Toimelias jälleenrakennuskausi sotien jälkeen

FM Mauri Junttila

Suomi joutui mukaan 2. mailmansotaan. Taisteltiin talvisota (30.11.1939-13.4.1940) Neuvostoliittoa vastaan. Lyhyen välirauhan jälkeen seurasi jatkosota. Sitten oli vielä lokakuun alusta 1944 alkaen Lapinsota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain.

Useita vuosia kestänyt toinen maailmansota päättyi monien entisten vihollisten aselepoihin, ystävyyden kädenlyönteihin ja rauhoihin. Toisen maailmansodan pahin riitapukari natsi-Saksa lakkasi olemasta.

Suomikin pääsi aselepojen ja rauhain myötä irti viisi vuotta maata raastaneesta sotien kurimuksesta. Suomen sodat sodittiin suurin kustannuksin ja suurin ihmismenetyksin. Suomi kylläkin jäi itsenäiseksi, mutta runneltuna. Suomi menetti paljon maapinta-alaansa sotien alueluovutusten takia.

Kansalaisten oli pitkien sotavuosien jälkeen opeteltava rauhanajan elämään. Sekä, sen mukana tulleeseeen uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Maailmansotaa seurasivat suuret yhteiskunnalliset murrokset ja muutokset. Tuossa uudessa tilanteessa ”uudessa maailmanjärjestyksessä” konkreettisimmiksi, kiireellisimmiksi ja näkyvimmiksi Suomessa nousivat evakoiden sekä rintamamiesten, sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan. Kallis suuritöinen asia sotien jälkeen oli sotakorvauksien maksamiset sotien voittajalle Neuvostoliitolle.

Sodissa hävittyjen, menetettyjen suurten maa-alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa saaneita maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet maatilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.

Sotien aikaista ja myöhempää monien uusien maatilojen perustamista asumattomiin metsiin, – erämaihin, on myöhemmin arvosteltu jälkiviisaasti kuin virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen sekä teollistumisen myötä. Monet ns. ”kylmät tilat” osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli ehkä ollut korostunut liikaa toiminnan sosiaalinen puoli.

Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa? Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat niinä aikoina olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi sangen tärkeää toimintaa? Konkreettinen asia kokea oli myös kauan jatkunut kova elintarvikepula maasamme. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan elantonsa. Olihan se ollut suuri apu niinä elintarvikepulan aikoina.

Suomi tarvitsi kovasti puuta metsistään myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa. Suomalaiset saivat ostaa vientipuullaan materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin. Monet, entisten asumattomien erämaitten, korpien kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa.

Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato- ja ajomiehiä syrjäseuduille, laajoille metsäisille sydänmaille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla pääosin ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.

Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja ja kyläkauppoja. Maataloustuotteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi aikanaan, vasta 1960-luvulla. Syrjäkylien uusien talojen isännät hankkivat traktoreita tehoviljelykseen. Samalla paljon peltojen tuotteita kuluttaneet hevoset vähenivät. Se myös osaltaan lisäsi maatalouden ylituotantoa.

Noissa sodanjälkeisissä maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon ja monenmoista näkyvää, uutta. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.

J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.

Yleensä talouden nähtiin lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti jo vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi uudistuneesta suomalaisesta teollisuudesta parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.

Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli niinä aikoina vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana. Vimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta, Kilpisjärveltä kohden Jäämerta 27.4.1945.

Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa eli SKDL:ää. Heille vaalit olivat menestys. He saivat noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen pitkän sotien periodin jälkeen.

Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka – uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.

II maailmansodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi, kuten oli ollut uittotyömiesten lakkoilut Kemissä. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti osaltaan myös ihmisiä sodan jälkeen.

SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa.

Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet liittouneitten ajattelemain, mieltämäin rauhanehtojen kuvaan.

Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.

Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan.

Ihmisten pukeutumisessa alkoi olla paljon lisää läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli varhaisemmin ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille, alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät kommunistien Kiinasta, jonkin verran Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.

Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.

Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”.

Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.

Lähteitä:

Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.

Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.

Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.

Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.

Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.

Avainsanat: jälleenrakennuskausi, Suomessa sotien jälkeen, uusi maailmanjärjestys

Vuosien 1808-1809 Suomen sota

FM Mauri Junttila

 

Suomen sota nimen saanut sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1808-1809. Rauhansopimus allekirjoitettiin Haminassa 17.9.1809. Silloin syntyi autonominen Suomi Venäjän alamaisuudessa.

Sodan taustalla oli merkittävimmin ollut Tilsitin sopimus (7.7.1808). Napoleon I ja Aleksanteri I olivat solmineet keskinäisen liittosopimuksen. Se liittyi ns. mannermaa sulkeemukseen ja Englannin kauppasaartoon. Aleksanteri I painosti myös Ruotsia liittymään siihen. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei ollut kiinnostunut siitä.

Venäjän keisari Aleksanteri I esitti asiasta Ruotsille uhkavaatimuksen 17.2.1808. Se ei tehonnut. Venäjä hyökkäsi Ruotsin alueelle ylittäen Suomen Kymijoen 21.2.1808. Heidän hyökkäyssuuntansa jatkui sisämaahan.

Euroopan silloinen ylin voimahahmo keisari Napoleon oli antanut kehoituksen siihen, että Venäjä miehittäisi Suomen. Venäjän sotaretki alkoi tulipalopakkasilla ja paksujen lumikinosten aikana. Syynä poikkeukselliseen sydän talven sodanaloitukseen oli esimerkiksi ollut se, ettei Ruotsi kykene tuomaan lisää sotaväkeä – ainakaan laivoilla.

Suomen sodan jatkumisen myötä Venäjän asenne muuttui. Sen miehitys Suomessa jäi pysyväksi. Ensin oli ollut tarkoitus vain miehittää Suomi, pitää siten jotain kurinpalautusta Ruotsille. Ruotsi menetti tyystin Suomen vuosien 1808-1809 sodan seurauksena.

Suomen sodan aikana maaliskuusssa 1809 Venäjän keisari Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon valtiopäivät. Siellä Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuuttaan keisarille. Autonomiselle Suomelle taattiin itsehallinto, omat lait, valtiopäivät sekä senaatti. Suomalaiset kohotettiin keisari Aleksanteri I:n sanoin: ”kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”.

Ruotsin Suomessa ollut ruotsalainen armeija perääntyi jatkuvasti venäläishyökkääjien edessä. Vasta kesällä 1808 se alkoi tehdä vastarintaa, saaden jopa voittoja esimerkiksi heinäkuussa 1808. Pienistä voitoistaan huolimatta armeija jatkoi perääntymistään Suomesta emämaa Ruotsiin.

Suomen sota jatkui vielä syyskesällä 1808 Ahvenanmaalla ja Ruotsin rannikolla. Talvi 1808-1809 oli ollut rauhallista sotimisten suhteen Venäjän ja Ruotsin kesken. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet sotatoimet käytiin Ruotsin Skellefteåssa 15.5.1809 ja 5.7.1809 Hörneforssissa.

Suomen sotaa Pohjois-Pohjanmaalla

Ruotsin Suomessa ollut armeija koostui suomalaisista ruotusotamiehistä. He olivat olleet ns. ruotujen kustantamia, ylläpitämiä sotilaita. Ruotujakolaitos oli ollut vuonna 1680 Kaarle XI toimittama sotaväkilaitosuudistus Ruotsissa. Sillä tapaa oli saatu vakituista sotaväkeä Ruotsiin ja myös Suomeen. Silloisista maatiloista 2-6 olivat muodostaneeet ruodun, joka oli velvoitettu ylläpitämään sotilaan ja hänen perheensä. Tavallisesti ruotusotilaan perhe sai elantonsa sotilastorpastastaan. Suomessa olleet Ruotsin armeijan upseerit olivat olleet ruotsalaisia. Heillä oli ollut palkka ja sotilasvirkatalo. Usein lähistön talonpojat maksoivat heille veroja.

Komentokielenä oli ollut ruotsi yhteisissä harjoituksissa tai sotatilanteissa. Sotilaille oli annettu sotilasnimet, kun heitä oli merkitty armeijan kirjoihin eli rulliin. Monille armeijan vääpelin antama sukunimi oli ollut miehen ensimmäinen sukunimi. Nimi oli ollut Ruotsin ruotujakolaitoksen aikana ruotsalainen. Myöhemmin autonomian aikana se oli ollut suomalainen. Usein sotilasnimi oli kuvannut sotilaan ominaisuuksia.

Ennen vanhan oli nimikäytäntö, että oli ollut Antinpoikia, Pekanpoikia, Juhonpoikia ja Jaakonpoikia jne. Naisten nimissä oli myös käytetty muotoa, että Antintytär, Iikantytär, Jaakontytär jne. Tapa oli tullut ruotsinkielestä (Anderssdotter =Antintytär).

Temmes Suomensodan aikana

Temmeksen kautta kulki niinä aikoina Rantsilasta lähtenyt ja Mankilankylän kautta sinne tullut ”paaritie” niminen tie. Tie oli ollut osa silloista Suomen tieverkostoa. Toinen Temmekselle tullut tie oli lähtenyt Kestilästä ja Piippolasta kulkenut Kärsämänkylän kautta. Temmekseltä oli edelleen ollut eri tieyhteyksiä Ouluun, Liminkaan, Revonlahdelle ja Siikajoelle. Kyllä, venäläisten ja ruotsalaisten sotilaiden kulku ja liikkuminen nähtiin kovastikin Temmeksellä Suomen sodan aikana.

Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotajoukkojen sotasairaala kirkonkylän kirkko-Pekkalassa. Sairaalassa kuolleiden Ruotsin armeijan sotilaiden muistokivi on pystytetty Temmeksen kirkkomaalle. Sen puuhasi sinne vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulussa opettajana ja rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Temmeksellä ei ollut taisteluita. Mutta, oli siellä tehty valmisteluja mahdollisten sotatoimien varalta esimerkiksi ampumalinjojen suunnitteluja, jopa raivausiakin niitä varten oli ollut. Muutamissa Temmeksen lähikunnissa oli taisteltu ruotsalaisten ja venäläisten sotajoukkojen kesken verissäpäin. Esimerkiksi Pyhäjoella oli ollut taistelu 16.4.1808. Siikajoella oli taisteltu 18.4.1808. Revontahden taistelu oli ollut 27.4.1808. Pulkkilassa oli taisteltu 2.5.1808. Viimeinen Suomen sodan taistelu Suomessa oli ollut Rantsilan Kerälänkylässä 21.11.1808.

Ruotsin ruotujakolaitos oli toiminut Temmeselläkin. Siellä oli ollut ruotusotilaita. Veikko Perttunen on laatinut tilastoja internettiin esimerkiksi Temmeksellä ripillä käyneistä. Heissä on ollut myös sotilaita. Luetteloissa on henkilöitä, jotka ovat voineet olla mukana sotilaina Suomen sodassa: Anders Erwing, Matts Hjelte Siirilä, Pehr Spjut, Olof Törnström krigsman, Erik Liten Enqvist, Pehr Johansson Hägg Malinen, corporal Adam Pard, Michel Makrill Grabb, Johan Wåg Wasenius, Matts Henricksson soldat, corporal Pontan, Anders Granat, corporal Johan Siik, corp Erik Diuswall, corporal Trumpett, Lars Palatz, Johan Laukka, Jacob Sevon ja Isak Åström.

Yksittäisestä temmesläisestä henkilöstä kertova tarina Suomen sodan ajalta, kertoo Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttilasta (vv. 1790-1856). Hän ei ollut sotilaita. Noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai siellä majailleitten venäläisten sotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin talon saunaan.

Talossa oli majaillut silloin venäläistä sotaväkeä. Venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon mukanaan vangiksi Venäjälle. Hänen äitinsä oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Kirjeessään hän oli maininnut siitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna melko pian venäläisiltä sotilailta.

Suomen sodan vaikutuksia

Välitön vaikutus sodalla oli ollut se, että Ruotsi menetti Suomen. Aleksantei I oli laittanut Porvoon valtiopäivillä ruotulaitoksen ”jäihin”. Suomi sai olla pitkän aikaa rauhassa sodilta. Vasta vuosina 1854-1855 oli ollut ns. Oolannin sota. Englantilaiset kävivät Ahvenanmaalla sotaa venäläisiä vastaan. He kävivät myös peloittelemassa laivatykeillään, maihinousuveneillään muutamia Pohjanlahden rannikkokaupunkeja.

Se oli ollut valtava taloudellinen helpotus suomalaisille, kun vuosisatoja kestäneet sodat Ruotsin kuninkaiden alaisuudessa ensin Novgoronia ja sittemmin Venäjää vastaan päättyivät. Se oli ollut kallista toimintaa, kun varustettiin ja kustannettiin aseita, hevosia ja sotamiehiä monen moniin Ruotsin käymiin sotiin.

Taloudellista elpymistä alkoi näkyä autonomisessa Suomessa hyvin pian. Jo, yksistään siksi, kun kalliit sodat päättyivät. Suomi oli imetty kuiviin Ruotsin monien sotien takia. Venäjän keisari Aleksanteri I olikin epäröinyt Ranskan keisari Napoleonille Suomen valtaamista juuri maan köyhyyden, kurjuuden takia. Hän oli nähnyt Suomen tulevan vain taakaksi.

Suomessa oli sahateollisuus alkanut elpyä jo 1800-luvun alussa. Euroopassa oli tarvittu sahojen tuottamaa puuta. Tampereella  Finlaysonin tehdas  alkoi  toimia jo 1820-luvulla.

Maatalous alkoi myös elpyä, kun oli miehiä peltotöihin. Mutta vaivansa oli toistuvista halloista. Maanviljelys oli niinä aikoina ollut myös tehotonta ja vanhankantaista. Hallat olivat olleet usein vaivana. Vuonna 1807 oli esimerkiksi ollut hallavuosi. Venäläiset sotilaat olivat joutuneet rahtaamaan viljaa itselleen ja hevosilleen kaukaa Vuokkiniemestä Oulun varastoihinsa. Hallaa oli ollut Suomessa edelleen vuosina 1810 ja 1830. Yhden hallavuoden vaikutus oli tavanomaisesti ollut monivuotinen vaiva.

Suomen vuonna 1797 Turkuun perustettu Suomen talousseura piristyi automiassa. Perustettiin talousseuran konttoreita läänien pääkaupunkeihin 1820-luvulla. Ne aloittivat valitus – ja neuvontatyöt maanviljelijöille. Opastettiin esimerkiksi hampun-, perunanviljelyyn ja lampaiden kasvatukseen.

Joskus on vertailtu isoavihaa ja Suomen sotaa. Eivät ne ole vertailukelpoisia. Isonvihan aikana venäläisten tavoite oli hävittää asutus Suomesta. Autio, asumaton, poltettu musta maa oli heidän mielestään ollut kauneinta Suomea. Maatamme olikin käsitelty sen mukaisesti isonvihan aikana kasakoiden toimesta. Ammattimiehiä he olivat olleet. Isonvihan yhteydessä puhuttiin kansanmurhasta.

Eivät venäläiset olleet Suomen sodan aikana, kuin esimerkiksi kauheat hunnilaumat hävittäen kaiken elävän, jopa kasvavan ruohonkin maasta. Venäläiset ja ruotsalaiset sotajoukot kulkivat Suomen sodan aikana pääosin vain silloisilla vaatimattomilla teillä pysytellen. He taistelivat joillakin tietyillä historiaan jääneillä paikkakunnilla.

Sangen vähän oli ihmisiä paennut Suomen sodan aikana metsien piilopirtteihin. Isonvihan aikana sitä vastoin ihmisillä oli ollut kiire paeta metsien suojiin. Isonvihan jälkeen venäläiset poistuivat. Suomen sodan jälkeen maamme jäi venäläisille. Syntyi autonominen Suomi. Kasakoita jäi jonkin verran vuosien 1808-1809 sodan jälkeen. Epäloogiselta vaikuttaa, että venäläiset olisivat hävittäneet kaiken tarkkan köyhästä maasta, joka jäi heidän haltuunsa.

Se oli ollut vaivansa ruotsalaisille ja venäläisille sotajoukoille myös Suomen sodan aikana, ettei ruokahuolto pelannut kaikin ajoin. Sotajoukoilla on ollut tapana ottaa ruoka ympäristöstään, kun armeijan huolto ei toimi. Siihen liittyvää ikävää väärinkäytöstä voi uskoa tapahtuneen myös Suomen sodan aikana. Esimerkiksi kookas, hyvin syönenn näköinen ruotsalaisupseeri vei leivän pieneltä laihalta, kuivakkaalta mökinakalta kädestä. Leivän, jota hän oli ollut juuri jakamassa nälkäisille räkänokka pennuilleen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotujakolaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sota

http://www.eskoff.net/suomsota/suomsota.htm

http://www.narc.fi/1809opetusaineisto/

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/revonlahti/01

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/sotamuistot

http://www.geni.com/people/Karl-Hild%C3%A9n/6000000007588414422

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasnimi

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1788

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1795

http://hiski.genealogia.fi/hiski/6ir0ej

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

Avainsanat: autonomia, hyvä keisari, rauhan aika alkoi, suomi kansakunnaksi

Sotakoiratarinaa

FM Mauri Junttila

 

Sotakoirain historian voi uskoa olevan hyvin vanhan. Se saattaa ehkä alkaa jo niiltä ajoilta, kun susi alkoi kesyyntyä ihmisten seuraan? Siitä kehittyi tuntemamme koira.

Muinaisilla roomalaisilla oli ollut sotakoiria, kun laajensivat Rooman valtakuntaa, ja kun pitivät sen suruutta yllä ja voimissaan. Heillä oli ollut koirista muodostettuja taistelukoiraosastoja. Nämä koiralaumat olivat käyneet sumeilematta vihollisten kimppuun vain muutamien koiraohjaajien toimittamina. Roomalaissotilaiden olikin sitten ollut helppo koiralauman jäljiltä surmata hädissään, kauhuissaan olleita sekä pahoin haavoittuneita, koirien raatelemia vihollisia.

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela maalasi maalauksiaan Kalevalan muinaistarujen pohjalta. Eräässä niissä on kuvattu ”Kullervon sotaanlähtö”. Netistä löytyy parikin kyseiseen asiaan liittyvää maalausta. Toisessa Kullervon kookas koira kulkee vasemmalla puolella hiukan sotaratsun jäljessä (v.1901). Toisessa maalauksessa koira kulkee hiukan Kullervo soturin hevosen edellä oikealla puolella. Kalevalan tarujen Kullervon suurikokoisen koiran voi ajatella olleen Suomen pystykorvan kantaisän? Se näyttää maalauksissa kovin kookkaalta. Taiteilijan ilmaisutapa saattoi vaikuttaa?

Jo, melko kehittyneen valokuvauksen aikaan käydyssä 1. maailmansodassa sotakoirien käyttö oli ollut sangen yleistä. Sotakoiria oli käytetty esimerkiksi viestinviejinä yksiköiden välillä. Joidenkin vanhojen valokuvien mukaan sotakoiria oli toiminut jopa vetojuhtina kuljettamassa haavoittuneita pienillä kookkaan koiran vetämillä kärryillä. Myös 1. maailmansodan aikana oli koirain ylivertaista kuuloa ja muita aisteja hyödynnetty esimerkiksi vartiointi tehtävissä.

Toisen maailmansodan aikana Tyynenmerensodasta tuli katkera ja kova sekä pitkäaikainen vaiva USA:n armeijalle. Japanilaiset sotilaat pureutuivat tiukasti kiinni Tyynenmeren viidakkoisille saarille. USA päätti alkaa käyttää siellä sotatoimissaan apunaan koiria. Sotakoirat löysivät ylivertaisten aistiensa avulla japanilaiset viholliset saarten läpipääsemättömistä viidakkoryteiköistä.

Yhdysvaltain armeijan varuskuntiin ”kutsuttiin palvelukseen” suuret määrät tavallisia kotikoiria koulutettaviksi sotakoiriksi. Niinä aikoina oli ollut yleistä ajattelua, että vain schäfer eli saksanpaimenkoira on vain käypä sotakoiraksi sotilastehtäviin. Mutta, USA:n armeija värväsi sotapalvelukseen sotakoirikseen myös lemmikkejä, kotikoiria rotuun katsomatta. Tyynenmerensodan päätyttyä armeijan riveihin värvätyt sotakoirat kotiutettiin. Osa sotakoirista palasi koteihinsa entisiin lemmikin rooleihinsa.

Suomalaiset joutuivat käymään II maailmansodan aikana talvisodan, jatkosodan ja Lapinsodan. Niihin viitaten jälkikäteen pututtiin ”viidestä sodan vuodesta”. Suomen puolustusvoimilla oli ollut noissa sodissa mukana jonkin verran sotakoiria.

Se oli ollut korsuissa eläneille etulinjojen miehille mieluisaa, jos yksikköön oli saatu sotakoira koiraohjaajineen. Se oli tavallisesti tarkoittanut muutamien rauhallisten öisten tuntien nukkumista ja lepoa, kun voitiin luottaa sotakoiran ylivertaisiin kuulo-ja muihin aisteihin.

Suomen viime sodissa oli mukana ollut paljon maaseudun miehiä asevelvollisina. Olihan Suomi niinä aikoina ollut pääelinkeinoltaan vahvasti maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Monilla rintamamiehillä oli ollut kokemusta koirista kodin perintönä. Tyrnäväläisistä Suomen viime sodissa koiraohjaanina toimineista voi mainita esimerkkinä tyrnävänkyläläisen Olavi Markuksen ja keskikyläläisen Pauli Kytösen.

Se oli ollut myös koiraohjaajalle turvallista olla kuulovartiossa sotakoiran kanssa. Vihollis puna-armeijalla oli ollut runsaasti hyväkuntoisia ammattimiehiä esimerkiksi vanginsieppauksiin. Muutaman kerran etulinjan yksinäinen vartiomies oli siepattu vangiksi. Isketty pökkyrään, tajuttomasti ja sitten viety Neuvostoliittoon sotavangiksi.

Sotakoira oli ollut vahva turva yksinäiselle vartiomiehelle. Eräs entinen rintamamies sanoi leikisti koirastaan: ”Se kuuli jo, kun olivat lähdössä Moskovasta”. Sitä osasi olla varuillaan siihen, että vartiopaikalle voi tulla vanginsieppaajia. Sitä osasi silloin esittää konepistoolilla tulisen vastalauseen Neuvostoliittoon hakijoille.

Oulun Hiukkavaarassa oli aikoinaan varuskunta. Siellä oli melkoisesti sotakoiriakin. Esimerkiksi syksyllä 1965 asevelvollisiksi määrättyjen ja syksyllä 1966 kotiutettujen asevelvollisten porukat konttasivat kinoksissa, kovissa pakkasissa Pajulanpeltojen peltojen reunaa ohi koiratarhan. Lienevätkö sotakoirien ohjaajat ärsyttäneet tahallaan niitä? Sotakoirat pitivät tosi kovaa ääntä ja hyppivät raivoissaan koiratarhojensa verkkoaitoja vasten. Se ihan pelotti kontata ja ryömiä koiratarhan ohi.

Vanhojen valokuvien perusteella saa vaikutelman, että armeijamme käytti sotakoirina vain schäfereitä. Nähtävästi kyseiseen käytäntöön olivat vaikuttaneet omat painavat syynsä? Saksanpaimenkoira, sakemanni on esimerkisi hyväoppinen, viisas. Se on uskollinen sekä helposti koulutettava. Kavereilleen, tutuilleen se on lempeä. Se on kooltaan omissa miehissä luottamusta herättävä ja vihollisissa pelkoa herättävä.

Schäfer ei ollut keskikokoisen koiran koostaan huolimatta mikään rohmuruokainen. Sangen vähällä se pärjäsi. Terve se myös oli. Linjoilla meni miinoihin isompia ja pienempiä eläimiä. Se saattoi syödä lähes mädäntynyttä – sairastumatta. Se oli kuin konsanaan haaskansyöjä. Se saattoi myös syödä muun korsuporukan kanssa, jonkun rintamamiehen poimimista marjoista keitettyä marjapuuroa.

Muutamien kymmenien vuosien ajan palvelu-/työkoirina on toiminut myös muitakin kuin sakemanneja. Poliisilla on nykyisin usein belgianpaimenkoiria. Tullilaitoksella on labradorinnoutajia. Sokean opaskoirana on usein labradorinnoutaja.

Lähteitä:

http://historianet.fi/esben-sylvest/sotakoirat-taistelivat-eturintamassa

http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/historiaa-tyynenmeren-sotakoirat.html

https://www.raja.fi/rmvk/koiratoiminta/historia

http://www.kennelliitto.fi/koirat/sankarikoirar

https://www.youtube.com/watch?v=ReX9YNj8Su0

https://www.youtube.com/watch?v=NsBi0PehfAM

Avainsanat: sotakoira, suomalainen sotakoira, suomi sodissa

Nälkä-ja kuolonvuosia

FM Mauri Junttila

 

Suomi oli niinä vanhoina aikoina, vähäisiltä pelloiltaan heikkokasvuinen, hallainen, soinen maa. Tuttuja olivat kato- ja nälkävuodet. Niitä koettiin toistuvasti.

”Suuret kuolonvuodet” nimen saanut nälkäkatasrofi oli ollut vuosina 1695-1697. Eräiden tietojen mukaan silloisesta pienestä Suomen kansasta kuoli 1/3 nälkään ja tauteihin. Silloin, oli ollut useana vuotena hallaa. Ihmisiä lähti liikkeelle kerjäämän ruokaa. Mutta, hallaa oli silloin ollut laajoilla alueilla. Kerjäläislaumat kuljettivat mukanaan vaarallisia kulkutauteja. Nälkäisillä ihmisillä ei ollut vastustuskykyä. Esimerkiksi lavantauti, punatauti, ruokamyrkytykset, vatsakatarrit tappoivat paljon.

Suomea koetelleet ns. suuret kuolonvuodet olivat seurausta niiden aikojen maapalloa ja suurta osaa Eurooppaa kohdanneista ilmastonmuutoksista. Niinä ankeina aikoina elettiin muutamia satoja vuosia kestäneen ns. pienen jääkauden jälkiaikoja.

Ilmastomuutoksen nähtiin olleen seurausta useista lähes samanaikaisista suurista tulivuoren purkauksista. Ilmaan oli syöksynyt valtavat määrät rikkiä, nokea ja muita saasteita sekä paljon pölyä. Ne heijastivat auringon valon ja lämmön taikaisin avaruuteen saavuttamatta auringon lämpöä kaipaamaa maapallon pintaa.

Niinä ankeina aikoin Suomi oli osa Ruotsia. Tukholmassa oli huomattu suuri hätä, mutta valtion avustustoimet olivat olleet sangen avuttomia toimenpiteitä. Heikkoja viljasatoja oli saatu niinä aikoina myös Ruotsissa ja Baltiassa.

Eurooppaa koetteli kylmyys. Niiltä ajoilta on esimerkiksi hollantilaisten taitelijoiden maalauksia, joissa ihmisiä luistelee kanavien jäillä talvimaisemissa. Voimme uskoa, että ns. pieni jääkausi huonoine maatalouden satoineen oli koetellut suuria alueita.

Niinä surullisten nälkävuosien aikoina ihmiset Suomessa olivat ottaneet avuksi luonnonheinää, vesiruohoa, rikkaruohoja, jäkälää, sammalta, puiden vuosikasvaimia ja tärkeän hätäleivän, pettuleivän. Siihen oli käytetty männyn kuoren alta nilasta jauhettua jauhoa ja pientä määrää viljaa. Vaivansa oli ollut nälkäisille ja sairaille ihmisille männyn nilan keräämisestä, kuivamisesta ja jauhamisesta jauhoksi.

Suurten kuolonvuosien aikaan oli esiintynyt kannibalismia. Ihmiset söivät toisian. Oli ollut sitäkin, että olivat jopa surmanneet toisiaan ruuakseen.

Huono jatkui edelleen ihmispoloisille. Sittemmin Suomea koetellut isoviha nimen saanut sota (vv. 1714-1721) elettiin osana vuosien 1700-1721 suurta Pohjan sotaa. Isovihan julmmudet surmasivat paljon suomalaisia. Venäläiset kasakat ja sotilaat hävittivät perusteellisesti Suomea. Puhtuttiin kansanmurhasta.

Sotien myötä siirryttiin 1700-luvulle. Siitä puhuttiin valistuksen ja hyödyn aikakautena. Englannissa käynnistyi höyryvoiman hyödyntäminen. Se toi mukanaan ns. teollisen vallankumouksen. Höyrylaivojakin alkoi liikuskella.

Myös maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Esimerkiksi Turkuun perustettiin Suomen Talousseura vuonna 1797. Sillä käynnistyi tärkeä neuvontatyö elintärkeään maatalouteen. Se oli ollut myös merkittävää, että aloitettiin rokotukset isoarokkoa vastaan jo Suomen sodan (vv. 1808-1809) aikoihin.

Turkuun perustettu Suomen Talousseura. Se teki ansiokasta ja tärkeää työtä maatalousneuvonnan parissa. Ouluun perustettin Talousseuran alakonttori vuonna 1828. Talousseurain neuvontatyössä opetettiin esimerkiksi nauriiden ja lanttujen syöntiin tottuneita suomalaisia paneutumaan perunanviljelyyn. Alkaa kasvattamaan ja syömään lyhyen kasvukauden tarvitsevaa, kasvultaan satoisaa perunaa. Kotieläinten tuottavuutta pyrittiin kehittään ja parantaan. Suomen Talousseuralla oli ollut verkosto, jonka kautta jaettiin siemeniä. Siinä oli ollut esimerkiksi pappiloita ja kartanoita.

Seuraava katojen aika elettiin 1860-luvulla. Yleisimmin puhutaan vuosista 1865-1867 ns. ”suurina nälkävuosina”. Silloin oli kuollut nälkään yli 150 000 väestöstämme. Pahoja katovuosia oli ollut myös esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830 sekä usein 1850-luvulla.

”Suuret nälkävuodet” nimen saanut Suomea kohdannut nälkä- ja västökatasrofi oli ollut pitkäaiakainen. Se saattoi ehkä olla yli kymmenen vuoden periodi? Se oli koetellut kovin erilailla Suomen eri osia. Pohjois- ja itä – Suomessa oli hallaa ja katoa ollut jo 1850-luvulta lähtien.

Kestoltaa pitkäaikainen tapahtumien sarja se oli ollut. Jo, vuonna 1857 kävi paha kato Pohjois-Suomessa, samoin vuonna 1862. Sama kurjuus oli toistunut vielä vuonna 1865. Elokuun puolessa välissä 1865 kaikki oli vielä näyttänyt hyvältä, mutta 2.8.1865 oli ollut kovaa hallaa. Se oli tuhonnut viljan laajoilla alueilla. Niinä aikoina viljan lisäksi saatiin heinääkin vain heikosti. Vuoden 1866 kesä oli ollut sateinen.

Ikävää sekin, kun peruna ja muut juurekset mätänivät peltoon syksyjen märkyydessä. Esimerkiksi vuoden 1867 talvi oli ollut pitkä ja kylmä. Esimerkisi Etelä-Suomessa oli ollut paksulti lunta vielä toukokuun alkupuolella. Kevätkylvöt myöhästyivät. Karjan rehusta tuli paha pula. Elokuussa 1867 tuli jo hallaöitä. Syyskuun 3. päivänä tulivat yöpakkaset. Ne olivat hävittäneet viljan melkein kokonaan. Tämän jälkeen oli ollut vielä hallaöitä, jotka tuhosivat loputkin viljat. Syyssateet tuhosivat perunasadon.

Vuonna 1868 kevätkylvöt päästiinkin sitten jo tekemään ajoissa, ja satokin onnistui. Huonoa se, kun suuret kerjäläislaumat levittämät kulkutauteja. Ne tappoivat suurin määrin heikkokuntoisia ihmisiä. Alkuvuonna 1868 saavutettiin suurten nälkävuosien periodoin kuolleisuuden huippu.

Suomalainen elokuva Ruusu ja Kulkuri vuodelta 1948 kertoo liminkalaisesta suurilla maailman lavoilla esiintyneestä laulutaiteilija Abraham Ojanperästä (s. Liminka 1856 k. Liminka 1916). Hänestä kertovassa elokuvassa vielä kapaloikäinen Abraham joutuu kokemaan nälkävuosien kauhut. Mutta, elämään pieni poika jäi ja hänestä tuli aikuisena merkittävä laulaja. Myös, tämä elokuva kuvaa omalta osaltaan Pohjois – Pohjanmaalla raivonnutta nälkävuosien katasrofia ja nälänhätää.

”Suuret nälkävuodet” katasrofi tapahtui maamme ollessa Venäjän autonomia. Niinä aikoina maataloutemme oli ollut jo paljon kehittyneenpää kuin noin 170 vuoden takaisen ”suuret kuolonvuodet” nimen saaneen väestökatasrofin aikana. Mutta, huonoa se, kun Suomen leipäviljan varmuusvarastot olivat olleet kovin olemattomia vuosia kestäneille kadoille, pitkälle katovuosien periodille.

Olisiko nähty huonona viinan kotipoltto? Tärkeää leiväviljaa valmistettiin viinaksi. Talonpojat olivat tehneet sitä myyntiin siksi, koska siten saatiin enemmän rahaa. Kotipoltto kiellettiin vuonna 1866. Viinan valmistamisoikeus meni valtiolle, mutta viljasta tehtiin valtionkin valmistamat viinat. Monissa Itämeren maissa ohran tie oli valmistua olueksi, vaikka olisihan sille ollut tarvetta ohraleipänä ja karjan rehuna.

Suurin syy ”suurten nälkävuosien” väestökatasrofille löytyy silloisesta Suomen senaatista. Sitä voidaan osoittaa syyttävällä sormella. Sen toiminta hädänalaisten ja nälkäänäkevien auttamiseksi oli ollut olematonta. Senaatti sulki silmänsä ja korvansa 1860-luvun nälän uhreilta ja hädältä.

Esimerkiksi Venäjän arojen ”Mustan mullan” alueilla olivat silloinkin jo satojen vuosien perinteet viljan viljelystä ja leipäviljakaupasta. Suuret määrät myyntiin menevää viljaa oli ollut siellä silloinkin. Ne olivat vain odottaneet siellä esimerkisi suomalaisia viljanostajia.

USA:n hedelmällisillä preerioilla oli valtavia viljapeltoja ja valtavia viljavarastoja silloinkin. Maailman suureen viljakauppaan kasvattivat rahan perään ja rahan arvon ymmärtävät yhdysvaltalaiset viljaa silloinkin hedelmällisellä preerialla. Ehkä USA:n vuosien 1861-1865 sisällissota oli ollut vaivansa ja häiritsevä tekijä. Mutta, saivathan he vaihdettua viljalla tarvikkeita sisällissotaansa varten. Varmaan sieltä lähti sota-aikanakin viljalaivoja maailman merille? Olisi varmaan joku viljalaiva purjehtinut myös Suomeen?

Eivät ns. hätäaputyöt ole ehkä olleet täysin tuomittavia? Paljon on tehty maanteitä hätäaputöillä. Niillä on kuivattu soita ja kanavoitu turhan märkiä peltomaita.

Paljon tekivät kylläkin väärää, suurten nälkävuosien aikana, valtiovallan teettämillä hätäaputöillä. Ne olivat otollisia kulkutaudeille. Oli ollut sitä, että ihmisiä meni hätäaputyömaille ”kuolemaan kulkutautiin” ja sitten tulla haudatuksi suuriin joukkohautoihin – tuntemattomina nälän ja tautien uhreina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipaper/OldNews.aspx?id=3364

http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/N%C3%A4yttelyt/Saa%20ja%20ilmasto.pdf

http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puutarhanhoito/Kurkistus-menneeseen-Vanha-pappilan-puutarha-heratettiin-henkiin–50347

http://www.varkaus.fi/palvelut/kulttuuri/varkauden_museot/nayttelyt/verkkonayttelyt2/taidetta_varkaudessa/teokset/nalkaankuolleiden_muistomerkki_1/

http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/nalka-toi-suomeen-kuolonvuodet/

Avainsanat: kulkutaudit tappaa, kuolonvuodet, nälkävuodet, väestökatasrofi

Presidentti Kekkosen vierailut Pohjoismaihin vuosina 1956-1957

FM Mauri Junttila

Tavoiteeni on kuvata eräiden merkittävien suomalaisten sanomalehtikirjoituksien kautta presidentti Urho Kekkosen pohjoismaisia valtiovierailuja vuosina 1956–1957.

Artikkeleista nostan esille, mitä niissä kirjoitetaan presidentti Kekkosen vierailusta muihin Pohjoismaihin? Tarkastelen myös sitä, mitä asioita lehdet ovat painottaneet sekä kytkevätkö ne ehkä hänen matkansa Suomen ulkopolitiikkaan? Tutkimustulokseni esitän tutkielmana kirjoituksiin tukeutuvana, tyyliltään kertovana ja analysoivana, viittaan tutkielmassani lähdelehtikirjoituksiin.

Lähdeaineistoni sanomalehtiä on esimerkiksi Helsingin Sanomat. Se on perustettu vuonna 1847 Suomettaren jatkajaksi. Helsingin Sanomat on perustettu uudelleen 1.10.1904 edistyspuoluelaisena lehtenä, muuttuen 1950–luvulla riippumattomaksi lehdeksi. Levikiltään lehti oli 1950–luvulla yli 200 000 kappaletta ja Suomen suurin päivälehti. Lehden päätoimittajana oli presidentin vierailuiden aikoihin Yrjö Niiniluoto.¹

Uusi Suomi on ollut kokoomuslainen sanomalehti, joka oli perustettu vuonna 1919. Levikiltään porvarillisen aatemaailman lehti oli 1950–luvulla ollut 91 300 kappaletta. Lehti muuttui sitoutumattomaksi vuonna 1976. Lehden päätoimittaja oli vuoteen 1956 Lauri Aho, hänen jälkeensä päätoimittajaksi tuli Eero Petäjäniemi.²

Suomen Sosiaalidemokraatti on vasemmiston suurin sanomalehti, jonka levikki oli 1950–luvulla ollut 44 600 kappaletta. Sen päätoimittajana valtiovierailuiden aikaan toimi Atte Pohjanmaa.³

Vuoden 1956 presidentinvaalien voittaja matkusti ensimmäiseksi Ruotsiin jo samana vuonna. Matka oli sovittu pian presidenttivalinnan jälkeen. Seuraavana vuonna hän matkusti Islantiin ja Tanskaan. Norjan vierailusta oli myös keskusteltu. Norjan kuningas Haakonin kuolema siirsi vierailun Norjaan vuoteen 1961. Ensimmäisen vierailun edeltä Kekkoselle oli esitetty, että hän tekisi Pohjoismaiset vierailut peräkkäisessä järjestyksessä samalle vuodelle, hän ei hyväksynyt sellaista matkasuunnitelmaa.⁴

Tarkastellessani tutkimuskirjallisuutena Kekkosesta ja Suomen politiikasta kertovaa Juhani Suomen kirjoittamaa kirjallisuutta huomaan, kuinka riippuvainen Suomi oli ollut naapurimaidensa suhteista. Erityisesti idäntuulia suomalaiset ovat joutuneet haistelemaan hyvinkin tarkkaan.

Sen voi huomioida Juhani Suomen Kekkos-kirjoistakin. Hänen vuonna 1990 julkaistu ”Kuningastie” ei kuitenkaan kerro juuri mitään niistä taustoista, jotka Kekkosen valtiovierailuihin ovat vaikuttaneet ja mikä oli Neuvostoliiton presidentti Voroshilovin matkan tarkoituksena hänen vieraillessa Suomessa kesällä 1956. Kaksi vuotta uudempi ”Kriisien aika” kertoo jo selvin sanoin siitä, että Kekkonen kulki ikään kuin eräänlaisena välittäjänä Neuvostoliiton ja Pohjoismaiden Natojäsenmaiden välillä.⁵

Sanomalehtien kirjoitukset politiikasta olivat yleensä pidättyviä, samoin Kekkosen vierailujen aikojen aikalaiskirjat, jotka kertovat Kekkosen matkustamisesta tai yleensäkin ulkopolitiikasta. Rohkeimpia poliittisia kannanottoja idän suhteista voidaan noilta ajoilta nähdä eräiden sanomalehtien pilapiirroksissa. Pilapiirtäjätkin ovat joutuneet ottamaan huomioon idäntuulet ja joutuneet hillitsemään lennokkuuttaan.

Sitä ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö Urho Kaleva Kekkonen, joka syntyi Pielavedellä Lepikon torpan savusaunaan 3.9.1900⁶ ole ollut merkittävin suomalainen valtiomies. Hän oli mies, joka loi pitkän ja häikäisevän politiikon uran vaikeina ulkopolitiikan kausina. Hän oli ollut kiinnostunut Suomen omintakeisesta ulkopolitiikasta ja sen toimivuudesta jo 1940–luvulla. Hän oli syksyllä 1944 nimimerkillä Pekka Peitsi esittänyt ulkopoliittisen ohjelmajulistuksen, joka Neuvostoliiton suhteiden osalta vastasi täysin Juho Kusti Paasikiven näkemystä suomalaisesta ulkopolitiikasta⁷.

Presidentiksi Kekkonen valittiin toisella yrittämällään vuonna 1956. Hän oli ollut ehdokkaana vuoden 1950 presidentinvaaleissa⁸, joissa oli melkeinpä itseoikeutettu voittaja istuva presidentti Paasikivi. Vuoden 1956 vaaleihin Kekkosen kannattajat olivat lähteneet hyvissä ajoin. Kainuulaiset olivat vieneet Kekkosen ehdokkuuden puoluevaltuuskuntaan jo syksyllä 1954. Sen seurauksena maalaisliitto nimesi Kekkosen presidenttiehdokkaakseen joulukuussa 1954.⁹

Tammikuussa 1956 presidentinvaalien tulos selvisi kolmannella äänestyskierroksella, kun vaalilippujen julkilukijana toiminut Väinö Leskinen oli lukenut Kekkosen nimen 151 kertaa. vaalitilaisuuden jälkeen vastavalittu presidentti ei voinut olla kiusoittelematta poissa tolaltaan olevaa Leskistä siitä, että hän oli pitänyt elämänsä parhaan puheen. Sananvalmius oli eräs Kekkosen luonteen ominaispiirteistä.¹⁰

Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kekkosen voitto oli ollut pienin mahdollinen. Ratkaiseva ääni on askarruttanut ihmisten mieliä vuosikymmeniä. Muutamia vuosia sitten taaksepäin peräti ”todistettiin”, että kokoomuksen Helena Virkki olisi ollut ”loikkari”. Virkki oli karjalaisia ja kaiketi toivoi, että Kekkonen hankkisi Karjalan takaisin.¹¹

Kekkonen astui virkaansa 1.3.1956 epävakaissa sisäpoliittisissa tunnelmissa. Samalle aamulle oli jäänyt töistä pois noin puoli miljoonaa suomalaista yleislakon seurauksena ja maataloustuottajat aloittivat maataloustuotteiden luovutuslakon¹². Presidentin vaihdos linnassa oli sisäpolitiikan murheista huolimatta vaikuttava ja mieleenpainuva juhlatilaisuus. Vastaavia juhlamenoja ei ole sittemmin nähty¹³.

Suomessa eivät kaikki politiikan alueet ole olleet itsestään selvyyksiä. Niistä ongelmallisin lienee ollut luottamuksellisien suhteiden pitäminen itäiseen supervaltaan ja samanaikaisesti olla hyvissä suhteissa Pohjoismaihin ja länteen siinä hengessä, jonka Kekkonen nosti esille vuoden 1952 niin sanotussa ”pyjamataskupuheessaan”. Silloisen pääministeri Urho Kekkosen pyjamantaskupuhetta on luonnehdittu Suomen turvallisuuspolitiikan merkittävimmäksi linjapuheeksi J. K. Paasikiven presidenttikaudella. Sitä on luonnehdittu ensimmäiseksi kauas Suomen rajojen ulkopuolelle kantautuneeksi ulkopoliittisen itseluottamuksen ja itsenäisyyden osoitukseksi.¹⁴

Kekkosen ensimmäisellä toimikaudella ei ollut samankaltaista räväkkyyttä, näkyvää tarmoa käydä ulkopoliittisiin kysymyksiin kiinni jollaisesta toiminnasta hänet muistetaan. Hänen sanottiin päinvastoin olleen varovainen ensimmäisellä presidenttikaudellaan. Siksi on mielenkiintoista tarkastella, miten sanomalehdet reagoivat hänen ulkopoliittiseen toimintaansa. Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hrushtshovin aloittama destalisointi oli antanut näennäistä vapautta itädemokratioille, ja ne ”riehaantuivat vapaudestaan liikaa” niin, että tuli kurinpalautus ja ikävät Unkarin kriisi ja Puolan kapinoinnit¹⁵.

Kekkosen pyjamantaskupuheessa oli käsitelty Suomen ”eräänlaista puolueettomuutta”, jota rinnastettiin Ruotsin malliin. Tuolloin, Kekkosen ensimmäisen vierailun aikoihin alkoi laantua niin sanottu ”Geneven henki”, joka syntyi ulkopoliittisessa kokouksessa 1955–luvulla Genevessä. Kokous toi poliittisen suojasään, joka esimerkiksi toi Porkkalan takaisin Suomelle paljon ennen vuokra–ajan päättymistä. Suuressa maailmassa, Geneven henki näkyi, kun Neuvostoliitto palautti Port Arthurin Kiinalle. Neuvostoliitto ei silloin vielä nähnyt Suomea puolueettomana, vaan se olisi nähnyt puolueettomuuden mieluummin sotilaspoliittisena ratkaisuna, joka olisi luonut Pohjoismaiden puolustusliiton. Se olisi ollut Neuvostoliitolle mieluisampi vaihtoehto kuin Tanskan ja Norjan NATO jäsenyys.¹⁶

1. Viralliset valtiovierailut käynnistyvät Ruotsin matkalla vuonna 1956

1.1. Kekkosen vierailua edeltävät neuvostojohtajien vierailut Suomeen

Suhteet Ruotsiin olivat Kekkoselle erityisasemassa. Heti presidenttikautensa alussa hän ilmoitti haluavansa suorittaa virallisen vierailun ensimmäisenä juuri Ruotsiin. Ratkaisu herätti Tukholmassa suurta tyytyväisyyttä. Se miellettiin siellä eräänlaiseksi poliittiseksi eleeksi.¹⁷

Taustaa Kekkosen kiinnostukseen Ruotsiin voi hakea jo 1950-luvun alkupuolelta, ja tuoda esille vierailun kautta Suomen mahdollinen rinnastaminen puolueettomaan Ruotsiin. Kylmän sodan vuosina, Korean sodan aikoihin ja maailman jakaannuttua kahtia Neuvostoliitto joutui tarkastelemaan Suomen puolueettomuutta valtioetunsa tähden myönteisessä hengessä. Tämä saattoi alkaa heijastua Suomen asemaan Skandinavian maiden suhteilla ja ehkäpä myös Ruotsin puolueettomuusmallin kautta. Suomen Tukholman lähettiläs Gripenberg arvioi Paasikivelle 17.11.1951 lähettämässään kirjeessä, että Neuvostoliitto pyrki saamaan Norjan ja Tanskan irti NATO:sta. Tämän saavuttamiseksi Neuvostoliitto olisi mielellään hyväksynyt Pohjoismaiden puolustusliiton perustamisen ja mielellään Suomen siihen kuuluvaksi.¹⁸

Kekkosen Ruotsin vierailulla oli oma esinäytöksensä. Ulkoministeri Törngren oli ehdottanut G.A. Gripenbergille vierailua, joka olisi ollut hyvä järjestää ennen neuvostoliittolaisten vierailua Suomeen. Ratkaisu asiasta oli Kekkosen. Se ei ollut ongelmaton asia. Kekkonen ja Paasikivi olivat usein korostaneet idän suhteitten tärkeyttä Suomelle. Kaikkein traagisinta oli se, että maailmanpolitiikan suojasää oli muuttumassa viileään kauteen. Oman värinsä maailman arkipäivän politiikkaan antoi myös Suezin kriisi,¹⁹ vaikkakin se oli maantieteellisesti kaukana Suomesta.²⁰

Kun, Kekkosen ystävä professori Kustaa Vilkuna vieraili Moskovassa, häneltä udeltiin uuden presidentin matkasuunnitelmista. Vilkuna esitti omana käsityksenään valinnan tapahtuvan ”pohjoismaalaisuuden ja pyjamantaskupuheen” suunnassa. Tuosta vastauksesta on päätelty, että matkasuunnitelmaa oli pohdittu Kekkosen lähipiirissä jo sangen varhain.²¹

Kekkosen vierailu Ruotsiin lykkääntyi lokakuun loppuun erilaisten kotimaisten tapahtumien ja Ruotsin valtiopäivävaalien vuoksi. Varsinaisia poliittisia keskusteluja sen aikana ei käyty. Vierailu sinänsä ja sen yhteydessä pidetyt puheet korostivat monin tavoin Suomea ja Ruotsia yhdistäviä siteitä ja niitten moninaisuutta ja ainutlaatuisuutta. Presidenttiparia kuljettaneen lentokoneen ylittäessä Ruotsin valtakunnan rajan sitä oli vastaanottamassa sadan ruotsalaisen hävittäjän muodostelma. Muodostelma saattoi Kekkosen koneen lentokentälle, jossa kuningas ja kuningatar, kuningashuoneen Ruotsissa olevat jäsenet, valtioneuvoston jäsenet pääministerin johdolla sekä korkeimmat virkamiehet ja hovin edustajat olivat vastassa. Sää oli kolea Tukholmassa, mutta vastaanoton lämpö piti kylmän loitolla.²² Kolmantena vierailupäivänä oli käynti Upsalassa, siellä oli järjestetty yliopiston kirjastoon Upsala–Suomi näyttely.²³

1.2. Suomen Sosiaalidemokraatti kertoo runsain sivuin valtiovierailusta

Suomalaiselle lehdistölle Kekkosen ensimmäinen virallinen vierailu antoi runsaasti kirjoittamisen aiheita. Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti pääkirjoituksessaan 2.10.1956: ”Tasavallan presidentin ja hänen puolisonsa Ruotsin vierailu alkaa tänään presidenttiparin saapuessa puolenpäivän aikoihin Tukholmaan. Ruotsin puolesta on nykyinen kuningas Kustaa VI Adolf jo käynyt Suomessa vuonna 1952. Vuoden 1956 presidenttivierailu oli Suomen vastaus siihen.²⁴

Pääkirjoituksensa lopussa Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti: Myös valtiollisella, sosiaalisella ja sivistysalalla, yleensä yhteiskuntaelämän mitä moninaisimmilla aloilla Ruotsin ja Suomen suhteet ovat kiinteät ja läheiset. Valtakuntien keskeisistä suhteista kysymyksen ollen täällä monesti on todettu, että näiden kahden maan läheisyys on niin järkkymätön, että ne voivat olla erinomaisena esimerkkinä muillekin kansoille–sota Suomen ja Ruotsin välillä tuntuu jo ajatuksena yksinomaan koomiselta.²⁵ Juhani Suomen kirjoista ja muusta matkasta kertovista lähteistä ei jäänyt epäselväksi, ettei Suomi kuuluisi Pohjoismaisen demokratian piiriin sekä on Ruotsin veljeskansaa että maamme päämies oli sydämellisesti tervetullut vieras.²⁶

Valtakuntien päämiesten vierailut merkitsevät aina poikkeuksellisen voimakasta lähentymistä kansojen välillä. Niin on aivan ilmeisesti laita myös nyt, kun tasavaltamme presidentti muutamia päiviä viettää Ahvenanmeren takana ja saa osakseen niin kuin jo ennakkotiedot kertovat kaikkea mahdollista vieraanvaraisuutta. Omasta puolestammekin toivotamme valtion päämiehellemme hyvää matkaa – ja tervetuloa taas takaisin, kirjoitti lehti.²⁷ Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti tuolloin lokakuussa 1956 lehtensä sivuilla laajasti ja lukuisilla suurilla kuvilla kirjoituksiaan elävöittäen. Lieneekö lehden ystävällisyyteen osaltaan vaikuttanut Kekkosen toiminta jo 1930-luvun lopuilla jolloin hän pyrki saamaan Maalaisliiton ja Sosiaalidemokraatit laajaan parlamentaariseen yhteistyöhön siinä onnistuenkin.²⁸

Ennen jäähyväisiä ja lähtöhetkeä onnistuneelta vierailulta naapuriimme Ruotsiin oltiin käyty tutustumassa Upsalassa, Ultunan maatalouskorkeakouluun. Upsalassa pidetyn näyttelyn jälkeen, missä esiteltiin Upsalan vanhaa kulttuuria ja kulttuuriesineitä myös Suomesta oli kolmas ja viimeinen vierailupäivä ohitse.²⁹

1.3. Uudessa Suomessa on ruotsalaislehtien kommentteja

Uudessa Suomessa kirjoitettiin runsassivuisesti Kekkosen Ruotsin vierailusta. Lehdessä oli presidentin vierailuista kertovien artikkeleiden lisäksi ruotsalaisten sanomalehtien kannanottoja sekä kirjoituksia vierailuista että varovaisia kirjoituksia Suomen ulkopolitiikastakin. Afton Tidningen oli kirjoittanut muun muassa seuraavaa: Painavimpia syitämme on Suomen huomioonottaminen. Epävapaampi Suomi merkitsisi todennäköisesti Ruotsin pääsyanomusta Atlantin liittoon. Yhä vallitsee yhteisen kohtalon tunne yhtä voimakkaana kuin aikana, jolloin maamme oli yhtyneinä yhdeksi valtakunnaksi. Muutamina sota–ajan ja sodanjälkeisinä vuosina Ruotsi ja Suomi liukuivat toisistaan. Nyt on entinen yhteys perustettu jälleen ja tämä kehitys on suuressa määrin presidentti Kekkosen ansio.³⁰

Uusi Suomi siteerasi Svenska Dagbladetia joka kertoi, että Suomen liikkumavapaus oli ilahduttavasti lisääntynyt³¹. Afton Tidning otti kantaa puolueettomuus kysymykseen: Kahden sodan aikana saamiensa katkerien kokemusten jälkeen lausuu Suomi jälleen määrätietoisen toivomuksensa suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolelle jäämisestä. Suomi noudattaa puolueettomuuspolitiikkaansa, mutta se on eräissä olosuhteissa pakotettu valitsemaan puolen. Nämä olosuhteet ovat määritelty Neuvostoliiton kanssa solmitussa ystävyys–ja avunantosopimuksessa.

Tuolloin 1950–luvulla Suomen puolueettomuus lienee ollut vaikea ymmärtää. Siitä on voitu puhua vain ”lainausmerkeissä”. Uuden Suomen mukaan Stocholms – Tidningen oli kirjoittanut tiistaina 2.10.1956 muun muassa seuraavaa: ”Tukholman väestö ja koko Ruotsi toivottavat presidentti Kekkosen puolisoineen tervetulleeksi”. Lehti oli arvostanut sitä, että Kekkonen oli valinnut juuri Ruotsin ensimmäiseksi matkakohteekseen.

Kirjoituksessa puhutaan ystävällisien suhteiden lisäksi muutamalla sanalla Suomen ruotsinkielisestä vähemmistöstä. Lisäksi on mainittu, että Suomen politiikan harjoittajien on syytä tunnustaa Ruotsin puolueettomuuden merkitys. Lisäksi siinä korostettiin, kuinka Ruotsi pitää kiinni lujasti suuntauksesta, joka jättää heidät sotilasliittojen, suurvaltaryhmittymien ja niiden ristiriitojen etujen ulkopuolelle. Reaalipoliitikko Kekkonen oivaltanee tämän yhtä hyvin kuin hänen suuri edeltäjänsä, kun hän on joutunut noudattamaan Paasikiven ulkopoliittista linjaa. Ulkopoliittisesti hajaantuneissa Pohjoismaissa on puolueettomuus yhteinen arvo Suomelle ja Ruotsille ja molemmat pitävät siitä kiinni ja molemmat haluavat varjella sitä omalta kannaltaan ja erityisessä asemassaan, jatkettiin kirjoituksessa.³²

Kuin yhdestä suusta olivat ruotsalaislehdet kirjoittaneet, että Kekkosen vierailu lujittaa entisestään pohjoismaista yhteistyötä. Presidenttivierailun merkitys ei tule häipymään pelkkien kohteliaisuusvierailujen joukkoon. Pohjoismainen yhteistoiminta ja Suomen kuuluminen yhtenä renkaana Pohjolan kansoihin ovat vierailun johdosta saaneet voimakkaan ilmaisun joka korostaa ja lujittaa yhteenkuuluvuutta.³³

Näkyvää Kekkosen vierailulle on, että hän näin virkakautensa alussa haluaa lujittaa suhteita ja yhteen kuuluvuutta nimenomaan Ruotsiin. Vierailulla vahvistetaan korkeimman johdon taholta Suomen ulkopolitiikan virallista linjaa.³⁴

1.4. Helsingin Sanomat mässäilee presidentti Kekkosen vierailulla

Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat suorastaan hekumoi ja prameili presidenttiparin ensimmäisellä valtiovierailulla Ruotsiin. Kirjoitukset olivat monisivuisia kirjoituksia valokuvineen valtiovierailusta ja niitä oli useita kokonaisia sivuja. Kirjoituksissa korostetaan valtiovierailun kuninkaallista luonnetta syventämässä maittemme välistä ystävyyttä. Helsingin Sanomien kirjoituksissa korostettiin pitkää yhteistä historiaamme ja että olemme kuin veljeskansaa.

Suomen ulkopoliittisia kysymyksiä Helsingin Sanomat eivät käsitelleet vierailun yhteydessä muulla tavalla kuin kirjoittaen monisanaisesti pääkirjoituksissaan ja artikkeleissaan Suomen paluusta pohjoismaiseen perheeseen kylläkin pitäen sitä tärkeänä eleenä joka korostuu Kekkosen vierailulla. Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta korostettiin lehden sivuilla. Sitä voi pitää selvänä poliittisena kannanottona noina kylmän sodan aikoina. Pohjoismaisen veljeyden sidoksien vahvistamista kuvaa Kekkosen Ruotsin matka ja myös ystävällinen vastaanotto Tukholmassa. Helsingin Sanomat kirjoittivat muun muassa, että Kekkonen tunnetaan ennen kaikkea kovaksi keitettynä puoluepoliitikkona ja hänen nimensä on usein yksipuoleisesti yhdistetty Suomen idänpolitiikkaan. Tämä käsitys saattaa osoittautua vääräksi, kun näyttää, että suhteiden hoitaminen vanhaan veljesmaahan lännessä on hänelle sekä järjen että sydämen asia.³⁵

Helsingin Sanomat kirjoittivat 4.10.1956 Kekkosen toisen päivän vierailusta Tukholmassa ruotsalaisten vieraana. Se kertoi, että Tukholman sumu ei ollut häirinnyt valtiovierailun toista päivää, suomalaisruotsalaista ystävyyttä ilmeni sekä kiertokäynneillä että pitopöydissä.

Helsingin Sanomien toimittaja Kerttu Kontu oli kirjoittanut, että toinen vierailupäivä oli suorastaan henkeäsalpaavan runsasohjelmainen. Käytännöllisesti katsoen päivän jokainen minuutti oli varattu erilaisiin tilaisuuksiin. Kuninkaanlinnan komeat Cadillakit olivat olleet ahkerassa käytössä koko päivän. Virallinen ohjelma alkoi jo kello 10.00 käynnillä Pohjoismaisessa museossa ja–asehuoneessa, Waldemarsuddessa, missä taiteilijaprinssi Eugenin taidekokoelmat olivat ja Skansenilla. Kaupungintalolla oli loistelias lounas, ja sen jälkeen seurasi käynti Karoliinisessa instituutissa ja sen yhteydessä olevassa sairaalassa. Tukholman suomalainen seurakunta oli järjestänyt lämminhenkisen tilaisuuden Tukholman suomalaiseen kirkkoon, ja kaiken päätteeksi olivat presidenttiparin tarjoamat juhlapäivälliset Suomen suurlähetystössä sekä juhlanäytäntö kuninkaallisessa dramaattisessa teatterissa, missä esitettiin Molierin ”ihmisvihaaja”³⁶.

Helsingin Sanomat kirjoittivat presidentin kotiinpaluusta kolmipäiväiseltä valtiovierailulta Ruotsiin, että Ruotsin kansa sai tutustua uudentyyliseen suomalaiseen presidenttiin, joka ehkä on syntyisin savupirtistä mutta on luonut uransa niin tieteen kuin politiikan aloilla. Se ei maassamme ole mitenkään harvinaista. Tyylikkyys ja varmuus näkyvät olleen niitä presidenttimme ominaisuuksia joihin ruotsalaiset kiinnittivät huomionsa. tosin presidenttiä ei tavallinen kansa tervehtinyt samanlaisella tunnelatauksella kuin joitakin hänen edeltäjiään, mutta vierailu tapahtuikin normaaleissa olosuhteissa ja Ruotsin kansa on tunteidensa ilmaisussa yhtä pidättyväistä kuin Suomen kansa.

Mitään riemunpurkauksia ei kukaan täällä odottanut, ei varmaan presidentti itsekään. Käsityksemme on, että presidenttivierailu on hyvin täyttänyt tehtävänsä kahden veljesmaan läheisten suhteiden kuvastajana ja lujittajana. Vasta nyt, kun maamme on liittynyt Pohjoismaiden neuvostoon ja osallistuu Pohjoismaiden ulkoministerien kokouksiin ja kun Ruotsin kuningasparin tänne neljä vuotta sitten tekemään vierailuun on vastattu, voidaan sanoa suhteidemme läntiseen naapurimaahamme olevan niin kuin niiden pitää olla.³⁷

2. Matkat Islantiin ja Tanskaan syksyllä 1957

2.1. Ennen vierailuja neuvostojohtajat esittävät välittäjän roolia Suomelle

Tehdessään vuoden vaihteessa 1956–1957 yhteenvetoa menneestä vuodesta Kekkonen hämmästeli miten nopeasti olosuhteet maailmassa olivat muuttuneet ja rauhantoiveet haipuneet. Tilanne oli hänen mukaansa huolestuttava. Nyt maailmassa oli useita ruutitynnyreitä, joista maailmanpalo voi mahdollisesti leimahtaa liekkeihin. Suomen mahdollisuuksiin säilyä kriisien ulkopuolella Kekkonen suhtautui luottavaisesti.³⁸

Ulkopolitiikan hoitoon on kuulunut valtiovierailuja naapurimaihin suhteiden hoitamiseksi. Sellainen oli pääministeri Fagerholmin ystävyysvierailu Neuvostoliittoon 30.1.–2.2.1957, johon kutsu tuli keskellä Unkarin kansannousun jälkimaininkeja. Neuvostoliiton suurlähettiläs Lebenev oli ottanut yhteyttä Fagerholmiin, että hän vierailisi Moskovassa ennen neuvostojohtajien Bulkanin ja Hrushtshovin kesän 1957 Suomen vierailua.³⁹

Fagerholmin vieraillessa Moskovassa siellä oli tullut esille, että neuvostoliittolaiset halusivat vaikuttaa Suomen kautta Norjaan ja Tanskaan niiden NATO–siteiden löyhentämiseksi. Varomattomasti Fagerholm oli luvannut, että Suomi tulisi tekemään voitavansa Neuvostoliiton ja Skandinavian maiden suhteiden parantamiseksi. Fagerholmin vierailulla oli myös se merkitys, että Neuvostoliitto tunnusti ensi kertaa Suomen puolueettomuuden yhteisessä tiedonannossa. Matkansa aikana Fagerholm esitti myös virallisen vierailukutsun Hrushtshoville ja Bulganille. Vierailu oli ensimmäinen todellisen johdon vierailu entisessä vihollismaassa.⁴⁰

Kesäkuussa 1957 viikon kestäneen neuvostoliittolaisten Suomen vierailun konkreettisena saavutuksena oli saatu allekirjoitettua lisäkauppasopimuskirja. Kansainvälisistä poliittisista asioista nousi keskeisenä esille vierailun aikana neuvostojohtajien syvä huoli Tanskan ja Norjan Natopolitiikan suunnasta. He olivat korostaneet miten vaaralliseksi tilanne muodostuu, jos nämä maat suostuvat ottamaan maaperälleen lännen ohjusaseita. Hrushtshov oli sangen selvästi ilmaissut, että vaara ei uhannut vain Neuvostoliittoa vaan myös Suomea. Siksi Suomen toivottiin esiintyvän jonkinlaisena välittäjänä.⁴¹ Hrushtshov oli huomauttanut, että Suomen ei tullut tässä kysymyksessä vetäytyä syrjään pienuuteensa tai puolueettomuuteensa vedoten, kuten Kekkonen oli tehnyt presidentti Vorosilovin vierailun aikana edellisenä vuonna. Kekkonen ei suostunut julkisesti toteamaan muuta kuin, että puolueeton Suomi tulisi politiikassaan pyrkimään kohti suurempaa ymmärtämystä ja keskinäiseen luottamukseen perustuvaa sopua myös Pohjois – Euroopassa.⁴²

Ajatus Suomen roolista välittäjänä ei ollut uusi. Se oli ollut esillä jo talvisella Fagerholmin vierailulla. Moskovassa uskottiin, että Suomen jäsenyys Pohjoismaiden neuvostossa ja sen myötä syvemmät suhteet Skandinaviaan voisivat palvella myös ”rauhan asiaa” Pohjolassa. Tähän liittyi ajatus, että rakentamalla suhteita Suomeen Neuvostoliitto voisi sitä kautta vaikuttaa skandinaavisten suhteiden kehittymiseen. Jos Kekkonen ei halunnut kulkea Neuvostoliiton asialla Norjan ja Tanskan suhteessa Natokoon, hän oli kuitenkin sitä mieltä, että Natojäsenyys muodosti vaaratekijöitä Pohjolaan.⁴³Kekkonen oli viestittänyt Norjaan, ettei Natojäsenyydellä olisi enää sellaista turvallisuuspoliittista merkitystä kuin se oli ollut 1940–luvun lopussa.⁴⁴Tanskan kuningasparin tehdessä vierailun Suomeen, Kekkonen oli todistellut pääministeri H.C. Hansenille, Tanskan NATO- jäsenyyden tarpeettomuudesta. Hän oli ollut sitä mieltä, että länsi joutuu kuitenkin puolustamaan sitä jos sota syttyisi. Hansen oli myönnellyt, mutta oli todennut kätensä sidotuiksi suhteessa Natokoon.⁴⁵Tuolloin Pohjolan turvallisuuteen kytkeytyi ajatus Länsisaksan roolista. Moskovaa huolestutti sen lisääntyvä aseistautuminen ja lisääntynyt läsnäolo Itämerellä. Sen taustalla nähtiin peräti pyrkimys kaapata Itämeren tulo–ja menoreitit Naton hallintaan.⁴⁶

Pohjoismaiset valtiovierailujen käynnistyessä uudelleen elokuussa 1957, ja presidenttimme vieraillessa Islannissa havaittiin, että Kekkonen oli toivottu vieras. Valtiovierailun kunniaksi oli valmistunut islanninkielinen Kalevala, jonka oli kääntänyt islantilainen Karl Isfeld⁴⁷. Kolmen päivän kuluttua, kun valtiovierailun virallinen puoli ohi, presidentit riisuivat frakkinsa ja muuttuivat kalamiehiksi. Pian olivat kalastajaherrat täydessä touhussa Pohjois- Islannin kalaisilla lohijoilla, silmät loistaen kuin koulupojilla kesälomalla. Siima lensi komeassa kaaressa Islannin presidentin seisoessa paljain päin keskellä jokea hopeisten hiuksien hulmutessa ja hänestä vähän matkan päässä heilui Kekkosen vapa tarmokkaasti, kerrottiin Kekkosen Islantiin suuntautuneesta valtiovierailuista kertovassa kirjassa.⁴⁸

2.2. Suomen Sosiaalidemokraatti kertoo laveasti Kekkosen matkasta

Lehdet kirjoittivat Islannin vierailusta monisivuisesti. Siihen eivät vaikuttaneet Islannin pienuus tai syrjäisyys. Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti muun muassa seuraavaa: Pohjoismaiden välisessä yhteistyössä muodostavat oman tärkeän osansa myös aika–ajoin tapahtuvat valtioiden päämiesten vierailut toistensa luona. Kolme vuotta sitten Islannin presidentti ja rouva Asgeirsson vierailivat Suomessa ja eilen matkustivat tasavaltamme presidentti ja rouva Kekkonen vastavierailulle Islantiin. Pitkistä välimatkoista johtuen kanssakäyminen Islannin ja muiden pohjoismaiden välillä jäi aikaisempina vuosina verraten vähäiseksi. Ja pohjoismaiden välisessä yhteistyöstä puhuttaessa saatettiin uskoa jopa kokonaan unohtaa viidennen pohjoismaan kaukana sijaitsevan Islannin olemassaolo. Kysymyksessä on kuitenkin Pohjolan vanha kulttuurimaa ja kansa, joka saarellaan vuosisadasta toiseen on urhoollisesti taistellut olemassaolonsa puolesta niin vieraita sortajia kuin karua luontoakin vastaan, säilyttänyt oman kulttuurinsa ja vaalinut valtiollisen itsenäisyyden suurta ajatusta, mikä käytännössä toteutui lopullisesti vasta kolmetoista vuotta sitten. Kirjoituksessa verrattiin Islannin ja Suomen karua luontoa, kuinka Suomenkin rauhaa rakastava kansa on hankkinut työllä ja vaivalla jokapäiväisen leipänsä karusta maasta, välillä joutuen taistelemaan vapaudestaan päälle ryntäävien vihollisten kanssa. ⁴⁹

Juhlapuheissaan presidentti Asgeirsson kertoi, että Suomella ja Islannilla meillä molemmilla on säilytettävänämme oma kansallisuutemme, jonka on saatava kasvaa vapaana omassa maassa ja omassa ilmastossa. Pienten kansojen pelastus on ja tulee olemaan kansan yksimielisyys vaikeissa tilanteissa, korosti hän. Jos ne ovat valmiit uhraamaan elämänsä niiden arvojen puolesta, jotka antavat elämälle oikeutuksen, mutta eivät koskaan osoita muita kansoja kohtaan aggressiivisuutta, voivat jatkuvasti säilyttää kunniansa ja oikeutensa.⁵⁰

Suomen Sosiaalidemokraatin jatkoi: Juuri viimeksi kuluneet Islannin itsenäisyyden vuodet ovatkin tuoneet Islannin lähemmäksi muuta Pohjolaa ja samalla vilkastuttaneet myös islantilaisten ja meidän suomalaisten keskinäistä kanssakäymistä. Meikäläisten Islannin kävijöiden määrä alkaa nykyisellään olla jo varsin suuri, ja suhteellisesti ottaen voidaan sanoa samoin myös maassamme vierailleista islantilaisista. Tällä kerralla on kysymys tasavallan presidentin vierailusta Islantiin. Olemme iloisia tämän vierailun johdosta ja seuraamme sitä hyvin toivotuksin.⁵¹

Lehti seurasi mielenkiinnolla presidentti Kekkosen pohjoismaisia valtiovierailuja jotka jatkuivat parin viikon päästä Tanskan matkalla. Pääkirjoituksessaan Tanskan vierailusta se kirjoitti seuraavaa: Tasavaltamme presidentin tänään alkava Tanskan vierailu on eräänä merkittävänä osana pohjoismaiden päämiesten vierailuista toistensa luo–merkitsee vierailun tasolla niiden erittäin ystävällisten ja lämpimien suhteiden toteamista, jotka ovat vuosikymmenestä toiseen vallinneet maidemme välillä. Näiden suhteiden syvää vilpittömyyttä kuvastaa parhaiten se että ne ovat voineet säilyä järkkymättöminä suurpolitiikan ristiaallokon korkeimmillaankin lyödessä ja pienten valtioiden joutuessa tahtomattaan sen pyörteisiin, kunkin omalla tavallaan.⁵²Ristiaallokkojen voidaan arvioida tuolloin kuvanneen silloisia Neuvostoliiton toiveita saada Tanska ja Norja irti NATO: sta. Neuvostoliitto näki lisäksi uhkanaan Länsisaksan militaristisen vahvistumisen ja lisääntyvän sotilaallisen läsnäolon Itämerellä.

Tanskan vierailupäivän ensimmäinen päivä oli presidentti Urho Kekkosen syntymäpäivä. Sen olivat tanskalaiset huomioineet ja syntymäpäivä tunnelma tavoitettiin heti, kun vieraat olivat saapuneet iloiseen Tanskaan. Presidentille järjestettiin syntymäpäivien juhlapäivällinen Amalienborgin linnassa, jossa he asuivat myös valtiovierailunsa ajan⁵³.

Lehti kirjoitti taloudellisista ongelmista, että Tanskan taloudelliset pulmat muistuttavat monessa suhteessa omiamme, ja niiden ratkaisujen etsimisessä on paljon yhtäläisyyttä. Suomi oli myös tuolloin kiinnostunut eurooppalaista ja pohjoismaisista tulliliitoista. Suomen Sosiaalidemokraatti arvioi, että tanskalaiset ovat kuitenkin saaneet ongelmistaan paremman otteen ja pystyneet käymään niihin tarmolla käsiksi, samaan aikaan kun meillä on kiistelty pienten asiain ympärillä ja poljettu paikallaan⁵⁴.

Tanskan ulkomaan kauppatase on voimakkaasti tuontivoittoinen. Onhan Tanska maailman ensimmäinen maa, mitä ulkomaan kaupan suuruuteen asukasta kohti tulee. Taloudellisen toimintayhteisön valitseminen on Tanskalle tällä hetkellä sen tähden ensisijainen kysymys. Sitä pidetään avoinna niin kuuden maan tullittomaan, Euroopan vapaamarkkina–alueeseen, kuin Pohjolan tulliliitonkin suuntaan. Näyttää kuitenkin siltä, että kaksi ensin mainittua tarjoavat Tanskalle reaalisemman edellytyksen kuin tuleminen mahdollisimman pohjoismaiseen talousyhteisöön, jossa maataloustuotteet ovat koko siitä käydyn keskustelun ajan olleet pahana pullonkaulana. Maataloustuotteethan ovat niitä jotka koko ajan on Tanskan pidettävä mielessä taloudellisia yhteistyölinjoja pohtiessaan. ⁵⁵

Mihin Tanskan taloudellinen tie johtaakin, missään tapauksessa se ei saata merkitä pohjoismaisten siteiden höltymistä muilla aloilla arvellaan lehdessä. Pohjoismainen ajattelu elää voimakkaana Tanskassa. Tanskan Norden yhdistysten vireä toiminta ja vankat ystävyyskaupunkisuhteet ovat siitä parhaimpana todisteena. Me tiedämme omasta kokemuksesta, että pienen maan on ajateltava realistisesti kun taloudelliset ja ulkopoliittiset arvot ovat kysymyksessä. Mutta tämä ei suinkaan merkitse samaa kuin vanhojen kulttuurisiteiden höllentäminen Suomen ja Tanskan välillä. Suomen ja Tanskan suhteet ovat siinä suhteessa kouluesimerkiksi kelpaava.⁵⁶

2.3. Uusi Suomi seuraa tarkkaan presidentin vierailuja

Uuden Suomen toimittaja kirjoitti runollisesti lentokoneen lähestyessä Satujen saarta: Sininen Atlanti alkoi muuttua vihreäksi. Lähestyttiin Islannin rannikkoa. Silloin tällöin kone sukelsi kevyeen utuun. Usvasta paljastui kuunmaisema ja niin oltiin Islannin yläpuolella. Kone laskeutui ja kaarsi pehmeästi ja samalla Islannin pääkaupunki Reykjavik ikään kuin kohosi maasta kodikkaana ja vihreäkattoisena. Tuntemattoman planeetan vaikutelma hälveni ja sen tilalle tuli iloisenvärikäs näkymä.

Suomen sinivalkoiset ja Islannin sinipunavalkoiset värit liehuivat koneen lipuessa arvokkaasti lentokenttärakennuksen edustalle. Punainen matto oli vedetty vastaanottajien luota koneelle, ja poliisikomennuskunnan ryhdikäs rivistö, joka edusti Islannin ainoita univormupukuisia – maallahan ei ole omaa armeijaa– olivat valmiina. Presidentti Kekkosta olivat vastassa Islannin presidentti Asgeirsson rouvansa Dora Thorhallsdottirin kanssa. Lämminhenkinen vastaanotto saattoi alkaa ja jatkua sydämellisenä vierailuna ystävällisessä Islannissa.⁵⁷

Soittokunta puhalsi molempien maiden kansallishymnit. Isäntäväen tervehdyksenä ojennettiin rouva Kekkoselle ihastuttava orkideoista ja freesioista muodostettu kukkavihko. Matkan varrella lentokentältä Reykjavikiin hotelliin partiolais – a koululaisparvet heiluttivat Islannin ja Suomen pienoislippuja. Ja kun molempien maiden presidenttiparit tervehtivät Ministerihotellin parvekkeelta kansanjoukkoja, reykjavikilaiset hurrasivat heille täydestä sydämestään.⁵⁸

Islannissa Kekkonen lausui puheissaan, että viidellä pohjoismaisella kansallamme on jokaisella oma erikoisluonteensa, niin lähellä kuin ne ovat toisiaan yhteiskuntajärjestykseltään, mielenlaadultaan ja elämänkatsomukseltaan, uskossaan ja tavoissaan. Tämä vaihteleva moninaisuus on erinomaisena etuna näille kansoille, arvokas edellytys yhteistoimintaan valtioiden rajojen yli. Kekkonen korosti, että me kaikki pyrimme yhtä voimakkaasti ikiajoiksi säilyttämään Pohjolan rauhan tyyssijana, jossa on otollista yhteisvoimin omistautua rauhanomaisiin tehtäviin tulevien sukupolvien hyväksi.⁵⁹

Uusi Suomi kirjoitti edelleen Kekkosen Islannin matkasta, että hänen tänään alkava matka on Kekkosen toinen valtiovierailu mainiten myös, että hän on ensimmäinen presidenttimme, joka on käynyt valtiovierailulla Islannissa. Islannin presidentti ja hänen puolisonsa vierailivat Suomessa muutamia vuosia sitten. Heidän vierailunsa jätti suomalaisille erittäin miellyttäviä muistoja ja hän toi kotimaansa meitä entistä lähemmäksi. Sitä voi pitää selviönä, että tuollaiset vierailut lujittavat maittemme väliä siteitä entisestään erityisesti meidän presidenttimme matkustaessaan Islantiin viralliselle valtiovierailulle. Lehti lisäsi, että syyskuun alussa on vuorossa vierailu Tanskaan, mistä ohjelma on jo yksityiskohtia myöten valmiina. Tiettävästi myös matka Norjaan on pian odotettavissa, kirjoitti sanomalehti Uusi Suomi. Eräistä käytännön syistä Norja oli jäänyt viimeiseksi vaikka siellä oli iältään vanhin valtionpäämies. Siinä pohjoismaisessa yhteistyössä, joka on viime vuosina kaikkialla elämän aloilla voimakkaasti tehostunut, on tällaisilla valtiovierailuilla luonnollisesti oma tärkeä merkitys, kirjoitti Uusi Suomi. Pohjoismaisista matkoista jatkoi sama lehti, että sittenhän olisikin kierretty rengas umpeen⁶⁰. Syksyllä vuonna 1957 Norjan vierailusuunnitelmat muuttuivat iäkkään kuningas Haakonin yllättävän kuoleman takia.

Asgeirsson oli sanonut puheissaan presidentti Kekkoselle muun muassa seuraavaa: Suomen kirjallisuus, maalaustaide, kuvanveisto ja arkkitehtuuri ovat herättäneet koko maailman huomion. He ovat luoneet taidetta, jossa tunnemme humisevat metsät , kimaltelevat järvet ja pauhaavat kosket. Tämä taide joka on koko kansan omaisuutta, antaa pienille kansoille olemassaolon oikeutuksen. Niiden taistelu olisi toivotonta, ellei niiden kulttuuri ja kyvykkyys olisi saanut tunnustusta. Laatu tulee tässä määrän edelle, jatkoi Asgeirsson. Hän jatkoi, että presidentti ja rouva Kekkonen voivat tuntevat iloa siitä ihailusta ja voimakkaasta myötätunnosta, jota tunnemme Teitä ja teidän kansanne kohtaan, kun olemme tänä iltana kokoontuneet tänne osoittamaan Suomelle ja sen presidentille kunnioitustamme.⁶¹

Pari viikkoa Islannin vierailun jälkeen jatkuneesta Tanskan matkasta Uusi Suomi uutisoi: Tänään alkaa tasavallan presidentin kolmas pohjoismainen valtiovierailu. Ruotsin ja Islannin jälkeen ottavat Tanskan kuningas ja kuningatar sekä heidän mukanaan koko kansa vastaan Suomen valtion päämiehen puolisoineen. Tällaisten vierailuiden yhteydessä korostetaan pidetyissä puheissa ja kirjoituksissa asianomaisten maiden ystävyyttä, hyviä suhteita, keskinäistä vuorovaikutusta. Puhuttaessa Tanskan ja Suomen–niin kuin yleensäkin Pohjoismaiden keskinäisestä kanssakäymisestä tällaiset puheet ja kirjoitukset eivät ole suinkaan pelkkää asiaankuuluvaa kohteliaisuutta, vaan niiden pohjana ovat vankat tosiasiat.⁶²

Tanskan vierailun yhteydessä presidentti seurueineen kävi tanskalaisten vastarintaliikkeen miesten pyhällä paikalla Mindelundissa. Sinne on haudattu toisen maailmansodan aikaiset tanskalaiset vastarintaliikkeen uhrit. Se sijaitsee kauniilla yksinäisellä paikalla lähellä paikkaa jossa saksalaiset toimeenpanivat vastarintamiesten teloitukset. Ensimmäisen vierailupäivän iltana tasavallan presidentti suoritti kunnianosoituksen näiden maansa puolesta henkensä antaneiden sankarien haudalla ja laski muistomerkille seppeleen. Siellä he tapasivat joukon Suomen talvisodassa taistelleita tanskalaisia vapaaehtoisia.⁶³

Uudessa Suomessa kirjoitettiin, että Tanska ja Suomi eivät ole rajanaapureita, mutta silti niillä on paljon yhteistä. Ne ovat kumpikin Pohjolan rajamaita, toinen etelään toinen itään. Niiden kesken on kehittynyt vilkas kauppavaihto: meidän kannaltamme on erityisen mielenkiintoista se, että Tanska on Pohjoismaista meidän suurin ostajamme. Vanhat perinteet on myös maittemme välisellä kulttuurivuorovaikutuksella. Tässä yhteydessä viitataan tavallisesti kansanopistoihin, joilla on esikuvansa juuri Tanskassa. Viime vuosien yhä tehostunut yhteistoiminta tieteen, taiteen ja muun kulttuurin aloilla on vain luonnollista jatkoa tälle toiminnalle.⁶⁴

Uusi Suomi kirjoitti Suomen Sosiaalidemokraatin tavoin Tanskan talousasioista mainiten, että siellä taistellaan samanlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa kuin meillä. Olosuhteet ovat luonnollisesti erilaiset, samaten kriisin syyt ja yksityisten pulmien laatu, mutta kokonaisongelma on sama: taloudellinen kiristyminen, rahan arvon epävarmuus, puolueiden keskinäiset ristiriidat. Suomalaiselle yleisölle Tanska kaikesta huolimatta on edelleenkin vieraanvarainen, hilpeän ystävällinen maa, johon taloudelliset huolet eivät ainakaan vielä ole painaneet ulkoista leimaa, joka säilyttää kasvoillaan sen ”suuren hymyn”, jota se aina maailmalle näyttää.⁶⁵

2.4. Helsingin Sanomilla on paljon kirjoitettavaa valtiomiesvierailusta

Helsingin Sanomatkaan eivät olleet takertuneet kiinni Islannin pienuuteen, syrjäiseen sijaintiin kirjoituksiensa runsaudella. Sillä oli pitkähkön pääkirjoituksensa, jossa mainittiin Islanti tunnettavan Suomessa etupäässä kuumien lähteiden maana, missä presidenttimmekin kävi sata–asteisen saunan löylyssä. Islannin kulttuurin tiedetään ulottuvan hyvin kauas menneisyyteen ja väitetään, että islannin kieli on Euroopan vanhin elävä kirjakieli. Näin ollen ei voi olla ihme, että pohjoismaiden sivistyksen vanhimmat aarteet ovat syntyneet juuri satujen saarella ja ovat myös säilyneet siellä läpi vuosisatojen. Islannin valtiolliset perinteet ovat ikivanhoja, kansanedustuslaitos on myös vanha,onhan kulunut yli tuhat vuotta sen perustamisesta⁶⁶.

Viime vuosina Reykjavik on tullut tutuksi eurooppalaisille ja se on toiminut yhä useammin erilaisten pohjoismaisten kokouksien isäntäkaupunkina ja saanut entistä enemmän vieraita myös Suomesta. Lehti toi esille artikkelissaan, että Islannin nousu matkailumaaksi oli huomattu. Islannin kävijät ovat siitä erittäin miellyttävän vaikutelman. Saaren luonto on tehnyt heihin vaikutuksen. Islannin ihmiset ovat olleet sydämellisiä ja ystävällisiä vieraita kohtaan.

Helsingin Sanomilla oli toimittaja Heini Reykjavikissa, joka kertoi päivittäin Kekkosen vierailusta Islantiin, missä iloinen tunnelma ja loistosää tervehtivät presidenttiä sekä rouva Kekkosta ja toivottivat heidät tervetulleeksi. Vierailu oli alkanut suurin juhlallisuuksin, juhlapäivällisin ja – vastaanotoin. Lentokentällä oli vastassa soittokunta, jonka soittajat olivat marssineet niin ryhdikkäästi, että eräs suomalaista oli todennut ”noillahan on ryhti kuin Mannerheimilla”.⁶⁷

Presidenttivierailusta Islantiin kirjoitettiin, että presidentti Asgeirsson on paras mahdollinen Islannin Public Relations – mies. Hän oli alun perin teologi, toiminut sen jälkeen opettajana ja Islannin Kalastuspankin johtajana. Vuonna 1923 hänestä tuli alltingetinjäsen, ollen finanssiministerinä ja pääministerinä, kunnes hänet ensimmäisen kerran valittiin presidentiksi vuonna 1952 ja viime vuonna uudelleen.⁶⁸

Presidentti Kekkosen pohjoismaiset vierailut syksyllä 1957 jatkuivat Islannin jälkeen Tanskan vierailulla. Helsingin Sanomat kirjoittivat, että Islannin muistot eivät olleet vielä ehtineet haalistua, kun tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen jo aloittavat valtiovierailua Tanskaan. Edelleen mainittiin, että Tanskan ja Suomen väliset suhteet ovat olleet aina hyvät ja läheiset. Henkisen ja aineellisen kulttuurin alalla on vuorovaikutus ollut vilkasta, ja suomalaiset ovat saaneet paljon vaikutteita juuri pohjoismaisen perheen eteläisimmältä jäseneltä. Tanskalainen Rasmus Rask herätti toistasataa vuotta sitten uudelleen henkiin suomalaisen kielitutkimuksen. Maamme kansanopistot ovat perustettu sille periaatteelle jotka kansanopiston isä Gruntwig aikoinaan hahmotteli. Väitetään, että juuri Tanskasta suomalaiset ovat oppineet meijeritalouden ja sokerijuurikkaan viljelyn.⁶⁹

Helsingin Sanomat muistuttivat kirjoituksessaan, että Tanskalla on sen historiassa ollut sen loistokautensa, mutta se on joutunut kokemaan myös koviakin kohtaloita. Toisessa maailmansodassa sen pieni mutta urhoollinen kansa koki saksalaisten miehittämänä ankaraa sortoa. Tanskalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet vaan loivat vastarintaliikkeen, joka taisteli urhoollisesti ja tappioita kaihtamatta sodan päättymiseen saakka⁷⁰.

Suomen taistelua talvi–ja jatkosodassa seurattiin herpaantumattomalla mielenkiinnolla ja tehtiin kaikki voitava pienen veljeskansan auttamiseksi. Niinpä nuoria tanskalaisia miehiä kiirehti vapaaehtoisina rintamillemme, lukuisat suomalaiset lapset pääsivät sotaa pakoon Tanskaan. Sodanaikainen tuonti Tanskasta oli meille elintärkeä. Voidaankin sanoa, että Tanska omista vaikeuksistaan huolimatta todella eli mukanaan Suomen kärsimykset. Sodan jälkeen on vuorovaikutus Tanskan kanssa entisestään vilkastunut. Varsinkin suomalaiset matkailijat ovat yhä mies–ja naislukuisammin suunnannut matkansa Tanskaan ja sen kauniiseen pääkaupunkiin Kööpenhaminaan. Kun tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen nyt saapuvat Tanskan kamaralle, merkitsee se niiden ystävyyssiteiden lujittamista, jotka maittemme välillä jo kauan ovat vallinneet.⁷¹

Valtiovierailullaan Tanskaan Kekkonen sai kokea tanskalaista ystävällisyyttä, jolla korostettiin pohjoismaista veljeyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja pitkää yhteistä skandinaavista historiaa. Tanskan vierailun yhteydessä presidentti Kekkonen oli kiinnostunut pohjoismaisesta teollisuudesta. Siellä hän tutustui Tanskan kuninkaan kanssa Burmeister & Wainin suureen moottoritehtaaseen. Laitoksen johtaja tohtori C.A. Möller, esitti tervehdyspuheessaan muun muassa, että tehdas on nykyisin eniten diesel–koneita valmistava tehdas maailmassa. Tehdas on myös Tanskan suurin teollisuuslaitos. Tehdaslaitoksessa työskentelee lähes 10000 työntekijää. Tehtaan liikevaihto oli kokonaista tuhat miljoonaa kruunua vuodessa, ja joka viikko maksetaan työpalkkoina noin kaksi miljoonaa kruunua.⁷²Tanskaan suuntautuneen syyskuisen valtiovierailun jälkeen Suomen tasavallan presidentin viralliset valtiovierailut Pohjoismaihin olivat vuosilta 1956–1957 suoritettu päätökseensä.

Loppulause

Kekkosen vierailu Tanskaan välittäjän roolissa antoi sen kuvan, että Suomi oli riippuvainen naapurimaittensa suhteista. Välittäjien roolit ovat kylläkin olleet osana ulkopolitiikan hoitoa kautta maailmanhistorian, se ei ole ollut poikkeus Suomenkaan osalta. Kekkosen osuutta välittäjän roolissa ei mainita sanomalehtikirjoituksissa, siitä puhutaan Juhani Suomen vuonna 1992 julkaistussa kekkos-kirjassa ”Kriisien aika”.

Tarkasteltavana olleet sanomalehdet kertoivat ainoastaan ylistävin kirjoituksin pohjoismaisesta kansojen veljeydestä sekä pitkästä yhteisestä historiasta että yhteisestä kulttuuriperinteestä. Ehkäpä lehtien tyyliin ei ole tuolloin kuulunutkaan selväsanaisesti pohtia, kirjoitella tai kytkeä Neuvostoliiton johtajien matkoja Suomeen Kekkosen Ruotsin, Islannin ja Tanskan matkoihin. Neuvostoliittolaisissa sanomalehdissä oli noina aikoina herkästi arvosteluja, jos Suomen lehdistö poikkesi liikaa totutusta linjastaan ja esittivät liian rohkeita kannanottoja ulkopoliittisista linjauksista..

Lähdeaineistoni sanomalehdissä on kerrottu uutisenomaisesti sekä neuvostojohtajien että Kekkosen Pohjoismaiden vierailuista omina kirjoituksinaan omissa yhteyksissään, kirjoituksia haluamatta yhdistää toisiinsa ja tehdäkseen niillä politiikkaa. Artikkeleita lehdissä on ollut erilaisista talous–ja kulttuuripoliittista tapahtumista noilta ajoilta jolloin Pohjoismaiden neuvosto alkoi toimia aktiivisesti. Ne kirjoitettiin myös omina kirjoituksinaan niitä erityisesti yhdistämättä presidenttivierailuihin. Vierailuista on kerrottu valtiovierailuina, joissa on korostettu ystävyyttä ja yhteisiä perinteitä. Sanomalehtien lukijat ovat saaneet tehdä itse omat johtopäätöksensä, mitä rivien välissä lukee, heille ei ole kaikkea kerrottu. Onhan ollut olemassa valtiosalaisuuksiakin.

Lehtien kanta on ollut tuolloin, että ne eivät ole kommentoineet vierailuiden kansainvälispoliittista tarkoitusta muuten kuin, että ne ovat eräs tapa hoitaa ulkopolitiikkaa. Sanomalehdet ovat muuttuneet kirjoitustyyleiltään noista tarkasteltavana olleista ajoista. Tänään kommentit ovat selvästi tärkeämpi osa lehden sisältöä.

Noiden kolmen tarkasteltavana olleen lehden yhteisiä piirteitä oli, että kaikilla oli runsaasti kirjoitettavaa valtiovierailuista. Kuvamateriaalia oli esillä sitä säästämättä. Suurimmalla sanomalehdellä oli runsaimmin kuvia esillä lehden useilla sivuilla.

Kaikille lehdille vierailut olivat selvästi kulttuuriin painottuneita, joissa korostettiin yhteisiä perinteitä ja vanhoja kulttuurisuhteita. Ruotsin vierailun yhteydessä ei ollut havaittavissa tarkasteltavana olleissa artikkeleissa paneutumista talousasioihin, hiukan ulkopolitiikkaan ja Suomen lisääntyneeseen liikkumavaraan kannanottoja kylläkin esiintyi. Islannin matkasta oli ainoastaan maininta sen tulosta merkittävämmäksi konferenssien pitopaikaksi Euroopassa ja noususta matkailumaaksi. Tanskan vierailun yhteydessä Suomen Sosiaalidemokraatti ja Uusi Suomi olivat kiinnostuneita silloin puhuttaneista Euroopan tullittomien maiden liitosta ja Pohjolan tulliliitosta ja mainitsivat niistä artikkeleissaan valtiovierailu kirjoituksissaan. Helsingin Sanomat pitäytyivät kiinni valtiovierailuissa eivätkä halunneet kytkeä talousasioita valtiovierailuihin. Noiden tarkasteltavana olleiden sanomalehtien vuosien 1956–1957 lehtikirjoitteluissa uutisoitiin toisissa yhteyksissä ja omissa artikkeleissaan paljonkin talousasioista, mutta ne eivät kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Helsingin Sanomat kirjoitti 2.10.1956, että Kekkonen on huomattu puoluepoliitikkona ja hänen näkyvät poliittiset työt ovat painottuneet idän suhteisiin. Silloin tehtyä Ruotsin vierailun luonnetta on haluttu korostaa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa lähentymisenä länteen ja läheisimpään veljesmaahan Ruotsiin. Vierailu oli, ehkäpä edellisen perusteella saanut kuninkaallisen luonteen, joka näkyi poikkeuksellisen loisteliaana vastaanottona. Vieraita kävi vastaanottamassa Suomen ja Ruotsin rajalla sadan ruotsalaisen suihkuhävittäjän eli reaktiokoneen muodostelma. Myös sitä voi pitää eräänlaisena poliittisena eleenä. Reaktiokoneitten vastaantulosta muusta loisteliaisuudesta suomalaiset sanomalehdet kertoivat, mutta eivät pohtineet kirjoituksissaan niiden ulkopoliittisia tarkoituksia.

Tutkimuksen aikana kirjallisesta lähdemateriaalista on tullut esille, että Neuvostoliitolla oli oma kauhunsa, se oli Natopelko. Mahdollisen suursodan aikana sillä olisi ollut Mustan meren rintama, Balkanin rintama, Keski – Euroopan rintama, Baltian rintama ja Skandinavian rintama. Neuvostoliitto olisi halunnut Pohjolan puolustusliiton, se olisi ollut sille edullisempi, ja koska se luotti pohjoismaiseen puolueettomuuteen. Neuvostoliitto oli laskenut, että sillä ei olisi riittänyt voimavaroja enää Pohjolan rintamaan mahdollisessa suursodassa. Valtiomiesvierailuista kertovissa sanomalehtien kirjoituksissa noista sotilaspoliittisista päätelmistä ei ole kerrottu sanomalehtien lukijoille.

LÄHDELUETTELO

I Painetut lähteet

Sanoma ja aikakausilehdet

Helsingin Sanomat 2.10.1956 – 5.10.1956 ja 13.8.1957–6.9.1957.

Suomen Sosiaalidemokraatti 2.10.1956 – 4.10.1956 ja 14.8.1957–3.9.1957.

Uusi Suomi 3.10.1956–5.10.1956 ja 13.8.1957–4.9.1957.

II Lähdeteokset

Ehrnrooth 1999 Georg C Ehrnrooth, Krokotiilien keskellä. Gummerus, Jyväskylä 1999.

Levo 1962 Urpo Levo, Ruotsin matka, Kekkonen Idässä ja lännessä. Toimittanut Eino S. Repo, Gummerus, Jyväskylä 1962.

Norrmen 1962 Margareta Norrmen, Islannin matka, Kekkonen idässä ja lännessä. Toim. Eino s. Repo. Gummerus, Jyväskylä 1962.

III Tutkimuskirjallisuus

Brodin1975 Katarina Brodin, Matka Islantiin.

Toimittanut Keijo Korhonen, Otava Keuruu 1975.

Haataja 1988 Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi. Suomen historian pikkujättiläinen. Toim. Seppo Zetterberg WSOY Porvoo 1988.

Kähkölä 2000 Paavo Kähkölä, Kansanmies ja ruhtinas. Gummerus, Jyväskylä 2000.

Suomi 1990 Juhani Suomi, Urho Kekkonen, Kuningastie 1950- 56. Otava, Keuruu 1990.

Suomi 1992 Juhani Suomi, Urho Kekkonen. Kriisien aika 1956-62. Otava, Keuruu 1992.

Suomi 1993 Juhani Suomi, Kekkosen tie presidentiksi. YYA – Suomi, toimittanut Ilkka Herlin, WSOY Juva 1993.

Vilkuna 1960 Kustaa Vilkuna, Urho Kekkonen, Puolueettomuuden rakentaja. Suomen tasavallan presidentit. Toimittanut Matti Kuusi. WSOY, Porvoo 1960.

IV Hakuteokset

Mitä-Missä-Milloin 1957 Mitä – Missä – Milloin. Otava, Helsinki 1957.

Suomen lehdistön historia1988 Suomen lehdistön historia 3. Päätoimittaja Päiviö Tommila. Gummerus, OY Jyväskylä 1988.

Avainsanat: kekkonen, lahja suomelle, rauhan mies, suomen pelastaja, tasa-arvon mies

Suomi sodissa

FM Mauri Junttila

Suomi sotii

Talvisota (30.11.1939-13.3.1940) oli ollut Suomen oma erillinen sota II maailmansodan varjossa. Se oli eräiden näkemysten mukaan ollut myös kuin Suomen toinen itsenäisyystaistelu. Kansa oli noussut yksituumaisena puolustamaan maataan.

Suomalaiset olivat olleet ennen talvisotaa kahtiajakaantunutta kansaa. Jakaantumisen syyt olivat vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä.

Toisen maailmansodan syitä oli esimerkiksi ollut eräiden maiden etupiirikysymykset, niiden turvallisuuspolitiittisessa ajattelussaan. Toisilla mailla oli halut laajentaa alueitaan. Natsijohtaja Hitler ja Neuvostoliiton diktaattori Stalin jakoivat Eurooppaa etupiireihinsä. Stalin oli esimerkiksi ollut huolestunut natsi-Saksan mahdollisesta hyökkäyksestä alueelleen Suomen kautta. Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta turvallisuustakeita jo keväällä 1938 Boris Jartsevin vieraillessa Suomen ulkoministerin luona.

Toinen maailmansota alkoi 1.9.1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Baltian maiden oli luovutettava Neuvostoliitolle tukikohtia alueiltaan ja solmittava avunantosopimuksia. Esimerkiksi puna-armeijan tekemiä talvi-ja jatkosodan aikaisia lentopommituksia Helsinkiin ja muualle Etelä-Suomeen lennettiin Virosta käsin. Niiltä lentokentiltä, joita se oli joutunut luovuttamaan Neuvostoliiton käyttöön. Niinä aikoina, kun Viro ja muu Baltia oli ollut natsien miehittämä. Eli, Suomen jatkosodan aikana, pommituslentoja Suomeen ei sieltä silloin tehty.

Lokakuun 5. päivä 1939 neuvostohallitus kutsui Suomen edustajat keskustelemaan ”ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä”. Neuvostoliitto esitti Suomelle alueluovutuksia ja –vaihtoja, joihin Suomen edustajat eivät suostuneet.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.39 kaikilla rintamilla. Alkoi 105 päivää kestänyt talvisota. Sotaa edelsivät ns. Mainilan laukaukset. Ne olivat olleet eräänlainen lavastus suomalaisten tekemästä hyökkäyksestä itänaapuuriin. Tapahtuma antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden sanoa irti vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimus Suomen kanssa.

Suomalainen pakolaissosialisti Otto Wille Kuusinen perusti Neuvostoliiton Terijoelle nukkehallituksen, joka neuvotteli ja edusti Suomea NL:n päin. Se pyysi Neuvostoliitolta aseellista apua tukahduttaakseen maassa eli Suomessa nousseen valkobandiittien kapinan. Tapa oli ollut käytössä esimerkiksi Kaukasuksella Leninin laajentaessa bolsevikkivaltaa.

”Talvisodan ihmeen” takana on eräiden näkemysten mukaan nähty olleen suomalaiset reserviläiset. Heitä oli koulutettu pian Suomen itsenäisyydestä alkaen. Suojeluskuntien ase- ja maastoharjoituksilla sekä sotilasvarusteilla oli ollut oma vahva merkitys puolustustaisteluissa.

On myös nähty että silloinen kovien pakkasten luminen talvi oli ollut edullisempi maanpuolustustahtoiselle Suomen kansalle, kuin teknisesti monin psvaunuin, tykein ja lentokonein varustautuneelle hyökkääjälle.

Talvisodan tappiot suomalaisille olivat olleet lähes 23000 kaatunutta ja kadonnutta. Siviiliväestöstä kuoli yli 1000 ihmistä. Talvisodassa haavoittui yli 43000 suomalaista, monille heistä jäi pysyvä vamma. Aluemenetykset olivat noin 10% Suomesta ja sota toi noin 400 000 suomalaista sotapakolaista eli sotaevakkoa muualle Suomeen.

Sotaa seurasi välirauha, jota yleensä pidettiin vain välirauhana. Elokuussa 1940 kiersivät huhut Stalinin suunnittelemasta ”Operaatio Merileijonasta”. Toteutuessaan se olisi tarkoittanut, että neuvostoliittolaiset olisivat hyökänneet Suomeen, jos Hitler olisi tehnyt maihinnousun Englantiin.

Jatkosodan aikana suomalaisten sanavarasto lisääntyi esimerkiksi sanoilla: ”elintila (lebensraum), suur – Saksa ja puhdas saksalainen veri”. Politiikan syövereissä Suomesta tuli natsi – Saksan rinnalla sotija, aseveli, waffenbruder. Se kävi kylläkin samalla myös kuin omaa sotaansa idän jättiläistä vastaan. Suomi oli luovuttanut lentotukikohtia saksalaisille. Ne tekivät pommituslentoja Neuvostoliittoon Suomesta käsin.

Kesäkuun 25. päivä 1941 neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat useita Suomen kaupunkeja. Seuraavana päivänä presidentti Risto Ryti puhui radiossa, todeten muun muassa: ”idän paine on tullut meitä vastaan ..–.. elämämme turvaamiseksi, me nyt käymme taisteluun”.

Suomalaisten hyökkäys, joka alkoi 10.7.1941 oli ollut menestys suomalaisille aseille. Etelärintamalla Käkisalmi oli suomalaisilla 21.8.1941 ja Viipuri oli vallattu takaisin 30.8.1941. Pohjoisella rintamalla Vuokkiniemi 3. heinäkuuta 1941, Vuonninen 7.7.1941 ja Repola 8.7.1941. Joulukuun alussa 1941 suomaiset olivat saavuttaneet tavoitteensa itä – Karjalassa ja suomalaisten ylipäällikkö Mannerheim pysäytti hyökkäyksen.

Jatkosodassa seurasi asemasodan vaihe. Suomalaiset jäivät odottamaan ”kädenlyöntiä” Syvärillä toista reittiä etenevien saksalaisten kanssa.

Asemasota kului suomalaisilla merkittävästi erilaisten puhdetöiden, lukuharrastusten, urheilun, kalastuksen ja metsästyksen merkeissä sekä lomia odotellessa. Asemasodan ajoilta on jäänyt jälkipolville esimerkiksi erilaisia sota-ajan iskelmiä ja sotilaslauluja. Asemasotakauteen liittyy myös tarinoita rohkeista kaukopartiomiehistä, jotka kävivät kaukana neuvostoliittolaisten taistelulinjojen takana tekemässä tihutöitään.

Asemasotakausi ei ollut toimetonta neuvostoliittolaistenkaan taholta, heillä oli ollut hyökkäyksiä asemasodan aikoina muun muassa Syvärillä. Esimerkiksi Väinö Linnan suomalaisten suosimassa ”Tuntematon sotilas” kirjassa eletään niitäkin Syvärin sotatapahtumien aikoja.

Venäläisillä oli ollut partisaanitoimintaa myös hyvin kaukana Suomen sisämaassa. Heitä oli kuljetettu lentokoneilla Suomen ilmatilaan ja he olivat hypänneet laskuvarjoilla tihutöitään tekemään.

Partisaanitoiminta herätti pelkoa suomalaisten siviilien keskuudessa. Se oli huonoa suomalaisille, että partisaanijahdit sitoivat paljon suomalaisten kalustoa ja sotilaita. Neuvostoliittolaisia partisaaneja sanottiin Suomessa – desanteiksi. Heitä sanottiin myös ryssäin desanteiksi. Laaja itänaapurimme oli nimeltään Neuvostoliitto, mutta useimmiten neuvotoliittolaisia sanottiin kansankielessä ryssiksi kuin neuvostoliittolaisiksi.

Natsi-Saksa kärsi vuonna 1943 murskatappion Staliningradissa. Se ymmärrettiin Suomessa viestiksi siitä, että sota alkaa kääntyä kohden loppuaan. Suomalaiset alkoivat kiirehtiä erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa. Ensimmäisiä tunnusteluja rauhasta oli tehty jo vuonna 1941 USA:n välityksellä.

Tammikuussa 1944 päättynyt 900 päiväinen Leningradin piiritys viestitti akselivaltioiden aseveljille eli suomalaisille siitä, että länsiliittoutuneitten miehistöltään erityisen tehokas sotakaveri Neuvostoliitto voi alkaa liikutella vapaammin joukkojaan. Se tulikin näkymään ikävällä tavalla Kannaksen rintamilla kesällä 1944.

Suomen korkein johto lähetti J.K.Paasikiven Tukholmaan neuvottelemaan rauhasta NL:n lähettilään Aleksandra Kollontain kanssa.

Suomalaisten epäröidessä rauhanehtojen ankaruutta, Stalin päätti näyttää vaihtoehtojen vähyyden uppiniskaisille suomalaisille. Neuvostoliiton diktaattori vauhditti neuvotteluja suurhyökkäyksellä Kannaksella.

Suppeaan etelä – Kannaksen murtokohtaan oli koottu noin 300000 puna-armeijan sotilasta, noin 2000 tykkiä, noin 1500 lentokonetta ja noin 500 hyökkäysvaunua. Neuvostoliiton armeija aloitti tykistökeskityksen 9.6.1944 aamulla jatkaen sitä seuraavana päivänä saaden aikaan murtokohdan murskaamalla kaikki suomalaisten puolustuslaitteet.

Puna-armeijan läpimurtoa seurasi pakokauhu suomalaisten riveissä. Miehille tuli kiire pakoon kaiken murskaavan tulituksen ja suuri lukumääräisten panssareiden alta. Nopeatempoista perääntymistä on sanottu ”Kannaksen halkijuoksuksi”.

Pahimmasta hädästä selvittyään suomalaiset aloittivat asettaa esteitä eteenpäin ryntäävän vihollisen tielle. Samanaikaisesti hyökkäävän puna-armeijan tilanne huononi hyökkäysreitin jatkuessa, pidentyessä.

Ennen Viipuria suomalaisilla oli jo ollut merkittäviä taisteluja. Viipurin jälkeen suomalaiset pysäyttivät neuvostoliittolaisten hyökkäyksen Tali-Ihantala-Vuosalmi linjalle. Mahtavan puna-armeijan taklaamisella mainitulle puolustuslinjalle oli myös ollut se merkitys, että Stalin saattoi alkaa keskustella rauhasta. Neuvostoliittolaisille ei ollutkaan enää niin ehdottoman tärkeää päästä Helsinkiin,Turkuun ja muualle kesän 1944 kärrykeleillä.

Lisäksi ennen puna-armeijan taklausta Tali-Ihantala-Vuosalmi linjalle oli ehdoton antautuminen vain ollut ainoa vaihtoehto suomalaisille. Torjuntavoittoon on nähty vaikuttaneen natsi-Saksan, suomalaisten aseveljien viimeinen asetoimitus – panssarinyrkit. Venäläinen oli pannut paljon painoa panssareihinsa Kannaksen suurhyökkäyksessä.

Seurasi aselepo 4.9.1944 suomalaisten ja 5.9.1944 neuvostoliittolaisten osalta ja seurasi myös rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Voittajat liittoutuneet ja neuvostoliittolaiset asettivat erääksi rauhanehdoksi saksalaisten aseveljien karkoittamisen Suomesta.

Aluksi karkoittaminen oli liittoutuneitten mielestä ollut liian vaisua, kuin jotain ennalta sovittua syysmanooveria. Voittajat halusivat osoittaa ketkä nyt määräävät ja alkoivat toimittaan aseveljet vastakkain. He asettivat viimeiseksi takarajaksi 1.10.1944 kello 08.00 aloittaa selvästi näkyvät toimenpiteet saksalaisten karkoittamiseksi. Tosi sota alkoi 15 minuuttia ennen määräaikaa maihinnousulla Tornioon.

Muutamien taistelupäivien jälkeen saksalaiset irtaantuivat Tornion ja Kemin tukikohdistaan. He alkoivat perääntyä kohden Jäämerta. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta Kilpisjärvellä 27.4.1945.

Toisessa maaailmansodassa kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä, joista siviilejä oli ollut noin puolet. Suomalaisilta II maailmansota oli vaatinut noin 54000 sotilaan hengen ja noin 1000 siviilin. Suomi menetti sodissa noin 10% alueistaan. Menetetyiltä alueilta joutui sotien kestäessä muuttamaan noin 400 000 sotaevakkoa muualle Suomeen.

Sotakorvaukset olivat suuri rasite suomalaisille.Henkeä kohden laskettuna enenmän kuin saksalaisille määrätyt I maailmansodan aikana, joista se ei selviytynyt. Suomalaiset selviytyivät sodan jälkilaskuista rahalla, muut Hitlerin kanssa sotineet maat miehitettiin.

Toista maailmansotaa seurasi suuret yhteiskunnalliset murrokset Suomessa

Sodat olivat sodittu ja maa oli jäänyt itsenäiseksi kylläkin runneltuna. Kansalaisten oli aika opetella rauhanajan elämään ja sen mukanaan tuomaan uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Tuossa uudessa tilanteessa konkreettisimmiksi ja kiireellisimmiksi asioiksi nousivat evakoiden ja sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan ja sotakorvauksien maksaminen.

Sodissa hävittyjen alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa hankkineita, maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet tilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.

Silloista ja myöhempää uusien maatilojen perustamista on arvosteltu jälkiviisaasti virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen, teollistumisen myötä. Monet ”kylmät tilat”osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli korostunut likkaa ehkä toiminnan sosiaalinen puoli.

Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi välttämätöntä toimintaa. Konkreettinen asia oli myös kova elintarvikepula. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan, konnuiltaan elantonsa. Olihan sekin ollut suuri apu niinä aikoina.

Suomi tarvitsi puuta myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa ostaa materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin.

Monet, ennen asumattomien erämaitten kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa. Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato-ja ajomiehiä syrjäseuduille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.

Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja, kauppoja. Maataloustuoitteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi vasta 1960-luvulla.

Noissa maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon monenmoista näkyvää. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.

J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.

Yleensä talouden on nähty lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.

Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana.

Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa, SKDL. Heille vaalit olivat menestys saavuttamalla noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen sotien periodin jälkeen.

Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.

II maailmamsodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi kuten oli Kemissä ollut uittotyömiesten lakkoilu. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti myös ihmisiä sodan jälkeen.

SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa?

Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet rauhanehtojen kuvaan.

Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.

Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan. Pukeutumisessa oli läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät Kiinasta, Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.

Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.

Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”. Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.

Lähteitä:

Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.

Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.

Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.

Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.

Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.

Avainsanat: jatkosota, suomen jälleenrakennuskausi, suomen sotia, talvisota

Kerättiin adressi keisarille

FM Mauri Junttila

Suuri adressi

Suuri adressi nimen saanut asiakirja oli kerätty maaliskussa 1899. Se oli ollut 522 931 suomalaisen alekirjoittama mielenilmaisu Venäjän tsaarille Nikolai II:lle helmikuun 1899 manifestistin johdosta.

Internettietosankirja https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi mainitsee, että ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten yli puoli miljoonaa nimeä yhdessätoista päivässä adressiin. Tuossa lausumassa saattaa olla mukana myös hiukan ns. taiteilijan vapauksia. Joissakin tiedossa mainitaan esimerkiksi, että eräät Lapin ihmiset olivat hiihtäneet jopa satoja kilometreja allekirjoittaakseen omalta osaltaan vuoden 1899 suuren adressin.

Ylioppilaat huolehtivat kylläkin merkittävästi adressin valmistumisesta. He kiersivät monien kuntien kunnantuvissa, nuoriseurantaloilla, kirkoissa, pappiloissa jne, joissa oli kerätty kuntalaisten nimiä adressiin. Nimet siihen oli tavanomaisesti kerätty paikoissa, jotka pitäjän ihmiset tunsivat ja tiesivät.

Suomeen tuli laki vuonna 1865 kunnallisesta itsehallinnosta. Siihen asti pitäjäin hallinto oli ollut seurakuntain. Esimerkiksi Temmeksellä kunnanallislautakunta oli aloittanut toimintansa vuonna 1867. Ehkä temmesläiset olivat käyneet kirjoittamassa nimensä suuren adressiin heidän silloisessa kunnantuvassaan?

Adressin valmistumista oli edeltänut Helsingin Ateneumissa pidetty suuri salainen kansalaiskokous. Siinä oli päätetty antaa hallitsijalle mahdollisimman monen alllekirjoittama vetoomus helmikuun manifestia ja venäläistämistä vastaan. Adressin sanamuodon oli laatinut senaattori Leo Mechelin suomalaisen passiivisen vastarinnan organisoijan Wilhelm Chydeniuksen luonnoksen pohjalta.

Suuren aderessin taustalla oli siis ollut vuoden 1899 ns. helmikuun manifesti. Sillä oli kiihdytetty venäläistämistä autonomisessa Suomessa. Venäläistämistoimet olivat alkaneet nähtävästi jo varhaisemmin. Jo silloin, kun Nikolai II:sta tuli Venäjän keisari eli vuonna1894. Niinä päivinä saivat Venäjän vanhoilliset sekä kansallismieliset Nikolain kruunaamistapahtuman myötä lisää valtaa maan hallinnossa ja valtaa myös autonomisen Suomen maan politiikkaan.

Onnenpäivät

Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 Venäjän keisari lupasi kohottaa ”suomalaiset kansana kansakuntien joukkoon”. Pitkä rauhan aika seurasikin valtiopäiviä. Hän jäädytti silloin tarpeettomana esimerkiksi Suomen ruotuväkiarmeijan. Vain pieni määrä jäi armeijasta vakituisiksi. Vain pieni määrä jäi kasakoistakin silloin Suomeen.

Entisiltä, ikäviksi kokemiltamme, raskailta sotimisilta Ruotsin puolesta saimmekin olla rauhassa aina 1. maailmansotaan saakka. Satoja vuosia kestäneet sotimiset ja armeijoiden ylläpidot Ruotsille olivat olleet kallista puuhaa. Se oli Suomelle hyvää, kun saimme miehiä miekan kahvasta – auran kahvoihin eli tärkeisiin peltotöihin.

Lähes koko vuosisata 1800 oli ollut kehityksen kautta Suomelle. Teollistuminen alkoi Tampereella suuren Finlaysonin tehtaan muodossa. Rakennettiin sahoja ja laivattiin sahatavaraa Eurooppaan. Tiestömme alkoi pienoisen kehityksen, esimerkiksi 1800 luvun lopussa valtio alkoi ottaa vastuuta joistakin tieosuuksista. Suomi siirtyi myös rautateiden aikaan. Vuonna 1862 valmistui rautatieosuus Helsinki – Hämeenlinna.

Maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Suomen Talousseurojen neuvontatyö auttoi lisäämään ja parantamaan peltojen heinä-ja viljasatoja sekä jalostamaan karjaa. Peltoja raivattiin lisää tuottamaan ruokaa nopeasti lisääntyvälle Suomen kansalle.

Henkinen kasvu oli erityisen kiivasta autonomian aikana. Jo 1850- luvulla alkoi tulla kansakouluja käydä maamme lasten. Kirjastoja, kaiken kansan käyttää alkoi olla jo 1850-luvulla. Vapaa-aika lisääntyi elintason noustessa. Nuorisoseurat tulivat avuksi siinä asiassa 1880-luvulla ja niiden myötä kansanvalistusseurat. Noiden on nähty liittyvän merkittävästi kansalliseen heräämiseen. Keski-Suomi, Keskisuomalainen – nimisen sanomalehden isä, suomenkielinen sanomalehti alkoi ilmestyä vuonna 1871.

Uskonnollinen elämä lisääntyi ja vakiintui. Suomen kirkon sisäiset herätysliikkeet piristyivät ja vahvistuivat. Esimerkiksi herännäisyyttä eli körttiläisyyttä alkoi tulla ”taistelemaan sieluista” Etelä-Pohjanmaan tappelijoiden, varkaiden, juoppojen ja huorintekijä häjyjen vastavoimaksi. Körttiläisten lehti ”Hengellinen kuukausilehti” alkoi ilmestyä vuonna 1888. Suurta oli ollut rikollisuus myös Savossa niinä aikoina.

”Onnenpäivistä” näkyy välillä myös toisenlaisia näkemyksiä. Joidenkin, esimerkiksi ns. karoliinien mielestä se oli ollut ylevää ja viisasta, kun Kaarle XII kulki pienine sotajoukkoineen suuren Pohjan sodan aikana (1700-1721) kaukana Ukrainassa, tuhansien kilometrien päässä emämaastaan, ilman mitään yhteyksiä sinne. Kuninkaalla ja hänen kavereillaan piisasi edelleen tappelu-ja tappohaluja. He menivät kurittamaan naapureitaan norjalaisia (1716-1718). Nyt he valitsivat kuitenkin lähes samanvertaisen tappelukaverin.

Sortokausi alkaa

Ehkä suomalaispolot näkivät jo elävänsä itsenäisyydessä eläessään hyvävaraisessa autonomiassaan satavuotisessa rauhassa. Helmikuun manifestin voi uskoa olleen todella suuren järkytyksen. Niihin aikoihin kenraalikuvernööriksemme tuli kiihkeä venäläistäjä, Pietarin sotilasalueen esikuntapäällikkö kenraali Nikolai Bobrikov.

Suomen helmikuun manifestin ajoilta muistellaan alkaneeksi 1. sortovuodet. Niiden syntyyn vaikutti Nikolai II:n 15.2.1899 antama helmikuun manifesti. Siinä todettiin esimerkiksi, että tsaari voi määrätä tietyt lait yleisvaltakunnallisiksi.

Suomalaiset pelkäsivät jo pitkälle kehittyneen Suomen autonomian itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menettämistä. Siksikin koottiin kyseinen suuri adressi, missä vaadittiin helmikuun manifestin peruuttamista.

Suureen adressiin  kertyy allekirjoittajia

Kansallisarkisto teki arvokasta työtä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754), kun kokosi suuren adressin eräiksi nettisivuikseen. Siellä on esimerkiksi Temmeksen kunnan suuren adressin allekirjoittajien nimiä.

Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948) kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1830-1901) talon miniä Hilda Maria Junttila os. Parvinen (1876-1915). Hän oli ollut Eero pojan vaimo ja sittemmin Alajunttilan emäntä.

Suuri adressi antaa myös tietoja silloisista pitäjäin ammattirakenteista. Nimensä siihen laittaneet ovat kirjoittaneet siihen myös ammattinsa. Pääosin he olivat olleet maanviljelijöitä. Silloin käyttivät tavallisesti nimiä: talokas, talollinen, mutta myös maanviljelijä ammattinimeä.

Temmesläisiä allekirjoittajia oli ollut esimerkiksi kauppias Riikonen. Adressiin nimensä kirjoittijina oli ollut myös paikallisia räätäleitä, eräs suutari, muuan seppä ja seppä Matti Honka, eräs nahkuri, leipuri, teurastaja Esaias Mankisenmaa ja puuseppä Edward Kandelberg. Hän saattoi olla sukulinjassa Temmeksen vaivaisukon nikkaroineelle Kandelbergille? Maitopitäjä Temmeksellä oli ollut melkoinen meijeri. Adressin allekirjoittaja Anna Klaavu oli ollut siellä meijerskana. Samoin kävi kirjoittamassa adressiin nimensä myös meijerin koneenkäyttäjä.

Temmeksen pappina oli silloin adressin allekirjoituksen aikana toiminut kappalainen Kaarlo Haavio. Lukkarina oli toiminut A.F. Gutzen. Suntiona oli toiminut Matti Näppä. Temmeksen kunnan kansakoulunopettaja kävi myös kirjoittamassa nimensä adressiin.

Suuri adressi valmistui. Sen olivat käyneet luovuttamassa tsaarille noin 500 miehen lähetystö 16.3.1899. He olivat matkanneet kahdella junalla Helsingistä Viipurin kautta Pietariin.

Turha reissu se oli ollut suomalaisille. Keisari ei ottanut vastaan lähetystöä eikä suurta adressia. Toivottavasti suurella adressilla olisi ehkä  ollut jotain mallia kuvaamaan kansalaisaloitetta?

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi

http://kultmais.utu.fi/kunnantalot/vanh.html

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/kunnallinenelama

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_sortokausi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarle_XII

 

Avainsanat: huono keisari, hyvä keisari, nikolai bobrikov, sortovuodet, suomen autonomia, suuri adressi, venäläistäminen