Syksyn 2018 tarinaani säistä

19.10.2018 08:47 - historioitsija

FM Mauri Junttila

Erilaisia säitä

Viime jääkauden jälkeen voi uskoa olleen paljon pitkiä lämpimiä, kuumia helteisiä kesiä. Ei valtava, kilometrejä paksu mannerjää olisi muuten lähtenyt sulamaan.

Auringonpaistetta

Jääkauden jälkeen ihmisiä alkoi siirtyä kohden pohjoista olosuhteiden muuttuessa asumiskelpoisiksi. Pohjoisessa esimerkiksi Etelä – Lapissa oli korkeita paikkoja, jotka olivat vapautuneet jo kauan sitten mannerjäästä. Suuri osa Suomesta oli kivikauden alussa ollut mannerjään runsaiden sulamisvesien vesien alla.

Korkeammat seudut vapautuivat ensin jääkauden jälkeisistä valtavista sulamisvesistä. Jääkausi rutisti maapalloa kasaan. Alkoi myös maanpinnan kohoaminen. Sitä on jatkunut edelleen. Pohjanlahden Merenkurkussa se huomataan parhaiten.

Esimerkkinä voidaan mainita jääkauden jälkeisestä toiminnasta maanpinnan muodostumisen ja elinolojen muuttumisen suhteen lakeuden Liminganlahti. Se oli ollut runsasvetistä Pohjanlahtea sangen pitkään vielä tuhansia vuosia jääkauden jälkeen. Ei siellä voinut kivikauden perhe rantautua haapioillaan vielä pitkään aikaan.

Kivikauden ihmiset saivat elantonsa keräilystä, metsästyksestä – ja kalastuksesta. Asuinpaikoikseen he valitsivat kuivia hiukan korkeammalla olevia maita. Limingan suurpitäjän alueella esimerksi Muhos, Rokua, Temmes eli Haapakylä, Tyrnävän Ylipää ja – Suuterinkylä olivat vapautuneet mannerjään sulamisvesistä varhaisimmin kuin esimerkiksi Limingan kirkonkylän alava maa – alue.

Me puhumme, hyvin vanhoista asioista puhuessamme kivikauden ihmisistä. He elivät useita tuhansia vuosia sitten ennen meitä. Esimerkiksi Etelä – Lapin Rovaniemen Kolpeneenharjulla alkoi kivikauden ihmisiä elellä jo noin 8000 – 7000 eaa.

Melko lähellä Kolpeneen aluetta on runsasvetinen valtava valtavirta Kemijoki ja Kolpeneenharjun vieressä kaksi kalaisaa melko kookasta lampea. Hyviä ja suotuisia asuinpaikkoja oli siellä ollut kivikauden ihmisille. Hiekkainen Kolpeneenharju tarjosi suojaisia asuinpaikkoja heille.

Kolpeneenharju antoi suojaa kivikauden ihmisille kovilta kylmiltä pohjoistuulilta. Hiekkaan oli helppo työstää asuinpaikkoja eli hiekkakuoppia. Siellä, kivikauden ihmiset elivät keräillen, metsästellen ja kalastaen asuen suojaisissa hiekkakuopissaan.

Ne olivat olleet havuilla, risuilla ja pienillä puun taimilla katettuja ja vuorattu sisältä nahkoilla, – turkiksilla ja kylmyydeltä suojaavalla kuusen naavalla, jäkälällä, kortteella, sammalilla, saralla ja luonnonheinällä jne. Lähellä Kolpenetta on kalaisia vesiä. Metsissä asui runsaasti hirvieläimiä ihmisten ravinnoksi.

Kivikauden ihmiset hallitsivat tiettävästi tulenteon ja tulenkäytön. Voi uskoa esimerkiksi Kolpeneen kivikauden ihmisillä olleen hiekkakuoppaan kyhätyn majansa keskellä ison, pienillä kivillä ympäröidyn nuotion, mikä antoi heille lämpöä ja valoa. Tuli oli hyvä apuväline heille myös ruuanvalmistuksessa.

Vaikeaa ja vaivalloista voi uskoa heille olleen tulenteon. Mutta, erilaisilla tulusraudoilla, kivillä saatiin kipinä kuiviin tuluksiin jo hyvin kauan sitten. Ihmiset eivät päästäneet tulta sammumaan herkästi. He suojelivat nuotionsa tulta tarkkaan. ”Tulenkantajat” kuljettivat tulta mukanaan saviruukuissa myös pyyntimatkoillaan.

Vertauksena voinee mainita, että taannoisella 1950 – luvulla vielä monen maaseudun talon uunissa, takassa, piisissä, hellalla keitettiin aamupuuro ja aamukahvi elävällä tulella. Hiillos jätettiin kuumana piisiin. Se ”herätettiin henkiin” keskipäivän ruuanlaittoja varten. Sama toistui illalla. Usein, yksi tulitikku sytytettiin vain aamulla. Eli yksi tulitikku piisasi koko päiväksi.

Turkiksiin, nahkoihin pukeuduttiin

Eläinten nahkoja ja turkiksia käytettiin vaatteina. Niitä oli parkittu, pehmitetty kivikauden ihmisten osaamisen ja taitojen mukaan erilaisiksi eri tarkoitukseen. Ne olivat päällysvaatteita kylmässä viimassa ja kevyempänä asuna kesällä tai kivikauden miehen oloasuna majassa. Toisilla eläimillä nähtiin olevan sopivampia turkikiksia tiettyyn asuun kuin toisella. Niitä pyydettiin siis myös turkisten ja nahkojen takia.

Tutun lampaamme kesyyntymisen ja tulon kotieläimeksi voi uskoa vaikuttaneen paljon kivikauden ajan luolamiesten pukeutumiseen. Lampaan villojen käyttöönoton voi nähdä mullistaneen täysin luolamieskauden ihmisten pukeutumisen. Villaa alettiin työstää langoiksi ja myös kankaiksi. Lampaan villatuppoja oli pyöritelty ensin langoiksi vain yksinkertaisesti sormissa pyöritellen.

Pieni jääkausi

Historiassa kerrotaan meille pienestä jääkaudesta. Siihen sisältyivät esimerkiksi Suomessa koetut suuret vuosien 1695 – 1697 kuolonvuodet. Silloin meiltä menehtyi noin kolmasosa pienestä kansastamme nälkään ja sairauksiin. Esimerkiksi Limingan Temmekseltä kuoli niinä aikoina lähes kaikki.

Niinä aikoina monin paikoin Suomessa oli ollut täysi halla. Ei saatu viljaa eikä heinää moniin vuosiin. Muukin luonto oli kitsas. Ei kasvanut marjoja metsissä eikä sieniä. Ei ollut kalaa järvissä eikä riistaa metsissä.

Voitanee tässä mainita ilmoista ja säistä puhuessa myös, että pieni jääkausi nimen saanut ajanjakso ja sääilmiö elettiin ja koettiin keski – Euroopassakin. Esimerkiksi monet kuuluisat hollantilaiset taidemaalarit maalasivat ns. pienen jääkauden aikana kauniita lumisia talvimaisemia tai reippaita hollantilaisia luistelijoita kanaaleissaan.

Hollantilaiset harrastivat ennen yleisesti luistelua. Siten päästiin paikasta toiseen kanavia myöten. Hollantilaiset pärjäsivät luistelussa erinomaisesti olympialaisissa.

Suuret nälkävuodet

Ennen vuosien 1865-1869 ns. suuria nälkävuosia meillä oli ollut monien kylmien hallakesien joukossa myös muuan lämmin kuuma kesä.

Eräänä kesänä nähtävästi ennen ns. suuria nälkävuosia (vv. 1865-1869) oli ollut eräs poikkeuksellisen kuuma hellekesä. Helteitä ja ukkosia oli ollut vielä myöhäissyksyllä. Erään kerran kova ukkonen oli sytyttänyt Tyrnävän Korvenkylän alueen metsät palamaan suurena metsäpalona vielä niinkin myöhään kuin lokakuussa.

Metsäpalot olivat polttaneet kaiken puuston pois ja varvikkoista metsämaakin meni. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Konttilan Keskitalon paikalla sijainneen karjamajan pirtin ikkunasta oltiin voitu katsella esteettömästi Leppijärvelle saakka.

Huono oli nähtävästi ollut tulipalojen vaikutus juuri suurten nälkävuosien aikana. Nuoren männyn kuoren alla oleva pehmeähkö nila oli ollut tärkeää ja halutttua raaka – ainetta pettuleivän valmistamisessa. Nilaa ei löytynytkään metsäpalon jäljiltä.

Harmittavasti tulipalo tuhosi sieltä männiköt. Voi metsien tuhoutumisen uskottavasti haitanneen, vaikeuttaneen myös metsämarjojen ja sienten kasvamista. Eläinkunnalla ja kaikelle luomakunnalle oli myös ollut siellä haittaa ravinnon vähäisyyden takia – Korvenkylän metsien palamisista johtuen.

Lämmintäkin oli ennen välillä

Maaseudulla oli 1960 – 1990 – luvuilla yleistä ns. ”virtasen teko” eli suurimittainen tuoreen heinän kokoaminen ja säilöminen talveksi nautakarjan rehuksi. Paljon tarvitsivat ennen isännät ”virtasia” karjalleen talviruokintaan. Tavanomainen oli noina aikoina maatalon 15 lypsylehmän karja. Oli paljon myös 20 – 30 lypsylehmän karjoja. Moni isäntä kasvatti vasikat kotona kookkaiksi ennen niiden myyntiä. Joten virtasia tarvittiin paljon talven varalle.

Se ei ollut silloin niinä aikoina mitenkään erikoista, että isännät niittivät niittosilppureillaan niinkin myöhään kuin lokakuussa touhukkaana ja vauhdilla niittosilppureillaan heinä- ja nurmikkopelloiltaan tuoretta heinää suuriin traktorin peräkärryihin. Niitä kuljetettiin hyvältä tuoksuvina tuoreheininä navettaan kotieläinten syödä.

”Virtasen teko” pienempiin peltoaumoihin tai valtaviin kotivarastoihin päättyi tavallisesti syyskuussa. Tuli vaivaksi esimerkisi syyssateita. Likaavat, liujuiset kulkemiset tulivat vaivoiksi. Osa isännistä oli sitä mieltä, että myös niittymaan, nurmen kuuluu saada levätä.

Lokakuu oli vielä niinä aikoina kovastikin kasvukuukausi heinän ja nurmen kasvun suhteen – tavallisina kesinä. Peltomaat alkoivat jäätyä nopeaan marraskuun alusta. Silloin ei menty enää keräileen tuoretta heinää pellolta navettaan kuskattavaksi

Erilaisia oli ennenkin kesiä. Oli lämpimämpiä ja kylmempiä kesiä. Lämpiminä pitkinä kesinä pellolta tuoreen heinän keräily niittosilppurilla lehmille päättyi vasta lumen tuloon.

Kesä 1968

Tuo vuoden 1968 kesä oli selvästi erilaisempi. Kevät tuli lämpimänä melko varhain. Isännät kylvivät kevään nurmet, ohrat ja kaurat. Toukokuun lopussa tuli kovia lumisateita. Tuli muutamaksi viikoksi kunnon rekikelit. Lumi suli pois tosi lämpimän kesäkuun alussa. Monet isännät joutuivat vaivakseen keväällä kylvämän ohrat ja kaurat uudelleen.

Kesä oli lämmin kesä ja kaikin puolin mukava ilmojen suhteen. Juhannuskin oli oikein lämmin ja mukava kokea. Heinäkuussa oli tavanomaisia heinäkuun helteitä viikottain. Hyvää kuivaa heinää saatiin tehtyä kohtalaisesti. Toiset saivat sitä paljon.

Mutta, sitten lokakuun toiselle viikolle tulivat yllättäen kovat lumisateet. Lunta satoi todella paljon. Se jäi pysyväksi seuraavan talven lumeksi. Monelta isännältä jäivät harmikseen syyskynnöt kyntämättä aikaisen lumisen talven tulon takia.

Lähteitä:

Anni Junttilan os. Pasasen (1900-1989) ja Ahti Pasasen (1897-1970) muistoja.

Kalervo (1927-2014) ja Oiva Junttilan (1922-2001) muistoja.

Veikko Vesalan (vv.1920-2006) muistoja.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viime_j%C3%A4%C3%A4kausi_Suomessa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marraskuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/marraskuu/

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/kuukaudet/marraskuu/

http://www.tyovaenliike.fi/marraskuu-1917/

https://www.tringa.fi/linnut-marraskuussa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)