Lainaa.com

Suomen sota vv. 1808-1809

FM Mauri Junttila

Vuosien 1808-1809 Suomen sota oli osa europpalaista suurvaltapolitiikkaa. Sodassa Ruotsi menetti Itämaansa Venäjälle. Venäjän autonomiassa tulimme kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Niinä aikoina Euroopan vahva mies Ranskan keisari Napoleon Bonaparte halusi myös Ruotsin mukaan ns. mannermaasulkeemukseen eli saartaa Englanti saarelleen yksinään kaiken ulkomaankaupan suhteen.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf epäröi kyseistä asiaa. Vakuuttaakseen asiansa tärkeydestä Ranskan keisari Napoleon Bonaparte kehoitti liittolaistaan Venäjän keisari Aleksanteri I vauhdittamaan Ruotsia mukaan kauppasaartoon sotaretkellä Suomeen.

Venäläiset marssivat 21.2.1808 Kymijoen yli. Eli, he ylittivät siellä talvipakkasessa Ruotsin itärajan. Venäjä miehitti kyseisessä sodassa Suomen. Miehitys jäi pysyväksi. Sodan alussa venäläisillä ei ollut tarkoitusta miehittää Suomea, vaan ainoastaan pelotella sotaretkellä Ruotsi mukaan Englannin vastaiseen kauppasaartoon.

Suomen sodan monista Suomessa saavutetuista ruotsalaisvoitoista huolimatta sodassa kävi siten, että ruotsalainen sotaväki perääntyi lähes koko ajan. Ja, se poistui sodan seurauksena pois Suomesta Tornion kautta. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet taistelut venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kesken oli käyty Pohjois-Ruotsin puolella Skellefteåssa 15.5.1809 ja Härnöforssissa 5.7.1809.

Suomen sodan viimeinen taistelu Suomen alueella oli käyty myöhäissyksyllä 21.11.1808 Pohjois-Pohjanmaalla Rantsilan Kerälänkylässä. Suomen sodan rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken oli allekirjoitettu niinkin myöhään, kuin vasta 17.9.1809 Haminassa.

Ruotsin armeijan tappion eräänä syynä voi arvella olleen heidän sotaväen perinteisen muonanhankintavan. Vanhaan aikaan armeijat hankkivat muonansa ympäristöistään. Monet varhaisemmat Ruotsin käymät sodat olivat tulleet kalliiksi Ruotsin Itämaalle eli Suomelle. Hallainen, monien katovuosien Suomi oli entuudestaan tarkkaan koluttu tyhjäksi. Kylien vanhimmat saattoivat kertoa tarinoita, että vanhempaan aikaan kylien vanhat olivat kuulleet tarinoita pullukka sikapossuista ja raskaista tähkäpäistä.

Ilman oikeaa ruokaa, lähes pelkän viinan ja oluen voimalla sotineille ruotsalaisille tulivat vaivaksi monet kulkutaudit ja tappavat sairaudet. Ne niittivät julmaa satoaan.

Eivät venäläissotilaat olleet silloinkaan erityisen hyviä ampujia. Vänrikki Stoolin runojen Suomen sodan kuuluisan soturin Sven Dufvan kohtaloksi tuli Koljonvirralla rintaan osunut tappava harhaluoti. Suomalaissyntyinen soturi Sven Tuuva kaatui siellä Ruotsin värien ja – kuninkaan puolesta.

Venäläiset sitä vastoin olivat lähteneen talviselle sotaretkelleen Suomeen runsain muonavaroin. He eivät yleensä uskoneet löytyvän ruokaa rutiköyhästä Suomesta. Venäläisten, Venäjältä mukana marssineet muonakolonnat olivat olleet raskaita ja pitkiä. Heidän huoltonsa toimi hyvin koko sodan ajan.

Talvella (v.1808) sotaretken alkaessa oli ollut helppoa kuskata suurilla rekikolonnilla muonaa keisarin suurista varastoista venäläissotilaille ja heidän hevosilleen. Kohta venäläissotilaat alkoivat kuljettaa ja kuljetuttaa muonaa Vienanmeren pohjukasta Kantalahdesta Ouluun. Sieltä on useita ikivanhoja kauppareittejä Suomeen.

Maaliskuussa 1809 Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuutta Venäjän keisarille Porvoon valtiopäivillä. Samalla tämä jalosukuinen, Hänen Ylhäisyytensä Venäjän keisari Aleksanteri I luki juhlallisen hallitsijavakuutuksensa suomalaisille. Keisari lupasi valtiopäivillä suomalaiset kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Jalomielisen ja korkeasti sivistyneen keisari Aleksanteri I lupaus piti paikkansa.

Autonomiassa Suomella oli laaja itsehallinto. Suomalaiset olivat kuin itsenäinen kansakunta. Asemamme autonomiassa alkoi heikentyä vasta kaukana 1800-luvun lopussa panslavismin eli venäläistämisen myötä. Kyseistä toimintaa seurasivat I ja II sortokausiksi sanotut raskaat ajat Suomessa.

Suomen sodan jälkeen suomalaiset kokivat taloudellisen nousun. Sahateollisuus eli nousukautta. Höyryvoiman kehittyminen 1800-luvulla vaikutti lankkujen, parrujen sahatavaran sahaamiseen sekä laiva – ja nouseviin, lisääntyviin rautatiekuljetuksiin. Puutavaraa meni rajattomasti vientiin. Suuret maailman purjelaivamaat ostivat kilvan suomalaista tervaa. Sitä toimitettiin Pohjanlahden satamakaupungeista.

Lasi – ja kaivannaisteollisuus alkoivat myös kehittyä ja niitä alkoi nousta hiljalleen enenevästi Suomeen. Jo, autonomian alkuajoista lähtien suomalaisten asuintaloihin erityisesti kaupunkilaisten, alkoi tulla lasi-ikkunoita ja savuhormeja. Surkeat,synkät, pimeät, nokiset savutupa-asumukset alkoivat hiljalleen jäädä historiaan jo 1800-luvun aluilta myös maaseututaamista.

Porvoon valtiopäivien yhteydessä Venäjän keisari jäädytti ruotuväkilaitoksen Suomesta. Se sinänsä oli jo suuri helpotus jatkuvasti sotaa käyneelle pienelle köyhälle, jatkuvista sodista rasitetulle suomalaiskansalle.

Elpyminen näkyi siinäkin, että saimme oman markan 1860-luvulla. Se oli vahva merkki taloudellisesta noususta hyvinvoipana autonomiana. Kansakoulut alkoivat opettaa suomalaislapsia suomenkielellä uuden keisarillisen kansakouluasetuksen myötä.

Kohta Suomen sodan jälkeen suomalainen kulttuuri alkoi kokea vahvaa nousua. Elettiin kansallisen heräämisen aikaa. Eihän suomalaista kulttuuria vielä ollut edes varhaisemmin ollut.

Entinen isäntämme Ruotsi oli ollut kiinnostunut vain sodista ja sotimisista. Esimerkiksi Kustaa II Adolfin tytär kuningatar Kristiina oli yrittänyt sivistää ruotsalaisia. Hän tilasi ranskalaisen filosofin Rene Descartesin (31.3.1596 – 11.4.1650) hoviinsa. Mutta, niin kävi ikävästi, että tämä filosofi parka kuoli melko pian nähdessään Tukholman kulttuurin ja henkisen tilan.

Vakaasti ”Walhalla uskoisia” olivat ruotsalaiset. Ihannoivat elämää, jota on esillä esimerkiksi brutaalissa tv sarjassa Viikingit (v. 2016). Ei ruotsalaisilla ole kulttuuria kuin on esimerkiksi Leo Tolstoi, Igor Stravinski tai Pjotr Iljitš Tšaikovski – ei muitakaan. Poikkeuksellisen sivistymätöntä kansaa maailmassa ovat ruotsalaiset.

Suomen suuriruhtinaskuntana aloimme saada suomalaisia kansalliskirjailijoita ja – kuvataiteilijoita. Tosin he olivat kauan ruotsinkielisiä, ruotsiksi kirjoittavia. Joten, suomalainen ja suomenkielinen kulttuuri sai odotuttaa vielä hyvin, hyvin kauan.

Nuorisoseura-aate alkoi nostaa päätään autonomiassamme. Monissa pitäjissä alkoi toimia monenlaisia nuorisoseurojen harrastuspiirejä. Yleisiä kirjastoja perustettiin kaikkiin suomalaisiin kuntiin. Niistä sai lainata kirjoja tai käydä niiden lukupiireissä.

Raittiusaate alkoi kohota ja toimia entisen ruotsalaisperäisen juopottelun ja huonon elämän vastavoimaksi. Luterilaisen kirkon herännäisliikkeet voimistuivat ja elpyivät uudelleen 1800-luvulla. Ne alkoivat myös toimia vastavoimana alkoholismille ja siihen liittyville huonoille tavoille. Alettiin esimerkiksi pitää uskovaisten ja muiden hartaiden kotiseuroja sunnuntaisten kirkonmenojen lisäksi.

Elämä Suomessa oli niinä aikoina kuin lähes yhtä juhlaa, kun sodat, väenotot ja sotaverot loppuivat. Jopa kahviakin saimme juodaksemme. Vielä, melko harvinaista kahvi yleensä oli vielä 1800-luvulla. Sitä tosin oli ollut Ruotsissa jo kaukana 1600-luvun lopulla. Tosin sen käyttö oli välillä ollut useita kertoja täysin kiellettyä Ruotsin valtion toimesta.

Ikävyyttä ja harmia meille suomalaisille toivat 1800-luvun monen monet hallavuodet tappavine kulkutauteineen. Niitä oli ollut esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830. Suuret nälkävuodet vuosina 1864 -1867 olivat olleet katasrofi Suomessa.

Näytti jo, että Suomen kansa elää matkansa päätä. Muualla, esimerkiksi Venäjän mustan mullan alueilla ei tunnettu viljapeltojen halloja. Pohjois-Ameriikan USA:n lihavilla preerioilla olisi ollut silloin katovuosinakin määrättömästi leipäviljaa. Niinä aikoina esimerkiksi Venäjä ja USA kasvattivat jo kuin kilvan viljaa myyntiin.

Viljan kuljettamiset nälkää näkeville suomalaisille eivät luonnistuneet silloin. Höyrylaivojakin oli silloin, mutta talvimerenkulkua ei juuri ollut. Sekin oli haittansa, kun nälkä koetteli kansaa pahiten juuri talvisin.

Välinpitämättömyyttä oli myös ollut hallinnon taholta. Aatelisto ja papisto elivät lihapatojensa äärellä tietämättöminä rahvaan nälästä. Oli myös ajattelua, että jos ei sota tapa, niin nälkä tappaa. ”Tyhmiä yleensä olivat olleet, kun syntyivät rahvaaseen kärsimään nälkää, vilua ja kulkutauteja”; tuumailivat lihapatojensa äärellä elävät!

Välinpitämätöntä oli suhtautuminen rahvaaseen. Rahvasta halveksittiin. Esimerksi Suomen sodan runoilija runoili halveksien Ruotsin värien puolesta kaatuneesta Sven Dufvasta. Surmanluoti ei voinut edes osua Sven paran heikkoon päähän!

Väkimäärät lisääntyivät vähäisten kaskimaiden ja hallaisten soiden Suomessa. Maanviljelys eli ruuan tuottaminen oli heikkoa. Tulivat monien vuosien hallat. Vilja- ja heinäsatojen menetykset olivat joinakin hallavuosina olleet täydellisiä Suomessa.

Niinä vanhoina 1800-luvun aikoina alkoi esiintyä siirtolaisuutta Ameriikkaan. Ihmisiä lähti puutetta pakoon esimerkiksi Pohjanmaalta. Tavallaan siirtolaiseksi lähtöä voi kuitenkin pitää jonkinmoisena 1800-luvun elintason nousun merkkinä. Kun, matkusti esimerkiksi Puolangalta, Ristijärveltä, Kajaanista, tai Vöyristä Ameriikkaan. Siitä tuli suuria kustannuksia. Laivaliput sinne olivat olleet arvokkaita.

Vaivansa 1800-luvulla oli myös voimakas rikollisuuden lisääntyminen erityisesti Savossa ja Pohjanmaalla. Juopottelevat, tappelevat, varastelevat ”Härmän häjyt” kylvivät kauhua ja pelkoa ympäristöihinsä. Olisiko heidän uhonsa takana ollut osaksi vuosisataista ruotsalaisuuden vaikutusta? Häjyt asettuivat kaiken yläpuolelle – yli-ihmisiksi. Niinhän ruotsalaisetkin sanovat itsestään, että ”bättre folk”. Eli hekin näkevät itsensä kuolevaisten yläpuolella.

Suomen sotaa kulki Temmeksenkin kautta

Usein on verrattu Suomen sotaa ja isoavihaa keskenään. Erilaisia ne olivat. Eivät ne olleet vertailukelpoisia. Esimerkiksi isonvihan aikana (vv. 1714-1721) säätyläiset ja sotaväki pakenivat juosten ”pää kolmantena jalkana” emämaa Ruotsiin. Suomen sodan aikana (vv. 1808-1809), Suomessa sotinut ruotsalaisarmeija perääntyi välillä kovastikin taistellen Tornion kautta Ruotsiin.

Isonvihan aikana venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa. He hävittivät ja polttivat kaiken esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta. Surmasivat heidät, jotka saivat kiinni. Paljon he veivät suomalaisia vangeikseen Venäjälle. Rahvas pakeni syvien metsien piilopirtteihin.

Temmeksellä ei ollut Suomen sodan taisteluja, mutta monissa lähikunnissa tapeltiin ja lujaa, verissäpäin. Temmeksen kautta kulki sekä ruotsalaisia sotilaita että venäläistä sotaväkeä. Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotilassairaala Kirkko – Pekkalassa. Muistomerkin siellä kuolleille Ruotsin armeijan sotilaille, Temmeksen kirkkomaalle puuhasi vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulun rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Monin paikoin oli Suomen sodan kulkureittien varsille hakattu ampumalinjoja tykeille ja kivääreille. Myös Temmeksellä oli hakattu ampumalinjoja. Sotaväkeä oli kulkenut siellä Rantsilasta Mankilankylän kautta ns. paaritieksi sanottua tai toista tietä joka kulki Rantsilan/Temmeksen Kärsämänkylän kautta Yli-Temmekselle.

Paaritie nimen alkuperänä sanotaan olleen kahden peräkkäin kulkeneen hevosen välissä olleet aisoja muistuttavat kantopuut, joiden päällä oli kuormaa. Peräkkäin kulkevilta kantohevosilta on odotettu samantahtista askeltamista. Purilas oli ennen ollut tiettömien seutujen ja huonojen teiden hevoskuljetusväline. Se oli karkeasti nähtynä ollut kuin kärryt ilman rattaita ja kunnollisempaa kärrynlavaa.

Vanhojen aikojen Temmesläisellä isoisäni isoisällä Juho Jaakonpoika Sillankorva Junttilalla (vv. 1790-1856) oli ollut seikkailuja Suomen sodan aikana. Hän oli niinä aikoina, vuonna 1790 syntyneenä, ollut 18 – vuotias nuorukainen.

Silloin, noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai, siellä Vitalin talossa majailleitten venäläissotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin saunaan. Vitali on ikivanha temmesläinen maalaistalo. Talon nimi Vitali on samanlainen kuin on venäläisen miehen etunimi.

Silloin, kesällä 1808 siellä oli majaillut venäläistä sotaväkeä. Erään tarinan mukaan venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon vangiksi. Suomen sodan aikana venäläiset olivat ottaneet vain vähän vankeja. Sitävastoin isonvihan aikana vangiksi ottamiset olivat olleet suurta. Voi ajatella, että Suomen sodan aikana olivat ottaneet jonkin verran vankeja työmiehiksi eli raivaamaan ampumalinjoja tykeille ja kivääreille tai silloisten huonokuntoisten teiden korjauksiin sekä rakentamisiin.

Kerrotaan, että tapahtuneen vangitsemisen johdosta Juhon leskiäiti oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin Hilden s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli aiemmin toiminut ruotsalaisten armeijapappina ennen Temmeksen kappalaiseksi ryhtymistään. Oli arveltu, että hän entisenä sotilaspappina osaisi lähestyä oikein venäläissotilaita.

Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Hän oli maininnut sitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna venäläisiltä sotilailta melko pian.

Siitä ei ole tarkempaa tietoa, että miksi Juho oli joutunut vangiksi? Olisiko hän vain ollut väärään aikaan väärässä paikassa? Ehkä temmesläisten poikaporukka oli seurannut venäläisten sotilaiden touhuja Temmeksellä. Olisivatko pojat keskenään varsin ”mongertaneet venättää”? Muuan suurikokoinen kasakka ei tykännyt siitä. Piti sitä pilkantekona. Suuri, raskas koura oli tarttunut Juhoa niskasta. Juhoa vietiin ja lujaa. Hänet nakattiin pönkän taakse Vitalin saunaan.

Silloisessa pakotilanteessa Juho oli otaksuttavasti joutunut pakoileen jonkin aikaa. Kesäaikaan ei ollut juuri pelkoa menehtymisestä metsiin tai pelkoa nälkäkuolemasta. Pieni Temmesjoki oli ollut kalaisa. Seudulla oli suuret määrät pieniä kalaisia järviä ja lampia. Rantsilan Mankilankylän pienehkö Mankilanjärvi oli ollut sangen kalaisa. Metsämarjojakin alkaa olla kesäisin jo heinäkuussa. Sienillä, hilloilla ja mustikoilla elää jo viikkotolkulla.

Voi ajatella, että hänellä oli ollut mahdollisuuksia välillä myös syödä veden ja metsän antimien lisäksi vähäisessä määrin: kananmunia, sikapossua, leipää, maitoa, viiliä, voita ja juustoa. Ehkä hänen tuleva puoliso samanikäinen temmesläinen Brita Haapa – Perttula saattoi kuljettaa pieniä määriä ruokaa Juholle piilopaikkaan? Brita oli ehkä koiransa kanssa auttanut Juhon pakoon pönkän takaa Vitalin saunasta?

Noiden Juhon seikkailu – ja vangiksi joutumis tapauksien voi nähdä tapahtuneen kesän 1808 aikana. Silloin, siellä oli liikkunut ruotsalaisia ja venäläisiä sotilaita. Esimerkiksi Siikajoen taistelu oli ollut 18.4.1808. Revonlahdella oli sodittu 27.4.1808. Pulkkilan taistelu oli ollut 2.5.1808. Rantsilan Kerälänkylässä olivat ottaneet yhteen 21.11.1808. Se olikin ollut viimeinen Suomen sodan taistelu Suomen alueella.

Suomen sodan jälkeen Temmes sai olla täysin rauhassa molempien maiden sotilailta. Suomi jäi Venäjän autonomiaksi. Ei venäläisillä ollut mielenkiintoa esimerkiksi muutaman nuorukais Juhoon tai pieneen Temmekseen.

Molempien vihollismaiden sotajoukot olivat ylittäneet kohta Rantsilan taistelun jälkeen Oulujoen. Se oli haluttu ylittää ennen Oulujoen jäätymistä. Oulun kaupunki luovutettiin niinä aikoina venäläisille.

Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (vv. 1790-1856) oli elänyt elämänsä maanviljelijänä Yli – Temmeksen Sillankorvassa. Hänen muistetaan olleen taitava käsistään. Hän oli osannut puusepän, suutarin ja räätärin töitä, mahdollisesti myös sepän töitä. Hän oli ollut osaava maanviljelijä. Juho oli ollut peltojen raivaaja ja osaava suoviljelijä. Juhon mainitaan olleen salvuumies. Se saattoi tarkoittaa hevosten, lampaiden, sikojen ja sonnien kuohitsemista? Salvaamista oli myös hirsiveistäminen, että niistä voitiin rakentaa hirsiseinää. Seinähirren päihin veistettiin salvokset, että ne asetteivat, limittyivät tiukasti ja tukevasti talon hirsiseinään nurkaksi.

Juhon ansiosta Sillankorvan peltoala laajentui. Talosta tuli merkittävä maatalo peltoineen, heinämaineen, lehmineen, hevosineen lampaineen ja possuineen. Ehkä Juhonkin ansiota oli se, että Temmeksen kuntavaakunassa on kuvattuna maitokiulu?

Käsistään tekevä Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila oli veistäny Temmeksen kirkkoon nätin saarnastuolin kaikukatoksen 1840-luvulla. Hän oli myös lahjoittanut Temmeksen kirkkoon metalliset virsien numerot. Ne olivat olleet käytössä kauan.

Suomen sodan (1808-1809) jälkeen Juho sai paneutua rauhassa Sillankorvan maanviljelystöihin. Hän sai paneutua rauhassa myös mieluisiin seurakunnallisiin puuhiinsa.

Pienenmpiään ja heikompiaan kiusaava ja elintarvikkeita ryöstävä, pakolla ottava Ruoka – Ruotsi häipyi rajan taakse. Eivät he enää häirinneet raskaine ruokaveroineen esimerkiksi Temmeksen Juhoa. Eivät Juhon ikäluokkia isommin häirinneet myöskään uuden isännät. He tuumailivat suomalaisista, että ”eipä voisi enää vähemmän kiinnostaa”.

Kaukana pahasta maailmasta elettiin Temmeksellä. Rauhaa ja rakkautta ja ystävällisyyttä oli vain Juhon elinympäristöissä Suomen sodan seikkailujen jälkeen.

Lähteitä:

http://www.romppainen.net/pvsusoyl08.pdf

http://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/suomen-sota-1808-1809

http://www.edu.fi/kilpailut_ja_teemapaivat/1809/paivanavauksia/luterilaisen_kirkon_vaikutus_suomalaiseen_kulttuuriin_ja_kansalliseen_kehitykseen

http://www.itasuomenkoulu.fi/media/kv2/autonomianaika.htm

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/suomen-sota-vuosina-1808-1809/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.tieteessatapahtuu.fi/017/syvaoja.htm

http://www.suomenrahapaja.fi/fin/about_money/the_history_of_finnish_money

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahvi

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdfhttp://www.ouka.fi/oulu/ppm/suomen-sota

http://www.taivaannaula.org/2011/02/26/vakivallan-historia/

http://www.elisanet.fi/apila/SP/Oulu.htm

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

eräs kartta suomen sodasta lokakuun lopulta 1808

eräs kartta suomen sodasta lokakuun lopulta 1808

suomen sotaa koljonvirralla: sven tuuva sotii

suomen sotaa koljonvirralla: sven tuuva sotii

suomen sodan ajan sotilaita

suomen sodan ajan ruotsalaisia  sotilaita

ylitemmeksen sillankorvan talo

Yli Temmeksen Sillankorvan talo

Avainsanat: , , , , , ,

Syystöitä, syyskyntöjä

FM Mauri Junttila

 

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun suoraan Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

viikatteen teroitus: postimerkki vuoelta 1946

viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946

komea suomenhevonen ori

komea suomenhevonen ori

rintaman "talotehtaalla" veistetyn asevelitalon hirsiä numeroidaan

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Elokuista tarinaa

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.

Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.

Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.

Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.

Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.

Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.

Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.

Lähteitä:

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

puolukka on Suomen eniten poimittu luonnomarja

puolukka on Suomen eniten poimittu luonnomarja

riihenpuinti työkaluja

riihenpuinti työkaluja

hilla, lakka, suomuurain

hilla, lakka, suomuurain

Avainsanat: , , , , , ,

Tarinaa heinäkuusta ja heinästä

FM Mauri Junttila

 

Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!

Heinäkuu on meillä lämpimimmän vuodenajan ajanmäärite ja heinä on meillä kaikkien tuntema ruohomainen kasvi. Se on ollut esimerkiksi hevosten ja muun karjan rehua kautta aikain. Heinä on nykypäivien pihanurmikoissakin tärkeä kasvi.

Suomessa arvellaan heinäkuu nimen tulleen kesäisistä heinäin korjuutöistä, heinätöistä. Heinätyöt olivat ennen jokapäiväisen elämisemme ja toimeentulomme kannalta elintärkeitä töitä. Heinäin korjuut olivat niin merkittäviä, että antoivat nimen kesäiselle kuukaudelle.

Kaukaiset esi-isämme alkoivat käyttää hevosia apuna esimerkiksi liikkumiseen paikasta toiseen. Kaupungeisssakin hevoset olivat tärkeitä liikkumisen apuvälineitä vielä kaukana 1900-luvulla, ennen kuin autot ja sähkövoimalla toimivat raitiovaunut syrjäyttivät ne.

Hevoset olivat välttämättömiä ja tärkeitä monissa maatalojen töissä ennen traktoreita. Hevosilla tehtiin Suomelle tärkeitä metsätöitä vielä kaukana 1900-luvulla. Hevosia oli monissa teollisuustöissä ennen sähköistymistä tai vesivoiman hyödyntämistä.

Sen voi uskoa, että tärkeitä olivat heinäkuiset heinätyöt vanhan ajan ihmisille. Kysyntää on ollut kautta aikain heinäkuussa korjatuilla heinillä. Hevoset syövät heinää. Ravinnoksemme maitoa lypsävät lehmät syövät heinää. Lampaat, tärkeät villantuottajat syövät ravinnokseen heinää. Tärkeitä olivat ennen esimerkiksi Porkkalanniemellä tai Sipoossa kasvatetut heinät ja kauranjyvät Helsingin hevosille.

Voidaan uskoa, että esimerkiksi jo kivikauden metsästäjä/kalastaja esi – isät keräsivät luonnonheinää hiekkaisten järvenranta asuinkuoppainsa pehmikkeeksi sekä suojaksi kylmyyttä vastaan. Ehkä, he myös pureskelivat, söivät joidenkin heinälajien varsia ja juuria ravinnokseen, kun metsän riistaa ja pyyntikaloja saatiin vain heikosti?

Saattoivat kivikauden ihmiset tietää laittaa heinää nahkaisten vaatteidensa sisälle suojaamaan kylmyydeltä? Heinää on hyödynnetty pukeutumisessa. Lapinmaan ihmiset käyttivät jalkineissaan kesällä korjattua heinää sukkien sijasta. Esimerkiksi eräs vanha sananlausahdus kertoo, että Pohjois – Pohjanmaan ”muhoslaiset ovat leveitä kulkijoita. Heillä oli kolmet housut päällekkäin ja heiniä joka välissä!”

Heinätyöt ajoittuvat heinäkuulle. Heinänkorjuutöiden aloittaminen ei ole ollut tarkkaan tiettyyn päivään sidottua. Se on ollut kravun kääntöpiirin yläpuolisessa pitkänomaisessa Suomessa paikkakuntakohtaista. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa heinäin niitot, seivästämiset ja korjuutyöt alkoivat varhaisemmin kuin Lapinmaan kemiläisillä, kittiläläisillä, kuivaniemeläisillä tai sodankyläläisillä. Vanha kansa puhui ennen esimerkiksi heinä-Maariaasta tai Hermannilta heinään. Ne olivat olleet eräitä heinätöihin liittyneitä ajanmääritteitä vuodenkierrossa.

Heinätöiden aloittamisessa tärkeintä osaa näytteli heinänkasvustojen kehittyminen korjuukuntoon. Toisinaan, lämpiminä kesinä heinätöihin päästiin jo varhain suuresssa osaa maata, jopa kohta juhannukselta. Kylminä, monien runsaiden sateiden kesinä heinänkorjuutyöt saattoivat venyä syksyyn.

Kautta aikain heinäinkorjuuta tarkasteltuna, heinätöiden kiireisin ja sadonkorjuussa tuottoisin kausi on aina ajoittunut heinäkuulle. Heinäkuun poudat ovat olleet parasta heinänkorjuu aikaa. Toisina kesinä on saattanut olla tosi hyviä heinäpoutia ja pitkään. Onnistuakseen, saadakseen laadukasta heinää, heinänteko tarvitseekin poutasäitä.

Elimme tuhansien vuosien ajan talonpoikaisissa yhteisöissä, joissa kesällä kuivatut heinät olivat tärkein osa karjan rehua. Hevoset, joilla tehtiin maatalojen työt tai jotka kuljettivat meitä paikasta toiseen, ennen autoja, polkupyöriä ja mopedeja. Niiden vanhojen aikojen hevoset rouskuttelivat suuret määrät heinää talleissaan. Lehmät joiden maidosta valmistamme juustoa ja kirnuamme voita, syövät kesällä kerättyä ja niitettyä heinää. Lehmäin maidosta keitämme myös makoisan juhannusjuustokeiton, kainuulais-/pohjoispohjalaisen makian juuston, punaisen heran. Lampaat joiden villoista kudomme tärkeitä lapasia, sukkia ja villapuseroita kylmyyttä vastaan, tuottavat villaa heinäin antaman ravinnon voimalla.

Heinätyöt ovat aina olleet säiden armoilla, jos yleensä mikään työ on. Jo, yökaste ja korjuuuajalle sattuneet ilmojen korkeat kosteusprosentit alkavat homehduttaa, pilaannuttaa heinää. Kun, heinää aletaan korjata, sitä niitetään poudalla. Hyvää sekin, jos heinä ehtii kuivua kedolla ennen seipäille hankoamista. Kun, seivästetyt heinät saavat kuivua lisää seipäillä hyvissä poutasäissä, niin hyväähän sekin on. Suotavaa tietysti on sekin, että heiniä talvisuojiin eli latoihin kerätessä on edelleen poutaa.

Viikatteilla katkaistaan heinät niittyiltä

Tärkein väline heinänkorjuutyössä on kautta aikain ollut viikate. Maalla oli ennen paljon hyviä seppiä, mutta päteviä viikateseppiä oli vain muutama pitäjää kohden. Hyvä viikate kesti pieniä kolhaisuja kiviin ja sitä ei tarvinnut hioa jatkuvasti. Pätevä seppä taisi takomansa viikatteen karkaisun, että siitä tuli juuri sopivan hyvä työkalu.

Viikatteiden valmistaminen oli merkittävä seppiä työllistävä kotiteollisuuden muoto. Ennen Suomessa oli todella paljon perheviljelmiä. Niissä perhe suoriutui kaikista talon töistä. Eräänä lukuna voi esittää, että taloa kohden hankkivat ennen heinäntekoa puolenkymmentä viikatetta pitäjän viikatesepältä. Samoja viikatteita käytettiin myös elonkorjuutyössä. Oli myös suurtilallisia, joiden heinäpelloilla niitti, seivästi ja keräsi heiniä latoon palkattua työväkeä. Heille tarvittiin myös paljon uusia viikatteita.

Puinen harava oli tärkeä heinätöissä. Siinä oli varsi ja lapa puisine piikkeineen. Haravia tehtiin taloissa talvisina puhdetöinä, mutta oli myös kyläläisiä, jotka tekivät niitä suuret määrät myyntiin. Heinähangot olivat myös puisia ennen rautaisia.

Heinätyöt ja heinäin kokoamiset olivat tärkeitä töitä. Niiden onnistumisen kannalta oli tärkeää ruokkia hyvin heinäväki. Talon läheisyydessä heinätöitä tehneet kävivät syömässä kunnolla ja vahvasti pirtin pitkän pirtin pöydän ääressä. Kauempana niityillä olleille vietiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa pelloille. Kahviakin joivat ihmiset jo kauan sitten. Ehkä sitä sai juoda heinäväkikin jo melko kauan sitten? Kahvia oli ollut nautittavana Ruotsi-Suomessa jopa 1600-luvun lopusta saakka.

Kaukaisilla syrjämaillä heinätöissä kulkeneet ja niittykämpissä yöpyneet ottivat talosta mukaansa ruokaa. Osalla heistä oli ollut mukana onkivälineitä kokeilla kalaonnea lähipuroista, – lammista. Niittykämppä saattoi olla hirsistä tehty, jonka nurkassa oli kivikasa, jossa voitiin pitää tulta keittämistä varten. Savua saatiin ulos puusta tehtyä savutorvea myöten. Mutta, useimmiten he yöpyivät syrjäniittyjensä ladoissa tai vain pelkällä kedolla maaten pusero tai takki harteille peitoksi heitettynä.

Savolaiseksi perinneruuaksi mielletty kalakukko kehittyi kaukaisten syrjäniittyjen niityväen ruuaksi. Siinä on mukana tärkeimpiä ruoka aineita: leipäainesta, kalaa, silavanviipaleita tai pieniä lihapaloja. Sen säilyvyys oli myös ollut kohtalainen, sen kypsennyksen takia. Kalakukkoa oli ruokana paljon laajemmilla alueilla kuin Savo.

Voi oli myös tärkeä ruoka-aine niittyväelle. Se säilyi syrjäniityllä härskiintymättä matalassa maakuoppassa. Piimä säilyi myös maakuopassa hyvänä muutamia päiviä.

Erinomainen pohjoispohjalaisten niittyjuoma oli sahti. Sen valmistaminen vaati hyvää taitoa ja erityisosaamista. Pohjalaisten sahdissa oli alkoholiprosentteja vain 0 prosenttia, vaikka se oli valmistettu samoista aineista kuin päihdyttävä olut tehdään. Eivät heinämiehet siitä lainkaan humaltuneet, eivätkä krapulaa sairastaneet.

Ihmiset keräsivät luonnonheinää esimerkiksi vetisiltä heinää kasvavilta suoniityiltä. Toisinaan heillä oli siellä kannattavat suokengät jaloissaan. He kantoivat heiniä selässään ns. ”takkavitoilla” eli nuoresta puusta tehdyillä vitsaksilla pieninä kasoina. He keräsivät heinää pieniin harvaseinäisiin hirsilatoihin tai varastoivat heiniä suuriin heinäsuoviin. Talvella rekikelien aikaan niitä ajettiin kotiin karjan käytöön.

Heinä, mitä he keräsivät karjan rehuksi niityiltään, luonnonlaitumiltaan ja soilta oli tuhansien vuosien ajan ollut pelkkää luonnonheinää. Mukana niissä oli ketojen ja niittyjen kukkia. Monet kuivatut kukat ovat eläinen ravinnoksi soveltuvia.

Aikanaan kaikkialle Suomeen levinnyt satoisa, tuottava heinäkasvi timotei jalostettiin Yhdysvalloissa 1700-luvulla. Suomessa timoteitä eli kylvöheinää kasvoi pellolla yksistään kylvöheinänä, mutta myös apilaan sekoitettuna. Timotein tulon myötä suomalaisisäntien peltojen ja niittyjen heinäsadot suurentuivat huomattavasti entisiin vaatimattomiin ketojen ja niittyjen luonnonheinäsatoihin verrattuna.

Lähtitä:

https://www.k-maatalous.fi/asiakasohjelmat/viljelyohjelma/nurmen-viljely/kuivaheina/

http://www.maaseutumedia.fi/yleisimmat-keraajakasvit-ja-peitekasvit/

http://www.jarki.fi/fi/perustietoa-kasvilajeista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%hioaA4laatikko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://itsenaisyys100.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/#more-info-601

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/voimakkaan_taloudellisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nauta

http://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/kahvin-historia

heinämies Ruotsin Lapista

heinämies Ruotsin Lapista

Heinäpeltoa Etelä-Suomessa

Heinäpeltoa Etelä-Suomessa

Timotei, runsassatoinen heinä

Timotei, runsassatoinen heinä

Avainsanat: , , , , ,

Juhannusta juhlitaan

FM Mauri Junttila

Juhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan,

yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen lähelle.

Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.

Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontojen esi-isämme. He juhlivat sitä tuhansia vuosia sitten. He eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.

Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.

Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, silloin liikutaan parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.

Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.

Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Ruotsalainen nimi viittaa sananmukaisesti keskikesään ja myös keskikesän juhlaan.

Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku saattoi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuoden Jussina”. Juhannus on tosin meidän päivinämme harvoin Jussinpäivänä. Se hiukan häiritsee tänään puhua juhannuksesta Jussina. Juhannus on ollut jo kauan lauantaisin. Juhannusta on vietetty jo vuodesta 1955 vakiintuneena tapana 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina

Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.

Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.

Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan pitkään Ukon eli Ukko ylijuman juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.

Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.

Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.

Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.

Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.

Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.

Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.

Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.

Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.

Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.

Esimerkiksi Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.

Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut lähes aina suosittu.

Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.

Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.

Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.

Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylässä jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.

Ennen tulien teot ja jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet viranomaisten lupia. Tulitella ja nuotioida sai ennen täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!

Tänään elettäväin päiväin juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.

Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.

Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut muutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml

https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari

https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html

http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat

juhannusruusuja

Kukat ja koivut ovat juhannuksen juhlistajia

juhannuksen juhlistajia

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Suojeluskunta toimii

FM Mauri Junttila

Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.

Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen

Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.

Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.

Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.

On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?

Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.

Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.

Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.

Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.

Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.

Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!

Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.

Rauhaan opettelu alkaa

Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.

Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.

Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.

Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.

Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.

Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.

Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”

Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.

Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.

Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa

Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.

Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.

Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.

Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.

Suojeluskunnat uudelleen

On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.

Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.

Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.

Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.

Lähteitä:

http://suom.webs.com/

http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus

http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33

http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html

Avainsanat: , , , , ,

Urheileva Suomi

FM Mauri Junttila

Urheilu, ruumiinkulttuuri ja ruumiinkunto alkoivat kiinnostaa Euroopassa 1800-luvun alkupuolella. Autonomisessa Suomessa alkoivat samanlaiset aatteet myös kiinnostaa samoihin aikoihin. Suomen ensimmäinen urheiluseura perustettiin Poriin vuonna 1856. Vuosisadan 1900 alussa urheiluseuroja oli ollut Suomessa jo yli 340.

Kiinnostuksen kohteina niinä vanhoina aikoina Suomessa alkoivat olla kilpaurheilu, kuntourheilu ja penkkiurheilu. Penkkiurheilussa kiinnostavaa oli seurata muiden urheilusuorituksia. Urheilua seurattiin ja kilpailijoita kannustettiin parempiin suorituksiin. Kilpaurheilun kiinnostuksen ja suosion ansiota ovat uskoaksemme maamme monet urheilukentät. Kenttälajeiksi sanottuja urheilulajeja alettiin suorittaan yksinomaan standarnin mitoille rakennetuilla urheilukentillä.

Urheilukenttien yleistymiseen vaikuttivat paljon vuosien 1917-1944 suojeluskunnat ja suojeluskuntajärjestö. Tavanomaisesti suojeluskunta rakensi kotikuntaansa urheilukentän. Ne tehtiin talkoilla. Se tietysti oli hyvä niinä vanhoina aikoina, että kunnissa oli paljon lapiomiehiä sekä runsaasti hevosia hevosrattaineen talkoisiin.

Urheilukenttä, joka oli standarnimittojen mukainen 400 metrin juoksuratoineen, oli tarvinnut usein valtavasti tavallista hyllinkimaan eli täytemaan ajoa. Siten saatiin tasainen, vahva ja kuiva urheilukentän pohja vaativiin kenttälajien tarpeisiin.

Kuntien urheilukentillä kilpailtiin kaikissa kenttälajeissa. Ennen pelattiin yleisesti pesäpalloa kuntien urheilukentillä. Vasta myöhemmin alkoi tulla pesäpallostadioneita. Suomalaisen pesäpallon isä oli itsekin aktiivitisesti urheillut Lauri ”Tahko” Pihkala. Hän muotoili ja rakensi suomalaisen pesäpallon yhdysvaltalaisen baseball nimisen pallopelin pohjalta. Sitä oli ensin ollut meillä pitkäpallo nimisenä palloilupelinä.

Suomessa oli totuttu aikojen saatossa ennenkaikkea hiihtämään ja paljon. Puhuttiin esimerkiksi ikiaikaisista suomalaisista hirvenhiihtäjistä tai susien jäljittäjistä. Puhuttiin metsästäjämiehistä, joille mahdotonkin oli mahdollista.

Hiihtoa harrastivat johonkin aikaan kaikki suomalaiset. On olemassa kuvauksia ja maalauksia vanhan ajan suomalaisista kirjailijoista ja taitelijoista hiihtämässä kauniin talvimaiseman keskellä. Hiihtäen liikuttiin ennen talvikeleillä nätisti paikasta toiseen. Käytiin kaupassa tai vain kyläilemässä naapureissa tai sukulaisilla sekä tutuilla.

Talvisia ja kesäisiä urheilukilpailuja alettiin pitämään urheilu – ja nuorisoseura aatteen yleistymisen ja vahvistumisen myötä säännöllisesti kaikissa maalaispitäjissä. Esimerkiksi sunnuntaina 23.3.1879 pidettiin Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut (hiihtäjäiset) Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävän kirkonkylässä. Niissä kisan voittajaksi lykki tasatahdilla paikkakuntalainen, väkivahva Antti Ollila. Hiihtokisoissa oli ollut vain yksi sarja. Siinä oli ollut mukana vanhoja, nuoria ja muuan nainenkin oli ollut kilpahiihtoporukassa. Matkana heillä oli ollut 3-4 kilometrinen latu. Kilpaladut oli kierretty kolmeen kertaan. Kisailuun hiihtomestaruudesta oli lähdetty yhteislähdöllä. Ensimmäisenä maaliin lykkinyt oli ollut hiihtokisan voittaja.

Kansanhiihdot, ehkä maailman suurin urheilutapahtuma, alkoivat Suomessa kohta jatkosodan jälkeen vuonna 1945. Niiden puuhamies oli ollut Frans Saastamoinen. Suomalaisperäistä kansanhiihtoa oli ollut herättämässä ja virittämässä myös 37 suomalaista kansalaisjärjestöä ja jopa Suomen valtio. Kansanhiihto suorituksesta sai hiihtomerkin.

Suuria suomalaisia hiihtotapahtumia olivat olleet koulujen väliset hiihtokilpailut. Niitä on ollut niiltä ajoilta, kun kansakoulut alkoivat yleistyä Suomessa. Kunnan koulut muodostivat koulupiirejä. Hiihtokilpailuja pidettiin vuorotellen eri kouluissa. Esimerkiksi Temmeksen kunnan koulujen välisiä hiihtokilpailua pidettiin 1950-luvulla vuoroellen kirkonkylän, Haurukylän ja Kärsämänkylän kouluilla.

Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen autonomian aikana keisarin asetuksen mukaan. Vuoden 1921 itsenäisen Suomen kansakouluasetus lisäsi kansakoululaisten määriä. Samalla tuli lisää hiihtäjälapsia kansakouluihin.

Hiihtoa harrastettiin paljon jokaisessa kansakoulussa. Talvisin koulun seinää vasten oli nojallaan pitkät rivit koululaisen suksia. Suksia seinää vasten nojallaan oli paljon pienissäkin kouluissa. Siihen vaikutti ennenkaikkea se, että ennen kuljettiin hiihtäen koulumatkat.

Hiihtäen oli ennen vanhaan yleisenä tapana liikkua paikasta toiseen. Se tapa oli hyvää kunto- ja hiihtoharrastusta ja se oli hyvää kilpahiihtokunnon ylläpitoa koululaisille. Usein pitkämatkalaiset koululaiset olivat hyviä hiihtäjiä. He pärjäsivät oman koulun sekä kotikunnan koulujen välisissä hiihdoissa.

Legendoja

Juoksu oli kuitenkin ollut vanhaan aikaan urheilulaji, joka oli ehkä merkittävin urheilumuoto Suomessa. Esimerkiksi juoksijalegenda Hannes Kolehmaisen (1889-1956) sanotaaan juosseen pienen Suomen maailmankartalle. Hän voitti vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa kolme kultamitalia kestävyysjuoksuissa. Suomi oli niinä aikoina vielä Venäjän autonomia.

Ihmemies Paavo Nurmi (1897-1973) oli ollut erityisen lahjakas juoksija. Hänen kilpailijauransa alkoi Antverpenin olympialaista vuonna 1920. Paavo Nurmi oli aikanaan niin ylivoimainen juoksijana, että hän kilpaili kelloa vastaan. Tai, Amerikan kiertueilla juoksi yksinään monimiehistä juoksijaintiaanien joukkuetta vastaan.

Vuonna 1949 syntynyt Myrskylän mies Lasse Viren on legenda kovimmasta päästä Hänellä on saaliinaan neljä juoksumatkojen kultamitalia kaksista peräkkäisistä olympialaisista. Hän kaatui Munchenin olympialaisissa juoksun finaalissa (1972), mutta tuli siitä huolimatta voittajaksi hirmuisen, purevan loppukirinsä ansiosta.

Pertti Karppinen (s. 1953) teki suomalaisen soutuurheilun historiaa. Hän oli voittaja vuoden 1976 Montreolin olympiakisoissa soudussa. Samoin hän voitti soudun kultamitalit vielä vuosina 1980 ja 1984.

Kalevan kisat ovat olleet suuri suomalainen vuosittainen yleisurheilun tapahtuma jo kauan. Ne nähdään kilpaillun ensimmäisen kerran Tampereella kesällä 1907. Kalevan kisojen tapahtumapaikka vaihtelee kesäisin. Kiertopalkinto, vakuutusyhtiö Kalevan lahjoittama ”Kalevan malja” kehitettiin vuonna 1909. Sen sai ensimmäisen kerran vuodeksi haltuunsa kesällä 1910 Helsingin Kisaveikot Viipurissa pidettyjen kisojen hyvän menestyksensä jälkeen.

Ihanteita, idoleja

Kautta aikain urheilijoita on ihailtu. Jo, antikin ajoista lähtien urheilijoita on ihailtu. Suomen ensimmäiseksi epäviralliseksi Suomen hiihtomestariksi sanottu haapavetinen Aappo Luomajoki (1845-1919) oli urheilusankari, joka muistettiin kauan. Saman pitäjän hiihtomestari Ville Ritola (1871-1951) jäi historian lehdille hiihtolegendana. Heitä paljon myöhemmin mestaruuksia hiihtänyt Veikko Hakulinen oli mies, joka oli muita erilaisempi. Hänen huippukautensa alkoi Oslon talviolympialaisista vuodelta 1952. Hän voitti siellä 50 kilometrin hiihdon tuloksella 3.33.33.

Ennen urheilijaidolin ihanne oli erityisesti raitis ja kaikin puolin kiltti ja kunnollinen, nuhteeton urheilija. Esimerkiksi Veikko Hakulinen muistetaan raittiina urheilijana. Raittiilta urheilijalta odotettiin myös hyviä käytöstapoja. Kun, Tiilikaisen Pekka haastatteli Veikko Hakulista kovan kisan jälkeen, niin asiallisia olivat hänen, kovasti hengästyneen mestarihiihtäjän vastaukset. Hän käytti myös kaunista suomenkieltä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suome n_urheilu

https://suomenhistoriaa.wikispaces.com/3.+Urheilu

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/urheilu-urheilun-historia

http://www.sport.fi/olympialaiset/olympiakisat/olympiahistoria

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/sata-sankaritarinaa-urheilusta

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_talviolympialaisissa

https://www.google.fi/search?q=hiihtomerkki&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiQz4r6gsjLAhUnJJoKHYIgCLMQ7AkIKw&biw=1366&bih=657

https://fi.wikipedia.org/wiki/Baseball

http://www.stadion.fi/

http://www.salo.fi/vapaaaikajamatkailu/liikunta/liikuntapaikat/ulkoliikuntapaikat/kentat/palloilukentat/

Hiihtäjälegenda Veikko Hakulinen

Hiihtäjälegenda Veikko Hakulinen

Avainsanat: , , , ,

Sotien Suomi

FM Mauri Junttila

Kansakoululaisten 1950-luvun lukukirjassa kerrottiin uudisasukkaasta, joka rakensi taloaan asumattomaan korpeen. Eräänä päivänä tämä omaa rauhaa halunnut mies näki puunlastun seilaavan ohi virtaavassa purossa. Hän lähti kirveineen yläjuoksulle ja tappoi liian lähelle pyrkineen naapurin. Tuo tapahtuma saattoi sijoittua Suomen rautakaudelle eli se saattoi tapahtua vuosille noin 500 eKr – 1300 jKr?

Jo aikojen alussa, jo kivikauden ihmiset tappoivat toisiaan. Siitä, milloin surmatyöt muuttuivat kollektiiviseksi eli ne saivat sodan luonteen? Siitä ei ole osoitettu meille varmaa tietoa. On eri näkemyksiä ja päätelmiä sotien historiasta. Niitä tehdään esimerkiksi arkeologisten löytöjen ja myös luolamaalausten perusteella. Tarinoita, saagoja, satuja sekä jumalatarustoja voidaan käyttää myös lähteinä.

Luultavasti kivikauden miehet juttelivat iltanuotioilla päiviensä tapahtumista? Heidän tarinointeihinsa saattoi liittyä myös sotiin liittyvää? Niiltä ajoilta ei luonnollisesti ole kertomuksia. Suomalaisia sukujuuria omannut yhdysvaltalainen kirjailija Jean M. Untinen-Auel on kirjoittanut vanhoista ajoista suositun kirjan: ”Luolakarhun klaani”.

Luolamiesten ajoilta on arkeologisten löytöjen perusteella tehty arvailuja ja näkemyksiä, miten silloin elettiin ja sodittiinko? Osa tutkijoista näkee sotien historian alkavan muinaisesta kivikauden Sudanista. Joidenkin mukaan sodan historia alkaa selvästi myöhemmin eli vasta Jerikosta noin vuosien 7000 eKr seudulta.

Suomesta löytyy kalliomaalauksia. Niissä kuvataan eläimiä. Niistä voi nähdä hirvien, koirien muotoja. Niissä on myös ihmishahmoja. Kalliomaalakset eivät kuvaa sotia.

Sodan historian voi arvella alkaneen Suomessa rautakaudella. Niiltä ajoilta on sotiin liittyviä tarinoita esimerkiksi Kalevalassa. Siinä lähes jumalaolento ”Waka Wanha Wäinämöinen” turvautuu välillä väkivaltaan. Hän otti esimerkiksi sotien yhteen häijyn Pohjan akan joukkojen kanssa.

Lapsena ja nuorena huonoa ja ikävää kohtelua kokenut Kullervo Kalervon poika muuttui aikuistuessaan vihaiseksi. Eräänä päivänä hän vyötti miekan vyölleen ja lähti sotimaan koirineen ja ratsuineen – sotatorveen puhaltaen. Kansalliseeppoksemme Kalevalan saimme Elias Lönrotin (9.4.1802-19.3.1884) ansiosta.

Vanhoista, myös sodankäynteihin liittyvistä muistoista saamme tietoa esimerkiksi Nestorin kronikasta. Siinä kerrotaan itänaapureidemme, slaavien tarinoita vanhaan aikaan. Pohjoismaalaisten varhaismuistoja löytyy pohjoismaisista saagoista, myös suomalaisten kansanperinteen saduista ja tarinoista löytyy kertomuksia sodista vanhoilta ajoilta. Erikin kronikka on merkittävä ristiretkiajoista kertova teos.

Vanhoja, Suomea koskettavia asiakirjoja on olemassa vain vähän. Vanhin Suomeen liittyvä suomalainen asiakirja on Birger Maununpoika Jarlin suojelukirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se on säilytettävänä Suomen kansallismuseossa.

Mäkilinnat

Mäki-/vuorilinnat olivat sotiin liittyviä rakenteita. Niitä oli ollut paljon Suomessa. Ne soveltuvat raunioinakin tutkimusaineistoiksi. Niistä on tehty arkeologisia löydöksiä. Niistä on myös tarinatietoja. Tarinoita mäkilinnoista on keräilty talteen.

Mäkilinnat sijaitsivat korkeilla paikoilla. Ne olivat antaneet suoja-ja turvapaikkoja lähiseuduilleen. Niitä oli käytetty kuin puolustaisteluissa hyökkääjiltä. Mäkilinnoihin oli voinut mennä ihmisiä ruokavarojen ja aseiden kansssa turvaan. He taistelivat niistä käsin. Ne olivat olleet myös hyviä tähystyspaikkoja seurata lähistön liikennettä. Vaaran uhatessa niistä oli voitu varoittaa nuotiotulilla.

Eräs Suomen monista mäkilinnoista oli ollut Helsingin Vartioharjun ja Puotinharjun läheisyyden ns. Vartiokylän mäkilinna. Sen on arveltu rakennetun Ruotsin toimesta Uudenmaan rannikon uudisasukkaiden turvaksi. Monesti hämäläiset olivat olleet uusien ruotsinkielisten uusimaalaisten uudisasukaiden vaivana. Hämäläiset olivat tottuneet hyödyntämään Suomenlahden anteja. Heidän oli ollut vaikeaa tottua uusiin oloihin ja uusiin uusimaalaisiin rannikon asukkaisiin.

Sanotaan, että hämäläiset ovat hitaita ja rauhallisia. Eivät he ainakaan silloin sellaisia olleet. He tulivat hiljaa ja yllättäen – varhain aamulla tai iltamyöhään. Se oli vain kuin tuli ja leimaus, kun pienen, muutamien kymmenien uusimaalaiskylän miehet oli isketty tainnoksiin tai hengiltä. Hämäläiset olivat liikkeellä hevosten ja rekien kanssa. Nopsaan he lähtivät kotimatkalleen mukanaan reissä pienen uusimaalaiskylän ryöstetty omaisuus.

Heimosodat olivat vanhoina aikoina olleet yleisiä. Karjalaiset kävivät kurittamassa ja ryöstämässä hämäläisiä tai toisinpäin. Sodat Suomessa olivat ennen yleisesti olleet ryöstöretkiä. Kun, hämäläiset kävivät totuttuun tapaansa kalastus-/pyyntimatkoilla Suomenlahdella. He alkoivat uutena käytäntönään ryöstää rannikolle muuttaneita uudisasukkaita.

Helsingin Vartiokylän mäkilinnan aikaan läheisyyden Vuosaari oli ollut vielä saari. Sen ja mantereen välisessä salmessa oli kuljettu veneillä ja laivoilla. Siellä olivat liikkuneet myös muinaset viikingit. Paikalliset ihmiset ja monet uudisasukkaat käyttivät myös kyseistä salmen reittiä. Suomenlahdella purjehti merirosvoja. Hekin käyttivät salmea reittinään. Suomenlahden pohjukassa Inkerinmaalla ja Nevajoella ja sen rantamailla sotatarkoituksissa kulkeneet tai sieltä matkoilleen lähteneet olivat varmaan myös käyttäneet Vartiokylän läheltä kulkevaa rannikkoreittiä, mieluummin sitä kuin tuulisia Somenlahden avomeren vesireittejä?

Ennen kyseisen salmen kautta kulki myös Suomenlahdella kauppamatkoilla purjehtineitten saksalaisten kauppiaiden laivoja. Heidän suolalaivansa muutamine mausteineen sekä muutamine kangaspakkoineen olivat olleet toivottuja ja hartaasti odotettuja eränkävijä/talonpojille. Suolalaivoja alkoi liikkua kohta, kun vedet alkoivat olla keväisin purjehduskelpoisia.

Vartiokylän linnavuorelta olivat olleet mainiot mahdollisuudet seurata vesiliikennettä. Linnavuori alkoi elää uudelleen ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäjä suojasi pääkaupunki Helsinkiä monin linnoituksin. Silloin, venäläisten toimesta rakennetut Vartiokylän linnoitusrakenteet olivat osa suurta Helsingin suojalinnoitusta.

Ruotsin vallan aika Suomessa

Ruotsalaisten ylivallan aika oli jatkuvaa sotaa. Kohta, ruotsalaisten ensimmäisen ristiretken jälkeen, sodat muuttuivat meille kuin Ruotsin idänpolitiikan hoitamiseksi. Meille piisasi sotia sotien jälkeen. Ruotsin ajan monista sodista on paljon tietoa. Jos, kertoo vain tunnetuimmista, niin niistäkin on paljon tarinaa.

Usein, jouduimme laajentumishaluisen Ruotsin alamaisina maistaan terästä. Sotiin osallistuimme myös kaukana kotoa. Eurooppalaisiin uskonsotiin kuulunut 30 – vuotinen sota (vv. 1618-1648) oli eräs sodista, jossa sodimme kaukana kotoa.

Sotia koettiin alinomaan. Tulihan jo Ruotsin valta meille miekalla. Kuningas Erik tuli suurine sotajoukkoineen. He iskivät meidät kontalleen ensimmäisellä ristiretkellään Turun seudulle (n.1154 jKr). Olivat he tiettävästi sitäkin ennen käyneet kurittamassa meitä monet monet kerrat, mutta ensimmäiseltä ristiretkeltä nähdään Ruotsin ylivallan jääneen meille pysyväksi aina vuoteen 1809 saakka.

Ensimmäisellä ristiretkellä heillä oli mukanaan Henrik piispa kastamisvaateineen paavin kirkon kristityiksi. Suurin ja voimakkain joukoin he iskivät meidät polvilleen. Monin jousin, miekoin, keihäin ja sotaratsuin he alistivat meidät. Ja, sitten tarinoitten mukaan he kastoivat meitä Turun Kupittaalla. Ruotsin kovan kurin ja myös sorron herruusajan nähdään alkaneen ensimmäiseltä ristiretkeltä eli vuodelta 1154jKr.

Sitten, vuosisatojen päästä, Suomi siirtyi Suomensota (vv. 1808-1809) nimisen sodan myötä autonomiaksi Venäjälle. Entinen sotilasmahti Ruotsi menetti meidät. Ennen niin voimakkaasta Ruotsista oli tullut heikko ja avuton sotilaallisilta kyvyiltään. Sitä vastoin Venäjän miehet, he vain voimistuivat sotilaskunnoiltaan.

Ensimmäisen ristiretken (1154 jKr) myötä meille tuli kirkko kristinuskoineen. Meidät pakotettiin luopumaan meille niin rakkaista, tutuista ja luotettavista sekä turvallisista suomalaisista jumalistamme. Vähän tarvitsivat esimerkiksi metsän jumala Tapio ja veden jumala Ahti uhriksi. Vain kalan perkkuujätteet ja riistaeläinten teurasjätteet riittivät. Pellervo pellon jumala oli tyytyväinen siihen, kun ohra sai keväisin uuden kaskimaan kasvualustakseen. Hyväntahtoinen Ukko ylijumala, kaikkien yläpuolella oleva oli tyytyväinen, kun sille välillä jutteli.

Se oli tyypillistä suomalaisten eränkävijä /talonpoikain jumalille, että he olivat kauniskasvoisia, hymyileviä, rauhaa rakastavia, sopuisia, hyvänsuopia, ystävällisiä jumalia. Pelottava ja sotaisa oli kirkon jumala, jota meille toivat Ruotsin kuninkaan sotajoukot miekkoineen ja keihäineen. Se oli veriroiskeitten kiivas jumala. Sitä oli vaikeaa erottaa viikatemiehestä. Kirkon jumala vaati alinomaan verta ja rahaa. Sitä eivät tehneet meidän kotoiset jumalat. Mahdotonta oli meidän uskoa kuningas Erikin ja piispa Henrikin sotaisat joukot kohdatessamme, että mitään kristittyjen kuoleman jälkeistä auvoista, rauhaisaa Paratiisia ja Taivasten valtakuntaa on yleensä olemassa.

On nähty, että kristinuskosta oli suomalaisilla ollut tietoa jo kauan ennen ensimmäistä ristiretkeä (n. 1154 jKr). Kristinuskoa otaksutaan levitetyn Suomeen sekä idästä että lännestä. Tietoja kristinuskosta meille olivat välittäneet esimerkiksi laajasti liikkuneet viikingit sekä myös Turun seudulla ja Suomenlahdella purjehtineet saksalaiset kauppiaat. On näkemyksiä, että suomalailla oli ollut tietoja kristinuskosta jo niinkin varhaisilta ajoilta kuin 600-800 jKr.

Herruudesta laajojen erämaiden suomalaispolojen keskuudesssa kilvoittelivat myös venäläiset – Moskova ja Novgorod ortodoksiuskoineen. Usein sieltäkin vierailtiin alistaja ja valloittaja periaattein – miekoin ja keihäin. Monilta suomalaisilta meni henki niinä aikoina, kun sekä itä ja länsi halusivat alistaa meidät, iskeä polvilleen. Saada meidät alamaisikseen ja uskonsa tunnustajiksi.

Täyssinän rauha vuodelta 1595 ja Stolbovan rauha vuodelta 1617 olivat selviä merkkejä Ruotsin laajentumisesta itään. Ne olivat myös merkkejä, että Ruotsin vallan alaiset suomalaiset olivat olleet tehokkaita sotilaita.

Ruotsin herruus Suomessa oli sotaisaa aikaa. Talonpojat esittivät välillä vastalauseita raskaista linnaleireistä ja sotaväen monista kustannuksista. Vastalauseet muuttuivat erään kerran sodaksi. Syttyi nuijasota nimen saanut sota (vv. 1596-1597). Sen ratkaisutaistelu käytiin Pohjanmaalla Santavuorella 24.2.1597. Talonpojat olivat häviäjiä. Voittajia kyseisessä taistossa olivat Klaus Flemingin joukot. Taistelun uskotaan ratkenneen heidän hyväkseen pienten tykkien ansiosta. Ne taltuttivat tulellaan ja voimallaan nuijamiehet. Miekan edessä nuijamiehet myönsivät, että oikeastaan olemme onnellisia, kun meillä on ruotsalainen sotaväki linnaleireineen!

Katkera ja raskas kokemus suomalaisille oli suureen Pohjan sotaan (1700-1721) osana kuulunut isoviha nimen saanut sota (1714-1721). Venäläiset sotilaat käyttivät Suomessa poltetun maan taktiikkaa. Säätyläiset ja sotilaat pakenivat kilpaa juosten Ruotsiin. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Talonpojat pakenivat metsiin.

Isonvihan aikojen Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja sodan menetyksistä Limingassa – Ruotsin pakoreissulta palattuaan. Hänen tilastonsa ovat vuodelta 1721. Hän kirjoittaa, että murhattuja oli ollut 2084. Vangiksi Venäjälle oli viety 454 henkilöä. Isoja lukuja sen ajan asukasmääristä. Liminkaan ei enää silloin kuulunut esimerkiksi Oulujärven pitäjä.

Autonomian aika

Autonomian aika Venäjän alaisuudessa tuli meille hävityn sodan takia. Silloin elettiin säätyjen aikaa. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan Venäjän keisarille valtiopäivillä Porvoosssa vuonna 1809. Siellä, keisari esimerkiksi jäädytti tarpeettomaksi käyneen ruotujakolaitoksen Suomesta.

Seurasi pitkä sodaton kausi. Sotaa koimme vasta 1850-luvulla, kun Englannilla ja Venäjällä oli syviä erimielisyyksiä keskenään. Englantilaiset kävivät hävittämässä Ahvenanmaata. He kulkivat myös etäämmällä Pohjanlahdella sodan merkeissä ja tuhosivat omaisuutta muutamista kaupungeista.

Venäjä ja Turkki olivat usein sodassa keskenään. Vuonna 1877 oli ollut Turkin sotaan liittynyt Gornyi Dubnjakin taistelu merkittävässä risteyskohdassa Bulgariassa. Siinä oli ollut mukana myös suomalaisia sotilaita. Sinne on pysytetty muistomerkki vuonna 1881. Muistomerkkiin on kaiverettu taistelussa menehtyneitten suomalaisten nimet.

Sotien vuosisata

Viime vuosisataa voidaan hyvällä syyllä sanoa sotien vuosisadaksi. Sisälsihän se kaksi maailmansotaa. Maailmansodat olivat koko maailman paloja. Maailmansodat koskettivat myös Suomea.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa olimme Venäjän autonomia. Maailmansotaa näimme esimerkiksi siten, että Venäjä linnoitti Helsinkiä saksalaisten maihinnousun pelosta. Niinä aikoina jouduttiin karttamaan Helsingin edustan vesillä liikkumista. Se oli erioisempaa silloin, että kalastajien silakat tulivat kauppatorille junakyydillä. Ne olivat lastattu juniin Helsingin läheisyydessä. Mereltä ei saanut olla liikennettä.

Paljon ennen 1. maailmansodan loppua Suomi julistautui itsenäiseksi (6.12.1917). Se oli ollut mahdollista silloisessa tilanteessa, suuressa yhteiskunnallisessa murroksessa. Venäjällä oli ollut vallankumous ja keisari oli joutunut luopumaan vallastaan.

Suomen itsenäistyminen julkistettiin 6.12.1917. Ihan nätisti se meni. Mutta, meillä oli kytemässä erimielisyyksiä ja näkemyseroja siitä, että miten kaiken pitää olla uudessa valtiossamme, jolla ei vielä silloin ollut edes valtiomuotoa. Osa heistä olisi halunnut ehdottomasti antaa Suomen alusmaaksi Saksalle, osa Ruotsille ja osa heistä uudelle valiolle Neuvosto-Venäjälle. Monien oli ollut niinä aikoina kovin vaikeaa uskoa, että pienestä Suomesta luodaankin itsenäinen riippumaton tasavalta.

Jouduimme vastakkaisten mielipiteiden takia sisällissotaan tammikuussa 1918. Sota päättyi toukokuussa 1918. Itsenäiseksi valtioksi Suomi kuitenkin jäi sodan jälkeen, joka aiheutui vastakkaisista mielipiteistä. Suomen valtiomuodoksi tuli tasavalta ja ensimmäiseksi presidentiksimme valittiin alkujaan suomussalmelaisen apupapin poika Helsingin yliopistossa lukenut mies K.J. Ståhlberg 25.7.1919.

Sodassa, jolla oli monta nimeä keskenään olivat vastakkain veren, sapelin ja tapparan kannattajat valkoiset (lahtarit) ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ihannoineet punaiset (punikit). Lahtarikaartin (valkoiset) ylipäällikkönä oli toiminut venäläinen eversti, ammattisotilas Mannerheim. Punikkien (punakaarti) päälliköinä oli toiminut lähinnä kansanmiehiä. Sotilaita olivat olleet punikit. Vaivoin voittivat lahtarit, vaikka he saivat apua Saksalta, Saksan Itämeren divisionan ammattitaitoisilta sotilailta.

Sota oli sotaa, muttei sota eniten tappanut. Suomen vuoden 1918 sodan jälkielvittelyt olivat olleet julmia. Hävinneitä oli viety kymmenintuhansin vankileireille. Olosuhteet niissä olivat olleet tappavat. Ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin. Vankien kuulustelut olivat olleet julmia. Heidät piestiin hengiltä. Suuret määrät punikkeja ammuttiin mielivaltaisesti tehokkailla Maxim konekivääreillä valtaviin joukkohautoihin.

Talvisota (30.11.1939-13.3.1940) oli puolustussotaa. Jatkosota (25.6.1941-19.9.1944) oli hyökkäyssotaa. Siinä olivat hyökkäysvaihe, asemasotavaihe ja perääntymisvaihe. Jatkosotaa seurasi Lapinsota. Näkyviä tapahtumia siinä olivat Tornion ja Kemin valtaukset lokakuun alussa 1944. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Kilpisjärveltä – Pohjois-Norjaan 27.4.1945. Sota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain, oli liittouneitten kurinpalautusta. Meille opetettiin kädestä pitäen uusi maailmanjärjestys.

Jatkosodan aikana Suomi oli miehittäjänä Itä-Karjalassa. Sankoin joukoin miehitetyn alueen karjalaisia ja venäläisiä suljettiin keskitys-ja vankileirille. Heidän kohtelunsa oli ollut julmaa. Vain harvat selvisivät hengissä Itä – Karjalan suomalaisleireiltä.

Propagandaa

Sotapropagandat ovat uskottavasti vanhoja. Propagandalla vaikutetaan olemassa oleviin ajatteluihin ja mielikuviin. Propangandalla luodaan haluttuja viholliskuvia ja mielikuvia yleensä. Hallitsijat korostivat omaa ja omien hyvyyttä, hyväsydämisyyttä ja jaloutta. Omia ylistävässä propagandassa jopa tappaminen on jaloa.

Propagandassa panetellaan vihollisia, heitä sanotaaa järjettömiksi barbaareiksi, vajakeiksi joilla ei ole aivotoimintaa. Sotapropaganda loi kuvia oman armeijan erinomaisuudesta ja halveksi vihollisia esimerkisi pakoon juokseviksi pupuiksi.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen ajalta muistan propagandamielikuviani siitä, että siellä itärajan takana odotti upeita venakoita kukkineen ja kukkaseppeleineen. He odottivat meitä vapauttajina. Vapauttamaan sosialismin ikeen alta. Hyvännäköiset venakot odottivat siellä meitä, viedäkseen meidät vapauttajat ihaniin kylyhin. Lämpimissä järvenrantasaunoissa meitä pesevät kauniskasvoiset venakot. He pesevät meidät suudelmin puhtoisiksi viimeisiä hiusjuuria myöten!

Propagandan yhteydesssä voinee tarinoida myös sotapropagandan ulkopuolelta. Siitä supermes presidentti Kekkoseen liittyvää. Hyvän propagandan ja vaalityön tulos oli yleensä se, että saimme hänet presidentiksemme ja Suomen pelastajaksi vuonna 1956. Sitä elettiin silloinkin tietynlaisia aikoja. Silloinkin oli suomisyöjiä. Kekkosesta tiesi jo presidenttivaalikampanjan aikana, että hän tulee olemaan suomalaisen hyvinvoinnin, onnenmaan ja sisäisenja ulkoisen rauhan luoja ja puuhamies.

Muuan takavuosien yliopistomies kirjoitti lehdessä, että presidentti Kekkonen on muinaissuomalaisten kuninkaiden sukua tuhansien vuosien ajalta. Totta varmaan oli Kekkosen suomalaisten muinaiskuninkaiden sukulaisuus. Jaloa ja kuninkaallista oli kaikki hänessä. Esimerkiksi Englannin prinssi Philip ja monet komeat miehet olivat Urho Kekkosen rinnalla kuitenkin, kuin vain punaniska jyväjemmarin näköisiä. Presidentti Kekkonen näytti katsojan silmin olevan jalosukuinen olemukseltaan.

Talousmies ennen kaikkea presidentti Kekkonen oli. Hän loi tyhjästä Pohjolaan Suomi nimisen rauhallisen hyvinvointivaltion. Taannoin eletyn 1970-luvun sanonta: ”on lottovoitto syntyä suomalaiseksi”. Se piti paikkansa Urkin aikana.

Kovin erilaisia aikoja, ajatuksia ja tapoja on koettavanamme. Esimerkiksi se olisi herättänyt Urkin aikana talouskeskusteluissa suurta ihmetyksiä jopa hilpeää naurua. Jos, presidentti Kekkonen olisi maininnut, että lasketaan esimerkiksi apuhoitajien ja kotiavustajien viikonloppukorvauksia. ”Niin, iköhän Suomen teollisuuden vienti ala kasvaan, käänny nousuun”. Varmaan olisi ihmetelty, että nytkö se viimein alkoi Urkki rievulla kipinöimään? Onhan siltä poloiselta tosin mennyt jo tukka, jo kauan sitten….

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nestorin_kronikkanäkynyt

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala

http://www.juhasinivaara.fi/mlinnat/linnake.htm

http://modersmal.skolverket.se/finska/index.php/opetus/ylaeaste-lukio/suomi-tietoa/576-suomen-historiaa-lyhyesti

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eerikinkronikka

http://www.histdoc.net/historia/birger.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset#T.C3.A4yssin.C3.A4n_rauha_1595

https://www.google.fi/search?q=nuijasota&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=1w7PVoyNAYTN6QS8_62oAQ

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa/tulostettava3

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_II

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_vallankumous#Vallankumous_ja_Suomi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

http://nettiradiomikaeli.internetix.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/sotapropaganda/

http://seura.fi/historia/sotahistoria/propagandasota-tuttua-myos-1939/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gornyi_Dubnjakin_taistelu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kalliomaalaukset

Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)

Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)

Avainsanat: , , , , , , ,

Kristinusko tuli Suomeen

Piispa Henrik kastaa suomalaisia kristinuskoon Kupittaalla. Taustalla kuningas Erik ja suuri joukko sotilaita

Piispa Henrik kastaa suomalaisia kristinuskoon Turun Kupittaalla. Taustalla kuningas Erik ja suuri joukko ruotsalaisia sotilaita.

FM Mauri Junttila

 

Kristinuskon uskotaan tulleen Suomeen noin vuonna 1155 ensimmäisen ristiretken myötä. Ristiretken tekivät Ruotsin kuningas Erik ja Upsalan piispa Henrik. Aikaa tapahtumalle ei tiedetä tarkkaan.

On esiintynyt päätelmiä, että kristinuskoa oli ollut Suomessa jo ennen ensimmäistä ristiretkeä. Siitä on esitetty todisteena esimerkiksi nimet: Kerttu ja Lalli. Noiden nimien alkuperät ovat kristillisissä nimissä: Gertrud ja Laurentius. Kristinuskosta kuljettivat tietoa mukanaan esimerkiksi laajasti liikkuneet viikingit.

Ajattelua siitä, että kristinusko tuli Suomeen 1. ristiretkeltä. Sitä puoltaa tieto esimerkiksi, että ristiretkellä mukana ollut piispa Henrik jäi kyseiseltä ristiretkeltä järjestelemään kirkkoa pakanamaa Suomeen. Organisoitua, perustettua keskiaikaiseen muinassuomalaiseen yhteiskuntaan kuulunutta kristillistä kirkkoa ei ollut ennen 1. ristiretkeä.

Ensimmäinen ristiretki Suomeen tehtiin siis Ruotsista käsin. Ruotsin kuningas Erik ja upsalalainen piispa Henrik olivat koonneet suuren retkikunnan ristiretkeä varten. Mukana oli ollut myös Ruotsin kuninkaan sotaväkeä. Tapahtuma oli ollut kuin tyypillinen aseellinen ns. miekkalähetysretkikunta pakanamaahan.

Se oli tosiasioita, että ristiretki liittyi Ruotsin laajentumiseen itään. Tulevan Suomen ruotsalaisen ajan historia alkoi ensimmäiseltä ristiretkeltä. Sitä oli noin vuodesta 1154 aina vuoteen 1809. Ristiretkellä oli ollut myös paavin siunaus. Roomalaiskatolinen kirkko halusi myös laajentua ja esimerkiksi pakanamaa Suomeen.

Tuleva Suomen 1. piispan Henrikin on arveltu olleen englantilaista syntyä. Uskonto retkikunnalla oli ollut roomalaiskatolista. Sitä se oli ollut niinä aikoina Pohjolassa ja suuressa osassa Eurooppaa.

On kuvauksia, että pakanoita oli kastettu 1. ristiretkellä Turun Kupittaan lähteellä. On myös esitetty, että suomalaiset olivat olleet vastaan ruotsalaista ristiretkikuntaa ja heidän kristillistä sanomaansa. Se oli käytännössä tarkoittanut sitä, että pakanat oli pitänyt ensin taltuttaa asevoimin, sotilain, miekoin ja keihäin. Sitten, päästiin vasta kastamaan lyötyjä, asein voitettuja suomalaispakanoita kristityiksi.

Suomalaiset olisivat mieluummin palvoneet edelleen ikivanhoja totuttuja jumaliaan. He olivat ajan kulussa tottuneet, että luotettava Ukko ylijumala antaa vuodenkierron jatkua, kuin se on jatkunut aikojen alusta. Veden jumala Ahti antaa vastakin saalista. Metsän jumala Tapio antaa saaalista kuin se on antanut ennenkin.

Ulkoa, omien asunialueiden ulkopuolelta lanseerattava yksijumalainen katolinen kristinoppi tuntui jotenkin epäluotettavalta, entiseen totuttuihin jumaliin verrattuna. Kovin vähän tarvitsivat myös ikiaikaiset totutut jumalat. Esimerksi Ahti oli tyytyväinen, kun turhat kalanperkkuujätteet jätetiin rantakiville uhriksi. Tapiolle kelpasivat myös metsien eläinten vaatimattomat teurasjätteet.

Varhaista katolisen kirkon esiintymistä tiedetään olleen Ahvenanmaalla ja sen saaristossa. Onhan se kuin levähdyspaikka kulkijoille Suomen ja Ruotsin välillä. Kansainvälistä kulkuakin oli ollut sitä kautta varhain. Ahvenanmaalta on nykyisin (v. 2016) löydetty yli tuhat vuotta vanhoja arabialaisia kolikoita.

Suomen ensimmäisen ristiretken aikaan Rooman kirkko oli ollut jo jakaantunut (v.1054). Oli olemassa Eurooppaa hallinnut roomalaiskatolinen kirkko ja siitä eronnut bysantin kirkko. Kyseisiä uskovia oli sanottu kreikkalaiskatoliksi ja/tai ortodokseiksi.

Konstantinopolin patriarkan alainen kreikkalaiskatolilaisuus oli myös osoittanut laajentumishaluja viikinkipurjehtijoiden ajoilta. Esimerkiksi Suomen viime sodissa Neuvostoliitolle menettämillä aluilla oli asunut ortodoksiuskoisia. Heillä oli ollut luostarit Petsamossa ja Laatokan Valamon saaressa. Vanhaan aikaan Pyreneitten niemimaalle yltänyt islamilaisuus oli myös osoittanut laajenemismishaluja sotaisten, islamuskoisten maurien aikana. Islam ei edennyt Espanjaa kauemmaksi Eurooppaan.

Ruotsalisten ensimmäisen ristiretken ja myöhempien ristiretkien myötä suomalaiset alkoivat yhä enenevästi kuulua Ruotsin alaisuuteen. Sen alaisuuteen kuuluivat ensin Lounais-Suomen ns. vakkasuomalaiset ja Suomenlahden pohjukan, Laatokasta Suomenlahteen laskevan Nevajoen seudun suomensukuiset inkerilaiset. Ensimmäinen tunnettu raja Suomessa oli ollut ns. Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323. Niinä vanhoina aikona Novgorod hallitsi suurempia osia Suomesta kuin Ruotsi.

Ruotsin lisääntyvä jalansija maassamme toi mukanaan velvotteita, veroja ja maksuja. Kirkko tuli Suomeen muun ruotsalaisen hallinnon perässä ja yhtärintaa. Ruotsista Suomeen tulleen katolisen kirkon ylläpito siirtyi talonpoikien harteille. Rakennettiin kirkkoja, niitä rakennettiin jopa kivestä. Jouduttiin ylläpitämään myös papisto. Eli velvollisuuksia ja maksuja tuli enenevästi myös kirkon suuntaan. Uskottavasti myös idän vahva Novgorod rahasti alueillaan asuneita suomalaisia.

Niinä ikivanhoina aikoina harvaanasutun Suomen sydänmailla eläneitten eränkävijä-talonpoikien voi arvella olleen itsenäisiä. He elivät omavaraistalouksissa erämaissa.

He kävivät kauppaa nahkoilla, turkiksilla, kapakaloilla ja valmistallaan oluella. Ehkä pienessä määrin oli kauppaa myös viljalla? He saivat ehkä pitää myyntitulolanttinsa itse? Ei Novgorod eikä Ruotsi arvanneet viedä kaikkia heidän rahojaan. Verovapauksia oli myös myönnetty syviin metsiin asumaan asettuneille uudisasukkaille.

Ruotsi ei ollut vielä esimerkisi 1150 – 1450 luvuilla saanut kaiken hallitsevaa jalansijaa Suomeen. Hallinto kylläkin laajentui ja tiukkeni veroineen, maksuineen, sotaväen ottoineen, – muonituksineen ja monen monine maksuineen Suomeen. Melko kauan voi kuitenkin uskoa eränkävijä-talonpoikien saaneen elää omissa oloissaan sydänmailla?

Uskonpuhdistuksien aikaa Euroopassa

Euroopassa elettiin kiivaita uskonpuhdistuksen aikoja. Saksalaisen teologin Martin Lutherin ajattelun myötä syntyi luterilaisuus nimen saanut uskonsuunta. Rahanarvon ymmärtävä Ruotsin yksinvaltias kuningas Kustaa Vaasa arvioi luterilaisuuden olevan oikean uskonsuunnan maalleen.

Hänen toimistaan uskontoon liittyen voidaan mainita vuosiluku 1527 ja Västeråsin valtiopäivät. Kustaa Vaasa määräsi Ruotsin katolisen kirkon omaisuuden kuuluvaksi Ruotsille. Käytännössä se tarkoitti, että yksinvaltias Kustaa Vaasa määräsi kaiken entisen katolisen kirkon omaisuuden kuuluvan kuin hänelle itselleen.

Luterilaisen uskonsuunnan myötä Suomeen tuli pappissääty. Siitä tuli raskas taakka. Pappissääty tuli kymmenyksineen ja kalliine papinmaksuineen. Ennestään meillä oli aatelisto ylläpidettävänä. Vaivansa sekin, että pappien ja apupappien virat olivat satojen vuosien ajan perinnöllisiä. Huonoa oli se, kun joihinkin kirkkopitäjiin oli laitettu papeiksi kirjoitus- ja lukutaidottomia. Tai heissä oli elämäntavoiltaan irstaita ja/tai juoppoja.

Erona, verrattuna luterilaisiin pappeihin voi mainita sen, että katolisen kirkon papit ja piispat olivat pyhittäneet elämänsä Kristukselle. He eivät elä maallisissa avioliitoissa. Eivät he elä suurissa kalliissa pappiloissa. Eivät he saa suuria papinpalkkoja. Eivät he ajele Mersuilla. ”Isä camillot” asuvat kirkkorakennuksen yhteydessä vaatimattomissa asunnoissa, perheettöminä miehinä. He ovat luvanneet elämänsä Korkeimmalle eli vain palvella pyyteettömästi Kristuksen palvelijoina, elää siis ilman maallisen mammonan ja maallisen mukavan ihannointia, ikävöintiä tai kaipausta.

Katolisella kirkolla on kouluja, joissa vähävaraisetkin voivat opiskella, voivat oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Katolisella kirkolla on sairaaloita, joissa työskentelee yhden tai useamman sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Heidän vakaumuksensa on auttaa lähimmäisiä. Katoliset kirkot antavat ruokaa ja yösijan niitä tarvitseville. Noita asioita tehdään katolisessa kirkossa pyytettömästi – lähimmäisen rakkaudesta.

Paha Lalli surmaa hyvän Henrikin

Henrik piispan surmasta kertovilla arkkiveisuilla ja legendoilla sama genre. Lalli on niissä julma murhamies. Pahoista pahin oli Lalli. Alimpaan helvettiin kuuluva!

Sitävastoin piispa Henrik oli viaton uhri, joka tuli Suomeen pyyteettömänä kastamaan pakanoita uskoon, että he kuoltuaan kristittyinä saisivat ihanan osuuden Taivaasta. Pyhä mies piispa Henrikistä tuli. Hänet julistettiin katolisen kirkon pyhimykseksi.

Miekkalähetystä oli selvästi mukana myös tuossa ristiretkessä pakanamaa Suomeen. Miekkalähetystä oli vielä satoja vuosia noiden tapahtumien jälkeen. Siitä voi nostaa esille esimerkin Etelä-Ameriikan atzteekki- ja inkaintiaanien käännyttämisestä Kolumbuksen tutkimusretkien myötä.

Miekkalähetystä oli vielä autonomian aikana kaukana Suomen Lapissa. Shamaaneja, lapinnoitia sekä muita poppamiehiä vainottiin siellä vielä satoja vuosia. Heiltä rikottiin noitarummut, tuhottiin uhripaikat, seida-muistomerkit. Muutamilta Lapin noitarumpujen pärisyttäjä-, joikaavalta poppamieheltä katkaistiin jopa kaula valtion pyövelien toimesta.

Paha, pahis pahinta laatua oli Lalli legendojen ja akkiviisujen mukaan. Mutta, Lallin legenda saattoi oikeasti mennä erilailla kuin se on meille kerrottu ja opetettu. Ja, kuinka se jäi historiaan. Ehkä se menikin enemmän seuraavan todentuntuisen tarinan mukaan?

Tarinamme eränkävijä-talonpoika Lalli oli eräänä kauniina maaliskuisena lauantai iltapäivänä ehkä vuonna 1156 palailemassa metsäreissultaan. Ehkä Lallin ajatuksissa oli Köyliönjärveen laskevan pienen puron varren kotisaunan kylyn lämpö ja ihanuus?

Eivät olleet mukavat eikä ihanat odottamassa matkalta palaavaa eränkävijää muuten hyvinvoivassa Lallin talossa! Talo pihapiireineen oli kuin rosvolauman jäljiltä. Pihakoira oli isketty hengiltä. Ällöttäviä ulostepökylöitä ja virtsaamisjälkiä oli kaikkialla. Talon ruokavarat oli syöty ja loput viety. Hevosten heinätkin oli viety. Oluet oli juotu. Kerttu emäntä piikoineen löytyivät piestynä, raadeltuna, revittynä ja häväistyinä – itkemästä pirtin viilentyvän muurin kupeelta!

Näkemästään tulistunut Lalli lähti takaa-ajoon rosvolauman jäljille. Kohta hän saavuttikin heidät Köyliönjärven jäällä. Sitten seurasi rangaistus Henrik piispalle.

Lallin tulista voimaa voimme ihmetellä! Piispa matkasi tapansa mukaan valtavan saattojoukon keskellä. Seurueesen kuuului myös parvi turvamiehiä. He olivat entisiä palkkasotilaita. Heissä oli espanjalaisia armottomia, sotaisia, vihaisia maureja ja idän valtavien arojen julmia, jo ulkonäöltäänkin kauhean näköisiä tataareja.

Se oli vain kuin salaman välähdys, kun suuren saattojoukon keskellä ja lukuisten turvamiesten ympäröimä piispa makasi reessään pää halkaistuna Lallin kirveellä.

Omaisuutensa menettäneen, lähes tuhotun kotinsa ja loukatun kotiväkensä puolesta raivostunut Lalli iski lujaa. Murhatyöstä säikähtänyt seurue matkasi silmät kauhusta ympyräisinä aina Nousiaisiin. Sinne rakenettiin hautakirkko surmatulle piispalle.

Ehkä piispan turvamiehet olivat vain paremmin vaatimatonta, turhaa porukkaa? Ajatellaan, että tavallinen synkästä metsästä hiihtänyt, hiukan hengästynyt, pienehkö eränkävijä-talonpoika Lalli kykeni surmaamaan kirveellään Henrik piispan suuren retkueen ja monien jättiläisen kokoisten turvamiesten keskeltä. Suomalainen perin juurin loukattu Lalli teki tappotyönsä – noin vain ilman suurempaa vastarintaa!

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6yli%C3%B6nkartano

https://fi.wikipedia.org/wiki/Piispa_Henrik

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia_Suomessa

http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi2/sivu_2_2_2.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

http://keskustelu.suomi24.fi/t/8848516/islamilainen-espanja-oli-monikulttuurinen-paratiisi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_luostari

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihainen_viljelij

http://www.hs.fi/kotimaa/a1455246448700

http://www.academia.edu/1353908/Kristinuskon_ja_etnisen_uskon_kohtaamisia_pohjoisessa

http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kr_tu_su.html

http://keskustelu.suomi24.fi/t/6315525/lapin-shamaani-suku!!!

https://www.teologia.fi/artikkelit/kristinuskon-historia/345-oppiriidat-hajottivat-lestadiolaisuuden-1800-ja-1900-lukujen-vaihteessa

Piispa Henrik ja hänen surmaajansa eränkävijä talonpoika Lalli.

Piispa Henrik ja hänen surmaajansa eränkävijä talonpoika Lalli.

Avainsanat: , , , , , ,

Laskiainen

FM Mauri Junttila

Laskiainen on vuotuisjuhla 40 vuorokautta ennen pääsiäistä. Siinä on paljon kirkollisia perinteitä. Siihen kuuluu paljon myös kansanperinnettä ja vanhoja tapoja. Monissa katolisissa maissa laskiaiseen kuuluu karnevaaleja.

Kirkollisessa perinteessä laskiainen on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä vietettävän kevätpaaston alkamisjuhla. Siinä muistetaan myös Jeesuksen 40 vuorokauden paastoa erämaassa kiusaajan kiusaamana. Laskiaiselta alkava pitkäpaasto loppuu pääsiäisenä.

Eri kirkkokunnilla on omia näkemyksiään paaston alkamispäivästä. Toiset näkevät paaston alkavan laskiaissunnuntaina tai kohta maanantaina (Rosenmontag). Toiset siten, että se alkaa laskiaistiistaina. Osa näkee pitkän kevätpaaston alkavan vasta ns. tuhkakeskiviikkona.

Suomessa laskiaisperinteeseen kuuluu suomalainen laskiaisrieha mäenlaskuineen. Perinnettä pitävät edelleen yllä koululaiset ja opiskelijat. Laskiaisen juhlijoita ovat peruskoululaiset ja lukuisin määrin yliopisto-ja korkeakouluopiskelijoita. Koululais-ja opiskelijaikäisten laskiaisriehaa vietetään ympäri Suomea. Esimerkiksi Helsingin Kaivopuisto on eräs vakiintunut laskiaisriehan viettopaikka.

Suomalaisen laskiaisriehan voi ajatella muistuttavan juuriltaan katolisten maiden karnevaaleja. Olihan Suomikin katolinen maa vuoteen 1527 saakka. Noina ikivnhoina aikoina Vatikaanin paavi oli ollut myös suomalaisten kirkollinen johtaja, kirkon pää.

Laskiainen tarkoittaa eri Kristuksen kirkkokuntien kristillisessä perinteessä paastoon laskeutumista. Se päättyy vasta pääsiäisenä. Karnevaali (carnevale) sanan alkuperää ovat pähkäilleet monet tutkijat aikojen saatossa. Sen on ajateltu tarkoittavan ”heittää hyvästit lihalle”. Paaston aikana ei kunnollisen kristittyjen ollut suotavaa syödä lihaa.

Kalan syönti on ollut hyväksyttyä paastotavoista kiinnipitäville katolisille kristityille suuren kevätpaaston aikana. Kyseisen paastotavan voidaan arvella antaneen elantoa ja toimeentuloa myös eränkävijä-/talonpoika esi-isillemme, kaukaisten Pohjanperien miehille. Vanhojen aikojen, Pohjois-Pohjanmaan pinta-alaltaan suuren Limingan Pohjanlahden rannikon miehiä oli kulkenut kalastus- ja pyyntimatkoilla kaukana Oulujärvellä ja sen takaisissa vesistöissä.

He olivat kuivattaneet kesäisen auringon lämmössä esimerkiksi Manamansalon saaressa, Ärjänsaaresssa tai Oulujärven niemen Säräisniemellä vähärasvaisia järvi- ja jokikaloja kuiviksi kapakaloiksi. He toivat niitä veneillään esimerkiksi Siikajokea myöten Raaheen ja myös Ouluun.

Oulujoen rasvainen lohi ei ollut käypää yrittää kuivattaa auringossa kapakalaksi. Se vain härskiintyi pilalle sellaisessa käsittelytavavassa. Rasvainen lohi suolattiin suuriin tynnyreihin ja saaveihin myöhempään ruokatalouskäyttöön tai kauppatavaraksi.

Kapakalojen syöjiä esimerkiksi paaston aikana ja muulloinkin oli ollut myös meillä ja meidän lähiseuduilla. Mutta, heitä oli ollut paljon esimerkiksi kaukana Välimeren katolisissa maissa. Pohjolasta viety kapakala oli ollut hyväksyttyä ja sallittua paaston ajan ruokaa perinteellisistä kristityn paastotavoista kiinnipitäville katolilaisille.

Kirkon kymmenyksiä maksettiin myös kapakaloilla. Eränkävijä/talonpoikien ruokapöydissä ne olivat myös olleet tärkeässä asemassa, muulloinkin kuin pitkän kevätpaaston aikana. Kapakalojen erinomaisuus oli ollut juuri niiden säilyvyydessä.

Vanhoina aikoina papit kävivät kauppaa palkkioinaan ja kirkon kymmenyksinä saaduilla kapakaloilla. Vanhojen aikojen, silloin saarena olleessa Oulunsalossa asui kauppamiehiä, jotka purjehtivat kauppatavaroineen Tukholmaan.

Kaikki Pohjolasta ulkomaille lähtenyt kauppatavara: terva, turkikset, kala jne kulkivat Tukholman kautta. Kaupankäynnin ja kaupallisen purjehtimisen oikeudet olivat vanhaan aikaan olleet vain yksillä.

Suomalaisessa tarina- ja kansanperinteessä laskiaista vietetään pääosin mäenlaskun merkeissä. Lapsilla oli tapana huudella mäessä kotitaloon paljon makoisia nauriita, pitkiä pellavia ja muutakin hyvää sekä yleensä kaikenlaista menestystä kotitalolle ja talonväelle.

Laskiaisena syötiin paljon ja voimakkaasti. Syötiin lihaisaa hernekeittoa tai rasvaista siansorkkavelliä. Syötiin pirtin uunissa paistettuja sianlihapaloja. Joissakin taloissa paistovat rasvaa tihkuvia laskiaisrieskoja. Syötiin makoisaa kananmunan ja sokerin sekoituksella voideltua vehnäpitkoa ja pieniä makeita pullia.

Lihaisten ja rasvaisten ruokien kanssa ei säästelty. Syötiin kunnolla ja vatsat täyteen. Sitten lepäiltiin syönnin jälkeen mahat pullollaan. Se oli ollut hyvää, jos kädet, sormet ja naamakin olivat olleet rasvaisia syönnin jälkeen.

Vanhassa talonoikaisessa tarinaperinteessä laskiainen oli oma hyvin muistettava ja ajallisesti erottuva virstanpylväs totutussa vuodenkierrossa. Se oli aikapaalu, jonne elettyjä ja koettuja tapahtumia voitiin ajallisesti sijoittaa. Laskiaisen aikaan sattuneet tapahtumat tapahtuivat lähellä sydäntalvea. Lähellä keskitalven kaamosta tapahtuneita asioita ne tavallisesti olivat. Eli miten laskiainen sijoittui kalenterissa? Vuonna 1968 laskiaisunnuntai oli 25. helmikuuta. Vuonna 2016 laskiaissunnuntai oli 7. päivä helmikuuta.

Naapurin mies oli lähtenyt hakemaan lähimetsästä polttopuukoivuja halkorantteelleen. Hevoselle sattui ikävä haaveri metsässä. Se astui terävään kantoon. Hoito vaati aikaa ja kustannuksia. Tämä naapurin mies oli joutunut laittamaan kauan, monta kertaa päivässä hyvän siteen hevosen jalkaan. Sidetarpeet, salvat sekä hevosen tarvitsemat pillerit oli pitänyt hankkia eläinlääkärin kautta. Kipua ja särkyä oli se myös tuonut hevospololle – suuri  hoitoa tarvinnut jalan avohaava.

Hän sitten eräänä iltana muisteli tapahtumaa, että se tapahtui juuri laskiaisen aikaan. ”Olipa silloin pölijää, turhaa kiirettä turhanpäiväiseen television katseluun. Siellä, kun silloinkin oli vain niitä heikkotasoisia ohjelmia. Olisi pitänyt varoa juuri siinä kannikossa”; harmitteli hän tarinoidessaan menneistä tapahtumista.

Läheitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiainen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karnevaali

http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/hi/hi1/2_keskiajan_eurooppa/0801_karnevaalit?C:D=gjlC.exQQ&m:selres=gjlC.exQQ

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslenitsa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_paasto

http://www.laskiaisrieha.fi/about

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiaisrieha

http://www.werstas.fi/event/duunarien-laskiaisrieha/

http://sik.ayy.fi/fi/events/3549/Laskiaisrieha

http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/Juhlaopas/%22Juhlien%20j%C3%A4rjest%C3%A4minen%22/%22Laskiaisrieha%20lasten%20kanssa!%22

http://www.taivaannaula.org/2012/02/18/laskiainen-pellava-ja-aurinko/

http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/poh_vasteras.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovuosi

 

 

nyt syödään laskiaipullia

nyt syödään laskiaipullia

 

tässäpä pala possua paistumaan

tässäpä pala possua paistumaan

Avainsanat: , , , , , ,

Hiihtolomalla

FM Mauri Junttila

Koulujen hiihtolomien isänä pidetään kouvolalaista voimistelunopettaja Santeri Hirvosta. Hän oli vuonna 1926 kirjoittanut hiihto-/talviloma ajatuksestaan ”Kasvatus ja koulu” – nimisessä lehdessä.

Hän oli pitänyt noin viikon kevättalven hiihto-/talvilomaa tärkeänä koululaislapsille terveydellisistä syistä. Hän oli ajatellut loman antavan pitkän lopputalven ajaksi kasvaville lapsille voimia jaksaa aina tulevaan kesään ja kesälomaan saakka.

Talviloma oli vanhoina aikoina painottunut hiihtoon sopivimpana liikuntamuotona. Talviloma olikin kauan ollut nimensä mukaisesti hiihtoloma koululaisten sekä heidän vanhempiensa keskusteluissa. Kouluasioista virallisesti kirjoitettaessa mainittiin talviloma – hiihtolomana. Nykyisin kyseisestä lomasta käytetää vain talviloma nimeä.

Urheilija ja aktiivinen urheilun puolesta puhuja (myös pesäpalloilun isä) Lauri ”Tahko” Pihkala alkoi miehuusaikanaan ajaa eteenpäin koulujen hiihtoloma-ajatusta. Kouluhallitus sittemmin aikanaan hyväksyi yleisen hiihtolomakäytännön Suomeen. Hiihtolomat tulivat maamme kouluihin vuonna 1933.

Suomen ruotsinkielisten ”Grankulla Samskolan” Kauniaisissa oli ehkä ollut ensimmäinen koulu Suomessa, jossa oli otettu käyttöön hiihtoloma? Sitä oli kokeiltu siellä jo talvella 1927. Se oli ollut viikonmittainen talviloma ja hiihtoon painottunut. Lapsia oli kehoitettu hiihtämään lomaviikon aikana paljon. ”Hiihtäkää täältä aina Inkooseen. Tulkaa takaisin junakyydillä”.

Koulujen hiihto-/talvilomien alkuaikoina ja alkuvuosikymmeninä ja edelleen vielä kauas 1960-luvulle Suomi oli maa-ja metsätaloudesta elävä maa. Monen koululaisen koti oli maatila. Monien maatalojen kouluikäiset lapset osallistuivat kotimaatalon töihin hiihtolomillaan.

Talviset työt olivat esimerkiksi polttopuiden kaatoa, keruuta metsässä ja niiden kuskaamista kotitalon ”rantteelle”. Oli myös heinäin siirtoa niittyladoista kotilatoon. Oli myös navetan- ja tallin tunkioilta lannanajoa pelloille.

Raskaita töitä olivat lapsille nuo mainitut työt, mutta ei tarvinnut kylläkään silloin istua sisällä koulun luokissa. Monien maatalon töiden voi myös nähdä olleen kuntoa kohottavia, voimia lisääviä. Vaihtelua ainakin oli koululaislapselle olla talvisissa kotitalon töissä isäin ja/tai veljien kanssa.

Paljon hiihdettiin koulujen hiihtolomien aikaan maatalokodin monista talvisista töistä huolimatta. Esimerkiksi, kun oltiin vaikkapa apuna vanhimmalle veljelle polttopuiden kaadossa ja haussa metsästä. Me hiihdettiin matkat kodin ja metsän välillä. Emme pyrkineet traktorin tai hevosen kyytiin ”ookaileen”.

Ennen vanhaan saatiin kouluista eriarvoisia ja erinäköisiä, nättejä hiihtomerkkejä. Niiden saantiin piti olla tietty määrä hiihtosuorituksia takana. Hiihtosuorituksia saatiin esimerkiksi opettajalta, kun hiihdettiin koulun laduilla opettajan valvonnassa. Merkkisuorituksiin hyväksyttiin myös hiihtoloman aikana ja muinakin vapaa-aikoina hiihdettyjä kilometrimääriä. Päivittäiset koulumatkat jätetiin hiihtomerkkisuoritusten ulkopuolelle.

Erilainen oli Suomi ja erilaiset olivat talvilomain viettotavat esimerkiksi Santeri Hirvosen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan aikoina. Maa- ja metsätaloudesta elävä Suomi oli melko pitkälle tasa-arvoisten ihmisten maa. Noiden aikojen koululaislapset hiihtivät ja laskivat iloisina mäkeä etupäässä kotinurkillaan.

Tänän päivän Suomessa eriarvoisuus ihmisten kesken lisääntyy vauhdilla. Kansa jakaantuu yhä vain syvemmin riistettäviin ja riistäjiin. Monet lehtien ja internetin mainokset mainostavat, että matkustakaa perhen kanssa talvilomalle etelän aurinkoon!

Monet tämän päivän koulaislapset makoilevatkin etelän rantojen kuumassa hiekassa. He silla tapaa makoilessaan kuumassa rantahiekassa etelän auringon alla. He siten keräävät voimia jaksaa pinnistellä lopputalven koulussa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiihtoloma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hagelstamska_skolan

http://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/koulujen_tyo-_ja_loma-ajat_lukuvuonna_2015_2016

http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/loma-ajat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluvuosi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluhallitus

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/82936/gradu05386.pdf?sequence=1

Avainsanat: , ,

Kansakoululaisena

FM Mauri Junttila

Kansakoululaisena

Aloitin kansakouluni syksyllä 1952 Temmeksen Haurukylän kansakoulussa. Silloin, kansakoulu aloitettiin seitsemänvuotiaana. Sivuutin kyseisen ikärajan talvella 1952.

Niinä päivinä oli keskustelua siitäkin, että Tyrnävän Korvenkylän koululaislasten kuuluisi aloittaa kansakoulunsa Limingan Alatemmeksen kansakoulussa. Olimmehan, niinä aikoina, monet meistä koululaislapsista henkikirjoilla Limingassa.

Niinä aikoina Suomessa oli suuria ikäluokkia koululaisiässä. Suomen viime sotien jälkeeen syntyneet lapset ns. suuret ikäluokat olivat tulleet koululaisiksi. Lapsia oli paljon monissa silloisissa 1950-luvun kansakouluissa. Monet koulurakennukset saattoivat alkaa käydä ahtaiksi.

Koulupiirin raja ei onneksemme noudattanut kuntien rajoja. Alatemmeksen kouluun meillä olisi ollut pitkä matka. Aloitin kansakouluni Temmeksen Haurukylässä samanikäisten naapurin lasten Pasasen Annelin ja Alasaarelan Paulin ja Ainon kanssa. Olihan Haurukyläänkin pitkä matka. Lyhyintä reittiä eli Lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan metsäsaran halki kulkevaa ns Marttilan tietäkin oli kuljettavana pitkä matka. Koulumatkamme kotoa Haurukylän Mikkolan koululle oli noin neljä kilometriä.

Huonoja puolia noin neljän kilometrin koulumatkasta oli se, että tulipalopakkasilla, kun paleli kasvoja, korvia, käsiä ja varpaita, niin se tuntui päättymättömälta taipaleeelta. Joka talvi ennen vanhaan oli eripituisia kovien, tulipalopakkasten kausia. Tavallinen elohopeamittari ei kyennyt näyttämään kovimpien pakkasten astemääriä.

Talviin mahtuu myös mukavia säitä. Kauniina päivänä koulumatkan hiihtäminen oli kuin valmentautumista hiihtoon. Ehkä, osittain siksi naapurimme koululainen Matti Tolvanen kävi talvisin voittamassa Tyrnävän Tempauksen hiihtäjäisten nuorten sarjoja. Hän oli valmentautunut kilpailuihin jo pitkähkön koulumatkansa puitteissa.

Sitä voi ihmetellä, että miksi meitä ei ohjattu kansakouluun Tyrnävän Keskikylän kansakoululuun? Kulku sinne oli helppoa ja vaivatonta. Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat lapset kulkivat siellä. Esimerkiksi runsaan kilometrin päässä meiltä asuvilla Kaikkosen lapsilla oli sinne kiva koulutie. He kulkivat siellä, lähtien kotoaan ja kulkivat keskikyläläisen Pikkaraisen Sampan pelto-/metsätietä suoraan Koivikon kansakouluun.

Sangen paljon kulki Korvenkylän koululaislapsia Haurukylän kansakoulussa 1950-luvulla. Sieltä kulki esimerkiksi Juho ja Kaisa Tolvasen tyttöjä ja poikia. Lääperin Väinö ja Tauriaisen Veijo. Erkki ja Anna Junttilalla oli useita koululaislapsia. Lähinaapurimme Pasasen Raija, Anneli ja Jorma kävivät kansakoulunsa Haurukylässä. Samoin siellä kulkivat naaputitalon kaksi Vesalan poikaa. Alasaarelan Ainolla ja Laurilla oli useita koululaislapsia kulkemassa Haurukylän kansakoulussa.

Haurukylän kansakoululle tuli eteen kansakoulurakenuksen laajentaminen 1950-luvulla. Sinne akennettiin uusi koulurakennus uudisrakennuksena jo olemassa olleen koulun viereen. Taannoisella, 1950-luvulla Suomessa oli ns. sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia. Kyseiset lapset aloittivat kansakoulunsa kotikylissään tai lähellä niitä.

Haurukylän kansakoulu toimi etupäässä kaksiopettajaisena kouluna. Siellä olivat kansakoulun alaluokat ja yläluokat. Kolme ensimmäistä luokkaa olivat alakoulua. Kansakoulun jatkoluokkaa eli seitsemättä luokkaa opetti yläkoulun opettaja.

Haurukylän kansakoulussa opettajia vaihtui melko tiheään. Samanlaista käytäntöä oli uskoakseni myös muualla Suomessa. Eräänä päivänä, kun opettajamme oli kovan flunssan kourissa, niin viereisen pienen Limingan osuuskaupan Haurukylän sivumyymälän myymälänhoitaja Aune Tiensuu kävi toimittamassa omien myymälätöidensä välissä lapsia laskemaan ja hän kävi kävi välillä katsomassa, että lapset laskevat laskujaan.

Haurukylän koulusta on jäänyt mieleeni kansakoulunopettajat: Helka Rusila, Hilkka Tikkanen, Pasi Saari, Eeva Limingoja ja eräs neiti Köngäs kaukaa Kittilästä. Monia muitakin oli siellä ollut aikojen saatossa opettajina. Tavallisesti koulun miesopettaja opetti käsitöitä pojille. Jos, sellaista ei ollut niin kylän osaava puuseppä toimi poikien käsitöiden opettajana. Alaluokilla pojatkin kutoivat ja virkkasivat pieniä patalappuja. Niitä taitoja opetti lapsille kansakoulun naispuolinen opettaja.

Vanhaan aikaan lasten koulupäivä alkoi aamuhartaudella. Se oli aamuinen muutamien minuuttien yhteinen tilaisuus kaikille. Ne olivat tunnustuksellisia uskonnon suhteen eli luterilaispohjaisia tilaisuuksia. Niihin osallistuivat myös ortodoksikodista tulleet lapset ja myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomien lapset. Ortodokseja oli niinä aikoina muutamia Karjalan sotapakolaisten joukoissa.

Kristillisyys oli paljon esillä niiden aikojen lapsilla. Koulussa olivat aamuhartaudet. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti sunnuntaisin pyhäkoululua kotonaan. Se toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Monesti pyöräiltiin Tyrnävän kirkon messuissa.

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla alettiin opetella lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Ne taidot aloitettiin alkeista. Ensin aakkoset, kirjaimet ja että niistä muodostuu kivasti sanoja. Sanoista muodostui edelleen lauseita ja virkkeitä. Lauseita ja sanoja opeteltiin lukien ja kirjoittaen. Välissä voinee mainita, että ikiaikaisissa seurakuntien ylläpitämissä lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan.

Laskento, laskuoppi alkoi myös alkeista. Kyseisen taidon opettelussa, aivan alussa oli lupa käyttää apuna sormia. Yksi sormi oli yksi jne. Seuraavan asteen eli kertoma- ja jakotaulukkojen opetteleminen oli kohta edessä. Se oli koululaiselle suurta edistystä, kun nuo edellä mainitut taidot opittiin ulkoa.

Piirustus, kuvaamataidoksi sanottu aine oli koululaislapselle piirtämällä asioiden ja esineiden kuvaamista. Piirtämälllä kerrottiin ja kuvattiin asioista ja esineistä. Malleja piirtämiseen löydettiin kotoa ja asuinympäristöstä. Isiä, äitejä ja siskoja sekä veljiä piirrettiin paperille. Suosittu piirrosaihe oli piirtää kodin kissa ja/tai koira. Lintuja, puita, lumiukkoja ja ympäröivää luontoa rakennuksineen piirrettiin myös taitojen karttuessa. Piirustuspuuhailut aloiteltiin lyijykynällä. Kohta, mukaan tulivat värikynät ja vesivärinapit siveltimineen.

Maantiedossa opeteltiin tietään kotimaa Suomesta ja asuinympäristöstä sekä jopa pienessä määrin muista maista ja kansoista. Ympäristöopin puitteissa kävimme esimerkiksi koko alaluokan voimin tutustumassa läheiseen Mikkolan myllyyn ja sahaan. Se sijaitsi Temmesjoen törmällä ja sai käyttövoimansa suoraan virtaavasta jokivedestä vesiturbiinipyörän avulla. Se oli vielä niinä aikoina toimiva laitos. Niistä huolehtinut leskirouva Aura tarjosi ”tutustujavieraille” kuumaa kaakaojuomaa.

Ympäristöopin puitteissa kävimme tutustumassa myös kansakoulun lähinaapurissa asuvan Olli Rusilan aikoinaan kyhäämään ja toimineeseen Temmesjokivarren pienen pieneen vesivoimalaan.Se oli rakennettu jokivarren sivu uoman virtaavaan paikkaan. Hän oli saanut siitä kotitalouteensa sähkövaloa. Samalla suunnalla oli myös vanha Moukan talo. Sen aitan päädyssä, korkeassa telineessään oli vielä toimiva vellikello. Sillä, oli joskus ilmoitettu talonväelle ruokailuista. Talo oli Isokosken koulaispoikain Altin ja Eeron koti.

Haurukylässä eli niinä vanhoina aikoina myös keksijä Pehkonen. Hän oli rakentanut pääosin puusta sinkkivaijereiden avulla traktorista (sininen Fordson Major) voimansa saaneet traktorikaivurin. Kohta, Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa Pehkosen puumallin pohjalta metallisia Temmes kaivuri merkkisiä traktorikaivureita. Ne olivat aikoinaan olleet kone- ja traktorimiesten keskuudessa suosittuja. Tehokkaita ne olivat ojankaivuussa ja hiekan/soran kuormaustöissä. Sittemmin hydrauliset kaivurit syrjäyttivät ne. Kanssani lähes samanikäiset koululaiset haurukyläläisveljekset Eino ja Paavo Karppinen puhuivat usein Pehkosen monista hyödyllisistä keksinnöistä.

Marjojen poimintaa

Jokasyksyinen puuha koululaislapsille oli marjojen poimiminen lähimetsästä. Sitä teimme kuin talkoilla opettajien johdolla. Poimimme puolukkaa koulun varastoon.

Puolukkaa kasvavia kankaita oli heti koulun vieressä. Puolukan poimintaankin me koululaiset suhtauduimme, kuin oppimiseen. Opimme, että puolukka on tietynlainen lajityypillinen, kuivilla paikoilla kasvava kehomme ravintoaineeksi tarpeellinen ja ruokiimme hyvin käypä ruuan lähde. Puolukka säilyy myös hyvin, helpoin konstein. Sittemmin saimme syödäksemme poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa tai marjakeittoa puuron kanssa kouluruokana.

Niinä aikoina kouluruuat olivat sangen vaatimattomia. Samoin olivat vaatimattomia myös kotiruuat. Hyvää oli ennen vanhaan runsas metsämarjojen käyttö kotiruokana. Sieniä poimittiin myös kohtalaisesti kotitalouteen.

Saimme koulun puolesta keiton kerran päivässä. Se saattoi olla pelkkää kaurapuuroa voisilmän tai hienosokerin kera. Oli siellä myös perunalihakeittoa tai makkarakeittoa. Torstaisin oli hernekeitto. Keittoja saimme syödä kylliksemme koulussa. Keitoista sai halutessaan hakea lisäannoksia. Lapset kuljettivat repussaan kotoaan pienehkössä lasipullossa eväsmaidon ja myös voileivät.

Koululaisina siirryimme kouluterveydenhuollon piiriin. Eräänä syksyisenä päivänä Temmeksen kunnan terveyssisar Sinikka Norrbacka pyöräili Haurukylän koululle. Meidät mitattiin, punnittiin, tarkastettiin näkö ja kuulo. Meidät tilastoitiin myös. Asiat meistä laitettiin ylös lapuille, koululaisen terveyskorteille. Terveyssisar Norrbackalla toimi apulaisena opettajamme. Muistelen kyseisen terveyssisaren antaneen meille alakoululaisille jonain syksynä myös jonkin rokotuksen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

http://www.rantalakeus.fi/etusivu/kotiseutujuhlat_tukkilaisittain_5903327.html#5903337.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kinkerit

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansanopetus

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

Avainsanat: , , ,

Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

FM Mauri Junttila

Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

Kilpahiihdon voi arvella olevan ikivanhaa perua. Kansakoulujen hiihtokilpailujakin on pidetty jo 1860 – luvulta eli kansakoulujen perustamisista lähtien. Hiihto oli tärkeä osa kansakoulun liikuntaopetusta. Hiihtämällä myös liikuttiin paikasta toiseen.

Vuonna 1921 Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus. Sekin vaikutti kansakoulujen hiihtokilpailujen lisääntymisiin. Koululaislapset kulkivat ennen vanhaan talvisin hiihtämällä kouluun ja takaisin.

Järjestetyillä hiihtokilpailuilla on myös jo pitkä historiansa. Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävällä sunnuntaina 23.3.1879. Oulun Tervahiihdot eli myös Oulun Hiihdot niminen tapahtuma järjestettiin 1. kerran vuonna 1889 Oulun edustalla meren jäällä. Niitä on pidetty sen jälkeen säännöllisesti, mutta sittemmin niitä on hihdetty Oulujokivarren törmiä myötäillen. Tervahiihdon hiihtomatkat ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä hiihtomatkoja.

Esimerkit vaikuttivat ennenkin. Vanhaan aikaan olivat ihailleet esimerkiksi alkuaikojen Oulu Hiihtojen legendaksi noussutta hiihtäjää haapavetistä Aappo Luomajokea. Tyrnävän hiihtäjäisten 1. voittaja väkivahva Antti Ollila oli ollut aikansa hiihtäjälegenda sillä seudulla. Palkintojen voi uskoa myös vaikuttaneet hiihtokilpailujen kiinnostavuuteen ja suosioon jo niiden alkuajoista lähtien.

Muistojen kultaamalla 1950 – luvulla muista erottuvia suurhiihtäjiä kookkaissa lehtien otsikoissa olivat suomalainen Veikko Hakulinen, ruotsalainen Sixten Jernberg ja neuvostoliittolainen Pavel Koltsin. He olivat hiihtotaidoiltaan sitä luokkaa, että hyväkin hiihtäjä näki heistä kohta lähdön jälkeen vain kaukana horisontissa etenevän selän. Nuo miehet saattoivat jopa  huomaamattaan ohittaa kovan kulkijan – hirven!

Koulujen väliset hiihtokilpailut Temmeksellä 1950-luvulla

Talvisin pidettyihin 1950-luvun Temmeksen kansakoulujen välisiin hiihtokilpailuihin osallistuivat Temmeksen kirkonkylän kansakoululaiset, Haurukylän kansakoulun oppilaat sekä Kärsämänkylän koululaislapset. Hiihtokisoja pidettiin vuorotalvisin Temmeksen kirkonkylän, Kärsämänkylän ja Haurukylän kansakouluilla. Matkat kilpailuihin kuljettiin silloisilla vanhanajan tilausbusseilla – linja-autoilla.

Kilpailumaastoista voi mainita, että Temmeksen kirkonkylän koulun hiihtoladut sijaitsivat matalatörmäisen Temmesjokivarren maastossa eli ne hiihdettiin lähes tasamaastossa. Kärsämänkylässä hiihtokilpailumaasto oli sitäkin tasaisempaa. Haurukylän kansakoulun hiihtoladut olivat myös Temmesjokivarressa, mutta siellä sitävastoin jokivarressa oli jonkin verran mäkisiä maastoja hiihtolatujen pohjiksi.

Hyviä hiihtäjiä olivat kaikki vuosikymmenen 1950  haurukyläläislapset. Hiihtämällä liikkuminen oli yleistä lasten keskuudessa. Talvisin kuljettiin hiihtäen koulussa. Vapaa-ajat kuluivat hiihtäen ja mäkeä laskien. Lastenleikit siis myös opettivat lapsia hiihtämään.

Eräs haurukyläläinen hiihtotaidoiltaan muista erottuva koululainen oli Seppo Mäkelä. Hän pärjäsi kilpailuissa jopa Temmestä suuremilla hiihtokentillä. Seppo oli hyvin perillä myös hiihtovälineitten huoltoon ja suksien voiteluun liittyvistä kysymyksistä.

Taannoin eletyllä 1950 – luvulla tehdastekoiset ns. sälesukset alkoivat syrjäyttää kovalla vauhdilla kotitekoisia ja/tai kyläpuuseppien tekemiä suksia. Sälesuksissa mainittiin olleen kulutusta kestävät kovat hickory-puiset reunasuikaleet.

Tehdaskekoiset metalliset suksisiteet syrjäyttivät myös kotitekoiset nahkaiset mäystinsiteet. Yleisiä, suosittuja metallisia suksisiteitä olivat ennen ns. Y-siteet, Voitto-siteet ja ”rotanloukuiksi” sanotut. Paras suksisidemalli oli ehkä Y – side. Se antoi eniten hiihtäjän jalkaterälle vapauksia liikkua. Y- siteen toimivuuteen vaikutti, että hiihtokenkien etupään paksuihin nahkapohjiin kuumalla naskalilla poltettujen reikien täytyi olla hyvin onnistuneita. Samoin siteiden täytyi olla ruuvattu hyvin puuruuveilla suksiin.

Kun, olivat Y-siteet ja Esko Järvinen tai Karhu merkkiset tehdastekoiset sukset, niin pärjääminen hiihtokisoissa oli hiihtovälineiyyen puolesta taattua. Se oli hyvää, jos osasi myös suksien voitelun. Suksivoiteita oli myynnissä monissa maaseudun kaupoissa. Suksivoiteita voitiin ostaa myös pienestä Haurukylän Limingan osuuskaupan sivumyymälästä. Niitä olivat valmistettu eri lämpötiloille.

Kauan sitten 1950-luvun alkuvuosien eräänä lauantai-iltana Tyrnävän Korvenkylän Erkki Junttilalle tulivat hiihtäjävieraiksi  rantsilalainen Eino Isoviita ja temmesläinen Kalle Molander. He olivat matkalla sunnuntaina pidettäviin vuotuisiin Tyrnävän hiihtokilpailuihin. Kolmistaan he saunoivat joivat kahvia ja vietettivät lauantai-iltaa. Saattoivat välillä kuunnella myös radioa. Sunnuntaiaamuna Isoviita ja Molander lähtivät hiihtämään kohden Tyrnävän kirkonkylää.

He palasivat ehtoolla kilpailureissultaan edelleen Junttilan Erkin kautta. He olivat osallistuneet ikämiessarjoihin ja molemmat saivat näyttävän näköiset palkinnot. He niitä ihailivat porukalla. Myöhään sunnuntai-iltana Eino ja Kalle lähtivät hiihtämään pimeässä  kohden kotejaan. Junttilan Erkki ei ollut kilpahiihtäjiä, mutta hiihtoa harrastava hänkin muiden suomalaismiesten tavoin  oli. Hän kulki talvisin usein hiihtäen asioillaan ja myös metsätöissä lähiseuduilla.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppivelvollisuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_Tervahiihto

http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Luomajoki_Aappo

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

Julius Krohnin Suksimiehen laulu:
Ylös, Suomen pojat nuoret,
Ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
Hyv’ on meidän luisuttaa.
Jalka potkee,
Suksi notkee
Sujuilevi sukkelaan.
Hiihtäjälegenda Veikko Hakulinen

Hiihtäjälegenda Veikko Hakulinen vauhdissa

Avainsanat: , ,

Kansakoulun kuusijuhlan historiaa

FM Mauri Junttila

Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.

Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa Suomen autonomian ajalle. Vuonna 1866 annettiin keisarillinen kansakouluasetus. Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen.  Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.

Varhaisimpia Suomen kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä kouluja. Esimerkiksi eräs kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa maille  vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille  syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.

Keisarillisen kouluasetuksen mukaisesti kunnallisista kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan vain hyvin lyhyitä. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut  kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa, raamatunhistorian tapahtumissa. Seurakuntien lukkarinkouluissa oli opetettu lapsia lukemaan, mutta ei kirjoittamaan.

Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa kookkaassa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen vanha hyväkuntoinen koulurakennus. Sitä sanotaan ”kivikouluksi”. Se on juuri tämä ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu. Lähikuntaan Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.

Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4. 1921. Silloin, yleinen oppivelvollisuus astui virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti sitä, että kunnilla  oli velvollisuus perustaa kansakoulu kylään, jos koulupiiriissä oli 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.

Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa oli ollut kansakoulunopettajia valmistava opettajaseminaari. Paljon kansakoulunopettajina toimi ennen vanhaan epäpäteviä. Saattoipa, joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia opettajana. Heissä oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä. Opettajana saattoi toimia henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja hankki sillä tapaa ansiotuloja. Esimerkiksi taannoinen presidentti Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulun opettajana.

Maalaiskylien poikien käsitöiden opettajina toimi usein joku kylän käsistään tekevä mies.  Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt.

Yleisen oppivelvollisuuden myötä kuntiin perustettiin kiertokouluja. Koulua pidettiin syrjäkylien taloissa. Opettajina niissä toimi kiertokoulunopettajia. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.

Temmeksen Haurukylässä toimi vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuorehko perheellinen mies. Alaluokilla oli naisopettajia. Opettajat, siellä olivat Temmeksen ulkopuolelta. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.

 

Koulun kuusijuhla

 

Koulujen joulujuhlat ovat ehkä yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Jo hyvin vanhaan aikaan kouluissa oli ollut joulujuhla. Sen jälkeen koululaisilla alkoi joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli 2-3 viikkoinen. Silloin oli koulua vielä lauantaisinkin, niin joululoma saaattoi olla melko pitkä. Usein maaseudun kansakouluissa joululoma oli yli kaksi viikkoa, joskus se saattoi olla peräti kolme viikkoa.

Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivänä (13.12) tai kohta jälkeen. Kouluihin palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus jopa Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.

Kansakoulun joulujuhlaa sanottiin ennen yleisesti kuusijuhlaksi.  Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat jollain tapaa kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli ”Tiernapojat” esitys tai jokin muu jouluaiheinen näytelmä.

Yhteiset joululaulut ja tonttuleikit olivat tärkeä osa koululaislasten kuusijuhlan ohjelmaa. ”Heinillä härkien kaukalon..” oli eräs hyvin tunnettu joululaulu. Esimerkiksi vuonna 1956 Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa  laulua esittivät koululaiset Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Joulujuhlaan kuului myös joulupukin vierailu. Hän ei juuri lahjoja jaellut, mutta silloin koululaisilla oli tapana kirjoitaa toisille lapsille joulukortteja. Pukki jakoi ne.  Haurukylän kansakoulun kuusijuhlaan kuului myös joulupuuro ja jokin pieni joulupullakin saatiin. Kansakoulun kuusijuhlassa oli aina melko kookas koristeltu joulukuusi.

Pienen Temmeksen Haurukylän kansakoulun joulujuhlaan osallistuivat kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Koululaisten joulujuhla oli illalla. Seuraavana päivänä käytiin hakemassa todistukset koulusta. Sitten jäätiin joululomalle.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusijuhla
http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/0206/lomat.html
http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koululaitos
https://fi.wikipedia.org/wiki/Limingan_museoalue
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu
http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/liminka
http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/tyrnava
https://tyrnavanhaurukyla.wordpress.com/category/historia/
http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/opetusjakoulu
http://www.hausjarvi.fi/Hausjarvi/Sivut/Yleistietoa/Historiaa/Eskon-koulu/

 

Kuva alla: Temmeksen Haurukylän vuosien 1956-1957 kansakoululaisia opettajineen

haurukylc3a4n-kansakoulu-19581

Avainsanat: , , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi