Lainaa.com

kesäkuu 2019

FM Mauri Junttila

Kesäkuun 2019 tarinaani

Usein, keväisin pitkän kolean kevään ja pitkän lumisen pakkastalven jälkeen tuntui, että jäikö kesä nyt tälle vuodelle tyystin tulematta meille?

Kesä on nyt taasen meillä

Luonto ympärillämme kertoo selvimmin kesän tulosta. Siihen kuuluu esimerkiksi ympäröivän luonnon tuoksut, valoisuus ja kesän lämpö. Ympärillämme on kesän tuoksuja. On kaunista vihreyttä ja kauniitten värikkäiden kesän kukkien runsautta.

Monet kesän linnut laulavat iloisesti, lirkuttavat sekä rakentavat pesiään keväisin. Esimerkiksi tutuista kesän muuttolinnuistamme pääskysistä saa vaikutelman, että ne vain omaksi ilokseen lentävät ja laulaa lirkuttavat sinitaivaalla.

Mutta, paljon niillä on puuhaa ja tekemistä. Ne rakentavat pesiään, munivat ja aloittavat niissä munien haudonnan. Ne keräävät ahkerina ravinnoksi hyönteisiä ja matoja itselleen ja poikasilleen. Puuhaa on niillä siitäkin.

Vesien vaputuminen jääkahleista tuo runsaasti mukavuutta ja silmäniloa sekä myös kauneutta meille. Laineet liplattavat ja purot solisevat. Monet luonnon äänet kertovat kesän tulleen. Kesälle on ominaista myös monet miellyttävät kesän tuoksut.

Sitten alkoivat kesälomat

Esimerkiksi kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1955 oltiin jo kesälomalla Temmeksen Haurukylän kyläkoulusta. Olimme hakeneet sieltä kevättodistukset edellisenä päivänä. Koulukauden juhlalliset kevätlukukauden päättäjäiset tuttuine suvivirsi lauluineen olivat myös olleet laulettavinamme Haurukylän kyläkoululla.

Paljon kesä toi muutoksia meille koululaisille. Eihän tarvinnut enää aamuisin lähteä kouluun. Se oli suurin ja merkittävin muutos meille kesän tultua. Olihan esimerkiksi kesäloma koululaislapsille selvästi pitempi ennen vanhaan. Se alkoi heti kesäkuun alusta ja päättyi kolmen kuukauden päästä – vasta kaukana syyskuun alkupäivinä.

Esimerkkinä lapsuuden kesistämme voi mainita kesän alun arkipäivän rytmin suuret muutokset. Niistä voi mainita esimerkkinä nukkumisemme. Kohta kansakoulun kesäloman alettua esimerkiksi nukkumispaikat vaihtuivat meillä kotona pirtistä piha – aittamme sänkyihin.

Ennen vanhaan oli maaseudulla tyypillistä se, että vuoteet ja sängyt olivat toiset kesällä kuin talvella. Kesät nukuttiin tavallisesti aitoissa. Niin oli tapana meilläkin vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä.

Mutta, pirtin pöydän ääressä juotiin edelleen kesäpäiväin aamu – ja muut kahvit ja syötiin kaurapuurot, lihaperunakeitot ja muutkin keitot sekä marjapuurot ja ruuat pirtin pöydän ääressä, vaikka nukkumiset olivat pihapiirimme aitoissa. Vanhaan aikaan nykyisin tuttuja pihagrillejä ei esimerkiksi vielä tunnettu maaseudulla. Lehtimajatkin tulivat maaseudulle sangen verkkaisesti. Esimerkiksi makkarain paistamisiin, paljoihin ylimääräisen rasvaisten syömisiin tai grillaamiseen opittiin sangen myöhään – vuosikymmenten päästä.

Talvisin nukuimme Pentti veikan kanssa tavanomaisesti pirtin nurkassa meille tutussa lämpimässä parivuoteessa. Kesäksi tuli meille kaikille talon väestä paljon lisätilaa nukkumisiimme. Kotimme pihapiirin jyväaitan ylälattialla oli paljon kivoja jyville tuoksuvia kesäisten sadepäivien ja/tai vesisateuden lepäilyjen ja univuoteiden paikkoja. Mutta, harmiksemme syksyisin kohta puintikauden alettua aitan mukavia vuoteita jouduttiin luovuttamaan talon jyvävarastoiksi.

Monesti maaseudulla siirryttiin pirtistä ja kammareista pois kesäksi. Menimme silloin viileään aittaan ja menimme esimerkiksi myös vihaisia kärpäsiä pakoon hämärään. Eivät ne viheliäiset osanneet häiritä meitä pimeässä aitassa terävine pistinkärsineen!

Silloin, oli myös hyvä myrkyttää asuinrakennuksen kärpäset, kun ei siellä oltu. Savuavat, kaikkialle tunkeutuvat pienellä metallialustalla tai – vadilla poltettavat kärpäsmyrkkytabletit olivat tehokkaita. Eräänä kesänä pirtin lattialla oli suuri kasa kuolleita kärpäsiä. Niiden joukossa makasi myös muuan pieni hiirivainaa.

Kämppämme oli mukava kesällä

Onneksemme ja iloksemme käsistään tekevä, osaava Kalervo veikkamme rakensi kotipihamme pitkän aitta – , traktoritalli – , maatalouskoneiden varastorakenuksen – , ”jääkömmön” jne nurkkaan mukavan oleilu – ja nukkumapaikan Sanoimme kotona piharakennuksen kesähuonetta ”kämpäksi”. Siellä oli muutamia laudoista koottuja laverisänkyjä vuoteinamme. Kämppä oli tarpeesen kesäisin meidän isolle perheelle.

Oivalla oli siellä kämpässä oma laverisänky pienen yöpöydän kanssa. Pentillä ja minulla oli siellä leveä laudoista tehty laverinen kaksoisvuode. Sen päällä oli myös laudoista tehty leveä laverisänky. Laverisängyt olivat kesäisin meillä usein käytössä. Esimerkiksi Muhoksella asuva ja siellä töissä oleva Kalervo veikkamme nukkui usein kotona käydessään siellä.

Samoin ”kämppämme” ylävuodelavitsaa käytti myös Muhoksella asuva serkkumme Olavi Pasanen kyläillessään meillä. Usein, he kertoivat jännittäviä sotajuttuja Oiva veikkani kanssa. Heidän sotajuttunsa olivat jatkosodassa koettuja tosijuttuja.

Pihapiirimme varastorakennuksen ”kämpän” lavitsoja käyttivät kesäisin välillä myös pienet Liisa siskoni ja vanhimman siskomme samanikäinen Reino poika. Mukavampi oli heidän nukkua hämärässä viileässä kämpässä kuin pirtin kesäkuumassa loukossa.

Reino oli lapsena usein Korvenkylän mummolassaan. Reinon tyrnäväläinen Reino Aaltomaa niminen isä oli kuollut äkkiä nuorena munuaistautiin vuonna 1949. Reinon Taimi äiti aloitteli silloin ansiotöitään myymälänhoitajana. Helpointa oli niinä vanhoina enemmän taloudellisesti ankeina aikoina tuoda välillä Reino poika oleilemaan Tyrnävän Korvenkylän mummolaan.

Reippaasta Reinosta tuli aikoinaan Tampereen poliisiopiston jälkeen poliisi Ouluun aina eläkeikäänsä saakka. Hän oli nuorena käynyt keskikoulun. Hänestä oli myös tullut sotaväessä komea, reipas varusmieskersantti.

Monien muutosten alla elettin Korvenkylässä 1950 – luvulla. Esimerkiksi Erkki isämme kuoli syöpään jouluna 1952. Se toi suuria muutoksia perheesemme. Alettiin elää puoliorpoina ilman isää. Meistä vanhin Oiva veljemme joutui isän rooliin.

Paljon oli puuhaa kesäisin

Kaikkeen maataloustyöhön piti ennen vanhaan koululais – lastentenkin osallistua. Joskus, kiireisten maatalon kesä -, kevättöiden takia piti koululaisten jopa olla poissa koulusta. Kodin maataloustöiden tekemiset olivat tärkeitä meille lapsillekin tehdä niitä jokapäiväisen leipämme kasvattamisen ja riittämisen takia.

Heinätyöt kesäisin vaativat oman suuren ja vaativan työpanoksen maatalon lapsilta. Heiniä kykeni hankoamaan seipäille myös vaatimaton heinämies. Monena kesänä ajoin haravakoneella Sirkka hevosellamme heinäpeltojemme heiniä kasaan, ”torvelle” hankomiesten helpommin ottaa ne seivästettäväkseen.

Se oli esimerkisi raskasta ja töisevää lapselle kesällä, kun heiniä pellolta seipäiltä niittylatoon kerätessä piti Ferguson pysäyttää joka ikisen heinäpellon heinäseipään viereen. Kytkin oli jo raskas lapsen käsitellä pitkän työpäivän illalla. Kytkinjalka väsyi pieneltä kuskilta.

Monenlaisia töitä oli kesäisin

Erilaisempia töitä meille vielä lapsille oli sekin, kun vuosina 1952 – 1955 rakensivat Korvenkylään uuden hiekkapohjaisen kylätien. Meillä Pentin kanssa oli kaivettavanamme jopa oma tienvarren ravimonttu. Oiva veljemme tosin kaivoi sen lähes kokonaan, että kehdattiin näyttää se kylätien tietyömaan työnjohtaja Rahkilalle. Toki Oiva antoi tilistään meillekin lapsille jotain rahaa siitä. Tehtiinhän me kylätien ravimontusta, mitä kyettiin tekemään.

Eräänä kesänä kotiimme uusittiin kotipirtin tiilinen leivinuuni ja kamarin kakluunit savupiippuineen. Siitä oli hyvin paljon puuhaa. Entiset piti purkaa pois ja niiden jätteet kuskattiin jonnekin esimerksi peltotien rapakkoon. Muurarina siellä pirttimme leivinuunin ja kakluunien teossa toimi muhoslainen muurari Lotvonen poikineen.

Eräänä 1950 – luvun kumana kesänä myös Oiva veikkamme innostui yleisen tavan mukaan pellonraivaukseen. Pelto raivattiin viereisen Sipolanrämeen Leppiojan kanavan, luonnonojan varteen. Siellä hänellä kävi raivausmaan kyntötöissä keltainen kookas Pellonraivaus OY:n caterpillari.

Äestämässä siellä kävi Tyrnävän manttaalikunnnan omistama pienehkö sininen rautaisilla täysteloilla varustettu Fordson Mator County diesel painavan lautasäkeen kanssa. Äestystä teimme siellä myös kevyellä kodin harmaalla petrooli Fergusonilla.

Manttaalikunnan kokopitkillä rautateloilla varustettua Fordson Major Countya ajoi tyrnäväläinen Mauno Lithovius. Sama Forndson Major County aurasi 1950 – luvulla Tyrnävällä valtavasti peltojen sarkaojia. Se oli vielä silloin avo – ojaojitusten aikaa peltoviljelyssä. Mantaalikunnan puskurilla varustetussa Fordson Major Countyssa oli perässä voimakas kelavinssi, joka kiskoi vahvalla sinkkiköydellä peltojen sarkaojia avaavaa oja – auraa. Tyrnäväläisten isäntien manttaalikunnnan Fordson Major County kiersi muutamia viikkoja kesäisin talosta taloon ja kylästä kylään oja – auran kanssa.

Paljojen ojamaiden kanssa oli oma vaivansa. Osa isännistä pusketti pillarilla ojamaat levälleen keskelle sarkaa. Ne hienontuivat siellä esimerkiksi hevosen – tai traktorin äkeellä. Osa käsitteli, hienonsi paljot ojamaat esimerkiksi kuokan ja lapion kanssa.

Noin neljän hehtaarin kokoinen koskemattomaan metsään raivattu Oiva veikkamme raivausmaa oli silloin vielä vuolaana virtaavan, vielä uuden, juuri kaivetun Leppiojan kanavan vieressä. Raivausmaan ”kunttaa” poltimme avotulella kuin kytöä polttaen tai kuin vanhanaikaisesti kaskenpoltolla. Siihen raivausmaamme polttotyöhön sovimme myös me lapset.

Eräänä kesänä teimme Pentin kanssa raivausmaan kulmaan pellon turppaista pienen harjateltan mallisen ja kokoisen lepopaikan. Se helpotti meitä, kun siellä pienessä turpasmajassa saatoimme lepäillä välillä tai pitää sadetta ja syödä eväitä rauhassa itikolta. Siellä saattoi jopa nukkua yön yli. Oivan raivausmaa sai kyteä ja palaa rauhassa sinä kesänä muutamien viikkojen ajan. Välillä vikaistiin, että tuli tekee kunnolla töitään.

Muutamana kesäisenä päivänä katselimme Oivan raivausmaan kohdalla Pentti veikan kanssa Leppiojan kanavassa vasta kuivattuun Leppijärven suuntaan uivia monia kaloja. Otin lapion käteeni ja löin voimakkaasti lapion terän syrjällä veteen erästä haukea kohden. Terä osui kalaan. Veimme hauen kotiimme ja äitimme paistoi sen paistinpannussa voissa maistuvaksi ruuaksemme.

Niittysaunoja

Vanhaan aikaan taloilla oli yleisesti ollut niittysaunoja. Niitä oli syntynyt niityille, joissa talon väet olivat kulkenet heinänteossa – vuodesta toiseen. Esimerkiksi Tyrnävän kesikyläläisillä Antti ja Toivo Ikolalla oli niittysauna ollut käytössä vielä 1950 – luvulla Tyrnävän Korvenkylän kookkaalla Latvasuolla. Heidän niittynsä oli runsaan kahden kilometrin päässä Tyrnävän Keskikylän Ala – Ikolasta.

Heidän niittysaunansa oli muutamien neliömetrien kokoinen vanha harmaa pieni hirsirakennus. Siinä oli muurattuna pieni tulisija savupiippuinen. Siellä oli myös muutama lavitsasänky niittyväen leppäillä, nukkua tai pitää sadetta. Se oli erään vanhan luonnonvaraisen Nipsinginojan pienen lammen (poukaman) reunalla.

Tyrnävän korvenkyläläisen Alpo Pasasen Uutela talo oli ensin ollut alatemmesläisen Toivo Ylitalon kookkaan maatalon sivuniityn niittysauna. Vanhojen Korvenkylän niittysaunojen määristä ja olemisista on vain vähän tietoja. Korvenkylän laajoilla vuodesta toiseen käytössä olleilla tuhansien hehtaarien heinäviityillä voi uskoa olleen useita vanhan ajan maatalojen niittysaunoja.

Korvenkylässä oli ollut se etunsa, että siellä oli ollut Leppijärvestä laskevat Leppioja ja sen läheinen Nipsinginoja. Niiden varsilla oli ollut luonnonniittyjä ja siellä oli myös ollut useita kivoja kalaisia luonnojien lampia, poukamia. Ne olivat olleet hyviä paikkoja myös niittyväen peseytymiseen. Lampareiden, poukamien kalaisus oli ollut etu niinä vanhoina ikoina.

Lähteitä:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4dbebbd3-1916-49e3-9606-31a2cbebe51a

https://kalajoenjuhannus.fi/

https://www.ruka.fi/juhannus

https://maurintarinoita.munblogi.com/tag/juhannusjuhla/

http://mauritarinoi.suntuubi.com/

https://sites.google.com/site/juhannustarinaa/

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806212201030865

https://luontojakulttuuri.wordpress.com/tag/niittysauna/https://www.youtube.com/watch?v=wyeaatN2VkE

https://www.metsalehti.fi/lukijoiden-kuvat/piilopirttiko/

https://www.savonsanomat.fi/teemat/Siit%C3%A4-kellojen-kilkattamisesta/1344823http://www.masinistit.com/keskustelupalsta/viewtopic.php?t=26979

https://www.seinajoki.fi/kulttuurijaliikunta/Etela-Pohjanmaanmaakuntamuseo/tornavanmuseoalue/sijainti/talonpoikaiselama.html

https://www.pellervo.fi/maatila/3_01/karpastor.htm

https://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/karpasia-ongelmaksi-asti/2756305

juhannusruusuja

Suomen lipun päivä

Tyrnävän Korvenkylä

Avainsanat: , , , , , ,

Toukokuussa 2019

FM Mauri Junttila


Toukokuu

Toukokuun nimen nähdään tulleen lukuisista keväisistä toukotöistä. Toukokuu on vilkasta ja kiireistä aikaa isäntäin tehdä kylvötyönsä. Toukokuussa tehdään yleisesti myös kotipuutarhan eli kotiryytimaan monet tärkeät kevättyöt. Kylvetään esimerkiksi porkkanan ja punajuuren siemenet.

Sellaista se oli ennen vanhaan 1960 – luvulla esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässä, että elettiin ja nähtiin työntäyteistä tervettä maaseudun elämää ja kuultiin jo varhain aamusta monien eri merkkisten traktoreiden ääniä, ”traktorikonsertteja” toukokuussa. Kynnettin ja kylvettiin ahkerina kevätöissä. Niitä monia kylvöksiä niitettiin sitten onnellisina ja tytyväisinä myöhemmin syksyllä.

Korvenkylässä kuuli ennen vanhaan paljon iloista työn ääntä ja oli  nähtävissä hyvää onnellista elämää. Oli nähtävissä ja kuultavissa kevään muuttolintuja ja seurata iloisia vilkkaita sammakoita lätäköissään. Ja, olihan paljon hyönteisiä jo keväästä. Nuo olivat tärkeitä kevään airuita ja niitä seurattiin.

Hyvää oli muuttolintujen elää kesät synnyinseuduillaan. Muuttolinnuista voi mainita, että esimerkiksi tuttujen kesälintujen pääskysten syysmuuton aikaan kaikki eivät edes mahtuneet sähkölangoille. Paljon kertyi varmaan painoa keveistä pääskysistäkin, kun niitä oli hyvin paljon.

Olihan silläkin varmaan merkitystä monimuotoisen elämän vilkastuttajana ja monimuoisen elämän lisääjänä, että Korvenkylän vieressä oli taannoin ollut kuivattu Leppijärvi. Hirviä kulki usein Korvenkylässä ja lähialueilla. Oliko esimerkiksi myös Taivaanvuohi lintujen esiintyminen riippunut osaltaan Leppijärven kosteikosta?

Hirvet katselivat uteliaina tovin metsän reunassa, että mitähän kylässä nyt puuhataan ja mitä tapahtuu? Lämpimien pitkien kesien kaudella 1970 – luvulla lehmälaitumella saattoi käyskennellä myös muutamia siroja kauriita. Kauniita metsien asukkaita oli ilo ja mukava nähdä ja seurata.

Peltoalue

Pohjois – Pohjanmaan Tyrnävän Korvenkylä on soiden ja sekametsien ympäröimä muutamien tuhansien peltohehtaarien kokoinen. Korvenkyläläisilläkin oli siellä maita kohtalaisesti. Kylläkin Korvenkylän maista, pelloista omistivat suurimman osan monet Tyrnävän kirkonkyläläiset ja monet Keskikylän isännät.

Korvenkylä metsineen ja peltoineen – itsessään, kylänä ja maa – alueena oli erotettu 1840 – 1850 luvuilla silloisesta Limingan Alatemmeksen Lassila – Ahmala suurtilasta. Maan sieltä olivat silloin ostaneet ja lohkoneet itselleen silloiset Tyrnävän kirkonkyläläiset talokkaat Konttilat. Lassila – Ahmala oli ollut niinä vanhoina aikoina valtava eli 4700 hehtaarin kokoinen suurtila.

Korvenkylässä oli paljon maita ja metsiä, jotka olivat aikoinaan kuuluneet keskikyläläiseen Koivikkoon. Paljon maitaan Korvenkylään ja muille luovuttanut talo oli myös ollut taannoinen ja jo hyvin kauan sitten historian härärään kadonnut keskikyläläinen Tungio (Korvenkylässä Tunkionhaka). Keskikyläläisistä Takalosta ja Sipolasta oli aikoinaan erotettu ja lohkottu paljon maita myös Korvenkylään.

Isoista taloista 1960 – luvun toukotöissä Korvenkylässä voi mainita keskikyläläisen Yli – Ikolan. Heiltä kävi heidän laajoilla Korvenkylän pelloillaan toukotöissä Arvi Matinolli poikineen. He tekivät maatyönsä uutuuttaan välkehtivillä traktoreillaan ja leikkuupuimureillaan. Joitain töitä he tekivät vielä edelleen 1960 – luvulla hevosilla. Esimerkiksi hakivat talvisin usein hevosellaan paljoille lehmilleen kuivia heiniä ja olkea Korvenkylän ladoistaan. Heillä oli talonsa peltomaina entisen keskikyläläisen Koivikon suurtilan maita ja myös entisiltä alatemmesläisiltä isänniltä maakaupoissa tulleita pelto – ja niittymaita.

Entisen Koivikon maita oli myös muillakin keskikyläläisillä esimerkiksi Latvalehdoilla, Paavo Ikosella ja Nestori Väisäsellä sekä Tyrnävän korvenkyläläisellä Erkki Junttilalla. Ennen mailtaan kookas talo Koivikko oli siirtynyt viime sotien jälkeen alkujaan sortavalaisen sotaevakko Augusti Siitosen omistukseen. Augustilla oli ollut niitty-, peltomaita myös Tyrnävän Korvenkylän Tunkionhaassa.

Paavo Ikonen hankki 1960 – luvulla sinisen upouuden diesel Fordson Dextan. Reippaalla Paavolla oli ollut hyviä harrastuksia. Nuorena hän oli ollut painin harrastajia. Aikusena miehenä hän kävi useita vuosia itsenäisyypäivisin hiihtäen vierailulla korvenkyläläisellä kaverillaan Veikko Vesalalla (1920-2008). Ennen vanhaan oli ollut kovia, kylmiä pakkastalvia ja myös lämpimiä kesiä. Hiihtokelejä oli ollut usein jo itsenäisyyspäivänä.

Sitähän se oli

Silloisella 1960 – luvulla meillä maaseudun kyläläisillä oli edelleen paljon muutoksia jokapäiväisessä elämässä. Se oli tavallista esimerkiksi, että lehmämäärät lisääntyivät rajusti taloissa. Ne antoivat myös paljon rasvaista maitoa. ”Isotissisiä maitomuoreja” olivat 1960 – 1970 – luvun lehmät. Korvenkylässäkin veivät isännät useiden päniköiden käsikärry/kottiskuormia maitolavoilleen keveillä kumipyöräisillä käsikärryillä. Esimerkiksi Vesalan Veikko isäntä vei monena keväänä raskailla kevätkeleillä Valmetillaan maitopänikkänsä Valion maitoautomiehen Ilmari Veikko Pasasen omistamaan maitoautoon Korventien päähän.

Maitoautot uusiutuivat myös. Esimerkiksi Korvenkylässä kauan maitoautomiehenä kiertänyt ja kulkenut Tyrnävän keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen hankki 1960 – luvulla nätisti välkehtivän uuden punaisen Ford Trader diesel kuorma-auton. Siinä oli kookas tehdastekoinen teräsinen lavakoppi teräsovineen ja suojuksineen.

Se oli entisiin maitoautoihin verrattua selväsi parempi suoja maitotonkille, päniköille talven pakkasilla ja kesän kuumilla helteillä. Maitoautot veivät päivittäin maidot Ouluun Heinäpään Valiolle. Maitoautosta saatiin meijerin palautuksena esimerkiksi kuorittua maitoa (kurria) ja piimää. Valion pakattuja voipaketteja ja piimäpurkkeja. Jogurtteja saatiin myös niistä.

Traktorit lisääntyivät nopeaan Korvenkylässäkin 1960 – luvulle tullessa. Esimerkiksi Annalan Lääperit keskellä kylää hankkivat upouuden diesel A mallisen Zetorin. Leikkisällä Väinö Lääperillä oli Zetorillaan lempinimi. Hän puhui siitä ystävälliseen sävyyn ”Keturina”. Pasasen Ahti ja Jorma ostivat nätin diesel Volvon. Vesalan Veikko oli kauan diesel Valmet miehiä, kunnes alkoi ajaa Deutz – Fahrilla. Laukka Tauno keskellä kylää oli aina diesel Valmet miehiä. Korvenkylän Alasaarelat tekivät työnsä diesel Valmeteilla.

Äänekkäitä, monien traktoreiden isoäänisiä kuoroja sai kuunnella Korvenkylässä 1960 – luvulla jo varhaisesta aamusta toukotöiden aikaan. Keskellä Korvenkylää työskennelleen Lääperin Väinön kaksitahtisesti puksuttava diesel Zetor A oli ehkä isoäänisin? Siihen sekottuivat Junttilan petrooli Fergusonin vaimea ja diesel Nuffieldin vaimeahko traktorin ääni.

Autoilijaksi aikuisena miehenä ryhtynyt Mauno Junttila (Tyrnävä 1930 – 1976 Eskilstuna) hankki vuonna 1958 uuden vihreän diesel Mercedes Bentz lava – auton – ”buldoggi Mersun”. Hän aurasi sillä talvisin Tyrnävän maanteitä. Hänenkin Mersu lisäsi omalta osaltaan moottorien ääniä Korvenkylään. Mauno oli toiminut nuorena miehenä myös taximiehenä Tyrnävällä.

Toukokuun töihin meille tulivat 1960 – luvulla lisääntyvästi mukaan keväiset nurmien kylvöt. Ennen isänille piisasi se, että timotei heinikoille kylvettin typpiapulantaa siinä mielessä, että nurmi kasvaa hyvin. Alettiin vasiten perustaa taloihin nurmia ja laitumia.

Ennen vanhaan lehmien laitumien ja nurmikoiden peruskasvina oli ollut pelkkä timoteiheinä. Jonkin verran oli kasvatettu niiden mukana, seassa puna – apilaa. Isänät alkoivat kylvää peltoihinsa nurmien siemeniä esimerkiksi englantilaista raiheinää ja Italian raiheinää sekä nurminata lajikkeita.

Italian raiheinä oli erityisen nopea kasvamaan lämpiminä kesinä. Esimerkiksi illalla niittosilppurilla kaljuksi ajettu raiheinäpelto oli jo aamulla vihreä. Italianraiheinää kykenivät lehmät jyrsimään pelloilta sellaisenaan turvallisesti ravinnokseen.

Iloisten juhlien toukokuu

Toukokuu on monien näkyvien iloisten juhlien aikaa. Juhlimiset alkoivat komeasti jo ensimmäisenä päivänä toukokuuta tai oikeammin jo edellisenä iltana – aattoina. Vappu on edelleen merkittävä juhla. Se on ollut kautta aikain ylioppilaiden juhla.

Vappu ja vapun juhlinta ei ole menettänyt merkitystään ylioppilaiden riemujuhlana, vaikka uusia ylioppilaita on tullut jo useina vuosina paljon myös syksyisin. Ylippilaat huomioidaan edelleen suurena juhlijoiden joukkona vappuisin.

Maaseudulla otettiin ennen vapun juhlinta yleensä rauhallisesti. Se vaikutti eniten, että se oli juuri kiireellisten kevättöiden aikana. Mutta, huomioitiinhan me vappu silloinkin monien kiireellisten kevättöiden aikaan.

Valmistettiin paljon simaa ja leivottiin tippaleipiä. Hankittiin vappuun liittyvää turhaa rihkamaa ja vappuvaatetusta jo kauan sitten. Käytiin seuraamassa mahdollisuuksien mukaan iloista vapun juhlintaa kylillä. Maaseudun autoistuessa, vapun juhlintaa oli helppo käydä katsomassa ja seuraamassa esimerkiksi Oulussa tai Tyrnävän kirkolla.

Maaseudun koneellistuminen vaikutti paljon. Ei tarvinnut enää kävellä äeshevosen perässä vuorokaudesta toiseen. Välillä ehti käydä katsomassa jopa vapun juhlintaa.

Tyrnävällä oli tarjolla myös leppoisaa maallista juhlintaa esimerkiksi kirkonkylän Seurojentalon suosituissa naistentansseissa, konkareissa. Meille oli tarjolla myös Tyrnävän seurakunnnan tarjoamaa rauhallista kristillistä vappujuhlaa. Ennen niissä oli esimerkiksi uskovaisten miesten ja naisten puheita ja kauniitten kevät-/kesävirsien iloisena ja hartaana veisaamista.

Sekin oli hyvää ja sopusointuista vanhaan aikaan, etteivät ennen maaseudun uskovaiset tai uskosta enemmän tai vähemmän kiinnostunet. Eivät he tanssineet tai muutenkaan iloineet äänekkäästi, eivät heiluttaneet riehakkaasti päätään, vartaloaan, käsiään ja jalkojaan esimerkiksi Jamaikalaista alkupää olevan ilon ja rytmin tahdissa varsinkaan hartaaksi mielletyn seurakunnnan tilaisuuksissa.

Nykyisin ja jo kauan aikaa sitten vapun juhlintaan ovat tulleet mukaan poliittiset puolueet. Kaikilla puolueillamme on ollut isoja kulkueita ja värikkäitä väkirikkaita vapputilaisuuksia. Niihin tulee yleensä yhteiskunnallisesti arvostettuja tärkeitä, huomattavia ja merkittäviä puhujia.

Äitienpäivänä

Toukokuun toisena sunnuntaina juhlimme edellen perinteisestä äitienpäivää. Se on kansallisia juhlapäiviämme. Sen juhlintaan osallistutaan me kaikki Suomessa. Äitien päiväin juhlijat ovat ulkonäöltään luonnollisesti erinäköisiä. Toisilla isillä on tosi ruma naama ja siinä lisäksi ruma parta, mutta äitiys ja äitienpäivän kunnioitus yhdistää meitä miespuolisiakin äitienpäivän juhlinnassa.

Äitienpäivänä voidaan ostaa lahjoja äideille. Äitienäivänä tavallisesti hemmotellaan äitejä. Hemmottelut äideille voivat olla kivoja koruja, lahjoja tai äidille tarjoillaan makoisa herkullinen aamukahvi vuoteeseen.

Vanhaan aikaan oli koulujen ja koululaisten järjestämiä äitienpäiviä. Temmeksen Haurukylän kansakoulussa oli ennen 1950 – luvulla aina toukokuun II sunnuntai äitienpäiväjuhlat. Se oli kyläkoulussa merkittävä ja tärkeä ohjelmallinen päivätapahtuma. Koululaiset esittivät äitienpäiväksi sopivaa ohjelmaa. Äitienpäiväksi valmistettiin koululaislasten toimesta esimerkiksi paperisia äitienpäiväkukkia.

Tänään satavuotias äitienpäivämme on saanut alkunsa USA:sta. Suomessa äitinpäivää juhlittiin ensimmäisen kerran vain pienessä Pohjanmaan Alavieskan kunnassa. Kohta äitienpäivästä tuli meille koko Suomeen tärkeä vuotuisjuhla ja liputuspäivä. Äitienpäiväksi vakiintui meille melko pian toukokuun II sunnuntai.

Eräs merkittävä tapahtuma monille oli sekin ollut vanhaan aikaan, että Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan Aino emäntä oli osallistunut presidentin linnassa järjestettyihin ansioituneitten äitien äitienpäiväjuhlaan. Niihin oli sisältynyt arvokkaat juhlat ja ansiomitalien jako. Presidenttinämme oli silloin ollut Urho Kekkonen.

Ympäristöoppia

Kivaa koulunkäyntiä oli meillä vanhaan aikaan Haurukylän kyläkoululla edelleen toukokuussa. Meillä oli esimerkiksi asuinympäristöömme tutustumista. Luonnossa oli jo silloin toukokuussa paljon silmää miellyttäviä merkkejä keväästä. Puissa oli jo lehtisilmuja. Aurinkoisissa paikoissa näkyi kasvukauttaan aloittavaa vihreää ruohoa.

Muuttolintuja oli palannut suurin joukoin. Ne lensivät ja lauloivat iloisesti taivaalla. Niistä erottui esimerkiksi tutun Taivaanvuohen, Leivosen ja Kuovien ääntelyt. Hyönteisiä oli jo paljon. Sammakoita hypiskeli ja kurnutti sulaneissa lammikoissa. Pääskyset enää puuttuivat.

Sinä kevätpäivänä menimme tutustumaan porukalla ensin läheiseen pienen Temmesjokeen. Menimme porukalla opettajan johdolla tutustumaan myös jokivarren silloin vielä vesivoimalla toimineeseen Temmeksen Myllyyn ja Sahaan. Siellä kyseisen laitoksen omistanut rouva Aune Aura esitteli meille kiinteistöään. Hän myös tarjosi meille pienille vierailijoilleen kaakaot.

Kävimme silloin myös tutustumassa Temmesjokivarren melko lähellä koulua sijainneeseen maanviljelijä Olli Rusilan omatekoiseen vesivoimalaan. Se oli pienen Temmesjoen pääväylän vieressä, yhteydessä. Sillä oli siellä oma pieni kaivettu vesivälänsä. Voimala oli ollut pieni ja heikkotehoinen. Se oli tuottanut vain Rusilan taloon sähkövalon. Se olikin rakennettu ainoastaan valon tuottamiseen heille.

Se oli erikoisempaa, kun eräänä keväänä yhteiskuntaopin tunnilla pidimme samalla piirustuksen tunnin Temmesjokirannassa. Meillä oli mukana vesivärejä. Teimme pienelle piirustuslehtiölle väritettyjä kuvia jokirannasta. Niistä tuli meille kivoja vesivärimaalauksia.

Pieni sotajuttu

Tyrnävän Korventien varren eräs entinen rintamamies Olavi Markus oli ollut jatkosodassa sotakoiran ohjaajia. Hänen kymmenien vuosien takainen tuttavansa Oiva Junttila kertoi kerrattain sotakoiraohjaaja Markus Olavista ja hänen komeasta sotakoiraohjattavastaan Veeti sakemannista. Veetillä oli komea saksalainen nimi (kuin esimerkiksi avaruus – ja rakettitiedemies Verhner von Braun). Veeti koiran nimien joukossa oli myös sana von.  Mutta Veetinä tämä hyvä sotakoira kulki sotapolkunsa.

Markus Olavi oli luvannut Junttilan Oivalle, että hän saa nukkua Veetin toisella puolella. Oiva kertoi kerrattain, kuinka tyytyväinen hän oli ollut, kun vartiosta jääpuikkona korsuun palatessaan sai painautua Veetin kylkeen. Heitti vain manttelin harteilleen. Hiljalleen alkoi veri kiertää Oivalla.

Veeti oli ollut hyväkuuloisia. Naapurin vanjat alkoivat kerrattain ehtoolla liittoutuneiten raskaiden muonatorpedon pudottamisen jälkeen kulkea porukalla riu’ullaan. Kohtapa alkoi Veetissäkin näkyä joitain merkkejä, että kuulee jotain ylimääräistä. ”Josko räjähtäisi?”, näkyi Veetistä.

Vanjain lentäjät pudottivat heille muonatorpedot joskun jopa heidän töpinään. Taivaalta tuli alas raskaita muonatorpedoja. Niiden muonapaketeissa luki, että ”Made in USA”, jos niitä sattui näkemään.

Lähteitä:


https://fi.wikipedia.org/wiki/Toukokuu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vappu
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84itienp%C3%A4iv%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylioppilaslakki
https://sites.google.com/site/tyrnavankorvenkyla/
https://asutuksestatyrnavalla.myblog.de/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rehusilppuri
http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/483498/kselostus580.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://www.hankkija.fi/Maatalous_ja_metsa/Siemenet/nurmikasvien-siemenet/tr-nurmisiemenseokset-2094/
https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/vihiluodon-uimarannan-lahella-laiduntavat-lehmat-hillitsevat-rehevoitymista-kaikki-eivat-ole-asiasta-mielissaan/801266/
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84itienp%C3%A4iv%C3%A4
http://www.kirjastovirma.fi/alavieska/aitienpaiva
https://www.studio55.fi/vapaalla/article/nain-aitienpaivaa-vietetaan-maailmalla
https://www.kielikello.fi/-/aitienpaiva-ja-isanpaiva
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84itienp%C3%A4iv%C3%A4
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/vappu-15
https://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaanvuohi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

Suomalaisia sotakoirakoululaisia ruokajonossa – siellä jossakin.

 

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

 

sissiP3 leirialue Uhtualla

Ja monille tuttu Hevosenkenkä

Avainsanat: , , , ,

Huhtikuun 2019 tarinaa

FM Mauri Junttila

Meidän vuodenkierrossa kuukautta tarkoittavan huhtikuu sanan nähdään tulleen ”huhta” sanasta. Vanhaan aikaan huhtikuun aikoihin oli kaadettu suuria aloja metsää maahan kuivumaan tulevien halmeiden, kaskien ja huhtain sijoille. Kaskeamalla eli kaskenpoltolla tehdyn peltoviljelyn aika oli ollut tuhansia vuosia pitkä aika meillä.

Kaskenpolttajien Suomi

Kaskien, halmeiden, huhtain polttamisilla saimme kasvualustoja uudispeltojen monille peltojen viljakasveille. Kaskenpoltossa syntynyt tuhka oli ollut tarpeellista ravintoainetta, lantaa viljakasveille ja myös hampulle, nauriille ja lantulle.

Nykyisin tuntemamme ja kaikkialle maahamme levinnyt tärkeä, maistuva, satoisa ruokakasvi peruna oli tullut meille vasta 1700 – luvulla. Merkittävästi sitä tuli meille Saksanmaalla soditun ns. Pommerin sodan aikana. Silloisen Ruotsin armeijan sotilaat toivat sitä kotiintuomisena myös Suomeen.

Kaskimaa oli kasvanut hyvin vain pari vuotta. Sitten, se jätettiin rauhaan kasvamaan luonnonniittyjä ja/tai metsää, metsälaitumia. Sama maa ja metsä saatettiin kasketa muutamien kymmenien vuosien päästä uudelleen.

Ihmisiä oli siirtynyt ennen vanhaan asumaan uusille asuinseuduille kaskeamisen myötä. Esimerkiksi mainitaan, että Savo ja Kainuu olivat saaneet uusia asukkaita kaskeamisen myötä. Kaskeamista olivat harrastaneet ennen myös maata omistamattomat. Ennen oli ollut kylien yhteisiä maita ja nautintaoikeusmaita. Ne eivät olleet vanhaan aikaan vain pitäjän tiettyjen talojen isäntien omistamia maita.

Kaskeamalla peltomaan valmistaminen viljelyyn oli ollut ennen vanhaan yleinen käytäntö ja tapa. Varsinaisia, talojen vanhoja viljeltyjä peltomaita ei ennen vanhaan juuri ollut.

Kaskenpolttajat olivat kaataneet kirveineen metsien puita tietyn kokoisilta – suuriltakin alueilta kuivamaan maahan kevättalvella. Metsät olivat yleeensä olleet havupuuta kasvavia ja myös seka – ja lehtimetsiä oli kaskettu.

Oli ennen ollut myös sitä tapaa, että metsistä oli joltakin tietyltä alueelta kuorittu vielä kasvavia pystöpuita. Puut saivat siis kuolla ja kuivaa pystössä. Ne olivat kaadettu kuivina vasta muutaman vuoden päästä kaskeksi. Poltetut puut antoivat tuhkaa ravinteeksi maapohjan viljelykasveille. Tuhka oli ollut tärkeä ja välttämätön ravintoaine viljelykasveillemme.

Kaskenpolttaminen kesäisin oli ollut suuritöistä ja raskasta työtä. Se oli tarvinnut paljon ihmistyövoimaa. Perheet olivat olleet suuria. Kaikki talojen ihmiset ”vauvasta vaariin” olivat olleet talojen kesäisissä kaskenpoltoissa mukana.

Kaskeamiseen oli liittynyt esimerkiksi työvaihe nimeltään ”viertäminen”. Poltettavia, palavia puita, puiden runkoja oli siirretty, vierrelty kaskimaalla paikasta toiseen käsivoimin vahvojen puukankien avulla. Kyseinen työvaihe muovasi tehokkaasti kaskimaata. Se muovasi paljon tulevan viljahalmeen maapohjaa. Se, saatiin sitten pelkkien risukarhien avuolla kunnolliseksi kylvöalustaksi. Risukarheja vetivät kaskimailla ihmiset ja myös hevoset.

Kaskimailla oli kasvatettu etupäässä ruista ja ohraa, kauraakin. Ohra oli ollut ihmisten ja eläinten ruoka – ainetta. Ohrasta oli valmistettu suuria määriä olutta, kauan sitten. Se oli ollut vanhaan aikaan tavanomaisempi ruokajuoma kuin ennen melko harvinaiset maito ja piimä. Isännät olivat ennen valmistaneet suuria määriä olutta myyntiin esimerkiksi kaupunkien toreilla.

Kauraa oli kasvatettu pääasiassa ruuaksi eläimille. Viljakasvien oljet olivat myös olleet tärkeitä. Niistä oli saatu huoneidemme ihmisten vuoteisiin ja patjoihin pehmikkeitä sekä makuualustoja ja ruokaa myös eläimille.

Naurista ja lanttua oli myös kasvatettu ihmisten ja eläinten ruuaksi kaskimailla. Peruna tuli Suomeen vasta kaukana 1700 – luvun aluilla. Kaskimailla kasvoi myös hamppua ja pellavaa. Hamppu oli ollut tärkeä raaka – aine vaatteiden ja köysien valmistuksessa.

Hamppu oli ollut hyvä kestävä sidelanka villalangalle, kun kudottiin villasukkia ”tumppuja ja tallukoita” suojaksi jaloille ja käsille kylmiltä ilmoilta. Hamppumme oli ollut pitkän kasvukauden ja lämpimän kesän tarvitseva, vaativa kasvi. Se oli ollut sen viljelyssä huomioitavia asioita.

Huhtikuussa tapahtui

Muinainen piispamme Mikael Agricola opiskeli 1530-luvulla kirkon reformaatiokauden johtohahmojen opissa Saksassa. Valmistuttuaan hän toimi Suomessa rehtorina ja sekä Suomen ja Turun piispana. Agricola tunnetaan erityisesti suomen kirjakielen isänä. Agricolan kuolinpäivänä 9. huhtikuuta vietetään suomen kielen päivänä.

Mikael Acrigola oli harrastanut aikoinaan paljon myös ikiaikaisten suomalaisten luonnonjumalain tutkimustyötä. Hän oli tehnyt heistä kuvauksia, tarinoita ja muistiinpanoja. Agricolaa saamme osaltaan kiittää siitä, että meillä on tietoja muinasisista suomalaisista jumalista ja menneitten aikojen elämästä ja monista kodin ja luonnon haltijoista ja haltijatontuista.

Tarina kertoo, että myös Suomen kielen isä Turun piispa Mikael Agricola oli ollut kauan sitten seurueineen palaamassa Venäjältä eräästä Ruotsin ja Venäjän välisiin sotiin liittyneistä rauhanneuvotteluista. Silloin, oli eletty huhtikuun alkupuolta vuonna 1557. Piispa Mikael Agricola oli menehtynyt erään matkustustauon aikana, ehkä sydänkohtaukseen Karjalan Kuolemanjärvellä 9.4.1557.

Suuri, piispan seurue oli matkannut suurena matkueena rekikyydillä. He olivat lähteneet kotimatkalle hiukan kuin kiireessä Venäjältä Suomeen ja Turkuun. Siksi, että ehtisivät perille koteihinsa vielä rekikelien aikana. Jos, kevät olisi ehtinyt pitemmälle, vaivana olisivat olleet pahat kelirikot silloisilla heikkokuntoisilla, olemattomilla Suomen teillä.

Lapin sodan muistoja

Tuostakin oli juttua ennen vanhaan ollut: Esimerkiksi kauan (syksy 1944, sydäntalvi ja kevättalvi 1945) sitten sodimme Lapissa entisiä waffenbrudereita, aseveljiämme, sakuja, sakemanneja eli takkuumiehiämme vastaan.

Sota oli siellä Suomen Lappiin sijoittuneena eräänä II maailmansodan sotiemme loppunäytöksenä. Siellä, silloisilla Lapin sotatantereilla oli ollut hyvin paljon saksalaisia sotilaita tehokkaine pyssyineen ja räjähteineen sekä hyvine sotilaineen.

Saksalaisten sotilaiden karkoittaminen maastamme oli liittynyt Neuvostoliiton kanssa solmittuun jatkosodan rauhansopimukseen. Viimeinen saksalainen sotilas oli poistunut Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapin sota oli alkanut 1.10.1944 kiivaalla, nopeatempoisella maihinnousulamme Tornion Röyttään ja myös viereiseen Kemiin.

Huhtikuussa 1945 Kilpisjärvellä oli ollut vielä täysi talvi. Lunta ja pakkasta oli ollut paljon, kuin sitä Lapissa on tavallisesti vielä huhtikuun lopussa. Sotilailla oli ollut kylmää hatarissa pahviteltoissaan. Siellä, taistelleet suomalaiset sotilaat olivat olleet nuoria asevelvollisia. Muut suomalaissotilaat olivat silloin olleet jo kotiutettuja armeijan kentäharmaista. Kotiuttamiset alkoivat jo syyskuussa 1944. Ensin saivat luvan lähteä Suomen ja Neuvostoliiton välisestä jatkosodasta kotiin ja siviiliin vanhimmat ikäluokat.

Föhn tuuli

Föhn tuulen nähdään syntyvän valtavan Atlantin Golf virran liikkeistä. Näemme, että Golf – virta on mahdollistanut elämän, merenkulun ja myös maanviljelyksen meidän kylmässä Pohjolassa.

Föhn tuuli on eräitä Atlantin merivirtoja. Se virtaa Skandinaviassa. Ja, sitten kun se virtaa korkeiden Norjan vuorten yli. Vuorilta alas laskeutuessaan ilma lämpenee radikaalisti Tonionjokivarressa, Pohjois – Ruotsissa ja laajalti Pohjois – Suomessa.

Muistojeni Pohjois – Pohjanmaalla, vanhaan aikaan huomasi ja tunsi, kuinka todella lämmintä Föhn tuulta tuli Pohjanlahden toiselta puolen meille Suomeen. Se tuli sieltä tosi kuumana ilmana. Se tiesi varmaa nopeaa surmaa menneen talven lumille.

Varhaisen kylvökevään kauran, ohran hyvään kylvöaikaan tapahtuvan kylvön onnistumisen takana Pohjois – Pohjanmaalla, esimerkiksi Oulun seuduilla, Limingassa ja Tyrnävällä sekä Länsi – Lapissa oli ns. Föhn tuuli. Kovan kuuman Föhn tuulen aikana talvinen maisema muuttui todella nopeaan. Se muuttui jopa yhdessä päivässä ja yössä kevääksi ja alkukesäksi. Muuttolintujankin tuli parvittain.

Föhn tuuli puhaltaa useita kertoja vuodessa. Talvella se tarkoitti suojasäitä. Keväällä se tarkoitti aina varhaista kevättä. Esimerkiksi Pohjanmaan Närpiössä, Tyrnävällä ja muualla isännät pääsivät pikavauhtia varhaisperunan kylvöihin.

Talven 2019 aikana kiva lämmin Föhn tuuli ”kummitteli” taasen erään kerran meillä Suomessa. Meillä oli esimerkiksi lauha vuoden 2019 helmikuu. Mutta, ei Föhn tuuli kesää vielä silloin tehnyt.

Aikojen saatossa on ollut kovasti erilaisia huhtikuita. Esimerkiksi eräänä vanhojen aikojen päivänä 27.4.1921 oli mitattu peräti +25,5C lämpötila. Hellettä se oli jo ollut!

Tavallisesti huhtikuussa meillä on vielä kylmää ja usein paljon lunta. Muuttolintuja palailee meille, mutta hiljalleen. Niiden ruoka hyttyset ja madot ovat kovasti hakusessa vielä huhtikuussa. Jotkut uskaliaat sammakot alkavat kurnutella lämmenneissä rapakoissa.

Se oli niitä eräitä keväitä vuosina 1971-1973, kun meillä oli poikkeuksellisen lämmintä kevättä ja kesätkin olivat pitkiä ja lämpimiä. Erään kerran lämpimänä keväänä kauraa kylvettiin Tyrnävällä ja Limingasa jo esimerkiksi 27.4.1971. Kesästä tuli lämmin kesä ja kaikki viljeltävät kasvit kasvoivat todella hyvin.

Niinä aikoina tavallisia viljakasveja Oulun seuduilla olivat kaura ja ohra sekä ruis. Mutta, oli siellä paljon myös nurmien, laitumien heinäin kylvöä ja kasvatusta.

Niinä vanhoina aikoina harrastettiin Limingan lakeudella kesäisin paljon tuorerehun tekoa. Sillä työllä oli oma kiva nimensä. Isännät sanoivat, että ”tehdään virtasia”. Joillakin isännillä ”virtasten tekoja” saattoi olla useita kymmeniä hehtaareita. Pitkinä lämpiminä kesinä virtasia saatiin paljon.

Ennen viljan viljelyyn erikoistumista ja ruokaperunan suurimuotoista kasvatusta esimerkiksi Tyrnävän isännillä oli ollut hyvin suuria tuottoisia lypsylehmäkarjoja. Maatalojen tilatankkien keräilymaitoauto, imuauto kävi joissakin taloissa jopa kerran päivässä kovimman maidontuotannon aikaan. Tavallisesti se käy hakemassa maitotilojen tilatankkien maidot joka toinen päivä.

Pääsiäinen

Kristillinen merkittävin vuotuisjuhlamme pääsiäinen on vuodekierrossa liikkuvia pyhiä. Vuonna 2019 pitkäperjantai on 19. huhtikuuta. Pääsiäinen on juhlapyhineeen ohi meiltä tänä vuonna 2019 maanantaina 22.4.

 

Hiljainen viikko ja usein myös piinaviiko on nimeltään viikko ennen pääsiäistä. Ennen käytiin luterilaisen kirkon tilaisuuksissa jokaisena hiljaisen, piinaviikon iltana. Ilmoja ja säitä oli silloinkin piinaviikolla monenlaisia. Pääsiäinen sijoittuu meillä aina pitkälle aikaväilille.

 

Pääsiäisen aikaan oli liikkeellä noitia ja trulleja. Pohjanmaalla poltettiin pääsiäisvalkeita karkoittamaan noitia pihapiireistä. Nykyisin palmusunnuntaisin liikkuu ”noitia”. He ovat lapsia, jotka liikuvat erikoisesti pukeutuneina virpomassa kylillä.

 

Pääsiäisen perinneruokaa

 

Mämmi on tunnetuin vanhoista pääsiäisen perinneruuistamme Sen sanotaan tuovan mieleen alkujaan juutalaisten happamattoman leivän. He olivat aikoinaan lähteneet kiireellä Egyptin vankeudesta.

 

Imellettyä makoisaa pääsiäisruokaa mämmiä valmistettin ropeissa, roppeissa. Mämmiroppeina oli vielä 1960 – luvulla yleisesti koivun tuohesta kotona valmistettuja. Ne olivat kooltaan suunnnilleen nykyisten kauppojen n. 700 g kokoisten pahviropeiden kokoa. Vanhaan aikaan tuohinen kotitekoinen mämmirove kävi hyvin paistamiseen leivinuunissa. Se toimi nätisti myös tarjoiluastiana pääsiäisen ruokapöydässä.

 

Pääsiäisviikolla haettiin lähimetsistä tuoreita pajunoksia. Pajunkissat itsessään olivat jo kauniita koristeita maljakossa kammarin tai pirtin pöydällä.. Kun, laitoimme koivun oksia lämpimän pirtin maljakoihin, niin toiset ihmiset osasivat ennustaa niiden lehteen puhkeamisen perusteella kevään tulon.

 

Lähteitä:

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=161:kaskenpoltto-ja-kytoviljely&catid=23&Itemid=242&showall=1&limitstart=&lang=fi

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipunnosto_kolmen_valtakunnan_rajapyykille

http://ilmatieteenlaitos.fi/fohn-tuuli

https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/yl%C3%A4koulu/biologia_ylakoulu/ljll/peruna-luonnos/phl

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4inen

https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/paasiainen-mika-on-paasiaisen-ajankohta

https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakulttuuri/juhlaruoka/paasiainen

https://tyrnavankorpi.wordpress.com/tag/tynävä

 

Avainsanat:

Maaliskuun 2019 tarinaa

FM Mauri Junttila

Tulikohan väärä uskonsuunta meille?

Se oli muistaakseni silloin lämmin kesäpäivä vuonna 1153. Köyliöläiset isäntämiehet Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika katselivat Köyliönjärven rantapeltojensa ohran kasvuja. He hypistelivät ohrantähkiä, hymyilivät tyytyväisinä ja tuumivat, että ”hyvällä on mallilla”.

He juttelivat myös, että puhuivat eilen tuossa Köyliön kylällä siitä, että läheisen Turun kesämarkinoille tulee myös muuan saksalainen laiva mukana paljojen rahojen ja tavarain kanssa eläviä Lyypekin hansakauppiaita. He ostavat meiltä esimerkiksi turkiksia, olutta ja ohraa. Myyvät meille hyödyllistä metallia ja kauniita kankaita.

Se oli muistaakseni lämmin kesäpäivä vuonna 1154. Pekko Pellonpoika ja Lalli Talonpoika makasivat henkitoreissaan, piestyinä ja verissään Turun Kupittaan kastelähteen läheisyydessä. Loppu oli jo selvästi lähellä näillä miespoloilla.

Miehet tuumivat, kuitenkin se on hyvää, että saamme kuolla omien hyväntahtoisten tuttujen jumalaimme ja haltijaimme alaisuudessa. Kohta matkaamme hyväntahtoisen, sopuisan ylijumalamme Ukon reippaan hevosen ja raudoitettujen kolukärryjen kyydissä salamat sinkoillen ukkosen jyrinän myötä taivaanrannalla. Sitten, kohta seuraakin elämällemme ja luonnolle tärkeä vesisade.

Pelottavaa uskoaksemme olisikin ollut kuolla Rooman kirkon ja Vatikaanin paavin hurjan sotaisan jumalan alaisena. Hyvää on meidän kohta kuolevien kuolla kristinoppiin kastamattomina, turvautuen tuttuuihin kauniskasvoisiin, luotettaviin ystävällisiin kotoisiin jumaliimme, tonttuihin ja haltijoihimme.

Ristiretkien aikaa

Paavin johtama Rooman kirkko vahvistui vahvistumistaan. Se halusi lisätä edelleen valtaansa. Sitä tapahtui erityisesti kristiretkien myötä. Rooman kirkon lähetystyö oli tavan mukaan ollut ns. miekkalähetystä.

Tunnettu ristiretkeläinen muinaiselle historialliselle Pyhälle maalle ja Jerusalemiin oli ollut englantilainen kuningas Richard Leijonamieli. Hän taisteli siellä voimakkasti laajentuvaa islamin uskoa vastaan. Myös juutalaisten kanssa taisteltiin vallasta siellä.

Myöhemmin tehtiin ristiretkiä ja löytöretkiä juuri löytyneeseen Ameriikkaan eli Uudelle mantereelle. Merenkulkijoista erityisesti espanjalaiset ja portugalilaiset harrastivat sitä. Siinä samalla kuoli sieltä Amerikoista muuan suuri intiaanikansa tyystin pois kansojen joukosta.

Ristiretki Suomeen (v.1154) oli liittynyt myös Rooman kirkon laajentumiseen. Ristiretki tehtiin Ruotsista käsin monilla laivoilla Lounais – Suomeen. Ristiretken toteuttajina olivat olleet Ruotsin kuningas Eerik Pyhä suurine sotajoukkoineen ja Ruotsissa silloin majaillut katolinen englantilaissyntyinen Rooman kirkon piispa Pyhä Henrik ja joka oli myös ollut silloinen Ruotsin piispa.

Ensimmäisen ristiretken jälkeen kyseinen englantilaissyntyinen roomalaisen kirkon piispa jäi Suomeen järjestelemään Rooman kirkon asioita ja asemaa Suomessa. Hänelle jäi avukseen runsaasti ruotsalaisia sotilaita. Suomen satojen vuosien miehityksen ruotsalaisten alaisuudessa voidaan nähdä alkaneen silloin.

Uskonpuhdistusten aikaa

Aikoinaan eräät Rooman kirkon kirkonmiehet alkoivat mietiskellä tarvetta kirkon reformaatioon ja aikaa uudistuksille. Esimerkiksi saksalainen teologi, lutherilaisen uskonsuunnan perustaja Martti Luther oli ollut eräs heistä. Hän oli välillä ollut pahoissa riidoisssa Rooman kirkon ja paavin kanssa. Paavin mielestä kerettiläinen syntiseen ja pahaan verrattava Martti Luther oli välillä ollut Rooman kirkon kiroama.

Uskonpuhdistaja Martti Luther vaikutti merkittävästi siihen, että kirkoissa alettiin saarnata kansan omalla kielellä eikä vain latinaksi. Hän oli ollut esimerkiksi myös Rooman kirkon harrastaman anekaupan lopettamisen kannattajia. Silloin oli ollut sanontona, että ”kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Uskonpuhdistaja tohtori Martti Luther oli ollut suuren eurooppalaisen luterilaisen kirkon perustaja. Mielestäni hän teki myös virheitä. Väärin oli esimerkiksi luvata kirkon miesten ja naisten mennä maalliseen avioliittoon. Hän itse näytti jopa esimerkkiä siinä asiassa.

Se on papille ja nunnalle riittävää ja ylevää, että hän on Herramme Jeesus Kristuksen ylkä tai morsian. Ei siis heille ole sopivaa mennä maalliseen avioliittoon kenenkään maallisen kirkon miehen/- naisen kanssa.

Pappien avioliittojen ja perheellisyyden myötä meille tuli epäonnistunut ja kallis pappisääty. Koulutus jo esimerkiksi kärsi pappisäädystä. Pappien pojista tuli aina pappeja. Olipa hän ollut vaikka kuinka heikkolahjainen mies. Yliopistojen opetus oli satojen vuosien ajan ollut vain teologian opetusta. Jopa, eläinten suolista ja sisälmyksistä oli enneustettu tulevaa, säitä ja ilmoja myös kirkonmiesten taholta.

Mielenkiintoista tuo: Lutherin aikalaistaiteilijat, taidemaalarit kuvasivat Martti Lutheria. Ei hänestä saa kuvien perusteella vaikutelmaa, että hän olisi ollut nöyrä harras kristitty. Siihen helpompi uskoa, että Martti Luther vietti paljon aikaansa kavereidensa kanssa viini- ja oluttuvissa. Mitä naisia lienee hänen vaimonsakin ollut?

Reformaatiomies tohtori Martti Luther puuhasi aikoinaan meille luterilaisen kristillisen kirkon uskonsuunnan. Siinä palvotaan silmää kuin olla harras tosi uskovainen. Eletään maailman lasten tavoin. Väärää sekin on.

Lieneekö tohtori Martti pähkäillyt sitä silloin aikoinaan, että luoda uskonto, missä saa elää mielin määrin mailman lapsena. Kanssaihmiset kuitenkin pitäisivät luterilaisia uskovaisina – Jumalan lapsina.

TV messut ovat tänään käypiä esimerkkejä väärästä ilosta. Maailman lasten iloista. Esimerkiksi Iisalmen, Joutsenon, Kauhavan, Jyväskylän Taulumäen ja Palokan kirkoissa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan kuin konsanaan ilossa. Mitähän Taivaan vanhurskaat sanovat siitä ilosta viimeisellä tuomiolla? Voi nousta siellä Taivaan portilla musta käsi pystyyn?

Uskonsotia ja uskonriitoja

Kirkon reformaatio ei mennyt läpi sellaisenaan ilman sotia eikä riitoja. Uskonsodat olivat pikäaikainen ja raskas rasite meille Europassa. Ne alkoivat jäädä pois vasta ns. 30 – vuotisen sodan Westfalenin rauhan jälkeen (v.1648).

Silloisten vanhan ajan uskonriitojen ja näkemysten seurauksena esimerkiksi Sveitsin saksankielisen osan Amish uskoisia joutui pakenemaan Euroopasta. He saivat erään turvapaikan vasta kaukana USA:n Pennsylvaniassa.

Amish uskoiset ovat usein olleet pilkankohteina USA:ssa ja muualla. Tosiasiassa he ovat tosi uskovaisia eivätkä vain uskovaista esittäviä. He elävät vaatimattomasti ja hurskaina uskossaan ilman maallista koreilua.

He eivät esimerkiksi hyväksy väkivaltaa eivätkä sotaa. Jo, siksi ovat he nähtävästi vihattuja esimerkiksi sotaisassa USA:ssa. Yhdysvallat on ollut vuosisadasta toiseen väkivallan ja herkästi ampuvien ”rivollimiesten” maa. Monissa meidän TV:n USA:laisissa viihdesarjoissa. ”Ampuvat ensin ja sitten vasta kysyvät tunnussanaa”.

Suomen tv esittää usein myös ameriikkalaisvalmisteisia dokumentteja USA:n amisseista. Dokumenttien tekijät pitävät amisseja takapajuisina höppänöinä, kun elävät hurskaina vaatimatonta elämää. Tekevät työnsä esimerkiksi päivävalon aikana. Kyntävät peltonsa vielä hevosilla, mutta tosi komeilla hevosilla he kyntävät.

Dokumenttien tekijät näkevät sen kehityksenä, kun amissinuoret lähtevät kotoaan. He menevät esimerkiksi lähikapunkeihin töihin. Se on erityisen hyvää, kun he oppivat istuun ravintoloissa. Se todella hyvää, kun nätti amissityttö alkaa tienata kaduilla!

Länsimaisen sivistyksen rappio alkoi Yhdysvalloista

On puhuttu jo kauan länsimaisen sivistyksen rappiosta ja tuhosta. Ikiaikainen Rooma meni aikoinaan nurin rappion myötä. Nyt taitaa olla vuorossa USA?

Muistetaan, että toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat osallistuivat merkittävästi natsien herruuden lopettamiseen Euroopassa. Sieltä tuli paljon materiaalia, mutta myös paljon miehiä. He toistivat maneerisesti ”yes sanaa”. Olivat enemmän tai vähemmän aineissa, ne USA:n soturimiehet. Olivat rentoja. Juuri ja juuri ne rennot pysyivät pystyssä.

Huonoa on mielestäni paljon USA:ssa. Monen monien ”rivollimiesten” maassa on omat vikansa. Siitä en esimerkiksi pidä, että heillä on tapana valita kauniista lähes vauvaikäisistä lapsista ns. lapsimissejä. Jo vauvoilla on siellä missikisoja. Heitä ehostetaan, laitetaan ja maalaillaan. Eivät poloiset pienet lapset saa USA:ssa elää vauvoina ja lapsina, kuin monissa muissa maissa saavat elää.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://areena.yle.fi/1-2434210

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihainen_viljelij

http://maurintarinoita.munblogi.com/2016/02/18/pahan-lallin-tarina/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_evankelis-luterilainen_kirkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_maailma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikhard_I_Leijonamieli

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_maailma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka

Piispa Henrik kastaa suomalaisia kristinuskoon Kupittaalla. Taustalla kuningas Erik ja suuri joukko sotilaita

Piispa Henrik ja hänen surmaajansa eränkävijä talonpoika Lalli

Avainsanat: , , , , , , ,

Muutosten aikaa sotien jälkeen

FM Mauri Junttila

Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen elettiin suurten muutosten aikaa meillä Suomessa. Häviämme talvi – ja jatkosota toi meille noin 450 000 suomalaista sotapakolaista rajoiltaan pienentyneeseen Suomeen. Pääosa heistä oli ollut maanviljelijöitä. He saivat jatkaa myös uusissa kodeissaan edelleen maanviljelijöinä.

Jatkosodan kestäessä oli luvattu maataan asekädessä puolustaneille rintamamiehille maata. Siitä pidettiin lupaukset. Monet entiset rintamamiehet saivat oman mukavan elinkelpoisen maatilan. Niihin tehtiin lämpimät, valoisat ja tilavat asuinrakenukset.

Hyvää oli tuo kaikki siihen sodan jälkeiseen ankeaan aikaan. Ikävää, surkeaa elinarvikepulaa ja toisten nurkissa asumista oli Suomessa ollut vielä 1960 – luvulla.

Monenlaisia tarinoita eli silloisten entisten rintamamiesten keskuudessa. Ehkä jo vuoden 1945 jouluna saattoi joku onnekas, rivakka entinen rintamamies, talon hankinnassa ja laitossa onnistunut nostaa pirtin uunista tuoksuvan joulukinkun tuvan pöydälle. Käytiin sitten myös perheen voimin mukavan kuumassa joulusaunassa.

Maailman rikkain valtio USA antoi taloudellista apua II maailmansodan jälkeen monille sodan käyneille Euroopan maille. Suomi tosin ei päässyt nauttimaan Marshall avun hedelmistä. Olimmehan esimerkiksi olleet tiukasti ”henkeen ja vereen” natsimielisiä aseveljiä entisen natsi – Saksan, USA:n ja muiden liittoutuneitten vihollisen kanssa. Eivät he sitä voineet heti pitkän raskaan ja tuhoisan 2. maailmansodan sodan jälkeisen rauha tultua hyväksyä.

Silloiseen II maailmansodan jälkeiseen”kaksinapaisen maailman järjestyksen” toinen erityisesti maaperän rikkauksista kuulu, kurinalainen sosialistinen Neuvostoliitto ei pitänyt siitä, että juuri jatkosodan heille hävinnyt naapurimaa Suomi menee suinpäin mukaan ”suureen tuntemattomaan, olemukseltaan rentojen huume -, juomaveikkojen ja pillerimiesten kurittomaan länsimaiseen hapatukseen”.

Kohta, meidän surkeasti häviämämme monivuotisen jatkosodan (1941-1944) jälkeen Neuvostoliiton asemiehet olisivat vieneet viimeisenkin leipäpalan meidän suusta. Mutta, onneksemme nopeaan muuttui suuren ja mahtavan Neuvostoliiton suhtautuminen meihin köyhiin suomalaispoloihin.

Neuvostoliitto muuttui meille runsaudensarveksi. Sieltä tuli meille junalasteittain tervetullutta ruokaa ihmisille ja eläimille. Junat ja laivat kuljettivat sieltä meille suurin määrin, loputtomasti maaperän rikkauksia, esimerkiksi rautaa ja myös esimerkiksi tärkeää moottoriöljyä ja voiteluöljyä, bensaa, moottoripetroolia ja naftaa.

Mitä saimmekaan 1950 – luvun alussa lahjoja ja apuja USA:sta? Se oli vain esimerkiksi meille koululaisille jaettava pienen pieni punainen pahvirasia, mikä sisälsi muutaman pienen kauniin värikkään lasikuulan, pienen ilmapallon ja muutaman väriliidun. Sama, vaikka sitä ei olisi annettu. En minä toki sitä saanutkaan!

Normandian maihinnousun ylijäämävarasto

Toisen maailmansodan jälkeinen Normandian maihinnousun ylijäämävarasto oli ollut valtava. Sen kokoa ei voi edes kuvitella. Aarreaitta se oli meille suomalaisille. Sen valtavasta caterpillareiden, hullu – Jussien ja suurten vahvojen nelivetoisten kuorma – autojen ylijäämä varastovuoresta pääsimme mekin suomalaiset nauttimaan.

Se oli myös erikoisempaa, että saimme ostaa sieltä hyvää laatutavaraa edullisesti romuraudan hinnalla. Esimerkiksi taannoinen meille tärkeä Pellonraivaus OY osti sieltä valtavan pillareiden – ja kaivinkoneitten kannan.

Ne eivät edes tarvinneet ammattimaisia kone – eikä remonttimiehiä käsittelemään niitä, lähteäkseen monille odottaville suurille työmaille. Ne yksinkertaisimmillaan vain maalattiin Pellonraivaus OY:n väreihin – keltaisiksi. Ja, päästettiin työmailleen.

Esimerkiksi taannoinen tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä ajoi useita vuosia Normandian maihinnousun ylijäämävarastosta lähteneellä väkivahvalla nelivetoisella Kempsulla (GMC). Sanoivat, että auton hankinnassa häntä oli avustanut hänen Lassi veikkansa.

Niemelän Lassi oli ollut muutamia vuosia töissä Kanadan kaivoksissa heti II maailmansodan jälkeen. Nuukana miehenä hän oli rikastunut siellä nopeaan ja kohta osasi myös englantia. Hyötyä oli siitäkin ollut heidän Paavon kanssa yhdessä käydessä tutustumassa Normandian maihinnousun valtaviin koneiden ylijäämävuoriin.

Leppiojan perkaus

Monenmoista ympäristöämme muuttanutta toimintaa oli ollut pian viime sotien jälkeen. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän takainen Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953 – 1955. Sieltä lähtevä luonnonvarainen serpentiinimäinen Leppioja muutettin monien lapiomiesten ja muutamien hullu – Jussi kaivinkoneiden kaivutöillä runsaasti vettä juoksuttavaksi Leppiojan kanavaksi. Leppijärven Leppinevalta lähtevä luonnonoja Nipsinginoja kanavoitiin myös niinä aikoina.

Kanavointitöitä tehtiin valtion työttömyystöinä monin miehin lapioin ja rautakangin. Jäistä maata pehmitettiin monen moin voimakkain räjähdysainelatingein. Paljon siellä räjäytettiin vahvaa trotulia ja dynamiittiä.

Vuosina 1953-1955 tehtyä Leppijärven tyhjennystä ei voinut kukaan silloinen ihminen hyväksyä. Ei siitä nähty hyötyjä myöhemminkään. Virheliikkeitä se oli ollut.

Noiden mainittujen Leppijärven tyhjennystöiden tarkoituksena ja sunnitelmissa ei ollut lisätä peltomaata. Töiden tarkoitus oli ollut vain hillitä Leppijärven laskuojien Leppiojan ja Nipsinginojan voimakkaita kevättulvia. Runsaslumisen talven jälkeen ja kevään tullessa voimalla tulvavettä oli todella paljon ja kaikkialla.

Esimerkisi 1950 – luvun alussa joinakin keväinä läheinen Korvenkylä oli kuin suuri järvi. Kevättulvia esiintyi voimakkaina Leppiojan alajuoksulla esimerkiksi Tyrnävän Leppiojan kylässä ja Tyrnävän Partaalla. Tulvaa kesti joka kevät muutamia päiviä – toisinaan sitä kesti jopa viikkoja.

Tulvia lisäsi se, kun Leppijärven kanavointien myötä kohta alkoi laajamittainen metsien ojittaminen. Se alkoi kohta 1950 – luvun lopusta. Metsien ojittamista tehtiin nopeiden, tehokkaiden metsäoja – auraa vetävien caterpillareiden voimin.

Nopeaan oli lumisten talvien tulvavettä valumassa monen monien neliöpeninkulmien aloilta turhan pieniin kanaviin. Kävi siten, että tulvimiset pahentuivat viemärien alajuoksuilla.

Työmaatukikohta Järvikankaalle

Se oli vuoden 1953 tammikuun alkupuolta, kun tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä aurasi lujatekoisella kuorma – auton kärkiauralla ja nelivetoisella vahvalla Kempsullaan (GMC) kuorma – autolla liikennöitävän tien Tyrnävän Keskikylästä Korvekylän kautta Leppijärven viereiselle Järvikankaalle. Sinne rakennettiin muutaman parakin työmaatukikohta. Siellä oli esimerkisi ollut ruokalaparakki ja räjähdysainevarasto. Työmaaruokalaa piti Tyrnävän keskikyläläinen Samppa Pikkarainen.

Niemelän Paavo kuljetti sinne työmiehiä Tyrnävän kirkolta. Hänen kuorma – autonsa lavalla oli vanerinen miehistökoppi, mikä suojasi jonkin verran työmiehiä jäätävän talven kylmiltä viimoilta.

Silloinen Leppijärven tyhjennys ja kuivaus oli nähtävästi kuitenkin ollut virheliikkeitä? Vanhaan hyvään aikaankin tehtiin näköjään virheitä, vaikka paremmin ja oikein kuitenkin ennen kaikki tehtiin. Pieni Leppijärvi vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Nelostien uudet linjaukset

Niinä aikoina, suurten näkyvien yhteiskunnallisten muutosten alla, kun elettiin. Niin myös valtatie nelostie Eurooppa nelonen (E4) koki suuria muutoksia. Esimerkiksi Temmeksen Haurukylän kohdalla tie rakennettiin kokonaan uudelle linjaukselle. Haurukylä jäi sivuun valtatiestä. Tie muuttui Haurukylässä vain hiljaiseksi kylätieksi.

Uudistettu nelostie meni ylväästi suoraan omaa linjaustaan Temmeksen Haurukylästä se porhalsi Alatemmeksen kylän läpi suureen maanteiden risteykseen Limingan Haaransillalle. Sieltä se jatkoi peruskorjattuna yhdessä kantatie kahdeksaisen kanssa läänin pääkupunki Ouluun ja edelleen.

Temmeksen Haurukylässä oli uuden nelostien tietyömaan täytemaan ottopaikka Haurunkankaalla paikallisen koulupolun vieressä esimerkiksi talvella 1953. Sieltä ajettiin suuret määrät maa – ainesta valtatie nelostien uudistyömaalle. Siellä oli paljon kuorma autoja soranajossa. Niitä kuormattiin miesvoimin lapioilla ja/tai konevoimin hullu – Jusseilla. Saattoi siellä olla työssä myös muuan pyöräkuormaaja.

Korventie Tyrnävä

Rakennettiin niinä yhteiskunnallisen toiminnan ja uudisrakentamisen aikoina myös kyläteitä. Niistä voi nostaa esille Korventien Tyrnävältä. Tie on pienen Tyrnävän Korvenkylän kylätie. Se rakennettiin alkujaan paikallisen Korventien tieosuuskunnan kylätienä eli yksityistienä.

Kyseisen, muuan vuosi varhaisemmin ajatellun ja suunnitellun kylätien varren isäntiä oli käynyt 1950 – luvun alussa ”karvalakkilähetystönä” Muhoksella muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin luona. Hän oli hankkinut suunnitellulle kylätielle yhteiskunnan rahoituksen. Hän oli hankkinut kylätielle myös rakentamispäätöksen.

Korventien, kylätien rakentamisessa oli tehty paljon talkootyötä. Tienvarsien ojien eli tienravien kaivuu oli tehty lapiotöinä. Tieravien kaivuusta maksettiin lapiomiehille palkka.

Korventiestä on huolehtinut alun alkaen Tyrnävän kunta. Se sai vuosittain anomuksesta valtionapua. Niillä valtionavustuksilla aloitetiin kylätien tienpinnan parempi soraistaminen ja myös hyvän sepelin ajo kylätielle.

Korventie sai jatkeen Haurukylään nelostielle 1970 – luvulla. Lyhyen yhdystien hankki korvenkyläläinen puuhamies Veikko Vesala (1920 – 2006). Tie on eräitä hyväkuntoisia syrjäteitä. Se on nykyisin pinta alaltaan laajentunutta Tyrnävän kuntaa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

file:///C:/Users/Roosa/Downloads/psy-2007-y-89-päätös(3).pdf

http://www.wikiwand.com/fi/Seututie_827

https://sites.google.com/site/korventietyrnava/

https://www.youtube.com/watch?v=XluOeo5qPgc

https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtov%C3%A4ki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanhankintalaki

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1940-60/mlaki.html

https://www.keskilaakso.fi/2017/10/26/karjalaisen-siirtovaeston-asuttaminen-satavuotiaan-suomen-merkittavin-yhteiskunnallinen-teko/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marshall-apu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4ojitus

https://www.youtube.com/watch?v=sHy8kThotyg

Tyrnävän Korvenkylä

Entisen rintamiehen Junttilan Erkin Mauri poika kansakoulun alaluokkalaisena Temmksen Haurukylän kansakoulussa

viikatteen teroitus postimerkki vuodelta 1946

Avainsanat: , , ,

Talven 2019 tarinoitani

FM Mauri Junttila

Se oli kuin vihaa pientä somaa Tyrnävän Leppinevan Leppijärveä kohtaan. Se tyhjennettiin suuritöisesti valtion työttömyystöinä vuosina 1953-1955.

Tyrnävän Leppijärvi

Leppijärvellä olivat luonnovaraiset laskuojansa. Toinen niistä lähti eräästä Tyrnävän Leppijärven kulmasta. Se laskee kilometreittäin kuljettuaan Tyrnävänjokeen kaukana Tyrnävän Partaalla Leppiojan kylässä. Leppinevalta lähtee myös Ala – Temmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja. Se ei ole ollut suoraan Leppijärvestä laskeva laskuoja, mutta lähtee läheltä järveä Leppinevalta.

Leppiojan alkupää Leppijärvellä Tyrnävän Korvenkylässä oli vuolas kivikkoiseen maahan aikojen saatossa kaivautunut järven laskuoja. Siinä virtasi kirkasta puhdasta järvivettä vuolaana vielä 1950 – luvun alussa.

Vedessä ui esimerkiksi haukea. Muitakin kaloja siellä oli uskottavasti ollut. Onhan tuntemamme hauki ahne petokala, joka käyttää ravinnokseen muita sitä pienempiä kaloja.

Kyläläisten pyykki ja matonpesupaikka

Ennen vanhaan oli vakiintuneita tapoja, että luonnonvaraisen Leppiojan alkupäässä käytiin keväisin, alkukesästä talojen suurpyykillä. Siellä pestiin likaiset vaatteet ja lattiamatot puhtaiksi. Leppiojan alkupään vuolaassa puhtaassa vedessä se onnistui.

Se oli muistaakseni vuoden 1949 lämmin kesäkuun alku, kun Tyrnävän Korvenkylän Junttilasta lähdettiin isolla porukalla suurpyykille ja matonpesulle Leppiojan laskuojan alkusuulle. Sinne oli nopea hyvä kulku Keskitalon kautta Järvikankaan hyväkuntoista tietä myöten kulkien. Tie oli myös polkupyörällä ajettava tie.

Leppijärven pyykkipaikasta puhuttiin. Oikeammin ei kuitenkaan menty Leppijärvelle pyykille, vaan mentiin Leppijärvestä lähtevän luonnonojan vuolaaseen, kivikkoiseen alkupäähän pyykille. Siellä oli mainio pyykinpesupaikka hyväkulkuisen Järvikankaan hiekkatien vieressä.

Junttilan Erkki lastasi hevoskärryille koreittain pestäviä vaatteita ja lattiamattoja. Pyykkilauta, pyykinpesuaineita, pesuastioita, saaveja ja juuriharjoja oli myös mukana. Hän nosti kärryille myös rautaisen kolmijalan ja rautapadan. Ruokaa ja kahvinkeittovälineet nostettiin myös hevoskärryille sekä pieni määrä pieniä kuivia halkoja, sylyksiä polttaa siellä pyykkäyspaikalla pyykkärien rautapadan alla.

Kärryjen eteen tuli Esteri. Sillä oli soma varsa nimeltään Sirkka. Se oli vielä niin nuori, että opetteli vasta hevoseksi. Se sai juosta vapaana muun porukan mukana.

Isä – Erkki laittoi Esterin suittiperät hiukan sidottuina hevon selkään silain päälle. Sitten, hän sanoi Esterille: Lähdetään! Viisas Esteri seurasi nätisti vieressä kävellen. Sirkka, vielä varsa juoksenteli kiltisti retkueemme mukana. Sirkka imi vielä Esteriä.

Isä Erkki sanoi, että kärryille ei sitten nouse kukaan ookaileen! Kävellään tuo lyhyt matka. Hän tosin jatkoi, että kävelemään opetteleva pieni Liisa saa vapauksia. Saa kulkea äitinsä sylissä. Sotainvalidi veljemme Oiva oli opetellut uudelleen pyöräileen yksijalkaisena. Hän lähti mukaamme pyykkireissulle polkupyörällä.

Mutaman sadan metrin päässä kotoamme, Sääskelän niityn kohdalla mukaamme liittyivät myös Tjäderin Jussi ja Anna. He olivat jo silloin asumassa vakituisesti Muhosperällä. He olivat lähteneet pyöräilleet kauniin kesänalun kunniaksi ja kyläileen Tyrnävällä.

Junttilan Erkki oli ostanut heiltä Sääskelän niityn vuonna 1947. Heillä oli ollut siellä pieni pirtti, turpasmökki ja muuan ulkorakennus. Turpasmökki hävisi sieltä jo ensimmäisen aution talven aikana. Sääskelään jäi pieni melko hyväkuntoinen puoti. Siellä Anna ja Jussi Tjäder nukkuivat nytkin ne muutamat vierailunsa ajan yöt.

Meidän melko kookas retkue saapui pyykinpesupaikalle kohtalaisen nopeaan. Eihän polulla silloin ollut vielä esimerkiksi tien katkaisevaa Leppiojan kanavaa. Erkki otti siellä pyykinpesupaikalla pyykinpesuporukan komentoonsa. Hän alkoi järjestellä itsekullekin töitä. Äitimme hän määräsi hetimiten kahvinkeittoon ja räiskäleiden paistoon pyykkäysväellemme. Me, lapset menimme heti räpiköimään Leppiojan vuolaaseen virtaan. Sinne tuli pulikoimaan myös Oiva veikkamme.

Siellä pyykkipaikan luona oli silloin päiväkävelyillään myös sen alueen omistajiin kuulunut Tyrnävän Keskikylän Martti Anttila. Hän jutteli esimerkiksi, että metsissä parhaiten huomaa lähestyvän kesän kauneuden ja kaikkinaisen harmonian ja hienouden. Anttilan Martilla oli omistuksessaan niillä seuduilla maata runsaat 300 ha.

Hän myös jutteli, että kevään suurpesu ja matonpesu ei mennyt heidän talossa niin kuin hän ensin oli ajattellut. Hän oli ollut jokirannassa valmistelemassa tulevaa kevään suurpyykki ja matonpesupaikkaa laitellen paikoilleen aidaksia ja riukuja sekä pyykkinaruja pyykkien ja mattojen kuivausta varten. Siellä joessa uiskenteli juuri tulvavesien mukana muuan lehmänraato. Inhottava näky se oli!

Hän tuli siihen tulokseen, että talon suurpyykki ja matonpesu pestäänkin nyt tälle kesälle turvallisesti puhtasvetisen oman pihakaivon vieressä. Hän kauhisteli myös sitä, että usein Tyrnävänjokea pidetään likaviemärinä. Huonoja tapoja ne ovat.

Leppijärvi tyhjäksi

Leppijärvi tyhjennettiin vuosina 1953 – 1955 valtion työttömyystöinä. Kaivettiin suuritöisesti syvä kanava korkean Järvikankaan läpi. Kanavankaivuuta autettiin monilla voimakkailla dynamiitin ja trotuulilatinkien räjäytyksillä.

Monin kuorma – auto lastein sinne kuskattiin räjähteitä. Runsaiden voimakkaiden räjäytysten voi arvella, jopa osaltaan vahingoitaneen ilmakehää. Silloin ei niistä asioista välitetty.

Oli jo kauan sitten Tyrnävän Leppinevan Leppijärven tyhjenyksen ja laskuojien kanavointien aikaan omia näkemyksiä siitä, että miten kaikki pitäisi tehdä oikein mennäkseen. Sitä mielipidettä esiintyi kaiken aikaa, että yleensä säilyttää järvi jollain tapaa. Esimerkiksi säilyttää se pengerrettynä pienenä somana järvenä. Kanavointien suhteen puhuttiin ja sanottiin myös erilaisia viisaita mielipiteitä.

Jotkut, jopa piirsivät lyijykynällä Työmies – tupakka – askin takakanteen havaintokuvia, että miten järven tyhjennys ja kananvoinnit pitäisi tehdä, että oikein tehtäisiin. Tehdyillä, vuosien 1953-1955 Leppiojan ja Nipsinginojan kanavoinneilla haluttiin torjua silloisia suuria kevättulvia Leppijärven vesistöalueilla – alajuoksuilla.

Vaihtoehtoja Leppijärven tyhjentämiselle

Kuivaksi laskettu Leppijärvi vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa. Väärää toimintaa oli siellä ollut vesistöjärjestelyjen suhteen kaiken aikaa. Järvi olisi silloin aikoinaan pitänyt jättää pieneksi järveksi eikä kaivaa ja räjäyttää suuritöisesti syvää kanavaa Järvikankaan läpi tyhjentääkseen sen.

Pienen Leppijärven olisi voinut helposti jättää pengerrysten taakse koskemattomana. Niitä oli jo silloin suuria maansiirto – ja kookkaita kaivuukoneita. Pengertäminen olisi ollut helppo järjestää ja tehdä 1950 – luvun tehokkailla maansiirtokoneilla. Ehkä se olisi ollut halvempaakin?

Järven laskuojaksi olisi ehkä piisannut tuttu jo olemassa oleva luonnonvarainen Leppiojan luonnonpuro. Sitä olisi voitu perata hiukan vetävämmäksi.

Siitä muutama sata metriä Tyrnävän Kolmikantaan päin Järvikankaan tiellä on nykyisinkin alava melkein soiden paikka. Kosteikko saattaa olla entisen puron paikka ammoisia aikoja vanhemman, sitäkin ammoisemman ajan Leppijärven laskuojalle, luonnonpurolle. Olisiko siellä ehkä ollutkin uuden 1950 – luvun Leppiojan laskuojakanavan paras paikka?

Leppiojan ja Nipisingin kanavoinnit olivat nähtävästi olleet tarpeellisia 1950 – luvulla? Niiden alajuoksuilla oli todella pahoja suuria tulvia keväisin, kun paljot sulavat lumet lähtivät vetenä liikkeelle ylempää monien, monien neliökilometrien alueilta. Leppiojan ja Nipsingin kanavat olivat 1950 – luvulla keväisin viikkotolkulla täpötäynnä vettä sinne virranneista paljoista talven lumien sulamisvesiä.

Kevättulvia lisäsi se, että Leppijärven valuma alueille ja sen ympäristössä tehtiin jatkuvasti 1950 – luvun lopulta lähtien suuria metsäojituksia monen monien neliökilometrien laaajuisille metsäalueille. Metsäojituksi tehtiin tehokkaiden pillareiden veto – ojaaurojen voimin. Lumien sulamisvesiä tuli pieniin Leppiojan – ja Nipsinginkanavin aina vain enemmän pinta – aloiltaan suurentuvilta metsäojitusalueilta.

Lähteitä:

https://www.google.com/maps/place/Leppij%C3%A4rvi/@64.7004416,25.635856,17z/data=!3m1!4b1!4m5!3m4!1s0x4681b99a7f37c4d7:0xc79593fbde466b4b!8m2!3d64.7002641!4d25.6372086

http://mauri009-lakeudelta.blogspot.com/2009/08/leppijarvi-tyrnava.html

https://www.youtube.com/watch?v=iTeNzc59WQE

vuosina 1953-1955 kuivattu Tyrnävän Leppijärvi

Tyrnävän Korvenkylä

Avainsanat: , , , ,

Tammikuun 2019 tarinaani

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Korvenkylä on pieni kylä Tyrnävän kunnassa. Se sijaitsee Tyrnävän Keskikylän ja Haurukylän välissä. Kylää sanotaan myös Tyrnävän Korveksi. Yleiskartoissa se on aina ollut Korvenkylä. Matkaa kylän toisesta päästä Tyrnävän kirkonkylälle on noin seitsemän kilometriä, toisesta noin kolme.

Kylä maaseudulla

Tyrnävän Korvenkylää voidaan pitää tavanomaisesta suomalaisesta kylästä poikkeavana siksi, koska se erottuu selvästi omana alueena, kylänä maastosta kulkijalle tai karttaa katselevalle. Usein, isommat ja pienemmät suomalaiskylät ovat rakenteellisesti yhteydessä toisiinsa aivan, kuin toisiinsa kiinni kasvaneina. Vieraan on usein vaikeaa erottaa kyliä toisistaan. Missä, kylä alkaa tai missä kylä vaihtuu toiseksi?

Korvenkylä muodostuu muutamista taloista, suoperäisten sekametsien ympäröimästä noin kolme kilometriä pitkästä ja runsaan kilometrin leveästä peltoaukeasta. Maasto kylässä on Pohjois- Pohjanmaan lakeudelle tyypillistä tasankoa. Poikkeuksena on Yli-Temmestä vasten sijaitseva Järvikangas metsässä kylän toisessa päässä ja osittain kylässä sijaitseva Kotakangas. Ne ovat hiukan ylempänä muuta kylämaastoa. Järvikankaan jatkeena, Tyrnävän Kolmikantaa vasten sijaitseva ”Hannuskangas” on muuta maastoa ylempänä. Siellä on voinut jopa kivikauden ajan, paljojen vesien ajan, ihminen voinut rantautua haapiollaan.

Järvikankaalta, Konttilan talon osuudelta, Tyrnävän kunnan puolelta ajettiin 1950 – luvun alussa paljon maa-ainesta Korventien tekoon. Joskus, kauan sitten Järvikankaalta oli ajettu rakennushiekkaa ja – soraa 1906 rakennetun Tyrnävän osuusmeijerin uudisrakennukselle. Kyläaavan korkeuserot peltojen kohdalla ovat vain muutamia metrejä. Maapohja pelloilla on hienojakoista hiesua, multaa. Savikoita, muta-, turve- ja kivikkomaitakin on.

Joskus, ammoisina aikoina kylän sijoilla oli kasvanut suurta metsää. Pelloilta on löytynyt monin paikoin ”kantenaan” suuria lahonneiden puiden runkoja, liekoja kantoineen. Siitä ei ole tietoa, tuhoutuivatko metsät soistumisen myötä vai olisiko metsäpalo jouduttanut tai aloittanut prosessin? Hyvin vanha tapahtuma soistuminen oli ollut. Maassa makaavien liekojen, kantojen ja puunrunkojen peittyminen kunttakerroksen alle on vaatinut hyvin paljon aikaa, satoja jopa tuhansia vuosia.

Eräs tarina kertoo, että 1800-luvun puolivälissä, ennen suuria nälkävuosia (vv.1865-1867), Korvenkylän Kota- ja Järvikankailla oli ollut suuri metsäpalo poikkeuksellisen lämpimän kesän jälkeen myöhään lokakuussa. Se oli tuhonnut kaiken puuston mainituilta alueilta.

Kuntien rajamailla

Muutama vuosi taaksepäin, Korvenkylässä oli ollut Limingan, Tyrnävän ja pienessä määrin myös entistä Temmeksen kuntaa. Kylä oli niiden rajamaita. Vuoden suuren 2001 kuntaliitoksen jälkeen Korvenkylä on ollut osa Tyrnävää.

Vanhempaan aikaan oli välillä ollut epäselvyyksiä siitä, mihin kuntaan kukin kuului? Esimerkiksi samassa (Uusitalo 2:21) talossa 1920 – luvulla syntyneet lapset on merkitty syntyneiksi Tyrnävällä ja 1930 – 1940 – luvuilla syntyneet lapset on merkitty syntyneiksi Limingassa. Eräässä talossa (Niittylänlisä 15:16) pihapiirin rakennuksia sijaitsi eri kunnissa aina suureen kuntain liitosremonttiin (v.2001) saakka.

Erikoisuutensa oli ollut kuntain rajoilla eläminen. Mutta, haittansa siitä toki oli ollut esimerkiksi verotuksessa. Korvenkylän kylätie oli ollut kauan kuntain rajana. Toisella puolen tietä oli ollut Tyrnävää, toisella Limingan kuntaa ja pienessä määrin myös Temmestä. Kyläläiset kävivät kauppaostoksilla enimmäkseen Tyrnävällä, kirkossa sekä Tyrnävällä Rauhanyhdistyksen seuroissa. Kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Kansakoulunsa Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät Temmeksen Haurukylän kansakoulussa. He ostivat lakritsinsa ja muut makeisensa koulun viereisestä pienestä SOK: laisesta kyläkaupasta, jossa 1950 – luvun alussa myymälänhoitajana siellä toimi esimerkiksi myymälänhoitaja Aune Tiensuu.

Keskikoulunsa he kävivät Tyrnävällä tai Limingassa eräät Muhoksella. Limingassa kirjoilla olleet kävivät äänestämässä Ala-Temmeksen kansakoululla. Tyrnävällä kirjoilla olleet kyläläiset olivat käyneet kansakoulunsa Tyrnävän Keskikylässä. Koulukuljetusten aikaan Korvenkylän lapset on kuljetettu Tyrnävän kirkonkylän kansakouluun.

Korvenkylässä on ollut asutusta kauan

Perimätiedot kertovat, että kylän toisessa päässä pitkänomaisella, haaroittuneella, muutamia metrejä muuta maastoa ylempänä sijaitsevalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan (vv. 1714 – 1721) aikaista asutusta kodan tai piilopirtin muodossa. Kangasmaasto on nähtävästi saanut nimensäkin niistä?

Toisaalta, Tyrnävän seuduilla navetan yhteydessä sijaitsevaa kiinteää karjakeittiötä tai siihen verrattavaa erillistä karjakeittiörakennelmaa, on myös sanottu kodaksi. Navetan karjakeittiöä on usein sanottu myös ”alaköökiksi”.

Merkittävä osa Korvenkylää oli aikoinaan ollut Tyrnävän kirkonkylän Konttilan talon syrjäniittyä. Erään isojakolitteran vuodelta 1840 mukaan, se oli lohkottu 1830 – 1840 luvuilla alatemmesläisestä noin 4,7 manttaalin kokoisesta Lassila/Ahmalan suurtilasta. Niihin aikoihin Konttilaan oli tullut Oulujoelta vävyksi eräs Matti Vauhkola. Hän oli ottanut sukunimekseen uuden kotinsa mukaan Konttilan. Konttilaan oli muuttanut niinä aikoina ihmisiä myös Pudasjärveltä. Heidän sukuihinsa oli tullut yhtymäkohtia avioliiton myötä. Ja, he elivät yhteistä elämäänsä jatkossa eteenpäin Konttila – sukunimisinä.

Tyrnävän Kirkonkylän Konttilan talon voi uskoa olleen hyvin vanhan. Siellä on aikojen saatossa asunut Konttila sukunimisiä ja myös muilla sukunimillä (esim Iikka Hirvelä, Jaakko Viittala ja Paavo Tölli). Talossa eli Konttila – sukunimisiä jo ennen Oulujoelta 1800 – luvun aluilla muuttanutta Matti Vauhkolaa [myöhemmin Konttila] sekä Pudasjärveltä 1800 – luvun aluilla muuttaneita Räisäsiä [myöhemmin Konttila], jotka alkoivat elää yhteistä elämäänsä siellä Konttiloina.

Eivät, 1700-luvun ja varhaisemmat Tyrnävän Konttilat ole nähtävästi verisukua Räisänen & Vauhkola avioliiton kautta syntyneille Konttiloille. Sukunimi kylläkin on sama. Ennen oli tapahtunut yleisesti sitä, että talon nimi tai sen vaikutus antoi uusille, muualta muuttaneille uuden sukunimen.

Todennäköisesti Konttilassa asui samanaikaisesti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla sekä ikivanhaa Tyrnävän Konttiloiden sukua että Konttiloita joiden sukuja oli tullut Oulujoelta ja Pudasjärveltä. Tarinoitteni keskiössä ovat tyrnäväläiset Iikka Pasanen ja hänen Hilma Pasanen os. Konttila puolisonsa. Nähdäkseni Hilma ei ole sukua varhain Konttilassa eläneille Tyrnävän Konttiloille. Pasasen Iikan (1865-1933) suku oli nähtävästi ollut vanhempaa tyrnäväläisenä sukuna kuin hänen Hilma vaimonsa (1871-1951) Konttila suku.

Kesänavetoiden aikaa

Ei voida esittää tiettyä vuosilukua siitä, milloin Korvenkylä alkoi kuulua metsäsarkana tai niittynä Tyrnävän kirkonkylän Konttilaan. Luultavasti talon nautintaoikeudet Korvenkylään olivat olleet hyvin vanhoja. Ne olivat olleet vanhempia, kuin mitä uskoisi olleen vuoden 1840 isojakolitteran mukaan.

Ennen, aikojen saatossa metsäsarkoja ja syrjäniittyjä syntyi rintamaiden taloille itsestään sivukyliin ja syrjäseuduille perinnönjakojen ja lohkomisien myötä. Vuoden 1840 isojaolla oli esimerkiksi ehkä selvennetty monien Korvenkylänkin niittyjen, talojen rajoja. Toisaalta niittyjen rajoja oli yhdistelty myös tehden maakauppoja.

Ennen vanhaan isoilla taloilla ja kartanoilla oli ollut sivutaloja, sivukartanoita. Olisiko Keskitalo joskus ollut Konttilan sivutalo? Kesänavetalla varustettu sivuniitty se oli ainakin ollut. Esimerkiksi Tyrnävään liittyvien isonvihan tarinoiden mukaan Konttila nimisiä oli ollut niinä isonvihan aikoina, jopa henkiriepunsakin menettäneinä. Isoviha oli raivonnut Limingan pitäjässä ja sen kappeleissa hävittäen ja tappaen paljon ihmisiä vuosina 1714-1721. Ehkä Korvenkylään liittyvät tarinat Kotakankaan isonvihan piilopirteistä, kodista nivoutuvat tiukasti vanhan ajan 1700 – luvun Konttilaan.

Jo, ns. kesänavetoiden aikoina voi Konttilalla uskoa olleen Korvenkylässä navettarakennuksen lisäksi myös pihapiirin, johon oli kuulunut kunnon tulisijallinen rakennus karjanhoitajien asumiseen. Lisäksi varastorakennus ja hyvä kellari ruokien sekä kirnutun voin säilytystä varten. Sauna on aina ollut luonnolllinen osa suomalaista asumismuotoa.

Erään tarinan mukaan kaukaisen Konttiloiden ajan Keskitalon asukkaat olivat katselleet Kotakankaan ja Järvikankaan suuren metsäpalon jälkeen pirttinsä ikkunasta esteettömästi aina Leppijärvelle saakka. Kota – ja Järvikankaan metsät tuhonnut tulipalo oli tarinan mukaan tapahtunut ennen niin sanottuja suuria nälkävuosia (vv. 1865-1867). Luonnolliselta vaikuttavaa on siis se, että jo kesänavetoiden aikaan Korvenperällä oli ollut pirttirakennus.

Juustoja valmistetaan, voita kirnutaan

Konttilan Korvenkylän syrjäniityn käytöstä talon kesälaitumena, ei ole tarkoin vuosiluvuin kertovaa tietoa. Mutta, talon karjaa varten oli 1800 – luvulla, ehkä jo vuosisadan puolivälissä ollut kesänavetta Keskitalon ja Vanhantalon sijoilla. Näkemystä puoltaa se, että Keskitalossa ja Vanhassatalossa olivat olleet asumiselle sekä karjanhoidolle tärkeät, hyvät kaivot. Piha-alue on myös ollut muutamia metrejä ylempänä muuta Korvenkylän maastoa. Etunsa sekin, että oli ollut kuivempi piha-alue.

Tarinoiden mukaan karjanpito Korvenkylässä oli jo kesänavetoidenkin aikaan ollut lypsykarjanhoitoa. Maidosta oli kirnuttu voita ja valmistettu pohjoispohjalaisia leipäjuustoja myyntiin. Oulun torillakin olivat ennen käyneet kauppaamassa tuotteitaan. Tyrnävän osuusmeijeri aloitti vuonna 1906. Se alkoi ostaa ympäristönsä maidot ja jalostaa niitä omiksi myyntituotteikseen.

Ympärivuotista asumista

Korvenkylän historiasta kertova tarinointi lähtee siitä näkemyksestä, että ensimmäinen ympärivuoden kylässä asunut, ”kylän perustaja” oli ollut Iikka Pasanen (1865-1933), Hilma os. Konttila (1871-1951) vaimoineen ja lapsineen. Nähtävästi he alkoivat asua Korvessa, Keskitalossa vakituisesti 1890-luvun puolella. Mahdolisesti vuonna 1894. Perheeseen oli kuulunut myös Konttiloita. He olivat olleet Pasasen Iikan Hilma puolison sukua.

Vanhimpien talojen rekisterinumeroiden perusteella voidaan pohtia sitä, että mikä oli ollut kylän vanhin talo? Ehkä siinä talossa myös asuttiin ensimmäisenä ympärivuotisesti? Vanhatalon eli Niemelän maa rekisterinumero on 2:19 (asukkaat seppä Antti Tolonen ja Elsa Tolonen os. Suorsa).

Keskitalon maanumero on 2:20. Uudentalon maanumero oli ollut 2:21. Sääskelän maanumero on 2:22. Listauksen mukaan kylän vanhin talo olisi siis ollut Vanhatalo (Niemelä). Kyseisestä Vanhastatalosta Temmeksen Haurukylän puoleisesta osaa Korvenkylää hallinneesta talosta, oli lohkottu talolle uusi rajanaapuri nimeltään Kaikkonen.

Suunnikkaan muotoisen Korvenkylän omistussuhteet kylän syntyaikoina olivat siis olleet siten, että Haurukylän puoleinen osa kylästä oli ollut Vanhaataloa (nyk. Niemelä). Toinen puoli kylästä oli ollut ensin Matti Konttilan ja sitten Iikka Pasasen.

Poikkeamia siitä olivat olleet Juho ja Anna Tjäderin, Sääskelän (2:22) niitty Vanhatalon maiden sisällä, Yli-Temmeksen puoleisessa päässä kylää. Toinen poikkeama suunnikkaassa oli ollut Juho ja Kaisa Marttilan talo kunnalliskoti Marttilan metsäsaran sisällä lähes 300 metrin päässä Vanhantalon (Niemelä) maasta. Eli, siis selvästi erillään muista alkujaan Matti Konttilan ja Vanhantalon (Tolonen) maista.

Marttiloiden hallitsema niitty kunnalliskoti Marttilan metsäsaran sisällä, oli ollut Konttilan talosta erottamaton palsta. Nykyisin se on kuulunut uudelleen Konttilaan. Marttiloiden metsätalolla ja niityllä ei ollut maanrekisterinumeroa. Mutta, kylän vanhimpia asuinpaikkoja sen voi uskoa olleen.

Alkuperäisimmistä korvenkyläläisistä on jäänyt kylään jäljelle vain Pasasia. Esimerkiksi Vanhassatalossa asuneiden Tolosten sukuhaara sammui. Vanhoista Korvenkylän alkuperäisistä suvuista, Kaikkosen sukua eli vakituisina kylässä pitkään. Vanhoiksi eläneet Toivo ja Ida Kaikkonen asuivat ja elivät lähes näihin päiviin omistamassaan Perälässä. Se oli rakennettu rintamiestilana metsään, Korvenkylän reunaan pian jatkosodan jälkeen.

Se on toistaiseksi todistamatonta, että asuttiinko ympärivuotisesti ensin Keskitalossa vai Vanhassatalossa? Tarinoihin uskoen ympärivuotinen asuminen näyttäisi ajoittuvan 1890 – luvulle. Riippumatta siitä asuivatko siellä ensin Toloset vai Konttilat/Pasaset.

Toloset olivat ostaneet Vanhantalon vuonna 1887 eräältä Korvenkylän omistajiin kuuluneelta Jaakko Konttilalta. Ehkä siellä oli ollut jo silloin joitain rakennuksia, missä he alkoivat asua? Olisiko sielä ollut myös eräs Konttilan kesänavetta pihapiireineen? Iikka Pasanen oli muuttanut Hilma vaimoneen Korvenkylän Keskitaloon vuonna 1894. Heillä oli ollut mukana vuonna 1894 syntynyt Armas ja vuonna 1888 syntynyt Jaakko.

Tarinoiden mukaan 1890 – luvun aikana Konttilasta muuttivat Keskitaloon myös Hilman eno Matti Konttila ja Hilman äiti Vappu (Wahlborg) Konttila. Keskitalon kesänavetoiden vaatimattomat rakennukset uudistuivat Iikka Pasasen ja Konttiloiden yhdessä rakentamina ison maatilan rakennuksiksi.

Korvenkylän alkuperäisten, ensimmäisten kylässä ympärivuoden asuneiden Konttiloiden ja Pasasten suorassa sukulinjassa ollut Ahti Heikki Pasanen (1897-1970) muisteli joskus, että poikamiehenä elänyt Hilma Konttilan Matti eno oli ollut Keskitalon ensimmäinen omistaja. Hän oli sittemmin myynyt talonsa Iikka Pasaselle.

Myöhemmin Korvenkylän Keskitalosta erotettiin kolmen talon maat erottamisjärjestyksessä: Uusitalo, Annala ja Alatalo. Iikka Pasanen rakensi niihin pihapiirit itselleen ja vaimolleen sekä nuorimmille lapsilleen. Myöhemmin talot siirtyivät lapsilleen heidän avioituessaan.

Korvenkylän asukkaista

Jos, ei ensimmäisenä, niin varhain oli asuttu Keskitalon naapurissa Vanhassatalossa 2:19 (Niemelä). Tietojen mukaan talon ensimmäiset omistajat olivat olleet Tolosia. Antti isäntä oli ollut entinen ammattimainen seppä. Kylän alkuaikoina, Korvenkylässä asuivat myös Juho ja Anna Tjäder perheineen Sääskelä (2:22) nimisellä niityllä sekä Konttilasta erottamattomalla metsäniityllä, kunnalliskoti Marttilan metsäsaran sisällä Juho ja Kaisa Marttila os. Pasanen lapsineen.

Lähes samoille seuduille, mutta kyläaavalle rakensi talonsa eräs Kaikkonen. Korvenkylän Tyrnävän puoleisessa päässä asui myös muuan Keefas Keränen perheineen. Niillä seuduilla asuivat myös alkujaan alatemmesläiset Toivo ja Hilda Ylitalo. He muuttivat syrjäniittynsä niittysaunaan 1930-luvun laman seurauksena. Kyseistä taloa (Uutela) alkoi myöhemmin asua Alpo Pasanen. Hän oli ollut ”Korvenkylän perustajan” Iikka Pasasen pojanpoika. Kylän Keskikylän puoleisen reunan metsäniityllä, luonnonvaraisen Leppiojan varrella, erään pienen kalaisan lammen, poukaman rannalla asuivat aikoinaan myös Oskari ja Anna Katajamaa perheineen.

Keskitalossa on aina asunut Pasasia. Asuinrakennus oli ollut Pasasten ja Konttiloiden sinne yhdessä muuttaessa ja sen rakentaessa kookas, hirsinen vinkkelirakennus (1894). Siitä oli myöhemmin otettu hirsiä muiden Pasasen Iikan itselleen ja lapsilleen tehtyjen maatilan rakennusten: Uudentalon, Annalan ja Alatalon tekoon. Talon päätyyn jäänyt reikä oli peitetty laudoituksella. He sanoivat sitä ”lautapääksi”. Nykyisin Keskitalo on Ahti Pasasen sukuhaaraa olevien kesämökkinä ja peltomaat ovat naapurin isännän Jari Tauriaisen omistuksessa.

Keskitalon Temmeksen Haurukylän puoleista naapuria asuivat Tolosten jälkeen yhteisomistuksessa Jussi Laitinen ja Jussi Niemelä. Heiltä talo siirtyi ennen II maailmansodan aikaa tyrnäväläiselle Ahti Vesalalle. Myöhemmin taloa isännöi ja viljeli esimerkillisen hyvin hänen poikansa Veikko Vesala eläkeikäänsä saakka. Nykyisin taloa ja muitakin Korvenkylän kyseisen pään peltomaita isännöi Jari Tauriainen.

Sotien aikana ja jälkeen muutoksia

Viime sotien aikana, kylän vanhimpiin kuuluvasta talosta, Kaikkosesta erotettiin isohko rintamamiestontti Lauri ja Aino Alasaarelalle. Lauri oli ollut alkujaan Iin Olhavasta ja Aino Alasaarela os. Kytönen Tyrnävän Keskikylästä.

Silloiset isännät Toivo ja Ida Kaikkonen rakensivat uudistilan (Perälä) kylän vastakkaiselle laidalle ja entinen Kaikkonen siirtyi Kuusamon evakoille Ida ja Veijo Tauriaiselle (äiti ja poika). Myöhemmin 1960 – luvulla Alasaarelat myivät entisen vanhan Alasaarelan(Perätalo) pihapiirin naapurilleen Veikko Vesalalle lisämaaksi ja ostivat Kaikkosen. He rakensivat sinne maatilan rakennukset uudelleen. Kaikkonen on nykyisin ollut tyrnäväläisen Matti Kallisen omistama.

Jatkosodan jälkeen uusia asukkaita tuli myös keskellä Korvenkylää sijaitsevaan Annalaan, Karjalan Lumivaarasta, keskisuomalaisen Multian pitäjän kautta, Lääpereiden ja heidän lähisukulaisensa, vanhapoika Eemeli Ahokkaan muodossa. Taloa oli asunut aikaisemmin kylän alkuperäisen Pasasen sukua ollut Armas Pasanen perheineen. Alataloon muuttivat Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin olleet sotaevakot Juho ja Kaisa Tolvanen perheineen. Taloa olivat aikaisemmin asuneet Otto ja Aino Keränen os. Pasanen perheineen.

Noiden talojen läheisyydessä sijainneen Syrjälän mökin Iikka Pasanen oli rakentanut ”mummonmökiksi” itselleen ja vaimolleen. Sieltä Hilma muutti leskenä Keskitaloon Ahti poikansa luo ja Syrjälän mökki jäi heidän Aino tyttärelleen. Iikka Pasanen kuoli vuonna 1933, eli hän ei tarvinnut enää maallista kotia. Syrjälän mökkiä ei ole enää jäljellä ja mökin maat siirtyivät myynnin kautta keskikyläläiselle Sulo Keräselle.

Keskikylän puoleisella laidalla kylää on asunut tyrnäväläisen Olli Laukan sukua (talon nimi Marttila). Laukat asuvat edelleen taloaan. Tauno Laukka rakensi 1970-luvulla maatilalleen uuden kookkaan asuinrakennuksen. Lähes samoilla sijoilla asui II maailmansodassa kaatunut Juho ja Kaisa Marttilan os. Pasanen, Kalle poikansa, Tyyne puolisonsa ja lastensa kanssa. Etäämmällä, kylän Keskikylän puoleisella laidalla, metsäniityllä on myös Määtän mökiksi sanottu Juhola. Se on ollut jo pitempään eräiden alkuperäisten Pasanen sukuisten kesämökkinä. Samoilla seuduilla on joskus sijainnut Haurun mökki. Vai olisiko kyseessä sama mökki ja pihapiiri? Siellä oli aikoinaan asunut sodassa kaatunut Jaakko Hauru.

Keskitalosta lohkaistua, vuonna 1915 rakennettua Uuttataloa (2:21) asuivat alkujaan yli- temmesläinen Erkki Junttila (Yrjö Erkki vv. 1900-1952) ja korvenkyläläinen Anna (Anni) Junttila vv. 1900-1989 os. Pasanen perheineen.

Korventien päässä oleva Niittylänlisä 15:16 oli ostettu ja erotettu Oiva Junttilalle vuonna 1947 keskikyläläisestä Sipolan talosta heidän sodassa olleelle Oivalle rintamamiestilaksi. Oiva muutti pois maanviljelijän töistään Ouluun 1960 – luvulla. Myöhempi Uudentalon väki muutti Niittylänlisään syksyllä 1968. Niittylänlisässä oli johonkin aikaan ollut peltoa noin 36 hehtaaria sekä vuokramaita, lehmiä ja mullukoita.

Kyläläismuistoja

Ennen vanhaan maalaiskylien ihmiset kävivät usein, joskus jopa useamman kerran päivässä kyläilemässä naapureissaan. Tavanomaisesti he tarinoivat vanhoista asioista ja ihmisistä. Se oli osa vanhojen aikojen ajanvietettä.

Merkittävää ja tärkeää tietoa siirtyi myös sillä tapaa, tarinoimalla ihmisiltä, naapureilta toisille ja myös sukupolvelta toiselle. Tarinoinnit olivat myös merkittävä osa tiedonvälitystä, kun ei ollut radioita, televisioita ja sanomalehtiäkin tuli vain harvoille, jos ollenkaan. Ennen ihmiset vähemmän kirjoittelivat tapahtumia ja asioita ylös. Tarinoissa tallentui tietoa. Tarinoinneista oli siis ollut huvia ja hyötyä aikojensa ihmisille. Toisaalta tarinoinneissa piili vaaransa. Ne saattoivat muuttua matkalla. Jokin tarina tai kertomus, mikä oli lähtenyt liikkeelle joltakin ihmiseltä, tuli takaisin erilaisena, muuttuneena. Tarinoista piti kuulijan osata erottaa fakta ja fiktio.

Eräs tarina kertoo, että Tyrnävän kirkonkylässä syntynyt, nähtävästi Korvenkylän ensimmäinen vakituinen asukas tai ehkä oikeammin Korvenkylän perustaja, Iikka Pasanen oli jäänyt täysorvoksi noin kaksivuotiaana vuosien 1865–1867 suurten nälkävuosien seurauksena. Hän oli ensin ollut sijoitettuna Tyrnävän taloihin lapsiruotilaisena ja sittemmin hän oli kierrellyt taloissa renkinä. Hän kulkeutui myöhemmin Konttilaan rengiksi. Avioiduttuaan talon tyttären kanssa hänestä oli tullut maanviljelijä.

Iikka Pasasen Armas poika (vv.1894–1937) oli ollut paikkakunnalla tunnettu selvännäkijä ”Tyrnävän Peilipoika”. Hänen näkijänlahjansa olivat tulleet ilmi lapsena viattoman ”Uudenvuoden Onnenpeiliin” katsomisen myötä. Armas alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisena. Hän oli esimerkiksi jossakin näyssään nähnyt ikään kuin kylän toisessa päässä tai etäämpänä paljon valoja. Olisiko näky enteillyt Tyrnävän kunnan Nipsingin teollisuuskylää, uudempien aikojen runsasvaloista Oulua tai sota-aikojen pommituksia Oulussa? Ehkä, Tyrnävän Leppiojan siemenperunakeskuksen kasvihuoneita?

Selvännäkijä Armas Pasasesta jäi elämään tarinoita paikkakunnalle. Hänen ”Ihmepeilinsä” löytyy Tyrnävän kotiseutumuseosta. Hänellä on nimikkotiensä Tyrnävän kirkonkylässä – Peilipojantie. Tyrnävän Peilipojasta on myös tehty maisteritutkielma Oulun yliopistolle (Tiina Mattila).

Iikka ja Hilma Pasasen 1890-luvulla syntynyt Jaakko – poika oli osallistunut Suomen vuoden 1918 sodassa Tyrnävän suojeluskunnan mukana Oulun valtaukseen. Jaakko oli nuorempana harjoittanut sekä autoilijan että maanviljelijän ammattia Tyrnävällä. Myöhemmin hän oli muuttanut Ouluun ja oli työskennellyt Oulun Valiolla esimerkiksi automiehenä.

Vapaussotaan Tyrnävän suojeluskuntalaisena oli osallistunut myös korvenkyläläinen Oskari Katajamaa. Oskari oli asunut perheineen Korvenkylässä Tunkionhaassa. Niitty oli ollut ikiaikaisen Tyrnävän jokivarren Keskikylän Tungion suurtilan sivuniittyjä. Esimerkillisten, osaavien vanhan ajan Tungion talon omistajasuku on sammunut Keskikylästä.

Tyrnävän Korvenkylän veikkapojat Junttilan Oiva (1922-2001) ja Kalervo (1927-2014) olivat kulkeneet vanhaan aikaan kuuntelemassa Katajanmaan Oskarin juttuja ja tarinoita. Oskarilla oli myös ollut silloin harvinaisempi radio, mitä pojat olivat saaneet kuunnella. Poikain kotona olleen radion akku saattoi olla loppu välillä? Olihan ennen olleet esimerkiksi 1936 Berliinin olympialaiset.

Vanhaan aikaan kodin akkukäyttöisen radion sähköisenä käyttövoimana oli toiminut lasikuorinen happoa sisältänyt muutamien kilojen painoinen kulmikas lyijykennosisustainen akku. Akkua piti ladata välillä. Se onnistui nätisti korvausta vastaan Tyrnävän Osuusmeijerin konehuoneessa. Siellä oli ollut oma pieni huonee konehuoneen yhteydessä akkujen lataukseen.

Korvenkylän ensimmäisen traktorin oli hankkinut Erkki Junttila keväällä 1952. Se oli ollut harmaa petrooli Ferguson (T20). Traktorin ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa, valuuttasäännöstelyn takia. Se oli saatu Lapin sodassa jalkansa menettäneelle Oivalle.

Olisiko se vaikuttanut, että ennen tekivät maataloustyönsä hevosilla? Puujalkaisen miehen oli helpompaa istua kyntäessä traktorin kyydissä, kuin kävellä, klenkkasta puujalan kanssa tuntikaupalla, päiväkausikaupalla kyntöhevosten perässä.

Fergusonilla oli ajettu useina vuosina kyläläisten maidot Keskikylään maantien varteen Lauri Keräsen Nurkkalan talon luo ja sieltä edelleen Oulun Heinäpään Valiolle kuskattavaksi kuorma – autokyydillä. Myöhemmin maidot oli ajettu ”ferkulla” Korventien toiseen päähän kirkonkylän reunalle Pisilän talon luo. Sieltä ne kuljetettiin päivittäin kuorma-autolla Oulun Valiolle.

Korvenkylästäkin olivat joutuneet talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Esimerkiksi Jaakko Hauru ja Kalle Marttila kaatuivat. Erkki (Yrjö Erkki) Junttila haavoittui ”läpiammuttuna” vuonna 1942 Kiestingissä (luoti solisluun kautta sisään ja lapaluun kautta ulos). Haavoituttuaan hänet vapautettiin ainiaaksi asepalveluksesta. Tosin hän oli joutunut silloin tällöin käymään purkamassa silloisten aseveljiemme, saksalaisten laivojen lasteja Oulun Toppilan satamassa vuonna 1927 syntyneen Kalervo poikansa kanssa. Toisinaan Erkin mukana oli ollut myös Temmeksen suojeluskunnan nuori sotilaspoika naapurin Alpo Pasanen.

Se oli ollut hyväpalkkaista työtä ja ”sakemannit, sakut” olivat silloin tällöin antaneet heille nisujauhopussin räiskäleiden paistoa varten. Kalervolle oli ollut räätälöitynä sota-aikana pusero sakujen lahjanisujauhosäkistä. Satamatöiden aikana he olivat olleet kortteeria eräällä oululaisella ”Särki-Jampulla”.

Korvenkyläläiset Oiva Junttila ja Iikka Tjäder menettivät molemmat vasemman jalkansa sodassa. Iikka Tjäder oli ollut poikkeuksellisen urhoollinen ja oli saanut useita aliupseeriylennyksiä sekä kunniamerkkejä. Hänen sotansa päättyi jatkosodan alkuvuosina haavoittumiseen. Oiva Junttilalla oli ollut seikkailua haavoittuessaan. Hän oli joutunut heti Tornion valtauksen (lokakuun alku v.1944) jälkeen erääseen sotilasosastoon Tornion Alavojakkalaan pysäyttämään saksalaisten pakenemista pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä vesiojan yli, kun saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan reiteensä. Hän oli pudonnut päistikkaa hyhmäiseen veteen. Vasta pimeän tultua Oiva oli saatu pois vesiojasta. Saksalaiset olivat olleet vihaisia entisille aseveljilleen, ampuivat herkästi pimeässäkin ääntä kohden. Jsp:lle häntä ei kuitenkaan oltu voitu viedä kylmien vesiojakokemuksiensakaan jälkeen, sotatilanteen takia. Haavoittunut Oiva oli kätketty erään perunakellarin räystään alle. Hänet oli sittemmin onnekseen löydetty sieltä omien toimesta, parin yksinäisen yön jälkeen.

Alkuperäisten Pasasten sukua ollut lääkintäkersantti Olavi Pasanen oli ollut jatkosodan aikana usein mukana kaukopartioissa. Hänet mainitaan Mannerheimin ristin ritari Heikki Nykäsen kirjassa ”Sissisotaa”.

Niittypolkuja, multateitä

Kesäisin Korvenkylä oli kulkuyhteyksien vuoksi ollut lähes eristynyt kylä. Kulku kesällä, kylästä pois, kylään oli ollut huonokuntoista, rapakkoista tietä Keskikylään ja sieltä Tyrnävän kirkolle. Keskikylän maantiekin oli ennen ollut sangen heikkokuntoinen, sateilla ”savilillukkainen”. Korvenkylään johti useita niittyteitä, niittypolkuja. Niitä saattoi kulkea vain kesän kuivimpaan aikaan.

Korvenkylässä on aikojen saatossa ollut paljon muiden kylien ja kuntien talojen peltoja, syrjäniittyjä. Niitä on aina ollut pinta – aloiltaan selvästi enemmän kuin kyläläisten omia peltoja. Peltomaita ja niittyjä Korvessa on esimerkiksi ollut Limingan alatemmesläisillä, Tyrnävän keskikyläläisillä ja – kirkonkyläläisillä. Vanhan Leppiojan alkupään seuduilla oli ollut esimerkiksi yli – temmesläisen Pekkalan talon (Reino Pekkala) niittyjä. Leppijärvi sijaitsi pääosin yli- temmesläisen Arttu Vähän mailla. Hänellä oli ollut komeita heinäsuovia Leppijärven Temmeksen puoleisilla rantamilla, vielä Leppijärven kuivaamisen aikoihin.

Talviteitä

Talvisin kulkuyhteyksissä oli ollut helpompaa. Esimerkiksi Yli – Temmekseltä, Nurkkalankankaalta lähti paljon käytetty talvitie. Sitä käyttivät muun muassa Tyrnävän osuusmeijerin myllyssä asioineet temmesläiset, monet vanhan ajan hevosilla liikkuneet kulkukauppiaat. Ennen kodittomina hevosilla kiertäneet mustalaiset kulkivat myös mainittua talvitietä myöten.

Vilkasta oli elämä ollut talvisin Korvenkylässä talviteiden ansiosta. Yli- Temmekseltä lähtenyt talvitie tuli Korvenkylään vanhan Alasaarelan taitse. Se kulki kylässä peltoteitä myötäillen ja lähti kohden Tyrnävän kirkonkylää nykyisen Korventien linjauksessa. Toinen talvitie meni Alasaarelan vieritse kunnalliskoti Marttilan metsäsaran läpi Haurukylään. Se toimi kansakoululaisten koulupolkuna.

Eräs talvi-/peltotie kulki Haurukylän Mikkolan talon metsien, niittyjen kautta nelostielle ja Haurukylään. Talvitietä menivät myös ennen Korvenkylästä Järvikankaan kautta hevosilla Tyrnävän Ylipään metsäsaroille, Tyrnävän Korvenkyläläisten metsäsaroille. Matkasivat ensin rekihevosillaan Tyrnävän Järvikankaan kautta Tyrnävän Kolmikantaan ja sieltä edelleen eteenpäin.

Korventietä myöten

Korvenkylä ei sijaitse erityisen kaukana mistään, mutta pienuutensa, vähäisen asukasmääränsä takia se sai oman kunnollisen kylämaantiensä vasta vuoden 1952 jälkeen. Tiehankkeen takia, 1950-luvun alkupuolella, Korvenkylästä kävi kylän miehistä koostunut ”karvalakkilähetystö” muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin (vv.1902–1979) luona. Hän hankki tielle yhteiskunnan rahoituksen sekä rakentamispäätöksen.

Korventie rakennettiin koko pituudeltaan jo olemassa olleiden kyläteiden, peltoteiden, niittyteiden ja talviteiden päälle. Esimerkiksi loppupäässään Korvenkylässä se kulki Sipolan rämeen reunaa, Konttilan talvitietä myöten kohden Leppijärveä. Kyläläiset tekivät paljon talkootöitä kylätiensä, maantiensä hyväksi. Tien ravien kaivamisesta maksettiin käypä korvaus. Työmaamontut, siinä työssä olivat 20 metrisiä. Niitä sai useamman, jos vain jaksoi kaivaa lapiolla.

Runsaat pari vuosikymmentä myöhemmin Korventien päästä rakennettiin autotie Temmeksen Haurukylään nelostielle. Se rakennettiin pääosin entistä talvitietä niin sanottua Marttilantietä myötäillen. Metsäautotien puuhasi korvenkyläläinen Veikko Vesala (vv. 1920–2006). Metsäautotie, Korventien päästä Haurukylään, ei tarvinnut laisinkaan kyläläisten talkootyöponnisteluja. Tie tuli kokonaan yhteiskunnalta. Tie oli heti aluiltaan lähtien ympärivuoden, henkilöautoillakin ajettavassa kunnossa. Kunnat ajattivat piakkoin metsäautotien pintaan kantavan sora- ja hyvän sepelikerroksen ja alkoivat huolehtia tien talviaurauksista.

Nelostiehen liittyen; aikoinaan oli elänyt suunnitelmia rakentaa sitä tienpätkä lähtien Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta Korvenkylän kautta Tyrnävälle. Sieltä tie olisi jatkunut edelleen Ouluun. Nelostien rakennussuunnitelmia oli aikoinaan ollut siten, että esimerkiksi vain keventää pienemmällä maantiellä suuren valtatie nelostien kovaa autoliikennettä. Mutta, oli myös ollut suunnitelmia rakentaa sinne uusi valtatie, suurena omana valtaväylänä.

Sähköistäminen

Sähköt tulivat kylään melko myöhään. Muhokselta kotitilalleen Korvenkylään maanviljelijäksi muuttanut Veikko Vesala (vv.1920–2006) kyllästyi sähköttömyyteen ja puuhasi sähköt kylään. Kyläläiset olivat jo tottuneet edullisiin nestekaasuliesiin ja kirkkaisiin Tilley kaasulamppuihin. Nestekaasupullotkin sai helposti vaihdettua täysinäisiin, kylässä pari kertaa viikossa kulkevissa SOK:laisessa ja/tai KESKO:laisessa myymäläautossa.

Kyläläiset pystyttivät, rakensivat sähkölinjat talkootöinä Oulun Seudun Sähkö Oy:n tarvikkeista. Sähköyhtiö asensi ainoastaan johtimet valmiisiin sähköpylväiden yläorsiin ja rakensi kylämuuntajan. Sähkölinja rakennettiin suuritöisesti kunnalliskoti Marttilan metsäsaran, märän soisen kohdan kautta Haurukylästä Korvenkylään.

Sähköistämisen myötä Korvenkylässä alkoi sähköllä toimivien laitteiden hankinta. Lypsykone ja koneellinen maidonjäähdytys olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiä maidontuotantoon erikoistuneessa kylässä. Tärkeän uutis- ja viihdevälineen television hankinta tuli myös eteen. Muutama vuosi aikaisemmin Kiiminkiin rakennettu korkea TV – antenni mahdollisti tv – ohjelmien seuraamisen.

Televisio toi mukanaan muutoksia elämäntapaan. Se alkoi vaatia ihmisiltä ajankäytön suunnitelmia. Televisiossa esitettiin esimerkiksi uutiset tiettyinä kellonaikoina. Niitä oli hyvä katsoa tietääkseen maailman asioista ja tapahtumista. Ennen oli myös mielenkiintoisia dokumentteja-, tv sarjoja- sekä muita tv – ohjelmia, joita joutui katsomaan tiettyinä vuorokauden aikoina. Ohjelmia tallentavia kojeita tuli vasta myöhemmin.

Parempi oli ennen Suomen television ohjelmatarjonta. Mielenkiintoisia olivat esimerkiksi politiikkojen: U. Kekkosen, A. Saarisen, R. Paasion ja M. Virkkusen väliset televisioidut keskustelut. Nykyisinhän sieltä lähetetään vain uusintojen ja muina ohjelmina vain ruokaohjelmia ruokaohjelmien jälkeen. Toimintaelokuvat televisiossa nykyään ovat vain yhtä vilinää ja räjäytyksiä.

Lankapuhelin tuli myös kylään. Sen piuhat sidottiin, köytettiin olemassa oleviin sähkötolppiin, alemmaksi sähköjohtoja. Puheluja niinä aikoina välitti Oulun Puhelin Oy. Kunnalliset vesijohdot kylään tulivat Limingasta.

Muutoksien aikaa

Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen Suomessa elettiin suurten muutosten aikaa. Suomalainen yhteiskunta eli rajussa muutoksessa. Myös pienet maalaiskylät elivät voimakkaasti mukana siinä rajussa yhteiskunnan muutoksessa.

Tyypillistä, silloin oli kylien kasvaminen, asukasmäärien lisääntyminen ja kaikenlainen kyläelämän elpyminen. Myöhemmin Suomen kylät alkoivat hiljentyä. Samankaltaisia kyläelämän muutoskokemuksia liittyi myös Tyrnävän Korvenkylään.

Sotien aikana ja jälkeen oli ollut esimerkiksi sotaevakoiden asuttamista. Korvenkyläänkin tuli uusia asukkaita sodassa menetystä Karjalasta sekä Kuusamosta. Kylässä tuli ajankohtaiseksi jonkin verran uudispeltojen raivaamista ja entisiä peltoja kunnostettiin. Oli myös uusien rakennusten rakentamista. Korvenkylään perustettiin kolme rintamiestilaa rakennuksineen. Ne toteutettiin niin sanotun kylmän tilan, uudistilan rakentamisina eli uudet pihapiirit syntyivät lähes koskemattomaan luontoon. Muutoksien aikakaudella jo olemassa olevia kylän taloja vuorailtiin laudoituksilla ja maalailtiin punamullalla tai varoissa olessa myös jopa öljymaaleilla.

Muutoksien aikaan kuului merkittävästi siirtymistä taajamista maaseudulle ja paljon alkoi esiintyä myös siirtymistä pois maaseudulta – taajamiin. Muuttuva yhteiskunta tarvitsi lisää moninaisia työpanoksia. Monet tehtaaat tarvitsivat omia ammattimiehiään ja ammatti naisiaan. Liikenteeseen tarvittiin esimerkiksi autonkuljettajia. Yhteiskunnan rajuun muutokseen liittyi muun muassa työssä oppimista ja/tai kouluttautumista.

Korvenkyläläisetkin alkoivat kouluttautua. Esimerkiksi Olavi Pasasesta tuli työssä oppimisen seurauksena työnjohtaja Muhoksen tiilitehtaalle ja Soson lastulevytehtaalle. Laura Hongisto os. Pasanen ja Taimi Siitonen os. Junttila hakeutuivat myymäläapulaiksi. Salme Vierimaa os. Pasanen ryhtyi kampaamoalan yrittäjäksi Kalajoelle. Kalervo Junttila (1927 – 2014) suoritti rakennusalan ammattikoulun. Olli Tjäder suoritti leipurintutkinnon. Jatkosodan aikana syntynyt komean ulkomuodon omaava Markku Pasanen on leipurimestari. Terveystieteiden maisteri Inkeri Junkkonen os. Junttila oli kylän ensimmäinen ylioppilas. Sota-aikana syntyneistä FM Pentti Junttila oli ensin ollut vuosia opistomerkonomi. Sitten hän opiskeli ylioppilaaksi, suoritti HuK:n ja FM:n tutkinnot. Toisen maailmansodan aikana syntynyt Maija – Liisa Hirvonen os. Alasaarela oli ensimmäinen kansakoulunopettajaksi opiskellut korvenkyläläinen. Vuonna 1945 syntynyt Anneli Jäälinoja os. Pasanen opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1948 syntynyt Liisa Junttila toimi Nivalan kaupunginpuutarhurina ennen eläköitymistään. Alasaarelan 1950 – luvulla syntyneet Erkki ja Esko ovat väitelleitä yliopistotohtoreita ja toimineet yliopistojen opettajina, professoreina.

Ennen maaseudun lapset jäivät tavanomaisesti kulkemaan isiensä, äitiensä jalanjälkiä. Maanviljelijöiden lapset jatkoivat elämäänsä maanviljelijöinä. Osa maaseudun ihmisistä työskenteli renkinä taloissa. Vain pieni osa maaseudulla sai elantonsa käsityöläisenä esimerkiksi suutareina tai räätäleinä. Vanhoina aikoina Pohjois – Pohjanmaalta muutti vain vähän tehdas- ja muihin töihin Etelä- Suomeen tai Ruotsiin. Atlantin taakse ”Lännen kultamaille” muutti muutama korvenkyläläisten sukulainen.

Arkipäivää Korvenkylässä

Elantonsa kyläläiset saivat maa-ja metsätaloudesta. Se oli ollut omien maatilojen karjanhoitoa. He joutuivat heräämään kymmeniä vuosia sangen varhain. Jo, kello 04.30 aikoihin herättelivät herätyskellot kyläläisiä aamulypsylle. Syynä aikaiseen herätykseen olivat maitojen lypsämiset ja jäähdytettyjen maitojen pänikkälavoille kuljettamiset.

Varhaisella 1950-luvulla, varhain aamulla Oiva Junttila keräili kyläläisten maidot meijeriin kuljetettavaksi. Ensin hän teki sen hevoskyydillä kotinsa Sirkka hevosella ja sitten Fergusonillaan. Hän kuljetti ensin maidot Keskikylään, Keräsen Laurin, Nurkkalan talon luo. Siellä maitotonkat lastattiin kuorma-autoon Oulun Valiolle kuljetettavaksi.

Korventien tultua traktorilla ajettavaksi. Hän alkoi kuljettaa maidot Korventietä myöten kirkonkylän reunalle, Pisilän talon luo, kuorma-auton kyytiin lastattavaksi ja kuljetettavaksi edelleen Oulun Valiolle. Uusi reitti toi uusia maidonlähettäjiä Korventien varren seuraavasta kylästä, Uutisenkylästä.

Korventien tultua kuorma-autolla liikennöitävään kuntoon, maitoja alettiin kuljettaa kuorma-autolla suoraan ”pänikkälavoilta” Oulun Valiolle. Esimerkiksi keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen kävi kääntymässä aamuisin maidonkuljetuskuorma-autollaan Korventien päässä jo kello 07.30 aikaan. Maitotonkat olivat maitolavoilla odottamassa kyytiään. Aamumaitojenkin piti olla jäähdytettyinä odottamassa kuljetustaan meijeriin.

Tonkkien, päniköiden aikakaudella maidot lähtivät kohden meijeriä myös jouluaamuina. Vanhempaan aikaan Oiva Junttila keräili ne ja myöhemmin ”pänikkäautot” veivät maidot maitolavoilta jouluaamunakin. Lehmät piti luonnollisesti hoitaa, ruokkia ja lypsää sekä navetta siivota vuoden jokaisena päivänä.

Sittemmin maitoja alettiin keräillä imu-/tankkiautoilla. Ensin oli ollut sitä käytäntöä, että ne imivät maidot säiliöönsä maitotonkista, jotka oli kuljetettu maantien varteen. Muutaman vuoden jälkeen keräiltiin vain tilatankeista. Niistä maidot haettiin joka toinen päivä. Esimerkiksi autoilijat Jaakko Ylitalo ja Toivo Yrttiaho ajoivat säiliöautoillaan tilatankkien tyhjennysreittinsä siten, että korvenkyläläiset joutuivat pitämään kiinni lähes entisestä totutusta varhaisesta heräämisestään. Tosin saivat pestä tilatankkinsa ennen peltotöihinsä lähtöä.

Leivänlisää kodin ulkopuolelta

Muiden töissä korvenkyläläisiäkin kulki. Osa oli kulkenut renkeinä taloissa. Metsätyöt olivat ennen olleet maaseudun ihmisille tavanomainen tapa hankkia elanto tai hankkia leivänlisää, voita leivän päälle. Siihen saattoi vaikuttaa osaltaan se, että heillä oli ollut työhevosia. Niillä tehtiin ennen metsäyhtiöiden metsätöiden kuljetukset. Talvisin miehillä ja hevosilla oli ylimääräistä aikaa lähteä metsätöihin kauemmaksi kotoaan.

Eräät korvenkyläläiset kulkivat metsätöissä hevosillaan jopa monen pitäjän takana. Esimerkiksi Erkki Junttila oli kulkenut paljon talvisin metsätöissä jopa Utajärvellä ja Yli-Kiimingissä saakka poikiensa ja hevostensa kanssa. Kunnalliskoti Marttilan kookkaalla metsäsaralla oli esimerkiksi ollut 1950- luvulla savotoita, joissa sai ansiotöikseen käydä kuorimassa parimetrisiä paperipuita. Kyläläisiä oli kulkenut myös paljon työvoimaa tarvinneissa uittotöissä. Niissä he saattoivat käydä hyvinkin kaukana kotikylästään.

Käsistään tekevä Olli Laukka oli tehnyt talvisin paljon puuharavia myyntiin. Hän oli mennyt kesäaamuisin hevosellaan haravalastinsa kanssa kaupalle Tyrnävän osuusmeijerin epäviralliselle torilla. Hän oli ehnyt paljon muitakin tarpeellisia käsitöitä puhdetöinään. Laukka Olli oli myös käynyt useina talvina hevosineen talvisavotoissa monen pitäjän takana.

Alpo Pasanen oli kulkenut moottoripyörällään Muhoksella tiilitehtaan töissä. Hän oli nuorukaisena kulkenut myös Oulun Toppilan satamassa kantamassa laivoista sokeri – ja suolasäkkejä laiturille. Ahti Pasanen oli kulkenut Muhoksella tiilitehtaan töissä polkupyörällä ja moottoripyörällä. Lauri Alasaarela oli kirjoitellut monet kirjoitukset oululaiseen sanomalehti Liittoon. Hänellä oli ollut artikkeleita etupäässä itse ottamiensa kuvien kanssa. FM Pentti Junttila aloitteli töidensä tekemisiä myymäläapulaisena kauppias Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Aloiteltiin valtakunnallisten sähköverkostojen rakentamisia. Matti Tolvanen aloitti työnsä niissä töissä. Esimerkiksi Eero Kaikkonen ja Tauno Laukka kulkivat usein töissä Tyrnävän osuusmeijerin sahalla. Toivo Kaikkonen oli kulkenut omien maanviljelijän töidensä lisäksi esimerkiksi lähistöjen rakennustöissä. Hän oli tehnyt niitä töitä pääosin lähiseutujen maanviljelijöille.

Korvenkyläläisten elannon hankkimisen yhteydessä voidaan mainita myös ympäröivän luonnon hyödyntäminen. Leppijärvestä, sen laskuojasta sekä Nipsinginojastakin he saivat pienessä määrin kalaa. Metsistä ja soilta he saivat runsaasti hiven- ja vitamiinipitoisia marjoja sekä sieniä. Sienet ja metsämarjat olivat tavanomaisesti ruokapöytään kuuluvia. Korvenkyläläiset olivat harrastaneet paljon myös metsäkanalintujen metsästystä. Jokaisessa talossa olivat olleet vuotesänkyjen päänalustyynyt täytettyinä metsälintujen höyhenillä. Korvenkyläläiset elivät terveinä vanhoiksi tarvitsematta turvautua apteekkeihin tai lääkäreihin.

Korvenkylän ympäristössä eli paljon esimerkiksi mahtavasti räkättäviä ”mettikanoja”. Metsoja, teeriä ja peltopyitä löytyi kylästä tai lähiympäristöistä. Metsäkanalinnuilla oli vakituiset, päivittäiset ruuanhankintamatkansa sivuten muun muassa kylän reunamien koivuja.

Aika entinen ei palaa

Muutoksien aikaa elettiin viime vuosisadan aikana esimerkiksi vuosien 1915-1920 aikoihin ja vuoden 1939 ja II mailansodan jälkeen. Entiset, vanhanajan ”öljylamppukylien” elämäntavat olivat taaksejäänyttä elämää myös Tyrnävän Korvenkylässä. Kylä on kokenut muutoksensa. Muutama pihapiiri on häipynyt pois ja muutama uusi rakennettu. Asukkaita on vaihtunut taloissa. Vanhoja on kuollut pois. Muutama lapsi syntyi tilalle. Monet Korvenkylässä syntyneet tai eläneet ovat muuttaneet pois kylästä lyhyempien tai pitempien opiskelujensa sekä myös työssä oppimisiensa jälkeen. He ovat hankkineet elantonsa muissa, muiden töissä, muilla paikkakunnilla.

Käytäntöä voidaan yleistää. Sitä tapahtui paljon kaikkialla Suomen kylissä, kun lähdetään erityisesti seuraamaan maaseudun elämää 1900 – luvulta ja muutoksia toisen maailmansodan ajalta ja jälkeen.

Edelleen Korvenkylässä asutaan, mutta monet muutokset kylä on kokenut olemassaolonsa aikana. On rakennettu maanteitä, sähkölinjoja jne. On ilmestynyt täysin uusia pihapiirejä ja entisiä pihapiirejä on hävinnyt tyystin pois. Jatkosodan jälkeen oli asuttu 12 talossa ja oli suunniteltu jopa oman kyläkoulun perustamista. Nykyisin asutaan vakituisesti vain kuudessa talossa. Alkuperäiseen Korvenkylään on raivattu uusia peltoja lisää suuret määrät. Koneilla, kun se hoituu kätevämmin, kuin mitä joskus vanhaan aikaan lihasvoimilla ja kuokilla tekivät. Hevoset, kanat ja lampaat ovat kadonneet kylästä jo kauan sitten. Lehmikarjojakaan ei kylässä ole enää kuin parissa talossa. Jokin vuosi taaksepäin, arkisin kylässä kuuli esimerkiksi monen merkkisten maataloustraktorien ääniä ”traktoreiden konsertteja, kuoroja”. Nekin äänet ovat vähentyneet.

Autoilla on ajeltu mukavasti Korvenkylässäkin jo kymmeniä vuosia. Nykyajan mukavuuksia on kaikissa taloissa. Kauan on voitu ajaa autolla Tyrnävän kirkonkylän lisäksi myös Haurukylään nelostielle. Korvenkylässä on vain uusia rakennuksia. Vanhat hirsiset niittyladotkin ovat kadonneet.

Leppijärvi

Muutamien kymmenien hehtaarien kokoinen Leppi-/Järvinevan, Leppijärvi sijaitsi Tyrnävän Korvenkylän takana Yli-Temmestä vasten. Se kuivattiin vuosina 1953–1955 valtion työttömyystöinä, kaivamalla Leppiojankanava korvaamaan entinen, luonnonvarainen laskuoja Leppioja. Se laskee alajuoksullaan Tyrnävänjokeen. Joki yhtyy ennen merta Temmesjokeen, mikä edelleen virtaa Pohjanlahden Liminganlahteen.

Sen voi uskoa osaltaan jouduttaneen suoperäisten metsämaiden Leppijärven kuolemaa, kun niinä aikoina kanavoitiin myös Leppi-/Järvinevalta alkunsa saanut, Alatemmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja/- kanava. Myöhemmin niilläkin alueilla toteutettiin suuria metsien ja soiden kuivauksia metsäojituksilla.

Aikaisempi, luonnonvarainen Leppioja oli ollut mutkainen, serpentiinimäinen tasankojen laskuoja. Siinä oli ollut esimerkiksi Järvikankaan jälkeen pieniä lampia (poukamia). Poukamia oli sijainnut myös Nipsinginojan latvoilla. Esimerkiksi Sääskelän niityn takana oli ollut uintikelpoinen ”Jussin jorpakko”.

Arvellaan, että isonvihan aikoina (vv.1714-1721) Leppiojan alkupuolen pensaikot, kalaa kasvaneet pienet lammet, poukamat tarjosivat suojapaikkoja silloisille sotapakolaisille. Kyseisillä alueilla oli ennen vanhaan ollut myös pieniä luonnonniittyjä, joilta oli keräilty viikatepelillä heinää karjalle.

Leppiojankanava kaivettiin Järvikankaan läpi talvella 1953 valtion työttömyystöinä lapiopelillä. Routaista maata räjäyteltiin dynamiitilla pehmeämmäksi. Leppiojaa ja -kanavaa on perattu jälkikäteen esimerkiksi niin sanotuilla ”hullu – Jussi” kaivukoneilla.

Leppijärvi ja sen laskuoja olivat olleet kalaisia. Haukea on uiskennellut niissä näihin päiviin saakka. Leppijärvessä oli voitu uida ja soudella aina 1950 – luvun aluille. Se oli ollut korvenkyläläisten vapaa-ajanviettopaikka kesäsin ja talvisin.

Talvisin siellä oli tavanomaisesti ollut ”hoijakaksi” sanottu laite. Eli puinen vahva tappi jäässä. Siinä on ollut pystypultissa pitkähkö puinen aisa, varsi ja sen päässä kelkka. Kelkkakyyti on ollut todella nopeaa ja vauhdikasta. Jos, kelkassa istujalta oli lipsunut ote. Hän oli sen jälkeen liukunut jäällä hyvinkin pitkiä liukuja.

Tyhjentämisensä jälkeen entinen Leppijärvi oli ollut vain laajahko, mitään kasvamaton kosteikko. Kosteikon keskialueella sijaitsi muutaman aarin kokoinen lampi. Entisen Leppijärven kosteikko oli ollut vesilintujen suosima. Siellä ja Leppiojan kanavassa elää edelleen haukea.

Ympäristöistä löytyy hillaa (lakka, suomuurain). Järven kuivauksen jälkeen oli ollut, kymmeniä vuosia, enimmäkseen heikkoja marjavuosia. Nähtävästi hillan sopeutuminen uusiin olosuhteisiin vie aikansa. Tai osa alueista on jo muuttunut liian kuivaksi hillalle.

Virheliike oli nähtävästi ollut vanhaan aikaan tyhjentää Leppijärvi, vaikka se tehtiin vanhan ajan viisaiden ihmisten toimesta vanhaan hyvään aikaan. Sinne ei esimerkiksi noussut laisinkaan peltoja eikä heinämaitakaan.

Vanhaan aikaankin oli näköjään myös tehty virheliikkeitä. Olisi Leppinevan, Leppijärven kanavoinnit varmaan voitu järjestää jo isojen tehokkaiden maansiirtokoneiden, hullu – Jussien aikakaudella jollain tapaa muutenkin? Jättää soma Leppijärvi tyystin tyhjentämättä!

Vuosina 1953 – 1955 tyhjennetty Tyrnävän Leppijärvi vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Omana erikoisuutenaan voi mainita, että Leppijärveltä lähtevän Leppiojan alajuoksun, Tyrnävän Leppiojankylä, siellä oli aikoinaan käytetty kotitaloudessa yleisesti omaa maakaasua. Sitä oli löytynyt sitä pihapiiristä talon kaivoa kaivettaessa.

Lähteitä:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000606

http://maurijj.suntuubi.com/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4

http://82.103.128.99/a/0b2/5170b21.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4njoki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Temmesjoen_vesist%C3%B6alue

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kyl%C3%A4t

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Liminka

http://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://www.tyrnava.fi/kaavoitus/kaavoitus_alueittain/kirkonkyla/documents/Tyrnava_Nipsinki_oas.pdf

http://www.edu.liminka.fi/netdays/temmes.htm

http://www.geni.com/people/Lauri-Alasaarela/1124981

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyl%C3%A4

http://www.itnyt.fi/node/1931

http://www.mua.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/Arkisto/MUA_lehti/2003/3_03_leinamo.pdf

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suo

http://papunet.net/selko/tietoa/luonto/suot/

http://www.infokartta.fi/tyrnava/

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

http://virtuaalitoivola.jyu.fi/

http://www.ruralstudies.fi/foorumiliitteet/KylatutkimusBIBLIOGRAFIA180105.pdf

https://www.proelia.fi/index.php?p=1_2_muistojen-tulvat

https://www.genealogia.fi/hakem/rintamamiehet/luettelo048094s.htm

https://maurintarinoita.munblogi.com/

https://sites.google.com/site/tyrnaevaenkorvenkylae/

http://tyrnavalainen.blogspot.com/

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/maakaasu

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000606

(12.2.2011 mjj)

Tyrnävän Leppijärvi kuivattiin  vuosina 1953-1955.

Järvi vesitettiin uudelleen viime vuosisadan loupussa.

Avainsanat: , , , , ,

Joulukuun 2018 tarinaani

FM Mauri Junttila

Joulukuun 2018 tarinaani

Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Silloin, hyvin kauan sitten oli ollut vuosi nolla. Jeesuksen syntymästä alkoi meidän päiviimme jatkunut ajanlasku.

Joulu on kristillinen juhla

Kristillinen joulu pohjautuu raamatunhistorian Kristus – lapsi tarinaan. Kristillisessä jouluperinteessä on myös suomalaisen joulun alkuperä. Länsimainen ajanlasku on myös huomioinut Kristuksen syntymän. Niinä aikoina elettiin vuotta nolla. Nyt eletään vuotta 2018 jKr eli vuotta 2018 jälkeen Kristuksen syntymän. Nykyisin sanotaan myös, että ”jälkeen ajanlaskun alun”. Sanotaan esimerkiksi, että 2018 jaa. Lähtökohta sillekin on Jeesus Kristuksen syntymän aika – vuosi nolla.

Jouluun kuuluu monet kirkolliset perinteet ja tilaisuudet. Niitä alkaa ensimmäisestä adventista. Kynttilöin joulua ja joulunaikaa juhlistavilla on ensimmäisenä adventtina neljä kynttilää kynttilänjalassa. Seuraavina adventteina on yhtä kynttilää vähemmän. Jouluna sytytämme vain yhden kynttilän.

Nykyisin ovat suosittuja ”Kauneimmat joululaulut” yhteislaulutilaisuudet. Ne ovat tänään jo myös perinteisiä joulunajan tilaisuuksia. Kauneimmat Joululaulut lauletaan yleisimmin luterilaisissa kirkoissa tai luterilaisten seurakuntataloissa. Ne ajoittuvat kirkkovuotemme adventin ajalle.

Joulun aikaa koululaisena

Kansakoulussa kuljimme lapsina naapureiden lasten kanssa porukalla noin neljän kilometrin hiihtoladun päässä sijaittsevassa mukavassa Temmeksen Haurukylän kyläkoulussa. Sitten olimme koululaisina oppikoulussa Tyrnävän kirkolla. Sinne oli matkaa Korvenkylästä noin 7 kilometriä.

Lähestyvä joulu erottui selvästi koululaisten vuodenkierrossa. Haurukylän kansakouluun mentiin pientä metsäpolkua hiihtäen. Lumipeitteen lisääntyminen koulupolulla oli eräs merkki lähestyvästä joulusta. Kaamos syventyi ja syventyi. Pakkasiakin alkoi jo olla.

Kun, lähdin hiihtämään lähellä joulua kotoani Haurukylän kansakouluun. Joinakin valoisina talviaamuina hangella kimalteli miljoonittain lumikidetimantteja. Taivaalla löivät kauniit, jopa hiukan valaisevat revontulet leikkiään. Ne saattoivat myös rätistä vaimeasti talvisen taivaan värikkäinä valoilmiöinä.

Lähellä kotia, koulupolkuni melko alkutaipaleella Alasaarelan kohdalla oli joinakin talvisina pakkasaamuina erikoisempia näkyjä. Pohjoistaivaalla näkyi kirkkaita valokangastuksia. Korkeita, lähes 40 km:n päässä olevia Oulun kerrostaloja sadoin valoikkunoin erottui sieltä metsän päältä – valoisina kangastuksina. Se oli todella pysäyttävä näky kansakouluun matkaavan pienen hiihtäjän katsella.

Seurattavaa ja tarkailtavaa oli aina lähiympäristöstä Haurukylään kyläkouluun menevän ladun varrella. Tuossa ladun poikki on kulkenut muutamia jäniksiä. Saattoi siellä olla myös saalistavan ketun jälkiä. Oravain, kärppäin ja metsähiirten jäljet olivat myös tyypillisiä nähtäviä lumisen koulupolun varressa.

Oma lukunsa olivat koulupolun varren monet kauniin valkoiset ”mettikanat”(riekko). Niiden jälkiä ei välttämättä huomannut lumessa. Vaikka, olihan niilläkin tapana käyskennellä hangilla ja etsiä ruokaa, syötävää kasvien urpuista ja muista vastaavista kasvinosista.

Mettikanoilla oli erikoisempia tapoja. Ne osasivat laskeutuivat ilmasta vauhdilla paksuun koskemattomaan lumihankeen. Ne yöpyivät siellä ”kiepissä” suojassa. Aamuhärärässä kouluun hiihtäessä koskemattoman näköisestä lumihangesta saattoi nousta siivilleen äänekäs mettikanaparvi.

Ne säikäyttivät välillä pahanpäiväisesti kouluun hiihtävän pienen kulkijan. Parvesta tavallisesti, joku päästi kammottavan räkättävän naurun, laulun ilmoille. Se saattoi olla heidän varoitushuutojaan, hälyttää toiset mettikanat lentoon hangen yöpymiskoloistaan.

Koululaisten ohjelmia kuusijuhlaan

Lähestyvän joulun varmoja merkkejä oli sekin, että opettajamme alkoi suunnitella ohjelmia koulun tulevaan joulun kuusijuhlaan. Oppilaat esittivät niissä ohjelmaa opettajan ohjauksessa. Vuorosanoja piti opetella kuvaelmia ja näytelmiä varten. Rooliasuja valmistettin myös mahdollisuuksien mukaan joulunäytelmiin.

Ohjelmissa oli korostunut, että joulu on hyväntahtoinen, iloinen ja ystävällinen Jeesuksen syntymän juhla. Kuvaelmat koulun joulujuhlaan olivat sen mukaan laadittu. Tavallisesti kuvaelmaan kuului Jeesus lapsi, seimi sekä Josef ja Maria.

Oli toisissa kuvaelmissa huomioitu myös talven pimein aika sekä lähestyvä vuoden vaihtuminen. Kuusijuhlan kuvaelmissa elettiin usein myös koululaisen arkielämää. Jouluun kuuluvia tonttuja oli myös joulupukin ja joulumuorin kanssa kuvaelmissa.

Joululaulut olivat merkittävä osa koulun joulujuhlia. Joululauluja opeteltiin ulkoa. Niitä harjoiteltiin laulamaan porukassa koko luokan voimin. Oli tapana myös, että jotkut lapset lauloivat yksinään tai kahdestaan muutaman joululaulun yleisön edessä.

Tiernapojat – niminen ikivanha aluiltaan Oululainen laulettava joulukuvaelma oli usein kansakoululaistenkin kuusijuhlan ohjelmistossa. Siinä oli toisilla lapsilla aika pitkiä osia Tiernapojat näytelmästä. Kuitenkin ne opittiin. Tiernapojat vaativat myös jotain puvustoon paneutumista ja maskeerausta. Murjaanien kuningas oli näköisensä.

Kuusijuhlasta lähdettiin joululomalle

Santa Lucian päivä (13.12.) oli huomioitavia vuodenkierrossa. Sitten saatiin alkaa juhlia pikkujouluja ja myös koulun kuusijuhlia. Vuonna 1952 Santa Lucian päivä oli lauantaina. Seuraavalla viikolla meillä oli koulun kuusijuhla koululaisille ja koululla oli myös kyläläisille tarkoitettu kaikkien yhteinen lämminhenkinen pikkujoulu.

Haurukylän kansakoulu oli tyypillinen kyläkoulu. Se oli mukava, rakas ja merkittävä kyläläisille. Koulun kuusijuhla (myös puurojuhlaksi sanottu) oli vanhaan aikaan usein myös pikkujoulu kaikkien kyläläisten juhlia kyläkoulussa kansakoululaisten kanssa.

Kansakoulun lähinaapurina oli pieni (SOK:lainen) kyläkauppa. Ne yhdessä kohottivat sen vaatimattoman Haurukylän kyläkulman tärkeyttä. Sieltä saatiin koulumatkalla ostaa esimerkiksi joulukarkkeja miellyttävältä myymälänhoitaja Aune Tiensuulta.

Haurukylässä oli sitä tapaa, että kyläkoulun pikkujoulu/kuusijuhla oli joulukuisena iltapimeänä kuun, revontulten ja tähtien loisteessa. Seuraavana päivänä jo aamusella me koululaislapset matkasimme hiihtäen kouluun. Meille annettiin joulutodistukset ja meille toivotettiin myös kivaa muutamien viikkojen joululomaa.

Taasen eräänä 1950 – luvun lapsuusmuistojen jouluna Haurukylässä oli vuodenkierrossa vuorollaan pikkujoulu ja koululaisten kuusijuhla. Saimme siellä syödäksemme joulun perinne ruokaa hyvin keitettyä riisipuuroa kanelin ja sokerin kera. Juomana meillä oli maitolasillinen ja mehua Joulupukki vieraili myös lahjasäkkeineen.

Joulupukki jakoi meille illan ohjelmassa omana numeronaan joulukortit. Esimerkiksi lähinaapurini Pasasen Jorma lähetti minulle pukin kautta joulukortin. Silloin, oli yleisesti niitä tapoja, että koululaislapset lähettivät toisilleen joulukortteja pukin jakaa ne kuusijuhlassa. Joillakin lapsilla saattoi olla odotamassa jopa jokin pieni joululahja. Joulupukki antoi ne meille juhlallisesti kuusijuhlassa.

Vanhaan aikaan oli Haurukylässä sitäkin tapaa, että koululaisten vanhemmat kuskasivat omat ja naapurien lapset rekikyydillä koulun kuusijuhlaan. Eräänä ehkä ensimmäisenä alaluokkien jouluna olin naapurin miehen Ahti Pasasen Hilkka hevosensa kyydissä täynnä lapsia olevassa rekikuormassa.

Alasaarelan lapset kävivät myös hevoskyydillään kansakoulun kuusijuhlissa. Muutamia Tyrnävän Korvenkylän pitkän sotaevakkotaipaleen kulkeneita lapsia matkasi myös kotiensa hevosilla koulun kuusijuhlaan Haurukylään.

Junttilassa pyrkivät säästämään Sirkka hepoa mahdollisuuksien mukaan. Sirkka riepu joutui viemään vuoden jokaisena päivänä kyläläisten maidot autotien varteen Oulun Valiolle vietäväksi . Iso ja raskas työ se oli hevoselle. Raskas vedettävä oli maitotonkilla lastattu reki pakkasilla. Lisäksi olivat Sirkan kotitalon monet töisevät heinäinsiirrot niittyladoista kotilatoon. Lantaa piti myös viedä usein karjarakennuksen tunkiosta pelloille.

Raskaita rankakuormiakin joutui Sirkka vetämään metsästä kotirantteelle. Sirkan raataminen näkyikin aikanaan siinä, että sairastui keuhkonlaajentumaan.

Toisena kansakoulaisjouluna olin jo isompi. Kävin hiihtäen kuutamon, tähtitaivaan ja revontulten alla kansakouluni kuusijuhlassa. Seuraavana päivänä hain hiihtäen joulutodistukseni. Minä niinä aikoina kuin myös treenasin ajankulukseni hiihtoa.

Lähteitä:

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/12/

http://suomenhistoriantapahtumia.munblogi.com/tag/kansakoulussa/

https://junttilantarinaa.wordpress.com/

http://tarinoitatyrnavalta.blogspot.com/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

https://www.yhteishyva.fi/joulu

https://www.martat.fi/marttakoulu/joulu/

https://selko.evl.fi/jumalanpalvelus-ja-kirkkovuosi/adventtiaika/

https://maurinjoulutarina.wordpress.com/tag/kristillinen-joulu/

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004356112.html

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2007/12/kuusijuhla-v-1957.html

https://www.kaleva.fi/juttutupa/muut/koulun-joulujuhla/312237

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/23/kuusijuhla-johanneksen-kansakoulussa-1973

http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20181202

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiernapojat

Kovaa joulupukin odotusta on nyt

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Marraskuun 2018 tarinaani

FM Mauri Junttila

Marraskuu on syyskuukausia. Mutta, voi marraskuu olla myös jo talvikuukausi. Säät ja ilmat sen näyttävät meille. Marraskuun alku voi usein olla lämpötilaltaan paljon erilaisempi kuin loppukuu.

Marraskuu aikojen saatossa

Riihenpuinti oli ennen vanhaan useiden vuosisatojen ajan tärkeitä marraskuun tapahtumia ja töitä. Riihenpuinti taloisssa oli suuritöinen paljon ihmistyövoimaa tarvinnut ja vaatinut sekä aikaa vienyt tärkeä vuotuistyö. Riihenpuinti oli ollut ihmisten elämään liittynyt välttämätön elintärkeä arkityö.

Riihenpuintia oli ollut vanhaan aikaan syksyisin maaseudun taloilla ajallisesti tehdä hyvin pitkän ajanjakson. Sitä oli kestänyt syksyisin viikkoja ja jopa kuukausia. Toiset talot olivat aloittaneet riihenpuinnin jo loppukesällä varhaisempien viljojen valmistuttua kerättäväksi pelloilta riiheen. Toisilla, vanhan ajan taloilla riihenpuintia piisasi joskus jopa kauas jouluviikolle.

Varhainen riihenpuinti taloissa loppukesällä oli yleensä siksi, että siten saatiin ohrapuurojauhoja ja rieskajauhoja. Puhuttiin uutispuurosta ja uutisrieskasta. Eli jauhoja ja ohraryynejä oli valmistettu kuluneen, menneen kesän ohrista.

Ohra oli nähtävästi tärkein viljakasvi

Tutkijat ovat nykyisin selvittäneet sitä, että ohra oli nähtävästi ollut vanhan ajan maa – ja metsätaloudesta sekä varhaisemmin metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä eläneille suomalaisille yleisin ja tärkein viljakasvi. Siitä valmistetaan leipää ja puuroa. Eläinten ruokaa se myös on aina ollut.

Ohrasta valmistettiin myös olutta. Se oli ollut ennen vanhaan hyvin tärkeä juoma taloissa ruokajuomana. Maitoa oli ollut ennen vain vähäisesti eli sitä piisasi pääasiassa vain pienille lapsille.

Oluella saatiin muille ihmisille ja markinoilla myydessä taloon tuloja, rahaa. Rahaa oli tarvittu taloissa jo hyvin vanhaan aikaan. Rahaa oli käytetty ja tarvittu kauan sitten jo luontaistalouden aikaan. Veronmaksuja oli ollut maksettavana jo luontaistalouden aikana. Valtion voudit keräsivät veroja kruunulle. Kirkot vaativat kirkonveroja ja pappien kymmenyksiä sekä palkkioita esimerkisi ihmisten hautaamisista.

Riihenpuintia työtapahtumana

Maatalous ja pelloilta saatu vilja antoivat meille elannon hyvin pitkän aikaa Suomessa. Monilla vanhanajan taloilla oli ollut tavanomaisena käytäntönä, että niittää viljaa jo kesäisiltä pelloilta ja viedä sitä kuivumaan talon riiheen. Se siellä odotti riihenpuintia. Olihan vilja myös turvassa siellä esimerkiksi alkavan syksyn sateilta. Se oli sisällä kuivassa riihessä.

Siihen syksyiseen riihen puintiaikaan juuri tiettynä ajankohtana vuodesta, vaikuttaa taloilla olleen miettiä sopiva aika, ajatellen talon monia peltotöitä. Isännät joutuivat järjestelemään töitään säiden ja vuodenaikojen mukaan. Huonoa olikin ollut puhdistaa ja kaivaa sarkaojia ja/tai kuokkia lisäpeltoa esimerkiksi myöhäissyksyn, alkutalven jäiseen ja/tai lumiseen maahan.

Vilja oli turvassa kuivumassa ja odottamassa riihessä varstoilla tapahtuvaa jyvien erottamista korsista. Ei viljalla ollut siellä katon alla hätää eikä sillä ollut kiirettäkään kuivassa riihessä. Taloissa oli ennen ollut esimerkiksi paljon kissoja ja koiria. Ne pitivät haitalliset jyrsijät kurissa riihestäkin.

Riihenpuinnin ajallista historiaa on vaikea määrittää. Sen alun voi uskoa olevan niissä kaukaisissa tuhansien vuosien takaisissa ajoissa, kun täällä kaukaisessa Pohjolassa aloimme lähes ”kivikauden luolamiehinä” kasvattaa viljakasveja ruuaksemme.

Nykyisin tutkijat arvelevat, että viljanviljely Pohjolassa on ollut hyvin paljon vanhempaa kuin sitä oli arveltu ja luultu sen olevaksi. Sitä ovat myös nykypäivien siitepölytutkimuksissa huomioineet ja esittäneet, että viljaa oli alettu kasvattaa jo kauan sitten esimerkiksi myös pohjoiseassa esimerkiksi kaukana Kainuun vaaroilla. Tavallisesti mielletään niin, että viljaa oli kasvatettu ensimmäiseksi vain Lounais – Suomessa, Aurajokivarren seuduilla. Sitä oli ennen sanottu Suomen vilja – aitaksi.

Varhaista iältään voi uskoakseni arvella olleen viljan puinnin. Jyviä oli nähtävästi erottu korsista jo kivikauden miesten toimesta? Vilja, jyvät tarvitsi, täytyi nähtävästi kuivattavaa esimerkisi riihessä jo viljaa syövien, viljaa käyttävien kaukaisten esi isäimme aikakaudella. Varmaa tietoa ei ole siitä, miten lienevätkään kivikauden ajan esi – isämme olivat kuivanneet viljansa? Ehkä, ensin vain vaatimattoman asuinmajansa nuotion lämmössä kuivasivat niitä?

Viljat kypsyivät, valmistuivat lisää vanhan ajan riihen puintien aikaan vielä riihessä. Riihiviljaa kotieläintemme: kanojen, hevosten, sikojen, vuohien, lampaiden ja lehmien kanssa olemme syöneet täällä Suomessa nähtävästi jo ikiaikaisesti. Riihten historian voi arvella myös olevan hyvin vanhan.

Marraskuun töitä nykyajalle

Leikkuupuimureilla viljan puinti mullisti täysin viljan keruun ja puinnin. Viljat ovat nykysin puitu, erityisesti kuivina lämpiminä kesinä pois peloilta jo hyvissä ajoin elokuussa. Ne odottavat nykyisin maalaistalon piha – alueilla käyttöään talon suurissa teräspelti siiloissa jo elokuusta lähtien.

Tänään viljapeltojen viljanviljelyssä pellon käyttöön, satoon ja kasvutuloksiin sekä viljakasvien kasvuaikaan vaikuttaa ennen kaikkea viljanjalostus. Vilja tarvitsee aina vain yhä vähemmän aikaa kypsyäkseen, valmistuakseen – kerättäväksi pois pelloilta.

Viljakasvien korret ovat myös lyhentyeet jalostuksen myötä. Oljet, erityiseti pitkät oljet ovat nykyisin vain haittana. Vaivaksi vain ne ovat meidän ajan isännille. Kotieläimemme syövät tänään yleensä vain vähänlaisesti olkea. Vähemmän nykyajan lehmät nukkuvat olkivuoteillakaan.

Eikä esimerkisi tarvita pitkiä rukiinolkia pirtin seinustojen monien, henkilömäärältään suuren väen vuoteiden olkipatjoihin. Joskus, vanhaan aikaan myös pirtin lattioilla oli ollut paljon olkia kuin pehmikkeenä ja myös kuin olkivuoteena. Lapset olivat esimerkiksi leikkineet siellä kissanpentujen ja koiranpentujen kanssa. Pirtin lattian oljilla oli leikitty myös possujen, lampaiden ja vuohien kanssa.

Saattoi lämpimän pirtin puhtaille oljille nukahtaa kuka hyvänsä. Ennen oli kylissä esimerkiksi kiertänyt kodittomia kulkumiehiä tai melko paljon tilapäisesti maalaistaloissa työtä tehneitä työmiehiä. Hyvää oli heidänkin nukahtaa yöksi lämpimän pirtin puhtaille oljille.

Ei talossa välttämättä ollut vuodetta tai sänkyjä edes jokaiselle oman talon asukkaalle. Oljilla pehmustetulla lämpimän pirtin lattialla, oli hyvä nukkua heidänkin, joille ei piisannut omaa sänkyä.

Oljet pirtin lattialle vaihdettiin välillä. Entiset sämppääntyneet, likaantuneet pirtin lattiaoljet vietiin navettaan, että syövätkö kotieläimet niitä? Tai pirtin lattian vanhat oljet vietiin suoraan tunkiolle. Niistä tuli ajan myötä tärkeää lannoiteainetta vanhan ajan maalaistalon luomuviljellyille pelloille.

Leikkuupuimurit ovat tehokkaita

Leikkuupuimurit ovat muuttuneet suuriksi ja tehokkaiksi. Nykyajan tehokkailla leikkuupuimurilla korjaa yksikin mies valtavasti viljaa varastoihin hyvin lyhyessä ajassa. Hänellä on talossaan apuna esimerkisi nykyaikainen koneellistettu viljankuivaamo tehokkaine kuljettimineen ja käytännöllisine lämmönlähteineen. Talon pelloilta vilja siirtyy nopsasti suuria kuormia kuljettavilla traktorin suurilla peräkärryillä talon nykyaikaiseen viljankuivamoon.

Tutkijat ovat mietiskelleet, laskeneet ja selvittäneet sitäkin, että miten kaukainen kivikauden ajan esi – isämme sai tuotettua jonkinmoisen hyvin vaatimattoman pienen pienen säkillisen tai vakallisen leipä – tai puuroviljaa kivikauden ajan perheelleen? On esitetty laskelmia myös siitä kuinka suurta ihmismäärää kykenee ruokkimaan tänä päivänä yksi ainoa leikkuupuimurimies?

Marrskuussa marraskuun töitä

Tehdään maaseudulla edelleen maatalon töitä marraskuussa. Nykyajan marraskuisten töiden isännän puuhista ja niiden tekijästä voinee nostaa esille erään lähes nykypäivillä elänen entisen Tyrnävän Korvenkylän kaikin puolin esimerkin miehen, kyvykkään ja osanneen maanviljelijän Veikko Vesalan (1920 – 2006). Hänellä oli sitä totuttua tapaa ja käytäntöä, että maatalon kesätyöt ja yleensä peltotyöt piti olla tehtyinä mielellään jo lokakuulle.

Siihen kuuluivat esimerkiksi kaikenlainen korsiviljan ja monimuotoisen eläinten kuiva – ja ”virtas” heinäin ja kuivaheinän keruu talveksi kotieläimille. Siihen kuuluivat myös talon viljojen puinnit, perunan, nauriin, kasvimaan juureksien nostot ja syyskynnöt sekä myös peltojen ja pelto – ojien kunnostustyöt.

Peltoteiden kunnosta huolehtiminen on esimerkiksi ajankohtaista isännille eräinä syksyn töinä. Niitä oli hyvää tehdä esimerkiksi marraskuussa. Saattoi talon rakennuksiakin korjailla marraskuussa.

Liikkui Vesalan Veikko edelleen pelloillaan vielä marraskuussa. Mutta, hänen liikkumisestaan ja töistään pelloillaan näki, että ohi olivat kesän kiireiset peltotyöt jo hyvissä ajoin ennen lokakuun viimeistä päivää.

Hän kulki edelleen pelloillaan esimerkisi vesuri, lapio tai kirves olallaan vielä marraskuussa, mutta se oli vain kohta enemmän peltojen ja ympäröivän luonnon seuraamista ja tarkkailevaa katselua. Lintuja, joita oli marraskuussa hänen asuinsedullaan, hän myös seurasi Hän katseli esimerkiksi sitäkin, että saako jo talvi tulla rauhassa, tuleeko se omalla vuorollaan vuodenkierrossa? Näyttääkö kaikki olevan kunnossa ja valmista jo talven tulla?

Marraskuun töitä Veikolla saattoi olla esimerkisi pihakaivon teko tai entisen kunnostaminen ja puhdistaminen. Ennen sementtisiä kaivonrenkaita pihakaivoissa olivat puukehikot. Ne tarvitsivat aikojen saatossa jotain huoltoa ja jopa lahonneitten puisten kaivokehikoiden uusimista. Esimerkisi eräänä 1960 – luvun marraskuisena päivänä tai eräänä syksytalven alun päivänä Veikko kävi tutulla naapurillaan kaverina tekemässä naapuritaloon uuden pihakaivon.

Ensin Veikko katsoi pienen taikavarpu, lehtipuuvarvun kanssa, että tuleeko ajateltu kaivo yleensä nyt oikeaan vetiseen paikkaan? Onko siellä tai lähellä vesisuonia? Tärkeää on pihakaivolle, että siellä piisaa vettä. Se on myös hyvä, että kaivo on melko lähellä veden tarvitsijoita asuinrakenusta ja navettaa myös.

Nykyisin, silläkin kyläkulmalla on ollut kunnallinen vesijohto jo muutamia kymmeniä vuosia. Vesalan Veikko sen aikanaan puuhasi kylään. Hän hankki puuhamiehenä myös merkittävän tarpeellisen lyhyen yhdystien Korvenkylän kylätien ja Temmeksen valtatie nelostien välille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marraskuu

https://www.blogit.fi/suomen-historian-tapahtumia

http://maurintarinaa.blogimaailma.fi/2017/11/12/marraskuun-2017-tarinaa/

https://tarinoitatyrnavalta.wordpress.com/

https://kylmatila.wordpress.com/tag/rintamamies/

https://www.tringa.fi/linnut-marraskuussa/

http://suomenhistoriaa.omablogi.fi/avainsana/riihenpuinti/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihi

http://syotavakaupunki.fi/maanviljelyn-historian-vaiheita-suomessa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanviljely

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/maanviljely-levisi-suomeen-7000-vuotta-sitten-1.32392

http://www.leipatiedotus.fi/tietoa-leivasta/pellolta-poytaan/viljan-tuotanto/suomessa.html

http://www02.oph.fi/etalukio/historia/autonomia/kaski.html

viikatteen teroitus postimerkki vuodelta 1946

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

niittosirppi

 

 

Avainsanat: , , , , ,

Veteraaneja muistellen

FM Mauri Junttila

Entisellä jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1997) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen temmesläinen Iikka Kelhä enonsa oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavi pojan mukaansa tiilitehtaan töihin, kun oli matkustanut työnjohtajaksi Jäämeren rannalle Petsamoon juuri perustettuun tiilitehtaaseen.

Olavi oli matkustanut sieltä kotiinsa myöhäissyksyllä 1937. Jo, lähes talvea se oli ollut siellä Jäämeren rannalla, hänen saadessa kotoaan tärkeän kirjeen. Kirjeessä kehoitettiin Olavia saapumaan kotiinsa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän jäi sille reissulle Tyrnävälle. Olavi oli vakuutettu kotonaan tulevasta suursodasta, että kannattaako enää mennä takaisin Petsamoon?

Matka Petsamoon ja sieltä takaisin oli ollut niinä aikoina vaivalloista matkustamista täysinäisessä hiljaa matelevassa linja-autossa. Pohjoisimman Lapin, Jäämeren rannan tiet olivat kapeita ja mutkaisia sekä jäisiä, liukkaita jo alkutalvesta. Rovaniemeltä voitiin matkustaa junalla Ouluun ja sieltä edelleen kauemmaksi.

Vapaa aikana nuorena

Eräänä talvisena sunnuntai – iltana ennen viime sotia joukko Tyrnävän Korvenkylän poikia oli palaillut Yli-Temmekseltä valistustalo Väinölästä elokuvista. Paluumatkalla eräs paikallinen poliisi oli ollut kyttäämässä poikia taskulampun kanssa, maaten palttoossaan lumisella talvitiellä, kuin kuvitellen olleensa piilossa. Poikaporukan keulilla pyöräillyt oli potkaissut taskulampun hänen kädestään. Tunnistamattomat pojat eivät tietystikään saaneet sakkoja valottomilla polkupyörillä ajosta.

Tyrnävän Korvenkylästä oli ollut talvisin nopeakulkuinen talvitie Temmeksen Nurkkalankankaalle. Ennen olivat yleisesti pyöräilleet polkupyörillään kovia jäisiä reenjalasten jälkiä myöten. Saattoi toisilla mennä pitkä matka kaatumatta. Eikähän siinä kuinkaan käynyt, jos pyllähti paksuun pehmeään lumeen!

Sissinä jatkosodassa

Pohjois-Pohjanmaalle oli viime sotien aikana perustettu merkittävä sotilasosasto, kun kesällä 1941 perustettiin Sissipataljoona 3 Limingassa, Limingan ja lähikuntien Lumijoen, Siikajoen, Revonlahden, Temmeksen ja Tyrnävän miehistä. Se alistettiin III divisoonalle.

Sissipataljoona 3 taisteli usein siellä, missä pyssymiehiä tarvittiin. Se ei siis ollut mukana sissitoiminnassa pataljoonana. Aktiivisia kaukopartiomiehiä oli ollut vain osa siitäkin sissipataljoonan miehistä.

Tämä lakeuden miesten Sissipataljoona 3 lakkautettiin kesällä 1943. Se liitettiin vastaperustettuun 15. prikaatin I pataljoonaan. Sissejä meni myös siihen ja osa määrättiin muihin yksiköihin. Lapin sodassa tämä 15. prikaati lakkautettiin edelleen armeijan monien uudelleenjärjestelyjen takia. Miehiä meni siitä muihin yksiköihin.

Alkuperäinen III divisioonan Sissipataljoona 3 meni jatkosodassa ensin sotimaan Uhtualle ja sitten hiukan myöhemmin Kiestinkiin. Niillä Vienan Karjalan seuduilla olivat myös kuuluisat Kis – Kis kukkulat. Olihan siellä ollut myös Eldankajärvi ja luutnantti Erkki Tiesmaa. Tämä oululainen opettaja sanoitti ja sävelsi sota-aikojen tunnetun ikiviheän laulun ”Eldankajärven jää”.

Paljon meni siitäkin, alkuperäisen lakeuden Sissipataljoona 3:n miehistä kesällä 1944 torjumaan neuvostoliittolaisten Kannaksen läpimurtoa, kukin uusissa yksiköissään. Myöhäissyksyllä 1944, jatkosodan rauhan jälkeen monet komennettiin Lapinsotaan toimittamaan pois Suomesta entiset aseveljemme, waffenbruderit, saksalaiset sotilaat.

Lakeuden miehistä kootussa sissipataljoonassa oli ollut mukana useita tyrnäväläisiä asevelvollisia. Heistä voi mainita esimerkiksi kersantin sotakoiraohjaajan Olavi Markuksen, lääkintäkersantti Olavi Pasasen ja kersantti Iikka Tjäderin.

Pasanen kertoi ennen meilläkin vieraillessaan jotain myös sotaseikkailuistaan. Hänen tarinoissaan oli välillä mukana myös esimiehensä Mannerheiminristin ritari majuri Heikki Nykänen. Hän oli ollut ”Uhtuan sissi” lempinimen saanut tiedustelu-upseeri.

Hän oli ollut niiden partioporukkain johtajana, joissa myös Olavi Pasanen oli ollut. Heikki Nykäkänen kirjoitti myöhemmin sotaromaanin ”Sissisotaa”. Se on julkaistu vuonna 1983. Se on tosiasioihin ja – seikkailuihin pohjautuva muistelmateos. Siinä mainitaan esimerkiksi tyrnäväläiset kaukopartiomiehet luutnantti Veikko Niemelä ja Olavi Pasanen. Sissipartioiden johtajana toiminut Heikki Nykänen oli antanut kirjoittamansa sotakirjan entisille alaisilleen muistolahjaksi. Esimerkiksi Pasanen oli saanut sellaisen.

Olavi Pasanen kertoi sissikoulutuksensa olleen kovaa ja vaativaa. Hän oli ollut hankkimassa sissikoulutustaan ja sissin kuntoaan Paltamon Kiehimäjoella. Maasto siellä Oulujärven kyljessä tarjosi hyvät mahdollisuudet opetella hyväkuntoiseksi, monipuoliseksi, osaavaksi sotasissiksi.

Siellä oli paneuduttu talvella erityisesti hiihtoon. Tavanomaisesti oli hiihdetty verenmaku suussa – katkeamispisteeseen. Sitten, oli vielä jatkettu siitä! Pakkausta oli ollut repussa noin 30-40 kiloa. Se oli ollut sissin repun paino. Reppu sisälsi vaatteita, muonaa, räjähteitä ja ammuksia.

Sisseiltä odotettiin täysraittiutta. Esimerkiksi Heikki Nykänen oli ollut sellaisia miehiä. Niinhän se on, että esimerkiksi Työmies tupakan savun hajun tunsi tavallinen mies jo kaukaa. Luonnollisesti neuvostoliittolainen sotakoira haistoi sen monin verroin vielä kauempaa.

Sissin elämää elettiin pääasiassa paljaan taivaan alla. Hyvä oli sissin oppia tuntemaan tähdet. Kun, löysi taivaalta Otavan, niin löysi sen perusteella myös Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaannapa ja se on aina paikallaan pohjoistaivaalla.

Kun, tunsi tähtitaivaan tunnetuimmat tähdet, niin se helpotti ja nopeutti myös kartan ja kompassin kanssa kulkua ja suunnistamista. Tähtien muistaminen auttoi sissiä nopeaan kulloisen oleilupaikan paikantamiseeen ja kulkureittien valintaan, jopa ilman karttaa ja kompassia.

Ainahan oltiin partiomatkalla jonnekin menossa tai tulossa jostakin. Pilvisellä ilmalla oli huono lukea tähtitaivasta, mutta oppi sissi lukemaan luonnosta etelän ja pohjoisen. Suunnan ja suuntavaiston säilyttäminen oli ollut elintärkeää sisseille.

Sisseillä olivat taidot elää luonnossa ja luonnon suomin mahdollisuuksin. Tarvitsivat myös nuoret miehet jonkin verran lepoa ja unta välillä. Nuotioilla tarkeni yöpyä, mutta niiden näkyvyyden ja savujen hajujen kanssa piti olla varovaisia. Liikuttiinhan luvatta kaukana vihollismaan alueella.

Kesällä oli helpompaa levon ja nukkumisen kanssa. Kuivalla kangasmaalla saattoi sissi ottaa torkut ilman isompia lepopaikan valmisteluja. Hyttysiä toki oli niissäkin vaivana liikuttaessa Vienan korvissa. Karjalaiskylän niityn reunassa saattoi olla heinälato, jossa oli suojaisaa levätä, jopa nukkua univelkaa pois kuivissa heinissä. Joitain ansoja eli pieniä paukkumiinoja oli hyvä laittaa ympäristöön varalta suojaksi.

Talvisilla partioreissulla, kun itä – Karjalan metsissä oli paksulti pehmeää lunta. Saatettiin pitää lepotauot tai viettää yö kaivautumalla vain yksinkertaisesti lumeen. Malleja siitä nähtiin luonnossa. Esimerkiksi metsäkanalinnut yöpyvät lumessa ”kiepissä” suojassa. Lumen suomaa suojaa osaavat hyödyntää myös jänikset ja ketut.

Miljoona markkaa tiedustelumatkasta Neuvostoliittoon

Eteen tulleessa Lapinsodassa entinen aseveljemme eli sakut olivat meille kova pala purtavaksi. Tehtäväkseme tuli meille liittoutuneitten, meille tiukasti saneltujen rauhanehtojen mukaan, toimittaa entiset aseveljemme, waffenbruderit pois Suomesta.

Ei heilläkään rökitetyllä, entisellä herrakansalla, Euroopan valtiailla kovin viehättävä tulevaisuus ollut tiedossa ja edessä. Idästä sakuja, natsien entistä herrakansaa puristi puna-armeija eli maailman paras armeija. Lännestä nakersivat länsiliittoutuneet. Tulevan Euroopan herruuden ratkaisivat liittoutuneitten loputtomat mies – ja materiaalivarastot sekä Brittein saarilta lennetyt lukuisat pommituslennot natsi – Saksaan.

Maailmanpolitiikan uusi suuri tilanne ns. kylmä sota nosti päätään jo ennen kuin oli edes marssittu Berliinin valtausparaatia ja Euroopan entisen vahvimman miehen, valtakunnanjohtaja Adolf Hitlerin ruumis ei ollut vielä ehtinyt edes kylmetä.

Liittoutuneitten itäinen jäsenmaa Neuvostoliitto kiinnosti länttä ja erityisesti USA:a. Toisen maailmansodan ajan voittamattomat puna-armeijalaiset olivat olleet hyviä lahjakkaita esimerkiksi laulussa, tanssissa ja yleensä musiikissa. Sotilaina he olivat olleet edelleen noista asioista vielä parempia. Maailman parhaita.

Neuvostoliitossa asui sadoin miljoonin ”suurta isänmaallista sotaa” käyneitä, ”äiti Venäjän” puolesta taistelleita neuvostosotilaita. Valtioateismista huolimatta he olivat sangen kristinuskoisia. Monen aunuslaisen tai vienalaisen pirtin nurkassa oli ikoni tai Kristuskuva kunniapaikalla. Eivät neuvostoliittolaiset taistelleet kulttihenkilöiden puolesta, niin kuin se on tapana läntisen pallonpuoliskon miehillä ja naisilla.

Lännestä oli käännytty entisten suomalaisten kaukopartiomiesten puoleen, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä kivalle valokuvausreissuille Neuvostoliittoon? Se olisi myös ollut hyvä, jos nuo kylmän sodan ajan Neuvostoliittoa vakoilevat olisivat kirjoitelleet joitakin rivejä näkemästään paperinpaloille ottamiensa valokuvien lisäksi.

Tavallinen palkkio vakoilumatkasta Neuvostoliittoon muutamine rulline valokuvia oli ollut miljoona Suomen markkaa. Myös entiseen kaukopartiomies Pasaseen oli otettu yhteyttä. Lähdössä hän oli jo ollut vakoilijaksi. Hänelle oli tullut mieleen, vai olisiko hänen vaimonsa peloitellut, että jos hänen jatkosodan kestänyt hyvä tuuri loppuukin?

Pasasesta oli myös tullut jatkosodan aikana perheellinen, parin lapsen isä. Vakoilijan kohtalo siellä itärajan takana odotti häntäkin, jos kiinni jäi. Kun, vanhenee huononee myös metsissä salaa liikkumiset. Kiinnijäämisen riskit lisääntyvät iän myötä.

Pasasen Olavilla oli ollut hyvää tuuria koko jatkosodan. Hän kulki sen läpi ilman naarmuja. Monilla sodissa mukana olleilla olivat vaivana esimerkiksi sitkeät rakot ia ihovauriot, haavaumat jaloissa, jotka eivät suostuneet paraneen millään. Osa heistä löi kättä, jalkaa terävään kiveen tai kantoon, jos ei sattunut osumaan vahingoittavan, tappavan luodin tai raatelevan sirpaleen tielle.

Rintama- ja partiomiehillä oli ollut eriasteisia paleltumia. Osa oli vuollut käteensä, sormeensa vuollessaan poltettavaa pienille kynsitulille tai nuotioon. Ripulit ja punatauti, vatsakatarri olivat olleet yleisiä, usein lähes mädäntyneitten ruokien äärellä eläville.

Pommituksissa oli joutunut hiekan, mullan sekaan tai räjähdyskaasupilveen. Joiltakin vaurioituivat keuhkot tai silmät pommituksissa. Myrkkykaasuja oli käytetty hiukan myös jatkosodassa.

Erilaisia partioita ja erilaisia tiedustelumatkoja

Sissipartioiden tärkein tehtävä oli ollut tiedustelu. Sitä oli tehty lähellä jo heti tuliasemien takana tai tiedustelumatkalle oli menty hyvin kauas satojen kilometrien päähän. Siinä yhteydessä puhuttiin kaukopartioista.

Niissä jutuissa mukana olleet sotilaat olivat olleet kaukopartiomiehiä. He olivat olleet erikoismiehiä, joilla olivat olleet kyvyt olla reissuillaan kaukana ja/tai kauan aikaa – kaukana omista linjoista. Heiltä oli odotettu kykyjä ja kuntoa olla tarvittaessa tai pakon edestä liikkeellä päivästä toiseen. Hiihtää tai juosta väsymättä päivästä toiseen!

Usein tiedustelureissuilla meni parikin viikkoa. Miehille oli pyritty lähettämään täydennystä laskuvarjoilla pudotettavilla muonatorpedoilla. Siinä puuhassa oli ollut mukana huolellisuutta ja osaaamista, oli vaadittu tarkkuutta. Toivottiinhan pudotusten tulevan juuri niiden tilaajille ja haluttiin napata ne ennen neuvostosotureita.

Joskus oli tosin käynyt niin, että suomalaisten sissien syliin oli tullut taivaalta laskuvarjon varassa lahjaksi lihava, raskas muonatorpedo monen monilla herkuilla. Pakkaukset ja purkit olivat olleet Made in USA valmisteita, makeisia sekä sissiruokaa. Olivat siis olleet liittotuneitten raharikkaan USA:n apua Neuvostoliitolle.

Toivottiin myös, ettei vihollinen näkisi suomalaisten täydennystorpedoitten pudotuksia. Helposti he alkaisivat niiden perusteella paikallistaa luvattomilla asioilla liikkuvia sissejä. Lentokoneet olivat kauas näkyviä ja kuuluvia, samoin torpedot leijuessaan hitaasti laskuvarjojen varassa. Paljon ja usein oli siellä itä – Karjalan asumattomissa erämaissa kaiken näkeviä, tarkkaavaisia neuvostoliittolaissilmiä.

Jatkosodan tiedustelupartiot pyrkivät lähettämään päivittäin kotiin tietoja radioilla. Olihan partiomatkojen tarkoitus ollut juuri tiedustelu. Viesteissä kerrottiin vihollisen liikkeistä ja aseistuksesta sekä joukkojen laadusta. Olivatko he esimerkiksi olleet laatusotilaiden näköisiä, vai jo iäkkäitä, vaarattomilta vaikuttavia täydennysmiehiä?

Tietoja sissit lähettivät kotiin kannettavilla radioilla. Kyynel – niminen radiolähetin oli ollut käytetyin. Viholliset häiritsivät sotasissien radioiden toimintaa. He pyrkivät myös paikallistamaan suomalaisten radiolähetysten perusteella heidän oleilupaikat ja mahdolliset kulkureitit.

Sissipartioita oli ollut erilaisia ja eri kokoisia. Joskus, oli lähtenyt etulinjan osastosta huomaamatta vain pari miestä katseleen etulinjan juoksuhautojen taakse. Tai olivatko vain menneet tarkkaileen, että pitääkö oman väen tupakointikuri kutinsa, vai palaako Työmies luvattomissa paikoissa? Vasta heidän muutaman tunnin päästä palattuaan, aseveljet saivat tietää heidän käyneen vain vakoilemassa taisteluhautojen takana.

Toisinaan partiomatkalle oli lähtenyt huomattavan suuri, jopa muutamamien satojen miesten kokoinen sissiosasto. Partiomatkaan oli usein lähdetty myös siten, että ensin oli ollut tykistökeskitys vihollisen asemiin. Partio ylitti linjat tykkitulen suojassa.

Erinomainen tapa lähteä kesäkelillä tiedustelumatkalle oli mennä vesitasolla. Monet kerrat vei vesitaso kaukopartiomiehiä kauas vihollislinjojen taakse. Vesitaso kuuluu ja näkyy kauas, mutta ei niitä aina huomattu neuvostoliittolaisten puolelta.

Partiomatkalta paluussa oli omat ongelmansa. Usein palattiin yksinkertaisesti vain tullen omien ja naapureiden taistelulinjojen läpi. Se vaati osaamista. Oli esimerkiksi olemassa tunnussanoja, joita vaihdettiin usein.

Turhaan parjattu Pervitin pulveri oli ollut luotettava, käypä ja toimiva piriste partiomiehille. Kun, sissiporukka tyhjensi muutamat Pervitin laput suihinsa ennen linjojen ylitystä, eipä löytynyt sellaisia vihulaisia, jotka olisivat heitä kiinni juosseet tai hiihtäneet. Luoteja osasivat myös väistellä he, jotka saivat syödä muutaman Pervitin lapun piristeeksi. Pervitiniä oli ollut myös pillereinä.

Tuhoojapartioita, häirintäpartioita

Tarunhohtoisten kaukopartiomiesten tärkein tehtävä oli tiedustelu. Niissä oli ollut rauhallista tiedustelua ja väkivaltaista tiedustelua. Tiedustelumatkoilta linjojen taakse saattoi partiomiesten mukaan Suomeen joutua vangiksi myös, joku huonotuurinen, onneton neuvostosoturi.

Myös tuohoamista harrastivat kaukopartiomiehet. Neuvostoliiton merkittäviä elämän lankoja olivat olleet Muurmannin rata ja Arkangelin rata. Liittoutuneitten rahakas sotakaveri USA toimitti jatkuvasti suurin laivasaattuein materiaalia Muurmanskiin. Sitä lähti sieltä eteenpäin Neuvostoliittoon monin pitkin, raskain junakyydein.

Kaukopartiosissit kävivät häiritsemässä toistuvasti Neuvostoliiton elämänlankain monien junain rahtiliikennettä ja rataa vastaan kohdistunein tihutöin. Joitakin kertoja Neuvostoliiton elämänlankaratoja oli paukautettu irtipoikki pitkältä matkalta ja lihavia, raskaita sotamateriaalijunia oli saatu suistettua kiskoilta.

Merkittävä tuhoamisisku oli tehty suomalaississien toimesta Petrovski Jamiin. Siellä oli sijainnut eräs Neuvostoliiton huoltokeskus. Huoltokeskus oli kerrattain tuhottu.

Häirintään liittyvästä käynee esimerkkinä tapaus, jossa ryhmä sissejä oli seikkailut Vienassa. Kyseisellä partiomatkalla sisseillä oli tiedustelun lisäksi ollut tehtävänä siirtää pieni määrä erään syrjäisen pienen vienalaiskylän ihmisiä paikasta toiseen ja jättää heidät sitten sinne uuteen paikkaan ihmetteleen.

Kävelymatkan aikana päälle oli noussut vesisade. Eräs nuorukaississi oli ajatellut olla herrasmies. Hän oli antanut takkinsa erään viluisan näköisen karjalaismummon harteille. Eromispaikassa hän oli alkanut kieltä taitamattomana nätisti nyiskelemään takkiaan mummon harteilta. Karjalaismummo oli kellahtanut selälleen ja alkanut kääriskellä kolttunsa helmoja ylöspäin. Paluumatkalla kohteesta oli kauan aikaa muistutettu ja kiusattu onnetonta sissiä sangen iäkkäästä morsiammesta!

Sitä mitalia jäi puuttumaan

Tyrnävän veteraanikirjassa on viime sodissa mukana olleitten kuvia. Siellä on monien joukossa esimerkiksi myös veteraanit: Pasanen, Markus ja Tjäder. Olavi Pasanen ja Olavi Markus muistelivat Iikka Tjäderin olleen kuin mallisotilaan. Sotilasta kiitettiin ansioistaan. Ne ovat sotilaalle tuhottuja vihollisia ja/tai tuhottua viholliskalustoa.

Tjäderin Iikan muisteltiin olleen myös kaikin puolin kivan, mukavan ja luotettavan aseveljen. Olavit olivat sitä mieltä, että liian vaatimattomasti oli Tjäderiä palkittu, kun hänelle oli annettu niitä samoja mitalaleita, joita oli yleensä jaettu miehille kannustus – ja muistomitaleina. Olavien mielestä Iikka Tjäder oli sotilaana ollut paljon yläpuolella tavallisten. Iikan olisi kuulunut saada viime sotien sotilaan arvokkain mitali eli Mannerheimin ristin mitali!

Iikka Tjäder oli ollut samankyläläinen tarinani Olavi Pasasen kanssa. Iikka oli ollut pari vuotta Pasasta vanhempi. Iikka oli menettänyt jatkosodassa vasemman jalkansa polven yläpuolelta. Hänestä oli tullut jalkapuoli sotainvalidi. Sellaisia kohtaloita oli ollut paljon viime sotien seurauksena.

Sissipatajoonan perinnejuhlat

Sissipataljoona 3 oli ollut merkittävä pohjoispohjalainen sotilasosasto. Se perustettin kesäkuussa 1941 Limingassa. Sen perusti Raahen suojeluskuntapiiri. Niinä aikoina asevelvollisuus ja kutsunta-asioita hoitivat suojeluskuntapiirit. Liminka kuului Raahen suojeluskuntapiiriin. Oulussa oli oma Oulun suojeluskuntapiiri.

Siksikin tuon pataljoonan perustaminen oli ollut merkittävä ja näkyvä lakeudella, koska siihen määrättiin noin 1000 miestä harvaanasutulta lakeudelta. Alueitten rajaus, mistä asevelvollisia tuli sissipataljoona 3 ei ollut tiukkarajainen. Sissipataljoona 3 sai jatkosodan aikana miehiä lisää myös muista maakunnista ja suojeluskuntapiireistä.

Sissipatajoona 3. lakkautettiin kesän 1943 aikana. Armeijassamme oli sota-aikana lähes jatkuvasti uudelleenjärjestelyjä. Tuokin alkujaan Limingan lakeuden miesten oma alkuperäinen sissipataljoona liitettiin 15. prikaatin 1. pataljoonaan.

Myöhemmin monet sissipataljoona 3:ssa palveleet alkoivat muistella menneitä. Perustettiin esimerkiksi Sissipataljoona 3 perinneyhdistys. Se on kokoontunut jo kymmeniä vuosia kesäisin perinnejuhlaansa lakeuden kunnissa. Sissipataljoona 3:n perinnepäivään kuuluu nykyisin myös kirkkopyhä.

Tyrnävän uuden ja tilavan nuoriseurantalon, Seurojentalon valmistuttua 1960-luvun alussa. Se vilkastutti entisten sissien ja viime sotiin osallistuneitten sekä vanhoista asioista kiinnostuneitten Sissipataljooona 3:n perinnepäivän vieton kiinnostusta.

Ehkä sodasta vierähtänyt aika saattoi vaikuttaa perinnepäivä kiinnostukseen? Kohta sodan jälkeen monilla oli ollut jokapäiväiseen toimeentuloon liittyviä kiireitä, jotka veivät kaiken ajan. Paljon oli myös sodissa mukana olleita rauhan miehiä, joita ei kiinnostanut rauhan aikana mikään sotaan liittyvä tai sodan muistelu.

Sodan muistelu vaikutti toisten mielestä kuin liian lapselliselta aikuiselle miehelle. Sen nähtiin myös olleen liian usein sotaa, väkivaltaa ja tappamista ihannoivaa. Sotiin liittyy myös kovaa propagandaa. Se on aina ollut asoita tieten tahtoen vääristelevää.

Monien mielestä piti elää rauhan päiviä, kun niitä saatiin elää. Elää saamaamme rauhaa sodissa menettyjen vuosien korvauksena. Niihin eivät kuuluneet esimerkiksi sotaosastojen perinnejuhlat ei sodan, tappamisen ja väkivallan muistelut. Tavallisesti sotavuosien jälkeistä aikaa elettiinkin maaseudulla kovan työnteon merkeissä.

Ei ollut aikaa, ei kiinnostusta sodan muisteluihin. Turhanpäiväisinä ajanhaaskauksina niitä pidettiin kauan. Rahaa ja vapaa-aikaa oli ennen myös vähän. Ei ollut autojakaan, joilla olisi ajeltu juhlimaan veteraanijuhliin.

Hyvin hoidetun suomalaisten ulkopolitiikan ansiosta saimme todellisuudessa elää luottavaisina ja onnellisina rauhan aikaamme. Sitävastoin sotimisten ja propagandan takia oli meiltä poloisilta suomalaisilta mennä rauha sekä valtiollinen itsenäisyys.

Aikanaan kärsimysten, sotamuistojen himmentyessä perinneasioista kiinnostuneita tai sotaveteraanien sukulaisia, tuttavia alkoi osallistua esimerkiksi Limingan lakeuden sissipataljoona 3: n vuotuiseen perinnejuhlaan. Ne olivat olleet vuosituhansien vaihtuessa tai lähellä sitä monina vuosina hyvin suosittuja tapahtumia.

Luonnollisesti entiset kaukopartiomiehet eivät juuri itse enää osallistu esimerkiksi Limingan lakeuden Sissipataljoona 3:n perinnejuhliin. Esimerksi vuonna 1920 syntynyt, jos hän eläisi, hän olisi tänään (2018) jo 98 vuotias.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Nyk%C3%A4nen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissipataljoona_3_(jatkosota)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_III_armeijakunta_(jatkosota)

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/kesa13/sissit.htm

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/02/kiestingin-kelirikkotaistelut-kevaalla.html

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1962/Kansa_Taisteli_12_1962.pd

https://www.avi.fi/web/avi/-/kuulkaamme-veteraanitarinoita-ennen-kuin-niita-ei-kuule-pohjois-suomi-#.V_thKyQ37IU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiehim%C3%A4njoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaukopartiotoiminta

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274199?utm_expid=13459684-4.RRlTebaMRfebWecrdbt9Ow.0&utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.fi%2F

http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatlietzen_antero_-_prikaati_15_muistelma.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_pommitukset

Nykänen, Heikki: Sissisotaa: sissipäällikön muistelmia jatkosodasta ja Lapin sodasta. Helsinki: Alekirja

neuvostoliittolaisten eräs huoltokeskus Vienassa

 

sissiP3 leirialue Uhtualla

 

eräs suur – Suomen ajatuksen kartta

 

Avainsanat: , , , , , ,

Syksyn 2018 tarinaani säistä

FM Mauri Junttila

Erilaisia säitä

Viime jääkauden jälkeen voi uskoa olleen paljon pitkiä lämpimiä, kuumia helteisiä kesiä. Ei valtava, kilometrejä paksu mannerjää olisi muuten lähtenyt sulamaan.

Auringonpaistetta

Jääkauden jälkeen ihmisiä alkoi siirtyä kohden pohjoista olosuhteiden muuttuessa asumiskelpoisiksi. Pohjoisessa esimerkiksi Etelä – Lapissa oli korkeita paikkoja, jotka olivat vapautuneet jo kauan sitten mannerjäästä. Suuri osa Suomesta oli kivikauden alussa ollut mannerjään runsaiden sulamisvesien vesien alla.

Korkeammat seudut vapautuivat ensin jääkauden jälkeisistä valtavista sulamisvesistä. Jääkausi rutisti maapalloa kasaan. Alkoi myös maanpinnan kohoaminen. Sitä on jatkunut edelleen. Pohjanlahden Merenkurkussa se huomataan parhaiten.

Esimerkkinä voidaan mainita jääkauden jälkeisestä toiminnasta maanpinnan muodostumisen ja elinolojen muuttumisen suhteen lakeuden Liminganlahti. Se oli ollut runsasvetistä Pohjanlahtea sangen pitkään vielä tuhansia vuosia jääkauden jälkeen. Ei siellä voinut kivikauden perhe rantautua haapioillaan vielä pitkään aikaan.

Kivikauden ihmiset saivat elantonsa keräilystä, metsästyksestä – ja kalastuksesta. Asuinpaikoikseen he valitsivat kuivia hiukan korkeammalla olevia maita. Limingan suurpitäjän alueella esimerksi Muhos, Rokua, Temmes eli Haapakylä, Tyrnävän Ylipää ja – Suuterinkylä olivat vapautuneet mannerjään sulamisvesistä varhaisimmin kuin esimerkiksi Limingan kirkonkylän alava maa – alue.

Me puhumme, hyvin vanhoista asioista puhuessamme kivikauden ihmisistä. He elivät useita tuhansia vuosia sitten ennen meitä. Esimerkiksi Etelä – Lapin Rovaniemen Kolpeneenharjulla alkoi kivikauden ihmisiä elellä jo noin 8000 – 7000 eaa.

Melko lähellä Kolpeneen aluetta on runsasvetinen valtava valtavirta Kemijoki ja Kolpeneenharjun vieressä kaksi kalaisaa melko kookasta lampea. Hyviä ja suotuisia asuinpaikkoja oli siellä ollut kivikauden ihmisille. Hiekkainen Kolpeneenharju tarjosi suojaisia asuinpaikkoja heille.

Kolpeneenharju antoi suojaa kivikauden ihmisille kovilta kylmiltä pohjoistuulilta. Hiekkaan oli helppo työstää asuinpaikkoja eli hiekkakuoppia. Siellä, kivikauden ihmiset elivät keräillen, metsästellen ja kalastaen asuen suojaisissa hiekkakuopissaan.

Ne olivat olleet havuilla, risuilla ja pienillä puun taimilla katettuja ja vuorattu sisältä nahkoilla, – turkiksilla ja kylmyydeltä suojaavalla kuusen naavalla, jäkälällä, kortteella, sammalilla, saralla ja luonnonheinällä jne. Lähellä Kolpenetta on kalaisia vesiä. Metsissä asui runsaasti hirvieläimiä ihmisten ravinnoksi.

Kivikauden ihmiset hallitsivat tiettävästi tulenteon ja tulenkäytön. Voi uskoa esimerkiksi Kolpeneen kivikauden ihmisillä olleen hiekkakuoppaan kyhätyn majansa keskellä ison, pienillä kivillä ympäröidyn nuotion, mikä antoi heille lämpöä ja valoa. Tuli oli hyvä apuväline heille myös ruuanvalmistuksessa.

Vaikeaa ja vaivalloista voi uskoa heille olleen tulenteon. Mutta, erilaisilla tulusraudoilla, kivillä saatiin kipinä kuiviin tuluksiin jo hyvin kauan sitten. Ihmiset eivät päästäneet tulta sammumaan herkästi. He suojelivat nuotionsa tulta tarkkaan. ”Tulenkantajat” kuljettivat tulta mukanaan saviruukuissa myös pyyntimatkoillaan.

Vertauksena voinee mainita, että taannoisella 1950 – luvulla vielä monen maaseudun talon uunissa, takassa, piisissä, hellalla keitettiin aamupuuro ja aamukahvi elävällä tulella. Hiillos jätettiin kuumana piisiin. Se ”herätettiin henkiin” keskipäivän ruuanlaittoja varten. Sama toistui illalla. Usein, yksi tulitikku sytytettiin vain aamulla. Eli yksi tulitikku piisasi koko päiväksi.

Turkiksiin, nahkoihin pukeuduttiin

Eläinten nahkoja ja turkiksia käytettiin vaatteina. Niitä oli parkittu, pehmitetty kivikauden ihmisten osaamisen ja taitojen mukaan erilaisiksi eri tarkoitukseen. Ne olivat päällysvaatteita kylmässä viimassa ja kevyempänä asuna kesällä tai kivikauden miehen oloasuna majassa. Toisilla eläimillä nähtiin olevan sopivampia turkikiksia tiettyyn asuun kuin toisella. Niitä pyydettiin siis myös turkisten ja nahkojen takia.

Tutun lampaamme kesyyntymisen ja tulon kotieläimeksi voi uskoa vaikuttaneen paljon kivikauden ajan luolamiesten pukeutumiseen. Lampaan villojen käyttöönoton voi nähdä mullistaneen täysin luolamieskauden ihmisten pukeutumisen. Villaa alettiin työstää langoiksi ja myös kankaiksi. Lampaan villatuppoja oli pyöritelty ensin langoiksi vain yksinkertaisesti sormissa pyöritellen.

Pieni jääkausi

Historiassa kerrotaan meille pienestä jääkaudesta. Siihen sisältyivät esimerkiksi Suomessa koetut suuret vuosien 1695 – 1697 kuolonvuodet. Silloin meiltä menehtyi noin kolmasosa pienestä kansastamme nälkään ja sairauksiin. Esimerkiksi Limingan Temmekseltä kuoli niinä aikoina lähes kaikki.

Niinä aikoina monin paikoin Suomessa oli ollut täysi halla. Ei saatu viljaa eikä heinää moniin vuosiin. Muukin luonto oli kitsas. Ei kasvanut marjoja metsissä eikä sieniä. Ei ollut kalaa järvissä eikä riistaa metsissä.

Voitanee tässä mainita ilmoista ja säistä puhuessa myös, että pieni jääkausi nimen saanut ajanjakso ja sääilmiö elettiin ja koettiin keski – Euroopassakin. Esimerkiksi monet kuuluisat hollantilaiset taidemaalarit maalasivat ns. pienen jääkauden aikana kauniita lumisia talvimaisemia tai reippaita hollantilaisia luistelijoita kanaaleissaan.

Hollantilaiset harrastivat ennen yleisesti luistelua. Siten päästiin paikasta toiseen kanavia myöten. Hollantilaiset pärjäsivät luistelussa erinomaisesti olympialaisissa.

Suuret nälkävuodet

Ennen vuosien 1865-1869 ns. suuria nälkävuosia meillä oli ollut monien kylmien hallakesien joukossa myös muuan lämmin kuuma kesä.

Eräänä kesänä nähtävästi ennen ns. suuria nälkävuosia (vv. 1865-1869) oli ollut eräs poikkeuksellisen kuuma hellekesä. Helteitä ja ukkosia oli ollut vielä myöhäissyksyllä. Erään kerran kova ukkonen oli sytyttänyt Tyrnävän Korvenkylän alueen metsät palamaan suurena metsäpalona vielä niinkin myöhään kuin lokakuussa.

Metsäpalot olivat polttaneet kaiken puuston pois ja varvikkoista metsämaakin meni. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Konttilan Keskitalon paikalla sijainneen karjamajan pirtin ikkunasta oltiin voitu katsella esteettömästi Leppijärvelle saakka.

Huono oli nähtävästi ollut tulipalojen vaikutus juuri suurten nälkävuosien aikana. Nuoren männyn kuoren alla oleva pehmeähkö nila oli ollut tärkeää ja halutttua raaka – ainetta pettuleivän valmistamisessa. Nilaa ei löytynytkään metsäpalon jäljiltä.

Harmittavasti tulipalo tuhosi sieltä männiköt. Voi metsien tuhoutumisen uskottavasti haitanneen, vaikeuttaneen myös metsämarjojen ja sienten kasvamista. Eläinkunnalla ja kaikelle luomakunnalle oli myös ollut siellä haittaa ravinnon vähäisyyden takia – Korvenkylän metsien palamisista johtuen.

Lämmintäkin oli ennen välillä

Maaseudulla oli 1960 – 1990 – luvuilla yleistä ns. ”virtasen teko” eli suurimittainen tuoreen heinän kokoaminen ja säilöminen talveksi nautakarjan rehuksi. Paljon tarvitsivat ennen isännät ”virtasia” karjalleen talviruokintaan. Tavanomainen oli noina aikoina maatalon 15 lypsylehmän karja. Oli paljon myös 20 – 30 lypsylehmän karjoja. Moni isäntä kasvatti vasikat kotona kookkaiksi ennen niiden myyntiä. Joten virtasia tarvittiin paljon talven varalle.

Se ei ollut silloin niinä aikoina mitenkään erikoista, että isännät niittivät niittosilppureillaan niinkin myöhään kuin lokakuussa touhukkaana ja vauhdilla niittosilppureillaan heinä- ja nurmikkopelloiltaan tuoretta heinää suuriin traktorin peräkärryihin. Niitä kuljetettiin hyvältä tuoksuvina tuoreheininä navettaan kotieläinten syödä.

Virtasen teko” pienempiin peltoaumoihin tai valtaviin kotivarastoihin päättyi tavallisesti syyskuussa. Tuli vaivaksi esimerkisi syyssateita. Likaavat, liujuiset kulkemiset tulivat vaivoiksi. Osa isännistä oli sitä mieltä, että myös niittymaan, nurmen kuuluu saada levätä.

Lokakuu oli vielä niinä aikoina kovastikin kasvukuukausi heinän ja nurmen kasvun suhteen – tavallisina kesinä. Peltomaat alkoivat jäätyä nopeaan marraskuun alusta. Silloin ei menty enää keräileen tuoretta heinää pellolta navettaan kuskattavaksi

Erilaisia oli ennenkin kesiä. Oli lämpimämpiä ja kylmempiä kesiä. Lämpiminä pitkinä kesinä pellolta tuoreen heinän keräily niittosilppurilla lehmille päättyi vasta lumen tuloon.

Kesä 1968

Tuo vuoden 1968 kesä oli selvästi erilaisempi. Kevät tuli lämpimänä melko varhain. Isännät kylvivät kevään nurmet, ohrat ja kaurat. Toukokuun lopussa tuli kovia lumisateita. Tuli muutamaksi viikoksi kunnon rekikelit. Lumi suli pois tosi lämpimän kesäkuun alussa. Monet isännät joutuivat vaivakseen keväällä kylvämän ohrat ja kaurat uudelleen.

Kesä oli lämmin kesä ja kaikin puolin mukava ilmojen suhteen. Juhannuskin oli oikein lämmin ja mukava kokea. Heinäkuussa oli tavanomaisia heinäkuun helteitä viikottain. Hyvää kuivaa heinää saatiin tehtyä kohtalaisesti. Toiset saivat sitä paljon.

Mutta, sitten lokakuun toiselle viikolle tulivat yllättäen kovat lumisateet. Lunta satoi todella paljon. Se jäi pysyväksi seuraavan talven lumeksi. Monelta isännältä jäivät harmikseen syyskynnöt kyntämättä aikaisen lumisen talven tulon takia.

Lähteitä:

Anni Junttilan os. Pasasen (1900-1989) ja Ahti Pasasen (1897-1970) muistoja.

Kalervo (1927-2014) ja Oiva Junttilan (1922-2001) muistoja.

Veikko Vesalan (vv.1920-2006) muistoja.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viime_j%C3%A4%C3%A4kausi_Suomessa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marraskuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/marraskuu/

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/kuukaudet/marraskuu/

http://www.tyovaenliike.fi/marraskuu-1917/

https://www.tringa.fi/linnut-marraskuussa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

https://sites.google.com/site/tyrnaevaenkorvenkylae/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005238922.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolpene_(Rovaniemi)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://tyrnavakorpi.suntuubi.com/

https://peikonmorsian.wordpress.com/kaytanto/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kivikausi_Suomessa

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/11/pieni-jaakausi-jatti-jalkeensa-nalkaa-sotaa-ja-kohtalokasta-taidetta

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/06/elamaa-kivikaudella

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/06/elamaa-kivikaudella

http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/esine_elaa/tekstiili/historia.html

 

puolukka on Suomen eniten poimittu luonnomarja

hilla, lakka, suomuurain

Avainsanat: , , , , , ,

Lokakuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Tornion valtaus alkoi 1.10.1944 klo 08 00 aamulla. Yön pimeydessä oli matkanut kolme rahtilaivaa Oulusta. Niissä oli ollut sotilaita ja kalustoa. ”Samoilla tulilla” valloitettiin myös Kemi.

Lapin sota

Lapin sota nimen saanut sota oli sotimisen jatkumista heti jatkosodan jälkeen. Vihollinen vain vaihtui. Jatkosodassa (1941-1944) vihollisemme oli ollut liittoutuneisiin kuulunut valtava, suuri ja voimakas sotilasmahti Neuvostoliitto. Lapin sodassa sodimme voimakkaita saksalaisia sotilaita vastaan. Oli heissäkin vastusta.

Lapin sota (1.10.1944 – 27.4.1945) tuli eteemme syystä, koska hävisimme jatkosodan. Sodan voittanut Neuvostoliitto laittoi rauhanehtoihinsa kovan tehtävän meille. Meidän kuului karkoittaa entisen aseveljemme natsi – Saksan sotilaat, waffenbruderit, sakemannit, sakut, takkuumiehet Suomesta ja Lapista. Voittajat laittoivat entiset aseveljet vastakkain.

Heitä, hyvin aseistautuneita, reippaita, tomeria sotilaita, entisiä aseveljiämme oli runsaat 200 000 sotilasta Suomen Lapissa. Rovaniemi oli heidän vahvin tukialueensa siellä. Saksalaiset olivat jo oppineet hyvin pohjoisen sodankäynnin. Heidän karkoittamisensa oli suuritöinen tehtävä meille.

Viimeinen saksalainen sotilas poistui maastamme 27.4.1945 kaukana Kilpisjärvellä Pohjois – Lapissa. Tuota päivämäärää pidetään maamme osalta II mailmansodan päättymispäivänä.

Suomalaisia oli silloin mukana enää vain silloisia Suomen puolustusvoimain asevelvollisiamme. Lapin sodan jatkuessa kotiutimme jatkuvasti sotilaitamme. Lapin sodan alussa sota oli ollut kovaa, raakaa ja rajua sotaa. Se oli ollut paljon miehiä vienyttä.

Tornion valtauksen noin viikon (1.10. – 8.10.) kestäneitten taisteluiden nähdään vieneen eräiden laskelmien noin 450 suomalaisen sotilaan hengen ja noin 500 saksalaista sotilasta kuoli siellä. Voivat luvut olla toisinkin päin? Saksalaiset olivat niitä, jotka perääntyivät sieltä. Huhtikuussa 1945 Kilpisjärvellä laukauksia oli ammuttu enää vain harvakseltaan suomalaisten ja saksalaisten kesken. Lapin sodan nähdään vieneen hengen 1300 suomalaissotilaalta.

Tornion valtaus

Se oli silloin kylmän kostea tuulinen syyskuun viimeinen päivä 1944. Oli lauantai, kun kylmän Perämeren yön pimeyteen lähti Oulun Toppilan satamasta kolme rahtilaivaa. Niissä oli ollut runsaasti aseita ammuksia, tykkejä ja sotilaita. Tämä kolmen laivan etukomennuskunta kiinnittyi Röyttän laituriin hiukan ennen kello kahdeksaa sunnuntaiaamuna 1.10.1944, Mikkelinpäivänä.

Hevospoloja oli silloin vielä ollut mukana sodissa. Armeijamme käytti vielä yleisesti vetojuhtina hevosia. Ikävää oli katsoa ja kuulla sekä seurata sitä, kun noita eläinparkoja rahdattiin kiireeellä ahtaisiin rahtilaivoihin Oulun Toppilan satamassa. Toinen kärsimys hevosilla oli Torniossa Röytän satamassa, kun niitä ahtaissa ja huonoissa oloissa kiireellä nostettiin, rahdattiin, vivuttiin laiturille.

Laivat olivat 1.10.1944 klo 08 00 Röytän satamassa. Se oli meille ehdoton päivämäärä aloittaa sota saksalaisia vastaan. Ensin saksalaisten karkoittaminen oli ollut kuin eräänlaista ”syysmanooveria”.

Se ei sopinut jatkosodan voittaneille. He halusivat saada todenteolla entiset aseveljet vastakkain. Sitä se olikin jo aamukahdeksalta Torniossa ja kohta sodittiin Kemissäkin.

Tornion valtaus käynnistyi siis odotusten ja käskyjen mukaan heti aamukahdeksalta. Silloin vielä toimineet suojeluskuntalaiset olivat tehneet valmisteluja Torniossa. He olivat esimerkiksi saaneet ajettua valppaiden saksalaisten huomaamatta muutaman junan vaunuineen Röyttään. He olivat myös varmistaneet muutamia tärkeitä paikkoja esimerkiksi rautatieaseman ja läheisen Tornion keskuksen Suensaaren.

Tornion valtaukseen kuuluneet miehet ja kalusto olivat kuuluneet III divisioonaan. Sen päällikkönä oli toiminut kenraaliluutnantti Siilasvuo. Hänen päämajansa oli ollut Oulussa. Kolmen rahtilaivan etujoukko, joka purjehti yön pimeydessä Röyttään oli ollut everstiluutnantti W. Halstin komentama.

Tuuria oli ollut noiden meidän kolmen pimeässä Tornion maihinnousuun purjehtineiden laivojen kohdalla. Helppoja saalita olisivat olleet aseistamattomat rahtilaivat saksalaisten hävittäjille. Jos, he olisivat varmuudella tietäneet ne purjehtimassa Perämerellä ja tienneet oleilumme Röytässä.

Noin 2900 sotilaan joukko aseineen ja hevosineen oli rahdattu kolmeen laivaan Oulun Toppilassa. Toiminnan oli tarkoitus olla salaista, mutta ei se kovin salaista ollut. Paljon syntyi ääntä yksistään jo melko kookkaan sotilasosaston kalustoineen laivoihin lastaustyöstä.

Laivoihin marssineet miehet olivat myös uhonneet Oulussa, että mihin olivat olleet matkalla. Paljon oli ollut silmiä ja korvia Oulussa kertomassa saksalaille tulevasta syys-, lokakuiden vaihteesta. Onneksemme maihinousu kuitenkin tuli yllätyksenä aina valppaille saksalaissotilaille Torniossa. Maamme historia kirjoitettiin niinä päivinä siten, miten se meni.

Kolme rahtilaivaa tyhjensi lastinsa Röytässä. Ne lähtivät heti hakemaan uusia lasteja Oulusta. Eräitä muitakin laivoja tuli meille mukaan kuljetuslaivoiksi. Saksalaiset hävittäjät alkoivat hätyyttää ja häiritä kuljetuksia ja lastien purkuja Torniossa hyvin nopeaan, kohta Lapin sodan puhjettua.

Hyviä sotakoneita olivat saksalaisten hävittäjät. Kerrattain Kiestingissä itänaapurin sotilaat pitivät hallussaan – mielestämme meille kuuluvaa kukkulaa. He siellä ilakoivat, tanssivat, lauloivat ja nauroivat, kuin meitä pilkatakseen.

Saksalainen asevelvemme antoi silloin pyynnöstämme apuaan. Kriittisellä paikalla sijainneen kukkulan päällä kävi muutamamia sakujen syöksyhävittäjiä tulittaen voimalla kukkulaa. Muutaman minuutin päästä sieltä ei kuulunut inahdustakaan. Hiljaista oli.

Oivan seikkailuja Lapinsodassa

Asevelvollinen Oiva Junttila (1922-2003) oli ollut jatkosodan viimeisinä päivinä sotimassa Karjalan kannaksella esimerkiksi Vuosalmella ja Äyräpäässä. Häntä ei kotiutettu jatkosodan lopussa. Hän matkasi monen muun lailla Lapin sotaan. Hän oli odottanut lähtökäskyään Tornion maihinnousuun Limingan Kansanopistolla.

Lapin sotaan menijöitä sotilaita oli ollut sijoitettuna eri puolille Oulua. Oulun viereinen Haukipudas oli esimerkiksi ollut eräitä isohkoja Lapin sotaan lähteneiden miesten kokoamispaikkoja.

Oiva oli ollut mukana eräänä soturina yhdessä etukomennuskunnan kolmesta rahtilaivasta. Eivät onnekseen joutuneet sakujen syöksyhävittäjien tulitukseen merimatkalla eivätkä heti Röytässä. Mutta, sen jälkeen oli ”tulta ja tulikiveä” jatkuvasti päivästä – toiseen viikon verran. Saksalaiset tulittivat jo 1.10. heti aamusta esimerkiksi Raumolta, Laivaniemestä ja Kyläjoelta tykeillään ja muillakin aseilla. Hävittäjiä pyöri myös ilmassa.

Oivalla oli ollut huonoa tuuria Torniossa. Saksalaisilla olivat suuret viinavarastot. Oiva riepu oli saanut hamstrattua viinavarastoista vain kaksi pientä pulloa. Harmikseen hän joutui taisteluryhmään pysäyttämään Tornionjokivartta ylöspäin pyrkivien saksalaisten etenemistä Alavojakkalassa. Onnekkaimmat soturimme olivat juoneet sakuilta voitettuja viinoja aina kunnon humalaan saakka.

Tornion Pikku – Berliinin valloituksen yhteydessä Oiva oli potkaissut erään saksalaisten parakin oven sisään. Siellä oli kyyhöttänyt nurkassa muuan saksalainen lääkintävääpeli kainaloissaan pieni haavoittuneitten saksalaissotilaiden ryhmä.

Oiva ei alkanutkaan ”ruilaamaan pislarilla” sisälle syöksyttyään. Lääkintävääpeli oli antanut Oivalle kiitokseksi kullatun taskunauriin. Oiva oli näytellyt kelloaan kavereilleen. Eräs suomalaisluutnantti oli ottanut sen pois Oivalta. Sellaisiakin, täysiä ketkuja näköjään oli ollut meissä suomalaisissa.

Haavoittuminen

Oiva oli ollut erään osaston mukana Tornion Alavojakkalassa pysäyttämässä Torniosta pakenevia saksalaisia. Hän oli hypännyt kookkaan vesiojan yli. Siellä olikin ollut ojan luona sakujen väijytys. Saksalaisen konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan jalkaansa polven yläpuolelle.

Oiva oli pudonnut päistikkää syyshyhmäiseen veteen. Vasemman jalan kumisaappaan kärki oli ollut hänen suussaan. Oiva oli ollut katveessa ja suojassa ojassa sakujen luodeilta. Kohta hän oli alkanut tehdä elintärkeää ensiapua jalalleen. Resun jalan paikkaamiseen ja verenvuodon tyrehdyttämiseen olivat käyneet, kaikki mitä löytyi repusta. Lopuksi hän viilteli puukollaan myös reppunsa siteiksi.

Oiva joutui makaamaan ojassa pimeän tuloon. Sakut olivat olleet aktiivisia – panoksia säästämättä. Pimeän tultua sotakaverit olivat heittäneet Oivalle tapsin eli puhelinkaapelin pään tarttua kiinni. Hänet oli vedetty tapsin avulla pois vesiojasta erään ojan reunan kolon kautta.

Hänet oli sitten sidottu paremmin uudelleen ja lääkitty, mitä oli lääkintämiehellä ollut lääkkeitä. Mutta, läheisimmälle Kivirannan jsp:lle ei ollut mahdollista viedä häntä kiivaan tilanteen takia. Oiva oli kääritty ylimääräisiin mantteleihin ja huopiin ja kätketty erään perunakuopan räystään alle.

Hän oli nähtävästi ollut siellä piiloitettuna lähes kaksi vuorokautta. Onnekseen porukan miehiä oli jäänyt eloon ja he muistivat haavoittuneen Oivan, perunakuopan räystääm alta. Hän oli joutunut seuraamaan seinän pienen raon kautta ikävää tapahtumaa pottukellarissa. Sinne oli kätketty myös eräs toinen haavoittunut. Saksalaiset osuivat sinne perunakuoppaan. Tämä suomalasimies oli tökitty pistimillä reikiä täyteen ja sitten vielä ammuttu.

Kivirannan jsp:lle

Viimein sotakaverit saivat vietyä Oivan jsp:lle. Häneen, kuiviin valuneelle miehelle oli annettu siellä verta tavan mukaan eli x – henkilön suonesta suoraan haavoittuneen soturin suoneen. Oiva muisteli myöhemmin, että verta antanut olisi ollut kuvankaunis lotta. Lieneekö totta? Tosiasiassa vertaan käsivarrestaan luovuttanut saattoi olla riskin, vähemmän kauniin näköinen lääkintämies?

Oulun sotilassairaalassa

Torniosta haavoittuneita oli kuljetettu laivoilla Ouluun sotilassairaalaan. Sinne oli ollut Oivankin tie. Hänen rikkiammuttua jalkaansa oli yritetty hoitaa Oulussa, yritetty saada se luutumaan. Jalan parantamista oli yritetty kauan. Se ei onnistunut.

Oiva muisteli, että tosissaan siellä oli yritetty hoitaa. Hänen haavoittumisestaan ehti kulua liikaa aikaa. Reisiluutakin oli ollut murskana noin 20 cm. Ylilääkärinä siellä oli ollut muuan juutalainen lääkäri Steinbock. Hän kuulemma oli ollut kiroileva ja paremmin räähkänpuheinen mies. Pätevänä lääkärismiehenä Oiva kylläkin piti häntä.

Myöhemmin Oivan vasen jalka oli amputoitu polven yläpuolelta Oulun sotilassairaalassa. Hänen jalkansa alkoi mädäntyä. Koko mies alkoi mädäntyä.

Hänen kohtalokseen tuli liittyä sotainvalidien suureen joukkoon. Sotainvalidit oli myös järjestö. Heillä oli oma sotainvalidit – lehtensä. Oivakin sai säännöllisesti lehtensä. Niissä oli tiedottamista sotainvalidien asioista maasamme.

Oulussa vanhan lääninsairaalan luona oli ollut niinä aikoina ja myöhemmin Oulun proteesipaja. Sieltä Oivakin sai puujalan menetetyn terveen jalan tilalle. Hän kävi silloin tällöin Oulun proteesipajalla. Puujalkoja soviteltiin Oivalle. Uutta kokeiltiin ja sen toimivuutta. Totutun puujalan kanssa hän myös kävi siellä myös joskus. Oiva joutui elämään puujalan kanssa kymmeniä vuosia.

Erilaisia puujalkamiehiä tuottivat sodat. Toiset kykenivät kävelemään hyvin puujalan kanssa. Toiset jopa ottivat juoksuaskelia puujalkamiehenä. Huonoissa tapauksissa jotkut haavoituneet joutuivat pyörätuolimiehiksi.

Oiva alkoi saada varhaiseläkkettä ennen 65 ikävuottaan. Esimerkisi hänen selkärankansa alkoi painua kieroon. Se toi paljon kipuja ja särkyjä. Sydänvikoja hänellä myös oli.

Oivan kunto alkoi heikentyä ja huonontua 1990 – luvun alussa. Hän oli ollut ahkera liikkumaan. Hänen liikkumisensa alkoi vähentyä ja liikkeet hidastua ja heikentyä. Oiva alkoi makoilla paljon sängyssään. TV:n katsoinenkin alkoi vähentyä. Hän vietti viimeiset aikansa Oulun diakonissa laitoksella ja välillä Oulun Tarmontien kodissaan. Diakoniissalaitoksella oli ollut jonkun verran hoitopailkkoja viihtyisänä osastona sotainvalideille.

Oiva oli tehnyt eläissään hyvin paljon töitä puujalkamiehenä. Kymmeniä vuosia hän teki paljon raskaita töitä antiotöikseen. Oli esimerkiksi Oulussa rakennuksilla ja paljon silloisella TVH:lla.

Hän kulki vielä 1990 – luvun alussa ahkerana metsämarjojen perässä, vaikka oli kunnoltaan heikentyvä puujalkamies. Hän kävi kiertelemässä hillojen perässä kaukana Kittilän laajoilla soilla saakka. Nuorempana hän kulki silloin tällöin metsästämässä metsäkanalintuja kotikylässään.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornionlaakson_taistelut

https://fi.wikipedia.org/wiki/R%C3%B6yt%C3%A4n_maihinnousu

https://www.elavamuisti.fi/aikajana/tuhottu-lappi

https://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/professori-lapin-sota-on-unohdettu-seurauksia-kantavat-lappilaiset/5541434

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut/Tornio1944.htm

https://www.sotahistoria.fi/lapin-sota/

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3498274

https://seura.fi/asiat/historia/kuka-oli-viimeinen-lapin-sodassa-kaatunut-suomalaissotilas-mysteeri-hammentaa-tutkijaa/

https://antroblogi.fi/2015/12/lapin-sota-ja-norvajarven-saksalainen-hautausmaa/

http://www.sermones.fi/2013/11/%E2%80%9Dlapin-sodassa-kaikki-oli-velvollisuudentuntoisten-sotilaiden-varassa%E2%80%9D-%E2%80%93-lapin-sota-tuhoineen-ei-ollut-valtettavissa-%E2%80%93-suomi-kansallissosialistisen-ja-kommunistisen-dik/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000884549.html

https://yle.fi/uutiset/3-7500002

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luftwaffe_(Wehrmacht)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luftwaffe_(Bundeswehr)

Oiva Junttila asevelvollisena

Avainsanat: , , , , ,

syksyn 2018 historiajuttujani

FM Mauri Junttila

Juteltiin kerrattain ajankuluksi  Pentti veikkani (1943-2003) kanssa. Hän esimerkiksi totesi, että meiltä vain hän ja Oiva veikkamme olisivat pituuden puolesta kelpuutettu natseihin. Natseilla oli ollut minimipituus 175 cm, joukkoihinsa hyväksymisen rajana. Minä olisin ollut lähes 5 cm alle minimi pituuden.

Monenlaista oli vanhaan aikaan

Pentti tilasi eräänä 1950 – luvun jouluna Oiva veikan kautta ”Adolf Hitlerin Mein Kampf” kirjan. Sotaveteraaniveljemme Oiva Junttila (1922-2001) oli silloin hämeenlinnalaisen Arvi A. Kariston eräs kirjanmyyntiasiamiehistä. Arvi A. Kariston kirjoissa oli myös ”Liittoutuneiden Valvontakomission” myyntikieltoon laittamia. Kielten oppimisesta kiinnostunut Pentti  tilasi kirjansa saksankielisenä.

Paljon parempia aikoja, kuin nykyisten ”verbaalien” aikana elettiin silloin pääministeri ja presidentti Urho Kekkosen Suomessa 1950 – luvulla. Esimerkiksi pienen maatalon poika Junttilan Penttikin kykeni ostamaan postimyynnistä useita kirjoja ja ison pinon joulukortteja jouluksi.

Hämeenlinnalaiselta Karistolta saatiin siis ostaa nättejä joulukorttejakin. Vaatteisiin oli meillä myös hiukan varaa laittaa hyvän presidentin Urho Kekkosen aikana. Ei silloin Kekkosen aikana kukaan, köyhäkään kulkenut rääsyissä. Hyvissä vaatteissa kulki silloisen yleisen tavan mukaan Penttikin. Ei niinä Kekkosen aikoina vilkkunut köyhänkään miehen paljas takapuoli vaaterääsyjen raosta!

Naapurin mies Toivo Kaikkonen osti myös monen joulun aikaan talvilukemiseksekseen Kariston kirjoja sekä joulukortteja naapurinsa Oivan kautta. Pienen maatalon isäntiä oli naapurin Toivokin.

Hänellä oli tapana pitää vanhoillislestadiolaisten (VL) seuroja melko usein kotonaan. Siihen aikaan kotiseuroissa oli pullakahvitarjoilu talon puolesta. Oli toki niinkin varattomia ollut vanhaan aikaan, etteivät kyenneet pitämään uskovaisten seuroja kotonaan. Kaikkosen Toivolla oli aina seuroissaan laatukahvista keitetyt kahvit ja hyvää kakkua sekä pullaa.

Rahasta meillä oli lapsena usein pulaa. Miten sitä voisi saada? Pentti veikka sai jonkin verran rahaa, kun toimi lähes lapsena apulaisena maidonajossa sodassa toisen jalkansa menettäneellä Oiva veikallamme. Saattoi Pentti käydä kesäaikaan myös peltotöissä naapureillamme Oivan Fergusonilla. Siten sai nätisti setelirahaakin.

Naapureilla oli paljon peltoja, mutta traktoreita oli isännillä vielä vähän siihen maailman aikaan. Sodan jälkeen oli säännöstelyä rahan ulosmenosta Suomesta. Uusiin traktoreihin piti hakea ostolupa lääninhalltituksesta.

Pentti oli opetelut Fergusoniin nätin käännösjarrukäännöksen peltosarkain päissä. Ferguson liikkui hänellä joka sekunti äestystöitä tehden. Oivan englantilainen petrooli Ferguson TE 20 oli saanut mukaansa Englannista Ferguson tehtaan aurat ja äkeen. Lapiorullaäes eli karhi oli työleveydeltään noin 2 metriä. Se oli traktorin kolmipistenostolaitteissa kiinnioleva. Siis kätevä äes kuljettaa ja käyttää.

Tienestejä saatiin myös ojanvarsien meskujen ja metsämarjojen poimisista. Siitä saimme myös hiukan tuloja, kun kaivoimme metreittäin tienvarsiviemäreitä rakennettavan Korventien ravi ojiksi. Siitä annettiin noin 20 metrin viemärinpätkiä kaivaa. Korventienteon työnjohtajat antoivat selvää rahaa käteen kaivetuista tieravin kaivuista.

Teimme kerrattain pari vuotta minua vanhemman Pentin kanssa meitä paljon vanhemman, sodankin käyneen Oivan kanssa yhteistyötä. Heittelimme meille annetusta Korventien työmaan tienvarsiravin montusta liiat maat pois. Oiva viimeisteli sen ja hyväntahtoisena miehenä antoi rahat meille.

Eräänä kesänä, kun oli mennyt jo muutamia vuosia Leppijärven kuivauksesta. Oivalla oli muutamien hehtaarien raivausmaa Sipolan rämeen reunalla, Leppiojan kanavan varressa. Kävimme Pentin kanssa silloin tällöin polttamassa sen pintamaata. Oiva maksoi meille siitä aputyöstä jotain.

Eräänä päivänä saimme pyydettyä Pentin kanssa pienen hauen Leppoiojan kanavasta. Kun, löimme nopeasti lapion syrjällä vedessä uivaa kalaa, niin saimme sen saaliiksi. Äiti paistoi sen meille paistinpannussa syötäväksi.

Pentti veljemme alkoi nuorena keskikoululaisena kulkea kesätöissä Tyrnävän kirkonkyläläisen kauppias Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Pentti ajoi sinne hyvällä polkupyörällä. Mopedeja ja moottoripyöriä alkoi olla myös maaseudun poijilla. Niin oli Pentilläkin.

Pentti meni keskikoulunsa jälkeen Ouluun kaksivuotiseen kauppaopistoon. Tienestit paranivat, kun hän oli jo kouluja käynyt merkonomi. Hän oli sittemmin merkonomina töissä esimerkiksi eräässä oululaisessa autoliikkeessä. Pentti osti sieltä hiukan käytetyn Opel Kadett henkilöauton. Se oli hänelle ihan hyvä, onnistunut ostos.

Ruotsin töissä

Se oli 1960 – lukua, kun menivät monissa miehin esimerkiksi Tyrnävältä ja muualta Suomesta tienesteihin Ruotsiin. Kohtalaisen hyvä elintaso oli silloin molemmissa maissa. Esimerkisi varaton nuorukainen kykeni matkustamaan töihin vaikkapa kauas Boråsiin tai Eskilstunaan Etelä – Ruotsiin.

Ruotsista sai Penttikin heti töitä. Kivat asunnot odottivat uusia asukkaita. Työt siellä tehtiin valoisissa lämpimissä tehdassaleissa. Työnantajat olivat varoissaan. Osa heistä sanoi ensimmäisenä iltana, että kruunuja on antaa sinullekin Pentti ”förskottina”, jos vain haluat! Käy sitten työmatkalle ostamassa tuosta lähikaupasta yön ajaksi jotakin kivaa purtavaa esimerkiksi suklaata, mehua, kahvia ja pullaa. Käy myös ruokailuaikana syömässä meidän tehtaan omassa ruokalassa!

Suomalaisten siirtotyömiesten tapaan Penttikin osti melko pian ruotsalaisen käytetyn henkilöauton. Se oli nätti hyväkuntoinen kupla Volkkari. Hän kävi sillä seuraavana kesänä lomilla Suomessa.

Pentti opiskelee

Niinä 1960 – luvun loppuina ja 1970 – luvun alkuina nuorten miesten keskuudessa oli jonkin verran kiinnostusta aikuispiskeluun. Penttikin kiinnostui aikuisopiskelusta.

Ouluun takaisin muutettuaan ja saatuaan sieltä sopivan työpaikan hän ilmoittautui opiskelijaksi Lassinkallion iltalukioon. Muutaman vuoden päästä hän sai valkolakin ja ylioppilastodistuksen. Hän pyrki opiskelijaksi Oulun yliopistoon humanistiseen tiedekuntaan. Pentti opiskeli siellä esimerkiksi tilastotiedettä ja kunnallispolitiikkaa. Siellä oli silloin sitäkin opiskelun mahdollisuutta.

Hänestä tuli aikanaan humanististen tieteiden kandinaatti (HuK). Hän oli useita vuosia HuK. Pentti oli aina jossakin ansiotyössä opiskeluaikoinakin. Pentistä tuli aikanaan filosofian maisteri (FM) Oulun yliopistosta. Pentti saattoi kirjoittaa joskus jotain pientä ajankohtaista ajankulukseen oululaiseen maalaisliittolaiseen sanomalehti Liittoon tai Kalevaan.

Vapaa -ajan viettoa

Sitäkin meillä oli joskus eli vapaa – aikaa. Totuttuna tapana oli meillä Korvenkylän lapsilla käydä sunnuntaisin leikkimässä, puuhailemassa, ulkoilemassa kuivatulla entisellä Leppijärvellä ja sen ympäristöissä. Ensin olimme käyneet istumassa naapurin miehen Lauri Alasaarelan pyhäkoulussa.

Oli meillä ulkoillessa myös sitä tapaa, että paistaa pienessä nuotissa paistinpanussa jotain syötävää. Korvenkyläläinen, Pentin kanssa samana vuonna syntynyt, hyvä leikkikaverimme, ahkera ulkoilija ja reippailija sekä erinomainen hiihtäjäpoika Tolvasen Matti piti sitä jotenkin turhana. Miksi, kulkea lähimetsissä paistinpannu repussa syömässä nuotiolla paistettuja sianlihan paloja tai makkaran paloja? Kotona pirtin pöydän ääressä ne olivat hänen mielestään makoisampia ja parempia syödä. Matti tykkäsi erityisesti Kaisa äitinsä paistamista räiskäleistä, lätyistä.

Olisiko ulkoilu – ja retkeilyharrastus vaikuttanut, että RUK:n käyneestä Pentistä tuli reservin sissiluutnantti? Hänen, Pentin ikäisten 1960 – luvun asevelvollisuusaikana hiihto – , eräily – ja retkeiluharrastus oli nuorilla miehillä sangen vähäistä.

Johonkin aikaan, kauan viime sotien jälkeen, monet asevelvolliset eivät osanneet edes sytyttää tulitikkua. Ulkoilu ja kunnon hoito alkoi lisääntyä yleisesti myöhemmin nopeaan monien houkuttelevien hiihtohissilaskettelurinteiden myötä kaikkialla maassamme.

Erään kansakouluajan joululoman aikana, olimme Pentin kanssa eräänä lauantaina hiihtämässä lähimetsissä, jossain Leppiojan/Leppiojan kanavan risukoissa samoiltiin. Olin juuri lukenut Santeri Ivalon ”Juho Vesainen” kirjan. Taitoin käsilläni pienen männynkäkkärän keihääksi/sauvaksi Juho Vesaisen tapaan hiihtää.

Se meni harmikseni kohta poikki. Siitä katkesi pitkä pätkä, joka meni toisen silmäluomeni alle. Se oli lujassa repiä pois silmästä. Tuntui, kuin silmämunakin tulee samalla ulos!

Se vaikutti silloin siten, etten kohta nähdyt terveelläkään silmällä. Se alkoi myös vuotaa kyyneliä kovasti ja vuolaasti. Kovasti kipeä oli myös loukkaantunut silmäni.

Osasimme kuitenkin kotiin, siksi koska Oiva veikkamme alkoi lämmittämään lauantaisaunaa. Oli tyven pienen pakkasen talvisää. Hiihdimme savun hajua kohden. Osasimme hyvin kotiin.

Eräänä kansakoulun joululoman viikonloppuna vierailimme Pentin kanssa Rantsilan Kärsämänkylässä Taimi siskollamme. Hän oli siellä pienen Rantsilan Osuskaupan Kärsämänkylän sivumyymälän myymälänhoitajana. Nousimme eräänä lauantaina Haurukylässä ”Haapavetisen” kyytiin. Jäimme kyydistä Rantsilan kirkolla. Kävelimme sieltä noin 8 km:n matkan Kärsämänkylään. Takaisin lähdimme seuraavana arkena. Onnikka ajoi silloin arkena sieltä Kärsämänkylästä Rantsilaan.

Sivumymälä oli vuokralla valtavan suuressa Kopsan talossa. Talon rakennukset olivat hirsisiä. Ne olivat neliön muotoisessa kehässä. Kopsan pihapiiri oli todella suuri ja vaikuttavan näköinen.

Kävin myöhemmin kevättalvella uudelleen Kärsämänkylässä. Kävin voitamassa siellä Temmeksen kunnan koulujenvälisen hiitokilpailun ikäluokassani. Sinne ja takaisin oli onnikkakyyti kuljetus.

Rantisilan Kärsämänkylä oli erilaisempi Pohjois – Pohjanmaan kylä. Siellä oli Kestilään mennessä kirkasvetinen Järvitalon järvi. Kylä oli osittain Liminkaa, osittain Temmestä ja Rantsilaa. Siellä oli vielä jäljellä vanhoja kookkaita hirsirakennusten pihapiirejä. Oli sielä myös ns. hevoskiertomeijeri.

Kärsämänkylässä ei esimerkiksi ollut mäkiä meidän kilpailevien koululaislasten hiihtoladuilla. Temmesjokivarressa on mäkiä vain Haurukylässä. Haurukylässä olikin kookkaita mäkejä. Erään kerran katkaisin siellä jopa sukseni, vaikka olin paljon hiihtoa ja mäenlaskua harjoitellut reipas koululaispoika.

Lähteitä:

https://www.rantalakeus.fi/uutiset/kun-meijerska-naputti-ikkunaan-hevonen-pysahtyi-6.703.231716.57a9911316

http://www.turisti-info.fi/n%C3%A4ht%C3%A4vyydet/temmeksen-museoalue/3492/

Hyvä presidentti Kekkonen parin adjutantin kanssa

 

Avainsanat: , , , ,

Syksyn 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Niinä aikoina elettiin isonvihan katkeria aikoja. Isoviha nimen saanut sota oli osa suurta Pohjan sotaa. Isoviha koettiin Suomessa vuosina 1713 – 1721. Pohjan sotaan liittyi suurvalta politiikkaa.

Kaikki vain siliäksi!

Venäläisten vahvat ja voittamattomat sotajoukot vyöryivät Kymijoen yli vuonna 1713. Niille eivät voineet Suomessa olleet sotajoukot mitään. Ruotsalaisperäiset upseerimme pakenivat kauhuissaan ja peloissaan kovalla kiireellä emämaa Ruotsiin. Niin tekivät myös papit ja muut virkamiehet.

Venäjän keisarilta Pieteri Suurelta oli käynyt käsky, että hävittää kaikki asutus Suomesta. Venäläisillä oli esimerkiksi ollut tehokkaita ratsuväkisotilaita – kasakoita. He olivatkin hävittäneet käskynsä mukaan kaiken eteen tulleen.

Suomalainen rahvas pakeni syviin metsiin. He elivät metsissä useita vuosia pakolaisina. Nopeaan oli silloin Suomi venäläisten sotilaiden miehittämä. Julmia olivat miehittäjät myös olleet.

Venäläiset hävittivät kaiken asutuksen Suomesta. Ruotsalaiset laajensivat niinä aikoina alueitaan Suomessa erityisesti asuttamalla suomalailla erämaita. Venäläiset olivat sitä mieltä, että Suomi on heidän aluettaan ja siksi hävittivät vieraiden eli ruotsinsuomalaisten asukkaiden asutuksen.

Venäläisillä oli ollut isonvihan aikana erinomaisia ratsuväkisotilaita – kasakoita. He kulkivat muutamien kymmenien sotilaiden tehokkaina osastoina. Heillä oli ollut hyviä ratsuja. Kasakoilla oli ollut teräviä sapeleita, pistinkeihäitä, tehokkaita ruutiaseita, pistooleita ja pieniä tykkejä.

Suomalaiset sitävastoin taistelivat yksinään tai pienissä osastoissa. He olivat huonosti aseistautuneita. Aseina suomalaisilla oli ollut vain heikkoja lähelle ampuvia, oravain metsästykseen tarkoitettuja jalkajousia ja puisia heinähankoja sekä sirppejä ja viikatteita. Emme voineet mitään kasakoille – aseistautuneille nopein ratsuin liikkuneille ammattisotilaille.

Venäläiset käyttivät Suomessa ns. poltetun maan taktiikkaa. Kansanmurha heillä oli mielessä. He hävittivät asumukset ja ihmiset. Kissat ja koiratkin iskettiin hengiltä kasakoiden toimesta.

Sodan runtelemassa Suomessa oli venäläisten sotilashallinto vuosina 1714 – 1717. Sitten meillä oli edelleen venäläinen siviilihallinto aina vuoteen 1721 saakka. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan.

Kasakoiden vallan alla

Pohjois – Pohjanmaa oli eräs alue, josta venäläiset sotilaat pyrkivät hävittämään kaiken. Limingan pappi Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja hävityksistä pakomatkalta Ruotsista palattuaan. Hänkin oli siis paennut emämaa Ruotsiin ”hippulat vinkuen” muiden pelkuripappien tavoin.

Paljon oli tapettu ihmisiä Limingasta ja sen kappeleista. Esimerkiksi Temmekseltä kuoli lähes kaikki niinä vuosina. Paljon olivat venäläiset vieneet vangiksi lapsia lakeudelta. Tunnettu Sakari Topeliuksen satu ”Koivu ja tähti” pohjautuu isonvihan ajan tapahtumiin nähtävästi Muhokselta.

Tyrnävän Leppijärvellä

Sinne Leppijärven metsiin olivat paenneet hädissään kasakoiden sapeleiden ja pistinkeihäiden tieltä esimerkiksi Tyrnävän jokivarren talojen Konttilan Matti ja Mällisen Jaakko sekä Sipolan Aappo. Oli siellä ollut myös Pasasen Matti, Antti ja Heikki Tyrnävän kappelin kylästä.

Pasasilla oli muistissa vanhoilta ajoilta kuultuja vanhojen miesten tarinoita venäläisvainoista. Pasasten maakirjatalo oli kaukaiselta 1600 – luvulta. Venäläisvainoja olivat siis kokeneet heidän esi – isänsä ja isänsä.

Matti, Antti ja Heikki Pasanen juttelivat muiden kanssa iltanuotiolla Limingan kappeleissa tapahtuneista asioista. He suunnittelivat myös tulevaa. Pasaset olivat sitä mieltä, että jatkavat pakoaan pian. He aikoivat lähteä kohta aamusta suuriin mittaamattomiin metsiin, Ikosen erämaahan.

Siellä on useita Leppijärven tapaisia pieniä kalaisia järviä ja lampia. Siis hyviä pakopaikkoja oli edessä päin. Leppijärvi ei niin erityisen hyvä pakopaikka ollut. Sinne pääsi kesällä Temmeksen Nurkkalankankaalta pelkät tuohivirsut jaloissa. Esteettömästi kulkivat sieltä kasakat ratsuillaan.

Oikein Pasaset pakonsa jatkamisessa tekivätkin. Kohta heidän, jo matkan alussa kuului jotain äänekästä meteliä takaa. Tappelun ääniä ne olivat. Kasakat yllättivät täysin Leppijärvelle leiriin asettuneet lepäilevät, vielä unenpöpperöiset miehet. Aappo Sipola oli tapettu heti. Jaakko Mällinen joutui vangiksi. Häntä oli kidutettu kotonaan Mällisellä ja hän kuoli kiduttamisiin.

Kasakoilla oli jälkiä seuraavia vihikoiria apunaan. Leirin ympäristöön oli kertynyt myös muutamia miesten kakkapökylöitä. Hyvä ja helppoa oli kasakoiden lukea merkit pakolaisleirin olemassaolosta.

Ei Pasasen miehillä niin helppoa ollut elää pakolaisina, syvissä Ikosen erämaan metsissä. Varuillaan ja peloissaan he olivat ja elivät siellä. Oma huolensa ja vaivansa heille oli myös jokapäiväisen elanon hankinnasta. Asuminen kauan metsissä oli siihen tottumattomalle vaikeaa ja vaivalloista.

Jonkinmoisen maasaunan pienellä kivikiukaalla he rakensivat. Se saatiin lämmittämällä mukavan lämpöiseksi asua, lepäillä lavitsoilla ja nukkua. Siellä voitiin lämpimässä myös peseytyä. Tulisijassa kypsennettiin syötävää, mitä saatiin pyydettyä metsistä ja lähilammista.

Oli heidän paostaan Ikoseen hyötyä. Kasakat eivät löytäneet heitä sieltä. Henkikultansa he saivat säilyttää. He kuolivat aikanaan vanhuuteen lämpimissä sängyissä kodeissaan.

Kirkollista toimintaa isonvihan aikana

Ennen isoavihaa Pohjanmaalle ja Pohjois – Pohjanmaalle oli levinnyt Saksasta alunperin lähtenyttä uskonnollista herätysliikettä, pietismiä. Meillä oli ollut pietismistisinä saarnamiehinä esimerkiksi kaksi entistä Ruotsin armeijan aliupseeria. Omia tyrnäväläisiä saarnamiehiä meillä olivat olleet eräs Tuohino ja eräs Korkala.

Isonvihan aikana meillä ei ollut pappeja. He kaikki pakenivat kovalla kiireellä peloissaan Ruotsiin. Kansan keskuudessa oli jo niinä aikoina jonkin verran lukutaitoa ja kirjoitustaitoa. Seurakunnallista elämää oli meillä paljonkin, mutta ilman pappeja. Seurakuntien toiminta oli maallikoiden käsissä.

Seurakunnallista toimintaa meillä oli uskovaisten maaallikoiden, talonpoikien toimesta. He esimerkiksi panivat papereille muistiin kauniilla käsialalla tietoja kuolleista ja syntyneistä. Papit kirjoittivat niistä, kauniisti ja nätisti talonpoikien toimesta kirjoitetuista papereista asiakirjatietoja kirkonkirjoihin, palattuaan yhteiseltä pelkuripappien pakomatkalta Ruotsista.

Oli silloin ollut myös muutamia vaatimattomia saarnahuoneita. Lähinnä hirsisen pienen heinäladon kokoluokkaa olevia. Tyrnävän Ängeslevän Ylipäässä Kirkkoharjulla arvellaan olleen pienen kirkon ja pienen hautausmaan.

Saarnahuoneita ei ollut silloin syytäkään luterilaisten rakentaa komiasti eikä ylellisesti. Luterilaiset olivat venäläisten mielestä pahoin taantuneita, ikävästi harhaoppineita ja täysin vääräuskoisia. Kasakat polttivat luterilaiset kirkot ja surmasivat papit, jos he eivät olleet jo paenneet Ruotsiin.

Tyrnävällä isonvihan ajan saarnahuoneita oli ollut esimerkiksi Ängeslevällä Toppisen talon luona ja myös Tyrnävän Suutarinkylässä Väliheikkien ja Välipirttien talojen luona. Ne olivat olleet pieniä vaatimattomia seurakunnan yhteisiä saarnahuonetiloja.

Kun, pelkuripapit palasivat pakomatkaltaan Ruotsista, he olivat olleet kauhuissaan kirkon tilasta ja erityisesti kotiseuroista. Uskovaiset ihmiset veisasivat niissä hartaina virsiään ja olivat hartaita, puhtaita sydämen uskovaisia.

Papeille tuli kiire hankkia ns. konventikkeliplakaatti. Se kielsi luterilaisen kirkon uskonnolliset herätysliikkeet ja seurakuntalaisten pitämät uskonnolliset tilaisuudet eli seurat kodeissaan.

Se näköjään kielsi kaiken sen, joka on hyvää ja kannatettavaa ja sydämen uskosta lähtevää luterilaisessa kirkossa.

Paljon on isonvihan ajoista kertovissa tarinoissa tarinoinnin värittämää väärää tietoja ja myös propagandaa. Liikkuu esimerkiksi tarinoita papista, joka oli pelkän koivuhalon kanssa hävittänyt ratsastavan kasakkaosaston. Pappi oli esimerkiksi kuitenkin oikeasti silloin ollut pakomatkalla Ruotsissa. Tai, hän oli ollut valtavan lihava että juuri ja juuri kykeni liikkumaan. Mutta, tarinoissa päihitti noin vain ison aseistetun kasakkalauman.

Lähteitä:

Ahti Pasanen 1897 – 1970.

Anni Junttila os. Pasanen 1900 – 1989.

Veikko Vesala 1920 – 2006.

Oiva Junttila 1922 – 2001.

Kalervo Junttila 1927 – 2014.

Alpo Pasanen 1928 – 1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://www.kotimaa24.fi/blogit/paholaisen-renki/

https://blogs.helsinki.fi/hylikang/2012/07/25/ajoist-ankarin-pohjanmaan-historiassa/

http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/05/02/tarinaa-tyrnavan-seurakunnna-historiasta/

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4njoki

https://www.rantalakeus.fi/uutiset/isovihan-veriteot-esilla-hailuodossa-6.703.15273.1cf29d0e3a

https://asutuksestatyrnavalla.myblog.de/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha

https://yle.fi/uutiset/3-7110889

https://maailmanhistoria.net/artikkelit/miehittaja-kohteli-suomea-kaltoin

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/tarinoita_liminka

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koivu_ja_t%C3%A4hti

Kuvassa Tyrnävän Leppijärveä 1950 – luvun alussa

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä

 

Avainsanat: , , , , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi