Lainaa.com

Syksyn 2018 tarinoitani

FM Mauri Junttila

Riihenpuinti oli Suomessa satojen vuosien ajan eniten käytetty ja paras tapa erottaa jyvät korsista. Tyrnävän Korvenkylässäkin puivat perinteistä lämmitettävää riihtä vielä 1900 – luvun alussa.

Korvenkylästä

Tyrnävän Korvenkylän vanhin maarekisteriin merkitty talo oli ollut Vanhatalo (nyk. Niemelä). Se oli ollut maarekisterissä ja kartoissa rekisterinumerolla 1:19. Vanhatalo oli erotettu aikoinaan lähes koko Korvenkylän omistaneesta Tyrnävän kirkonkylän Konttilasta vuonna 1887.

Keskitalo (1:20) oli seuraavaksi vanhin talo Korvenkylässä. Uusitalo (1:21) oli seuraavaksi vanhin. Noissa taloissa oli ollut perinteinen puimiseen tarkoitettu lämmitettävä riihi käytössä vielä 1900 – luvun alussa.

Vanhantalon vuonna 1887 Konttilan talosta ostanut ja omaksi taloksi erotuttanut Antti Tolonen oli ollut ammatiltaan seppä. Hän oli ollut lähtöisin kaukaa Kainuusta. Antti Tolonen oli toiminut seppänä Tyrnävällä. Hän oli avioitunut Tyrnävän Ängeslevän kylän erään talokkaisiin kuuluneen Elsa Suorsan kanssa. He olivat sittemmin ostaneet Korvenkylän Vanhantalon yhteiseksi kodikseen ja maatilakseen.

Olisiko Vanhantalon paikalla jo varhaisemmin ollut eräs Konttilan karjamajoista? Sellaisia oli ollut vanhaan aikaan Tyrnävän Korvenkylässäkin. Toloset olivat ostaneet Vanhantalon eräältä Konttilan talokassukuun kuuluneelta Jaakko Konttilalta. Olisiko Jaakko asunut mökissä/talossaan jo ennen Tolosia? Vai olisiko hän asunut siellä eräässä Konttilan silloisessa vaatimattomassa karjamajassa?

Antti ja Elsa Tolonen elivät Tyrnävän Korvenkylässä talokkaiden lailla. Heillä oli ollut siellä kookas talo isoine rakennuksineen. Heillä oli ollut myös hevosia ja tuottoisa lehmikarja. Tolosilla oli ollut palvelusväkenä muutamia piikoja ja renkejä.

Erään tarinan mukaan: Esimerkiksi kerrattain, kun Vanhantalon emäntä Elsa Tolonen oli käynyt nostamassa rahoja Tyrnävän pankeista, hän oli kysynyt kyydittäjäkseen naapurin tytön Pasasen Annin. Tämä naapurin tytär oli käyttänyt silloin tällöin Elsa emäntää asioilla Tyrnävällä. Anni Pasanen (1900 – 1989) oli myöhemmin ollut sukunimeltään Junttila avioliiton kautta.

Riihikin saattoi palaa

Silloin tällöin ikävästi tulen saaliiksi joutuneille riihille pyrittin valitsemaan sopivin paikka talon pihapiiristä. Pihat rakennuksineeen oli rakennettu vanhaan aikaan neliön muotoon. Ihmisten pahojen keskinäisten riitojen, heimosotien, vanhan ajan sotien aikana rakennusten sijoitustapa oli auttanut myös linnoittumaan talon rakennusten hirsikehään kuin puolustautuakseen.

Rakennustapa oli suosittu tapa vanhaan aikaan suojaksi myös metsien eläimiltä. Helpompi oli talonväenkin ollut pitää silmällä sisäpihalla oman väen lapsukaisia ja myös sikapossuja, kanoja jne.

Ennen oli yleisesti paimennettu lehmiä ja hevosia metsälaitumilla ja luonnonniityillä. Ne oli tuotu kotiin yöksi lypsettäviksi ja suojaan. Sisäpihat olivat siinäkin suhteessa olleet hyväksi havaittuja.

Talon riihi oli usein ollut neliömäisen pihapiirin kehän ulkopuolella. Sen syttyessä palamaan, tuli ei levinnyt hetkessä kaikkiin talon pihapiirin rakennuksiin. Se myös oli ollut merkittävä näkökohta.

Savusauna oli usein myös ollut maatalon muun rakennuskehän ulkopuolella. Savusaunoja paloi ennen melko usein. Monin paikoin savusauna ja riihi oli ollut sama. Niitä käytettiin vain eri tarkoituksiin.

Riihtä puimaan

Riihenpuinnissa saimme nauttia kesän viljasadosta. Riihen orsille oli kerätty kuivumaan pelloilta kerättyä ruista, ohraa, vehnää ja kauraa. Riihtä lämmitettiin, että jyvät irtoaisivat helpolla korsista. Puitavan viljan kuivaamisella oli paljon merkitystä. Kuiva vilja säilyi hyvin aitoissa.

Riihen puinti oli ollut raskasta työtä. Raskasta raatamista oli ennen ollut kaikki maataloustyö. Raskasta työtä tehtiin pitkiä päiviä. Työtä tehtiin aamusta iltaan. Taukoja ei juuri työväellä ollut.

Vilja oli koottu käsivoimin pelloilta sirpeillä ja viikatteilla niittäen. Ne olivat sidottu lyhteille. Lyhteet olivat olleet pelloilla kasoissa, kuhilailla. Ne kuivasivat niissä lisää. Syksyllä saattoi toisinaan olla lähes helteisiä poutapäiviä. Sehän oli ollut vain hyvä asia talonpojille, että saivat kuivia jyviä aittaan. Kuivat oljet oettiin myös talteen ja käyttöön pitkän talven aikana.

Lyhteet kerättiin talon riiheen. Niitä keräiltiin tavallisesti pelloilta erilaisten hevosten vetopelien avulla. Saatettiin kantaa käsinkin hevosten puutteessa. Riihessä lyhteet aseteltiin lattialle tähkäpäät vastakkain. Niitä hakattiin käsivoimin varstoilla tai vain puukepeillä.

Ensimmäinen työvaihe riihenpuinnissa tuotti vain roskaisen, ruumenisen kasan riihen lattialle. Aloitettiin jyväkasojen puhdistaminen. Jyiä heiteltiin, viskottiin esimerkiksi puulapiolla muutamien metrien päässä ollutta vastapäistä riihen seinää kohden. Painavat jyvät lensivät vastapäisen seinän luo, kevyet roskat ja ruumen putosivat välille. Menetelmää toistettiin kunnes oltiin tyytyväisiä työntulokseen. Sitten puhtaat riihentuoksuiset jyvät vietiin aittaan. Niitä haettiin sieltä ihmisten ja eläinten ravinnoksi, ruuaksi.

Viljakauppaakin oli ollut kauan, mutta sangen vaatimatonta se oli ollut. Viljasta valmistettiin esimerkiksi paljon olutta jano- ja ruokajuomaksi. Vanhaan aikaan olut oli ollut tärkeä ihmisten juomana ja ravintona. Maitoa ja piimää oli ollut vain kasvaville lapsille.

Oluen myyntiin valmistaminen oli ollut hyvin vanha tapa talonpojille. Sillä he saivat tarpellista rahaa esimerkiksi veronmaksuun. Rahaa tarvittiin jo vanhanaikaisen vaihdantatalouden aikaaan.

Viljan puintia 1950 – luvulla

Sitten elettiin 1950 – lukua. Maatalous oli kokenut suuria muutoksia. Viljaa leikattiin paikoitellen edelleen hiukan sirpillä ja viikatteilla. Perinteiset lämmitettävien riihten puinnit leipäviljan takia olivat jo siirtyneet kauas historiaan.

Puimakoneita oli silloin paljon työn touhussa talojen pelloilla ja puimaloissa. Kyliin oli perustettu puimaosuuskuntia. Kylän useampi talo yhdessä oli hankkinut kalliin yhteisen puimakoneen ja maamoottorin. Puimakoneina oli ollut esimerkiksi Esa ja Teijon Tarmo nimisiä. Maamoottoreina, puimakoneiden voimanlähtenä oli toiminut esimerkiksi yksisylinteriset Olympia ja Wickström. Ne olivat olleet suomalaisvelmisteisia yksitahtisia moottoreita. Ne käyttivät polttoaineenaan petroolia.

Olympia oli ollut ns. kuulamoottori. Polttoainetta sylinterissä ei sytyttänyt sytytystulppa, vaan paine ja kuumuus. Sylinterin paksu yläosa oli kuumennettu puhallusampulla kuumaksi. Sitten, vain pyöräytettiin rivakasti mamoottorin kammesta. Se alkoi puksuttaa nätisti. Yksitahtisen äänellä se puksutti. Paine ja kuumuus sytyttivät petroolipolttoaineen vanhan ajan maamoottorin sylinterissä.

Puimaloita rakennettiin taloihin. Niihin kerättiin puitavaa viljaa pelloilta. Puimakone oli siellä katon alla maamoottorin kanssa. Olkia kerättiin puimalaan tai kookkaseen ulkoläjään. Jyvät vietiin aittaan.

Oli ennen 1950 luvulla ollut paljon myös sitä tapaa, että puimakone oli pellolla puintipaikallaan. Viereen ajettiin pellolta seipäiltä ja kuhilailta puitavaa viljaa. Kun, jokin peltovainio oli selvitetty, niin puintityö jatkui seuraavalla vainiolla.

Puimaosuuskuntien puimakone moottoreineen kiersi vuorollaan puimaosuuskunan talot. Tavallisesti puimaosuuskunnan puimatyömailla oli paljon väkeä. Se oli suuri etu väkeä tarvitsevassa työssä.

Oli 1950 – luvulla jo jonkin verran leikkuupuimureita. Ne olivat pieniä ja vaatimattomia. Leikkuupuinnissa oli vaivana jyvien säilyminen. Oli olemassa jonkinmoisia pieniä lavakuivureita.

Leikkuupuinti muuti paljon muotoaan 1970 – luvulla. Esimerkiksi Fahr leikkuupuimurilla yksi mies pui päivässä hehtaarin toisensa jälkeen. Oli jo olemassa korkeita siilomaisia helposti polttoöljyllä toimivia kuivureita. Se helpotti, kun punnit tehtiin koneilla ja irtoviljana. Yksi mies keräsi päivässä viljaa valtavavia määriä. Hän keräsit viljaa todella suuria määriä isoille ihmis – tai eläinmäärille.

Lähteitä:

Ahti Pasanen (1897-1970).

Anni Junttila os. Pasanen (1900-1989).

Oiva Junttila (1922-2001).

Kalervo Junttila (1927-2014).

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/kasinpuinti.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Puinti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihi

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/riihi.htm

https://sites.google.com/site/tyrnaevaenkorvenkylae/

http://tyrnavakorpi.suntuubi.com/

http://tyrnavakorpi.blogspot.com/

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/vanhan-korjuuteknologian-huipennus-leikkaa-viljan-ja-sitoo-lyhteiksi-katso-video-1.127973

https://www.laineranta.fi/?x118281=231813

https://www.sarka.fi/wp-content/uploads/2014/02/Laari2013_vedos3.pdf

https://www.koneviesti.fi/artikkelit/artikkeli-1.208094#

https://maatilanpellervo.fi/2013/12/05/kauraa-siivekkaille-kuluttajille/

https://www.napsu.fi/vastaukset/kysymys/45975

https://www.google.fi/maps/uv?hl=fi&pb=!1s0x4681bbafddf55ad5:0x328237f74125ff3f!2m22!2m2!1i80!2i80!3m1!2i20!16m16!1b1!2m2!1m1!1e1!2m2!1m1!1e3!2m2!1m1!1e5!2m2!1m1!1e4!2m2!1m1!1e6!3m1!7e115!4shttps://lh5.googleusercontent.com/p/AF1QipOGgaLKoZ93U1zeo0Ha07flmkNVkl6jsJUVRFrz%3Dw284-h160-k-no!5stemmeksen+kotiseutumuseo+-+Google-haku&imagekey=!1e10!2sAF1QipOGgaLKoZ93U1zeo0Ha07flmkNVkl6jsJUVRFrz&sa=X&ved=2ahUKEwiZk5TOwrLdAhVBiiwKHZUOB54QoiowDnoECAoQCQ

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuulamoottori

https://www.youtube.com/watch?v=On_y-UPVWwA

riihenpuinti työkaluja

viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946

Varsta riihenpuintiin

Avainsanat: , , , , ,

Syyskuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Ennen kaikki oli erilaista. Syyskuun alkupäivinä alkoi kansakoulu 1950 – luvulla yleisen tavan mukaan myös Temmeksen Haurukylässä. Esimerkiksi vuonna 1952 syyskuun 8. päivä oli maanantai päivä. Se oli ihan hyvä päivä aloittaa kansakoulun syyslukukausi.

Koulupolulla kiva olla

Syksyllä 1952, kun kansakouluni alkoi, Limingan, Tyrnävän ja osin Temmeksen kuntain rajoilla olleenTyrnävän Korvenkylän Limingan kunnassa kirjoilla olleiden kouluikäiset lapset kävelivät päivittäin kansakouluunsa koulupolkuja pitkin Temmeksen Haurukylään. Meitä kulki sieltä silloinkin melko iso koululaisjoukko. Meitä oli Alasaarelan, Junttilan, Tolvasen ja Pasasen lapsia.

Eivät lasten vanhemmat vieneet ennen juurikaan ekaluokkalaisiaan kouluun. Jos, kysymyksessä oli perheen ainoa lapsi, silloin lapsi voitiin viedä kouluun. Perheissä oli ennen paljon lapsia. Sinne mentiin vanhempien koululaisten mukana. He olivat kotiperheen lapsia tai naapureiden lapsia.

Haurukylään kansakouluun

Sinne oli mennyt korvenkyläläisiä lapsukaisia jo kauan ennen meitä syksyn 1952 ensiluokkalaisia. Jo, vuosikymmeniä sinne oli menty ennen meitä opintielle Temmeksen Haurukylän naapurikylästä Tyrnävän Korvenkylästä. Korvenkylä oli aikoinaan kuntain rajoilla. Sellaista oli siellä ollut ennen, että naapuritalon väki saattoi ollla toisenkuntalaisia.

Vanhaan aikaan Tyrnävän Korvenkylästä, Temmeksen Haurukylässä olivat kulkeneet kansakoulussa esimerkiksi vuonna 1922 syntyneet liminkalaiset Oiva Junttila ja hänen serkkunsa Helvi Kylmänen os. Pasanen. Esimerkiksi vuonna 1924 syntyneet Taimi Siitonen os. Junttila, Laura Hongisto os. Pasanen ja Salme Vierimaa os. Pasanen olivat myös hankkineet sieltä lasku – ja lukutaitonsa.

Siellä olivat käyneet kansakoulunsa esimerkiksi myös vuonna 1928 syntyneet korvenkyläläiset Paavo Niemelä ja Alpo Pasanen ja 1927 syntynyt Kalervo Junttila sekä hänen ikäisensä Olli Tjäder ja myös vuonna 1930 syntynyt Mauno Junttila. Haurukylän kansakoulusta oli käynyt noutamassa lasku- ja lukutaitonsa lähelle heidän ikäänsä ollut Otto ja Aino Keräsen Marjatta tytär myös.

Temmeksen Haurukylän kansakoulu oli perustettu vuonna 1923. Eräs vanhanajan opettajista siellä oli ollut Eeva Sutela. Avioiduttuaan Temmeksen papin kanssa hänen sukunimensä oli sittemmin ollut Räsänen. Eräitä Korvenkylän lapsia oli nuorena tyttönä ollut palvelijana rovasti Räsäsen perheellä.

Korvenkyläläisen Irja Junttilan (s.1937) kanssa lähelle samanikäisiä kansakoululaisia Haurukylässä Tyrnävän Korvenkylästä oli esimerkisi Väinö Lääperi. Hän oli alkujaan Karjalan Lumivaaran sotaevakoita. Oli silloin kansakoululaisena ollut myös korvenkyläläinen Taisto Vesala. Kuusamon Tavajärveltä sotaevakkona Temmeksen kautta Tyrnävän Korvenkylään tullut Veijo Tauriainen oli myös kulkenut jonkin verran Haurukylän kansakoulussa tai ehkä Temmeksen kirkonkylässä?

Tyrnävän Korvenkylässä Alatalossa asunut Tolvasen perhe oli tullut sotaevakkoina Sortavalan maalaiskunnasta. Esimerkiksi heidän urheileva poikansa Matti Tolvanen oli syntynyt vuonna 1943. Hän oli aikoinaan pitkältä sotaevakkotieltään kotiuduttuaan ollut eräitä reippaita Korvenkylän poikia.

Kahtakin koulupolkua kultettiin

Haurukylän kansakouluun kuljettiin paljon Mikkolan tieksi sanottua huonokuntoista peltotietä. Se lähti Korvenkylän alakylästä kohden Haurukylää. Eli, esimerkisi Keskitalon Pasasen Anneli (s. 1945) ja Raija Pasanen (s.1943) sekä Alasaarelan Ainon ja Laurin Maija – Liisa ( s.1940) sekä Inkeri Junttila ja Pentti Junttila (s.1943) olivat kulkeneet ensin pienen matkan Korvenkylän multaista kylätietä päästäkseen Mikkolan koulutielle. Tie oli Temmeksen Haurukylän Mikkolan monien pienten peltojen vaatimaton peltotie. Haurukylän kansakoulua sanottiin ennen paljon myös Mikkolan kouluksi.

Koulutien pituus sitä kautta oli ollut esimerkiksi Korvenkylän Alasaarelan, Pasasen lapsille sekä Niemelän Paavolle ja Lassille sekä Junttilan lapsille oli ollut noin viisi kilometriä. He kulivat ensin matkan Korvenkylässä kylätietä. Kääntyivät sitten kävelemään koulupolkuaan kohden Haurukylää.

Toinen, talvisin eniten käytetty koulutie Haurukylään lähti Korvenkylän yläkylästä. Se kulki Alatemmeksellä sijaitsevan lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan suuren metsäsaran läpi. Marttilan tien alkupään seudulta, Korvenkylästä lähti vanhaan aikaan paljon käytetty talvitie. Se meni Korvenkylästä Temmeksen Nurkkalankankaalle, valtatie nelostien luo. Tietä oli käyttänyt esimerkiksi Tyrnävän myllyssä käyneitä temmesläisiä jopa ranttisia myllymiehiä.

Koulutien pituus Haurukylästä Marttilan tien kautta esimerkiksi Alasaarelan, Keskitalon (Pasasia) ja Junttilan lapsille sekä myös aikoinaan Anna ja Jussi Tjäderin lapsille oli ollut noin 4 kilometriä. Esimerkiksi Lauri ja Aino Alasaarelan lapset olivat olleet koulupolullaan Haurukylään jo kohta kotipirtin oven jälkeen.

Ns. Marttilantien koulupolku oli paikoin märkä tie suurine vetisine paikkoineen. Tätä koulutietä kuljettiin sulan maan aikana vain kunnolliset eheät kumisaapaat jaloissa. Marttilantietä käytettiin pääasiassa talvisin hiihtäen kuljettavana koulupolkuna. Joskus, vähän lumen aikana käveltiin Marttilantietä myöten myös talvella. Mikkolan tietä, peltotietä saattoi kulkea sulan maan aikaan jopa polkupyörällä.

Eräänä 1950 – luvun talvena olin kiinnostunut tavallista enemmän hiihtämisestä. Kuljin, silloin tällöin noin kilometrin pitempää Mikkolan tietä koulumatkanani. Hiihdin koulupolkuni Tyrnävän Tempauksessa nuorukaisena jäsenenä olleen hyvän hiihtäjän Tolvasen Matin mukana. Hän asui Alatalossa keskellä Korvenkylää. Mikkolan tie oli hänelle luonnollisempi tie käyttää koulupolkuna.

Tutustuttiin toisiin koulualaislapsiin

Temmeksen Haurukylä oli naapurikylämme. Mutta, en siellä käyty ennen kansakoulua. Tuntematon, salaperäinen vieras kylä oli Haurukylä minulle. Korvenkylästä käytiin ennen kaupassa ostamassa leivontatarpeet, kahvit, sokerit, tulitikut jne pääasiassa vain Tyrnävän kirkolta. Ensimmäisinä kouluaamuina piti oikein ihmetellä, että minkalaista väkeä täällä salaperäisessä Haurukylässä oikein asustaa?

Melko pian Haurukylän koululaislapsukaisista alkoi tulla kavereita. Ensimmäisinä heistä olivat kavereina Isokosken pojat. Eero oli samanikäinen. Altti oli pari vuotta meitä vanhempi. Isokoskilla oli myös pari nuorempaa poikaa.

Mäkelän Seppo tuli melko pian tutuksi ja kaveriksi. Tuttavuuteemme vaikutti kiinnostus urheiluun ja erityisesti hiihtoon. Silloin vuonna 1952 olivat olleet Helsingin kesäolympialaiset ja Oslon vuoden 1952 talviolympialaiset. Urheilun suhteen elimme silloin kiihkeitä kiinnostavia aikoja.

Melko pian tulivat tutuiksi ja kavereiksi myös haurukyläläiset Myllysaaren pojat sekä Rotosen Pekka ja Matti. Karppisen Paavo ja Eino puhuivat usein haurukyläläisestä manviljelijä – keksijästä Hannes Pehkosesta. Pojat asuivat lähellä Pehkosta ja he kävivät siellä silloin tällöin tutustumassa keksijä Hanneksen keksintöihin. Heillä oli niistä kiinnostavaa kertomista minullekin.

Haurukylän kansakoulun vieressä oli kookas Mikkolan maalaistalo. Sen omisivat silloin Pyhännältä muuttaneet Luttiset. Heidän toiseksi nuorin lapsi vilkas Raimo poika kävi usein leikkimässä meidän kansakoululaisten kanssa. Hänellä ei ollut kotona leikkikavereita kuin vain pieni Hilkka siskonsa, mutta lähinaapurissa, Haurukylän kyläkoululla oli paljon meitä lapsukaisia leikkikaveriksi. Raimo aloitti kansakoulunsa muutamaa vuotta minua myöhemmin.

Koululaisten leikkiminen oli silloin 1950 – luvulla sellaista, että välitunneilla juostiin paljon koulun kookkaalla pihalla ”hippasilla”. Lumisota, lumiukot, – linnat leikkejä leikittiin myös. Oli urheilu ja palloiluleikkejä sekä hyppynaruilla hyppimistä ja myrrän hyppimistä oli myös. Piilosillaololeikkejä leikittiin myös kansakoulussa.

Koulussa oli välineinä pesäpallomailoja, muutama räpylä ja pesäpallo. Oli meille myös kuula, kiekko ja keihäs. Oli lentopallokenttäkin lentopalloinen kyläkoulun suurella tontilla maantien toisella puolen.Keihään heiton vaaroista varoiteltiin meitä.

Toisinaan laitettiin sukset jalkaan lyhyen välitunninkin ajaksi. Sitten hiihdettiin, mitä ehdittiin. Koulun lähellä oli myös lyhyitä latuja. Hiihto oli ennen tärkeää. Koulun urheilutunneilla hiihdettiin tosi paljon ja käytiin laskemassa mäkeä läheisellä Hoikkalan jaNiemelän törmällä.

Painimista ja tappelunnujakkaa oli myös paljon lasten keskuudessa. Joillakin lapsilla saattoi olla verta vuotava nenä ja mustelmia kasvoissa ja vartalossa sekä revenneitä vaatteita päivittäisten välitunti leikki – ja painiriehain jäljiltä.

Erilaisia rahapelejä oli myös meillä lapsilla. Pieniarvoisilla kolikoilla niitä pelattiin. Esimerkiksi, että pienellä ryhmällä oli seinän vieressä pystössä pieni puinen tikkukeppi. Kukin ryhmäläinen löi vuorollaan kolikonsa seinään. Tarkoitus oli, että se kimposi tikun luo. Sitten kulloisessa pelissä ”killingissä” pelaajista voittajaksi arveltuvuoro oli tai sellaisen vuoro oli, hän keräsi kolikot joihin hänen vaaksansa eli peukalon ja pikkusormen väli ylsi. Sormiaan sai venyttää huoletta, että ylsi.

Killiginpeluissa oli erilaisia muotoja ja tulkintoja peluutavoista ja rahamääristä. Oli varmaan koulukohtaisiakin killinginpeluun sääntöjä? Saatettiin esimerkiksi myös vain heitää kolikoita maassa olevan viivan takaa maassa, muutaman metrin päässä olleen kepin juurelle. Itsekuin pelaaja sai keräillä kolikot maasta vuorollaan, mihin hänen vaaksansa ylsi. Joitakin sääntöjä siinäkin oli.

Haurukylän kansakoulussa oli myös ns. koulukiusaajia. He olivat heitä, joille tavallinen, tavallisten lasten keskinäinen nujakointi ja rieha ei riittänyt. Haurunkankaalla asui Ruottisten perhe. Heidän Paavo poikansa vihasi erityisen paljon Korvenkylän lapsia. Muut Ruottisen pojat olivat sopuisia.

Tavallisesti Paavo kyttäsi Haurukylässä koulutien vieressä, että milloin Korvenkylän kovasti arat koululaislapset tulevat? Hänellä oli tapana pahoinpidellä, peloitella ja piestä meidät. Osan meistä tai riskinä hän pieksi välillä koko korvenkyläläisten arkojen lasten pienen porukan. Joskus, Paavo jopa mennen tullen rökitti ja pieksi meidät!

Erään kerran nousin ”Euroopan omistaja” Paavoa vastaan. Mistä lienenkään saanut rohkeutta ja voimaa? Paavo oli puukkoa vyöllään kantava, (silloisen 1950 – luvun tavan mukaan lapsillakin saattoi olla puukko vyöllään) hyvinsyönyt, kookas, vihaisen mullin näköinen, synkkä katsantoinen poika, mutta sain hänet sinä aamuna kaadettua.

Kun, Paavo oli maassa kaikki olikin jo helpompaa. Pahoinpitelin, pieksin hänet kunnolla. Paavolta pääsi itku ja parku. Hän jättikin jatkossa meidät rauhaan. Esimerkiksi lähinaapurini lapsena pienikasvuinen Pasasen Jorma oli minulle kiitollinen, kun rökitin Paavon.

Ei minun ”räyhä Paavon” päihittämiseni uskoaseni niin kovin kaunista katseltavaa ollut. Minä itsekin itkin, kun käsittelin pienillä ryrkeilläni häntä. Minä hakkasin häntä epämääräisesti, lähinnä huitoen kovasti peloissani. Mutta, voitin hänet kuitenkin pienillä hennoilla nyrkeilläni.

Olisiko pärjäämiseeni Paavon ”ruotuun laitossa” vaikuttanut serkkuni Olavi Pasasen neuvot? Hän oli ollut jatkosodassa lääkintäaliupseerina erään Mannerheimin ristin ritarin majuri Heikki Nykäsen sissiporukassa. Pasasen Olli kertoili mielellään niistä sota-ajan sissiporukoissa oloistaan meillä kyläilemässä käydessään. Hän myös kertoi siitäkin, että mihin miestä lyödään ja millä voimalla sekä millä tarkoituksella? Niin kaatuu kevyesti raavaampi, isokin mies, kun oikein isketään!

Kouluruokailua

Haurukylän kyläkoululla oli kouluruokailua 1950 – luvulla. Se oli hyvin vaatimatonta. Lämmin keitto oli koulussa kerran päivässä. Se syötiin kiltisti pulpetissa istuen pienistä noin litraisista metallikulhoista. Ruoka haettiin ruokajonoissa seisten luokan viereisestä keittiöstä. Keittona meillä oli turhan usein kunnalle edullista kaurapuuroa. Oli toki välillä myös maittavampia, ruokaisempia lihaperunakeittoja. Torstaipäivä oli hernekeittopäivä. Hyvää oli syödä koulun keittolan hernekeitto!

Meillä oli tapa poimia syksyisin puolukoita koulun varastoon koulun viereisestä kangasmetsiköstä, Haurunkankaalta. Saimme syödä poimistamme puolukoista keitettyjä marjapuuroja ja/tai kiisseleitä talven aikana. Kaurapuurotkin maistuivat silloin makoisilta, kun oli kiiseliä, marjakeittoa ja siihen hiukan ripotella sokeria. Koululle vietiin talven aikana myös pieni säkillinen perunoita käytettäväksi kouluruokiimme.

Keittoja sai hakea koulukeittiöstä lisää. Torstaipäivän kansakoulun hernekeitto oli hyvää kasvavan, aina nälkäisen lapsen syödä. Sitä haettiin tavallisesti jonoissa lisää.

Voileipiä ei ollut tarjolla koulun puolesta. Tavanmukaisesti kouluun lähtiessä laitettiin kotona aamulla reppuun muutama voileipä ja pieni maitopullo maitoa. Joskus talvella oli niin kovia pakkasia, että eväsmaito saattoi ottaa matkalla hiukan jäätä.

Kyläkoulun vieressä oli Limingan Osuuskaupan Haurukylän pieni sivumyymälä. Sieltä saatoimme käydä ostamassa esimerkiksi pienen lenkkimakkarapalan joko välitunneilla tai enen koulua tai sen jälkeen. Myymälänhoitajana siellä toimi Aune Tiensuu niminen moottoripyöräilevä nainen.

Vanhaan aikaan hinnat olivat edullisia ostajalle. Kun, osti isonkin palan lenkkimakkaraa. Maksusta selvisi helposti taskusta löytyvillä muutamilla kolikoilla. Karkit olivat myös edullisia ostaa.

Kansakoulukavereistani Mäkelän Seppo ei hyväksynyt lenkkimakkaran syöntiä. Lihansyöjiä Seppo kyllä. Saattoi hän joskus jopa pistää makeisenkin suuhunsa. Seppo hyväksyi vain oikean lihan esimerkiksi sianlihan. Makkarassa kuulemma oli vain paljon huonoja rasvoja hänen mielestään.

Kerrattain, kun olimme hiihtelemässä koulun luona. Minä otin makkarapalan taskusta ja aloin syödä sitä. Seppo otti sen minulta ja heitti julmasti lumeen. Hän murskasi sen ”vääränä syötävänä” hankeen. Ei paljon puuttunut, että Seppo olisi rökittänyt minut lenkkimakkarapalan syönnistä!

Minä kykenin ostamaan makkarapaloja ja karkkejakin, koska vanhin silloin kotona asustellut Oiva veikkani antoi minulle tarverahaa pienistä palveluista esimerkisi polttopuiden teosta ja noutamisesta liiteristä. Hän sai sotainvalidieläkettä ja sai tuloja siitäkin, kun ajoi kyläläisten maidot maantien varteen. Kesäisin hän sai tienata, kun kävi tekemässä maatöitä Ferguson traktorillaan kyläläisille.

Minä olin ehkä Oivalle mieluisampi kuin Pentti veikkani. Pentti riepu alkoi opetella tupakanpolttoa nurkan takana Lääperin Väinön ja Tolvasen Matin kanssa. Se oli kielteistä kasvavalle lapselle!

Vuodenkiertoa seurataan

Koulutietä Temmeksen Haurukylään kulkiessa sai seurata aitiopaikalta koskemattoman luonnon keskeltä vuodenkiertoa. Kansakoulu alkoi syksyllä ja päättyi keväällä. Luonnon keskellä kulkivat meidän koulupolut kotoa Haurukylän kansakoululle.

Syksyllä koulun alkaessa saattoi olla vielä kovasti lämmintä. Oli jopa helteistä. Säät alkoivat muuttua nopeaan lokakuun lähestyessä ja nopeampaan lokakuun puolella. Puut menettivät kauniin vihreää väriään ja lehtipuut puodottivat juuri kellastuneet ruskan värjäämät lehtensä. Loppukuulla lokakuulla alkoi olla toistuvasti yöpakkasia. Maat alkoivat jäätyä. Luntakin saattoi näkyä joinakin varhaisina syksyinä paikoin jo lokakuussa.

Sekin oli mielenkiintoista, että talvella Marttilan tien kautta koulumatkaa hiihtäessä näki paljon eläinten jälkiä. Jänisten jäljet olivat yleisiä. Orava oli jossain siirtynyt puuulta toiselle. Ketut, kärpät ja monenlaiset hiiret jättivät lumelle omanlaisiaan omia jälkiään. Joskus oli jopa yksinäinen hirvi jättänyt kävelyjälkiään metsiin koulupolun yli. Minua ei ole metsästys koskaan kiehtonut, mutta luonnon kauneutta ihailen. Siihen kuuluu paljon: maisemia, eläimiä ja kasveja, kukkia sekä puita.

Oli ennen paljon monen lajin varpusia ja paljon muita lintuja. Oli muuttolintuja. Vitivalkoinen mettikana, riekko oli eräs omaperäinen eläjä metsälintujen joukossa. Se saattoi syöksyä ilmasta suoraan hankeen. Se jäi lepäämään sinne koloonsa, kieppiin. Kovilla pakkasillakin se yöpyi levollisesti ja rauhassa kiepissään.

Se oli erikoisempaa nähtävää, kuultavaa ja koettavaa, kun hiihteli aamulla unenpöpperössä kohden Haurukylän kansakoulua. Puhtaan valkoisesta hangesta, eheästä koskemattomasta hangesta nousi taianomausesti siivilleen useita vitivalkoisia mettikanoja ikävästi räkättäen!

Niillä oli rumasti räkättävä äänekäs ääni. Se kuulosti kuin pilkkanaurulta. Ääni todella säikäytti pienen hiihtäjän. Lienevätkö mettikanat varoitelleet rumalla äänellään hangissa kiepeissä lepääviä ja yöpyviä lajitovereitaan?

Keväiden tuloissa oli myös paljon mielenkiintoista nähtävää ja seurattavaa. Keväillä oli joskus sitä, että se tuli hyvin nopeaan paksulumisenkin talven jäkeen. Marttilantien paksuun lumeen talvella hiidetty luminen koululatu alkoi upottaa ikävästi. Se oli kohta vaikea ja raskas hiihtää pienen koululaisen. Paremmat kävelykelit koulupoluilla olivat vielä edessäpäin.

Mutta, toukuussa olivat jo talven paljot lumetkin lähteneet koulutieltämme. Kävely lumettomalla tiellä oli sitten mukavan helppoa. Saattoi, kävellessään jopa hyräillä ja laulella huolettomana ja seurata ympäristöstä kevään tulon edistymistä ja merkkejä. Luonto kasveineen ja kukkineen, puineen, pensaineen ja eläimineen alkoi herätä uuteen kesään.

Muuttolintuja tuli suurin parvin Pohjolaan. Nähtiin esimerkiksi suurten kurkiaurojen lentoa aurinkoisella sinitaivaalla. Joitakin joutsenia lensi pareittain pesimään Leppijärvelle. Oli se tilanne päällä, että ”kuu kiurusta kesään ja puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen”.

Haurukylän kyläkoulussa vietettiin perinteisesti äitienpäivää toukokuun II sunnuntaina. Koululaiset esittivät siellä ohjelmaa. Tilaisuus oli suosittu haurukyläläisten keskuudessa.

Koulu loppui toukokuun lopussa. Sitten olivat vuorossa kansakoulun kevätlukukauden päättäjäiset juhlatilaisuuksineen ja todistustenjakoineen. Laulettiin yhteisesti koululaisille tuttu ”suvivirsi”. Mukava ja kiva, silloin vanhaan aikaan vielä pitkä kesäloma alkoi heti kesäkuun alusta.

Lähteitä:

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2016/09/

https://koulukaverit.com/uploads/school_material/1/2/4/4/0/school_12440/917430/917430_1356456023.pdf

https://suomenhistoriantapahtumia.wordpress.com/tag/vilja-kypsyy/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koulukiusaaminen

https://peda.net/oulu/lansituulenkoulu/luokkalehti/jea/leikit-ennen-ja-nyt2

https://www.kaleva.fi/juttutupa/oma-elama/vanhanajan-pihaleikit-kunniaan/315782

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/opetusjakoulu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukylä

kun kuovi kerran kuikahtaa, niin lumi mennä luikahtaa

Avainsanat: , , , , , , ,

Tarinoita Temmekseltä

FM Mauri Junttila

Tarinaa Temmeksen Haurukylän kansakoulusta

Haurukylän kansakoulu oli tyypillinen maaseudun ihmisten yhteinen rakastettu kyläkoulu. Koulun joulujuhlat, kevään päätösjuhlat, äitienpäivät koettiin kyläläisten kanssa yhdessä. Vanhan ajan 1950 – luvun kinkerit olivat myös yhteisiä tapahtumia kyläläisille ja kansakoululaisille. Koulurakennus on edelleen olemassa Temmeksen Haurukylässä, mutta ilman koululaisia se on ollut jo kauan.

Kouluoloista Limingan lakeudella

Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen keisarillisen asetuksen kehoituksesta jo 1850 – luvulla. Liminkaan kansakoulu perustettiin ja rakennettiin 1860 – luvulla. Ehkä ensimmäisten joukossa Suomessa? Liminka oli siis niinä aikoina ollut eräitä valveutuneita kuntia maassamme.

Limingan ensimmäinen kansakoulu on vieläkin Limingan museoalueella hyväkuntoisena seisova kivirakennus. Se on siellä ns. kivikoulun nimellä. Sitä käytetään nykyisinkin vielä opetuksessa. Esimerkiksi viereinen Limingan taidekoulu pitää siellä luentojaan ja esimerkiksi piirustustunteja.

Nuoreen Suomen tasavaltaan tuli itsenäisyyden myötä omaa Suomen tasavallan kansalaiskasvatusta ja kansanopetusta. Meille annettiin siinä mielessä esimerkisi merkittävä kansakouluasetus vuonna 1921. Kansakouluistamme oli silloin ajateltu tehdä kuusivuotisia kouluikäisten lasten opinahjoja.

Huonoja taloudellisia aikoja elettiin kauan nuoressa Suomessa. Kansakoulurakennukset esimerkiksi olivat kalliita rakentaa. Opettajillekin piti kuntain maksaa palkkaa. Joten kustannuksia oli niistä.

Harva niiden vuoden 1921 ja myöhempien aikojen maaseudun lapsi kävi kaikki 6 luokkaa kansakoulua silloisena taloudellisesti huonona aikana. Monet joutuivat tyytymään pelkkään neljään luokkaan. Se tosin riitti silloin kansakoulun suorittamiseen. Sitten vain joutuisaan esimerkiksi uitto – ja metsätöihin tai haravan varteen tai ojankaivuusiin tai lehmiä paimentamaan ja lypsämään.

Kansakouluja perustettiin ensin taajamiin ja kirkonkyliin. Esimerkiksi ylitemmesläinen Yrjö Erkki Junttila (1900-1952) oli käynyt nuorena kansakoulunsa lähes kotitalonsa vieressä Yli – Temmeksellä. Se oli nähtävästi ollut vielä keisarillisen kansakouluasetuksen aikaisia ja alaisia kouluja? Kansakouluasetuksemme aikaan hän oli ollut jo 21 – vuotias nuorimies.

Temmeksen kunnan Haurukylän, Suomen vuoden 1921 kouluasetuksen alainen kansakoulu alkoi toimia vuonna 1923. Se toimi ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon isossa pirtissä. Se sai oman kokonaan uudesta rakennetun koulurakennuksen Mikkolan talon viereen. Kansakoulu toimi enimmän osan elinajastaan kaksiopettajaisena ylä – ja alaluokkain kansakouluna. Ns. sodan jälkeisten suurten ikäluokkain tultua kansakouluikään Haurukylän kansakoulua laajennettiin viereen rakennetulla kansakoulun uudisrakennuksella.

Eräitä Haurukylään ja – kansakouluun liittyviä ihmisiä

Kaikki Temmeksen Haurukylän kansakoulussa koululaisina olleet eivät olleet meikäläisen kaltaisia tavallisia tavallisten polkujen tallaajia. Muista erottuneitakin oli koululaisten joukoissa. Esimerkiksi 1950 – 1960 lukujen koululaisista Haurukylän kansakoulusta Tyrnävän Korvenkylän Alasarelan veljeksistä tuli korkeasti kouluttautuneita yliopistomiehiä. Alasaarelan veljesten kanssa suunnilleen samanikäisiä oleva haurukyläläinen Sirkka – Liisa Kivelä os. Rusila on lääketieteen alalta eräs korkeasti kouluttauneita naisia maassamme.

Haurukylän kansakouluun liittyvänä voidaan mainita myös suosittu näyttelijä, koomikko Leo Lastumäki (1927-2012). Hänen äitinsä oli toiminut muutamia vuosia Haurukylän kansakoulussa keittäjä – vahtimestarina. Heidän pieni perheensä asui silloin Haurukylän kansakoululla. Alkujaan Limingan pitäjän Lapinkankaan kylän Leo pojasta kasvoi 195 cm pituinen vankkarakenteinen mies. Leo Lastumäen suureen suosioon ja tunnettavuuteen voi arvella vaikuttaneen silloisen television ja erityisesti väritelevision voimakas kehittymisen ja yleistymisen.

Temmeksen haurukyläläinen maanviljelijä Hannes Pehkonen kehitti ja rakensi kotipajassaan traktorikaivurin Fordson Major traktorinsa päälle. Se oli ollut puusta rakennettu. Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa sitä metallisena. Temmeskaivuria oli traktorin päälle pultattuna ja myös kuin pieneen peräkärryyn rakennettuna. Ne saivat käyttövoimansa traktorin peräpään kardaaliakselilta.

Haurukyläläistä Mouckan taloa oli asunut ja isännöidyt vanhaan aikaan Abraham Schroderus (vv. 1690-1775) niminen mies. Hän oli toiminut valtiopäivämiehenä talonpoikaissäädyn edustajana Ruotsin vallan aikana. Moukka on nykyisin ollut alkujaan ylivieskalaisten Isokosken miesten talo. Isokosket ostivat sen viime sotien jälkeen.

Peloiteltiin koulunvaihdolla

Se oli 1950 – luvun alkua, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kunnassa kirjoilla olevia kouluikäisiä lapsia peloteltiin pahemman kerran. Kuntain päättäjät olivat suunnitelleet niin ikäviä, että Tyrnävän Korvenkylän liminkalaisten lasten pitääkin alkaa kulkea kansakouluaan kaukana Alatemmeksen uudessa kansakoulussa.

Sinne olisi ollut koulumatkaa todella pitkästi eli hiukan yli 12 kilometriä. Haurukylän kansakouluun koulumatka oli vain noin 4 kilometriä. Koulumatkojen pituuksissa olisi siis silloin ollut hyvin paljon eroja.

Temmeksen Haurukylän kansakouluun hiihti, käveli tai juoksi kivaa ja mukavaa sekä suojaisaa, viihtyisää metsätietä melko nopeaan. Alatemmekselle pitkä koulumatka olisi pitänyt kulkea melko suojattomia ja tuulisia polkuja sekä silloisia teitä myöten. Valtatie nelostien reunaa kulkeminen olisi myös ollut pitkä osa ikävää raskasta koulumatkaa.

Koulukyydit niinä aikona olivat vielä tuntemattomia niillä Limingan laukeuden seuduilla. Haurukylän kansakouluun kulki matkan nätisti jopa varttitunnin seuduille koulujen hiihtokilpailujen vauhtia hiihtäen. Kelloja ei silloin ollut ranteessa eikä taskussa. Mutta, kun katsoi ajan koulun kellosta ja sitten kodin kellosta, niin hyvin lähelle todellisen ajan sai katsoa juostusta hiihdetystä koulumatkasta. Siksikin oikea oli aika, samaa valtion aikaa elettiin kotona ja koulussa. Radiosta kuunneltiin tarkkaan kello seitsemän äänimerkki ja pantiin pirtin kello oikeaan aikaan – tarvittaessa.

Taannoinen tyrnäväläinen taksiautoilija ja koulukyytejäkin paljon ajanut Esko Pekkala tarinoi kymmeniä vuosia sitten, että esimerkiksi reippaat ja hyväkuntoiset Kaikkosen Idan ja Toivon pojat Jussi ja Hannu ovat takaisin Tyrnävän kirkolla jo samaan aikaan kuin hänkin. Pojilla olivat hyvät polkupyörät kotinsa kujansuussa maitolavan vieressä odottamassa ja valmiina ajettaviksi – kovaa.

Noista reippaista Kaikkosen pojista tuli myöhemmin aktiivikersantteja armeijan töihin. Ennen koulukyytejä esimerkisi Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat Kaikkosen lapset kävelivät tai hiihtivät Tyrnävän Keskikylään Koivikon koululle.

Voi arvella, että koulukyydit eivät kaikin paikoin monissa kunnissa menneet oikein. Tyrnävälläkin voi uskoa olleen kyläkulmia, että koulukyydit eivät menneet niin kuin olisi kuulunut mennä. Toiset koululaislapset olivat selvästi huonommassa jamassa kuin toiset.

Valtatie nelostien työmaita

Vielä 1950 – luvun aluilla Haurukylän kansakoulun ikkunasta ulos katsoessa näki ohitse kulkevan tutun ”haapavetisen” – linja -auton. Se ajoi Haapaveden kirkonkylän ja Oulun linja auto aseman väliä kerran päivässä. Sillä, pääsi linja – automatkan varrelta käymään vaatekaupassa, asioilla, hammas – , silmälääkärissä tai esimerkiksi vain markkinoilla Oulussa ja sitten vain takaisin kotiin.

Keltaisia postiautojakin kulki vielä kauan uudistettua nelostietäkin myöten. Niillä pääsi myös nätisti Ouluun ja takaisin. Ne kuljettivat postia, pienempää rahtia ja paljon ihmisiä, matkustavaisia.

Haurukylän kohdalla alkoivat suuret uudistettavan nelostien rakennustyöt talvella 1953. Nelostie sai siellä täysin uuden linjauksen. Haurukyän kautta kulkenut nelostie jäi sinne vain pelkäksi kylätieksi.

Uudistettavan nelostien työmaa 1950 – luvun alussa Haurukylässä oli juuri korvenkyläläisten lasten Haurukylän kansakoulun koulupolun vieressä. Siitä oli hyvin paljon ihmeteltävä ja katseltavaa meille silloisille kansakoululaisille.

Täytemaata ajettiin uudelle tiepohjalle useilla suurilla, teliperäisilläkin kuorma – autoilla läheiseltä Haurunkankaalta. Kuorma autot kuormattiin sinkkiköysikäyttöisillä kaivinkoneilla, hullu – Jusseilla. Pyöräkuormaajia ei siellä näkynyt töissä. Oli niitä jo olemassa Suomessa siihen aikaan.

Haurunkankaalle jäi täytemaanajojen jälkeen suuria kirkasvetisiä sorakuoppia. Niissä saattoi uida kesällä. Niissä tulikin uitua usein koulumatkan yhteydessä 1950 – vuosikymmenellä. Silloin oli niin lämpimiä syksyjä, että vesi oli vielä uimakelpoisen lämmintä kansakoulun alettua syyskuussa.

Nelostietä on korjailtu ja paranneltu usein ja paljon. Temmeksenkin kohdalla sitä työtä on tehty usein. Nelostietä levennettiin. Se sai kestopäällysteen. Se sai useita alikulku käytäviä, – tunneleitä, liittymiä se sai myös useita ja katulamppujen kirkkaan valaistuksen pitkälle matkaa. Pyöräteitäkin on rakennettu paljon nelostien viereen.

Sielläkin on viihtyisiä maantien levennyksiä. Ne ovat esimerkkiksi automatkailijoille tarpeellisia, tärkeitä levähdyspaikkoja. Kohtapuolin niissä alkoi pitää lepotaukoja myös pitkän matkan rekka – autoja. Matkaa olikin rekoilla kulkea, kun kuljettivat esimerkikksi Jäämereltä norjalaisilta kalankasvatuslaitoksilta lohta ja muutakin ruokakalaa esimerkiksi Helsinkiin.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Temmes

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/haurukylan-kansakoulussa-kuusijuhlassa/

http://mamijunt.angelfire.com/index.blog?entry_id=1454709

https://historioitsija.blogaaja.fi/syyskuun-2017-juttuja/

https://mauritarinoi.myblog.de/mauritarinoi/art/8642442

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansakoulun_syntyminen

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/26/itsenaisen-suomen-oppivelvollisuuskoulu

http://www.kirjastovirma.fi/koulut/utajarvi/01

https://www.parempaakouluruokaa.fi/kouluruokailu/kouluruoan-vuosikymmenet/

https://www.proelia.fi/index.php?p=1_2_muistojen-tulvat

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

Mauri Junttila kansakoulun alaluokkalaisena Temmksen Haurukylän kansakoulussa

Avainsanat: , , , , , ,

Elettiinpä ennenkin

FM Mauri Junttila

Ennen kaikki oli erilaista. Esimerkiksi presidentit olivat persoonallisia miehiä. Heistä käyvät esimerkkeinä Paasikivi ja Kekkonen. Politiikka oli myös mielenkiintoista seurata. Miehet olivat ennen miehiä. Ei silloin ollut ”homppelipoikien, eikä – lesbiantyttöjen” ihannontia. Tänään voidaan jo tosissaan ihmetellä, että mihin onkaan maailma menossa?

Kekkosen presidenttikausi alkoi vuonna1956

Urho Kaleva Kekkonen (vv. 1900-1986) valittiin 1. kerran presidentiksimme talvella 1956. Vaalit erottuivat edellisistä vaaleista. Vaalipropaganda oli ollut kovaa muuten niin rauhallisessa Suomessa.

Urho Kekkonen ei ollut maanviljelijä enempää kuin muutkaan silloiset presidenttiehdokkaat. Hän kuitenkin vaikutti silloin siltä, että hän on oikea presidentti meille maanviljelijöille. Muut ehdokkaat eivät olleet lähellekkään sitä, mitä Kekkonen oli.

Urho Kekkonen ei ollut pelloillaan raataneen maanviljelijän näköinen. Herran näköinen ja oloinen hän oli. Hänellä olivat kauniit hoidetut sileät kädet ja suoraryhtinen vartalo. Ei se ollut raskaan työn kumaraan painama. Presidenttinä, seisoessaan valtiovierailuilla kuninkaallisten rinnalla hän näytti jalosukuiselta, ylväältä mieheltä. Urho Kekkonen oli komeampi mies kuin silloiset kuninkaalliset!

Me, maanviljelijät äänestimme Kekkosta kuin omana miehenä presidentiksemme. Oli Kekkosella toki ollut paljon kannattajia ja äänestäjiä muistakin ammattiryhmistä, koska hän yleensä tuli valituksi presidentiksi talvella 1956. Hän oli esimerkiksi ollut ministerien viroissa ja jo vuosia pääministerinä kauan ennen vuoden 1956 presidentinvaaleja. Tunnettu ja ansioitunut diplomaatti ja politiikkomies hän oli meillä Suomessa.

Huonoakin oli Kekkosessa. Se esimerkiksi oli ikävää luettavaa meille rauhan miehille, että hän oli Suomen vapaussodassa (1918) toiminut lapsisotilaana – pyövelinä. Voittaneet olivat kohdelleet julmasti Suomen vuoden 1918 sodan hävinneitä. Kekkonen ei ollut poikkeus sotaisten joukossa.

Väärää oli Kekkosen toiminta ollut eli teloittaa viattomia lapsia ja naisia joukoittain, läjäpäihin. Sisällissodat ovat julmia. Niin oli myös Suomen vuoden 1918 sota. Saattoi Kekkosella olla turhaa kiinnostusta väkivaltaan? Hän oli esimerkiksi 1930 – luvulla ollut kiinnostunut natsismista ja kansallissosialismista ja oli käynyt tutustumassa kansallissosialismiin natsi – Saksassa.

Porkkalan vuokra – alueen luovutus ja palautus

Me suomalaiset olimme mukana koko kansana ja maana II maailmansodassa. Siihen näemme liittyvän esimerkiksi talvisotamme Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliiton johtaja Stalin piti maatamme etupiiriinsä kuuluvana Molotov – Ribbentropin sopimuksen mukaan.

Lyhyttä ja kiivasta talvisotaa pidämme me suomalaiset puolustussotana. Eli Neuvostoliitto oli sodan pahiksia. Hävisimme Suomen talvisodan alueluovutusten ja suurten sotakorvausten myötä. Yleisesti nähdään, että talvisota yhdisti, silloin meidät entiset ennen niin eripuraiset suomalaiset.

Toisen maailmansodan Pohjois – Euroopan merkittävin sota oli jatkosota (vv. 1941-1944), sitä käytiin Suomen ja Neuvostoliiton kesken monin paikoin laajassa Lapissa, Kainuussa, Vienan Karjalassa, Kannaksella sekä myös monin paikoin Suomenlahdella ja sen saarissa. Jatkosotaan liittyi kiivas hyökkäysvaihe ja rauhallisempi asemasotavaihe sekä perääntymisvaihe.

Jatkosodan lopputulos oli häviö meille suomalaille. Seurasi suuria alueluovutuksia Neuvostoliitolle. Seurasi suuria väestönsiirtoja, kun noin 420 000 sotaevakkoa siirrettiin menetetyiltä alueilta tynkä – Suomeen. Neuvostoliitto esitti meille myös suuren sotakorvauslaskun – meille sodan hävinneille suomalaisille.

Rauhansopimukseen jatkosodan voittajan Neuvostoliiton kanssa kuului entisten waffenbrudereitten, aseveljiemme eli sakemannien, sakujen karkoitus maastamme. Rauhansopimukseen kuului myös pääkaupunki Helsingin läheisen Porkkalan vuokra – alueen luovutus Neuvostoliitolle. Sopimus oli 50 – vuoden pituinen. Neuvostoliittolaisilla oli siellä iso Porkkalan varuskunta urheilukenttineen ja lentokenttineen sekä Obbnäsin laivastoasema syväsatamineen.

Neuvostoliitto sai aikanaan johtajakseen Nikita Chrustsovin. Suomalaisille se tarkoitti hyvää. Hän suhtautui ystävällismielisesti entisiin vihollisiinsa – entisiin natsihenkisiin vihollissuomalaisiin.

Nikita Chrustsov antoi meille suomalaisille varauksettomasti ihmisarvon. Vaikka me suomalaiset olimme olleet julmia ja natsihenkisiä jatkosodan – aikana. Miehittäjinä kohtelimme itäkarjalaisia julmasti. Raakalaismaisesti kohtelimme miehittämämme itä – Karjalan puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia. Sissi – ja kaukopartiomatkoillamme Neuvostoliittoon surmasimme myös paikallisten sairaaloiden henkilöstöä ja potilaita kuin pahoina vihollisina.

Raakalaismaista oli sekin, mitä tapahtui tulilinjoilla, että neuvostoliittolaisia naissotavankeja sidottiin kettingillä petäjään. Sitten heitä raiskattin tuntikaupalla monissa miehin – hengettömiksi. Joiltakin naisilta leikattiin julmasti puukolla rinnat pois.

Sodan propaganda on aina sodan propagandaa. Omia julmuuksia siloteltiin. Neuvostoliittolaisten tekemiä surmatöitä ja tuhotöitä suurenneltiin. Propagandan vääryyksiä oli sekin, että muokata ajatuksiamme siten, että sairas julmuus ja väkivalta oli kuin ollut isänmaallista toimintaa!

Paasikivi – Kekkosen linja

Sotien jälkeiseltä ajalta muistamme Paasikiven – Kekkosen linjan. Se oli yksinomaan rauhallisen ja ystävällisen elämäntavan kannattamista naapurustojen Neuvostoliiton ja Suomen kesken. Pyrittiin ystävällisen politiikan hoidon avulla luomaan hyvät suhteet suureen naapuriin Neuvostoliittoon. Solmittiin vuonna 1948 Neuvostoliiton kanssa silloin niin tärkeä ja huomattu YYA sopimus.

Maailman politiikassa elettiin ns. kylmän sodan liennyksen aikaa. Suomi oli myös osaltaan mukana

kansainvälisessä politiikassa. Se oli meille esimerkkitapaus liennytyksestä, kun saimme Porkkalan vuokra – alueen takaisin (v.1956) paljon ennen vuokra ajan loppumista.

Neuvostoliitto, jolle olimme pakotettuja maksamaan suuria sotakorvauksia pian jatkosodan jälkeen muuttui äkkiä – muutamassa yössä ystäväksi ja suureksi runsauden sarveksi. Sieltä saatiin lähes ilmaista bensaa, moottoriöljyä, vaseliiniä. Kaivannaistuotteita ja lannoitteita tuli sieltä myös.

Saimme juna-ja laivalasteittain ilmaista viljaa ihmisille: vehnää, vehnänlesettä, maissia, melassia ja soijaa sekä ravintorikasta syötävää viljaa myös kotieläimillemme lehmille, hevosille, sioille jne.

Tuli meille myös edullisia neuvostoliittolaisia dieselkäyttöisiä väkivahvoja Belarus traktoreita, jotka olivat varustettu vahvoilla hydraulisilla kolmipistenostolaitteilla, lähes ikuisilla teräsvyörenkailla ja lämpimillä teräsrakenteisilla turvaohjaamoilla. Belarukset olivat hyviä traktoreita maanviljelyyn. Tarpeellisiakin, olihan meillä kova pula elintarvikkeista.

Henkilöautoja aloimme myös saada Neuvostoliitosta. Puhuttiin itäautoista. Tsekkiläinen Skoda luettiin myös itäautoksi. Skoda Oktaviaa parempaa ei niinä aikoina ollut. Autojen avulla meille tuli mahdolliseksi liikkua muidenkin ihmisten joukossa kylillä esimerkiksi uskovaisten seuroissa, puolueiden tupailloissa ja vaikkapa suosituissa juhannusvalviaisissa, kun aloimme saada lähes ilmaisia Volga dieseleitä. Moskvits imaisi huoletta bensaa, mutta sekin oli silloin lähes ilmaista.

Hyväntahtoisuus on merkittävä osa venäläistä kansanluonnetta. Hyväntahtoisuus säilyi myös neuvostoihmisillä. Sitä voi nähdä siinäkin, että hyväksyivät meidät entiset natsisotarikolliset naapureikseen itsenäisenä vapaana maana.

Mihin olemmekaan menossa?

Pääasiassa germaanis – englantilaisperäinen väkivaltainen länsimainen kulttuuri on johtanut ja kiusannut sekä villinnnyt mailman kansoja jo kauan. Se on mukaansa tempaavaa vaikutuksille alttiille heikkoluonteisille erityisesti naismaisille miehille. Siihen liittyy esimerkiksi valehtelua ja takapuheisuutta. Toisia, viattomia syytetään. Raakalaismaista julmuutta ihanoidaan, kannatetaan.

Tämän päivän ameriikkalaiset toimintafilmit ovat esimerkkinä niille sotahulluille joiden kehitys elää vielä kaukaista kivikautta. Tämän päivän toimintafilmeissä tapetaan läjäpäihin. Ammutaan ensin ja sitten vasta kysytään tunnussanaa kuin esimerkiksi amerikkalaisissa tv – poliisisarjoissa.

Niihin liittyy myös näyttäviä räjäytyksiä. Ehkä luodaan tieten tahtoen kuvaa, että ydinräjäytykset eivät juuri eroa esimerkikksi näyttävistä uudenvuoden ilotulituksista. Ja, myös muovataan ajatuksia, että kun hyökätään Neuvostoliittoon terveinä säilymme luodeista, miinoista jopa atomipommeista huolimatta.

Vertauksena voidaan mainita, että entisessä neuvostokulttuurissa esitettiin kaunista balettia ja jäätanssia.Oli paljon komeaa kuorolaulua ja kerrottiin kauniita venäläisiä eläinsatuja. Neuvostoliitossa oli kehittävää shakinpeluuta jne. Henkiset arvot ja eläinten, luonnon ja ihmisten kauneuden korostaminen oli arvokasta. NL:ssa kouluissa matematiikan osaaminen oli arvostettua. Monet neuvostoliittolaiset osasivat parempaa englantia kuin monet alkuperäiset englanninkieliset.

Avaruuden valloituksessa Neuvostoliitto oli selvästi edellä USA:a. Varmaan USA:lla tuli paljon enemmän uhreja avaruuden valloituksessa kuin koskettavan surullinen Laika koiran kohtalo itänaapurissa. Kaikki oli niin salattua ja salaperäistä USA:ssa, että mahdotonta on tietää esimerkiksi ihmisuhrien todellista määrää USA:n avaruuden valloituksessa.

Asekätkentä

Asekätkentä nimen saanut toiminta oli heti jatkosodan jälkeen. Se oli aseiden, ammusten ja muun sotamateriaalin hajasijoittamista. Materiaalia kaivettiin varmaan piiloon, salattuihin paikkoihin, tuntemattomiin syvien metsien salaisiin metsähautoihin. Materiaalia oli laitettu huolella suojaan kosteudelta eristettyihin puulaatikoihin.

Asekätkennän idean takana oli ollut suomalaisia sotahulluja upseereita. Joita kiinnosti vain sotiminen ja tappaminen. Eivät he olleet esimerkiksi kiinnostuneita työnteosta tai opiskelusta.

Sekin kiehtoi ja hurmasi monia, kun vahvassa, voimakkaassa natsi – Saksan armeijassa esimerkiksi kouluja käymätön teurastaja saattoi kohota korkeaan majurin arvoon. Meillä oli myös sitä käytäntöä armeijassamme, että mies, joka ei millään ollut saanut suoritettua suomalaista keskikoulua. Ei sitten millään. Hän Suomen armeijassa saattoi kohota majurin korkeaan arvoon.

Syksyn 1944 sotahulluilla suomalaisilla oli ollut tarkoitus alkaa sissisotaan Neuvostoliitto vastaan heti jatkosodan jälkeen – uutena sotana. Se ei heitä huolettanut, että olimme juuri hävinneet jopa pahemman kerran sodan Neuvostoliitolle, tuolle USA:n loputtomalla sotamateriaalilla avustamalle itäiselle sotilasmahdille.

Neuvostoliitto ei ollut kiinnostunut uudesta sodasta. Sanoivat, hyväntahtoiset neuvostoliittolaiset vain, että eikö suomipojilla tullut jo rikottua lukuisia juoksuennätyksiä Karjalan läpimurron aikana? Suomalaiset sotahullut upseerit itkivät ja valittivat suureen ääneen, kun eivät päässeet tappamaan.

Asekätkenttää tekivät etupäässä suojeluskuntalaiset syksyllä ennen järjestönsä lakkauttamista. Kätkennässä oli ollut mukana monenarvoisia sotilaita ja ilman sotilasarvoa myös. Muuan nainenkin oli ollut heidän joukossa. Materiaalia he saivat monista suomalaisista kotiuttamiskeskuksista, jotka kotiuttivat jatko – ja Lapinsodaan kotiutettavia. Esimerkiksi Oulussa oli ollut iso kotiuttamiskeskus.

Kätketyssä sotamateriaalissa oli ollut myös esimerkiksi vaatteita, sidetarpeita, sokeria, suolaa, kahvia, säilykkeitä, suklaata, leipää, viljaa muuta monenlaista muonaa. Oli ollut viinaa sekä saksalaisäilykkeitä. Öljylamppuja ja kynttilöitä oli myös ollut.

Saksalainen säilykeliha oli ollut sota – aikana keskitysleirien juutalaisista valmistettua. Natsi – saksalaiset olivat olleet niin taloudellisia, että tekivät juutalaisista myös säilykelihaa. Esimerkiksi sotahullut uuteen sissisotaan mielineet suomalaisupseerit söivät sitä maistuvana lihasäilykkeenä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_1956

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_kes%C3%A4olympialaisissa_1956

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_talviolympialaisissa_1952

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1956_yleislakko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porkkalan_vuokra-alue

https://fi.wikisource.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus,_salainen_lis%C3%A4p%C3%B6yt%C3%A4kirja

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryti%E2%80%93Ribbentrop-sopimus

https://www.google.com/search?q=nikita+chrustsov&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b

https://fi.wikipedia.org/wiki/YYA-sopimus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkonen

https://sites.google.com/site/kekkosen1matkoja/

https://historiantapahtumia.vuodatus.net/

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/presidentti-kekkosen-matkustelut-pohjoismaihin-1956-1957/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000607457.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_keskitysleirit

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/suomalaiset-vankileirit-vankeja-ammuttiin-ja-asiakirjat-tuhottiin/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Asek%C3%A4tkent%C3%A4

http://www.suomensotilas.fi/asekatkenta-pelasti-suomen/

Suomi neito oli suomalaisuuden symboli

Suomalaisia sotakoirakoululaisia ruokajonossa – siellä jossakin.

Hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

Avainsanat: , , , , , , , ,

Heinäkuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Korvenkylän takainen Leppijärvi syntyi ammoisina aikoina jääkauden suurten maanpinnan muokkausten aikana ja jälkeen. Soistuneen järven voi arvella olleen alkujaan ison. Sitä oli ollut vielä isoisäin muistin aikana 1800 – luvulla noin parin-, kolmensadan hehtaarin kokoisesti.

Leppijärven tarinaa

Suurten soiden ympäröimästä Leppijärvestä on puhuttu Temmeksen Leppijärvenä, Korven Leppijärvenä ja nykyisin siitä puhutaan Tyrnävän Leppijärvenä. Se sijaitsee kookkaalla soisella, paikoin jopa vetisellä Leppinevalla heti Järvikankaan takana. Muutamien metrien korkuinen kivinen sorakangas, Järvikangas on pitänyt sen järvenä kautta aikain.

Leppijärvellä on ollut kaksi laskuojaa. Toinen oli ollut Järvikankaan pienenä purona läpäissyt luonnonvarainen Leppioja. Se yhtyy alempana Tyrnävänjokeen. Toinen oli ollut luonnonvarainen Nipsinginoja, joka saa alkunsa läheltä Leppijärveä, vetiseltä Leppinevalta. Se laskee Temmesjokeen Alatemmeksellä nelostien luona. Niiden sijoilla ovat nykyisin laskuojina kaivetut kanavat.

Leppijärveen laskevaa laskuojaa ei nähtävästi ole ollut. Järvi oli saanut saanut vetensä talven lumien runsaista sulamisvesistä. Lumien sulamiset voivat tuottaa joinakin keväinä sangen paljon vettä.

Leppijärven luonnonvaraiset laskuojat ovat kanavoitu 1950 – luvulla. Niitä tehtiin vuosina 1953 – 1955 työttömyystöinä. Silloin, tyhjennettiin pieni vetisten soiden ympäröimä Leppijärvi. Se on vesitetty viime vuosisadan lopussa uudelleen pieneksi järveksi.

Leppijärven tyhjennyksen yhteydessä oli käytetty runsaasti dynamiittiä ja trotyyliä jäisen maan pehmentämiseen – työmiesten rautakankien ja lapioiden avuksi Alempana kanavankaivuutyömailla oli ollut töissä myös pitkäpuomisia, sinkkiköysikäyttöisiä ”Hullu – Jussi” lempinimen saaneita kaivuukoneita.

Niiden mukana oli myös ollut paljon työmiehiä. Painava kaivinkone työskenteli usein kaivuutöissä pienten tukkilauttojen päällä. Niitä siirrettin alinomaan telojen takaa niiden eteen.

Kaivinkoneilla työskenteli myös useampia miehiä. Eräs heistä oli ”rasvari”, joka kiipesi muutamia kertoja päivässä vaseliiniämpärinsä kanssa korkealle puomiin. Oli myös varsinainen kaivinkoneen kuljettaja, joka antoi koneeelleen työkomennot ohjaamostaan käsikäyttöisten vipujen avulla. Moottorit kaivinkoneissa olivat vahvoja dieseleitä tai kookkailla petroolimoottoreilla varustettuja.

Kanavointi muutti ympäristöä

Kanavointeja ennen Leppijärven ympäristö oli ollut kuin marjojen aarreaitta. Hillaämpärit olivat täyttyneet siellä hetkessä. Mustikkaa oli löytynyt paljon järven ympäristön korpimailta. Kuivemmat paikat Leppijärven ympäristössä olivat olleet hyviä puolukkamaita. Karpalo oli ollut ennen paljon poimittu kosteiden paikkojen ravinteikas, vitamiinipitoinen marja – poimittuna Leppinevalta.

Kalaisassa Leppijärvessä oli kasvanut runsaasti haukea. Luonnollisesti siellä oli ollut myös muuta pienempää kalaa, joita hauet olivat käyttäneet ravinnokseen. Kalaa nousi pieneksi kutistuneeseen Leppijärveen, Leppiojan kanavaa myöten vielä kymmeniä vuosia järven tyhjennyksen jälkeen.

Kanavointien ja metsäojitusten ja metsien lannoitusten myötä hirvikanta alkoi lisääntyä nopeaan. Pienet puiden vesat ovat mainiota ruokaa hirville ja niiden vasoille. Syntyneet vesakoiden ja pienten puiden tiheät suojaiset metsäpaikat olivat apuna hirvikannan lisääntymiseen. Vasakuolleisuudet jäivät vähäisiksi, kun nille oli ravinteikasta ruokaa ja metsien tuomaa suojaa paleltumisia vastaan.

Heinätöissä Leppijärvellä

Se saattoi olla heinäkuuta ja 1930 – luvun loppua? Leppijärvellä oli heinätöissä korvenkyläläisiä ja temmesläinen Vähä Arttu väkeineen. Korvenkyläläiset olivat heinänniittotöissä omalla puolella Leppijärveä ja Arttu omalla Temmeksen puolellaan. Vähä Artulla oli omistuksessaan myös järven ainoa pieni hiekkaranta. Korvenkyläläisillä oli omistuksessaan Leppijärven soisempi puoli.

Junttilan Erkki (1900 – 1952) oli tehnyt sille kesälle jotain erikoisempaa heinäntekojensa suhteen. Hän oli kuljettanut Leppijärvelle hevosensa kantosatulassa yhden hevosen niittokoneen ikävän, melko vaikean suo – ja metsätaipaleen ohi. Se oli ollut purettuna osiin. Erkki niitti niittokoneella sen kesän heinät. Tavallisesti oli tyydytty viikatteisiin ja sirppeihin.

Heinäväkien kahvi – ,ruokailutauon aikana keitettiin makoisat vahvat kahvit nuotiolla. Muu ruoka nittyväelle oli kotoa kuljetettua esimerkiksi: voileipää, keitettyjä kananmunia, (keitettyjä) perunoita, paistettua kalaa ja maitoa tai piimää. Kotona valmistettu alkoholiton niittysahti oli erinomaista ja ravitsevaa juomaa heinäväelle.

Korvenkyläläisillä oli muuan pieni heinälato niityllään. Pieni niitylato oli myös temmesläisellä Vähä Artulla. Niittyväet yöpyivät harvoin Leppijärvellä, vaikka heillä olivat kivat suojaisat heinäladot nukkua ja vieressä oli kirkasvetinen Leppijärvi peseytymiseen. Korvenkyläläisille Leppijärvenniitty oli lähes kodin vieressä. Vähä Artun matka niitylleen oli vain muutamia satoja metrejä pitempi.

Sinä kesänä Vähä Arttu ja Junttilan Erkki pystyttivät kahvittelunuotionsa lähelle toisiaan. Siksikin, että tuttujen miesten oli kahvittelujen aikana on hyvä jutella. Vaihtaa kuulumisia. Olihan siihenkin maailman aikaan paljon keskusteltavaa. Esimerkiksi oli kansallissosialismin kiivas nousu Saksassa. Suomessa kansallissosialismi kiehtoi myös monia. Se kiehtoi turhan monien mieliä myös meillä.

Maanviljelykseen, vuoden satonäkymiin ja yleensä kesään liittyvistä keskusteltiin myös paljon. He juttelivat esimerkiksi siitä, että miksi Leppijärvellä ja sen ympäristössä ei ole juuri viljeltyjä peltoja? Korvenkyläkin syntyi aikoinaan muutaman kilometrin päähän Leppijärvestä.

He tarinoivat, että Suomessa pellot ovat syntyneet usein kuivattujen järvien sijolle tai järvien rantamaille. He tulivat tuumailtuaan ja pohdittuaan Leppijärven pellottomuusasiaa siihen tulokseen, että ehkä vanhan ajan kuokkamiehet olivat halunneet mieluummin iskeä kuokkansa kivettömille maille kuin kivikoihin.

Leppijärven käytösssä olevilla pienillä niityillä sitävastoin kivi oli kivessä kiinni. Nähtävästi vanhan ajan kuokkamiehet olisivat synnyttäneet Korvenkylän Leppijärvelle, jos maa olisi ollut siellä kivetöntä? Eli helposti kuokittavaa pelloksi tai viljeltäväksi niityksi.

Kahvittelun aikana Vähä Arttu antoi usein pieniä lihapaloja kaverikoiralleen Latelle. Nuoret Junttilan Oiva ja Kalervo katsoivat hiukan kateellisina, että hyvät ovat oltavat rahamiehen koiralla!

Vähä Artulla oli mukanaan jonkinlainen köntti paistettua sianlihaa niittyevääksi. Arttu oli suosittu teurastaja Temmeksellä ja myös suosittu lihakarjan välittäjä. Joten lihaa piisasi Latellekin.

Sitävastoin Junttilan Oivan ja Kalervon lemmikkikoira Halli joutui köyhän mökin poikain koirana tyytymään pelkkiin hiiriin, myyriin ja rottiin, joita tosin liikuskeli kohtalaisesti Leppijärven niityllä.

Kahvittelun ja ruokailun jälkeen oli kunnollisen lepotauon aika. Työpäivää voitiin niinä valoisina keskikesän päivinä jatkaa sekä illasta että aamusta. Joten, levättiin tarpeen mukaan. Arttu kuorsasi tyytyväisenä hymyssä suin Late kainalossaan. Late päästeli tyytyväisenä pitkiä pieruja.

Arttu kehui Lateaan, että tuskin on parempaa ja viisaampaa koiraa! Muutamia kertoja, usein mukana kulkeva Late olikin pelastanut Artun käteisvarat. Jo, Oulussa käydessä tulee helposti kosketuksiin niiden kanssa, jotka pyrikivät hyötymään toisista.

Arttu jutteli, että kun tekee kaiken yksinään, niin väsynytkin voi olla välillä. Mielellään ottaa jopa istualtaan pienet torkut esimerkiksi odottaessaan aikanaan tulevaa Temmeksen onnikkaa.

Erään kerran muuan toisen taskuille mielivä tuli hiljaa viereen ja alkoi jo työntää kättään torkkuvan Artun povitaskuun. Mutta, aina valpas, viisas Late huomasi roikaleeen aikeet. Sekin oululainen rosvon turjake luotti tyhmyyttään liikaa Laten lähes lapsimaisennäköiseen ulkonäköön. Kauniitten koirakasvojen takana olikin terhakka terävähampainen vahtikoira!

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://mauri009-lakeudelta.blogspot.com/

https://talvisiatarinoitatyrnavalta.wordpress.com/

https://fi.unionpedia.org/i/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://195.156.69.155/doc/1000772:859410/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

https://mauritarinoi.myblog.de/mauritarinoi/art/8642442

Tyrnävän Leppijärveä

viikatteen teroitus postimerkki vuodelta 1946

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

 

Avainsanat: , , , ,

Heinätyötarinaa

FM Mauri Junttila

Kalenterikuukausi heinäkuun nimi tulee meille Suomessa heinätöistä. Ne ovat aina olleet tärkeitä töitä. Ne antoivat lämpimälle kesäiselle kuukaudelle nimenkin. Paljon söivät heinää esimerkiksi taajamien kyyditsimisiin tarkoitetut hevoset (vossikat) pitkän historian ajan.

Heinätyöt tarinoittaa

Myös Tyrnävän Korvenkylän 1950 – luvun heinäkuisten kesäisten peltomaiden yleiskuvaan kuului tuhansien heinäseipäiden rivistöt. Heinät kuivattiin ennen vanhaan Tyrnävälläkin seipäillä. Harvinaisempaa oli ennen kuivattaa niitä luokona maassa.

Korvenkylässä isännillä oli erikokoisia peltoja. Yhteistä niille oli avoimet sarkaojat, joiden varsilla kasvoi kesäisin paljon makeita punaisia ”meskuja”. Korvenkylän toisessa laidassa virtasi Alatemeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginojankanava. Kylän toisessa reunassa kulki Leppiojankanava, joka yhtyi alempana Tyrnävän Partaalla Tyrnävänjokeen.

Korvenkylää kuivana pitäneet kanavat olivat aluiltaan olleet serpentiinimäisiä alavien tasankomaiden luonnonojia. Niitä alettiin kanavoida 1950 – luvun alkupuolella. Kylän takana sijainnut pieni Leppijärvikin meni siinä rytäkässä kovassa soiden kuivatusbuumissa.

Korvenkyläläisten pellot olivat ennen keskimäärin noin 10 – 15 hehtaarisia. Ne kasvoivat pääosin heinää. Suuripinta – alaisin heinänkasvattaja, – niittäjä ja korjaaja Korvenkylän syrjäniityllään oli Tyrnävän jokivarren keskikyläläisten Matinollien omistama Yli – Ikola. Talon väen lisäksi heidän heinäväkeensä kuului myös muutamia palkattuja heinämiehiä.

Keskikylästä kulki Korvenkylän heinäpelloillaan myös Paavo Ikonen perheineen sekä Nestori Väisänen perheinen Ikosen Paavon heinäpeltorajanaapurina. Eräs heinäin kasvattaja ja kokoaja Korvenkylän keskellä oli keskikyläläinen Samppa Pikkarainen perheineen. Keskikylästä kulki heinätöissä myös Koivikon talon isäntä August Siitonen Korvenkylän Tunkionhaan niityllään. Se oli erään entisen keskikyläläisen suuren Tungion talon niittyjä.

Korvenkylän heinäniityillä esimerkiksi Nipsinginojan varressa kulki heinätöissä myös Tyrnävän kirkonkyläläisiä esimerkiksi Jaakko Viittalan väki Konttilasta. Suuripinta alaisen Kantolan talon väkeä kulki siellä myös sekä Markuksen väkeä. Ja, esimerkiksi myös tyrnäväläisiä Kauppeja. Heinäväkeä Korven niityillä kulki myös Keskikylän Ala – Ikolasta.

Nuotiokahvit niityllä

Monilla Korvenkylän heinäväillä oli tapana keittää nuotiokahvit niityillään. Noin 2 – 4 kilometrin niittymatkaa naapurikylistä kulkeneilla se oli yleinen tapa. Keskikyläläisellä Ala – Ikolalla oli pienehkö hirsinen niittysauna Nipsingissä. Se oli heillä käytössä vielä 1950 – vuosikymmenen lopulla.

Korvenkyläläisistä niityillään keittivät silloin tällöin niittykahvit esimerkiksi kylän keskellä Keskitalossa isännöineet Pasaset. Korvenkylän Niemelän talon väki (Laitiset, Niemelät, Vesalat) harrastivat myös niittykahvien keittoja. Junttilasta en muista niittykahvien keittoja 1950 – luvulta. Joku, Junttilan talon väestä kuljetti nopsasti tuoreet kahvit nisupullineen ja voileipineen kotoaan korissa heinäväelle niitylle.

Olisiko Junttiloillakin ollut niittykahvien keittotapoja nuotioilla vanhempaan aikaan, kun olivat vielä kulkeneet heinäniityillä esimerkiksi ylitemmesläisen Vähä Artun rajanaapurina Leppijärvellä tai Sillankorvan (Junttila) Juuson (vv. 1872-1960) heinävuokramailla Yli – Temmeksen Haurukylän Mikkolan talon Korvenkylän peltotien varressa?

Reipasta työntekoa

Heinätöille oli tyypillistä kova kiire, nopeus ja käyttävyys. Työurakkana heinätyöt olivat suuri urakka, iso työmaa. Esimerkiksi Korvenkylän Junttilassa kuivaa heinää niitettiin ja korjattiin latoihin kesäisin runsaan 15 hehtaarin alalta. Voi uskoa sen olleen reippaan työnteon aikaa. Heinäsadot olivat jo suuria 1950 – luvulla nopeasti ja voimakkaasti lisääntynen edullisen, helpon keinolannoituksen takia. Teollista apulantaa saatiin silloin 1950 – luvulla ostaa jo mielinmäärin, suurin säkkimäärin.

Timotei (kylvöheinäksi puhekielessä sanottu) oli yleinen satoisa heinäkasvi. Siitä sai todella suuria satoja. Esimerkiksi keskikyläläisellä Korvenkylän heinämaiden rajanaapurillamme Paavo Ikosella heinä kasvoi todella hyvin. Hänen pelloillaan heinät kasvoivat sakeana kiinni toisissaan. Oli kuin ”Iko – Paavo” olisi kuorinut heinäturkkia, heinävuotaa heinäpellostaan.

Vesalat tekivät heinät omalla väellään kotonaan Niemelässä. Heille oli suureksi avuksi Tyrnävän osuusmeijerin konttorissa konttoristina työskennellyt Pauli Vesala. Kesäisin hän kulki konttoritöissään kotoaan käsin. Paulilla oli toinen koti Tyrnävän kirkolla. Pauli kulki matkat polkupyörällä. Pauli oli pukeutunut muodissa olleeseen ”Suomi verryttelypukuun”.

Heinäntöihin valmisteluja

Kevättalvella, kun aurinko alkoi jo kivasti lämmittää, rantteella kuorittiin kuorimaraudalla uusia heinäseipäitä läjiin kuivumaan. Ne saivat jo silloin terävän heinäseipään muodon. Vanhojen heinäseipäiden kunto tarkistettiin, että joutivatko ne jo pilkkoa kahvipuiksi?

Heinäladot kunnostettiin hyvissä ajoin ennen heinätöitä. Välillä rakennettiin uusi heinälato laudoista uusine vaaleine pärekattoineen. Viikatteet ja haravat, hangot kunnostettiin myös.

Niittokone tarvitsi paljon tarkkaa huoltoa. Tavallisesti niittokone purettiin osiin ja sitten se koottiin uudelleen voiteluöljyn kanssa. Niittokoneen terät tarvitsivat myös huoltoa ja terälappujen teroitusta.

Traktorien lisääntyessä käyttökuntoisia kahden hevosen niittokoneita muutettiin traktorilla vedettäviksi. Hevosvetoiset haravakoneet saivat kahden aisan tilalle vain yhden ja traktorin eteensä. Sen ajan niittokoneet ja haravakoneet saivat käyttövoimansa rautapyöriensä kautta.

Korvenkyläläisellä Olli Laukalla oli talvisin tapana valmistaa kotipirtissään puisia haravia suuret määrät. Alkukesästä, toukotöiden jälkeen hän vei niitä hevoskärryillä kaupalle Tyrnävän osuusmeijerin luo torille. Laukka Ollin haravat olivat olleet suosittuja.

Tyrnävän osuusmeijerin luona oli vuosikymmenten ajan eräänlainen epävirallinen tori. Johonkin, 1950 – vuosikymmenen aikaan siellä kulki kiertäviä sianporsaiden ja munintansa aloittavien nuorten kanojen kauppiaita pienillä katetuilla kuorma – autoillaan. ”meijeritorin” reunassa oli Tyrnävän osuusmeijerin omistama suosittu Pömilä – niminen kahvila.

Pömilä kahvilan pitäjänä toimi vuosikymmenien ajan tyrnäväläinen Jenni Herranen, ”Pömilän Jenni”. Lukuisa määrä oli niitä meijerimiehiä, jotka kävivät siellä kahvilla odotellessaan jyviensä jauhatusta mukaansa, jauhoina kotiin vietäväksi, viereisestä Tyrnävän Osuusmeijerin kivipareilla jauhaneesta myllystä. Mylly on museoitu kunnnankirjastoksi.

Helteet, kärpäset, sääsket ja paarmat vaivana

Ei heinänteko ollut vanhaan aikaan yksinomaan maalaisromanttista kahvittelua makoisin tuoksuvin pullakahvein ja herkullisin kananmuna-, sipulirengas-, suolasillivoileipineen, makkaran – ja lihanpaloineen niityllä, oleillen tuoksuvien heinäseipäiden varjossa. Välillä juoden aina piisaavaa, makoisaa, viileää alkoholitonta niittysahtia.

Kovat helteet luonnollisesti takasivat heinänteon onnistumisen. Mutta, saattoivat pitkät helteet rasittaa. Monesti tuntui, että pääseekö seivastettävän heinäsaran päähän koskaan?

Kotona varsasta kasvanut Sirkka veti vanhana niittytöissä haravakonetta. Sille oli tullut keuhkonlaajentuma, kun asui samassa tallissa kanojen kanssa. Haravakoneen vetotyössä se meni vielä heikkokuntoisenakin. Se piti usein taukoja haravakoneen vetotyössään.

Ennen oli paljon paarmoja ja paljon oli myös pääskysiä. Paarmat hätyyttivät myös Sirkkaa. Välillä, sen tauon aikana, piti kädellä puhdistaa Sirkka kärpäsistä, paarmoista ja sääskistä. Siinä puhdistustyössä oli pian pieni käsi punaisena haravakoneen vetäjän Sirkka rievun verestä. Surullista!

Sateiden pelko vaivasi heinämiestä

Joskus jo kova yökaste saattoi pilata kuivia heiniä. Myös vanhaan aikaan oli sitä, että sateita tuli väärään aikaan tai ne tulivat ukkosmyrskynä kovan vesisateen kanssa. Säitä oli seurattava tarkkaan, että saatiin hyvälaatuisia kuivia heiniä latoihin.

Eräänä 1950 – luvun kesänä, kun vanhin veljemme Oiva oli meille ”isänä” melko nuorena kuolleen isämme tilalla. Saimme heinät kuivina juuri ja juuri latoon kovan ukkosen jo möyröstäessä täysillä ja suuriäänisesti taivaanrannalla.

Näköetäisyydellä silloin työskennellyt Vesalan väki teki kiireisesti heinätöitään. Lähes työhullu Vesalan konttoristipoika Pauli paahtoi myös mukana täysillä heinätöiden parissa. ”Nehän tekevät heinää kuin elokuvissa”: tuumi naapurin reipasta työntekoa seurannut Oiva.

Niinä aikoina Tyrnävän nuorisoseurantalo ”Sikalassa” näytettiin elokuvia jopa kolme kertaa viikossa. Alkuelokuvapätkinä oli usein Buster Keatonin ja Charlie Chaplinin humoristisia elokuvapätkiä. Ne olivat aina kovasti vauhdikkaan näköisiä elokuvakohtauksia.

Lähes joka kesä vanhaan aikaan oli jokin ukkosmyrsky. Rajuilman ukkosmyräkän äänikin saattoi jo säikäyttää. Päältä kulkiessaan ukkossadekuuro saattoi tehdä pahaa jälkeä. Siihen liittyneet trombit hajoittivat ja katkoivat heinäseipäitä. Joskus ukkosmyrsky vei heiniä mukanaan. Raju ukkossade pilasi päälle osuessaan heinäsatoja.

Se oli myös ikävää, kun ukkosilla haja – asusualueen taloista menivät sähköt. Maatalous toimi sähköjen varassa. Sähkökatkos saattoi kestää jopa puoli vuorokautta. Ikävää oli myös sähkökatkoksen aikana yrittää yrittää keittää perunoita, keittää kahvia tai katsoa telkkaria.

Ennen oli urheiluhuippuja. Itäsaksalainen kaunis urheilija Katrin Grabbe juoksi hurjaa vauhtia. Suomalainen Lasse Viren oli voittamaton. Kanssakilpailijat näkivät hänestä vain taivaanrannassa nopeasti etenevän hahmon. Missiluokkaa ollut Tiina Lillak heitti keihästä pitemmälle kuin muut. Mukavaa oli saada seurata heitä televisiosta, kun virtaa oli johdoissa.

Heinätyötapoja

Vanhaan aikaan heinää oli keräilty metsäniityiltä, soilta ja vesien rannoilta miesvoimin sirppien ja viikatteiden avulla. Upottavilla soilla liikuttaessa miehillä oli ollut jaloissaan lumikenkiä muistuttavat apuvälineet. Heiniä oli keräilty pieniin niittylatoihin ja suoviin kantaen selässä taakkoja nuoresta taipuisasta puunvesasta valmistetun ”takkavitan” avulla. Heinät oli haettu kotiin vasta talvella rekihevosilla, kun olivat kantavat turvalliset talvikelit.

Vielä melko myöhään jopa 1950 – luvulla ihmiset olivat kesäisin keräilleet lehtipuiden lehdeksiä sirpin ja/tai terävän puukon avulla. Ne olivat pääasiassa olleet lampaiden talviruokaa. Lehdeksiä oli voitu antaa talvella myös lehmille. Huonosyöntiseksi mennyt lehmä oli saatu houkuteltua sillä keinoin syömään tavallista heinää.

Tavallinen hyvin toimiva heinänkorjuuväline kesäisillä niityillä oli ollut hevonen ja kärryt. Hevoskärryjä oli joustavilla keveillä kumipyörillä varustettuina ja myös jäykempiä puusta ja kovilla rautavanteilla. Kolukärryiksi sanottuja olivat ne jäykästi kulkevat kärryt.

Myös traktorin peräkärryillä kerättiin heinää seipäiltä latoihin. Eräs vanhan ajan erikoisempi heinänkorjuutyöväline oli ”lamuska”. Se oli ollut laudoista tehty, lauttaa muistuttava maanpinnalla vedettävä melko kevyt heinänkorjuun väline. Se liukui kevyesti heinäpelloilla.

Hevonen ajettiin heinälamuskan kanssa esimerkiksi pariladon välikköön. Lamuskan heinäin eteen välikössä laitettiin jonkinmittainen vahva riuku. Sitten sanottiin hevoselle: ”Siirryppä Polle nyt vähän etenpäin”. Sitten, hankomiehet siirsivät vauhdilla kentältä lamuskasta ri’un tai vahvan köyden sekä rautakangen avulla pudotetun heinäkasan ladon uumeniin.

Heinähuutokauppoja

Sitä oli vielä 1950 – luvulla, että kasvavaa heinää huutokaupattiin. Heinähuutokaupoista ilmoitettiin sanomalehdissä pienin ilmoituksin. Huutokauppoja pidettiin, kun heinä pelloilla oli kooltaan jo jonkinmoista. Mutta, hyvissä ajoin ennen heinän tähkimistä niitä pidettiin.

Heinähuutokauppojen historian voi arvella olleen hyvin vanhan. Ehkä satoja vuosia? Ihmiset kävivät huutamassa niistä heinää koottavaksi, koska kotinavetan lehmälle ja/tai hevoselle ei vaikuttanut tulevan riittävästi heinää omilta pieniltä heinämailta.

Toisilla taloilla olivat laajat pellot, jotka kasvoivat sakeana heinää, mutta talossa ei ollut heinäntekijöitä. Silloin, oli viisaampaa myydä ne pystöön heinähuutokaupalla. Jotkut ostivat heinää huutokaupasta pystöön ja tekivät niistä kuivaa heinää myyntiin –

ansiomielessä.

Oma erikoisuutensa 1950 – 1960 – luvuilla oli se, että heinää ja olkea meni rekkakuormittain myyntiin Pohjois – Norjaan. Norja tuki Jäämeren rantojensa maaseudun asuttamista. Kun, siellä kulki turistina, niin näki suuria komeita maatiloja. Niiden laitumilla käyskenteli lypsylehmiä ja emakoitakin. Kaikkialla Pohjois – Norjassa näki laumoittain ”Natolampaita”.

Kalakukon tarina

Vanhaan aikaan oli tavallista, että jonkinkokoinen porukka heinämiehiä lähti talosta kävelemään kohden tutun heinää kasvavan puron ja lammen rantoja. Meni heitä myös suurille heinäisille soille ja metsien monille pienille niityille He menivät niille niittämään ja kokoamaan heinää kotieläimilleen tulevan talven varalle.

Kävellen he taallisesti matkasivat. Ehkä joillakin oli mukana heinätyöväen tavaroiden taakkaa kantaa hevonen? Heinäväellä oli mukanaan haravia, sirppejä ja viikatteita. Repuissa ja konteissä oli mukana ruokaa.

Eräs erinomainen niittymiesten ruoka ennen vanhaa oli ollut kalakukko. Siinä oli paistettuna tarpeellisia ruoka – aineita: kalaa, lihaa ja leipää. Paistettuina ne säilyivät paremmin kuin paistamattomina. Mukana heillä saattoi olla onkivälineitä, onkiakseen välillä heinämaiden viereisistä kalaisista puroista.

Kalakukkoa pidetää savolaisten keksintönä. Voi sen alkuperä olla muussakin maakunnassa? Toivottavasti se on kuitenkin suomalainen keksintö.

Juomana heillä oli tavallisesti mukanaan kohtalaisen hyvin säilyvää piimää. Olutta on ollut ruokajuomana talonpojilla jo hyvin kauan. Perunaa voi uskoa niittymiehillä olleen myös mukana. Peruna tuli Suomeen vasta 1700 – luvun alussa.

Lähteitä:

Ahti Pasasen (1897-1970) tarinointeja.

Anni Junttilan os. Pasanen (1900-1989) juttuja.

Oiva (1922-2001) ja Kalervo (1927-2014) Junttilan tarinointeja.

Veikko Vesalan (1920-2006) muisteluja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4kuu

https://almanakka.helsinki.fi/fi/publikationer/blogi/469-heinaekuussa-heinaentekoon.html

http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/07/

https://almanakka.helsinki.fi/fi/

https://www.google.fi/search?q=vanhoja+hein%C3%A4nteko+tapoja&oq=vanhoja+hein%C3%A4nteko+tapoja&aqs=chrome..69i57.12656j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

http://www.tunturisusi.com/nostalgia/heinantekoa.htm

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenkarjatalous.htm

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/vaesto

http://kassarikeskus.ee/content/editor/files/Hiiu%20%C3%95lle%20Koda%20brozh%C3%BC%C3%BCr%20175×245%20FIN%20web.pdf

Vanhanajan heinämies

Pohjois-Ruotsista

viikatteen teroitus postimerkki vuodelta 1946

Heinäpeltoa Etelä-Suomessa

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Kesäkuun 2018 tarinaani

FM Mauri Junttila

Kesäkuu on kesäkuukausia. Luonto ympärillämme on kukkeimmillaan ja kauneimillaan. Muuttolinnut ovat palanneet. Kaikki on kaunista. Lämmintäkin on.

Kesäkuun merkittävin juhla on juhannus. Se on keskikesän ikivanha perinnejuhla. Sillä on kristillisiä perinteitä ja pakanallisia perinteitä. Kristillisistä perinteistä voi mainita Johannes Kastajan muistopäivän vieton lisäksi, että 1900 – luvulla oli kauan tapana päästä ripille juhannuksena. Juhannus on myös Suomen lipun päivä.

Juhanuksen viettotavat muuttuneet

Keskikesän juhlan, juhannuksen viettotapojen voi nähdä muuttuneen aikojen saatossa. Maallisten perinteiden voi arvella tänä päivänä olevan merkittävimmän ja näyttävimmän osan juhannusta. Tosin myös ikivanhassa juhannusperinteessä oli juotu ns. ukonmaljoja. Niitä oli nautittu runsaasti pakanallisen Ukko ylijumalan kunniaksi. Maljojen juonneilla toivottiin hyvää Ukko ylijumalalta.

Juhannusta juhlittiin kauan vain pienissä kylien, naapurustojen sekä tuttavien yhteisissä juhannusaaton valviaisissa. Juhannusaattona kisailtiin, tanssittiin ja tanhuttiin tutuilla kisakallioilla.

Tai vietettiin juhannusta oleillen, hyvää syöden ja – kahvitellen sekä seurustellen kavereiden kanssa lähijokien ja – järvien rannoilla. Tavallisesti poltettiin yöttömän yön juhlan kunniaksi kyläläisten tai naapurustojen yhteinen juhannuskokko.

Suuressa osaa Suomea juhannuksen ehdoton herkkuruoka on ollut juhannuskeitto, makiajuusto, punainen hera. Se, onnistuakseen parhaiten keitetään vastalypsetystä, käsittelemättömästä lehmänmaidosta. Sitä keitetään kauan, tuntitolkulla.  Keitokseen lisätään välillä maitoa. Sitten taas keitetään.

Ennen juhannuskokkojen polttamiset olivat olleet yksinkertaisia asioita. Esimerkiksi paloviranomaiset eivät valvoneet juhannuskokkojen polttamisia. Ei tarvittu lupia juhannuskokkojen polttamisiin. Yksittäinen kyläläinen saattoi halutessaan noin vain polttaa juhannuskokon.

Juhannusfestareille

Viime vuosisadalla, 1900 – luvulla juhannusten vietot alkoivat siirtyä yhä enenevästi aina vain suurempiin tapahtumiin. Juhannusjuhlat ovat myös kansainvälistyneet. Erityisesti urheiluun liittyvissä tapahtumissa juhannuksena on ollut jo kauan ulkomaalaisia osanottajia.

Jo, useita kymmeniä vuosia Suomessa on juhlittu juhannusta mammuttimaisilla juhannusfestareilla. Joitakin entisiä juhannuksen viettopaikkoja on häipynyt historian hämärään. Muutamia uusia juhannusfestaripaikkoja on tullut tilalle.

Juhannuksen viettotapoihin ovat vaikuttaneet elettävien aikakausien muutokset ja – tavat. Nykypäiville monien kulkumahdollisuuksien, hyvien autojen sekä tiestön kuntojen kohentumiset ja lisääntymiset ovat vaikuttaneet ihmisten liikkuvuuteen juhannuksena. Jo, kymmeniä vuosia on matkattu kauas kotikylästä juhannuksen viettoon moniin kaukanakin sijaitseviin juhannusaaton juhlimispaikkoihin.

Sekin alkoi aikoinaan vaikuttaa ajatteluumme juhannuksen vietosta, kun televisiosta alettiin voida seurata juhannusaaton juhlimista kotipitäjän ulkopuolelta suurista juhannusfestareista. Erityisesti Aavasaksan, Kalajoen, Kuusamon jne. juhannusfestarit tulivat tv:n kautta mielenkiintoisiksi ja tutuiksi meille. Monet halusivat mennä niihin mukaan tv:n luoman kivalta, mukavalta vaikuttavan mielikuvan takia.

Hyvin vanhaan aikaan mentiin vain kävellen yhteisille juhannustulille lähijärville. Tavanomaista juhannusaatoille oli valvoa mahdollisimman pitkään. Jopa läpi yön valvottiin ja olimme aattoisin myös kauempana, olimme poissa tutusta kotipirtistä.

Lapsena ja nuorena juhannusta valvottiin

Se oli silloin 1950 – luvun alkua. Menimme pienellä porukalla aattona Leppijärvelle. Siellä Korvenkylän pojilla oli pieni puinen lautta ”kopukka”. Naapurimme, Lääperin Aulis liikutteli sitä sauvoen seisoaltaan. Pitkällä puusauvalla järven pohjasta hän työnteli. Kyydissä meitä oli muutamia kylän lapsia ja aikuisia esimerkiksi: Tauriaisen Veijo, Kaikkosen Eero, Junttilan Oiva ja Alpo Pasanen.

Kokkoa en muista siellä silloin poltetun. Meillä oli nuotio, missä paistoimme makkarat. Oli myös käytäntöä, että pieniä suolattuja possunlihan paloja paistettiin nuotiolla tikun, kepin nenässä.

Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953-1955. Pienellä veneellä ja pienellä lautalla, kopukalla soutelut loppuivat sieltä. Suuren Leppinevan pieni Leppijärvi on vesitetty uudelleen pieneksi järveksi viime vuosisadan lopussa.

Sitäkin juhannuksen aaton viettotapaa oli ennen vanhaan 1950 – luvulla, että ajeltiin vain polkupyörillä juhannusaattona. Eräänä juhannusaattona pyöräilin Temmeksen Haurukylään. Siellä oli tuttuja koululaisia esimerkiksi Isokosken – ja Myllysaaren poikia sekä Karppisen Eino ja Paavo viettämässä juhannusaattoa pyöräillen kylätiellä. Niinä aikoina teiden varsilla oli maitolavoja. Niiden portailla saattoi istua, jutella sekä katsella ja kuunnella lintujen laulua ja lentoa kesätaivaalla.

Ajeltiin ennen esimerkiksi 1960 – luvulla juhannuksina myös mopedeilla. Niillä kuljettiin pitkiä matkoja. Saatettiin mopoilla esimerkiksi noin 60 kilometrin päähän Rokualle juhannustulille. Eräänä aattona ajelimme tyrnäväläisen tutun mopopojan Reijo Pussisen kanssa mopoillamme Muhoksella ja Oulujoella sekä Oulussakin.

Se lisäsi paljon liikkumismahdollisuuksia nuorille, kun 1960 – luvun alussa läntiset henkilöautot vapautettiin tuontisäännöstelyistä. Alettiin saada ostaa pieniä edullisia länsiautoja. Niistä voi mainita hiukan alle litraisella bensamoottorilla varustetun saksalaisen Opel Kadetin ja englantilaisen Ford Anglian. Ranskassa valmistettiin pieniä suosittuja Renaul (Tippa Rellu) ja Citroen (Rätti Sitikka) autoja. Italialainen Fiat valmisti pieniä hiukan yli puolilitraisia henkilöautoja (Fiat 500 ja 600).

Henkilöautomäärä alkoi lisääntyä nopeaan, kun niitä saatiin alkaa ostaa ennestään tuttujen itäautojen rinnalle. Tunnettu, paljon käytetty itäauto oli diesel Volga. Sitä oli paljon takseina. Pobedat ja Mosset olivat ennen edullisia suosittuja itäautoja. Se oli ennen hyvää, että bensa ja nafta olivat kohtalaisen edullista ostaa.

Nopeasti lisääntyvä autoistuminen vaikutti myös juhannuksen viettotapoihin. Voitiin ajella porukoilla tai yksinäänkin juhannusvalviaisiin satojen kilometrien päähän esimerkiksi Aavasaksalle, Rukalle tai Kalajoelle. Noiden juhannusjuhlapaikkojen paikoitusalueet olivat täynnä henkilöautoja jo kauan sitten.

Aavsaksalle lähdettin ajeleen aattona joskus iltapäivällä. Oltiin hyvissä ajoin siellä. Ensi töiksemme kiertelimme kävellen, kuin juhlapaikkaan tutustuen. Katseltiin ja tutustuttiin Aavasaksan vaaraan ja juhlapaikkaan. Saimme siitä yleiskuvan.

Aavasaksa on vanha lomanviettopaikka. Siellä alkoi toimintaa matkailun merkeissä jo kaukaisella 1800 – luvulla. Ehkä Pohjanmaan radan jatke Kemistä Ylitorniolle tehtiin lisääntyneen Lapin matkailun takia? Aavasaksa on eteläisin paikkakunta Suomessa, jossa voidaan nähdä yöttömän yön, juhannusyön aurinko yöllä.

Illan päälle kävimme kokeilemassa tanssitaitojamme Aavasaksan juhlapaikan lavatansseissa. Tavallisesti juhannusaaton vieton juhlimisreissulla yövyttiin teltassa. Mukana oli pieni harjateltta. Se toi mukavuutta aamuyön muutaman tunnin lepoon.

Makkaraa ja kahvia sai ostaa Aavasaksalta. Matkalla oli huoltoasemia. Niistä voitiin ostaa pullakahvit tai muuta. Huoltoasemabaarien kahvit ja viinerit olivat tuoreita ja hyvänmakuisia. Vanhan markan aikaan ne olivat myös melko edullisia ostaa.

Baareissa oli kolikoilla toimivia levyautomaatteja. Niissä soi Beatlesien musiikkia. Suomalaista iskelmämusiikia niissä soi myös. Seppo Hanski, Danny ja Katri Helena olivat suosittuja. Huoltoasemien baarien äänilevyautomaateissa soi myös Tapio Rautavaaran ”Häävalssi”.

Boråsista saakka ajeltiin

Oma lukunsa niinä 1960-luvun aikoina olivat monet nuoret Ruotsin suomalaiset. Heitä oli mennyt suurin määrin töihin Ruotsiin 1960 – luvun Suomen vaikeina työttömyystalvina. Monet heistä hankkivat oman henkilöauton Ruotsin tienesteillään mahdollisimman pian. Hyvin pian niitä ostettiin. Niitä ostettiin yleisesti osamaksulla.

Heinäkuu oli yleinen lomakuukausi Ruotsissa. Ruotsin suomalaiset nuoret olivat lähteneet Suomeen juhannukseksi muutamia päiviä ennen juhannusta. Ensin he kuluttivat töistään säästetyt vapaapäivänsä pitkään automatkaan ja juhannuksen viettoon, jollain yleisellä juhannusaaton vieton juhlapaikalla. Ja, sitten he jäivät tavanomaisesti heinäkuuksi kesälomilleen syntymäseuduilleen, syntymäkoteihinsa.

Juhannusjuhlille houkutellaan

Maamme urheiluseurat järjestivät ennen kotikuntainsa juhannusjuhlat. Ne keräsivät siten rahaa urheiluseurainsa toimintaan. Tavallisesti jo juhannusjuhlan huvialueelle pääsyyn oli pääsymaksu. Siitä urheiluseura sai jo tuloja.

Monet juhannusfestareiden järjestäjät houkuttelivat väkeä kuuluisilla lauluartisteilla tai suosituilla solistiyhtyeillä. Festareita oli järjestetty tapahtumia. Tai niihin tuli vierailuille niiden aikojen julkkiksia.

Keihäskilpailut esimerkiksi houkuttelivat pääsylippuja ostavia juhannuksen viettäjiä keihäskarnevaaleille. Missikisat olivat myös yleisöä houkuttelevia tilaisuuksia.

Suunnilleen Aavasaksan kohdalla, samalla kohtaa pohjoista leveyttä sijaitsevalla naapurimaamme Ruotsin Matarengillä oli vuonna 1966 vieraillut kuuluisa tv sarjojen ja elokuvien roolihahmo Simon Templar (englantilainen näyttelijä Roger Moore). Tämä pitkän iän elänyt tv ja filminäyttelijä oli ollut myöhemmin myös suosittu elokuvien toimintasankari James Bond, Salainen agentti 007.

Juhannusjuhlilta töihin

Juhannuspäivänä, aamusella lähdettiin ajeleen kotia kohden. Juhannuksen aaton valviaismatka maaseudun pojille oli kestoltaan tavallisesti vain vajaan vuorokauden mittainen reissu 1960 – luvulla. Sellainen muistikuva jäi juhannusaattojen matkoista, että henkilöautoja oli huomattavan paljon liikkeellä maanteillä niinä 1960 – luvun vuosina.

Maaseudulla nukuttiin ennen kesäisin yleisesti pihapiirien aitoissa ja luhdeissa. Oli mukavaa mennä nukkumaan hiostavassa autossa matkatun juhanusaattoreissun jälkeen viileään, hämärään hirsiaittaan lämpimien vuodevaatteiden sisälle.

Kohta tarvittiinkin paljon pirteyttä ja lujasti kestävää raakaa voimaa heinäntekoon. Juhannukselta alkoivat maaseudulla tavanomaisesti kiirelliset heinätyöt . Ne olivat maalaistaloissa ulkokuivain seiväsheinäin tekoja. Ne olivat suuritöisiä ja raskaita töitä, jotka vaativat paljon väkeä heinähankojen varsiin.

Heinätyöt tehtiin heinäkuun helteillä. Tavallisesti vanhaan aikaan jo juhannuksena oli kesäisen lämmintä. Juhanuksen jälkeen elohopea saattoi näyttää jopa sivu +35C. Tosin se oli poutapäiviksi hyvä lämpötila kuivan heinänteon onnistumiselle.

Vielä 1960 – luvulla suomalaisessa heinäkuisessa maalaismaisemassa oli nähtävissä monien tuhansien heinäseipäiden sotilaallisen suoria seiväsrivistöjä, isoilla heinäpelloilla. Heinätyöt olivat tavallisesti tehty onnelliseen päätökseensä ennen heinäkuun loppua.

Juotiin ukonmaljoja

Juhannuksen aikoihin Alkon viinakauppojen kassakoneet kilisivät taukoamatta. Viinaksien myynti oli suurta ennen juhannusta. Juhannuksen viettoon on aina kuulunut enemmän tai vähemmän alkoholin käyttöä. Hyvin vanhaan aikaan ihmiset olivat juoneet ukonmaljoja. Maljoja oli juotu Ukko ylijumalan kunniaksi, kun häneltä oli toivottu jatkossakin hyvää, runsautta ja onnea.

Erilaisempaa hiljaisempaa ja vähäisempää, siistiä oli alkoholin käyttö ennen esimerkiksi 1960- luvulla. Väkeviä harrastettiin yleensä vain vähän. Erilaista oli suhtautuminen alkoholijuomiin ja niiden käyttöön. Jopa, juopot ja alkoholisoituneet paheksuivat silloin nykypäivile tyypillistä julkijuopottelua ja viinan takia horjumista. Sammuminen oli 1960 – luvulla paha asia. Hyvin paha juttu se oli!

Tämän päivän kuva meillä on sellainen, että kuljetaan olutpurkit tai viinapullot käsissä. Niistä juodaan esimerkiksi puistonpenkeillä ja yleisillä paikoilla. Ryypiskelijät istuskelevat vain muiden vaivana ja tilaa vieden puistonpenkeillä ja vain juopottelevat.

On kuin, poloiset haluaisivat ylpeillä juopotteluillaan ja humalatilallaan. Väärää voi uskoa olevan nykyisen alkoholipitoisen elämänmallin. Ei se ole hyvän edeltä!

Lähteitä:

https://junttila.wordpress.com/2009/06/07/juhannus/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Opel_Kadett

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ford_Anglia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/kalenterijuhlat/juhannus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aavasaksan_rautatieasema

http://fi.wikiwix.com/index.php?action=Kaulinrannan%20rautatieasema%20atlas:-85260:239214&atlas=true&lang=fi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Keisarinmaja

https://aavasaksa.fi/kayntikohteet/kartanot-ja-perinnetalot/keisarinmaja/

http://www.vaylanpyorre.com/1966-overtornealla-vieraillut-pyhimys-palaa-teemalla-47-kertaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fiat_600

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:1960-luvun_autot

Kuvassa vanhaa Leppijärveä Korvenkylän puoleiselta rannalta kuvattuna.

juhannusruusuja

juhannusvastan aineksia

juhannus on Suomen lipun päivä

Avainsanat: , , , ,

Tarinoita Temmekseltä

FM Mauri Junttila

Se oli näkyvä ja erikoisempi tapaus 1960 – luvun lopulla, kun Temmeksen miehet alkoivat rakentaa kotiseutu -, ulkoilmamuseoaan. Se nousi valtatie, nelostien läheisyyteen Temmesjoen varteen.

Kotiseutumuseo toimii

Paljon aikaansa edellä olleesta Temmeksen kotiseutu-, ulkoilmamuseosta tuli kookas kokonaisuus. Rakennukset ovat aluiltaan pääosin temmesläisiä. Ne siirrettiin sinne hirsinä ja koottiin uudelleen. Museorakennusten vesikattojen ja tulisijojen kokoamisten ja tekemisten voidaan arvella olleen kovasti vaikeaa ja töisevää työtä. Museorakennuksissa on suuria pirttejä pitkine penkkeineen, pirtinpöytineen ja valtavine leivinuuneineen.

Temmeksen museoon sisältyy todella suuria hirsirakenuksia. Ulkoilmamuseo, kotiseutumuseo antaa hyvän kuvan rakennusten suhteen siitä millaista rakennuskantaa oli sielläkin ollut ennen vanhaan.

Museoalue antaa hyvän kuvan myös temmesläisestä talkoohengestä. Sitä oli tarvittu paljon tuossa kookkaassa ulkoilmamuseopuuhailussa. Uskollisesti oli mennyt joukoittain temmesläisiä miehiä ja usein vapaa – aikoinaan kirveineen, sahoineen ja vasararoineen töihin pitäjäläisten omalle museolle.

Puuhamiehenä museohankkeessa oli toiminut temmesläinen kotiseutumies, maanviljelijä Lauri Littow. Hän oli vastanut kaikesta suunnitteluun ja rakennusten kokoamisiin liittyneistä töistä ja niiden monista vaikeistakin ratkaisuista.

Monitoimi rakennuksina toimimista

Museo on toiminut esimerkiksi ohjelmallisten iltamatapahtumien paikkana. Siellä ovat temmesläiset voineet kokoontua keskustelemaan ja tapaamaan erilaisten ajankohtaisten asioidensa vuoksi. Siellä on järjestetty kesäisin suosittuja Temmes – päiviä.

Kotiseutumuseo on ollut esimerkiksi suositun kansallisen massaurheilutapahtuma ”Suomi juoksee viestin” eräs vaihtopaikka. Juoksu on ollut perinteisesti keskikesällä. Se etenee koko Suomen pituuden. Suomi juoksee viestin reitti kulkee pääosin valtatie nelostietä. Tosin reiteissä on ollut muutoksia aikojen saatossa. Juoksijoiden joukoissa on voitu nähdä aikansa kuuluisia urheilijoita.

Oululainen temmesläinen opettaja Heimo Saksio toimi useina kesinä rouvansa kanssa museoalueen hoitajina. Heimolla oli savusauna lämpiämässä ainakin ”Suomi juoksee viestin” aikana. Hänen Leena rouvansa piti museopirtin kahvilaa parin apulaisen kanssa. Oli kovastikin tunnelmallista juoda munkkirinkiläkahvit museopirtin pöydän ääressä. Savusauna loi tuoksullaan tunnelmaa lisää.

Nykyisin vanhuksena elelevä Heimo Saksio oli aikanaan kovastikin erilaisempia Temmeksen miehiä. Hän esimerkiksi kulki Tyrnävällä keskikoulunsa kotoaan Temmekseltä käsin polkupyörällä pyryillä ja pakkasilla, alku – ja loppukesän helteillä.

Kilpailuissa pärjääviä urheilumiehiä hän oli myös ollut. Hän heitti keihästä kohtalaisen pitkälle ja juoksi kovaa kansallisissa kesäurheilukisoissa. Temmesläisten oma urheiluseura oli Temmeksen Taru. Sillä on oma urheilukenttä Temmeksen kirkolla. Se on toiminut myös pesäpalloilu kenttänä.

Heimo menestyi erinomaisesti opettajien kansallisissa sävellyskilpailuissa. Hänen Saksio suvussaan on aina ollut musiikin taitajia. Armas Saksio oli toiminut pelimannina esimerkiksi Temmeksen nuorisoseuran iltamissa. Sylvi Saksio toimi usein kanttorina Temmeksen kirkon tapahtumissa.

Temmeksen kirkko

Temmeksen punaiseksi maalattu ”kuokkamiesten kirkoksi” toisinaan sanottu kirkko valmistui vuonna 1776. Se rakennettiin silloin Limingan luterilaisen seurakunnan Temmeksen kappelikunnan ja saarnahuonekunnan kirkoksi. Se oli välillä pitkän aikaa itsenäisen Temmeksen seurakunnan kirkko. Nykyisin se on Tyrnävän seurakunnan Temmeksen kappelin kirkko.

Kuokkamiesten kirkon rakentajana toimi temmesläinen itsoppinut rakentaja Anders Louvet. Hänen mainitaan olleen paljon maailmaa nähneen miehen. Hän oli tuonut Ruotsin matkoiltaan vaimokseen kuninkaan hovineidin Vestmanlandissa syntyneen neiti Ojeströmin. Kun, ensimmäinen vaimo menehtyi Anders Louvet oli tuonut uudeksi vaimokseen erään kuninkaan hovineiti Montgommary.

Temmesläinen tarina kertoo, kun Anders Louetin uusi vaimo oli matkannut vaunuissa uuteen kotiinsa Temmeksen Koskelankylään. Laskeutuessaan vaunuista hän oli huudahtanut, että ”tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä voi paljaalle maalle astua”.

Tarina kertoo, että Temmeksen kirkon rakennustöiden aikana oli tapahtunut kirkon rakennuskassan kavallus. Syylliseksi todettu mies oli piesty hengiltä, hakaten mahan puolelle tuoreilla notkeilla koivukepeillä. Kuollut mies oli haudattu melko pintaan. Hänen vatsastaan, koivunsälöistä oli versonnut koivu. Se oli saanut ”napakoivu” nimen. Myöhemmin oli todettu, että tämä julmasti teloitettu olikin ollut syytön mies.

Temmeksen kirkon luona seisoo musta hattupäinen kirkon vaivaisukko. Sen oli valmistanut kauan sitten (1867) eräs temmesläinen puuseppä Kandelberg. Vaivaisukko on aikojen saatossa joutunut kokemaan ilkivaltaa ja huonoa kohtelua. Erään kerran sen oli korjannut temmesläinen Lauri Littow.

Suomen sota (1808-1809) kosketti jonkin verran myös Temmestä. Lähikunnissa: Pulkkilassa, Revonlahdella ja Rantsilassa oli sodittu verissäpäin. Temmekselläkin oli hakattu ampumalinjoja. Temmeksen kirkonkylän kirkko – Pekkalassa oli ollut Ruotsin armeijan sotilassairaala. Läheisellä Temmeksen hautausmaalla on sotilassairaalassa kuolleiden yhteishauta ja kivinen muistomerkki.

Suomen sodan sotatilanteen muuttuessa venäläisille voitokkaaksi, Yli – Temmeksen Vitalin talossa oli esimerkiksi ollut venäläisten sotilaiden esikunta ja sotilasleiri. Oma tapauksensa oli ollut sekin, kun ylitemmesläinen nuorimies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (1790-1856) oli joutunut venäläisten sotilaiden vangiksi ja pönkän taakse Vitalin saunaan.

Juhon Stina – niminen leskiäiti oli juossut hädissään Temmeksen silloisen kappalaisen Hildenin luo pyytämään häntä kirjoittamaan anomuskirjeen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että kuinka väärin oli ollut ottaa vangiksi leskiäidin ainoa poika. Hänen vanhuuden turvansa.

Neuvokkaan ja riuskaliikkeisen Juhon oli onnistunut paeta. On liikkunut erilaisia näkemyksiä hänen paostaan. Olisiko hänen Stina äitinsä kaatanut pönkän käydessään asioilla venäläisten luona? Vai, olisiko paon takana ollut Juhon tuleva, samana vuonna syntynyt puoliso Brita Haapa – Perttula?

Brita oli ensin hakenut kaverikseen Sillankorvasta ”Juntti Jussin” lemmikin viisaan Hallin. Koira oli kaatanut ovelasti kaikessa hiljaisuudessa, varjon lailla liikuen saunan oven tukevan pönkän – pelkkien käsimerkkien ohjaamana. Tämä osaava, nokkela, nopea Halli oli sitten käynyt myös sekoittamassa venäläisten sotakoirain järjenjuoksun ja tottelevaisuuden tyttökoiran hajuillaan, ”Juntti Jussin” paon varmistamiseksi.

Suomen sodan lopputulos lakkautti Pohjolasta Ruotsi – Suomen. Suomalaisista tuli alamaisia Venäjän keisarille vuoden 1809 Porvoon valtiopäivien myötä. Siellä, Suomen säädyt vannoivat uskollisuuttaan Venäjän keisarille. Suomen sodan lopputuloksen myötä saimme alkaa rauhan töihin pitkäksi aikaa. Ennen, se olikin ollut vain jatkuvaa sotimista, päivästä toiseen Ruotsin kuninkaiden mielenoikkujen mukaan.

Nyt, saimme alkaa seurata rauhassa kotipeltojen lantun, nauriin, rukiin, ohran ja heinän kasvua. Saimme seurata rauhassa kultaisen auringon kehrän kiertoa sinitaivaalla. Sitten, illalla mentiin autereisissa, onnellisissa tunnelmissa, uusien vastojen kanssa kotisaunan lämpöön kylpemään.

Erikoisempia rakennelmia

Vielä 1950 – luvulla Temmeksen Haurukylän reunalla oli nähtävissä puusta rakennettuja muusta maastosta korkeutensa vuoksi erottuvia kolmiomittaustorneja. Niitä oli rakennettu siten, että toisesta nähtiin toinen torni. Niitä oli rakennettu Suomen kolmiomittauksella suoritetun kartoituksen avuksi.

Temmeksen kotiseutumuseossa on myös nähtävissä muun muassa toimintakuntoinen Vitalin tuulimylly. Ennen vanhaan isompien talojen pihapiireissä oli ollut tuulimyllyjä. Niitä oli rakennettu viljan jauhatuksen takia. Käyttövoima tuulimyllyihin saatiin ilmaisesta tuulivoimasta.

Tuulen ilmaista, äänetöntä voimaa hyödynnettiin myös maatalojen käyttöveden pumppaamiseen. Vielä 1950 – luvulla Temmeksellä ja Haurukylässä oli nähtävissä talojen tarveveden pumppausta tuulen voimalla. Ne olivat olleet muita rakennuksia hiukan korkeampia tornimaisia rakenelmia.

Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvan isännällä Juuso Junttilalla (1878-1960) oli ollut sellainen. Se oli ollut tavan mukaan metallista valmistettu. Se oli ollut nelostien ja Kestilan teiden risteyksen luona olleen vanhan Sillankorvan talon pihan reunalla hiukan muita rakennuksia korkeampana. Tuulimyllyn siivet olivat olleet vahvaa peltiä. Tuulivoimalla käyvän vesipumpun käyttövoiman välitysakseli nivelineen, laakereineen vesipumppuun tarvitsi huoltoa ja voiteluainetta, vaseliiniä.

Temmeksellä oli ollut kokeiluja oman sähkövoiman tuottamisesta. Haurukyläläinen Olli Rusila oli rakentanut 1940 – luvun lopulla pienen oman vesivoimalan pienen Temmesjoen pääväylän reunaan. Se oli tuottanut sähkövaloa heidän talouteensa. Pieni voimala oli ollut hiukan epävakaa ja heikko.

Haurukylässä, jokirannassa on vesivoimalla toiminut Mikkolan saha ja mylly. Se oli toiminut aina 1960 – luvun alkuun saakka. Siellä oli jauhettu viljaa kiviparilla ja sahan puisella yksiraamisella sahalla sahattiin suuret määrät lautoja ja lankkuja seudun taloihin. Kokonaisuuden viimeinen omistaja oli ollut temmesläinen rouva Aune Aura. Mikkolan saha ja mylly ovat nykyisin museoituja. Ne ovat osa Tyrnävän kunnan Temmeksen kylän kultturipolkua.

Valtatie nelostie koki suuria muutoksia 1950 – luvulla. Se oli kulkenut ennen Haurukylän kautta. Uuden nelostien linjauksen myötä Haurukylä jäi siitä sivuun. Entinen nelostie, valtatie muuttui Haurukylän kohdalla tavalliseksi kylätieksi.

Uusitun nelostien rakentaminen tarvitsi paljon hyvää täytemaata hiekkaa ja soraa. Sitä ajettiin läheltä esimerkiksi Haurunkankaalta. Nelostie on kokenut myöhemmin useita rakennustöitä. Sitä on asfaltoitu usein ja paikoin on tehty kovapintaisia levennyksiä ja levähdyspaikkoja sekä pyöräteitä.

Temmes liitettiin Tyrnävään vuoden 2001 alussa. Muutaman vuoden päästä nelostien varteen Haurukylään Haurunkankaalle vaatimattoman Korventien jatkeen luo nousi laajentuneen Tyrnävän kunnan eräs pieni teollisuusalue. Sitä on rakenneltu sopivampaan kuntoon vielä näinä päivinä.

Tyrnävän Temmeksen Leppijärvi on myös kokenut suuria muutoksia. Tämä pienehkö suuren Leppinevan järvi kuivattiin työttömyystöinä vuosina 1953 – 1955. Silloin, kaivettiin syvä kanava korvaamaan entinen tasankojen serpentiinimäinen, Leppijärven luonnonvarainen laskuoja Leppioja.

Muutamien metrien korkuinen Leppijärven viereinen Järvikangas pidätteli sitkeästi pienen järven vesiä. Kaivettiin syvä kanava Järvikankaan läpi. Jopa lähtivät viimeisetkin vedet Leppijärvestä!

Kanavaa kaivettiin Leppijärvellä ja sen luona miesvoimin lapioiden ja rautakankien avulla. Jäistä maata pehmitettiin dynamiitillä ja trotyylilla räjäytellen. Alempana Leppiojan kanavan varressa töissä oli myös sen ajan pitkäpuomisia, sinkkiköysikäyttöisiä kaivinkoneita, ”hullu – Jusseja”.

Kuivattu Leppijärvi vesitettiin viime vuosisadan lopussa uudelleen pieneksi järveksi. Siitä oli kuivauksen jälkeen ollut jäljellä vain pieni kosteikko. Se oli vesilintujen suosima. Haukea siellä myös uiskenteli ja siitä pienempiä, niiden ruokakaloiksi käypiä. Leppijärven ympäristöt ovat aina olleet marjaisia. Tosin kuivatun Leppijärven ympäristöt kävivät vuosi vuodelta kitsaimmiksi hilloista.

Temmestarinoissa voidaan mainita myös valtiopäivämiehenä toiminut Abraham Schroderus (1690-1775). Hän oli ollut Rantsilan kappalaisen poika. Hänestä oli tullut maanviljelijä, siksi koska hänen leskiäidillään ei ollut varaa kouluttaa poikaa. ”Rotteerus” isännöi aikoinaan Haurukylässä olevaa Mouckan taloa. Tämä haurukyläläinen talo oli silloin ollut liminkalainen talo.

Temmeksen Haurukylän keksijämies, maanviljelijä Hannes Pehkonen oli myös aikoinaan ollut erilaisempia miehiä. Hän kehitteli kotipajassaan puusta täydellisen mallin aikanaan suositulle ja tehokkaalle Temmes – kaivurille. Raahen Konepaja OY valmisti ja markkinoi hänen keksimäänsä Temmes – kaivuria metallisena traktorikaivurina. Temmeskaivuria oli saatavissa traktorin perään tiukasti ruuvattuna ja myös kuin pienessä traktorin perävaunussa olevana. Esimerkiksi sininen diesel Fordson Major ja Temmeskaivuri oli aikoinaan ollut tehokas ja hyvä työkone.

Lähteitä:

https://isoviha.vuodatus.net/

http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/11/02/marraskuun-2017-tarinoita/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Temmeksen_kirkko

http://junttilanjuttuja.blogimaailma.fi/tag/temmes-tarinaa/

https://tyrnavankorpi.wordpress.com/tag/temmes/

https://junttilasillankorva.wordpress.com/tag/pitajahistoriaa/

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.turisti-info.fi/n%C3%A4ht%C3%A4vyydet/temmeksen-museoalue/3492/

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmiomittaustorni

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmiomittaus

http://www.maanmittaustieteidenseura.fi/maanmittaus/2009_1_puupponen.pdf

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/maakotkan-pesa-tuhottiin-suomussalmella/439914/

http://www.kirjastovirma.fi/lakeudentuulimyllyt#a2.8

http://ultrajuoksu.fi/nuorgam-helsinki-juoksu-2017/

http://www.kaleva.fi/urheilu/suomi-juoksee-sittenkin/381901/

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/rantsila/19

https://www.geocaching.com/geocache/GC614N1_temmeksen-kotiseutumuseo?guid=f42fb2db-b6f6-4552-a9ed-8f5d753a0cf9

Temmesmuseo rakennuksia

 

Temmesläisen Hannes Pehkosen keksimä Temmeskaivuri

Temmeksen vanha Sillankorva ja tuulimylly talon takana vedennostoon

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Toukokuun 2018 tarinaa

 

FM Mauri Junttila

Toukokuu nimi tulee toukotöistä. Niitä tehdään Suomessa toukokuussa. Isännät etelä – Suomessa kylvävät pitkäikaisia viljalajikkeita varhain toukokuussa ja pohjoisempana sekä Lapisssa kylvetään lyhytaikaisempi lajikkeita myöhemmin. Kylvötyöt tehdään kevään edistymisen mukaan.

Luonnon heräämisen aikaa

Luonto herää voimakkaasti tulevaan kesään toukokuussa. Kasvillisuus aloittaa uuden alkaneen kevään ja kesän voimakkaat kasvamisensa. Lehtipuihin ja pensaisin alkaa kasvaa silmuja ja sitten kohta niihin puhkeavat lehdet. Ruoho alkaa kasvaa ja vihertää. Luonnonkukat alkavat myös kukkia.

Muuttolinnut palaavat enimmäkseen toukokuussa. Siksikin, koska kevään edistyessä niille alkaa löytyä ravinnoksi hyönteisiä, matoja sekä toukkia. Lintujen lentoa voidaan ihailla taivaalla ja kuulla niiden iloista liverrystä ja laulua. Vesilinnut uivat kauniisti ja kisailevat kivasti joissa ja järvissä.

Linnut alkavat valmistaa toukukkaina ja kiireellä pesiään. Ne alkavat munia niihin muniaan niiden kuoriutua uusiksi lintusukupolviksi. Sammakot kurnuttavat iloisina ja puuhakkaina lammikoissa ja rapakoissa. Kalat valmistautuvat myös uuden kesän kutuaikaan ja lisääntymiseen.

Erilaisia toukokuita

Pitkänomaisessa, kaukana pohjoisessa sijaitsevassa Suomessa on paljon erilaisuutta kevään, kesän tulon ja toukokuiden suhteen. Lapisssa joinakin kesinä vielä hiihdetään ja lasketaan mäkeä, kun etelä – Suomessa on jo kesä. Esimerkiksi Lahdessa, Salossa ja Vantaalla kukat kukkivat ja puissa on jo pieniä lehtiä toukokuussa.

Ehkä kesän auringonvoima ja vuorokausien pitkä valoisuus vaikuttavat, että meillä on elämää myös kaukana pohjoisessa? Esimerkiksi Sallassa kasvaa suuria tukkipuita ja siellä on aikoinaan ollut valtavan suuria autosavotoita. Suomussalmella on jossain määrin mansikanviljelyä. Vuolijoella emännät leipovat oman pellon ohrasta rieskaa. Valiolainen osuuskunta Itämaito on vahva meijeri Kainuussa. Kuusamon osuusmeijeri on suosittu hyvien juustojensa kanssa.

Lumien lähdöt ovat kovin eriaikaisia Suomessa. Esimerkiksi keskiviikkona 18.4.2018 Kajaanissa olivat kaikkialla vielä vahvat luminietokset. Kadut olivat vasta edellisenä päivänä vapautuneet jäästä ja lumesta. Kuopiossa näki jo selvät tulevan kevään merkit. Lahdessa ja muualla Salpausselän eteläpuolella ei ollut enää laisinkaan lunta eikä enää merkkejäkään menneen talven lumista.

Hyvin paljon on ollut erilaisuutta toukokuissa, kun niitä muistelee aikojen saatossa olleina. Joskus, Oulun korkeudella oli vielä lähes hiihtokelejä äitienpäivänä. Se oli eräs 1950 – luvun alun äitienpäivä, kun Tyrnävän Korvenkylän Mauno veikkamme tuli meille vierailulle Muhokselta juuri käytettynä ostamallaan kauniin punaisella Ford henkilöautollaan. Lähdimme meiltä porukalla vierailulle lähistöllä asuvan serkkumme Alpo Pasasen luo. Alpon kujalla oli niin suuri lumikinos, että jouduimme kävelemään loppumatkan.

Se oli eräs 1950 – luvun alun poikkeuksellisen lämmin kevät. Varhaisen kevään vappu oli lämmin. Linnut lauloivat ja maa sekä puut vihersivät. Junttilan Inkeri aloitti polkupyörällä ajon opettelunsa viimeistelyn. Hän oppikin sille lämpimälle vapulle sen tärkeän taidon hyvin hallituin taidoin.

Kohta hän ajeli vanhalla Korvenkylän multakylätiellä kovaa vauhtia kaverinsa Tolvasen Railin kanssa. He polkivat sellaista vauhtia, että heidän vauhtinsa ja ajoviimansa olivat jopa kaataa nurin pienen keväisten pikkulintujen lentoa seuraavan uteliaan Maurin.

Toukokuun juhlia

Vuotuisesta kevään juhlasta vapusta saa kuvan, että se on kaikkien juhla. Mutta, esimerkiksi ylioppilaille se on kovasti tärkeä ja merkittävä lähes riehakas juhla. Kansakoululaiselle vappu oli kiva vapaapäivä ja lähestyvän kevään ja kesän merkkipäivä. Kansakoulussa ei ollut ennen vanhaan vappujuhlia, vain äitienpävää juhlittiin.

Maaseudulla juhlittiin vanhaan aikaan melko vähän vappua. Simaa tosin valmistettiin aina vapuksi suuret määrät. Tippaleipää ei ollut, mutta makeita munkkirinkeleitä ja munkkeja oli syödä runsaasti.

Se vaikutti paljon vapun juhlintaa maaseudulla, että vappu oli juuri alkaneitten toukotöitten aikaan. Oli tärkeää ja kiire saada toukotyöt hyvälle alulle. Oli tärkeää saada kaurat ja ohrat joutumaan hyvissä ajoin kasvuun lyhyelle kesälle. Karjanlannan levitys kauran – ja ohransiemeniä odottaville pelloille oli vappuna tärkeämpää puuhaa maalla, kuin näyttävä ja riehakas vapunjuhlinta.

Ei maaseudulla ollut ennen juurikaan ylioppilaita, joiden juhlan vapun nähtiin olevan. Työtä tehtiin maalla ennen todella paljon – vappunakin . Siksikin vapun juhlien muistaminen jäi ennen vähälle nimenomaan työkiireitten takia. Maatyöt tehtiin ennen hevosilla ja pääosin paljolla ihmismäärällä.

Autojen lisääntyminen maaseudulla vaikutti vapun juhlinnan suosion kasvuun. Kun, autoiltiin Tyrnävältä Ouluun, niin johan vapun juhlinta näkyi. Katukuvassa oli vappumarssijoita ja suuria kulkueita viuhkoineen ja karnevaalitunnelmineen. Katujen varsilla ja Oulun torilla oli paljon kojuja joissa myytiin ”pilvin pimein” vappuun liittyvää. Erityisesti ylioppilaat erottuivat valkolakkeineen.

Äitienpäivänä

Haurukylän kansakoulussa oli ennen 1950 – luvulla aina toukokuun II sunnuntai äitienpäiväjuhlat. Se oli kyläkansakoulun tärkeä ohjelmallinen tapahtuma. Koululaiset esittivät äitienpäiväksi sopivaa ohjelmaa. Äitienpäiväksi valmistettiin lasten toimesta paperisia äitienpäiväkukkia äideille.

Tänään noin satavuotias äitienpäivämme on saanut alkunsa USA:sta. Suomessa äitinpäivää juhlittiin ensi kerran vain pienessä Pohjanmaan Alavieskan kunnassa. Kohta äitienpäivästä tuli meille koko Suomeen tärkeä vuotuisjuhla ja liputuspäivä. Äitienpäiväksi vakiintui meille melko pian toukokuun II sunnuntai.

Eräs merkittävä tapahtuma oli sekin vanhaan aikaan, kun Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan Aino emäntä oli osallistunut presidentin linnassa järjestettyihin ansioituneitten äitien äitienpäiväjuhlaan. Niihin oli sisältynyt arvokkaat juhlat ja ansiomitalien jako. Presidenttinä oli silloin Urho Kekkonen.

Toukokuun monista puuhista

Juuri 1950 – luvun alussa Tyrnävän kirkolta pyöräili eräs nätti ja reipas kerhoneuvojanainen Tyrnävän Korvenkylään. Hän innosti meidätkin puuhaileman kasvimaan kanssa. Olisiko hän myös antanut meille pienen määrän harvinaisempia kurpitsan siemeniä? Porkkanan ja punajuuren siemeniä oli ollut mahdollista ostaa Tyrnävän kaupoista jo iät ajat.

Isä kynti meille Esterillään kasvimaan asuinrakenuksen ja kujan väliin. Muistan, kuinka koivujen vahvoja juuria paukkui poikki Esterin vältin edessä. Kasvimaastamme tuli muutamien aarien kokoinen.

Siellä oli entuudestaan kasvamassa muutamia viinimarjapensaiksi sanottuja. Ne olivat musta – ja punaherukkaa. Paljon, syksyisin marjoja antavia ne olivat. Niitä oli säilöttäväksi kellariin.

Minun kasvimaaosani oli porkkanalla. Ne eivät erityisen hyvin kasvaneet. Minä olin kait kovin laiska keräilemään rikkaruohoja porkkanamaaltani.

Inkerillä olivat kurpitsat kasvamassa hyvin lannoitetussa maassa, lämpimässä asuinrakennuksen seinän vierustassa. Ne kasvoivat todella hyvin. Saimme syödä niistä monet kerrat äidin keittämää makeaa kurpitsakeittoa.

Myöhemmin Anni äidillämme oli kirkkaasta muovikelmusta ja pienistä rimoista rakennettu vajaan kolmen metrin korkuinen ja pohja – alaltaan noin 5:n neliömetrin muovikasvihuone aitan auringon puoleisella seinustalla. Hänellä kasvoi siinä tomaattia ja kurkkua. Niitä tuli syksyisin paljon.

Toukokuulta alkoi koulun kesäloma

Kansakoulussa olivat ennen toukokuun lopussa kevään päättäjäisjuhlat. Suvivirren laulamiset olivat ennen vanhaan vankkoja perinteitä. Suvivirsi keväällä kuului suomalaiseen kouluperinteeseen. Reippaaasti ja kauniisti se raikui esimerkisi Temmeksen Haurukylän kansakoulussa.

Kansakoulun päättäjäisjuhlat olivat toukokuun lopussa. Kesäkuun alusta alkoivat kesälomat. Kesälomat olivat pitempiä ennen. Kouluviikot olivat kuusipäiväisiä. Se vaikutti, että kesäloma oli pitempi.

Vanhaan aikaan 1950 – luvulla oli keskikoulun pääsykoe. Esimerkiksi Tyrnävän yhteiskouluun se oli heti kesäkuun alusta. Sinne mentiin kansakoulusta saatu ns. opettajan suosituskirje mukana. Se oli saatu suljetussa kirjekuoressa. Pääsykokeen tulokset saatiin käydä lukemassa yhteiskoulun ulko – oveen kiinnitetystä paperista muutaman päivän päästä pääsykokeesta.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toukokuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/toukokuu/

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/kuukaudet/toukokuu/

https://puutarha.net/artikkelit/7725/toukokuun_vinkit.htm

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-303.html

http://www.tunturisusi.com/juhlat/toukokuu.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4loma

http://notes.evl.fi/virsikirja.nsf/virsi/571?OpenDocument

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84itienp%C3%A4iv%C3%A4

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/01/18/maailman-suurin-tukkisavotta

kun kuovi kerran kuikahtaa, niin lumi mennä luikahtaa

minäkin juhlin vappua

Avainsanat: , , , , ,

Huhtikuun juttuja

FM Mauri Junttila

Huhtikuista tarinaa

Meidän vuodenkierrossa kuukautta tarkoittavan huhtikuu sanan arvellaaan tulleen ”huhta” sanasta. Vanhaan aikaan huhtikuun sijoilla olevina aikoina oli kaadettu suuria aloja metsää maahan kuivumaan tulevien kaskien, huhtain sijoille. Kaskeamalla eli kaskenpoltolla peltoviljelyn aikakausi oli ollut hyvin pitkä aika meillä Suomessa.

Kaskenpolttajien maa

Kaskien, halmeiden, huhtamaiden polttamisilla saatiin kasvualustoja viljelykasveille. Tuhka oli ollut hyvää ja tarpeellista lantaa viljakasveille ja myös hampulle, nauriille ja lantulle. Perunanviljely tuli meille vasta kaukana 1700 – luvun alulla.

Sama kaskimaa oli kasvanut hyvin vain pari vuotta. Sitten, se jätettiin rauhaan ja kasvamaan luonnonniittyä ja/tai metsää. Sama maa ja metsä saatettiin kasketa muutamien kymmenien vuosien päästä uudelleen.

Ihmisiä siirtyi asumaan toisille seuduille kaskeamisen myötä. Kaskeamista harrastivat paljon ennen myös maataomistamattomat. Ennen oli ollut kylien yhteisiä maita ja nautintaoikeusmaita. Ne eivät olleet vanhaan aikaan vain tiettyjen omistamia maita.

Kaskeamalla peltomaan valmistaminen oli ollut ennen yleinen tapa. Varsinaisia, vanhoja peltomaita ei ollutkaan. Kaskenpolttajat olivat kaataneet metsien puita tietyn kokoisilta – suuriltakin alueilta kuivamaan maahan kevättalvella. Metsät olivat olleet havupuuta kasvavia ja myös seka – ja lehtimetsiä oli kaskettu.

Oli ollut myös sitä tapaa, että metsistä oli joltakin tietyltä alueelta kuorittu kasvavia pystöpuita. Puut saivat siis kuolla ja kuivaa pystössä. Ne olivat kaadettu vasta muutaman vuoden päästä kaskeksi. Poltetut puut antoivat tuhkaa ravinteeksi maapohjan viljelykasveille. Tuhka oli ollut tärkeä ja välttämätön ravintoaine viljelykasveille.

Kaskenpolttaminen oli ollut suuritöistä ja raskasta työtä. Se oli tarvinnut paljon ihmistyövoimaa. Perheet olivat olleet suuria. Kaikki olivat kaskenpoltossa mukana.

Kaskeamiseen oli liittynyt työvaihe nimeltään ”viertäminen”. Poltettavia, palavia puita, puiden runkoja oli siirretty, vierrelty kaskimaalla paikasta toiseen vahvojen puukankien avulla. Kyseinen työvaihe muovasi tehokkaasti kaskimaan. Se muovasi halmeen maapohjaa. Se saatiin sitten pelkkien risukarhien avulla kylvöalustaksi.

Kaskimailla oli kasvatettu etupäässä ruista ja ohraa, kauraakin. Ohra oli ollut ihmisten ja eläinten ruoka – ainetta. Ohrasta oli valmistettu suuria määriä olutta kauan sitten. Se oli ollut vanhaan aikaan tavanomaisempi ruokajuoma kuin maito ja piimä. Kauraa oli kasvatettu eläimille. Viljelykasvien oljet olivat myös olleet tärkeitä.

Naurista ja lanttua oli myös kasvatettu ihmisten ja eläinten ruuaksi kaskimailla. Peruna tuli Suomeen vasta kaukana 1700 – luvun aluilla. Kaskimailla kasvoi myös hamppua ja pellavaa. Hamppu oli ollut tärkeä raaka – aine vaatteiden ja köysien valmistuksessa. Hamppu oli ollut hyvä kestävä sidelanka villalangalle, kun kudottiin villasukkia ”tumppuja ja tallukoita” suojaksi jaloille ja käsille kylmiltä.

Huhtikuussa tapahtui

Suomen kielen isä piispa Mikael Agricola oli ollut seurueineen palaamassa Venäjältä Ruotsin ja Venäjän väliseen sotaan liittyvistä rauhanneuvotteluista. Aika oli ollut silloin huhtikuun alkupuolta vuonna 1557. Agricola oli menehtynyt äkisti, ehkä sydänkohtaukseen Karjalan Kuolemanjärvellä 9.4.1557.

Suuri, piispa Agricolan seurue oli matkannut rekikyydillä. He olivatkin lähteneet kotimatkalle kuin kiireessä Venäjältä Suomeen ja Turkuun, että ehtisivät perille vielä rekikelien aikana. Jos, kevät olisi ehtinyt pitemmälle,vaivana olisivat olleet pahat kelirikot silloisilla Suomen teillä.

Kauan sitten sodimme entisiä waffenbrudereita, aseveljiämme, saksalaisia, sakuja, sakemanneja eli takkuumiehiämme vastaan Suomen Lappiin sijoittuneessa eräässä II maailmansodan loppunäytöksessä. Siellä oli ollut paljon saksalaisia sotilaita.

Saksalaisten sotilaiden karkoittaminen maastamme oli liittynyt Neuvostoliiton kanssa solmittuun jatkosodan rauhansopimukseen. Viimeinen saksalainen sotilas oli poistunut Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapin sota oli alkanut 1.10.1944 kiivaalla, nopeatempoisella maihinnousulamme Tornion Röyttään ja myös viereiseen Kemiin.

Huhtikuussa 1945 Kilpisjärvellä oli ollut vielä täysi talvi. Lunta oli ollut paljon, kuin sitä Lapissa on tavallisesti vielä huhtikuun lopussa. Sotilailla oli ollut kylmää teltoissaan. Siellä, taistelevat suomalaiset sotilaat olivat olleet asevelvollisia. Muut suomalaissotilaat olivat olleet jo kotiutettuja. Kotiuttamiset alkoivat syyskuussa 1944. Ensin saivat luvan lähteä siviiliin vanhimmat ikäluokat.

Föhn tuuli

Föhn tuulen nähdään liittyvän valtavaan Atlantin Golf virtaan. Golf – virta on mahdollistanut elämän ja maanviljelyn kylmässä Pohjolassa.

Föhn tuuli on eräitä Atlantin merivirtoja. Se virtaa Pohjolassa, Skandinaviassa, kun se virtaa, korkeiden Norjan vuorten yli. Vuorilta alas laskeutuessa se lämpenee.

Pohjois – Pohjanmaalla, vanhan aikaan huomasi, kuinka todella lämmintä tuulta tuli Pohjanlahden toiselta puolen. Se oli kuumaa. Se tiesi surmaa menneen talven lumille.

Varhaisen kevään ja kauran hyvään aikaan tapahtuvan kylvön takana Pohjois – Pohjanmaalla ja Länsi – Lapissa oli ns. Föhn tuli. Kovan kuuman Föhn tuulen aikana talvinen maisema muuttui nopeaan. Se muuttui jopa yhdessä päivässä kevääksi.

Föhn tuuli puhaltaa useita kertoja vuodessa. Talvella se tarkoitti kovia suvipäiviä. Keväällä se tarkoitti aina varhaista kevättä. Pohjanmaalla Närpiössä, Tyrnävällä ja muualla isännät pääsivät pikavauhtia varhaisperunan kylvöön.

Erilaisia keväitä

Aikojen saatossa on ollut kovasti erilaisia huhtikuita. Esimerkiksi eräänä vanhojen aikojen päivänä 27.4.1921 oli mitattu peräti +25,5C lämpötila. Hellettä se oli ollut.

Tavallisesti huhtikuussa on vielä kylmää ja usein paljon lunta. Muuttolintuja palailee meille, mutta hiljalleen. Niiden ruoka hyttyset ja madot ovat kovasti hakusessa vielä huhtikuussa. Jotkut uskaliaat sammakot alkavat kurnutella lämmenneissä rapakoissa.

Se oli niitä eräitä keväitä 1971-1973, kun oli lämmintä kevättä. Erään kerran kauraa kylvettiin jo 27.4.1971. Siitäkin kesästä tuli hyvin lämmin ja kaikki kasvoi hyvin. Niinä aikoina tavallisia viljakasveja Oulun seuduilla olivat kaura ja ohra sekä ruis.

Niinä vanhoina aikoina harrastettiin kesäisin paljon tuorerehun tekoa. Sillä oli oma kiva nimensä. Sanoivat, että ”tehdään virtasia”. Joillakin isännillä ”virtasten tekoja” saattoi olla useita kymmeniä hehtaareita.

Ennen viljan viljelyyn erikoistumista ja ruokaperunan suurimuotoista kasvatusta esimerkiksi Tyrnävän isännillä oli ollut suuria tuottoisia lypsylehmäkarjoja. Maatalojen tilatankkien keräilymaitoauto, imuauto kävi joissakin taloissa jopa kerran päivässä kovimman maidontuotannon aikaan. Tavallisesti se käy hakemassa maitotilojen maidot joka toinen päivä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=161:kaskenpoltto-ja-kytoviljely&catid=23&Itemid=242&showall=1&limitstart=&lang=fi

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipunnosto_kolmen_valtakunnan_rajapyykille

http://ilmatieteenlaitos.fi/fohn-tuuli

Kuu Kiurusta Kesään

 

kun kuovi kerran kuikahtaa, niin lumi mennä luikahtaa

 

Mauri Junttila pienenä  Temmksen Haurukylän kansakoulussa

Avainsanat: , ,

Maaliskuun 2018 tarinointiani

FM Mauri Junttila

 

Maaliskuu maata näyttää. Maaliskuussa on suuria eroja lämpötiloissa. Keväthangilla hiihtäen voidaan saada kaunis rusketus nopeaan. Yöpakkasilla palelee kauheasti!

Kevätpäivän tasaus

Kevätpäivän tasaus sijoittuu vuonna 2018 maaliskuun 20. päivälle. Meillä ovat silloin yö ja päivä samanpituisia. Se on kalenterissa lähellä Pentin päivää. Se onkin useimmiten kevätpäiväntasauksenpäivä. Pentin nimipäivä on 21.3.2018.

Päivä alkaa voittaa yön. Päivien pidentyminen on ensin hidasta. Yöt alkavat lyhentyä uudelleen, hiljalleen vasta sitten kaukana juhanukselta.

Paljon erilaisuutta maaliskuussa

Lämpötilojen erot ovat hyvin suuret maaliskuun alun ja lopun välillä. Alkuusta maaliskuussa eletään kylmässä, täydessä talvessa. Aluekohtaisia eroja on myös suuria Etelä – Suomen ja Pohjois – Suomen välillä. Etelässä on maaliskuulla jo varhaiskevättä luonossa, kun Lapissa vielä eletään paksujen luminietosten keskellä.

Maaliskuun lopulla alkavat jo eräät varhaiset muuttolinnut: joutsenet, kottaraiset, kuovit, rastaat, kiurut jne palailla Suomeen. Eräät pöllöt ja käpylinnut rakentavat pesiään vauhdilla alkukuusta

Kuu Kiurusta Kesään

maaliskuuta. Ne ovat voineet aloittaa kyseiset puuhansa jo lauhan kevään helmikuun lopussa.

Hyönteisten esiintyminen ja saatavuus säätelee lintyjen kevätmuuttoa. Hyönteisiä alkaa esiintyä vasta ilmojen selvästi keväällä lämmettyä. Suurin osa Suomeen muuttavista pikkulinnuista elää hyönteisillä, madoilla ja toukilla.

Maalikuussa esiintyy suvipäiviä eli selvästi + asteisia päiviä. Vesi juoksee vuolaana räystäiltä. Teillä, poluilla, pihoilla ja kaduilla on suuria vesilammikoita.

Lumet voivat lähteä joinakin keväinä jo melko pohjoisesta maaliskuussa. Jossain Oulun korkeudella voi samoihin aikoihin, noina kevättalvipäivinä olla suvi – ilmojen kanssa yhtärintaa jopa – 30C hirmuisia yöpakkasia.

Niinä erikoisempina päivinä, vanhaan aikan, tuli kantavia, kovia hankikelejä kulkea. Hanget kestivät paikoin jopa rekihevosen kulkea hangella heinänhakureissulla. Jotkut ajelivat esimerkisi 1950 – 1960 luvuilla huolettomasti mopedeilla, polkupyörillä, traktoreilla kantavilla kovilla hangilla ojista ja viemäreitä välittämättä. Hankikelillä voitiin kulkea hiihtäen nopeaan pitkiä matkoja. Sitä oli äkkiä jopa naapurikylässä vaikka vain kävellen!

Ruoka oli välillä vähissä

Heinien, olkien, rukiiden, ohrain ja kaurain riittävyys olivat kevättalviongelmia vanhaan aikaan. Usein maaliskuussa heinäladot alkoivat ammottaa tyhjyyttään. Aittojen jyvälaarit uhkasivat tyhjentyä tyystin. Talon pihapiirin perunakuopassakin olivat viimeiset sienet, marjat, porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit ja perunat uhkaavasti lopussa.

Vuosina 1865-1868 Suomessa olivat olleet ns. suuret vuosien 1865 – 1868 nälkävuodet”. Vastaavaa ei oltu koettu sitten vuosien 1695 – 1697 ns. ”suurten kuolonvuosien jälkeen”. Kesää ei tullut laisinkaan joinakin vv. 1865 – 1868 koleiden aikojen märkinä kesinä. Lunta voitiin nähdä paikoin jopa kesäkuukausina.

Jonkin verran on pohdittu ns. suurten vuosien 1865-1868 nälkäkatasrofien syitä. Luonnollisin syy nälkävuosille ja nälkäkatasrofeille oli ollut pitkä koleiden, sateisten kesien kausi. Niinä kesinä ei saatu useisiin vuosiin pelloilta mitään satoa.

Muukin luonto oli ollut kitsas. Metsistä ei löytynyt marjoja eikä sieniä. Järvet ja joet tyhjenivät kaloista. Metsänriistaa ei ollut. Sitä vastoin meillä oli paljon kulkutauteja.

Eräät ovat nähneet, että 1800 – luvun Krimin sodan (Oolanin sota) pahana kokea. Pääasiassa mereltä käytynä se oli ollut turmiollinen viljan riittävyyden suhteen. Koska, rannikoillamme seilanneet englantilaiset eli engelsmannit olivat tuhonneet suurien laivojensa isoilla tykeillä rannikoidemme viljavarastot tyystin.

Venäjä ja Englanti olivat olleet Krimin sodassa vihollisia keskenään. Sota kosketti ikävällä tavalla myös autonomista Suomea. Englanti tuhosi vahvoilla laivatykeillään esimerkiksi Ahvenanmaan ja tuhosi laajalti Suomen rannikkoa.

Sen voi arvella lisänneen nälkäkuolemien määrää vuosina 1865 – 1868, siksi koska autonomiassamme väkimäärät lisäntyivät. Elintarvikkeiden tuotanto ei sitävastoin lisääntynyt Suomessa samaan aikaan, vaikka niin olisi kuulunut tapahtua.

Entiset, monet Ruotsin kuninkaiden lähes päivittäin käydyt sodat loppuivat 1800 – luvun alusta. Sodankäynti oli ennen ollut kauan aikaa kovin omaperäistä. Sotilaat muodostivat vihollisluotien edessä seisovia rintamia, joukko – osastoja. Välillä heidän joukkoonsa oli posauteltu jopa tykeillä. Voi uskoa, että kuolleisuus oli ollut suurta!

Kansamme väkimäärät alkoivat lisäntyä pitkän autonomian rauhan aikana. Mutta, elintarvikeiden tuottaminen ei lisääntynyt. Vaikka, olisi tarvittu ruokaa silloinkin.

Suurten nälkävuosien aikaan oli ajateltu vielä yleisesti, että ellei sota tapa, niin nälkä ja taudit tappavat. Valtion avustustoiminta oli ollut suurina välkävuosina heikkoa. Viljaa olisi ollut ylenmäärin maailmalla. Venäjän mustan mullan maan alueiden isännät joutuivat katselemaan, kuinka rotat ja hiiret söivät heidän valtavia viljavarastojaan.

Valtavia USA:n peerioita oli avattu ja kytketty tehokkaaseen viljan tuotantoon jo niinä aikoina. USA esimerkiksi kasvatti viljaa valtavaan maailman viljakauppaan.

Sinne jäivät niidenkin valtavien preerioiden isäntien suuret viljamäärät mätänemään, rottain ja hiirten syödä valtavan suurista viljasiiloista.

Huonoja aikoja oli eletty elintarvikkeiden tuottamisen suhteen laajalti Euroopassa 1800 – luvulla. Entisessä emämaassamme Ruotsissakin oli ollut kova pula viljasta. Irlanissa oli siirrytty valtavin peltomäärin perunain tuotantoon. Heidän vaivanaan olivat sittemmin olleet pahat perunarutot ja toistuvat hallat.

Paljon liittyi henkilökohtaisia kärsimyksiä ns. suuriin nälkävuosiin. Esimerkiksi niiden aikojen kansalliskirjailijamme (Alexis Stenwall) Aleksis Kivi (10.10.1834 – 31.12.1872) oli joutunut kokemaan ns. suuret nälkävuodet. Hänen uskotaan saaneen vaivakseen kaiken lisäksi myös kesäistä Etelä – Suomea vaivaavaa puutiaiskuumetta.

Suuri kristillinen juhla

Kirkon vuoden suurin juhla pääsiäinen voi sijoittua maaliskuun lopulle tai huhtikuun lopuille. Se voi siis olla almanakassamme noin kuukauden pituisella aikahaarukalla. Vuonna 2018 pääsiäispyhäin tärkeä pitkäperjantai on perjantaina 30.3.2018.

Pääsiäinen pysäyttää edelleen yhteiskuntaa. Esimerkiksi kouluissa ovat pääsiäislomat. Kirkko on kovasti aktiivinen pääsiäisen aikana. Esimerkiksi pääsiäistä edeltävä ns. hiljainen viikko messuineen vie mukanaan myös meitä tavallisia kristittyjä. Kirkon tärkeä tapahtuma Pyhä ehtoollinen oli asetettu kiirastorstaina ennen pitkääperjantaita.

Pääsiäinen on perinnejuhla. Sillä on paljon maallisia ja kirkollisia perinteitä. Se on ennen kaikkea Kristuksen pääsiäiskärsimysten kiristillinen muistojuhla. Hän kuolemalla kuoleman voitti!

Jeesus oli maannut pitkänperjantain traagisten tapahtumain jälkeen kuolleena haudassaan. Kristikunta ja Jeesuksen pelastuskertomus oli silloin ollut hyvin vähän varassa. Miten käy Kristuksen häneen uskovien pelastuskertomuksen kanssa?

Pääsiäiseen liittyy esimerkiksi komeita Pohjanmaan pääsisäiskokkoja. Niillä oli peloteltu noitia ja pahantekijöitä, trulleja tiehensä. Pääsiäiseen liittyy pääsiäistarinoita ja – ruokia. Nykyisin suklaasta tykkäävät nauttivat sitä enemmälti pääsiäisherkkuna.

Pääsiäistä ennen luonnosta asuinhuoneisiin haetut pajun ja koivun oksat ennustavat silmuihin puhkeamisilla, että milloin kesä saapuu? Pääsiäisen liittyviä ovat mämmillä mässäilyt ja kananmunat. Pupuja ja tipuja on pääsiäsikoristeissa ja monissa kuvissa.

Huonekukat ja puutarha tarvitsevat huomiota

Maaliskuussa on jo paljon luonnonvaloa. Huonekukatkin tulee huomatuiksi. Alkaa huomata senkin, että kodin tuttu, vanha Pelargonia monine kaverikukkineen alkaisi vaatia huomiota. Tuossa, nurkkapöydällä se hiukan varjossa talvehti. Hyvää tekee uskoaksemme vaihtaa niille kukkamulta – lannoittaakin ne. Vanhoja jo kuivia oksia, versoja ja muitakin kasvinosia voi taitelle niistä pois.

Ulkona voi myös aloittaa puutarhatyöt hyvissä ajoin. Vanhoja kuivuneita puiden oksia voi katkoa pois. Lumen ja muunkin talven pudottamat oksat on myös hyvä keräillä pois roskaamasta piholta ja puutarhamailta.

Pihanperän kasvihuoneen ja ulkogrillin ympäriltä voi lapioida, koota lumet pois. Puutarhan ne osat joihin suunnittelemme aikaisia kukkia, voidaan puhdistaa myös lumesta. Hiekan ja tuhkan kylväminen viimeisille hangille jouduttaa maan joutumista ja sulamista tulevan kesän koristekukista koostuvan puutarhan kasvualustaksi.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaliskuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

https://puutarha.net/artikkelit/7485/maaliskuun_vinkit_kotipuutarhureille.htm

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/marjanpaiva/

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/sananparsia/merkkipaivat_ja_tulevat_saat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kev%C3%A4tp%C3%A4iv%C3%A4ntasaus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2018.html

http://tieku.fi/kulttuuri/uskonto/paasiainen-miksi-paasiaisen-ajankohta-vaihtelee

http://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/paasiainen-mika-on-paasiaisen-ajankohta

http://historianet.fi/yhteiskunta/mytologia/peikot-herattivat-kauhua-pohjolassa#cxrecs_s

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/sisusta/puutarha/ala-heita-pelargoneja-pois-syksylla-nain-ne-sailyvat-talven-yli-ensi

kun kuovi kerran kuikahtaa, niin lumi mennä luikahtaa

Avainsanat: , , ,

Helmikuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Helmikuu on talvikuukausia. Silloin voivat olla talven kovimmat pakkaset. Helmikuu voi olla tammikuuta kylmempi. Helmikuuta sanotaan usein myös ”pikkutammeksi”. Kansantarinoissa se on kovasti uhoava. ”Tekisin, mitä tahansa. Jäädyttäisin vaikka varsan tamman mahaan, jos toinen silmä ei vettä vuotaisi”.

Helmikuu ei ole hiljainen kuukausi

Helmikuun ensimmäisiä almanakassa huomioituja päiviä on kynttilänpäivä. Sanotaan päivän pidentyneen silloin yhden kynttilän verran. Eräs määritelmä kynttilänpäivän nimeksi on ollut myös se, että ennen seurakuntalaiset maksoivat kirkollisverojaan myös kotona valmistetuilla kynttilöillä. Ne siunattiin tehtäviinsä kynttilänpäivän messussa.

Kynttilänpäivänä on tavallisesti aloitettu luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys. Vanhaan aikaan eräs Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräyksen kerääjiä oli korvenkyläläinen 1900 – luvun mies, maanviljelijä Toivo Kaikkonen. Oli suotavaa hänen keräysalueensa talojen varata viisimarkkainen keräykseen. Se oli kerääjille mukavampaa tulipalopakkasten aikaan, jos raha oli viiden markan seteli.

Helmikuun merkkipäiviä on myös laskiainen. Suomen katolisen kirkon aikana se oli ollut huomatumpi ja useampipäiväisempi. Nykyisin juhlimme laskiaissunnuntaita ja laskiaistiistaita. Niitä saatetaan juhlia karnevaalinomaisesti – lähes riehakkasti.

Laskiaisena laskeudutaan pääsiäiseen kestävään suureen paastoon. Syödään vahvaa hernekeittoa, rasvarieskaa ja makeita laskiasipullia, pitkää paastoa odotellessa. Paaston aikana syömisten odotetiin otettavan paljon rauhallisemmin. Uskon näkemysten takia. Paaston nähtiin olevan osa uskovaisen kilvoittelua paratiisin hyvään, onnelliseen vanhurskauteen, maallisesta elämästä pois lähdettyäme.

Ystävänpäivää vietetään vuosittain 14.2. Se on uudempia tulokkaita juhlapäivänä. Ystävänpäivän postikorttien lähettäminen on vakiintunut tapa.

Runebergin päivä

Helmikuun 5:ttä päivää vietetään vuotuisjuhlana Runebergin päivänä, liputuspäivänä. Hän oli syntynyt vuonna 1804 Pietarsaaressa ja kuoli 1877 Porvoossa. Johan. Ludvig Runeberg oli suomenruotsalaisia. Häntä pidetään kansallisrunoilijanamme. Runeberg kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi.

Hän eli autonomisessa Suomessa. Runeberg sai elinaikanaan suurta kunnioitusta. Hänen syntymäpäiväänsä alettiin juhlia merkkipäivänä jo hänen elinaikanaan. Ylioppilaita kävi laulamassa hänen ikkunansa alla aina helmikuun 5. s päivä.

Kalevalan päivä

Suomalainen, myös merkittävä 1800 – luvun suurmiehemme, Elias Lönnroth kokosi kansalliseeppoksemme Kalevalan. Hän kiersi suuritöisesti runojen keruumatkoilla laajassa Karjalassa ja Vienassa. Tarinain mukaan hän oli kulkenut jopa paljasjaloin runonkeruumatkojaan.

Lönnroth oli ollut monipuolinen, kyvykäs mies. Hän oli ollut myös oppinut lääkäri. Kalevalan päivä on merkittäviä vuotuisjuhliamme vuodenkierrossa. Se on myös liputuspäivä meillä.

Luonto helmikuussa

Keskialvea eletään helmikuussa. Lunta on kinoksittain maassa ja paljon puissa. Joidenkin näkemysten mukaan helmikuu nimen nähdään tulevan siitä, että lumisilla puiden oksilla ja hangilla kimaltelee monin miljoonin kirkkaita lumikide helmiä.

Lopulla helmikuuta on pienessä määrin myös eläinkunnan heräilyä. Käpylintuja voi alkaa puuhailla pesän laittopuuhissaan. Pöllöjä voidaan tavata myös rakentamassa pesiään. Nuo mainitut linnut voivat munia muniaan kovien pakkasten keskellä. Niiden hiljaisen puoleista ääntelyä voidaan myös kuulla helmikuussa.

Vanhaan aikaan helmikuu oli myös ollut tärkeitä savottatöiden kuukausia. Suomi eli metsistään huomattavan pitkän ajan. Miehiä meni savotoihin metsätöihin hevostensa kanssa. Jotkut olivat menneet savotoihin jo syksyllä ensimmäisten lumisateiden ja pakkasten alkaessa. Mukana oli tavallisesti ollut paljon kauraa ja heiniä hevosille. Ruokatarpeita oli ollut myös itselle.

Isojen metsäyhtiöiden suursavotoissa oli ollut asunto-ja ruokailukämppiä emäntineen. Oli ollut kahvin ja keiton myyntiä. Hevosille oli myös ollut ruuan myyntiä. Mutta, olihan se eläinten ja ihmisten ruokain tuottajain käytännöllistä viedä niitä myös kotoaan. Savotoissa oli ollut paljon työmiehiä puiden kaatotöissä ja kuorimassa pöllejä paperipuiksi valtaviin pöllipinoihin.

Helmikuussa tapahtui ennen

Helmikuun manifesti nimen saanut valtava nimien keruu asiakirja oli koottu talvella 1899. Keräsimme sen silloin vastalauseeksi silloisten isäntiemme, venäläisten venäläistämispolitiikkaa vastaan.

Silloin olivat meillä alkaneet katkerat, surulliset sortovuodet. Suomen alkutaival Venäjän autonomiassa oli ollut kovasti auvoisaa onnen ja rauhan aikaa. Jatkuva haavoissa, monissa sairauksisssa, vilussa ja nälässä sotiminen Ruotsin kuninkaiden mielitekojen mukaan oli päättynyt jo vuonna 1809.

Ihmiset alkoivat rakentaa uusia asuntaloja entisten mustien nokisten pienen pienten hirsikömmädöiden, savutupien ja hatarien havu-ja risumajojen sekä turpasmökkien tilalle. Suomalaiset olivat saaneet pitkän autonomian ajan rauhan aikana myös kerättyä hiukan jyviä aittojensa laareihin.

Autonomian ajan, mukavien kulta – aikojen maatalojen keittiöiden padoissa keitettiin vahvoja lihaperunakeittoja suurissa padoissa. Makean imellyslippuviipaleen päälle vuoltiin paksulti voita ja uunissa paistettua lihaa. Juomana oli monilla taloilla sydäntalvellakin maistuvaa täysmaitoa tai makoisaa kirnupiimää eli huitua.

Tie vapaussotaa

Sortokaudet nimen saaneen yhteiskunnallisen tilanteen alkaessa keisarillinen Venäjä alkoi kiristää otettaan autonomiassamme. Se alkoi suunnitella lisää maksuja ja velvollisuuksia meille. Sotimaan lähdöillä ja asevelvollisuudella Venäjän armeijassa uhkailtiin myös. Helmikuun manifesti (1899) oli ollut suuri vastalause mielenosoitus.

Keisarin valta päättyi Venäjällä vuonna 1917. Siihen oli liittynyt epäjärjestystä, mellakoita, kahakoita ja lakkoja Venäjällä. Oli tapahtunut suuri yhteiskunnan muutos. Venäjä eli valtavaa murroskautta. Tsaarien valta – aika päättyi. Yhteiskunnallisten tapahtumien Venäjällä nähtiin antavan mahdollisuudet Suomen saada itsenäisyys.

Yleisesti Suomen vuoden 1918 sodan, vapaussodan, sisällissodan nähdään alkaneen 27.1.1918. Se oli helmikuun alkua vuonna 1918, kun Oulun valtaus nimen saanut pienehkö nopeatempoinen sota käytiin. Nopeaan, Oulun kahakan voittaneet valkoiset alkoivat laatia ohjelmia hallitsemilleen alueille.

He alkoivat kehoittaa perustamaan alueilleen suojeluskuntia. Temmeksellekin oli perustettu oma suojeluskunta Oulun suojeluskunnan kehoituksesta helmikuussa 1918. Se perustettiin Temmeksen kunnallislautakunnan kanssa. Paljon, kymmenittäin oli saatu temmesläisiä mukaan silloin käynnissä olleeseen Suomen vapausotaan.

Temmesläiset perustivat siis oman suojeluskunnan. He saivat paikallispäällikökseen maanviljelijä Eero Junttilan (vv.1870-1948). Hän oli ottanut päällikkyytensä vastaan 25.2.1918.

Alajunttilan Eero isäntä oli ollut vanhan Suomen kaartin käynyt mies ja aliupseeri. Hän oli ollut paikallissuojeluskunnan päällikkönä 18.9.1918 saakka. Sitten hän oli ollut Temmeksen suojeluskunnnan esikunnan (E:n) jäsen. Hän oli toiminut esimerkiksi suojeluskuntansa kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Tehtävää hoiti hänen jälkeensä Temmeksen poliisi Kalle Honka. Temmeksen suojeluskunnan seuraavaksi paikallispääliköksi tuli Temmeksen kirkkoherra Hannes Mustakallio 18.9.1918. Hän oli samalla toiminut myös Tyrnävän ja Temmeksen suojeluskuntien aluepäällikkönä.

Temmesläisiä oli osallistunut monin kymmenin miehin vapaussotaan jo ennen oman paikallissuojeluskunnan perustamista. Esimerkiksi Tyrnävän suojeluskuntalaisista oli Oulun valtauksessa ollut mukana mm. autoilija Jaakko Pasanen (vv. 1888-1962).

Temmeksen Haurukylän Tomperin talon vanhaisäntä Heikki Karppinen oli kulkeutunut vapaussodan sotareissullaan kauas aina Sallan (Kuolajärvi) rintamille. Hän oli tullut sieltä kotiinsa kesän 1918 aikana. Hän oli kävellyt kotimatkansa.

Tuuli idästä ja lännestä.

Hyvin harva, vain muutama oli uskonut itsenäiseen suomalaisten hallitsemaan Suomeen. Olihan se ennestään tuntematon asia. Monet pitivät suomalaisen miehen kunniana vielä vapaussodan aikana, että vuodattaa hurmeensa valkoiselle hangelle Ruotsin kuninkaan puolesta, vaikkapa Norjan vuorilla. Kaarle XII kaatui Norjassa.

Paljon oli myös ollut sitä mielipidettä, että Suomi neidon pitää mennä seuraavaksi Saksan keisarin syliin, päästyään Venäjän vahvan karhun syleilystä. Naurettavalta, kuin höperön, kuin jollain tapaa vajakin höpinöiltä vaikutti silloin sinivalkoinen, itsenäinen Suomi ajatus vuonna 1918.

Paljon oli ollut vapaussodan ajan seuduilla mielipiteitä, ettemme ole kykeneviä itsenäisyyteen. Vaikeaa näyttää olevan itsenäisyys meille. Se nähtiin kouriintuntuvasti 1990 – luvulla. Me suomalaiset ainoat oikeat Euroopan eurooppalaiset, silloin vielä itsenäiset äänestimme itsemme Euroopan Unioniin. Äänestettiin kiviriippa kaulaan. Ruotsi on esimerkiksi säilyttänyt kruunun rahanaan.

Ennen Euroopan Unioiniin liitymisvaaleja oli puolueiden ja EU parlamentin ehdokkaiden propagandaa. Aina propaganda on kovaa ja vääristävää. Muuttaa valkoisen mustaksi. Ei siitä EU – ehdokkaiden propagandasta saa kuvaa, että huomioidaanko yhteinen hyvä. Vaikuttaa, ettei silloin eikä myöhemminkään ole mitään hyvää haluttu meille suomalaisille.

Lähteitä:

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/helmikuu/

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-292.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/5._helmikuuta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

marraskuu | 2015 | Suomen historian tapahtumia

historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

25.11.2015 – Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä …

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynttil%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

syödään laskiaipullia

Suomi neito oli suomalaisuuden symboli

Eetu Iston ”Hyökkäys” vuodelta 1899 kuvaa suomalaisten silloisia tuntoja

Avainsanat: , ,

Tammikuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Päivät pidentyvät

Kauniina 1950 – luvun tammikuisena pakkasaamuna huomasi aamulla Haurukylän kansakouluun hiihdellessä päivän jo pidentyneen. Koulu alkoi niinä aikoina tavallisesti aamulla kello 09:00. Silloin saattoi olla jo hiukan valonkajoa taivaanrannalla kouluun mennessä. Lumisadepäivinä sitä vastoin oli hämärää läpi päivän.

Joululahjasuksilla kouluun

Hiihtovälineinä 1950 – luvun koululaisella saattoivat olla joululahjasukset, – sauvat ja jopa monot. Suksina niinä aikoina oli esimerkiksi Esko Järvinen – merkkiset sälesukset. Suksia saatiin siis jo niinä aikoina hyvinä sälesuksina. Niissä olivat esimerkiksi kovasta hickorypuusta tehdyt reunat.

Oman aikansa uutuuksia sälesukset olivat. Kotona veistetyt mäystinsukset alkoivat jäädä historiaan. Suksisauvat kokivat myös muodonmuutoksen ja uudistuksen.

Suositut ja hyvät suksisiteet olivat metalliset ns. Y – siteet. Oli myös Voitto – merkkisiä metallisia suksisiteitä. Sangen suosittuja niinä 1950 – luvun aikoina olivat myös Karhu – merkkiset sälesukset. Paljon hiihtäneellä ja hyvin hiihtokilpailuissa pärjänneellä korvenkyläläisellä koululaisella Matti Tolvasella olivat Karhu – merkkiset sälesukset ja niissä olivat hyvät rotanloukuiksi sanotut metalliset suksisiteet.

Valoilmiöitä

Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan kohdalla oli talvisina pakkasaamuina nähtävissä erikoisempia valoilmiöitä. Vajaan 40 km:n päässä olevan Oulun kaupungin kerrostalot erottuivat taivaanrannalla korkeina, monine kirkkaine valoineen. Kyseiset kaupungin kerrostalovalot, valoilmiöt olivat eräänlaisia kangastuksia.

Kangastuksia voidaan nähdä usein myös kesäisin. Esimerkiksi kesäisenä hellepäivänä autoilijan tai pyöräilijän edessä oleva maantie näyttää joskus, ettei se enää jatku suoraviivaisesti tavallisena maantienä.Se vaikuttaa ja näyttää olevan edessäpäin, kuin kummasti kerroksittain. Kangastukset valoilmiöt näyttivät toisinaan myös kuin, että edessäpäin maantiellä olisi ollut kuin suuria vesirapakoita, – lammikoita.

Erikoisia valoimiöitä ja luonnonilmiöitä nähtiin myös metsissä tai metsän reunoissa. Jotkut vanhat puunkannot ja vanhat puunjuuret ja vanhat, joskus maahan pudonneet oksat kiiltelivät maanpinnan tasolla, kuin niissä olisi ollut valaisevaa fosforia.

Kalakauppiaat kulkivat ennen autoillaan syrjäkylillä myyden kulkukaupalla silakoita ja muita pieniä kaloja. Kun, niitä oli laitettu pirtin lattialle vadille ruuaksi kissalle. Ne saattoivat kiiltää siellä yöllä fosforin lailla. Niitä sanottiin kalastetun Oulunlahdesta ja sieltä lähistöltä. Niissä oli fosforia – saastetta.

Suojasäita

Talvet olivat ennen vanhaan Tyrnävän ja Temmeksen seuduilla aina runsaslumisia pakkastalvia. Mutta, monena 1950 – luvun talvena oli myös kovia suojasäitä. Silloin, leikittiin iloisina ja puuhakkaina suurissa lumikinoksissa ja tehtiin esimerkiksi kookkaita lumilinnoja ja runsaasti lumiukkoja hiilinenineen.

Vaivansa oli suojakelistä suksilla koulussa kulkiessa. Suojakelin voiteita oli vähän ja niitä ei osattu käyttää. Suojasäällä satanut lumi tarttui, pakkaantui suksen pohjiin. Oli helpompaa kantaa sukset olalla ja kävellä ladulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulun luona ollut Temmesjoen Hoikkalan törmän koululaisten mäki oli suojasäiden jälkeen jäinen, liukas ja turhan kova. Oli vaara loukkaantua mäessä. Suksia siellä meni poikki silloin tällöin.

Suojasään jälkeen tuli tavallisesti pakkasia. Kovat jäiset hanget ja suksenladut olivat hiihtäjille huonoja ja suksen pohjia kuluttavia. Niissä saattoi lähteä suksien pojista voiteet ja vaivalla paahdetut tervaukset pois.

Suksen pohja saattoi kulua valkoiseksi paljon kovalla hiihdetyn hankihiihdon jälkeen. Joskus kulumat olivat niissä niin kovat, että suksenpohjan urakin katosi. Se kului tyystin pois. Kovilla jäisillä hankikeleillä oli suuri vaara hiihtää sukset piloille.

Kansakoulussa kuljettiin

Haurukylän kansakoulu oli monien lasten opinahjo esimerkiksi taannoisella 1950 – luvulla. Paljon oli talviaamuisin koululaisten suksia ja sauvoja nojallaan koulun seinää vasten. Keväisin ja syksyisin lapset kulkivat kävellen kouluun. Pyöräilyä kouluun alkoi tulla enemmän esille vasta myöhäisellä 1950 – luvulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti toimintansa 1920 – luvulla. Se alkoi toimia ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon suuressa pirtissä. Kansakoulu sai myöhemmin oman koulurakennuksen vierestä. Haurukylän kansakoulu laajentui paljon ns. sodanjälkeisten suurten ikäluokkien tullessa kansakouluikään.

Maailma muuttuu

Ensin maaseudun kyliin saatiin kaivattuja kyläkouluja ja sitten niitä alettiin lakkauttaa. Kansakoulu on ollut lakkautettuna Haurukylästäkin jo kymmeniä vuosia sitten. Lapset alkoivat käydä kansakoulunsa ja myöhemmän ajan peruskoulun mukavilla lyhyessä ajassa kauas ehtineillä, joutuisilla koulukyydeillä kaukana kotoa.

Sen voi uskoa vaikuttaneen paljon yhteiskunnassamme, kun saimme viisipäiväisen työviikon vuonna 1966. Peruskouluuudistuksen voi arvella olevan jollain tapaa yhteydessä koululaistenkin työviikkoa muuttaneeseen 5 – päiväiseen työviikkoon.

Kyläkoulussa kulun pitkä historia

Kansakouluja alettiin perustaa jonkin verran kauan sitten Venäjän keisarillisen kouluasetuksen ja määräyksten mukaan. Niitä alettiin perustaa autonomiseen Suomeen 1860 – luvulta lähtien.

Pohjois – Pohjanmaan Liminka, edistyneenä maalaiskuntana sai ensimmäisen kansakoulunsa eli ns. kivikoulun kirkonkylään jo vuonna 1866. Eräs maaseudun lapsi ylitemmesläinen vuosina 1900 – 1952 elänyt Yrjö Erkki Junttila oli käynyt nuorena kansakoulunsa kotinsa vieressä Temmeksen kirkonkylän kansakoulussa.

Kyläkouluja aiemmin oli ollut seurakuntain ylläpitämiä ns. lukkarinkouluja. Niissä oli opetettu vain lukemaan. Ei siis kirjoittamaan. Pääpaino lukkarinkouluissa oli ollut raamatunhistorian kertomuksissa. ”Akanottolupa” oli aikoinaan ollut lukkarinkoulun suorittamisen takana.

Supistetussa kansakoulussa opittiin

Nuoreen Suomeen saatiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Se tuli uuden tasavaltamme presidentti K.J.Ståhlbergin alkuaikana. Siitä kaavailtiin 6 – luokkaista.

Taloudelliset olot kansan keskuudessa olivat ennen olleet hyvin huonot, ankarat, surkeat ja karut. Ei köyhillä kunnillakaan juuri ollut varaaa perustaa kansakouluja, saati rakentaa niihin uusia koulurakenuksia.

Monen lapsen kansakoulun käynti jäi esimerkiksi 1930 – luvun ankarana pula – aikana, taloudellisen taantuman aikana vain 4 – vuoden mittaiseksi. Se piisasi monina silloisina hädänalaisina vuosina pakollisen oppivelvollisuuden suorittamiseksi.

Historian tuntemalla pula – aikanamme noin vajaa 90 vuotta sitten, moni maaseudun lapsi joutui lähtemään raskaisiin savotta – ja uittotöihin heti hiukan vartuttuaan. Niitä töitä oli ollut silloinkin, niinä huonoina taloudellisen taantuman aikoina. Koulun käynnit saivat jäädä monilta lapsilta vain muutamien vuosien mittaisiksi.

Äärimmäisissä maaseudun kurjuustapauksissa suuressa lapsiperheessä saattoivat olla vain yhdet kunnolliset kengät. Koulumatkat olivat ennen myös olleet hyvin pitkiä.

Lasten lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan oppimisessa oli tarvittu paljon omatoimisuutta. Perheen vanhemmat lapset olivat opettaneet nuorempia siskojaan ja veljiään.

Opetusmateriaalia oli myös olleet vähänlaisia. Vanhan ajan kauppaostosten käärepaperit, paperisäkit ja paperipussit soveltuivat uusiokäyttöön piirustus – , kirjoitus – ja laskento alustoiksi. Vanhempien siskojen ja veljien käyttämiä koulukirjoja lukivat edelleen pienemmät siskot ja veljet.

Erilaisuuksia 1930 – luvun laman aikana

Erilaisuuksia oli ollut 1930 – luvun lama – aika. Taannoisella vuosikymmenellä 1930 oli esimerkiksi ollut pitkä lämpimien kesien kausi. Kyseistä taloudellisen taantuman, ikävää pula – aikaa ei voi verrata vanhan ajan 1860 – luvun suuriin nälkävuosiin.

Ihmiset olivat oppineet jonkin verran päivittäisen talousrahan käyttöön 1920 – 1930 luvuilla. Jokapäiväisestä käyttörahasta ennnenkaikkea oli pulaa 1930 – luvulla. Pankkilainojen lainojen lyhennyksiin olisi myös tarvittu selvää rahaa. Veronmaksuja oli sillon myös toisilla.

Satoisan makoisan leipäviljan ja osin kotieläimillekin ruuaksi annetun hyödyllisen melko satoisan vehnän viljely levisi kauas pohjoiseen aina Rovaniemelle ja kauas Kemijokivarteen saakka. Tyrnävän isännät perustivat kuntaansa harvinaisen vehnämyllyn 1930 – luvulla. Sitä ennen pohjoisin vehnämylly oli ollut Kalajoen Tyngän mylly.

Pula – aikana oli ollut paljon maatalojen pakkohuutokauppoja. Pankit omistivat niinä aikoina paljon heille tuottamattomia maatiloja. Niitä oli myös vuokrailtu viljelijöille pankkien toimesta.

Tyrnävänjoki varressa oli ollut kookkaita, joitakin ns. manttaalitaloiksi sanottuja suurtiloja. Niistä osa siirtyi pula – aikana pankkien omistukseen. Monet niistä saivat Tyrnävällä uusia pirteitä maahenkisiä isäntiä kohta viime sotien jälkeen Karjalan ja Kuusamon sotaevakoista.

Taannoinen 1930 – luvun suuri taloudellinen lama oli vaiva koko Suomessa. Pohjois- Pohjanmaan piippolalainen kirjailija Pentti Haanpää kirjoitti romaaneissaan myös pula – ajasta. Hän kirjoitti kokemuksista pääasiassa maaseudun ihmisten kokemina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kangastus

http://ilmatieteenlaitos.fi/tahtitieteelliset-vuodenajat

https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/yrittajan-abc/tyonantajan-abc/tyoaika/arkipyhat-2018-567825

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/469213-unohdettu-historia-kultakaudella-neljannes-suomen-puusuksista-valmistettiin-porvoon

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_J%C3%A4rvinen

https://www.urheilumuseo.fi/portals/47/virtuaalimuseo2009/42hakulinen.swf

https://vanhojamainoksia.blogspot.fi/2017/03/rotanloukku-1953-ja-y-side-1951.html

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/kansakoulujen-hiihtokilpailujen-historiasta/

http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/KOLMASTOISTA.html

http://metsastajaliittofi.adv3.nebula.fi/liitteet/jahti/jahti2011_2_s21.pdf

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001195785.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://www.eduskunta.fi/pdf/saadokset/101-1921.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/kulttuuri-identiteetti/13

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/09/pentti-haanpaan-isannat-ja-isantien-varjot-kertoi-siita-mista-haluttiin-vaieta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/kirjallisuus/kotimainen/haanpaa/02_tuotannosta

http://brantberg.fi/Haanpaa%20Pentti.htm

Temmeksen Haurukylän kyläkoulun oppilaita v. 1957 -1958

 

 

Avainsanat: , , ,

Joulukuun 2017 juttuja

FM Mauri Junttila

Joulukuun 2017 juttuja

Vanha Sillankorvan talo sijaitsi kauan Yli – Temmeksellä nelostien ja Kestilän maanteiden risteyksessä. Taloa ei ole ollut siellä enää vuosikymmeniin. Monien vanhan ajan Temmeksen Junttiloiden tarinat liittyvät Sillankorvaan.

Suomen sodan aika oli muutosten aikaa

Eräässä vuoden 1933 maatilamatrikkelissa Sillankorvan silloinen isäntä Juuso Junttila vpi (vv. 1878-1960) kertoo Sillankorvan olleen suvullaan hiukan yli 130 vuotta. Tilan päärakennus oli silloin vuonna 1933 ollut hänen mukaansa hiukan yli satavuotias.

Usein nähdään Sillankorvan 1. Junttila sukuisen isännän olleen vuosien 1808-1809 Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva (vv. 1790-1856). Ehkä Sillankorvassa oli asunut jo hänen isänsä Jaakko Matinpoika Kärsämä – Junttila (vv. 1741-1797)? Hän oli kuollut Juhon ollessa vasta 7 – vuotias.

Sillankorvan isännän Juuso Junttilan vpi (vv. 1878-1960) maatilamatrikkelikirjan tarinan mukaan Junttiloita alkoi asua omistajina Sillankorvassa pian 1800 vuosisadan alusta tai kohta 1700 – luvun lopusta. Esimerkiksi Suomen sodan aikana seikkaillut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva oli ollut vuonna 1800 kymmenvuotias lapsi.

Juuso Junttilan (vpi) tarinan mukaan Sillankorvan asuinrakennus oli ollut vuonna 1933 noin satavuotias. Sen rakentamispäivä olisi siis voinut olla noin vuosi 1833? Sillankorvan historian merkittävin mies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila olisi silloin ollut jo noin nelikymppinen raavas, riski mies.

Suuria muutoksia oli sekin, että Suomen sodan jälkeen meistä tuli Venäjän autonomian hyvinsyöneitä, hyvinvoipia asukkaita, vapaassa lähes itsenäisessä autonomiassa. Saimme keisariksemme rauhan miehen, jalon ja sivistyneen venäläisen ruhtinaan Aleksanteri I:n.

Jatkuvat, toistuvat sotimiset Ruotsin kuninkaiden mielihalujen puolesta lakkasivat. Oli jouduttu sotiin esimerkiksi Norjaa ja Tanskaa vastaan. Sodittiin myös Baltiassa, Narvassa ja Kuurinmaalla. Oltiin sodissa myös etu – ja taka – Pommerissa, Puolassa, monin paikoin Saksassa ja laajasti, laajalla Venäjällä sekä kaukana Ukrainassa.

Temmeksen Kärsämänkylä

Järvitalon järven viereinen Kärsämänkylä oli aikoinaan ollut merkittävä erämaakylä. Siellä oli esimerkiksi ollut Temmeksen kansakoulupiiriin eräs kyläkouluista. Kansakouluilla järjestettiin vuorollaan Temmeksen kunnan jokatalviset koulujen väliset hiihtokisat. Kärsämänkylässä toimi myös Temmeksen srk:n eräs rukoushuone.

Temmeksellä oli vanhaan aikaan asunut Kalle Molander niminen hyvä hiihtäjä ja erämies. Olisiko se ollut vuoden 1951 talvea, kun Kalle Molander ja Rantsilan mies Eino Isoviita kävivät kilpailemassa Tyrnävän hiihdoissa vai olisivatko olleet osallistujina Oulu hiihdoissa? He vierailivat samalle reissulle Korvenkylän Junttilan Erkillä. Molemmilla miehillä olivat komeat palkinnot repuissaan heidän palatessaan takaisin silloisista hiihtokisoista. Isoviita oli ollut naimisissa Erkin lähisukulaisen kanssa. Ennen kilpahiihtäjät olivat kulkeneet kilpailumatkojaan hiihtäen.

Vuoden 1957 Temmeksen kunnan Kärsämänkylässä järjestetyissä koulujen välisissä hiihtokisoissa propagandaa hallinneet koululaiset sanoivat, että Molanderin Teemu on oikeasti hirvenhiihtäjiä. Ei kannata lähteä hänen kanssaan kilpaileen voitosta! Ei!

Vanhanajan erikoisempi hevoskiertomeijeri oli ollut merkittävä osuustoiminnallinen liikeyritys pirteässä Kärsämäkylässä. Se oli toiminut 1800 – luvun lopulta eteenpäin vielä runsaat 50 vuotta. Siellä oli ollut esimerkiksi meijerirakennus laitteineen ja kirnuineen. Siellä oli myös ollut täysitoimisesti palkattu meijerska. Hänellä oli ollut oma pieni asunto meijerirakennuksen yhteydessä.

Kärsämänkylän osuusmeijeri oli ollut silloisen yleisimmän tavan mukaan voita valmistava meijeri. Vertauksena voidaan mainita, että Tyrnävän kirkonkylän melko kookas osuusmeijeri alkoi valmistaa suuria emmental – juustoja jo sangen varhain.

Kärsämänkylästä voit olivat viety useina vuosina kerran viikossa noin 8 kilometrin päähän Rantsilaan vilkkaammin liikennöidyn maantien varteen. Ei ole esimerkiksi tietoa sitäkään, että olivatko Kärsämänkylän isännät saanet ostaa myymästään täysmaidosta palautusostoina voinvalmistuksessa sivutuotteena syntynyttä tuoretta maistuvaa kirnupiimää eli huitua?

Kärsämänkylässä toimii edelleen toimelias kylän oma nuorisoseura. Se on jo hyvin kauan toiminut nuorisoseura omine toimitaloineen. Kärsämänkylässä oli aikoinaan toiminut myös Temmeksen suojeluskunnan reipas alaosasto.

Temmeksen kirkonkylän ja Kestilän kirkonkylän välinen kestopäällysteinen seututie rakennettiin 1960 – luvulla. Sen yhteyteen rakennettiin myös kookas lentokoneiden varalaskupaikka kivalle luonnokauniille paikalle kirkasvetisen Järvitalon järven luo.

Kärsämänkylän kautta on kuljettu ikiaikaisesti. Aikojen kuluessa siellä on risteillyt useita talvi – ja muita teitä ja polkuja sinne ja sieltä eteenpäin, kaus muihin kyliin ja pitäjiin. Esimerkiksi eräs vanhan ajan talvitie oli kulkenut Kärsämänkylän kautta Tyrnävälle – Kolmikantaan Mälliselle ja sieltä edelleen eri reittien kautta Ouluun.

Kärsämänkylässä on aina ollut kookkaita hirsirakennuksia suurine pirtteineen ja pihoineen. Siellä oli aikoinaan ollut myös kievareita kyytihevosineen. Se sijaitsi vanhaan aikaan keskeisemmin kesä-ja talvikulkureittien varrella. Monien eri kuntien asukkaista koostunut pieni Kärsämänkylä yhdistettiin läheiseen, viereiseen Siikajokiltatvan Rantsilaan vuonna 2001.

Eräitä entisiä kärsämänkyläläisiä

Myöhempi sotaveteraani ja Mannerheimin ristin ritari Kustaa Similä oli ollut alkujaan Kärsämänkylän poikia. Hän oli aikoinaan ollut Temmeksen Kärsämänkylän suojeluskuntalaisia ja oli ollut tarkka ampuja. Hän oli ollut niitä, joka oli ampunut tavallisella pienoiskiväärillä lentävää metsoa silmään. Ennen oli niin tarkkoja miehiä!

Oulun vanhimpana asukkaana 105 – vuotiaana elänyt Valde Tenhula oli syntynyt ja elänyt nuorukaiseksi Kärsämänkylässä. Hän oli aikoinaan seurannut monien kärsämänkyläläisten esimerkkiä ja matkusti Atlantin taakse ”kultaa vuolemaan”.

Sieltä palattuuan hän oli toiminut Oulussa poliisina niinä aikoina, kun poliisit vielä veivät pakkasilla selässään tai polkupyörän tangolla/tarakalla sammuneita mukaville putkan lämpimille olkipahnoille ”leppäilemään”. Tenhula oli simmemmin toiminut viinakaupan myyjänä eläkeikäänsä saakka Oulussa. Valde oli ollut kolmen sodan veteraaneja. Vapaussodassa hän oli vartioinut Temmeksen suojeluskuntalaisena Temmesjoen ylittävää merkittävää Pohjanmaan radan rautatiesiltaa Limingassa.

Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva

Tarinani, Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut ”Juntti Jussi” oli elänyt Ylitemmeksellä vuosina 1790-1856. Suomen sodan aikana hän oli joutunut Vitalin talossa majailleiden venäläisten vangiksi.

Hänet oli laitettu lujasti vangiksi pönkän taakse Vitalin talon saunaan. Venäläiset eivät juuri ottaneet vankeja Suomen sodan aikana. Juntti Jussi oli ollut eräs poikkeus säännöistä.

Vangitun Juntti Jussin, Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorvan Stina äiti oli juossut hädissään silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo. Hän oli pyytänyt Hildeniä kirjoittamaan venäläisille anomuksen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että ”kuinka väärin oli ollut ottaa leskiäidin ainoa poika”.

Juhon oli onnistunut paeta Vitalin saunasta. Siitä on erilaisia tulkintoja, että miten se oli oikeasti tapahtunut? On arveltu, että venäläisten kanssa asioidessaan hänen Stina äitinsä oli ohikulkiessaan potkaissut pönkän nurin saunan ovelta.

On tarinoita myös siitä, että hänen tuleva vaimonsa Brita Haapa – Perttula olisi kaatanut pönkän Vitalin saunan ovelta. Britalla oli nähtävästi ollut kaverina Sillankorvan viisas ja rohkea Halli? Juntti Jussin kasvattama koira. Kun, Juho oli kuullut pönkän kaatuvan ovelta, hän oli lähtenyt pakoon ja hyvin liukkaasti lähti. Salamana hän oli paennut! Eivät häntä tavoittaneet nuolena kiitävät kasakat, eivätkä muutkaan venäläissotilaat pyssyineen.

Suomen sota oli päättynyt sunnuntaina 17.9.1809 Haminan rauhaan. Juho oli palaillut sotapakolaisten tavoin piilostaan. Suomen sodan jälkeen alkoivat heti rauhan työt. Peltojen kylvämiset ja kyntämiset olivat ensisijaisia. Oli ollut polttopuuhalkojen noutamisia metsistä jne. Rakennuspuitakin uusiin rakenuksiin alettiin kuljetettaa metsistä.

Monet isännät piristyivät ja uskalsivat alkaa uuden suopean keisarin hallinnon alla jopa suurempiin pihapiirien parantamistöihin. Siihen asti totutut mustat, synkät savutuvat ja – pirtit alkoivat hilkalleen väistyä uusien valoisain pirttien, savuhormillisten ja ikkunallisten mukavien ja myös lämpimimpien asuinrakennusten tieltä.

Venäjän jalo keisarillinen hallitsija oli luvannut Porvoon valtiopäivillä 1809 korottaa suomalaiset kansana maailman muiden kansakuntien joukkoon. Samalla Suomen säädyt olivat vannoneet Porvoon valtiopäivillä uskollisuuttaan Venäjän keisarille.

Erilainen oli ollut Suomen sodan jälkeinen tilanne kuin isonvihan. Isonvihan aikana oli venäläisillä ollut selvä kansanmurha tavoitteena. Suomen sodan aikana, sotaa eivät kokeneet monet edes lähes armeijoiden kulkureiteillä asuneet.

Suomen sodan jälkeen suomalaisten miesten ei tarvinnut enää lähteä Ruotsin kuninkaiden mielioikkujen mukaan jatkuviin, usein toistuviin sotiin. He saivat alkaa rauhassa kyntää ja kylvää peltojaan sekä korjata satojaan. Saivat täyttää aittojaan.

Sillankorvan Juuso Junttila vpi

Viimeinen Sillankorvaa isännöinyt Junttila oli ollut Juuso Junttila vpi (1878-1960). Hän oli ollut menestyneitä hyvin pärjänneitä miehiä. Juusolla oli eläissään ollut paljon ja laajisti maita ja mantuja. Hän oli myös pitänyt vaimonsa Aino Junttila os. Klaavun kanssa menestyvää sekatavarakauppaa Sillankorvassa.

Juuso oli ollut kaikinpuolin suosittu ja tykätty mies. Juuso oli ollut mukana kaikessa Temmeksellä. Hän oli ollut kirkkoväärti ja pankkien johtokunnissa istunut mies. Hän oli myös ollut Temmeksen suojeluskunnan esikunnan (E) jäsen. Juuso oli ollut suojeluskunta – alikersantti.

Juuso Junttila (vv. 1878-1960) oli nuorempana ollut pitkä komea tummahipiäinen voimakasvärinen mies. Vanheneminen nakersi Juusoakin. Hän oli esimerkiksi vuonna 1957 Haurukylän kansakoulussa pidetyillä kinkereillä seurakunnan edustajana. Jo, paremmin rumanpuoleinen harmaa mies oli jo Juuso silloin.

Sillankorva oli aikoinaan ollut myös harjoittelutila. Oulun läänin Pyhäjärven – /Pyhäsalmen meijerissä meijerskana pitkän päivätyön tehnyt, varhaisella 1920 – luvulla syntynyt Fanni Junttila oli nuorena aloittanut vaadittavat työharjoittelunsa lähinaapurissaan Temmeksen Sillankorvassa.

Jorman lato

Eräs Sillankorvan mailla talossaan asunut Sillankorva – Junttila sukuinen oli ollut maanviljelijä Jorma Jooseppi Junttila (s.1926) Hänen 11 vuotta nuorempi serkkunsa Temmeksen taiteilija Seppo Similä oli maalannut paljon kauniita ja komeita maalauksia myös fyysisen mallin mukaan. Taiteilija Similä maalasi aikoinaan tosi kauniin maalauksen esimerkiksi Jorman ladosta.

Sillankorvasta oli erotettu 1800 – luvun lopulla viereiset Alajunttila ja Ylijunttila. Niissä on asunut ja asuu vanhan Ylitemmeksen Sillankorvan Junttila sukulinjaan kuuluvia Junttiloita. Kyseiset talot ovat olleet aina sangen elinvoimaisia maataloja runsasmaitoisine, isotissine lypsylehmineen ja muine hyvinvoipine karjoineen.

Jouluja vietettiin

Joulunviettojen suhteen voimme puhua perinteisistä jouluista. Joulun viettotavat ovat säilyneet samoina kauan. Esimerkiksi joulukuusi ja runsaat maistuvat jouluruuat ovat jo edellisiltä sukupolvilta tuttuja ja vuodesta toiseen toistuvia. Joulupukki on myös suurille ihmisjoukoille vanha kiva jouluisin lahjoineen vieraileva toivottu tuttu.

Kinkku, joululaatikot, joululimppuineen, joululeivoksineen, maistuvine nisuineen ovat tuttuja jouluruokia. Jouluinen riisipuuro, sekahedelmä, väskynä-, luumu – tai rusinasoppa nostavat edelleen vuosikymmenten jälkeen veden kielelle.

Tarinallisuus on tärkeä osa jouluja. Jouluisin herkistytään muistelemaan lapsuuden jouluja. Tavanomaisesti jouluisin tarinoidaan mieleenjääneistä asioista ja ihmisistä.

Oli jonkin verran joululahjoja meille lapsukaisille myös 1950 – luvulla. Toisena joulupyhänä eli Tapanina saatiin yleisen tavan mukaan mennä katsomaan minkalaisia joululahjoja olivat naapurit saaneet?

Esimerkiksi kotikylän naapuri Tolvasen Matti (s. 1943) sai jouluisin joitain kivoja kaupasta ostettuja joululahjoja. Niihin sain minäkin koskea ja katsella. Naapurini Pasasen Markku (s. 1944) sai esimerkiksi: Tex Willer, Davy Crocett, Wild West ja Pecos Bill seikkailulehtiä, joita sain minäkin lukea.

Joululahjojen voidaan nähdä olevan vanhaa perua. Raamatun kertomusten kolme Itämaan viisasta tietäjää matkasivat vuonna nolla pieneen Betlehemiin. Mukana heillä oli arvokkaita lahjoja vastasyntyneelle Kristus – lapselle, tulevalle Kuninkaiden Kuninkaalle ja meidän Häneen uskovien Vapahtajalle. Kristillisessä jouluperinteessä joulahjat ovat olleet jo kauan mukana joulunvietossa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulutanaan2/lohi-maistuu-tenhulan-valdelle/241626/

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/karsamankylan-rukoushuone-ei-prameile/527714/

http://www.kirjastovirma.fi/liminka/tahystaja/1955-04-29

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentokoneiden_varalaskupaikka

Suomen maatilta osa IV

Tunnus

24680

Kunta

Temmes

Kylä

Temmes

Tilan nimi

Sillankorva

Tilannevuosi 1933

Sillankorva Ylitemmes

 

Itämaan viisaat tietäjät

Avainsanat: , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi