Syksyn 2018 tarinaa

19.9.2018 07:22 - historioitsija

FM Mauri Junttila

Niinä aikoina elettiin isonvihan katkeria aikoja. Isoviha nimen saanut sota oli osa suurta Pohjan sotaa. Isoviha koettiin Suomessa vuosina 1713 – 1721. Pohjan sotaan liittyi suurvalta politiikkaa.

Kaikki vain siliäksi!

Venäläisten vahvat ja voittamattomat sotajoukot vyöryivät Kymijoen yli vuonna 1713. Niille eivät voineet Suomessa olleet sotajoukot mitään. Ruotsalaisperäiset upseerimme pakenivat kauhuissaan ja peloissaan kovalla kiireellä emämaa Ruotsiin. Niin tekivät myös papit ja muut virkamiehet.

Venäjän keisarilta Pieteri Suurelta oli käynyt käsky, että hävittää kaikki asutus Suomesta. Venäläisillä oli esimerkiksi ollut tehokkaita ratsuväkisotilaita – kasakoita. He olivatkin hävittäneet käskynsä mukaan kaiken eteen tulleen.

Suomalainen rahvas pakeni syviin metsiin. He elivät metsissä useita vuosia pakolaisina. Nopeaan oli silloin Suomi venäläisten sotilaiden miehittämä. Julmia olivat miehittäjät myös olleet.

Venäläiset hävittivät kaiken asutuksen Suomesta. Ruotsalaiset laajensivat niinä aikoina alueitaan Suomessa erityisesti asuttamalla suomalailla erämaita. Venäläiset olivat sitä mieltä, että Suomi on heidän aluettaan ja siksi hävittivät vieraiden eli ruotsinsuomalaisten asukkaiden asutuksen.

Venäläisillä oli ollut isonvihan aikana erinomaisia ratsuväkisotilaita – kasakoita. He kulkivat muutamien kymmenien sotilaiden tehokkaina osastoina. Heillä oli ollut hyviä ratsuja. Kasakoilla oli ollut teräviä sapeleita, pistinkeihäitä, tehokkaita ruutiaseita, pistooleita ja pieniä tykkejä.

Suomalaiset sitävastoin taistelivat yksinään tai pienissä osastoissa. He olivat huonosti aseistautuneita. Aseina suomalaisilla oli ollut vain heikkoja lähelle ampuvia, oravain metsästykseen tarkoitettuja jalkajousia ja puisia heinähankoja sekä sirppejä ja viikatteita. Emme voineet mitään kasakoille – aseistautuneille nopein ratsuin liikkuneille ammattisotilaille.

Venäläiset käyttivät Suomessa ns. poltetun maan taktiikkaa. Kansanmurha heillä oli mielessä. He hävittivät asumukset ja ihmiset. Kissat ja koiratkin iskettiin hengiltä kasakoiden toimesta.

Sodan runtelemassa Suomessa oli venäläisten sotilashallinto vuosina 1714 – 1717. Sitten meillä oli edelleen venäläinen siviilihallinto aina vuoteen 1721 saakka. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan.

Kasakoiden vallan alla

Pohjois – Pohjanmaa oli eräs alue, josta venäläiset sotilaat pyrkivät hävittämään kaiken. Limingan pappi Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja hävityksistä pakomatkalta Ruotsista palattuaan. Hänkin oli siis paennut emämaa Ruotsiin ”hippulat vinkuen” muiden pelkuripappien tavoin.

Paljon oli tapettu ihmisiä Limingasta ja sen kappeleista. Esimerkiksi Temmekseltä kuoli lähes kaikki niinä vuosina. Paljon olivat venäläiset vieneet vangiksi lapsia lakeudelta. Tunnettu Sakari Topeliuksen satu ”Koivu ja tähti” pohjautuu isonvihan ajan tapahtumiin nähtävästi Muhokselta.

Tyrnävän Leppijärvellä

Sinne Leppijärven metsiin olivat paenneet hädissään kasakoiden sapeleiden ja pistinkeihäiden tieltä esimerkiksi Tyrnävän jokivarren talojen Konttilan Matti ja Mällisen Jaakko sekä Sipolan Aappo. Oli siellä ollut myös Pasasen Matti, Antti ja Heikki Tyrnävän kappelin kylästä.

Pasasilla oli muistissa vanhoilta ajoilta kuultuja vanhojen miesten tarinoita venäläisvainoista. Pasasten maakirjatalo oli kaukaiselta 1600 – luvulta. Venäläisvainoja olivat siis kokeneet heidän esi – isänsä ja isänsä.

Matti, Antti ja Heikki Pasanen juttelivat muiden kanssa iltanuotiolla Limingan kappeleissa tapahtuneista asioista. He suunnittelivat myös tulevaa. Pasaset olivat sitä mieltä, että jatkavat pakoaan pian. He aikoivat lähteä kohta aamusta suuriin mittaamattomiin metsiin, Ikosen erämaahan.

Siellä on useita Leppijärven tapaisia pieniä kalaisia järviä ja lampia. Siis hyviä pakopaikkoja oli edessä päin. Leppijärvi ei niin erityisen hyvä pakopaikka ollut. Sinne pääsi kesällä Temmeksen Nurkkalankankaalta pelkät tuohivirsut jaloissa. Esteettömästi kulkivat sieltä kasakat ratsuillaan.

Oikein Pasaset pakonsa jatkamisessa tekivätkin. Kohta heidän, jo matkan alussa kuului jotain äänekästä meteliä takaa. Tappelun ääniä ne olivat. Kasakat yllättivät täysin Leppijärvelle leiriin asettuneet lepäilevät, vielä unenpöpperöiset miehet. Aappo Sipola oli tapettu heti. Jaakko Mällinen joutui vangiksi. Häntä oli kidutettu kotonaan Mällisellä ja hän kuoli kiduttamisiin.

Kasakoilla oli jälkiä seuraavia vihikoiria apunaan. Leirin ympäristöön oli kertynyt myös muutamia miesten kakkapökylöitä. Hyvä ja helppoa oli kasakoiden lukea merkit pakolaisleirin olemassaolosta.

Ei Pasasen miehillä niin helppoa ollut elää pakolaisina, syvissä Ikosen erämaan metsissä. Varuillaan ja peloissaan he olivat ja elivät siellä. Oma huolensa ja vaivansa heille oli myös jokapäiväisen elanon hankinnasta. Asuminen kauan metsissä oli siihen tottumattomalle vaikeaa ja vaivalloista.

Jonkinmoisen maasaunan pienellä kivikiukaalla he rakensivat. Se saatiin lämmittämällä mukavan lämpöiseksi asua, lepäillä lavitsoilla ja nukkua. Siellä voitiin lämpimässä myös peseytyä. Tulisijassa kypsennettiin syötävää, mitä saatiin pyydettyä metsistä ja lähilammista.

Oli heidän paostaan Ikoseen hyötyä. Kasakat eivät löytäneet heitä sieltä. Henkikultansa he saivat säilyttää. He kuolivat aikanaan vanhuuteen lämpimissä sängyissä kodeissaan.

Kirkollista toimintaa isonvihan aikana

Ennen isoavihaa Pohjanmaalle ja Pohjois – Pohjanmaalle oli levinnyt Saksasta alunperin lähtenyttä uskonnollista herätysliikettä, pietismiä. Meillä oli ollut pietismistisinä saarnamiehinä esimerkiksi kaksi entistä Ruotsin armeijan aliupseeria. Omia tyrnäväläisiä saarnamiehiä meillä olivat olleet eräs Tuohino ja eräs Korkala.

Isonvihan aikana meillä ei ollut pappeja. He kaikki pakenivat kovalla kiireellä peloissaan Ruotsiin. Kansan keskuudessa oli jo niinä aikoina jonkin verran lukutaitoa ja kirjoitustaitoa. Seurakunnallista elämää oli meillä paljonkin, mutta ilman pappeja. Seurakuntien toiminta oli maallikoiden käsissä.

Seurakunnallista toimintaa meillä oli uskovaisten maaallikoiden, talonpoikien toimesta. He esimerkiksi panivat papereille muistiin kauniilla käsialalla tietoja kuolleista ja syntyneistä. Papit kirjoittivat niistä, kauniisti ja nätisti talonpoikien toimesta kirjoitetuista papereista asiakirjatietoja kirkonkirjoihin, palattuaan yhteiseltä pelkuripappien pakomatkalta Ruotsista.

Oli silloin ollut myös muutamia vaatimattomia saarnahuoneita. Lähinnä hirsisen pienen heinäladon kokoluokkaa olevia. Tyrnävän Ängeslevän Ylipäässä Kirkkoharjulla arvellaan olleen pienen kirkon ja pienen hautausmaan.

Saarnahuoneita ei ollut silloin syytäkään luterilaisten rakentaa komiasti eikä ylellisesti. Luterilaiset olivat venäläisten mielestä pahoin taantuneita, ikävästi harhaoppineita ja täysin vääräuskoisia. Kasakat polttivat luterilaiset kirkot ja surmasivat papit, jos he eivät olleet jo paenneet Ruotsiin.

Tyrnävällä isonvihan ajan saarnahuoneita oli ollut esimerkiksi Ängeslevällä Toppisen talon luona ja myös Tyrnävän Suutarinkylässä Väliheikkien ja Välipirttien talojen luona. Ne olivat olleet pieniä vaatimattomia seurakunnan yhteisiä saarnahuonetiloja.

Kun, pelkuripapit palasivat pakomatkaltaan Ruotsista, he olivat olleet kauhuissaan kirkon tilasta ja erityisesti kotiseuroista. Uskovaiset ihmiset veisasivat niissä hartaina virsiään ja olivat hartaita, puhtaita sydämen uskovaisia.

Papeille tuli kiire hankkia ns. konventikkeliplakaatti. Se kielsi luterilaisen kirkon uskonnolliset herätysliikkeet ja seurakuntalaisten pitämät uskonnolliset tilaisuudet eli seurat kodeissaan.

Se näköjään kielsi kaiken sen, joka on hyvää ja kannatettavaa ja sydämen uskosta lähtevää luterilaisessa kirkossa.

Paljon on isonvihan ajoista kertovissa tarinoissa tarinoinnin värittämää väärää tietoja ja myös propagandaa. Liikkuu esimerkiksi tarinoita papista, joka oli pelkän koivuhalon kanssa hävittänyt ratsastavan kasakkaosaston. Pappi oli esimerkiksi kuitenkin oikeasti silloin ollut pakomatkalla Ruotsissa. Tai, hän oli ollut valtavan lihava että juuri ja juuri kykeni liikkumaan. Mutta, tarinoissa päihitti noin vain ison aseistetun kasakkalauman.

Lähteitä:

Ahti Pasanen 1897 – 1970.

Anni Junttila os. Pasanen 1900 – 1989.

Veikko Vesala 1920 – 2006.

Oiva Junttila 1922 – 2001.

Kalervo Junttila 1927 – 2014.

Alpo Pasanen 1928 – 1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://www.kotimaa24.fi/blogit/paholaisen-renki/

https://blogs.helsinki.fi/hylikang/2012/07/25/ajoist-ankarin-pohjanmaan-historiassa/

http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/05/02/tarinaa-tyrnavan-seurakunnna-historiasta/

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm