palkkaa ja selvää rahaa lapsillekin.

Junttilan väellä oli sinä heinäkuisena päivänä heinäpellolla mukana myös iloinen ja reipas lapsenpyöreä pentukoira – Soma. Lapset olivat saaneet ottaa sen mukaan, kun lupasivat, että vartioivat Somaa juoksemasta niittokoneen terään – vahingossakaan. Ja, lapset lupasivat myös valvoa, varoa Somaa jahtaamasta pellonreunan metsojen ja teerien vielä lentokyvyttömiä poikasia.

Niemelässä oli silloin, sinä päivänä poikkeuksellisesti kahvinkeitto niittyväelle nuotiolla heinäpellolla. He olivat laittaneet voimakkaat kärpäsmyrkyt pirttiin ennen heinäpellolle lähtöään. Kärpäsmyrkyt olivat silloin pienellä peltialustalla tai – lautasella poltettavia savuavia kärpäsmyrkkytabletteja.

Niemelän Paavo kävi sittemmin illalla jututtamassa naapurikaveriaan Junttilan Oivaa. Paavo kehui sakemannien kärpäsmyrkkyjen olevan tehokkaita. Jopa, kookas hiiri oli maannut kuolleena pirtin lattialla kärpäsraajojen seassa.

Ihmiset vierailivat niinä aikoina usein naapureissa. Aikuisetkin kävivät yleensä kerran päivässa kyläilemässä naapureissa. Lapset saattoivat käydä päivän mittaan jopa monta kertaa naapureissa. Tapahtui välillä sitäkin, että Oiva leikittyään Paavon kanssa, jäi nukkumaan yöksi Niemelään. Välillä oli siten, että Junttilassa kävi yökylä lapsivieraita Niemelästä, Pasasilta tai Tjäderistä.

Kuultiin kahvitauon aikaan sitäkin, kun Niemelät alkoivat juoda kahviaan ja syödä eväitään heinäpellolla: Niemelän Lauri (Lassi) alkoi juonitella suureen ääneen, että Paavo veikka oli saanut paksumman viipaleen rusinoitua ja pinta raesokeroitua, kananmunalla voideltua nisupitkoa kuin hän. Lyhyen matkan ja kantavan ilman aikana naapuri kuuli selvästi, mitä naapurissa puhuttiin.

Sittemmin, reippaaksi varttunut Lauri (Lassi) Niemelä matkusti nuorena aikuisena yksinään kauas Atlantin yli Kanadaan tienesteihin. Hän oli siellä tienesteissä muutamia vuosia. Tarinoivat ennen sitä, että hänen Paavo veikkansa oli aloittanut autoiljan työnsä Laurin hankkimalla autolla. Paavo aloitti nelivetoisella teliperäisellä GMC (Kempsu) kuorma-autolla, joka oli ostettu länsiliittoutuneitten Normannian ylijäämävarastosta? Hyväoppinen Lassi (Lauri) oli kuulemma hallinnut englantia ja ranskaa matkansa jälkeen.

Junttilassa oli sinä heinäkuisena päivänä päivän työrytmi siten, että joku talon väestä, ehkä Taimi kuljetti kotona keitetyn kahvin ja voileivät niitylle. Niillä perukoilla oli ollut tapana niinä aikoina, että keiton kanssa ja paremmin syötiin illoin ja aamuin porukalla kotona pirtin pöydän ääressä istuen.

Päivällä juotiin joko niityllä nuotiolla keitetyt kahvit tai kotoa heinäpellolle kuljetetut kahvit. Niittykahvien kanssa syötiin kotona keitetty kananmuna, voita – leipää, pala nisua, pieni pala paistettua sianlihaa tai paistettua kalaa, jos pojat olivat saaneet niitä pyydettyä monien Korvenkylän talojen lasten kalastamista pienestä Leppijärvestä tai sen laskuojista.

Niittyjuomana oli alkoholitonta sahtia ja myös piimää. Ne säilyivät nätisti työpäivän. Niittyjuoma pidettiin heinäseipään varjossa ja myös pienessä, juomapääräriä varten vasiten maahan kaivetussa kolossa.

Maaseudun ihmisten ruokapuoli alkoi kohentua selvästi heinäkuussa. Siis, sopivasti ruoka-avuksi niittyjen heinämiehille ja – naisille joutui marjoja. Peltojen maukkaat, ravintorikkaat meskut eli mesimarjat alkoivat olla kypsiä poimittaviksi heinätöiden aikana. Valoisien soiden vitamiinipommi, makea hilla alkoi kypsyä heinäkuussa. Ravitsevaa, tummien korpimaitten mustikkaa alkoi olla kypsänä poimittavaksi jo heinäkuussa. Saatiin alkaa syödä muun ruuan lisäksi maha täyteen marjakeittoa ja marjakiisseliä. Joitakin varhaisia sienilajikkeita alkoi myös löytyä keräiltäväksi jo heinäkuussa.

Sinä päivänä, Junttilan heinäväen kahvit ja voileivät syötyään Oiva, Kalervo ja Mauno kipaisivat tupakalle piiloon heinäseipäiden taakse. Isä Erkki havaitsi nousevan savua heinäseipäiden takaa. Hän piti ripityksen pojille. Hän kiroili julmasti heille sanoen, että ”oppivat siellä suojeluskunnassa vain huonoa”.

Suojeluskunnissa oli isänmaallisen kasvatuksen ja valistustoiminnan lisäksi huonoakin. Esimerkiksi Temmeksen ja Tyrnävän suojeluskuntalaiset matkivat säätyläisiä. Piti olla jonkinmoinen humalatila aina ja jatkuvasti päällä. Tupakki kärysi suupielessä.

Erkki poltti hiukan ja otti joskus illalla viinaryypyn ennen nukkumaanmenoa. Hän ei ollut suojeluskuntalaisia, vaikka lapset kulkivat siellä. Siksikin hän oli suojeluskuntakriittinen, kun niissä juotiin ja tupakoitiin. Laiskoteltiin. Oltiin jouten. Talon työt jäivät tekemättä. Elettiin turhan pitkälle säätyläisten elämäntavan mukaan joutilaana – viinoissa. Lieneekö säätyläisillä edes ollut muuta rakkauttakaan kuin vain sitä vappaata rakkautta?

Lähteitä:

Oiva Junttila vv.1922-2001.

Kalervo Junttila vv. 1927-2014.

http://aiv.fi/sailo-oikein/sailorehu/

http://www.pellervo.fi/maatilanpellervo/mp8_11/mp8_11d.htm

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/s%C3%A4il%C3%B6rehu-on-ainut-keino-kohentaa-kannattavuutta-1.144846

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6hevonen

http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003096707.html

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/alkaa-pyyhkiko-perheviljelmalla-poytaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Hein%C3%A4ty%C3%B6t

https://fi.wikipedia.org/wiki/Renki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei